Kisakauden päätös hyvällä mielellä

Vuoden viimeiset kisat Vaken kanssa olivat Oulun Ratsastajien seuraestekisat Äimäraution maneesissa. Luokkamme olivat näissäkin kisoissa 60 cm ja 70 cm eli pidettiin edelleen estekorkeuden puolesta homma helppona. Jokaisessa luokassa oli tänään arvosteluna A.0.0 ja täsmälleen sama rata, joten tämä oli hyvä tilaisuus harjoitella radan hyppäämistä vieraassa maneesissa (tosin Vakelle tämä maneesi on kyllä kaikkea muuta kuin vieras!). Rataan tutustuessa ope varoitti että radan hankalin paikka Vakelle saattaisi olla ennen lähtölinjalle kaartamista ohitettava avonainen ulko-ovi josta liikkui yleisöä sisään ja ulos. Tämän kohdalla se oli aikaisemmissa kisoissa päässyt säikähtämään. Ohjeena oli ravata oven ohi ensin helpommasta eli paremman näkyvyyden suunnasta uraa pitkin, ja palata tämän jälkeen täyskaarrolla oven ohi kohti päätyä josta ensimmäiselle esteelle tuli kaartaa.

Kävelimme alkukäynnit ulkona ja Vake oli itse rauhallisuus. Kun pääsimme maneesin verryttelypäätyyn taisi poni suunnilleen kierroksen verran katsella hieman ympärilleen, ja sen jälkeen mennä puksutti asenteella ei voisi mikään täällä vähempää kiinnostaa. Ei-kiinnostavien asioiden listalla oli tänään myös eteenpäin liikkuminen, eli poni oli aivan puolinukuksissa ja tahmea. Onneksi ope oli verryttelyssä ohjeistamassa ja käskemässä minua herättelemään Vaken liikkeelle. Pohkeista ei ollut apua joten oli turvauduttava raippaan. Kevyeen läpsäytykseen pohkeen taakse Vake reagoi lähinnä häntää huiskaisemalla, mutta olin aika varovainen raipan kanssa sillä arvelin Vaken voivan pukittaa jos raippaa käyttäisi yhtään napakammin. Voi mitä toivotonta nynnyilyä, kyllähän sitä kisaverkassa on ratsu saatava hereille ja liikkeelle vaikka sitten pukittaisikin! Sain laukkaa lopulta hieman käynnistymään vaikka kaarteissa energia pääsikin aina sammumaan. Verryttelyesteetkin mentiin hieman eteen puskien ja muutamalle esteelle tuli turha miniaskel kun imua ei ollut tarpeeksi. Ope ei kuitenkaan tyytynyt tällaiseen vaan laittoi ratsastamaan kunnes poni vähän liikkuikin ja niin pysty kuin okserikin ylittyivät sujuvammin.

Oman vuoron koittaessa ravasin toista pitkää sivua pitkin katsomopäätyyn ja sitten mörköoven ohi suunnitelman mukaan. Vake katseli hieman jännittyneenä varsinkin katsomopäätyä, mutta ovi ei tuottanut mitään ongelmia. Liikkeelle se lähti huomattavasti säpäkämmin kuin verryttelyssä ja laukassa oli kuin taikaiskusta mukavasti eteenpäinpyrkimystä. Rata sujui mielestäni aika sopivalla energialla niin että eteenpäin ei tarvinnut puskea ja verryttelyn tahmeudesta ei ollut tietoakaan. Hyvä niin! Vake oli kuitenkin hiukan jännittyneen oloinen mikä ilmeni pienenä kiemurteluna ja oikea lapa edellä liiraamisena. Kaarteissa tuli pientä lapaliirtoa sisäänpäin ja esteille ajauduttiin usein oikeaa reunaa kohti. Viitosesteelle tuli pahin kiemurtelu mutta siitäkin selvittiin. Ponnistuspaikat löytyivät hyvin kohdilleen ja Vake vaihteli laukat näppärästi. Kuutosesteelle mentiin melko pohjaan ja tuli pieni kolautus puomiin, mutta ei pudotusta. Viimeisessä kaarteessa seiskalta kasille sai ulkoavut olla aika vahvasti kääntämässä ettei liirattu kaarteesta kovasti ulos, ja tässä laukka pääsi hieman hyytymään niin että viimeistä estettä kohti tulin tuupanneeksi aika paljon. Maaliin pääsimme puhtaalla radalla, ja mielestäni tämä oli pientä jännittyneisyyttä lukuunottamatta ihan asiallinen suoritus. Portilla saimme asiaankuuluvan punavalkoisen ruusukkeen ja huokaisimme hetkisen ennen valmistautumista 70 cm rataan.

Seuraavaa suoritusta ei tarvinnutkaan odottaa kuin ehkä 10-15 minuuttia, sillä starttasimme 70 sentissä ensimmäisenä. Hypättiin ihan pari verkkahyppyä 70 cm korkeudessa ja se riitti. Sitten oli aika palata radalle, ja olin luottavainen sen suhteen että sama rata 10 cm korkeampana sujuisi ihan yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin suorituksemme. Mainiota että radan pääsi tällä lailla "uusimaan" lähes saman tien! Aika samaan malliin se sitten sujuikin, mutta paras energia oli päässyt hiipumaan ja Vakea sai nyt kaarteissa ratsastaa enemmän eteen. Napautinkin parissa kaarteessa raipalla lavalle kun ei pohje tuntunut tehoavan. Positiivista oli että Vake oli nyt rennon oloinen, eikä kiemurrellut tai liiraillut juuri lainkaan. Päästiin kaikille esteille hyviin ponnistuspaikkoihin, vaikka laukassa ei ihan parasta imua ollutkaan. Parille pystylle tuli vähän laiskat hypyt, ja nelosokseri kolahti hieman vaikka ponnistuspaikka olikin hyvä. Selvitimme tämänkin radan ilman virhepisteitä ja olin suoritukseemme tyytyväinen. Oloni oli aika varma koko radan ajan eli tämä "toisto" meni jo rutiinilla. Lähinnä sitä energiaa ja terävyyttä olisi suoritukseen kaivattu lisää. Mitenkähän sitä saisi yhdistettyä samaan suoritukseen sekä rennon mielentilan että riittävän energian ja eteenpäinpyrkimyksen? Videolla meno näyttää hyvin pitkälti samalta molemmilla radoilla, mutta satulassa huomasin kyllä eron jännittyneemmän ja reippaamman ensimmäisen radan sekä rennon mutta hieman tahmeamman toisen radan välillä.



Kotiinviemisiksi tuli siis ruusukkeita kaksin kappalein ja kelpo ratojen ansiosta hyvä mieli kauden viimeisistä kisoista. Suhteellisen helppoa ja huoletonta menoa tänään, ja aivan turhaan jännitin mörköovea tai mitään muutakaan. Vake oli kyllä tänään sellainen täyden kympin luottopuksuttaja että ei paremmasta väliä, ja näistä tunnelmista on oikein hyvä jatkaa harjoittelua kohti ensi vuoden kisoja. Tällä kaudella tulikin jo kisakokemusta hankittua ihan mukava aloitusannos, sillä tämän ensimmäisen yhteisen puolen vuoden aikana estestartteja kertyi Vaken kanssa 60-80 cm tasolla yhteensä 14. Ruusukkeitakin Vake toi punavalkoiset mukaanluettuna 9 kappaletta, eli on se vaan aika mainio tätikuljetin.

Höseltävä kuski kavaleteilla ja jumppasarjalla

Viime viikolla estetreeni Vaken kanssa jäi väliin koulukisojen osuttua samalle aamulle, ja niinpä tuli siis kaksi viikkoa totaalista hyppytaukoa. Tänä sunnuntaina ollaan kuitenkin menossa Äimärautiolle seuraestekisoihin, joten onneksi sentään tänään päästiin ottamaan maneesilla muutamat hypyt. Kisojen takia pidettiin hyppyjen määrä pienenä, eli mentiin ensin sileän harjoituksia sekä kavaletteja ja lopuksi muutama kerta jumppasarjaa. Harmillisesti se kahdenkin viikon hyppäämättömyys näkyy ja tuntuu omassa ratsastuksessa siten että paras tuntuma hommaan katoaa. Ylipäänsä en ole päässyt viimeisten parin viikon aikana Vaken satulaan läheskään riittävän usein, joten nyt piti vähän hakea taas tuntumaa poniinkin. Vake on selvästi ollut rauhoittumaan päin ja ope kertoikin että se ei ole tunneilla säikkyillyt tai tehnyt mitään muutakaan normaalista poikkeavaa. Tänään jo sitten melkein tulikin ikävä niitä energisempiä päiviä sillä poni oli niin tahmea ja hidas, mutta toki on ehdottoman hyvä että Vake on jälleen löytänyt lunkin ja hötkyilemättömän elämänasenteensa. Maneesissa meno sujui siis aika lailla rennoissa merkeissä heti alusta alkaen.

Verryttelimme aluksi ravissa tarkistaen suoruutta pituushalkaisijalla sekä taivutellen volteilla. Vake oli tosiaan tänään kovin hitaalla päällä, ja arvaahan sen että homma meni omalta osaltani hyödyttömäksi pohkeella puskemiseksi. Vake olisi pitänyt herätellä liikkeelle ja reagoimaan pohkeeseen raipan avustuksella, mutta olin raipan kanssa liian varovainen. Etenkin kulmissa ja volteilla ravi pääsi hyytymään pahasti. Kun energia puuttui liikkeestä kokonaan niin ei tietysti löytynyt minkäänlaista pyöreyttäkään, vaan Vake puksutteli eteenpäin säästövaihteella taattuun alkeistuntityyliin kuskin puskiessa ja sählätessä minkä ehti. Luultavasti kova huhkimiseni sai Vaken vaan hidastumaan entisestään, eli lähestymistapani tilanteeseen oli täysin väärä. Laukassa oli aluksi parempi energia, mutta sitten sekin hyytyi ja oikein tunsin kuinka takajalat laahasivat ponnettomasti.

Suoruutta tarkistettiin vielä tehtävällä jossa ratsastettiin pitkän sivun alussa pohkeenväistöä pari metriä uralta sisälle, suoristettiin ja nostettiin laukka jatkaen suoraa linjaa uran sisäpuolella. Ensimmäisellä yrityksellä nousi väärä laukka kun en tehnyt riittävää suoristusta väistön päätteeksi vaan hätäilin noston kanssa, mutta tämän jälkeen sain myötälaukan nousemaan ja jatkumaan ongelmitta haluttua linjaa pitkin. Suurin vaikeus olikin ehkä nostojen hitaudessa. Loppua kohti nostot alkoivat uitenkin tapahtua napakammin ja laukka ylipäänsä sujua paremmin eteen.

Seuraavaksi oli vuorossa hieman kavalettiharjoituksia, jotka hienosti paljastivat sen miten paras ote hyppäämiseen häviää hyvin äkkiä jo parin viikon tauollakin. Ensin ylitimme ympyrällä kahta kavalettia, joiden etäisyys ympyrän kaarella oli kaksi laukka-askelta. Vake ylitti kavaletit ihan näppärästi vaikka laukkaa sai kyllä hoputella sujumaan terävämmin. Itse sen sijaan esitin täysin ylimitoitettuja mukautumisia, eli ylävartalo meni kavaletilla aivan liikaa eteen niin kuin kyseessä olisi ollut isompikin este. Ehkä tämä meni osaksi pienen alkujännityksen piikkiin, sillä toistojen myötä kavaletit alkoivat ylittyä mielestäni luontevammin mukautuen. Jatkoimme vielä kavaleteilla ja tulimme nyt pari kierrosta kuvan S-kiemuraa. Liikkeelle lähtiessä jouduin patistelemaan Vakea riittävään laukkaan, mutta tehtävälle päästessämme se alkoi edetä sujuvammin ja kaikki pikkuhypyt ja laukanvaihdot onnistuivat ihan mukavasti.

Lopuksi saimme vielä hypätä jumppasarjan muutamaan kertaan. Sarjaan kuului ristikko, pysty ja okseri yhden laukan väleillä ja ristikon edessä oli apuna ponnistuspuomi. Välit olivat lyhyet eli päälle viittä metriä, mikä meille passasi juuri hyvin. Aloitimme pienemmillä esteillä ja lopuksi pystyn ja okserin korkeudet olivat meille noin 75 cm. Vake oli edelleen kovin tahmea liikkumaan, ja kaarteessa ennen estelinjaa yritin turhaan puskea sitä eteenpäin. Estelinjalle päästyään Vake kuitenkin heräsi eloon ja laukkasi sarjalle sisään oikein hyvällä imulla. Parempihan se olisi saada kaarteisiinkin kunnon laukka ja säilyttää sama rytmi, mutta hyvä että poni herää edes estettä kohti mennessä. Sarjalla ope kehotti myötäämään kädellä vielä reilummin, ja ohjeisti että Vaken kanssa saa jumppasarjalla mennä mielellään vaikka ihan roikkuvalla ohjalla. Näin tein ja Vake sai kunnolla tilaa hyppyihinsä, tosin samalla se kyllä painui kaulastaan kovin pitkäksi ja matalaksi sekä sarjan väleissä että sen jälkeen. Esteet ylittyivät joka tapauksessa oikein sujuvasti hyvillä hypyillä.

Aikaa oli vielä tehdä kunnollinen loppuverkka ravissa. Ratsastimme kahdeksikkona lävistäjiä ja pääty-ympyröitä. Vake jatkoi säästömoodissa pohkeen takana liikkumista, mutta aivan lopuksi koettiin pieni onnistumisen pilkahdus kun sain asetuksen oikealle vihdoin läpi ja Vake alkoi liikkua hieman pyöreämmin. Jos olisin tästä saanut ratsastettua liikettä aktiivisemmaksi eteen niin homma olisi varmaan alkanut ihan toimia. Joka tapauksessa huomasin loppuverryttelyssä kykeneväni ratsastamaan paljon rennommin ja järkevämmin kuin koko tunnilla tähän asti, ja sen myötä myös Vake rentoutui selvästi ja hakeutui kohti sitä hieman pyöreämpää liikkumista.

Tunnista jäi sellainen vaikutelma että en löytänyt läheskään sitä rentoutta, rutiinia ja rytmiä kuin hyppäämisessä kuuluisi olla, vaan sähelsin koko ajan aivan liikaa ja jopa jähmetyin jännittämään sen sijaan että olisin pystynyt ratsastamaan rennon luontevasti. Tällaisella ratsastuksella saan kyllä äkkiä myös Vaken jännittymään, vaikka se muuten nyt näin rauhallinen onkin. Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi huomisissa kisoissa mennään vain pienet luokat, sillä tällaisella menolla ei kyllä kasikymppiin ole asiaa.

Odotuksia paremmin

Torstain neljän ratsukon tunnille sain pitkästä aikaa Potterin. Potter ei ole suosikkejani, sillä en ole sillä oikein koskaan osannut ratsastaa. Otin kuitenkin positiivisen asenteen ja ajattelin että kiva mennä tällaisella hevosella joka harvemmin kohdalle sattuu.

Jatkoimme tänään edelleen sulkutaivutusten parissa. Työskentelimme aluksi pitkään käynnissä ennen kuin otettiin askeltakaan ravia tai laukkaa, ja jumpattiin hevosia huolellisesti pitkillä sivuilla tehtävillä sulkutaivutuksilla. Tällainen ohjelma oli Potterin kannalta varmaan todella hyvä, sillä se on jo vähän iäkkäämpi ja jäykkä ja vaatii kunnon lämmittelyn ennen kuin pystyy kovin pehmeästi liikkumaan. Aikaisemmista kerroista muistin että Potterilla täytyy takaosa saada liikkeelle ja pois jäykästä köpöttelystä, sillä niin kauan kun ei takaosan moottori toimi ollenkaan on tämä hevonen suustaan todella kova ja jähmeä. Huomasinkin Potterin olevan oikealta puolelta kuolaimessa aika vahvasti kiinni, mutta sulkutaivutuksia tehdessä se joutui hieman verryttelemään takajalkojaan ja sitä kautta myös tuntuma pääsi pehmenemään ja niska vähän myötäämään. Potter kyllä teki tunnollisesti mitä pyydettiin, mutta vaikeutena sulkutaivutuksissa taisi olla ensinnäkin hevosen jäykkyys sekä toisekseen kuskin vinous. Vasemmassa kierroksessa onnistuin aika luontevasti istumaan keskellä hevosta ja kohdistamaan ylävartalon oikealle linjalle, mutta oikeaan kierrokseen olin vinkkurassa ja paino pääsi putoamaan ulos vasemmalle. Vaikutti siltä että saadakseni itseni suoraksi jouduin oikeassa kierroksessa kohdistamaan katseen eri lailla kuin vasemmassa kierroksessa, eli enemmän ulos seinälle sen sijaan että olisin katsellut uraa pitkin eteenpäin. Tärkeää oli myös saada sulkutaivutuksissa pidäte kunnolla läpi, sillä silloin kun Potter puri kuolaimeen kiinni ja kiirehti eteenpäin ei se tietenkään taipunut pehmeästi sisäpohkeen ympäri vaan puski sivulle sisälapa edellä. Niinä hetkinä kun Potterin sai rentoutumaan ja rauhassa jäämään ratsastajan "alle" tuli taivutuksesta rehellisempi ja pehmeämpi.

Kun käynnissä oli saatu hevosia notkeammaksi otettiin mukaan laukkaa. Jatkoimme edelleen käynnissä sulkutaivutuksia pitkillä sivuilla, ja päädyissä laukattiin ympyröillä. Potterin laukka oli aluksi sen tyypillistä lyhyttä töksötystä johon en oikein saanut mitään otetta vaan tyydyin hoputtelemaan laukkaa reippaammaksi eteen. Sulkutaivutuksissa tuli kuitenkin pikkuhiljaa sellaisia loksahduksia joiden vaikutus heijastui myös laukkaan. Potter alkoi laukassa hakeutua pyöreämmälle kaulalle ja eteenratsastus ei enää ajanut sitä vain kiireisempään tikitykseen. Laukka muuttui näin ollen pehmeämmäksi ja helpommin istuttavaksi, jolloin puolestaan pystyin paremmin pitämään vakaan tuntuman ja istumaan liikaa heilumatta liikkeen mukana. Ope kehuikin ettei laukka ollut Potteriksi yhtään hullumpaa. Vasemmassa laukassa ei samaa pyöreyttä ensin löytynyt, ja suurin syy tähän taisi olla ratsukon vinous sekä puutteellinen ulko-ohjan tuntuma. Kun totesin sekä hevosen että ratsastajan kaatuvan ympyrällä sisäänpäin ulko-ohjan roikkuessa löysänä otin käyttöön vanhan hyväksi havaitun niksin eli käänsin katsetta reilusti ulos ympyrältä. Tämän ansiosta pääsin istumaan keskellä hevosta ja "löysin" oman ulkokylkeni sekä ulko-ohjan tuntuman. Saman tien Potterkin lopetti pahimman lapaliirtonsa ja alkoi hakeutua pyöreämmäksi tuntumalle. Siitä huolimatta vasen laukka jäi jossain määrin vinoksi, mutta sentään liike pehmeni ja pyöristyi niin että yleisfiilis oli jo huomattavasti parempi.

Ravia mentiin vasta aivan tunnin lopuksi. Kokeilin sekä harjoitusravissa istumista että keventämistä. Sulkutaivutusten ja laukkatyöskentelyn jälkeen Potter liikkui ravissa jo aika mukavasti ja pehmeästi. Muoto pysyi rennon pyöreänä, ja pakostakin Potter liikkui jossain määrin oikein päin sillä harjoitusravissa pystyi ihan mukavasti istumaan. Potterillahan tunnetusti on sellainen ravi ettei siellä istu erkkikään jos hevonen kulkee selkä alhaalla. Yritin vielä ratsastaa liikettä vähän eteen, sillä tuntui että ravi jäi aika paljon paikoilleen pomppimaan. Sellaistahan se Potterin liike toki on, lyhyttä ja ylös eikä eteen suuntautuvaa. Yritykseni saada askelta venymään eteen edes millin verran tuottivat kuitenkin jotain tulosta, ja open palaute oli että Potter ravasi harvinaisen irtonaisena lavoistaan.

Tunnista Potterin kanssa tulikin lopulta paljon kivempi kuin osasin odottaa. Palkitsevaa, kun tällaisen jäykkiksen saa hieman pehmenemään, ja sulkutaivutusten hyödyn huomasi kyllä aika konkreettisesti. Istuntapalikoitakin sain ilokseni sen verran ruotuun että pystyin Potterin pomppulaukkaa asiallisesti ratsastamaan. Ehdottomasti onnistunein tunti minkä olen Potterilla koskaan ratsastanut!

Tahmeaa ja epätasaista

Keskiviikon tunnille ratsukseni sattui Elmo. Elmo on niin hyvä tyyppi että se on aina mukavaa saada tunnille. Tästä kerrasta vaan valitettavasti tuli sellainen ettei ponin kanssa ihan parasta yhteistyötä löytynyt, vaan jouduin palaamaan maan pinnalle (onneksi vain kuvainnollisesti) sen suhteen mitä ne omat ratsastustaitoni oikein ovatkaan. Kivaa kuitenkin oli se että Elmo oli saanut uuden satulan, joka vaikutti niin ponin kuin ratsastajankin kannalta vanhaa lättänäpenkkiä paremmalta.

Tänään keskityimme aivan perusjuttuihin eli volttien ja siirtymisten ratsastamiseen. Voltteja tuli yksi kullekin sivulle ja uralla tehtiin siirtymisiä askellajista toiseen. Aluksi teimme myös pysähdyksiä käynnistä sekä peruutuksia tavoitteena saada painoa siirtymään paremmin takaosalle. Elmo peruutti hieman nihkeästi ja vinoon, ja näin ei idea etuosan kevenemisestä ihan toteutunut kun poni jäi röhnöttämään lavoilleen. Ope ohjeistikin alusta alkaen ratsastamaan Elmoa edestä ylöspäin ja pitämään sen tarpeeksi lyhyenä. Keskeiseksi ongelmaksi jäi joka tapauksessa se ettei liikkumisessa ollut riittävää energiaa ja aktiivisuutta, ja näin ollen ei ollut mitään mitä olisi alkeellisestikaan voinut koota. Elmo oli edestä kovin epätasainen, ja etenkin harjoitusravissa koin vaikeuksia pitää tuntuman tasaisena ja vakaana. Volteilla lavat karkailivat milloin minnekin ja poni oli kaikkea muuta kuin kahden ohjan ja pohkeen välissä. Epätasaisuus- ja tuntumaongelmiinkin olisi parempi eteenpäinpyrkimys varmasti auttanut paljon. Olisinkin saanut paljon topakammin ratsastaa eteenpäin ja ottaa raipankin avuksi jotta Elmon olisi saanut hereille ja etenemisvaihteelle.

Laukkaa mentiin isommilla pääty-ympyröillä tehden laukannosto aina lyhyen sivun keskeltä harjoitusravista. Elmon nostot lähtivät vähän viiveellä ja ensin ravissa eteenpäin juosten, ja syytän tästä sitä etten onnistunut nostoissa pitämään istunnalla pakettia kasassa. Pari nostoa tuli tehtyä käynnistäkin, ja ne lähtivät kyllä ihan napakasti. Laukka sai Elmon vähän reipastumaan ja heräämään niin että pitkillä sivuilla ravatessa sillä oli jo ihan hyväkin energia, mutta laukkaa sai kyllä silti ratsastaa pohkeella aktiiviseksi. Vasemmassa laukassa poni liiraili kovasti ympyrältä ulos, ja ope kehotti olemaan ulkoapujen kanssa todella napakka. Ulko-ohjaa sai tuoda kaulaan kiinni ja pientä vasta-asetustakin kokeilin. Laukassakaan ei oikein löytynyt pyöreää ja tasaista muotoa, mutta joka tapauksessa laukassa pystyi ihan kohtuullisen hyvin istumaan. Kuten ope asian ilmaisi ei laukka ollut niin kovin kulmikasta kuin Elmolla on usein ollut, ja tämä oli mahdollisesti satulanvaihdon aikaansaama muutos.

Loppuraveissa Elmo liikkui paremmin kuin koko tunnin aikana tähän asti, eli eteni paremmin omalla moottorilla ja pysyi edestä tasaisempana.Vähän pyöreämmäksikin se haki matalaan muotoon, ja ravasi aika rennon oloisena. Vinous seurasi silti edelleen mukana, joten eipä tunnin aikana oltu päästy oikein mihinkään. Jäi jossain määrin turhautunut olo kun ei tänään homma Elmon kanssa tahtonut toimia. Paremminkin olen sillä mielestäni ratsastanut, enkä ole varma mikä mätti tänään. Ainakin olin turhan varovainen ja tehoton aktivoimaan liikettä eteenpäin alusta alkaen, ja koin hankaluuksia istunnan ja käsien vakauden suhteen.

Ensimmäinen Helppo A

Jussi. On se vaan hieno hevonen.

Seuramme vuoden viimeiset koulukisat käytiin harjoitustason kilpailuna, ja kun tarjolla oli A-merkin kouluohjelma niin tässäpä oli hyvä tilaisuus mennä kaikkien aikojen ensimmäinen helppo A -tason kisaratani. Saman A-merkin radan olen toki ratsastanut Jussilla pari kertaa kouluratakurssin yhteydessä, mutta "oikeat" kisat on tietysti vähän eri juttu. Ajattelin kyllä että A-merkin radan ei pitäisi mitenkään hurjasti erota helppo B -radan ratsastamisesta, varsinkin kun itsestäänselvä valintani oli mennä nivelsuitsituksella. Niinpä olin huolissani vain niistä samoista jutuista kuin kisojen yhteydessä yleensäkin: jumittuisiko Jussi radalle ja onnistuisinko istumaan kyydissä edes suunnilleen rentona. Kisajännitys jäi tällä kertaa oikeastaan kokonaan pois, eli toisin kuin edellisissä koulukisoissa en ottanut nyt oikein mitään paineita kisatilanteesta.

Olin tänään Jussin ensimmäinen ratsastaja, joten aloitin verryttelyn rennosti kevyessä ravissa ja annoin ohjaakin vähän pidemmäksi. Verryttely ratsastettiin maneesin päädyssä, joten tilaa ei valtavasti ollut mutta sain kuitenkin mielestäni ratsastettua ihan hyvin eteenkin. En tehnyt verryttelyssä mitään kovin erikoista, vaan lähinnä ratsastin askellajit läpi molempiin suuntiin tavoitteena notkeasti ja rennosti liikkuva hevonen. Sen verran monet kisat on jo Jussilla tullut mentyä että olen oppinut ettei verkassa kannata ruveta liikaa nyhräämään. Jussi vaikutti ihan hyvältä, liikkui eteen puskematta eikä ollut ohjalla kovin raskas. Pääasia kuitenkin että oma pää pysyi aika hyvin kasassa, eli sain ratsastettua verryttelyn rennosti ja järkevästi.

Aitojen sisällä ravailin ennen lähtömerkkiä keventäen, ja Jussi liikkui oikein hienosti. Vihdoin oli tilaa kokeilla kunnolla myös askeleen venytystä, ja Jussi esitti oikein energisen keskiravilävistäjän. Kun istuin lähtömerkin jälkeen alas harjoitusraviin hävisi liikkeestä se paras energia, mutta tämä oli odotettavissa. Tällä kertaa en kuitenkaan jännittänyt ja puristanut istunnalla niin että liike olisi hyytynyt kokonaan. Ohjelman alku ravissa sujuikin varsin mukavasti, ja ensimmäisistä neljästä arvostelukohdasta eli alkutervehdyksestä, volteista ja S-kiemurasta tuli numeroiksi pelkästään 6,5:ttä ja seiskaa. Pohkeenväistöt sen sijaan eivät kumpaankaan suuntaan onnistuneet kuin hyvin loivasti ja takaosan jäädessä jälkeen. Keskiravi pitkällä sivulla väistöjen välissä oli sekin kovin vaisu, ja ihmekö tuo jos ei askel veny kun ratsastaja pomppii ja puristaa satulassa kuin viimeistä päivää heti kun hevonen alkaa kasvattaa ravia. Keskiraviyritys kuitenkin sai Jussin nostamaan niskaa vähän ylemmäs, mikä oli vain hyvä juttu sillä hetkittäin se tahtoi pilkkiä liian syvään muotoon.

Väistöjen jälkeen seurasi vielä yksi niistä ohjelman hankalimmista kohdista, eli pysähdys ja peruutus. Tämä meni päin honkia, sillä jo pysähdykseen tullessa Jussi jyräsi eteen ja yritti ennakoida liikkeellelähtöä. Peruutus tapahtui kovasti vastustellen ja jouduin tekemään sen aika voimakkaalla kädellä. Ehdottomasti ratamme pahin notkahdus, ja tästä tulikin matalin numeromme (5,5). Sitten seurasi pätkä hieman uneliasta käyntiä, mutta olin luottavainen tulevan laukannoston suhteen. Vastalaukka uralla nousikin hyvin, mutta kurkin silti alas varmistaakseni että laukka oli tosiaankin vasen. Pitkän sivun lopussa Jussi pääsi tippumaan raville askeleen verran ennenaikaisesti, joten siirtymisestä tuli hiukan töksähtävä ja etupainoinen. Myös seuraavaa myötälaukannostoa Jussi hiukan ennakoi. Laukassa oli hyvä energia ja sujuvuus, mutta 10 metrin voltti meinasi mennä vähän käsijarrukäännökseksi. Hyvä siitä kuitenkin tuli, ja positiivista että uskalsin ratsastaa laukkaa ihan reilusti enkä jäänyt hissuttelemaan. Keskilaukka ympyrällä olisi saanut venyä enemmänkin, ja eteenratsastaessa muutoin niin hyvä raami pääsi valumaan matalammaksi. Kovin selkeää siirtymää lyhyempään laukkaan en uskaltanut ympyrän jälkeen tehdä, sillä laukka olisi saattanut pudota kokonaan pois.

Laukan jälkeen keskiravilävistäjällä Jussi lähti jo paremmin eteen, muttei vieläkään oikein tarpeeksi. Toinen vastalaukannosto viivästyi hieman Jussin jäädessä käynnissä torkkumaan. Käytin tämän seurauksena nostossa ulkopohjetta niin voimakkaasti että ajauduttiin jonkin verran uran sisäpuolelle. Vasemmassa laukassa ratsastettavalla voltilla ja keskilaukkaympyrällä minulla oli hyvä ja varma fiilis, siitäkin huolimatta että Jussi ei kovin terävästi lähtenyt venyttämään keskilaukkaa. Viimeisellä laukkalävistäjällä pyrin pitämään Jussin niskaa ylhäällä sillä kokemuksesta tiesin sen sukeltavan laukkalävistäjällä liian linkkuun. Vähän linkkuun se meni silti. Lopputervehdykseen kääntyessä tuntui siltä että harjoitusravissa pystyi jo ihan istumaankin, eli taisin olla rennompi kuin alkuradasta.

Kokonaisuutena rata oli ihan jees. Ei jumituttu (jee!) ja ei mitään pahoja kämmejä. Raviohjelman alku ja myötälaukkaosuudet olivat sujuvia ja niihin voi olla tyytyväinen. Vaikka ihan mukavasti menikin niin silti jäi pieni alisuoriutumisen fiilis kun vertaa tätä siihen miten hyvin tunneilla parhaimmillaan menee. Toisaalta verrattuna aikaisempiin kisaratoihimme ja niistä etenkin niihin jumituskertoihin tämä oli oikein kelpo suoritus. Isoin miinus on se että vaikken varsinaisesti jännittänytkään niin nopeasti toisiaan seuraaviin tehtäviin keskittyessäni istunta meni jälleen kaameaksi etunojakönötykseksi ja jalat pääsivät jännittymään ylös. Tunneilla onnistun jo istumaan Jussin selässä vähän nätimminkin, mutta kisaradalla puskee vanha könötys väistämättä esiin. Nyt en kuitenkaan onneksi puristanut ja jännittänyt istunnalla niin pahasti että se olisi jarruttanut hevoselta kaiken liikkeen pois.

Tasaisesta ja ihan kivasta suorituksesta saimme tasaiset ja ihan kivat pisteet: enimmäkseen kuutta ja kuutta puolta ja kokonaistulos oli 62,59%. Palaute tuomarilta oli että vielä lisää energiaa ja terävyyttä. Sitä ennen pitäisi varmaan oppia jotenkin istumaan kun jo tässä mummoravissakin pakka leviää. Joka tapauksessa tämä tasaisen varma suoritus riitti johtopaikkaan, ja johto piti loppuun asti eli bonuksena tuli luokan voitto. Enpä osannut etukäteen odottaa sinivalkoista ruusuketta ensimmäisestä helpon A:n startista! Jussilla olen ehtinyt mennä sen verran monta kisastarttia että niiden pohjalta on hyvä tarkastella kehitystä: marraskuussa 2011 alkoi tämä kisataival helppo C -luokassa 61% tuloksella, ja nyt tasan kolme vuotta myöhemmin mentiin menestyksekkäästi A:ta. Kai tämä kertoo siitä että tällainen lahjatonkin ratsastelija voi ahkeralla harjoittelulla (ja hyvässä opetuksessa) hiljalleen edistyä?

Lumisten puiden keskellä

Tänäkin viikonloppuna pääsin maastoon Vaken kanssa. Maassa oli nyt lunta sen verran että maisema näytti varsinkin metsässä kovin talviselta. Lumen kuorruttamalla tiellä päästiin nyt menomatkasta laukkaamaankin. Hölmösti vähän jännitin laukkaa etukäteen, mutta sehän sujui todella leppoisasti ja laukassa Vake pärski rentoutuneena. Vake oli reissun ainoa "hidas" hevonen, ja laukassa pääsikin käymään vaihteeksi niin että välimatka muihin ratsukoihin venyi sillä Vakella ei erityisempää kiirettä ollut. Tässä suhteessa se oli todellakin rauhallinen oma itsensä. Laukan jälkeen käännyttiin metsäosuudelle. Metsässä laukan tuoma rentous hieman karisi ja Vake oli valppaana ja varuillaan. Pari säpsähdystä ja hypähdystä pääsi tapahtumaan, sillä höpsö Vake säikähti pariin otteeseen puiden oksilta lautasilleen tippuvaa lunta. Käynnissä poni siis oli turhan jännittynyt.

Kotimatka tietä pitkin mentiin reipasta ravia, ja kun seurueen suomenhevoset ja WPB lähtivät edeltä oikein venyvällä askeleella niin töppöjalka-Vakehan ei millään pysynyt kannoilla. Niinpä tulla kipitimme yksinään jälkijunassa, mutta onneksi se ei Vakea häirinnyt ja ravissa se liikkui kavereiden karkaamisesta huolimatta rennommin kuin käynnissä. Mukavaa että maasto sujui nyt laukkaamisineen kaikkineen hyvin, mutta on vähän ikävää että Vake-parka ei ihan kunnolla pääse metsässä rentoutumaan. Ylimääräistä virtaa sillä ei nyt vaikuta olevan, mutta jokin sitä meinaa aina huolestuttaa. Olisikohan siitä apua ettei Vake joutuisi kulkemaan joukon viimeisenä ja näin ollen pälyilemään koko ajan taakseen?

Lisää asetuksia ja taivutuksia

Olin myös tänä torstaina pienryhmätunnilla, joka toimi viimeisenä ratsastuskertanani Jussilla ennen sunnuntain kisoja. Jussi olikin tällä kertaa ihan omilta jäljiltäni, sillä eilen ratsastin sillä päivän viimeisenä ja tänään taas ensimmäisenä. Sain muuten nyt käsiini videomateriaalia minun ja Jussin menosta kahden viikon takaisella tunnilla, ja lisäsin videon kyseisen postauksen yhteyteen.

Tänään aloitettiin tunti hieman erilaisella alkuverryttelyllä, eli ravaten reilusti pidemmällä ohjalla ja aivan kevyellä tuntumalla tavoitellen rentoa eteen-alas venytystä. Tällainen rento aloitus oli mukava, vaikka huomasinkin että pitkällä ohjalla ratsastaen en osannut mm. asettaa yhtä helposti kuin "normaalilla" tuntumalla. Nyt siis joutui pakostakin ottamaan pohkeita ja istuntaa enemmän käyttöön kun ei voinut turvautua ohjaan siinä määrin kuin tavallisesti. Kun sain asettamiseen ideaa ja ratsastin samalla pohkeesta eteen lähti Jussi ihan mukavasti pyöristymään ja venyttämään kaulaa alas, ja rentona se ainakin liikkui vaikka kaikista irtonaisinta ei sen liike vielä näin alkutunnista ollut.

Rennon keventelyn jälkeen otettiin ohjat lyhyemmäksi normaalille tuntumalle ja jatkettiin käynnissä. Ratsastimme nyt pituushalkaisijaa, jonka alkuun tuli voltti ja tästä jatkettiin sulkutaivutuksessa etuosa pituushalkaisijan suuntaisesti. Puolenvälin jälkeen tuli suoristus ja voltti toiseen suuntaan sekä sulkutaivutusta toiselle puolelle. Sulkutaivutus vasemmalle sujui ihanan vaivattomasti, parhaimmillaan lähes ajatuksen voimalla. Ope kehotti tekemään vielä pieniä kohottavia ja etuosaa hidastavia pidätteitä, ja tätä kautta löytyi liikkeen aikana todella hieno ryhdikäs raamikin. Sulkutaivutus oikealle oli huomattavasti vaivalloisempaa, enkä saanut Jussia aivan rehellisesti taipumaan oikeasta kyljestään. Kuuliaisesti se kyllä kulki sivuttaisliikettä etuosa pituushalkaisijalla, mutta tämä jäi liikaa pohkeenväistöä muistuttavaksi sen sijaan että vasen kylki olisi venynyt kunnolla ja oikea lapa lakannut puskemasta liikkeen suuntaan. Koin tässä tilanteessa vaikeuksia istua keskellä hevosta ja oman painoni avulla ohjata sitä haluttuun poikitukseen ja taivutukseen, sillä väkisinkin paino tuntui roikkuvan vasemmalla kyljellä hankaloittamassa tilannetta entisestään.

Laukkaa työstettiin ympyröillä, ja tehtävänä oli edellistuntien tapaan vaihdella myötä- ja vasta-asetuksen välillä. Vasemmassa laukassa vasta-asetuksesta olikin huomattavaa apua, ja sain samalla suoristettua etuosaa oikealta vasemmalle. Tätä kautta koko laukan laatu ja pyöreys parani, mutta muoto painui helposti liian matalaksi ja etupainoiseksi. Ope myös vinkkasi että mikäli Jussi tuntuu laukkaavan kovasti takaosa vasemmalla kannattaa tarkistaa istunta, eli korjata oikealla roikkuva oma paino ja vasemmalle kallistuva ylävartalo. Jussilla kun on taipumusta tuoda takaosa vasemmalle niin se voi olla tällaisille jutuille hyvinkin herkkä. Oikeassa laukassa Jussi oli tälläkin kertaa parempi, eli suorempi, ryhdikkäämpi ja kevyempikin. Opelta tuli kehuja siitä että meno näytti pehmeältä, mutta itse olisin vielä toivonut tuntumaa rennommaksi.

Tältä pohjalta sitten starttaamme sunnuntaina A-merkin kouluohjelman. Jos Jussi toimii kisoissa läheskään yhtä hyvin kuin tunnilla (tai siis jos itse pystyn ratsastamaan läheskään samalla lailla) niin hyvin sen pitäisi mennä.