Keskiviikkona olin ylimääräisellä tunnilla ratsastamassa Vakella, sillä halusin edellisen päivän epäonnistumisen jälkeen vielä ratsastaa Vakella ennen kisoja, vaikka sitten sileällä. Ehkä perimmäinen motiivini oli päästä mahdollisimman pian hakemaan paremman mielen ratsastuskokemusta sen sijaan että olisin jäänyt kotiin murehtimaan epäonnistunutta estetuntia.
Verryttelimme hetken ravissa, ja sen jälkeen aloimme ratsastaa kuviota, johon kuului lyhyellä sivulla voltti, kääntyminen voltin jälkeen linjalle noin viisi metriä uran sisäpuolella ja pohkeenväistöä viistosti uralle. Muualla ratsastimme siirtymisiä ravin ja käynnin välillä. Hyvää oli se, että Vake väisti sekä käynnissä että ravissa oikein näppärästi, ja jopa vähän pyöristyikin väistöaskelten aikana. Poikitukseen lähteminen oli oikein kuuliaista, ja välillä Vake pyrki melkein liiankin voimakkaasti sivulle. Eteneminen väistössä saisi tietysti olla aina sujuvampaa.
Vaken liikkumisessa oli yleisesti ottaen taas sellaista säkä alhaalla -fiilistä ja pötkylämäisyyttä. Halusin ponia sekä ryhdikkäämmäksi, suoremmaksi että kevyemmäksi. Valitettavasti tavoittelin tätä jatkuvalla ohjalla ja pohkeella säätämisellä, enkä tosiaan aina itsekään tiennyt mitä milläkin ohjasotteella ja pohkeen merkillä halusin saavuttaa. Toivoin vain, että jotenkin mystisesti poni hoksaisi suoristua, nostaa säkää ylös ja laittaa kaulaa kaarelle. Aika ilmeisiä korjaamisen paikkoja oli etujalkojen ajelehtiminen molemmissa suunnissa ulommalle uralle, ja hieman epäsymmetrinen asettuminen (pää vinossa turpa oikealla ja niska vasemmalla). Parhaita hetkiä olivat ne, joissa saavutin ratsastukseen tasaisuuden ja selkeyden. Erityisesti tämä toteutui, kun asetin vasemmalla ohjalla hetken aikaa tasaisemmin myödäten samalla ulko-ohjaa. Vaikka tämä epäoppikirjamaista ehkä onkin, niin sen seurauksena Vake tuntui oikeasti suoristuvan ja tulevan kahdelle ohjalle paremmin siinä vaiheessa kun olin asetuksen myödännyt ja ratsastin taas ulko-ohjalle. Ehkä tällainen sisäohjan käyttö sai turvan oikeasti kääntymään symmetrisempään asetukseen vasemmalle ja samalla jokin loksahti kohdalleen? Suurimman osan ajasta en kyllä kyennyt läheskään näin tarkoituksenmukaiseen toimintaan, vaan mentiin sillä "en itsekään tiedä mitä tässä nypellän" -linjalla.
Lopputunnin ratsastimme lävistäjiä, joiden loppuun tuli pätkä pohkeenväistöä ja suoraan väistöstä laukannosto uraa lähestyessä. Laukassa jatkettiin pääty-ympyrällä. Vaken kanssa laukannosto onnistui paremmin raviväistöstä, sillä käyntiväistöstä se ehti töksähtää paikoilleen ja alkaa puskea väistättävää pohjetta vastaan siinä hetkessä kun aloin valmistella nostoa. Välillä tuntuu, että Vake reagoi kaikkeen niin töksähtäen! Laukka ei oikein rullannut itsestään eteen, vaan mentiin taas puskemis- ja kiemurtelulinjalle. En saanut istuttua eleettömästi ja jalat pitkänä ponin ympärillä, vaan puskin kantapäillä ja tuuppasin vartalolla. Laukassa tärkein tehtävä oli yrittää saada Vake menemään suoraan sen sijaan että se oli koko ajan jonnekin päin mutkalla, taipuneena tai liiraamassa. Sain ohjeeksi ottaa ympyröilläkin selkeitä suoria pätkiä, ja päädyin ratsastamaan ympyrät neliötä tavoitellen. Vasemmassa laukassa suoraan eteneminen onnistui jostain syystä paremmin, ja kun mentiin suorempaan laukka myös pyöri vähän paremmin. Oikealle laukkaaminen jäi sen sijaan mutkittelevaisemmaksi, ja silloin ei tietysti löytynyt myöskään hyvää kahden ohjan tuntumaa ja rentoa sujuvuutta.
Enpä ollut tämänkään tunnin jälkeen missään onnistumisen fiiliksissä. Vake on mennyt niin paljon paremminkin, ja tänään ei vaan päästy yli kaikesta kiemurtelusta ja vinoudesta. Ratsastus lipsahti yliyrittämisen puolelle, ja kaiken sen epämääräisen puskemisen ja nypläämisen keskellä ei tietysti Vakelta voi ihmeitä odottaakaan. Juuri ajankohtaisesti sattui toisaalla tulemaan vastaan erinomainen lista "Mistä tunnistaa hyvän ratsastajan", ja täytyy murheellisesti todeta, että tälläkin tunnilla sorruin täsmälleen ainakin kohdissa 1-4 lueteltuihin synteihin. Siihenpä se homma jo tökkäsikin. Kohta 7 osuu myös ihan nappiin, kun tällainen nihkeästi sujuneiden tuntien lyhytkin putki saa heti aikaan angstitilan.
Verryttelimme hetken ravissa, ja sen jälkeen aloimme ratsastaa kuviota, johon kuului lyhyellä sivulla voltti, kääntyminen voltin jälkeen linjalle noin viisi metriä uran sisäpuolella ja pohkeenväistöä viistosti uralle. Muualla ratsastimme siirtymisiä ravin ja käynnin välillä. Hyvää oli se, että Vake väisti sekä käynnissä että ravissa oikein näppärästi, ja jopa vähän pyöristyikin väistöaskelten aikana. Poikitukseen lähteminen oli oikein kuuliaista, ja välillä Vake pyrki melkein liiankin voimakkaasti sivulle. Eteneminen väistössä saisi tietysti olla aina sujuvampaa.
Vaken liikkumisessa oli yleisesti ottaen taas sellaista säkä alhaalla -fiilistä ja pötkylämäisyyttä. Halusin ponia sekä ryhdikkäämmäksi, suoremmaksi että kevyemmäksi. Valitettavasti tavoittelin tätä jatkuvalla ohjalla ja pohkeella säätämisellä, enkä tosiaan aina itsekään tiennyt mitä milläkin ohjasotteella ja pohkeen merkillä halusin saavuttaa. Toivoin vain, että jotenkin mystisesti poni hoksaisi suoristua, nostaa säkää ylös ja laittaa kaulaa kaarelle. Aika ilmeisiä korjaamisen paikkoja oli etujalkojen ajelehtiminen molemmissa suunnissa ulommalle uralle, ja hieman epäsymmetrinen asettuminen (pää vinossa turpa oikealla ja niska vasemmalla). Parhaita hetkiä olivat ne, joissa saavutin ratsastukseen tasaisuuden ja selkeyden. Erityisesti tämä toteutui, kun asetin vasemmalla ohjalla hetken aikaa tasaisemmin myödäten samalla ulko-ohjaa. Vaikka tämä epäoppikirjamaista ehkä onkin, niin sen seurauksena Vake tuntui oikeasti suoristuvan ja tulevan kahdelle ohjalle paremmin siinä vaiheessa kun olin asetuksen myödännyt ja ratsastin taas ulko-ohjalle. Ehkä tällainen sisäohjan käyttö sai turvan oikeasti kääntymään symmetrisempään asetukseen vasemmalle ja samalla jokin loksahti kohdalleen? Suurimman osan ajasta en kyllä kyennyt läheskään näin tarkoituksenmukaiseen toimintaan, vaan mentiin sillä "en itsekään tiedä mitä tässä nypellän" -linjalla.
Lopputunnin ratsastimme lävistäjiä, joiden loppuun tuli pätkä pohkeenväistöä ja suoraan väistöstä laukannosto uraa lähestyessä. Laukassa jatkettiin pääty-ympyrällä. Vaken kanssa laukannosto onnistui paremmin raviväistöstä, sillä käyntiväistöstä se ehti töksähtää paikoilleen ja alkaa puskea väistättävää pohjetta vastaan siinä hetkessä kun aloin valmistella nostoa. Välillä tuntuu, että Vake reagoi kaikkeen niin töksähtäen! Laukka ei oikein rullannut itsestään eteen, vaan mentiin taas puskemis- ja kiemurtelulinjalle. En saanut istuttua eleettömästi ja jalat pitkänä ponin ympärillä, vaan puskin kantapäillä ja tuuppasin vartalolla. Laukassa tärkein tehtävä oli yrittää saada Vake menemään suoraan sen sijaan että se oli koko ajan jonnekin päin mutkalla, taipuneena tai liiraamassa. Sain ohjeeksi ottaa ympyröilläkin selkeitä suoria pätkiä, ja päädyin ratsastamaan ympyrät neliötä tavoitellen. Vasemmassa laukassa suoraan eteneminen onnistui jostain syystä paremmin, ja kun mentiin suorempaan laukka myös pyöri vähän paremmin. Oikealle laukkaaminen jäi sen sijaan mutkittelevaisemmaksi, ja silloin ei tietysti löytynyt myöskään hyvää kahden ohjan tuntumaa ja rentoa sujuvuutta.
Enpä ollut tämänkään tunnin jälkeen missään onnistumisen fiiliksissä. Vake on mennyt niin paljon paremminkin, ja tänään ei vaan päästy yli kaikesta kiemurtelusta ja vinoudesta. Ratsastus lipsahti yliyrittämisen puolelle, ja kaiken sen epämääräisen puskemisen ja nypläämisen keskellä ei tietysti Vakelta voi ihmeitä odottaakaan. Juuri ajankohtaisesti sattui toisaalla tulemaan vastaan erinomainen lista "Mistä tunnistaa hyvän ratsastajan", ja täytyy murheellisesti todeta, että tälläkin tunnilla sorruin täsmälleen ainakin kohdissa 1-4 lueteltuihin synteihin. Siihenpä se homma jo tökkäsikin. Kohta 7 osuu myös ihan nappiin, kun tällainen nihkeästi sujuneiden tuntien lyhytkin putki saa heti aikaan angstitilan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti