Tiistaina menimme Vaken kanssa taas Pian estevalmennuksessa. Alkuverryttelyssä sain ohjeeksi ottaa ravin lomassa pieniä laukkapätkiä Vaken herättelemiseksi. Laukassa poni lähtikin ihan hyvin eteen, mutta ravissa meno oli hidasta. Vake röhnötti pahasti lapojen päällä, eli ei ollut tietoakaan siitä omaehtoisesta ja irtonaisemmasta ravista joka perjantain kouluvalmennuksessa saatiin esille. Puskemistahan se sitten oli, kun kiemurtelimme ravissa kiemurauria. Taivuttelu jäi puolitiehen, kun samalla ravi tahtoi hyytyä.
Seuraavaksi menimme hieman maapuomeja. Ylitimme puomisarjaa suoralla linjalla ensin ravissa ja sitten laukassa, ja Vaken patistelu eteenpäin jatkui edelleen. Laukkapuomeilla ongelmana oli se, että askel piti saada sopimaan ensimmäiselle puomille aivan täydellisesti jotta Vake pääsi näppärästi koko sarjan yli. Jos Vake joutui venyttämään kauempaa tai ottamaan jarruttavan pikkuaskeleen ei se enää helposti venynyt loppujen puomien yli, ja seurauksena oli vähintäänkin laukan vaihtuminen vääräksi kun poni kömpelösti harppoi puomien yli. Vanha tuttu ongelma siis, ja pyrin ratkaisemaan sitä liiaksi eteen tuuppaamalla kun todellisuudessa olisi tarvittu painoa paremmin takajaloille. Hieman kaarevalla tiellä lähestyen askel oli helpompi sovittaa ekalle puomille, ja näin saatiin onnistuneempiakin suorituksia. Kun vaihdoimme suuntaa ja tulimme puomilinjaa katsomolta poispäin otti Vake sopivasti pientä kipinää katsomopäädystä. Nyt puomit ylittyivät paljon sujuvammin, joten pieni villiintyminen oli oikein tervetullutta.
Hyppäsimme ensin yksittäiset verryttelyhypyt pystyille molemmista suunnista ja hevoset saivat samalla katsoa esteiden alla olevat valkoiset laatikot. Vake oli onneksi herännyt pahimmasta horroksesta, ja laukkasi mielestäni nyt aika napakasti. Ponnistuspaikat löytyivät helposti ja hypyt menivät kivasti. Sitten hyppelimme suoraa 17 metrin linjaa sekä kaarevaa linjaa joka oli ehkä metrin pidempi. Nämä menivät ihan asiallisesti, kun vaan aina liikkelle lähtiessä varmistin Vaken hereilläolon. Pia ei sietänyt minkäänlaista hidastelua, vaan Vakelta vaadittiin koko ajan oikein reipasta menoa. 17 metrin linjalla jouduin hieman puskemaan jotta Vake meni varmasti viidellä laukalla, joten jäin epäilemään että todellinen etäisyys oli ehkä suurempikin. Toki esteet olivat matalan puoleisia, maksimissaan 70-senttisiä. Kaarevalla linjalla jäätiin viidellä askeleella kauas, mutta kun Vake eteni napakalla laukalla lähti se omalla päätöksellä oikein pitkään hyppyyn pikkupystyn yli vaikka kuski odottikin miniaskelta. Viilattavaa oli vielä esteiden jättölinjoissa, eli tehtävän päättyessä annan Vaken liian helposti oikaista seuraavaan kaarteeseen. Taidanpa olla sinne itsekin kääntymässä liian hätäisesti sen sijaan että ratsastaisin rauhassa suoraan ja seinille asti.
Hyppäsimme kertaalleen radan, johon kuului suora linja, kaarevat linjat sekä yhden askeleen sarja. Estekorkeus oli edelleen noin 70 senttiä ja alle. Villitsin Vaken oikein pirteästi liikkelle, ja rata meni ihan sujuvasti. 17 metrin suora linja meni viidellä laukalla, 18 metrin kaarevan askelmäärästä en ole aivan varma ja 20 metrin kaareva meni kuudella laukalla. Sarjalle ei askel sopinut ihan täydellisesti, vaan tultiin hieman pienellä hypyllä a-osan yli. Niinpä väli oli pitkä ja Vake taisi miettiä lisäaskelta, mutta kannustin sitä raipalla lavalle ja niinpä se venytti matalan pystyn yli kauempaa. Sarjalle saimme vielä ottaa sakkokierroksen, ja sujuvammalla sisääntulolla väli ei vaatinut niin suurta venymistä. Sitten tuntiaikamme oli jo loppumassa, mutta otimme vielä hieman korotettuna 20 metrin kaarevan linjan toiseen suuntaan. Tähän saatiin oikein energinen suoritus hyvillä hypyillä, joten tunti oli hyvä päättää siihen.
Sain taas huomata, että hyppääminen sujuu mukavimmin silloin kun Vake herää laukkaamaan kunnon energialla. Usein tyydyn vähän rauhallisempaan menoon, joka vie meidät ihan mukavasti esteiden yli, mutta kyllä hommaan tulee vielä toisenlaista sujuvuutta kun ponin jalat alkavat käydä ripeämmin. Parhaimmassa tapauksessa Vake oikein itse innostuu esteistä ja sopivasti "villiintyy". Vaikka reipas meno on se mitä halutaan, niin saan kuitenkin olla varovainen etten unohdu jatkuvasti puskemaan ja ajamaan. Ohjalla sentään olen oppinut antamaan tilaa, ja huomasin tänään käyvän niin että välillä heitän suorastaan ohjat pitkiksi kaarteissa. Keulaa voisi kyllä koettaa pitää ylempänä ja ponia ryhdikkäämpänä eikä antaa sen kyntää nenä alhaalla. Positiivista kuitenkin, että olen päässyt eroon tavasta puristaa ohjia rystyset valkeina silloin kun Vakeen tulee toivottua säpinää.
Seuraavaksi menimme hieman maapuomeja. Ylitimme puomisarjaa suoralla linjalla ensin ravissa ja sitten laukassa, ja Vaken patistelu eteenpäin jatkui edelleen. Laukkapuomeilla ongelmana oli se, että askel piti saada sopimaan ensimmäiselle puomille aivan täydellisesti jotta Vake pääsi näppärästi koko sarjan yli. Jos Vake joutui venyttämään kauempaa tai ottamaan jarruttavan pikkuaskeleen ei se enää helposti venynyt loppujen puomien yli, ja seurauksena oli vähintäänkin laukan vaihtuminen vääräksi kun poni kömpelösti harppoi puomien yli. Vanha tuttu ongelma siis, ja pyrin ratkaisemaan sitä liiaksi eteen tuuppaamalla kun todellisuudessa olisi tarvittu painoa paremmin takajaloille. Hieman kaarevalla tiellä lähestyen askel oli helpompi sovittaa ekalle puomille, ja näin saatiin onnistuneempiakin suorituksia. Kun vaihdoimme suuntaa ja tulimme puomilinjaa katsomolta poispäin otti Vake sopivasti pientä kipinää katsomopäädystä. Nyt puomit ylittyivät paljon sujuvammin, joten pieni villiintyminen oli oikein tervetullutta.
Hyppäsimme ensin yksittäiset verryttelyhypyt pystyille molemmista suunnista ja hevoset saivat samalla katsoa esteiden alla olevat valkoiset laatikot. Vake oli onneksi herännyt pahimmasta horroksesta, ja laukkasi mielestäni nyt aika napakasti. Ponnistuspaikat löytyivät helposti ja hypyt menivät kivasti. Sitten hyppelimme suoraa 17 metrin linjaa sekä kaarevaa linjaa joka oli ehkä metrin pidempi. Nämä menivät ihan asiallisesti, kun vaan aina liikkelle lähtiessä varmistin Vaken hereilläolon. Pia ei sietänyt minkäänlaista hidastelua, vaan Vakelta vaadittiin koko ajan oikein reipasta menoa. 17 metrin linjalla jouduin hieman puskemaan jotta Vake meni varmasti viidellä laukalla, joten jäin epäilemään että todellinen etäisyys oli ehkä suurempikin. Toki esteet olivat matalan puoleisia, maksimissaan 70-senttisiä. Kaarevalla linjalla jäätiin viidellä askeleella kauas, mutta kun Vake eteni napakalla laukalla lähti se omalla päätöksellä oikein pitkään hyppyyn pikkupystyn yli vaikka kuski odottikin miniaskelta. Viilattavaa oli vielä esteiden jättölinjoissa, eli tehtävän päättyessä annan Vaken liian helposti oikaista seuraavaan kaarteeseen. Taidanpa olla sinne itsekin kääntymässä liian hätäisesti sen sijaan että ratsastaisin rauhassa suoraan ja seinille asti.
 |
| Ratapiirroksesta kiitos Annelle. |
Sain taas huomata, että hyppääminen sujuu mukavimmin silloin kun Vake herää laukkaamaan kunnon energialla. Usein tyydyn vähän rauhallisempaan menoon, joka vie meidät ihan mukavasti esteiden yli, mutta kyllä hommaan tulee vielä toisenlaista sujuvuutta kun ponin jalat alkavat käydä ripeämmin. Parhaimmassa tapauksessa Vake oikein itse innostuu esteistä ja sopivasti "villiintyy". Vaikka reipas meno on se mitä halutaan, niin saan kuitenkin olla varovainen etten unohdu jatkuvasti puskemaan ja ajamaan. Ohjalla sentään olen oppinut antamaan tilaa, ja huomasin tänään käyvän niin että välillä heitän suorastaan ohjat pitkiksi kaarteissa. Keulaa voisi kyllä koettaa pitää ylempänä ja ponia ryhdikkäämpänä eikä antaa sen kyntää nenä alhaalla. Positiivista kuitenkin, että olen päässyt eroon tavasta puristaa ohjia rystyset valkeina silloin kun Vakeen tulee toivottua säpinää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti