sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Laukannostoangsti

Kisojen jälkeen oli vielä iltapäivällä tunti tavalliseen tapaan. Tällä kertaa paikalla oli vain neljä ratsastajaa, ja ratsuksi tuli yllättäen vuonoponi Tara. Vuosi sitten menin Taralla ensimmäisen ja tähän asti ainoan kerran, ja silloin sillä oli ihan hauska ratsastaa vaikkei ponin osaamistaso huima olekaan. Opella taisi olla ajatuksena laittaa lähinnä lasten tunneilla menevä Tara välillä läpiratsastettavaksi, mutta minä en siihen tehtävään tainnut loppujen lopuksi olla ihan riittävän pätevä henkilö.

Aluksi työskenneltiin pitkä tovi käynnissä tehden jokaiseen kulmaan etuosakäännös. Käännöksiä tehtiin lyhyempänä versiona kääntäen kulmassa tarvittavat 90 astetta, sekä pidempänä kääntyen täysi kierros etuosan ympäri. Etujalkoja ei tällöin tarvinnut pitää aivan paikallaan vaan sallittua oli ratsastaa pikkuruinen voltti takaosaa ulos väistättäen. Tara kuunteli käännöksissä apuja hyvin ja oli tehtävästä ihan kärryillä. Positiivista oli ettei poni lähtenyt käännöksistä mihinkään kiirehtimään ja jyräämään vaan malttoi jäädä astumaan ristiin. Tällöin sain myös istunnan ja avut pidettyä kohtalaisen rentona kun ei tarvinnut ottaa vahvoja pidätteitä. Itse asiassa Taran ratkaisu oli ennemmin pysähtyä silloin jos ei oikein ymmärtänyt tai jos tehtävä tuntui hankalalta. Oikeassa kierroksessa saatiin tehtyä oikein mukavia käännöksiä joissa Tara askelsi takajaloilla ihan oikein ristiin etuosan polkiessa paikallaan tai pienellä ympyrällä. Vasen kierros oli hankalampi, sillä oikea lapa oli se mitä Taralla oli taipumus pullauttaa karkuun ja itse puolestani aloin tähän suuntaan vääntyä taas kropasta vinoon. Paljon oli hetkiä jolloin poni meni liikaa mutkalle tai yksinkertaisesti pysähtyi turhautuneena paikoilleen, mutta saatiin kuitenkin myös onnistuneita ristiaskeleita joista Taraa pääsi kehumaan.

Käännösten jälkeen työskenneltiin hetki ravissa keskiympyröillä sekä päädyissä pienemmillä volteilla. Tara liikkui sinänsä ihan omalla moottorilla eteenpäin eli puskea ei tarvinnut lainkaan, mutta ope toivoi liikettä vähän isommaksi sekä takajalkoja paremmin käyttöön. Tavoitteena oli myös saada etuosaa kevenemään, sillä Tara vähän roikkui ohjalla niin että tuntuma oli tasainen mutta turhan vahva. Kovin kummoisia muutoksia en Taran liikkumiseen saanut aikaan vaan puksuteltiin aika tasaisesti menemään. Jotenkin tuntui hankalalta arvioida tekemieni asioiden vaikutusta, sillä Taran muoto pysyi järkähtämättömän samana eikä se siis pyöristymällä kertonut milloin tapahtui oikeansuuntaisia asioita. Taran kaula on niin hurjan lyhyt ja suhteessa paksu että en tiedä pystyisikökään se kovin pyöreälle kaulalle tulemaan. Harjoitusravissa istuen sain pari kertaa vaikutettua Taraan niin että etuosa tuntui hetkellisesti aavistuksen kevyemmältä ja meno ryhdikkäämmältä, ja tällöin opekin kommentoi että nyt poni nousee vähän ylöspäin. Näillä hetkillä olin yrittänyt nimenomaan istunnan kautta vähän "koota" menoa samalla kun pidin pohkeen kevyesti mukana ja ohjalla vihjailin nostamaan niskaa ylemmäs.

Tähän asti siis mentiin Taran kanssa leppoisassa hengessä ja ihan hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta vaikeudet alkoivat kun lopputunnista oli tarkoitus työskennellä laukassa. Olin kuvitellut että Tara nykyään nostaa laukan suhteellisen helposti ja olen mielestäni nähnyt sen laukkaavan lasten tunneilla ihan näppärästi, mutta minun kanssani ei laukka tahtonut nousta sitten mitenkään. Kiitoravin kautta ajaen laukkaan aina satunnaisesti päästiin, ja laukka eteni mukavasti kunnes aina ennen pitkää pudottiin raville ja edessä oli taas monta epätoivoista yritystä ja paljon kiitoravia ennen kuin päästiin takaisin laukkaan.  En oikein tiennyt juntturoiko poni vai oliko avut sille niin epäselviä ettei se osannut nostaa. Ehkä vähän molempia. Ope käski istua liikkeen takana sekä auttaa nostoa raipalla. Pitkään taisteltiin nostojen parissa ja ravattiin varmaan 98% siitä ajasta minkä muut työskenteli laukassa kun en vaan yksinkertaisesti saanut ponia nostamaan. Epätoivo kasvoi kasvamistaan ja oli jälleen niin alkeisratsastajafiilis kun yritti kerta toisensa jälkeen tuloksetta ajaa ponia laukkaan istunnalla heiluen ja soutaen. Elettiin jo tunnin loppuminuutteja kun lopulta vaan pää hajosi. Kun alla oli aamulta kisoista kokemus että olen ihan onneton tunari joka ei saa Elmoa laukkaamaan niin tässä kohtaa tuli sitten mitta täyteen. Pysäytin ponin sekä aloin itkeä ja parkua että mitään en osaa ja en saa Taraa enkä Elmoa enkä mitään hevosta edes laukkaamaan. Hevosen selässä pitäisi kai pysyä aina ihan viilipyttynä mutta nyt ei onnistunut. Ehkä sen saa anteeksi kun en kuitenkaan hevoselle suuttunut saati kohdistanut tunteenpurkausta siihen. Romahduksen jälkeen yritin vielä itsepintaisesti nostaa laukan kertaalleen. Epäonnistuneiden yritysten jälkeen vaihdettiin käteen pidempi raippa, ja sen myötä Tara nosti laukan heti vaikkei raippaa tarvinnut edes käyttää. Näin päästiin lopettamaan onnistuneeseen nostoon ja laukkapätkään.

Tunnin jälkeen oli tietysti edelleen mieli maassa ja sellainen olo että olen maailman surkein ratsastaja. Laukannosto-ongelmat kahden eri ponin kanssa yhden päivän sisällä onnistuivat romuttamaan viimeisenkin uskon omiin vähäisiin ratsastustaitoihin. Luonnollisestikin nuorten ja vähemmän koulutettujen hevosten kanssa asiat voi olla hankalia eikä siitä pitäisi itseensä ottaa, mutta kun ei laukannoston sentään näin vaikeaa pitäisi Tarankaan kanssa olla. Edelleen väitän että lasten tunneilla se nostaa laukan ihan hyvin. Terveisiä pohjalta, kai täältä vielä joskus noustaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti