Einolan leiri, 5. tunti: osaava ja herkkä Valtsu

Tiistain iltapäivätunnilla mentiin koulua maneesissa. Tällä kertaa ratsunani oli Einolan oma poika Ein Valtter eli Valtsu, jota en myöskään ehtinyt vielä viime kesänä kokeilla. Valtsu on 11-vuotias arabi-suomenhevosristeytys ja kooltaan iso poni.

Aloitimme tunnin käyntityöskentelyllä ratsastaen pituushalkaisijoita suoruuden tarkistamiseksi. Kun suora linja oli löytynyt, aloimme ratsastaa pituushalkaisijalta pohkeenväistöä uralle. Valtsu ei ihan automaattisesti kulkenut pyöreänä, vaan se oli vähän jännittynyt ja muoto pystypäinen. Koetin ratkaista tilannetta ratsastamalla käyntiä pohkeesta eteen. Valtsu pyöristyi aina hetkellisesti, mutta silloinkin se oikeastaan hävisi tuntumalta ja painui kuolaimen alle. Tuntuman löytäminen olikin Valtsun kanssa aivan keskeinen haaste, sillä vaihtoehtoina tuntui olevan joko hirvimoodi tai kaula kaarella tyhjällä ohjalla. Käyntiväistöt onnistuivat kuitenkin ihan asiallisesti, ja ne auttoivat löytämään pyöreämpää muotoa sekä tuntumaa. Ohjeena oli viedä hevonen väistöön ensisijaisesti painoa ulkoistuinluulle siirtämällä, ja pohje oli ikään kuin tukemassa tätä. Valtsu reagoikin painon siirtoon melko hyvin, joten kovin voimakasta pohjetta ei tarvinnut käyttää. Käynti vaan tahtoi sammua väistön aikana, ja ope muistutteli ratsastamaan liikettä ulkopohkeella eteen samalla, kun sisäpohje pyysi väistöä.

Jatkoimme työskentelyä harjoitusravissa ratsastaen ensin samoja pohkeenväistöjä pituushalkaisijalta uralle. Ravissa Valtsu eteni aktiivisemmin kuin käynnissä ja muoto oli hetkittäin hyvä, mutta tasaisuus ja vakaa tuntuma puuttuivat edelleen. Vatsalihaksenikin joutuivat jo hieman hommiin. Istunnalla olisikin pitänyt saada paremmin koko paketti kasaan, eli epäilen löperöä keskivartaloani syyksi siihen, ettei Valtsu ihan kunnolla alkanut työskennellä ohjan ja pohkeen välissä. Väistöissä Valtsu ei ensin poikittanut kunnolla, ja ope ohjeisti käyttämään napakammin ulkopohjetta väistön vastaanottamiseen. Ulkopohkeen mukaan ottaminen paransi väistöä, ja viimeiset pari väistöä ravissa irtosivat jo oikein kuuliaisesti ja helposti.

Otimme seuraavaksi hieman verryttelylaukkaa. Laukassa Valtsu kyllä eteni, mutta takajalat eivät tuntuneet oikein aktiivisilta vaan laukka oli sellaista humputtelua pää ylhäällä. Jostain syystä minulle iski laukassa myös paha etunojakohtaus, joten eihän siitä sitten mitään tullut. Kovin olimme etupainoisia molemmat. Sisäohjan keventäminen tuntui Valtsunkin kanssa olevan ihan hyvä idea, jota en tosin aivan heti hoksannut.

Lopputunnin ratsastimme avotaivutuksia pitkillä sivuilla, ensin ravissa ja sitten laukassa. Avoissa otin käyttöön eilen saamani vinkin johtavasta ulko-ohjasta, ja tämän konstin avulla sainkin aikaan päivän parhaat avotaivutuspätkät. Valtsu kyllä meni avoa nätisti, kunhan vaan sain itseni ja apuni järjestykseen. Helposti jännittyvä se oli edelleen, joten rennompien ja pyöreämpien hetkien jälkeen tuli aina hirvihetkiä. Myös ravissa olisin saanut istua paremmin takajalkojen päällä, etenkin avotaivutuksia ahertaessa. Laukassa avoista ei tullut kovin kummoisia tai ainakaan kovin rentoja, sillä edelleenkään en saanut Valtsua laukassa edes pyöreäksi. Aivan lopuksi laukkasimme vielä uralla rennommin ja kevyemmässä istunnassa antaen hevosten venyttää askelta ja kaulaa. Nyt Valtsu rentoutui ja pyöristyi viimein laukassakin, kun annoin sille enemmän ohjaa eteen-alas-ajatuksella.

Valtsu oli oikein mukava ja osaava ratsu, mutta en ainakaan näin ensimmäisellä kerralla löytänyt oikeita nappuloita sen ratsastamiseen. Jotenkin olisi täytynyt saada poni ratsastettua tuntumalle, ja otteen niin istuntaan kuin apujenkäyttöönkin olisi pitänyt olla napakampi. Ravissa tuli muutamia mukavia pätkiä, mutta heti kun herpaannuin niin Valtsu jännittyi taas niskastaan ylös. Etukenokin vaivasi ensimmäistä kertaa tällä leirillä, eli tietynlainen napakkuus ja jämäkkyys puuttuivat nyt ratsastuksesta. Näiden pystypäisten, helposti jännittyvien valtsujenkin kanssa pitäisi vaan osata olla määrätietoinen ja topakka, eikä sortua liikaan varovaisuuteen.

Einolan leiri, 4. tunti: luottoponilla pikkuesteitä

Tiistaiaamuna oli leirimme ensimmäisen estetunnin aika. Sateen jatkuessa yhtä armottomasti kuin edellispäivänä päädyimme tälläkin tunnilla pikkumaneesiin. Sain tutun ja turvallisen Harrin, jolla hyppäsin viime kesän leirillä kaikki estetunnit. Ratsuvalinnan suhteen pysyttelin siis tukevasti mukavuusalueella, sillä Harri on esteillä todella helppo ja kiva. Se oli oikein näppärä poni myös pienessä maneesissa hyppäämistä ajatellen.

Sileän työskentelyssä Harri ei ole mikään notkeaniskaisin kaveri, joten alkuverryttelyt humputtelimme hyvin pitkälti kakkosnelosen lankkuna. Muuten Harri kyllä kuunteli ihan hyvin apuja, ja laukkaverryttelyn aikana se alkoi jo oikein herätäkin. Oikeassa laukassa tuli lopulta jopa pieni myötäys pyöreämmälle niskalle, mikä on minulle ensimmäinen laatuaan tämän ponin kanssa. Laukatessa vaihtelimme perus-, este- ja kevyen istunnan välillä, ja lopuksi myös lyhensimme ja kokosimme laukkaa mahdollisimman paljon. Harrin kanssa laukan lyhentäminen oli tosi vaikeaa, ja takajalat eivät oikein tahtoneet pyörittää laukkaa siinä vaiheessa kun ei saanutkaan posottaa eteenpäin.

Hypyt aloitimme vasemmassa laukassa minikavaletin ja pienen pystyn sarjalla, jossa hyppyjen etäisyys oli 6 metriä. Tässä piti siis saada hevoset tarpeeksi lyhyeksi, mutta ponilla sai kyllä laukata melko normaalisti. Suoritimme tehtävää sujuvasti, tosin Harri pääsi aina lipeämään linjalla hieman oikeaa reunaa kohti. Vaihdoimme suuntaa, ja sama tehtävä hypättiin oikeassa laukassa pystyltä kavalettipuomille, jolloin väli kävi tietysti vielä ahtaammaksi. Pysty nousi vähän ylöspäin ja oli korkeimmillaan noin 80-senttinen. Harrilla oli mukavan helppoa lähestyä estettä, ja pohkeella pyytämällä laukkaan löytyi helposti kiva energia. Ope ohjeisti käyttämään pohjetta myös juuri ennen ponnistusta, jotta Harri hyppäisi vähän pyöreämpiä hyppyjä. Näin alkutunnista se nimittäin hyppäsi melko lailla pää ylhäällä ja ylälinjaa venyttämättä.

Seuraava tehtävämme oli 13 metrin suora linja pystyltä toiselle. Aluksi tämä piti ratsastaa neljällä askeleella, eli reilusti laukkaa kooten. Eihän se tietenkään onnistunut noin vaan (naureskelin kyllä, miten helppoa tämä olisi Vaken kanssa ollut). Niinpä menimme harjoituskierroksen siten, että hevoset pysäytettiin esteiden välisellä linjalla kokonaan, ja jälkimmäinen este ylitettiin nostamalla laukka pysähdyksestä. Tämän jälkeen Harrikin tuli linjalle paremmin kuulolla ja pienessä laukassa, ja neljä askelta mahtui väliin ihan mukavasti. Esteitä nostettiin noin 70 senttiin, ja tulimme linjan vielä sujuvasti kolmella laukalla molemmista suunnista.

Viimeisenä tehtävänä oli yksittäinen okseri lävistäjällä. Tässä ei ollut mitään vaikeaa, ja saimmekin Harrin kanssa sujuvia hyppyjä. Esteen jälkeen piti vaan muistaa ratsastaa huolellisesti suoraan kohti kulmaa, eikä lähteä oikaisemaan kaarretta. Pikkuruisessa maneesissa tietenkin korostuu tilan käyttö sekä ennen että jälkeen esteen, joten tässä asiassa saimme ainakin tänään harjoitusta.

Voi kun oli kiva hypätä taas Harrilla! On se kyllä mukava esteponi. Laukkaan sai pohkeilla ihan hyvin energiaa, joten esteille oli helppo tulla ja paikat helppo löytää, eikä pieni tila aiheuttanut ongelmia kun laukka imi näin hyvin eteenpäin. Harri innostui sopivasti ja oli mukavalla tavalla reipas. Varsinaista hyvän mielen hyppäämistä, kun kaikki sujui niin helposti ja itsestään. Harrin kanssa pitää vaan muistaa pohje esteen edessä, jotta hyppyihin saadaan pyöreämpää kaulan venytystä ja parempaa kropan käyttöä. Se on minulle vähän vieraampi konsepti, mutta ehdottomasti huomionarvoinen asia.

Einolan leiri, 3. tunti: puomitehtäviä ja perusratsastusta

Innostuin maanantai-iltana vielä mukaan lisätunnille, sillä luvassa oli puomiharjoituksia. Vapaana olevista ratsuista valitsin vuonohevostamma Nupun, joka olikin jo viime kesältä minulle tuttu. Sadetta tuli kuin saavista kaataen, joten tämäkin tunti mentiin maneesissa. Sateen kohina kattoon toi vielä oman haasteensa, sillä kaikkia open ohjeita ei tässä taustamelussa meinannut mitenkään kuulla. Jopas meille sattui leirisäät!

Menimme hyvin yksinkertaisia puomiharjoituksia ja niitäkin enimmäkseen ravissa, joten tämä meni aika lailla koulutunnista, ja varsinkin ravia ehti työstää aika mukavasti. Nuppua sai aluksi hieman herätellä liikkeelle, mutta varsinaisesti laiska se ei ollut. Pienessä maneesissa vaan liike jäi helposti vähän hitaaksi. Otin taktiikaksi napakan pohkeilla ratsastamisen, ja tunnin edetessä pidemmälle tämä tuntuikin tuottavan tulosta. Aluksi Nuppu vaikutti melko jäykkäniskaiselta pötkylältä, mutta moottorin käynnistyessä poni alkoi jo vähän myödätäkin niskastaan. Lyhyissä pätkissä meno tuntui ihan mukavan letkeältä ja kevyeltä, mutta en saanut Nuppua jäämään apujen väliin pidemmäksi ajaksi. Selvästi Nuppu kyllä osaa työskennellä pyöreänä ja kevyenä, mutta ihan ilmaiseksi se ei tällaista menoa tarjonnut. Välillä herpaannuin ja unohdin pohkeet, mutta kun keskityin ratsastamaan napakasti ja oikein niin Nuppu kulki taas pätkän pyöreämpänä.

Aluksi ratsastimme pitkään ja hartaasti puomisarjaa pienellä pääty-ympyrällä. Puomit oli nostettu ulkoreunasta ylös maasta, ja tehtävän ideana oli vaihdella askeleen pituutta ratsastaen välillä puomisarjan sisäreunasta ja välillä ulkoreunasta. Aluksi nuppu piti saada kääntymään tehokkaammin ulkopohkeella, mutta myöhemmin pääasiallisena ongelmakohtana oli sisäpohkeen läpimeno. Etenkin pientä ympyrää puomien sisäreunasta ratsastaessa Nuppu lähti kaatumaan suoralla rungolla pohjetta vastaan, eli se olisi pitänyt saada taipumaan notkeammin. Ohjeena oli nostaa sisäkättä ylöspäin samalla, kun käytin sisäpohjetta. Parhaimmat ravipuomien ylitykset tulivat tunnin loppupuolella, kun Nupun askel venyi jo letkeämmin pidemmäksi.

Laukassa ylitimme pääty-ympyrällä yksittäistä minikavalettia ja pitkällä sivulla maapuomia. Nupun laukkaa piti ensin patistella pyörimään kunnolla, mutta pohkeella ratsastaessa tuli laukassakin pyöreitä hetkiä etenkin pääty-ympyrällä. Puomi ja kavaletti ylittyivät enimmäkseen ihan näppärästi, tosin Nupun laukassa ei tuntunut olevan ainakaan tällä hetkellä kovin paljon lyhentämis- tai pidentämisvaraa. Sopiva askel kavaletille löytyi näin ollen lähinnä kaarretta säätelemällä. Rytmi pysyi melko tasaisena, mutta edelleen olisi poni saanut taipua paremmin kavaletille tullessaan.

Loppuraveissa Nuppu oli mukavan pyöreä ja letkeä sekä hyvällä tuntumalla, joten tunnin työskentely oli tuottanut tulosta. Lyhytkaulaisuudesta ja pötkylämäisyydestä huolimatta Nuppu osaa kyllä olla yllättävän kiva. Viime kesänäkin sain siitä muutamia parempia pätkiä irti, mutta nyt osasin mielestäni ratsastaa tätäkin ponia vähän paremmin. Laukkaa olisi pitänyt saada paremmin takaosan päälle ja pyörimään, mutta ravi oli lopulta aika näppärää. Tykkään Nupusta, ja silläkin menisin mielelläni lisää.

Einolan leiri, 2. tunti: nuori mutta kiva poni

Päivän toinen leiritunti jouduttiin menemään sateen vuoksi maneesissa. Maneesi oli mitoiltaan pieni, joten jätimme suosiolla esteet väliin tällä erää ja menimme jälleen koulua. Tällä tunnilla pääsin kivalta kuulostavan Arttu-ponin satulaan. Arttu on uusi tulokas ja vasta 6-vuotias kevyehkö eestinhevosruuna. Erityisen kiinnostava yksityiskohta oli se, että Arttu on Aasian velipuoli. Luonnekuvauksen perusteella Arttu kuulostikin melko samanlaiselta ponilta kuin Aasia, ja oli niissä jonkin verran samaa näköäkin.

Arttu osoittautui heti tunnin alussa herkäksi ja kevyeksi ratsastaa. Työskentely alkoi mukavissa merkeissä, ja yritin olla melko varovainen ja pehmeä ponin vaikuttaessa näin herkältä. Kyllä Arttua sai kuitenkin ratsastaa, eli se ei missään nimessä ollut liian herkkä. Otimme ensin käynnissä parit väistöt, jotka onnistuivat kivasti, ja sitten aloimme ravailla keventäen. Arttu oli alusta alkaen niskasta pyöreä, mutta jonkin verran epätasainen edestä sekä painui helposti kuolaimen alle ja tyhjäksi. Pilkkiminen ja tuntuman hetkittäinen tyhjyys menee varmaan pitkälti nuoren iän ja voiman puuttumisen piikkiin. Pohkeella olisi tietysti kannattanut ratsastaa vähän enemmän, niin tuntuma olisi voinut tasoittua paremmin. Artun ravi oli mukavan tahdikasta ja eteni aktiivisesti olematta kuitenkaan kiireistä. Sain siis nauttia oikein kevyestä ja vaivattomasta menosta.

Tunnin keskeisimpänä harjoituksena ratsastimme avotaivutuksia pitkillä sivuilla ensin harjoitusravissa. Avotaivutukset tuottivat pientä päänvaivaa, sillä Arttu ei aivan automaattisesti osannut tulkita mitä tehtävällä haettiin, enkä minä puolestani hahmottanut kunnolla sitä, milloin liikuttiin kolmella uralla ja milloin ei. Takaosa pääsi yleensä livahtamaan etuosan mukana uran sisäpuolelle, ja ope käskikin avustaa raipalla pohkeen taakse takaosan väistättämiseksi oikealle paikalleen. Sisäpohkeen olisi pitänyt mennä paremmin läpi, jotta poni olisi taipunut ja pitänyt takaosansa uralla. Ohjeena oli myös hieman ylitaivuttaa sisäohjalla ja ohjata etuosaa ulko-ohjalla johtaen uran suuntaisesti eteenpäin. Ulko-ohjalla johtaminen olikin oikein hyvä vinkki, ja avotaivutus alkoi etenkin oikeassa kierroksessa onnistua paljon paremmin, kun käänsin ensin etuosan reilusti uran sisäpuolelle ja sitten otin johtavan ulko-ohjan avuksi.

Samaa avotaivutustehtävää jatkettiin vielä laukassa, mutta Artun kanssa en kyllä päässyt avoja oikein yrittämäänkään kaiken huomion mennessä laukan ylläpitämiseen. Artun laukka tuntui vielä hieman tasapainottomalta, eikä se oikein jaksanut kantaa itseään etenkään näin pienessä maneesissa. Laukan ylläpito tuntui vaativan eteenpäin posottamista, ja tasapainon heikentyessä Arttu tiputti hyvin herkästi raville. Pyöreyttäkään ei laukassa ollut, joten selvästi tämä askellaji on Artulle vielä vaikeampi ja se olisi tarvinnut enemmän tukea kuskilta. Minun olisikin pitänyt päästä istumaan paremmin takajalkojen päällä, mutta laukan tuntuessa hieman kiikkerältä oli reaktioni tietenkin pieni etunoja. Vasta lopuksi hoksasin, että Arttu laukkasi paremmin, kun hellitin sisäohjaa ja annoin sisäkädellä enemmän tilaa liikkua.

Laukat olivat mitä olivat, mutta onneksi lopuksi mentiin vielä pätkä ravia rentoutta ja venytystä hakien. Ravissa Arttu oli kuin eri hevonen ratsastaa laukkaan verrattuna, ja tahti, tasapaino ja pyöreys löytyivät taas. Toki Arttu olisi saanut venyttää vielä paremmin tuntumaa kohti sen sijaan, että se oli hieman tyhjän oloinen ohjan päässä.

Arttu oli aivan ihastuttava! Ikä ja voiman puute näkyvät sen liikkumisessa ja ratsastettavuudessa, mutta kylläpä se ravissa kulki oikein näppärästi ja pehmeästi. Tunnistin Artussa monia samoja piirteitä kuin siskossaan Aasiassa, joten ei ihme, että tykkäsin ja että poni tuntui tutulta ja omaan käteen sopivalta. Pieni maneesi kannusti ehkä vähän himmailemaan, joten pohkeella olisi voinut ratsastaa vielä enemmän. Etenkin laukassa mutta myös ravissa olisin voinut auttaa ponia kantamaan itsensä istumalla paremmin ”takaosan päällä”, sillä jonkinasteiseen etupainoisuuteen nuorella ratsulla oli tietenkin taipumusta. Mitenkähän kiva tämä poni onkaan ensi kesänä saatuaan vuoden lisää treeniä?

Einolan leiri, 1. tunti: mainio Myräkkä

Tämän kerän leiripaikkamme oli viime vuonna hyväksi havaittu Einolan Talli. Saavuimme Imatralle sunnuntai-iltana, ja leiriviikon ratsastukset alkoivat maanantaiaamuna koulutunnilla, jonka menimme ulkokentällä pienestä tihkusateesta huolimatta. Kenttä oli märkä, muttei liukas, joten siinä kelpasi ratsastaa tälläkin kelillä. Ensimmäisen tunnin ratsukseni valikoitui 146-senttinen suomenpienhevosruuna Einolan Myräkkä eli Myrä. 8-vuotias Myrä on tallin oma kasvatti, ja viime kesän leirillä en sitä ehtinyt kokeilla. Nyt siis pääsin paikkaan sen vahingon ja tutustumaan sympaattiseen oloiseen pikkusuokkiin.

Tunnin alussa yhteistyömme Myrän kanssa ei ollut erityisen lupaavaa. Ensimmäinen havaintoni hevosesta oli, että kylläpäs se puskee, kaatuu ja kampeaa oikealle. Ei siis puhettakaan mistään oikealle taipumisesta tai suorana liikkumisesta. Lisäksi Myrä oli tunnin alussa yllättäen melkoisen tahmea liikkumaan ja reagoimaan pohkeeseen. Raipallakaan ei oikein meinannut irrota reippaampaa etenemistä. En tiedä, oliko Myrä vain erityisen jähmeä viikonlopun jäljiltä, vai olinko itse niin totaalisen pihalla, mutta kylläpä oli kaikin puolin pökkelö aloitus. Ohjeena oli taivuttaa ja ratsastaa sisäpohjetta läpi ihan ronskisti, mutta minulla ei tuntunut voima riittävän pohkeen käytössä. Vasemmalle Myrä ei ollut aivan yhtä kankea, mutta ei se tällekään puolelle pehmeästi taipunut. Laukkakin käynnistyi vähän takkuillen, ja ensimmäinen tehtävä oli saada Myrä liikkumaan oikein reippaasti eteen. Niinpä viiletin pari kierrosta kentän ympäri kevyessä istunnassa. Tämän jälkeen ruuna alkoi jo ainakin laukassa edetä paremmalla imulla.

Seuraavaksi työskentelimme tovin pääty-ympyrällä, jossa käännettiin etuosaa sisään ja väistätettiin takaosaa ulos. Myrä ei edelleenkään liikkunut pohkeesta riittävästi eteen, ja oikealle lavalle kaatuminen jatkui. Turha varmaan mainitakaan, ettei pohkeen väistäminen onnistunut sekään. Koetin välttää puristamista ja käyttää pohjetta napakasti ja lyhyesti useita kertoja peräkkäin, mutta ei Myrä vaan ottanut apujani kuuleviin korviinsa.

Ympyrältä palattiin uralle laukkaamaan vielä vasemmassa kierroksessa. Laukassa oli nyt jo hieman enemmän pyörivyyttä, ja keskityin parhaani mukaan istumaan jämäkästi sekä pitämään laukkaa istunnalla kasassa. Askeleen tai pari kerrallaan Myrä tuntuikin kuuntelevan paremmin ja hieman kevenevän. Pikkuhiljaa hevonen taisi vertyä ja vetreytyä, ja tämän laukkapätkän jälkeen ravissa oli aktiivisuutta jo ihan eri malliin. Notkeus ja kuuliaisuuskin ottivat harppauksen eteenpäin, ja viimein aloin saada hevoseen jotain otetta. Huomasin Myrän kuuntelevan herkästi istuntaa, ja pyrin hyödyntämään tätä. Tein istunnalla pidätteitä, jotka saivat Myrän lyhenemään ja kevenemään mukavasti, ja nyt kun moottori oli käynnistynyt niin ravi tuli mukavasti tuntumaa kohti. Ope muistutteli vielä paremmasta kuolaintuesta, eli olisin saanut tarjota Myrälle vielä vähän elastisempaa tuntumaa. Joka tapauksessa Myrä oli jo aivan eri hevonen kuin alkutunnista, sillä se liikkui, kuunteli apuja ja tuntui suorastaan kevyeltäkin. Taipumista piti vielä hieman suostutella, mutta koko ajan notkeampaan suuntaan mentiin.

Ratsastimme harjoitusravissa vielä ympyröillä ja kiemuroilla taivutellen, ja etenkin vasempaan kierrokseen Myrä oli mukavan toimiva. Liikkumisessa oli ryhtiä ja pyöreyttä, ja jos heppa meinasi alkaa vyöryä raskaana eteenpäin, niin pidäte istunnalla palautti sen mukavasti kontrolliin. Ei vetokilpaa, ihanaa! Toisinaan unohduin hissuttelemaan vähän liiankin pientä ravia, eli pohkeella piti muistaa ratsastaa edelleen. Nyt Myrä jo kuuntelikin pohjetta, joten ravia sai vähän aktivoituakin.

Olin oikein tyytyväinen lopputunnin menoon. Käynnistyminen ja yhteisen sävelen löytyminen otti aikansa, mutta sen jälkeen Myrä olikin hirmuisen kiva, näppärä ja toimiva. Vielä lopussakin oikean pohkeen läpimeno oli vähän siinä ja siinä, mutta enää ei sentään aivan kaaduttu sisään. Ehkä Myrä tosiaan vain vaati aikansa käynnistyä ja vertyä, mutta olin myös tyytyväinen omaan ratsastukseeni ja siihen, minkä muutoksen sain hevosessa aikaan. Tunnin alussa oli ratsastukseni aika höttöistä ja haparoivaa, mutta lopulta jämäkkyys ja tekemisen meininki löytyivät, ja olin tyytyväinen etenkin istunnan käyttööni. Vaikean alun jälkeen oli tietenkin palkitsevaa saada hevonen toimimaan. Myrä osoittautui lopulta tosi kivaksi pikkuhevoseksi, ja houkuttaisi ratsastaa sillä vaikka uudestaankin tämän leirin aikana.

Superkiva estetunti

Menin lauantaina ylimääräiselle estetunnille toivoen ratsuksi Kingiä, jonka myös sain. Keliolosuhteiden vuoksi hyppäsimme tällä kertaa maneesissa.

Sileän verryttelyssä sain täsmäohjeita Kingin ratsastamiseen opettajaltamme, joka on itsekin Kingin selässä pari kertaa käynyt. Tärkein neuvo koski pohkeita: pohkeet koko ajan napakasti ponin ympärillä, niin se loksahtaa melkeinpä heti pyöreäksi niskastaan. Ja tämähän toimi! Pohkeet ympäri -ajatuksella ratsastaen Kingiin alkoi saada aivan erilaista otetta. Olen kyllä tiennyt Kingin vaativan paljon pohjetta, mutta nyt vasta hoksasin, että pohkeella pitää todellakin näin paljon "tukea" ponia. Ei siis ihme, ettei Kingi ole minulla kulkenut, sillä tavallisesti humputtelen jalat aivan irti kyljistä. Tuntuma sen sijaan saisi olla Kingin kanssa tasainen ja vakaa, eli kaikki ylimääräinen värkkäys on vain häiriöksi. Koin oivalluksen hetkiä pohkeella ratsastamisen ja oikeanlaisen tuntuman suhteen, mutta en tietenkään onnistunut saman tien korjaamaan kaikkia pahoja tapojani, vaan välillä pohkeet pääsivät herpaantumaan irti kyljistä ja kädet vemputtamaan ylimääräisiä ohjasotteita. Kingi ei vaan sellaisilla vippaskonsteilla laita kaulaa kaarelle, joten sen kanssa on pakko opetella napakka pohkeen käyttö ja rauhallinen käsi. Nyt kun oikeat avaimet Kingin ratsastukseen alkoivat hahmottua, niin kiinnostaisi mennä sillä kyllä kouluakin taas pitkästä aikaa.

Laukkaverryttelyssä etsimme Kingin laukkaan ensin lisää pyörivyyttä ja energiaa. Aika helpolla Kingin saikin innostettua laukkaamaan omalla moottorilla, mutta toki se saisi liikkua vielä lyhyempänä ja paremmin takaosansa päällä hyppäämistä ajatellen. Verryttelyesteenä hyppäsimme ympyrällä pientä ristikkoa/pystyä. Oikeassa laukassa ponnistuspaikka pikkuesteelle löytyi ihan sujuvasti, mutta vasemmassa laukassa sisäkyljelle kaatuminen hankaloitti lähestymistä. Laukan sujuvuudesta piti myös edelleen hieman muistutella.

Seuraavana tehtävänämme oli suora linja, jolla oli noin 9,5 metrin väleillä minikavaletti, okseri ja minikavaletti. Välit olivat virallisesti kahdelle laukalle tarkoitettuja, mutta maneesiolosuhteissa ja maahan kaivetuilla esteillä nämä olivat tietenkin ponille aika pitkät. Linjalle sai siis tulla eteen posottaen, jotta selvisimme molemmat välit kahdella laukalla. Kingi toki pystyi venymään, mutta ei se aivan automaattisesti onnistunut. Kokeilimme välit myös kolmella askeleella, mikä sekin onnistui kyllä, mutta kaksi laukkaa oli kuitenkin okserin noustessa ohjeellinen askelmäärä. Kingi onneksi venytti hyppyyn okserille mukavasti, vaikka vähän kauas jäikin.

Seuraavaksi vuorossa olikin rata, jonka hyppäsimme ensin noin 70 sentin korkeudella. Rata sisälsi äskeisen 2+2 laukan linjan lisäksi 21,5 metrin suoran linjan sekä kaksi 17,5 metrin kaarevaa linjaa. Usvatin Kingin taas kunnolla ratatempoon, ja kahden askeleen välit menivät sujuvasti sekä okseri ylittyi suurella hypyllä. 21,5 metrin linja meni suunnitelmien mukaisesti kuudella laukalla, mutta ehkä kuitenkin hieman ahtaasti. Ensimmäinen kaareva linja onnistui mukavasti, mutta toiselle kaarevalle linjalle laskeuduimme väärässä laukassa, minkä seurauksena jäin himmailemaan ja sulloimme mukaan ylimääräisen pikkuaskeleen. Ope kehotti myös ratsastamaan kaikki esteiden väliset kaarteet tilavammin ja oikomatta, jotta laukan sujuvuus säilyisi paremmin.

Toisen ratakierroksen menimme 80 sentin korkeudella. Ensimmäisellä kavaletilla tuli töpeksintää, ja luulin jo, ettemme selviäisi asiallisesti okserille. Kingi kuitenkin leiskautti okserin yli ongelmitta, ja matka jatkui. Loppurata menikin älyttömän sujuvasti. Esteiden noustua ratsastin vielä napakammin energian säilymisestä huolehtien, ja otin kaarteissa huolellisemmin tilaa. Muistin jopa laskea askeleet suhteutettuja linjoja ratsastaessani, mikä auttoi myös. Ponnistuspaikat löytyivät luontevasti, laukassa oli hyvä energia ja esteet ylittyivät kepoisasti. Jes, miten mainiota menoa!

Olipas kiva päästä viimein hyppäämään Kingillä hieman isompaa, ja mielessäni alkoivat jo välkkyä kisasuunnitelmatkin. Kingillä on kyllä hyvin helppo hypätä, sillä se on kokenut, ketterä ja tasainen. Aika pitkälti sitä ratsastetaan samoin kuin Vakea, eli täytyy vain herätellä poni laukkaamaan tarpeeksi ja loput sujuu sitten melkein itsestään. Kingille etäisyydet kuitenkin jäävät helpommin ahtaiksi, joten sen kanssa ei aivan hullun kiilto silmissä tarvitse eikä kannata painaltaa. Onhan sillä Vakeen verrattuna myös vähän enemmän hyppykapasiteettia sekä kevyempi ja helpompi hyppytyyli. Ehkä tätä minun ja Kingin juttua voisi lämmitellä enemmänkin?

Reipas reissu kuntoradalle

Heinäkuu ja kesäloma alkoivat maastoreissulla Vaken sekä kahden muun ratsukon kanssa. Lähdimme liikkeelle varsin hiostavassa säässä ja paarmojen pörrätessä ympärillä. Suunta otettiin kohti kuntorataa, eli aikeissa oli reipasta laukkaa. Alkumatkasta ravailimme ja vähän laukkasimmekin karistaaksemme enimmät pörriäiset kannoilta.

Junaradan ylitys Pikkaralantien tasoristeyksessä sujui Vakelta korvaa lotkauttamatta. Radan ylityksen jälkeen olimmekin pian kuntoradan alussa, ja hevoset kyllä tiesivät, mitä täällä tehdään. Kaikki lähtivät innokkaasti liikkeelle, ja lisäsimme vauhtia pikkuhiljaa. Mennä huristelimme koko kuntoradan matkan eli noin puolitoista kilometriä mukavaa, reipasta laukkaa. Vake antoi pienen kaulan Pavelle ja Ekille, muttei kuitenkaan varsinaisesti jäänyt matkasta. Olipa kiva pätkä! Kuntoradalla ei oltukaan käyty aikoihin.

Hangaksentien tasoristeyskin ylittyi kotiinpäin mukisematta. Laukkasuoran jälkeen oli yllemme alkanut kertyä uhkaavasti jyriseviä pilviä, ja katsoimme parhaaksi palata tallille turhia jahkailematta jottei ukkonen ehtisi tulla päälle. Niinpä ratsastimme loppumatkan suorinta reittiä eli tietä pitkin, ja sateen alkaessa laukkasimme vielä jonkin matkaa paluuta nopeuttaaksemme. Ukkonen ei loppujen lopuksi tullutkaan ihan päälle, mutta sadetta sen sijaan saimme. Ainakin saimme kulkea loppumatkan ilman paarmojen seuraa, mitä hevosemme varmasti arvostivat, ja kyllä sade virkistikin painostavan nihkeän säätilan jälkeen. Ei siis haitannut, vaikka palasimme melkoisen märkinä tallille kuuron alkaessa juuri hellittää. Kunnon laukkamaasto oli ehdottomasti kastumisen arvoista.