Tutisevasta tätiratsastajasta pöljäksi poniratsastajaksi

© Noora Kela

Sairastuin taas sopivasti kisojen alla niin että viimeinen treeni keskiviikkona jäi kuumeen takia välistä. Onneksi ehdin kuitenkin toipua riittävästi osallistuakseni oman seuran syyskauden avajaiskisoihin. Luokkana oli siis 80 cm arvostelulla 367.1 ja kisakumppanina uskollinen luottoratsu Eetu. Pientä kisajännitystä ehti aamun aikana nousta, mutta hämmästyksekseni jännityksen taso pysyi hyvin lievänä. Flunssakohan se sitten oli pehmentänyt pään niin että päälle naksahti peloton ja suorastaan vähän holtitonkin rämäpäävaihde, jollaista en ole tiennyt itseltäni enää näin aikuisiällä löytyvänkään.

Verryttelyaikaa oli aika lailla sopivasti, vaikka pieni kiireentuntu meinasi tullakin. Otettiin verryttelyhyppyinä pari pienempää estettä ja sitten ratakorkeudessa jokunen kerta pystyä ja okseria. Helpon ja varman oloista oli meno, tosin Eetu hakeutui tapansa mukaan mieluummin hieman lähelle estettä kuin hyppäsi kaukaa. Tämä huomio olisi ollut syytä laittaa korvan taakse radalle lähtiessä, mutta eihän me päättömät poniratsastajat sellaisia mietitä.

Ratapiirroksen muisti ikuistaa luokassa nelossijan napannut Anne.

Päivän rata oli veikeä sillä enimmäkseen hypättiin suhteutettuja linjoja. Ennakkoon stressasin siitä että lähes kaikki alastulot 1. vaiheen radalla tulivat oikeaan laukkaan, mikä enteili meille siis runsasta ristilaukkailua ja rytmin rikkomista. Itse suorituksen aikana tämä ei kuitenkaan suuremmin ehtinyt häiritä vaan laukat korjailtiin siinä sivussa kaarteiden aikana. Lähdin suoritukseen jotenkin epätodellisessa olotilassa, mutta rata alkoi vaivattoman ja sujuvan oloisesti ponnistuspaikkojen osuessa kohdilleen kuin itsestään. Kolmen askeleen väli kolmoselta neloselle jäi hieman pitkäksi, mutta Eetu venytti neloselle hienosti vähän pidemmän hypyn. Laukanvaihto vitosella ei luonnollisestikaan onnistunut, mutta aikaa oli korjata ja viimeinen suora linja kutoselta seiskalle sujahti näppärästi viidellä askeleella aiotun kuuden sijaan. Kasikympin okseri näytti suorastaan herttaisen pieneltä.

Ekalla esteellä. © Noora Kela

Kolmoseste. © Noora Kela

Esteellä numero 6. © Venla A.

Meno tuntui niin hyvältä (ja kuten sanottua päässä oli jokin vipu aivan oudossa asennossa) että lähdin vähän liiankin kovalla innolla suorittamaan kakkosvaihetta tavoitteena hyvä aika. Kolmen askeleen linja kasilta ysille oli varsin nappisuoritus, ja kympille sain ratsastettua mielestäni aika hyvän ja riittävän lyhyen tien. Sitten iskikin vauhtisokeus kun meno tuntui lähes liian hyvältä ollakseen totta ja nopea nolla alkoi vilkkua mielessä. Välissä kympiltä yhdelletoista olisi pitänyt ottaa ehkä hieman kiinni kun vauhtia oli nyt perusrataa enemmän, mutta sen sijaan usvatin tyytyväisenä eteenpäin ja kun oma silmä petti niin että ponnistuspaikka näytti muka jäävän kauaksi lähdin vain tuuppaamaan ponia pitkään hyppyyn. Tässä järki ja maltti jäivät vaarallisesti matkasta, ja kun tosiaan etäisyysarviokin petti pahemman kerran niin lähdin hyppyyn askeleen liian aikaisin. Sitten asiat tapahtuivatkin aika nopeasti kun erkanin esteen päällä ratsustani ja tömähdin kenttään. Äh ja pöh! Saman tien alkoi harmittaa miten tyhmään ja älyttömään virheeseen olinkaan sortunut. Sain kehotuksen jatkaa rata loppuun joten hyppäsin takaisin odottamaan jääneen Eetun kyytiin ja suoritimme kauniisti vielä viimeiset kaksi estettä.

Este numero 10 jonka jälkeen kuskilta lähti homma lapasesta. © Venla A.

Toisaalta nauratti oma pöljäily ja toisaalta harmitti vietävästi kun rata oli muuten niin hyvä ja tulossa oli suhteellisen nopea aika jolla olisi hyvinkin voinut päästä jopa sijoituksille asti. Sitten piti mennä tekemään tällainen ihan käsittämätön arviointivirhe.

Päivän plussat:
+ Todella mainiosti hyppäävä Eetu. Hieno, hieno poni!
+ Puhdas ja sujuva perusrata sekä hyvä kakkosvaiheen aloitus
+ Kasikymppi tuntui sopivalta korkeudelta ja sitä oli mukava hypätä
+ Peloton ja huoleton mielentila
+ Uskalsin lähteä yrittämään hyvää aikaa varovaisen varmistelun sijaan
+ Tahtoo uudestaan!

Ja se pitkä miinus:
- Pelottomuuden kääntöpuolena tuli järjettömyys. Ainoa ratkaisu ei ole ratsastaa eteen vaan väleissä voi ottaa myös kiinni! Se viimeinen askel ennen yhtätoista olisi sitä paitsi mahtunut mukaan oikein hyvin, joten mitä ihmettä mahdoin ajatella kun hätiköin hyppyä askeleen verran liian aikaisin?? Tähän ikään luulisi myös oppineen että hevosen edelle ei sukellella, mutta nytpä tämä tärkeä sääntö unohtui ja sitten kävi hassusti. Tyhmä, tyhmä minä!

Virheistä kuulemma oppii joten ehkä sitten ensi kerralla ei tule tehtyä näin tyhmää mokaa. Parempi kuitenkin näin päin että asenne on reipas ja yritys kova, siihen kun sitten yhdistetään vielä vähän lisää malttia ja ajatusta niin pääseekin jo aika pitkälle. Viimeiset kymmenen vuotta olen jaksanut ihmetellä miten sitä "silloin nuorena" oli uskallusta hypätä ja kisata edes sillä tasolla kuin silloin menin, mutta alkaa vaikuttaa siltä että rohkea esteratsastajasivupersoonani on sittenkin vielä olemassa. Nyt kun on ihan kasikympin rata hypätty kisoissa (ja vieläpä hyväksytysti kun perusradan kuitenkin läpäisimme) niin johan tässä voi todeta että esteratsastajaminäni on pitkän hiljaiselon jälkeen palannut areenoille. Seuraavaksi voisi vaikka treenata vähän lisää jotta älyttömimmät virheet jää kisoissakin tekemättä.

Noralle kiitos videosta ja Venlalle sekä Nooralle kiitos kuvista!