Ulkoisia ja sisäisiä häiriöitä

Uudenvuodenaattona tunnillamme oli vain kaksi ratsastajaa, ja koska aikaisemmista ryhmistä paikalle ei tullut ketään ratsastimme tällä kertaa jo kuudesta seitsemään. Ajattelin että mikäpäs se olisi ratsastellessa vaikka raketit jo vähän paukkuisivatkin, sillä tuntiratsuista useimmat niistä tuskin hermostuisivat. Sainkin yhden niistä varmoista ja rohkeista hevosista eli Rapen. Rappe oli tallissa rauhallinen oma itsensä, mutta maneesiin taluttaessa se alkoi jo pälyillä valppaana mistä tuo kauhea pauke oikein kuului. Maneesissakin se oli selvästi jännittynyt, vaikkei kuitenkaan säpsyillyt tai sinkoillut mihinkään. Täytyy myöntää että pauketta kuului huomattavasti enemmän kuin olin arvellut tässä vaiheessa iltaa kuuluvan, ja etenkin maneesin kaukaisin pääty arvelutti Rappea sillä äänet kuuluivat voimakkaimmin juuri tältä ilmansuunnalta.

Paras lääke jännitykseen on tietenkin laittaa ratsastaja ja hevonen keskittymään tehtävien suorittamiseen. Aloitimme ratsastaen käynnissä avotaivutusta uraa pitkin pitkillä sivuilla, ja avotaivutuksen lomassa pyöräytettiin sivun keskelle voltti. Myöhemmin jatkoimme ratsastaen voltin sekä pitkän sivun jälkimmäisen puolikkaan harjoitusravissa. Rapen huomio oli aluksi täysin rakettien räiskinnän kuuntelemisessa, ja hevosen jännittyneisyys ja poissaolevuus luonnollisestikin häiritsi omaa keskittymistäni. Tällaisessa tilanteessa kaikki tyyppivirheeni puskivat tietenkin vahvasti esille. Pikkuhiljaa sain molempien tarkkaavaisuutta suunnattua enemmän käsillä olevaan tehtävään, ja päätyjä lukuunottamatta Rappe alkoi kuunnella paremmin. Vaikka avotaivutus oli aluksi tuntunut aivan toivottomalta kiemurtelulta sain kuin sainkin Rapen etuosaa edes hetkittäin hallintaan ja korjattua liikkeen enemmän avotaivutusta muistuttavaksi. Pari kertaa Rappe jo vähän myötäsikin ja pyöristyi silloin kun palikat loksahtivat avotaivutuksessa kohdilleen. Ulkoavut olivat se mistä ope sai moneen kertaan muistutella niin avotaivutuksessa kuin voltillakin, sillä päästin hajamielisesti oman ulkokylkeni pullahtamaan laiskana ulos ja näin annoin Rapelle mahdollisuuden tehdä täsmälleen samoin oman kroppansa kanssa.   

Ravissa Rappe lähti etenkin volteilla pyöristymään aika helposti, eli kunhan vaan sain sen vähänkään taipumaan sisäkyljestään ja samalla rentoutin istuntaani ja apujani niin Rappe kyllä kulki kaula kaarella. Ope kuitenkin huomautti että Rappe veti välillä niskasta liiankin rullalle ja linkkuun, ja ohjeena oli ratsastaa pohkeesta paremmin eteen niin että Rappe alkaisi venyttää enemmän tuntumaa kohti. Ehkä Rapen jännittyneisyys lisäsi sen taipumusta mennä liian linkkuun niskasta, ja osuutta asiaan saattoi olla myös sillä että tuntumassa oli liikaa jännitystä. En nimittäin saanut olkavarsia pidettyä tarpeeksi rentoina ja kylkien vieressä, vaan olkavarren jäykkyys heijastui koko käteen ja tuntumaan. Pohje pääsi joka tapauksessa unohtumaan ja Rappe hiippailemaan maahansidottua mummoravia. Opelta tulikin ohjetta aktivoida niin takaosaa kuin selkälihaksiakin paremmin käyttöön niillä hyvillä hetkillä kun Rappe selvästi rentoutui, myötäsi niskasta ja taipui voltille.

Lopuksi otimme laukkaa keskiympyrällä. Tässä vaiheessa rakettien pauke pääsi ainakin minulta unohtumaan aivan täysin, sillä kaikki energiani meni Rapen laukan ratsastamiseen. Laukka on aina ollut Rapella hieman haastavaa, mutta ihan näin vaikeaa en muista sen aiemmin olleen. Laukka ei nimittäin tahtonut pysyä yllä kuin lyhyissä pätkissä, eli päästiin laukkaamaan korkeintaan kierros tai kaksi ympyrällä ennen kuin Rappe pudotti raville. Koko hevonen pääsi ikäänkuin "leviämään" ja menettämään tasapainonsa niin että laukka putosi pakostakin pois. Aluksi nämä laukankatoamiset tulivat vähän puskista, mutta pian aloin huomata mitä niillä hetkillä tapahtui. Rappe pääsi ennen raville putoamista häviämään kontrollista ja yleensä vähän "kaatumaan" ja ryykäämään eteenpäin askeleen tai pari. Samalla se pääsi vähän puskemaan sisälapa edellä ympyrän kaarelta sisäänpäin. Opelta tuli kovasti neuvoja tilanteeseen, ja parhaani mukaan yritin näiden avulla laukkaa ylläpitää mutta aika toivotonta se oli. Tärkein tekijä oli istunta, eli keskivartalon olisi pitänyt olla todella jämäkkä ja pitää koko hevonen kasassa. Ope totesikin että istunnalla voi Rapen laukan saada muuttumaan kuin taikaiskusta tasapainoisen rullaavaksi, mutta se vaatii todella paljon voimaa ja kehonhallintaa ratsastajalta. Oma painopiste olisi pitänyt saada pidettyä koko ajan hyvin tarkasti keskellä hevosta ja lantion mukautumisella olisi pitänyt luoda laukkaan rauhallisempaa tahtia ja suurempaa, ilmavampaa askelta. Nyt lantioni kääntyi vartalon alle hieman liian nopeassa tahdissa ja näin ollen "tuuppasin" laukkaa eteen vähän liian kiireisesti. Sain mielestäni hetkellisesti istuttua napakasti ja eleettömästi niin että istunta oli oikeasti laukan tukena, ja kuvittelin laukan muuttuvan samalla hieman rullaavammaksi ja tasapainoisemmaksi. Hyvää hetkeä seurasi kuitenkin muutamissa sekunneissa pakan täydellinen leviäminen ja niin oltiinkin taas pudottu raville. 

Laukassa työ jäi täysin kesken, mutta ympyrällä loppuraveissa sain edes hieman tehtyä niitä korjauksia jotka laukassa jäivät uupumaan. Sain sisälapaa paremmin hallintaan ja Rapen taipumaan sisäpohkeen ympäri niin että hevonen tuli ulko-ohjan tuelle ja samalla pääsin myötäämään reilusti sisäohjasta. Pieni lohtu sentään että edes tässä helpommassa askellajissa sain toivotunsuuntaisia muutoksia aikaan. Ravissa Rappe kuitenkin jäi nyt vähän pohkeen taakse, eli meni vähän työntämiseksi eikä ravissa ollut ihan riittävää eteenpäinpyrkimystä. Hyvä kuitenkin että Rappe oli nyt aika rento ja sen huomio oli ratsastajassa.

Olipahan tunti. Ymmärrettävää on ettei edes Rapen kaltainen hevonen ole keskittymisen ja rentouden huipulla kun ääniympäristö on tällainen, mutta kuskia tämä ei olisi saanut häiritä ihan näin paljon vaan oma rentous olisi pitänyt saada säilytettyä paremmin. Kun keskittymisongelmiin sitten yhdistetään Rapen tavanomaiset vaikeudet laukan suhteen (viime aikoina se on kuulemma tehnyt erityisen paljon juuri tätä että kampeaa itsensä pois tasapainosta ja pudottaa heti raville) niin aika vaikeaa se sitten on. Vaihteeksi taas ihan alkeisratsastajaolo kun en saa hevosta edes laukkaamaan kunnolla, mutta ei se auta hermostua itseensä eikä varsinkaan hevoseen.

Itsenäisesti vanhalla reseptillä

Viikon mittaisen joulutauon jälkeen palasin satulaan ja ratsastin Vakella itsenäisesti tunnin verran. Pakkasta oli kymmenisen astetta, ja sopivasti pukeutuneena tämä oli ihan mukava keli ratsastaa ulkona. Kenttä oli kunnon lumipeitteen saatuaan nyt hyvä ratsastaa kaikissa askellajeissa.

Pitäydyin vanhoissa hyväksi havaituissa tehtävissä eli väistöissä ja ympyräkahdeksikoissa. Väistöjen avulla Vake hieman pyöristyikin kunhan vaan en liikaa puskenut ja ahdistanut sitä avuillani, ja myös runsaat suunnanvaihdot olivat jälleen hyvä keino ulko-ohjan tuen löytämiseksi. Enemmänkin olisin kyllä voinut väistöjä tehdä sen sijaan että vain pyörin ympyröillä ja odotin ihmettä tapahtuvaksi. Tein myös pari pientä pätkää avotaivutusta, joka sekin osoittautui hyödylliseksi liikkeeksi ponin kuulolle saamisessa. Miksi en mennyt avoja enemmän? Enimmäkseenhän Vake mennä puksutti perusmoodissaan itseään säästellen, ja ne hetket kun se liikkui käynnissä ja ravissa pyöreänä olivat niitä harvinaisempia kohokohtia. Näillä hetkillä huomasin vetäväni ylävartaloa taaksepäin "tuuppausasentoon" eli sen sijaan että olisin ratsastanut pohkeella ravia aktiivisemmaksi aloinkin muka tehostaa ratsastusta koulutuuppari-istunnalla. Viimeistään Airan kurssin jälkeen on selvä että näin ei kuulu tehdä. Ylipäänsä olisi pohkeella pitänyt ratsastaa enemmän ja kädellä vähemmän. Ehkä tuntuma saisi edelleen olla kevyempi, vaikkei se nytkään mikään erityisen vahva ole. Voi kuitenkin olla että nykyiselläänkin tuntumaa on Vakelle liikaa ja se lähtisi liikkumaan paremmin jos "käsijarrua" löysäisi vielä lisää.

Hyvin sujuneena asiana voi tällä kertaa mainita laukannostot, jotka Vake teki todella täsmällisesti ja helposti pienestä sisäpohkeen merkistä. Laukassa unohdin kaikki pyöreysasiat ja yritin vain ratsastaa laukkaa reippaaksi eteen uraa pitkin ja ympyröillä. Samalla keskityin istuntaan ja siihen etten huomaamattani koko ajan tuuppaisi Vakea eteenpäin. Olo oli taas kuin koppakuoriaisella eli olkavarret ja hartiat pääsivät nousemaan ja katse kääntymään alas. Lantio oli kyllä mielestäni ihan hyvin alla eikä selässä ainakaan notkoa. Lonkkia ei tosin kiristänyt tänään läheskään tarpeeksi, mikä herättää aina epäilyksiä siitä ettei lantio ole sittenkään ihan oikeassa asennossa.

Ei mitään maata mullistavaa tänään, vaan tällainen perusliikutus joka sujui sinänsä mutkattomasti. Itsenäisesti ratsastaessa voisi kyllä enemmänkin kokeilla erilaisia juttuja sen sijaan että junnaa samalla reseptillä ja odottaa sen alkavan jonakin päivänä toimia. Ainakin tuli tarkastettua että ponin (ja kuskin!) säädöt ovat aivan samat kuin ennen joululomaa eikä mikään ole viikossa muuttunut.

Kurveja ja kaarteita

Ennen joulunviettoon siirtymistä ehdin Vaken kanssa vielä suununtaiaamun estetunnille. Tälläkään kerralla eivät esteet nousseet korkeiksi, vaan treenattiin sen sijaan hieman tiukempia käännöksiä.

Lähdin tunnille samalla ajatuksella kuin viimeksi, eli ponin on liikuttava eteen ja pohkeeseen on reagoitava. Ravissa ei meno ollut järin lennokasta, mutta laukassa oli viime viikon tapaan ihan mukava energia ja pontevuus. Laukassa menimme verryttelytehtävänä kahdeksikkoa, jolla suuntaa vaihdettiin suoralla tiellä kentän poikki kahden puomin sarjan yli. Vaikka Vaken laukassa olikin kohtalainen energia tahtoi puomiväli jäädä vähän pitkäksi ellei ensimmäiselle puomille päästy täysin optimipaikkaan. Vitsi taisi olla siinä että laukka olisi pitänyt saada vielä paremmin säilymään kulman läpi puomeille kääntäessä. Laukanvaihdot Vake sen sijaan teki puomeilla todella näppärästi ja riippumatta siitä miten puomien yli rämmittiin tai miten kuski selässä keikkui.

Seuraavaksi hurautimme pariin kertaan kavaletin ja pienen pystyn suoran linjan. Väli oli 17 metriä, mikä meni hyvin viidellä laukalla Vaken herätessä estelinjalla etenemään oikein pirteästi. Pystyesteen alla oli erikoisefektinä autonrenkaat maassa, ja näiden vaikutus näkyi siten että ensimmäisellä kerralla Vake veti päätään hypyssä tavallista alemmas. Esteen jälkeen se pääsi ensimmäisellä kerralla vähän oikaisemaan kaarretta, mutta kun muistin ratsastaa suunnitelmallisemmin päätyyn asti meni poni sinne ihan mukisematta.

Ratapiirros Annen käsialaa.

Seuraavissa tehtävissä päästiin keskittymään kääntämiseen. Aloitimme ratsastaen loivan kiemuran kahden esteen välillä (kuvassa 2-3), ja kohta tehtävään lisättiin vielä silmukka kolmannelle esteelle (4). Nyt piti esteiden jälkeen päästä ratsastamaan riittävän pitkään suoraan jotta kaarteisiin jäi riittävästi tilaa ja vielä seuraavallekin esteelle pääsi järkevällä tiellä. Nämä tehtävät onnistuivat meiltä oikein kivasti. Vake liikkui edelleen hyvin, vaihtoi laukat ja sain ratsastettua tiet ilman suurempia hankaluuksia. Kiemuralla ensimmäiseltä esteeltä toiselle taisin kyllä kääntää liikaa sisäohjalla sen sijaan että ulkopohkeella olisi ollut suurempi rooli. Silmukan kolmannelle esteelle sen sijaan sain mielestäni tehtyä oikein hyvin ja hätiköimättä eli satulassa istuen ja katseen ja ulkoapujen avulla kääntäen.

Sitten vuorossa oli kuuden esteen rata, johon kuuluivat myös äsken harjoitellut silmukka ja kiemura. Korkeudet pysyivät edelleen siellä 60 sentin tuntumassa. Vake lähti todella napakasti liikkeelle ja kahdelle ensimmäiselle esteelle se meni todella hyvällä imulla. Eipä tarvinnut eteen hoputella! Kolmoselle ehdin kääntää hyvin, mutta ponnistuspaikan jäädessä kauas aloin ajaa estettä kohti ja Vake ottikin vielä miniaskeleen. Silmukka päätyyn onnistui hyvin ja neloseste ylittyi sujuvasti, mutta 17 metrin väli rengaspystylle jäi nyt hieman pitkäksi ja otettiin jälleen miniaskel. Nyt en tosin yrittänytkään ajaa ja tuupata ja hyvä niin. Viimeiselle esteelle oli oikein ”ponitie”, eli tiukka kaarros uralta esteelle oikeassa laukassa, nipin napin suoristus esteen kohdalla ja suunnan vaihto vasemmalle kurvaten. En saanut tietä onnistumaan ihan nappiin, ja taas meni liikaa sisäohjassa roikkumiseksi mikä söi laukkaa. Este tuli Vakelle eteen liian nopeasti, ja kun se ei oikein paikkaakaan ehtinyt katsoa järkeväksi otimme puomin mukaan.

Onneksi saimme harjoitella radan päättänyttä hankalaa kiemuraa vielä erikseen. Nyt hyppäsimme esteen yli ensin oikeassa laukassa ja oikealle jatkaen. Heti putkeen jatkettiin soikeaa tietä samalle esteelle uudestaan, ja nyt käännyttiin hypystä vasemmalle kuten äskeisellä radalla. Sain käännökset esteelle onnistumaan tällä kertaa paremmin, ja Vake kääntyi esteeltä ketterästi niin oikealle kuin vasemmallekin ja tuli halutussa laukassa alas. Hienoa kun poni on näin hyvin juonessa mukana ja tietää pienestäkin vihjeestä kummassa laukassa pitää tulla esteeltä alas! Samaa estettä hypättiin vielä toiseen suuntaan eli vasemmassa laukassa vastaavanlaisella soikiolla pari hyppyä peräkkäin. Vaikeutena oli nyt se, että esteelle tultiin ikään kuin lävistäjälle ja oli ponille hieman yllättävää että käännyttiinkin esteen jälkeen tiukasti seinälle eikä jatkettu lävistäjää eteenpäin. Ensimmäisen hypyn jälkeen tulikin tehtyä hieman käsijarrukäännös sisäohjassa roikkuen ja ponin liiratessa ulkolapa edellä, mutta kun tulimme heti perään uusintahypyn onnistui käännös seinän kautta vasemmalle jo varsin mallikkaasti.

Tästä hyppelystä jäi positiiviset fiilikset, sillä tiukat kurvit onnistuivat viimeistään parin harjoittelukierroksen jälkeen hyvin ja poni liikkui mukavasti eteenpäin. Ehkä en ihan kaikkia näitä teitä uskaltaisi kisoissa kokeilla, mutta pienillä esteillä näitä oli hyvä harjoitella. Vake on nyt ollut tosi hyvä niin tällä kuin viime viikonkin tunnilla, eli liikkuu ja hyppää hyvällä energialla mutta ei ole kuitenkaan jännittynyt tai säpsy vaan rennolla mielellä. Jännittyneen ja ylivirtaisan vaiheen sekä lukuisten tahmailutuntien jälkeen tässä on viimein aika lailla sopiva energian ja rauhallisuuden yhdistelmä. Kun poni on näin hyvä niin pystyn itsekin ratsastamaan rennon reippaalla otteella, ja näin ollen toivottavasti olemme siinä hyvässä kierteessä jossa ratsastajan oikeanlainen mielentila edesauttaa ponin oikeanlaista mielentilaa sekä päinvastoin.

Lunta ja laukkaa

Lauantaina oli maastolenkin vuoro, ja sää olikin tätä ajatellen mitä mainioin. Lunta oli maassa vihdoin ihan kunnolla, ja lisääkin sateli taivaalta parin pakkasasteen lämpötilassa. Niinpä tämä oli oikeastaan ensimmäinen varsinainen talvimaastoni Vaken kanssa. Mukana oli yhteensä viisi ratsukkoa, ja suuntasimme aluksi tutulle reitille tietä pitkin maneesin ohi. Nyt kuitenkin jatkoimme tietä eteenpäin ohi tutun metsäänpoikkeamiskohdan, joten osaksi reissu sisälsi minulle uusia maisemia.

Menomatkalla laukkasimme lumisella tiellä ihan reilun pätkän rauhallista vauhtia. Tien päässä koukkasimme pienen lenkin lumisilla metsäpoluilla kahlaten, ja palasimme sitten tielle jota mentiin melkein koko paluumatka maneesille asti laukassa. Kotimatkalla laukkaa tulikin mittaukseni mukaan yli kilometrin verran putkeen. Vake meni koko reissun todella asiallisesti, ja vaikka se käynnissä tarkkailikin ympäristöä valppaana ei tänään säpsähdelty sen enempää puista putoavaa lunta kuin mitään muutakaan. Laukassa Vake oli ihanan tasainen ja mennä puksutti rennosti eteenpäin niin että kuskilla oli oikein turvallinen olo. Mikään kova kiire sillä ei tälläkään kertaa ollut, mutta yleinen vauhti pysyi sellaisena ettemme jääneet liian kauas jälkeen. Tässä kyydissä ehti rennosti nauttia lumisesta peltomaisemasta ja vauhdin tuottamasta viimasta korvissa.

Suurpiirteisen mittaukseni mukaan lenkin kokonaispituus oli 7-8 kilometriä, ja aikaa meni alle tunti. Ihana luminen maisema ja pitkät laukat takasivat sen että tallille palattiin hirmuisen hyvissä tunnelmissa. Tällaiset maastoreissut ovat niitä parhaita!

Nihkeät nostot

Torstain tunnille sain tällä kertaa Elmon. Tunnilla oli vain neljä ratsukkoa, ja tehtävinä oli avotaivutuksia ja siirtymisiä.

Aloitimme käynnissä ratsastaen pitkien sivujen alkuun voltit ja jatkaen tästä avotaivutusta uraa seuraten. Pitkän sivun puolivälissä siirryttiin raviin ja ravissa tehtiin päätyihin ympyrät. Avotaivutuksissa oli Elmon kanssa tekemistä jotta etuosan sai siirtymään uralta mutta liike ei kuitenkaan muuttunut väistöksi vaan mukaan tuli riittävä taivutus. Varsinkin oikeaan kierrokseen oli vaikeuksia löytää kunnon taivutusta, kun taas vasemmalle kaula meni liikaakin mutkalle mutta oikea lapa ei tullut kunnolla pois uralta. Ope vinkkasi että silloin kun pitää saada etuosaa enemmän uran sisäpuolelle käytetään johtavaa kättä, ja kun taas halutaan lisätä asetusta ja taivutusta tuodaan sisäkättä säkää kohti ja ohjaa kaulaa vasten. Tällä ohjasotteen suunnan vaihtelulla sainkin aika hyvin tehtyä tarvittavia korjauksia. Elmo kyllä yritti parhaansa, mutta avotaivutuksen idea ei ollut sille täysin selvä joten ponille oli tarkasti ja selkeästi kerrottava mitä oli tarkoitus tehdä. Avotaivutus alkoi usein vähän kiemurrellen ja haparoiden, mutta sopivien korjailujen ja säätöjen jälkeen päästiin menemään ainakin joitakin askeleita korrektisti etuosa uran sisäpuolella ja sisäkyljestä taipuneena. Positiivista oli että sain molempiin suuntin hallittua oman kroppani suoruuden aika hyvin, eli en lähtenyt kallistelemaan vinoon vaikka avotaivutuksen ratsastaminen menikin välillä vähän puskemiseksi. Yritin toki kaiken muun lomassa huomioida myös istuntapalikat ja toteuttaa ratsastuspilateskurssin uusia oppeja. Ehkä yritykseni pitää ylävatsan tuki auttoi välttämään pahimmat vinoon kiertymiset ja kallistelut.

Ravia mentiin tosiaan lyhyissä pätkissä ympyröillä ensin keventäen ja sitten harjoitusravissa istuen. Elmon eteenpäinpyrkimys oli huono, ja ponneton ravi taisikin olla suurin syy siihen ettei kunnollista tasaista pyöreyttäkään saavutettu. Suuri virheeni oli jälleen kerran jatkuva pohkeella puskeminen sen sijaan että olisin tehokkaammin herätellyt Elmon vastaamaan apuihin. Raipalla toki koetin naputella liikkeeseen lisää energiaa, mutta en ollut pohkeen ja raipan käytössä läheskään tarpeeksi johdonmukainen. Keventäessä en tainnut nyt oikein löytää lantiota alle, mutta harjoitusravissa onnistuin mielestäni istuman melko jäntevästi. Elmon ravissahan on istunnalle huomattavasti enemmän haastetta kuin Vaken tasaistakin tasaisemmassa köpötyksessä, joten istuntaoivallusten siirtäminen ponilta toiselle ei ollut aivan suoraviivaista. Ope tuumi että vasen jalkani pysyi nyt hyvin paikoillaan, mutta oikealla puolella näkyi enemmän kireyttä ja sen myötä jalkakin oli epävakaampi.

Lopputunti työskenneltiin pääty-ympyröillä ratsastaen toinen puolisko käynnissä vasta-asettaen sekä nostaen avoimella puoliskolla pituushalkaisijan kohdalla laukka puolikkaan ympyrän ajaksi. Laukannostot ilman seinän tukea osoittautuivat mahdottoman vaikeiksi siitäkin huolimatta että nosto tehtiin kaarevalla uralla. Yritin antaa napakat nostoavut ja istua hiljaa, mutta Elmo kaatui vain raville eteenpäin. Seinän viereen päästyämme laukka kyllä nousi suhteellisen helpostikin, mutta kentän keskellä ei. Yritin saada noston onnistumaan niin hiljaa istuen kuin epätoivoisesti tuupatenkin, sekä huolellisesti valmistellen ja käyntiä kunnolla aktivoiden, mutta yhtä ainoaakaan kertaa en saanut laukannostoa tapahtumaan halutussa pisteessä. Lopulta tuskastuin niin että noston paikkaa lähestyessä olikin aikamoinen puristus ja tuuppaus päällä. Ope neuvoi vähentämään ulkopohkeen käyttöä nostossa ja antamaan avut selkeämmin pelkällä sisäpohkeella. Tästä oli aavistuksen verran apua nostojen napakoittamisessa kun Elmon ei tarvinnut jäädä pohdiskelemaan taakse lentävän ulkopohkeen merkitystä. Lopuksi laukkasimme vielä ympyrällä hieman pidemmän pätkän, ja kun laukassa sitten oltiin niin Elmo kyllä liikkui ihan tasapainoisesti ja hakeutui pyöreäksikin. Samoin loppuravien aikana Elmo haki pyöreää muotoa ja liikkui paremmin takajalkojaan ja selkäänsä käyttäen kuin alkutunnista.

Laukannostojen hankaluus ei ole Elmon kanssa mitään uutta, mutta luonnollisestikin jäi silti harmittamaan miten näinkin simppeli tehtävä osoittautui aivan ylivoimaiseksi. Joku vinousjuttu tässä on taustalla, sillä ikinä en Elmolla saa laukannostoja tehtyä suoralla uralla vaan vasta kulmassa tai kaarevalla uralla. Nyt oli kaareva ura, mutta näköjään vaaditaan jostain syystä lisäksi se seinän tuki. Ehkä tämä on Elmolle sen verran hankalaa ettei se viitsi nähdä vaivaa ellei ratsastaja tosissaan osaa sitä auttaa tasapainoisen noston suorittamisessa. Epätoivoisesti tuuppaava ja heiluva kuski ei tätä ainakaan tee.

Se liikkuu sittenkin!

Sunnuntaiaamuna suuntasimme Vaken kanssa tavalliseen tapaan maneesille estetunnille. Olin sisuuntunut siitä kuinka onnettoman laiskasti Vake liikkui niin viime viikon treeneissä kuin eilenkin, ja päätin etukäteen että tänään herätän sen liikkeelle vaikka mikä olisi. Niinpä napautin kevyesti raipalla heti alkuun Vaken hidastellessa ensimmäisessä raviinsiirtymisessä. Ratsastin ravia topakalla asenteella ja valmiina tehostamaan pohjetta raipalla, mutta raippaherätystä ei sitten lopulta tarvittukaan. En tiedä oliko Vakella vain reippaampi päivä vai saiko topakka ja päättäväinen asenteeni sen liikkeelle, mutta reippaasti joka tapauksessa ravattiin ja pienet temponlisäyksetkin onnistuivat. Voihan tässä myös pohtia oliko edellispäivien istuntaopeilla vaikutusta asiaan, eli alkoiko poni liikkua paremmin asentoni korjaannuttua vähemmän jarruttavaksi?

Laukassa verryttelimme ensin uralla pari ratsukkoa kerrallaan. Laukassa jatkui sama hyvä meininki, eli Vake eteni kivalla energialla ja kuten ope huomautti oli laukassa ihan ilmaakin. Tämä oli jotain aivan erilaista kuin eilinen laahustus. Ratsastin pitkillä sivuilla laukkaa eteen ja päädyissä kiinni, ja Vake reagoi pohkeeseen kiitettävästi. Raippaa ei edelleenkään tarvittu. Verryttelyesteenä hyppäsimme sitten vasemmassa laukassa pystyä, jonka molemmin puolin oli maapuomi ohjaamassa askelta. Esteelle oli mukava tulla tällaisella laukalla jossa oli energiaa ja säädeltävyyttä. Estelinjalle suoristaminen tahtoi vaan olla hieman vaikeaa, sillä silloin kun Vakella on tähän malliin virtaa alkaa se helposti myös liirailla ja poikittaa.

Annelta lainattu ratapiirros.

Seuraavaksi hyppelimme yksi kerrallaan päivän aiheena olevia suoria ja kaarevia linjoja. Estekorkeus oli tukevasti mukavuusalueella eli noin 60 sentin luokkaa. Vake jatkoi pirteää etenemistä, mutta haasteena oli päästä estelinjoille suorassa sillä poni kanttaili kulmia aika reilusti ja liiraili päädyistä sisälapa edellä. Suora 17 metrin linja pystyltä (8) okserille (9) meni viidellä askeleella, mutta Vake sujui sen verran hyvin eteen että olisin saanut ottaa välissä vähän paremman pidätteen. Kaarevalla linjalla kavaletilta pystylle (3-4) oli pientä sählinkiä suoruuden ja tien kanssa, mutta itse hypyt olivat hyvät. 17 metrin kaarevat linjat kavaletti-innarilta okserille ja päinvastoin (1-2 ja 6-7) menivät muuten oikein mallikelpoisesti ja sopivasti viidellä askeleella, mutta aina viimeisen esteen hypättyämme Vake lähti oikomaan ja kääntymään liian aikaisin. Täytyi siis jälleen ottaa selkeä suunnitelma tiestä vielä viimeisen esteen jälkeenkin ja liimata katse haluttuun kiintopisteeseen. Näin sain Vaken jatkamaan paremmin päätyihin ja kulmiin asti.


Lopuksi hyppäsimme radan, johon kuului harjoiteltujen suorien ja kaarevien linjojen lisäksi yhden askeleen sarja. Esteet pysyivät edelleen pieninä eli alle 70 sentin. Päädyssä ennen ensimmäisiä kavaletteja keskityin ratsastamaan kulmiin niin syvälle etten ollenkaan muistanut katsoa missä kavaletit ovat, ja hyvä ettei ajauduttu estelinjalta kokonaan ohi. Olisiko vaikka katse menosuuntaan hyvä idea? Selvitimme kuitenkin kavaletit asiallisesti ja sain ratsastettua oikein kivan, sujuvan linjan näiltä okserille. Seuraava kaareva linja vasemmassa laukassa oli hankalampi, ja kaarella tuli ylimääräistä poikitusta kun jouduin korjaamaan lennossa laukan. Päädyssä ennen sarjaa tuntui laukka hyytyvän liikaa, ja aloin tuupata pohkeella kun tiesin että sarjavälissä täytyisi venyä. Ei väli ollut kuin sen tavallisen 6,3 metriä, mutta tiedossa on että tämäkin tahtoo jäädä pitkäksi. Sarjalle tultiin vähän höseltäen ja rytmin hukanneena, ja a-osalle tuli melko pieni hyppy. Tästä huolimatta Vake venyi kuin venyikin b-osalle eli okserille yhdellä askeleella, ja aika helponkin oloisesti. Sarjan jälkeisessä päädyssä Vake puski kovasti sisälapa edellä, ja seuraavalle okserille tultiin ihan vinossa ja pohjaan. Tämän jälkeen en ehtinyt oikein muuta kuin kääntää kavaleteille ja antaa Vaken hoitaa homman. Päädyssä kanttailtiin ja liirailtiin taas, mikä häiritsi sisääntuloa suoralle linjalle. Linja ylittyi kuitenkin sujuvasti, ja ehkä pientä pidätettäkin olisi voinut väliin ottaa sillä okserille mentiin aavistuksen lähelle. 

Ope oli esityksiimme oikeinkin tyytyväinen. Itse jupisin että rytmi oli pahasti kateissa (päädyissä hyytyy ja linjoilla kiihdyttää) enkä nähnyt ponnistuspaikkoja. Luultavasti meno näytti paljon paremmalta kuin tuntui. Täytyy kuitenkin muistaa olla tyytyväinen siihen että nyt Vake todella liikkui aivan erilaisella energialla verrattuna muutamien viime viikkojen tahmailuun. Tavoitteeni tälle päivälle oli saada poni hereille ja liikkeelle, ja se onnistui. Tämä on Vakella se ykkösjuttu, ja sitten kun energia on löytynyt niin voidaan alkaa hienosäätää rytmin ja kaarteiden ratsastuksen kanssa. Sekin on hienoa että nyt en alkanut liikaa jännittää vaikka ponilla olikin yllättäen virtaa ja se oli sivuliirailun lisäksi ajoittain hieman pomppuisankin oloinen. Kuitenkaan energia ei nyt kanavoitunut säpsyilyyn tai jännittämiseen, vaan energia oli positiivista sorttia. Tässä oli oikeanlaista asennetta sekä ponilla että kuskilla, eli ensinmainittu ei ole vaipunut pysyvään talvihorrokseen ja jälkimmäinen ei suostu pelkkään nynnyilyyn.

Aira Toivolan kurssi, päivä 2

Ratsastuspilateskurssin toinen päivä alkoi mattopilatestreenillä. Kertasimme eilisiä liikkeitä ja teimme vähän rankemman ohjelman. Tämän jälkeen jatkoimme ratsailla, jälleen kahden hengen ryhmässä. Eilisen tapaan ratsastimme pääty-ympyrällä eri askellajeissa, tänään myös laukassa.

Käynnissä ja kevyessä ravissa kerrattiin eilisen asioita ja luonnollisestikin täytyi tehdä ihan samat korjaukset. Lonkankoukistajat eivät nyt kiristäneet ihan niin pahasti kuin eilen, ja siksi aluksi epäilin olinko löytänyt lantion oikeaan asentoon. Kyse taisi kuitenkin olla vain siitä että lonkat olivat eilisen tunnilla joutuneet venymään ja nyt pääsin oikeaan asentoon helpommin. Jälleen oli kovasti tekemistä olkavarsien, hartioiden ja katseen kanssa niin etten painunut ylävartalosta kyyryyn pää alas pudonneena vaan pidin olkavarret rentoina ja katseen ylös siitäkin huolimatta että toin rintakehää "eteen ja alas" lantion päälle. Tuntumakin muuttui heti pehmeämmäksi ja luontevammaksi kun rentoutin olkavarret kylkien viereen.

Gorilla-asento. Ei näin.

Vaan näin. Olkavarret rennosti alas kylkien viereen niin ryhti korjautuu heti.

Tänään kiinnitimme myös enemmän huomiota kääntymiseen ja ylävartalon oikeanlaiseen kiertämiseen menosuuntaan ulkokyljen kautta niin että lantio pysyi suorana. Kääntäessä en saa päästää ulkopohjetta valumaan liian eteen, vaan se tulee pitää tukemassa riittävän takana. Kantapään kohottaminen hieman ylemmäs auttoi jälleen pohkeen saamisessa paikoilleen. Huomasin että en ollut läheskään niin vino kuin tavallisesti, eli vasen kylki ei mennyt niin pahasti linkkuun ja paino oikealle. Vaken satulakin pysyi paljon paremmin suorassa eikä valunut oikealle kyljelle kuten yleensä. Tämä oli seurausta siitä että pidin keskivartalon ja etenkin ylävatsan napakkana, eli tällöin ei laiska oikea kylkikään päässyt täysin herpaantumaan ja pullahtamaan pitkäksi. Vaikka vinoutta saa kyllä korjailla lisääkin niin kiva kuitenkin huomata että osa ongelmasta ratkeaa siinä samalla kun saa keskikropan paremmin käyttöön ja ylävatsan tuen kuntoon.

Laukkaa oli mielenkiintoista päästä kokeilemaan, sillä laukkahan on ollut minulle Vaken vaikein askellaji ratsastaa ihan istunnankin osalta. Laukassa haettiin tietenkin ihan samoja juttuja kuin ravissa, ja nyt sain olla erityisen tarkkana ylävatsan tuen suhteen niin ettei ylävartalo päässyt ollenkaan heijaamaan taaksepäin. Laukassa koin kuitenkin jostain syystä helpommaksi pitää olkavarret kylkien vieressä ja katseen ylöspäin, eli en kippuroinut niin paljon kuin ravissa. Aluksi kuvittelin tuuppaavani laiskasti laukkaavaa Vakea lantiolla eteen, mutta kokeiltuani vertailun vuoksi vanhaa tapaani istua huomasin että itse asiassa en tuupannutkaan vaan luuloni sai alkunsa siitä että lonkissa ja lantiossa joutui tekemään töitä ihan eri tavalla kuin normaalisti. Vaikka lantio näytti ulospäin eleettömältä minusta kuitenkin tuntui että tein kovasti töitä sillä eleettömyys ei tullut itsestään. Laukassakin hoksasin kyllä selkeän eron tämän uuden istunnan ja tavanomaisen istuntani välillä, eli kroppa heijasi paljon enemmän ja olo oli epävakaampi silloin kun vatsalihakset eivät olleet käytössä ja lantio ja rintakehä linjassa.

Tänään saimme myös hieman videokuvaa tunnilta (suuret kiitokset kuvaamisesta Päiville!), joten jälkikäteen oli hyvä havainnoida vastasivatko oma tuntemus ja todellisuus toisiaan. Huomasin ainakin sen, että vaikka tuntui kuin olisin ollut kovin etukumarassa istuin oikeastaan hyvinkin pystyssä. Ainoastaan ylös nousevat olkavarret ja alas putoava pää aiheuttivat kumaran vaikutelman. Olin myös keskittynyt istuntaani niin kovasti etten edes ehtinyt huomata kuinka laiskasti Vake laukkasikaan. Siinähän se vaikeus sitten onkin saada istunta säilytettyä myös hevoseen vaikuttaessa. Tältä kurssilta sain joka tapauksessa monta hyvää oivallusta siitä mihin suuntaan minun tulee istuntaa lähteä korjaamaan, ja vaikka tieto lisäsikin tuskaa siitä kuinka alkeistasolla sitä vielä onkaan niin sain motivaatiota jatkaa istunnan työstämistä myös omatoimisesti. Tie hyvään istuntaan on pitkä ja mutkikas, mutta uskoisin näiden kahden päivän antaneen mukavan sysäyksen eteenpäin. Kertauskurssikin on jo merkittynä kalenteriin helmikuulle.