Kisavalmistautumista siirtymisten parissa

Keskiviikon tunnilla olin jälleen Jussin satulassa. Tällä kertaa jopa ehdin ja sain aikaiseksi venytellä kotona vartin verran ennen tallille lähtöä, ja pienet viimehetken venytykset tein vielä selästä käsin alkukäyntien aikana. Ainakin tuntui että tämä pieni panostus auttoi istunnan suhteen jonkin verran. Jussikin oli valmiiksi verrytelty sillä se jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta. Harjoitusravissa istuminen onnistui tänään mielestäni yllättävän hyvin, mihin saattoi vaikuttaa venyttelyn ansiosta hieman irtonaisemmat lonkat sekä se että hevonen oli vetristynyt jo edellisellä tunnilla.

Tänään ratsastimme voltteja ja siirtymisiä. Voltteja tehtiin pari-kolme kummallekin pitkälle sivulle, ensin käynnissä ja sitten kevyessä sekä harjoitusravissa. Lisäksi ratsastettiin uralla siirtymisiä käyntiin sekä siirtymisiä ravin sisällä eli askeleen pidennystä ja lyhentämistä. Jussi ei ollut mahdottoman raskas ohjalla, mutta silti tuntui että se mennä puksutti ravissa aivan liian etupainoisena. Ope kysyikin tuntuuko siltä kuin hevonen juoksisi koko ajan lavoilleen, ja totesin että juuri siltä tämä tuntuu. Ainakin onnistuin siis huomaamaan sen mikä touhussa mätti enkä hämääntynyt kaarella olevasta kaulasta. Open neuvo oli että muodon voi antaa vähän vaihdella ja ratsastaa volteilla hevosta avoimempaankin muotoon jotta etuosaa saisi kohoamaan ylös. Volteilla pääsi sitten monesti käymään niin että unohduin tuijottelemaan hevosen niskaa ja tarkkailemaan painuiko muoto liian matalaksi ja syväksi, ja tällöin volttien muoto saattoi lipsahtaa hassuksi ylileveäksi soikioksi.

Laukassa mentiin samaa tehtävää, eli voltit ja siirtymisiä laukan ja ravin välillä. Jussi laukkasi ihan mukavassa raamissa molempiin suuntiin, ja voltit pääsin kääntämään aika hyvässä tasapainossa. Ope kuitenkin varoitti menemästä volteilla hevosen edelle, eli istunta meinasi hieman työntää hevosta kiireiseksi. Sain keskittyä hakemaan luontevaa istuntaa liikkeen mukana, ja hetkittäin se kyllä löytyikin kunhan muistin että eteen ratsastaa vain pohje eikä istunta lähde yhtään tuuppimaan. Siirtymisiä laukasta raviin oli tarkoitus ajoittaa myös volteille, ja voltilla tehtynä siirtymisistä tulikin parempia ja vähemmän etupainoisia kuin uralla tehtynä. Sain onnistumaan ainakin muutaman siirtymisen joissa raviin päästiin kuskin pysyessä vakaasti pystyssä ja hevosen säilyessä melko kevyenä ja "kasassa". Ei siis yhtään hassumpaa kun ottaa huomioon millaisia etupainoisuusongelmia näissä alaspäin siirtymisissä minulla Jussin kanssa usein on. Itse asiassa tänään kinkkisemmältä vaikuttivat laukannostot, sillä niissä en malttanut istua pystyssä ja hiljaa vaan lähdin aina keikauttamaan ylävartaloani noston hetkellä eteenpäin.

Loppuraveissa taivuteltiin isommilla ympyröillä ja keskiravipätkiäkin sai kokeilla. Jussi liikkui laukan jälkeen hyvinkin elastisen oloisena, eli ravissa alkoi olla sellaista tuntua kuin parhaimmillaan Jussilta löytyy. Tällaisesta ravista askel lähti mukavasti pidentymään, ja niillä parilla keskiravipätkällä mitä ehdin tehdä oli ihanan lennokas olo.

Ei varsinaisesti mitään uutta auringon alla tänään, mutta ihan kelpo menoa. Alkutunnin lavoille jyräävän ja lopputunnin kevyempänä ja elastisempana ravaavan hevosen välillä oli ainakin selkeä ero, ja laukka toimi tänään aika mukavasti. Nykyään melkeinpä koen laukan Jussilla mukavammaksi askellajiksi ratsastaa kuin tämän hevosen ehdottomasti parhaan askellajin eli ravin, suurelta osin varmaankin siksi että laukassa minun on niin paljon helpompaa istua. Kisojen kannalta suurimpana haasteena näenkin sen riskin että en saa ravissa istuntaa rennoksi vaan istunta pääsee jarruttamaan Jussilta kaiken eteenpäinpyrkimyksen pois. Venyttelyt on siis syytä muistaa tulevinakin päivinä.

Sunnuntaikävelyllä

Kisalauantain jälkeen sunnuntain estetunti jäi luonnollisestikin pois ohjelmasta, ja sen sijaan kävimme Vaken kanssa iltapäivällä tekemässä kevyen maastolenkin kolmen muun ratsukon seurassa. Lenkki oli käyntipainotteinen ihan jo olosuhteiden pakostakin, sillä maa oli jäätynyt kovaksi. Tiellä pystyimme myös ravaamaan, mutta metsäosuudella oli paikoin aika liukastakin. Maa oli saanut ohuen lumipeitteen, joka teki tunnelmasta talvisemman. Lämpötilan ollessa nollan tuntumassa matkan aikana piti kuitenkin ottaa pari pysähdystä tierojen irrottamiseksi. Menimme siis tutun talvireitin, jolla näin rauhallista vauhtia edeten vierähti tunti. Vake meni oikein nätisti ja oli huomattavasti rennompi kuin "villimaastossa" kaksi viikkoa sitten. Juuri kotipihaan palatessamme se tosin huolestui kovasti tuijottelemaan kauempana kulkevaa koiranulkoiluttajaa, mutta muutoin maasto meni tosi leppoisasti ja olin itsekin rennolla mielellä liikkeellä. Niinpä maastoköpöttely toimi uskoakseni meille molemmille hyvänä palautteluna kisapäivän jälkeen.

Maneesikisat ihan mukavasti

Söpö pieni Vake ja söpö pieni ruusuke.

Marraskuisena lauantaina käytiin Tallinmäen hallisarjan ensimmäinen osakilpailu pakkassäässä. Nämä olivatkin minulle ja Vakelle ensimmäiset yhteiset maneesikisat, jotka siis hypättiin samassa naapuritallin maneesissa jossa olemme treenailleet kahtena edellisenä viikonloppuna. Luokkamme olivat tänään 60 cm arvostelulla A.1.0 sekä 70 cm arvostelulla 367.1. Vaikka etukäteen olinkin vähän haikaillut kasikymppiä niin kisapäivänä nämä pienemmät luokat tuntuivat meille ehdottomasti oikealta ratkaisulta. Tavoitteenani oli ensisijaisesti saada sujuvat ja rennot radat asiallisella ratsastuksella ilman ylimääräistä sähläämistä, ja laatimastani muistettavien asioiden listasta tuli vähän turhankin pitkä mielessä pidettäväksi (hengitä, kädet rentoina, älä mene liikkeen edelle, älä aja estettä kohti, katso ylös, ole rauhallinen jne.).

Alkuverryttelynä niin ratsulle kuin ratsastajallekin toimi kilometrin kävely tallilta maneesille taluttaen. Vaken tarhakaveri Uuno kulki kanssamme samaa matkaa. En tiedä tarttuiko pieni jännitykseni Vakeen, sillä se tähyili ympäristöä valppaan oloisena koko matkan. Maneesilla oltiin aika sopivasti ennen oman verryttelyryhmän alkua. Kun pääsimme maneesiin annoin Vaken ensin vähän tutustua katsomopäätyyn ja sitten aloitimme ravissa. Vaken huomio oli ympäristön katselussa, ja se oli jännittyneen oloinen. Tänään jännitys kanavoitui siten että poni hidasteli ja jumitti eikä kuunnellut pohjetta. Yritin lieventää meidän molempien jännitystä höpisemällä Vakelle ääneen kehuja ja rauhoittelevia sanoja. Kun päästiin laukkaamaan alkoi kommunikaatio pelata vähän paremmin, mutta sorruin varmaan silti aikamoiseen puskemiseen. Verryttelyhypyt sujuivat kuitenkin ilman ongelmia. 

Starttivuoromme oli verryttelyryhmässä kolmantena. Kun sain lähtömerkin ja aloin nostaa laukkaa heittäytyi Vake temppuilemaan loikaten äkkiä pää alhaalla sivulle ja kohti ulos johtavaa ovea. Tämän pienen pomppuilun jälkeen sain sen laukkaan, enkä ehtinyt jäädä asiaa onneksi pohtimaan sillä matkamme kävi jo kohti ensimmäistä estettä. Tämä ylittyi reippaasti, mutta esteen jälkeen jäin säätämään jotain aivan ihmeellistä sillä kuvittelin vasemman ohjan olevan jotenkin hassusti kädessä. Ennen kakkosestettä sain ohjat järjestykseen ja Vakekin ehti vaihtaa myötälaukkaan. Kakkos- ja kolmoseste menivät muistaakseni ihan sujuvasti, mutta sen jälkeen alkoi ponnistuspaikkojen kanssa sählääminen ja loput esteet taidettiin mennä kaikki miniaskeleen kanssa. Itse onnistuin hienosti sukeltelemaan hyppyihin ennen ponia, ja kuudennelle esteelle lähestyessä keskittymiseni oli jälleen epäolennaisuuksissa vasemman jalustimen ollessa liikaa varpailla. Näin räpiköimme seitsemän esteen radan loppuun Vaken mönkiessä kiltisti jokaisen esteen yli puhtaasti, eli saimme maneesin ovella punavalkoisen miniruusukkeen palkinnoksi. Rata oli kyllä kaikkea muuta kuin tyylinäyte ja en todellakaan ollut tyytyväinen omaan ratsastukseeni. Videolle tämä suoritus ei tallentunut, mutta eipä siinä mitään näkemisen arvoista olisi ollutkaan.

Ei siis auttanut muu kuin lähteä ratsastamaan 70 sentin rata paremmin. Palattuamme pienen odottelun jälkeen maneesiin verryttelemään Vake oli ensin taas jännittyneen oloinen, mutta katsomopäädyn jännittäminen helpotti onneksi pian. Edelleen tosin liikkuminen oli kovin nihkeää ja vaikutti siltä ettei koko homma enää hirveästi kiinnostanut Vakea. Laukkakin käynnistyi tahmeasti, ja pystylle ottamamme verkkahypyt olivat myös vähän raskassoutuisia. Kertaalleen Vake roikaisi hitaasta vauhdista hypyn kauempaa kuin osasin ennakoida, ja jäin kunnolla jälkeen tömähtäen satulaan aika holtittomasti. Ope käski tässä vaiheessa pitää katseen maneesin yläikkunoissa, ja tajusin täysin unohtaneeni noudattaa tätä kohtaa muistilistaltani. Katse ylhäällä pysyen loput verkkahypyt sujuivat hyvin, ja okseria hypätessä sain jo Vaken heräämäänkin niin että se alkoi imeä eteenpäin sujuvammassa laukassa. Verryttelyn lopulla meno alkoi siis tuntua jo siltä kuin pitääkin.

70 cm ratapiirros, Annelle kiitos tästä.

Nyt lähtövuoromme oli heti ryhmän toisena. Ravailin muutaman voltin ja nostin ravista laukan. Vake lähti hyvin liikkeelle muttei kuitenkaan yrittänyt tällä kertaa mitään omia pomppuja. Ykkösesteelle mentiin hyvässä rytmissä ja paikka löytyi helposti. Kakkosesteelle mentiin edelleen sujuvaa hyvää laukkaa ja homma sujui kuin rasvattu. Parempaa alkua ei ratamme olisi voinut saada, ja minulle tuli oikein hyvä fiilis kun meno tuntui näin hyvältä. Kolmosesteelle mennessä hihkuin ääneen Vakelle aiheellisia kehuja. Kolmoselle mentiin vähän pohjaan, mutta matka jatkui sujuvasti. Nelonen ylittyi nätisti, mutta sen jälkeen paras imu laukasta alkoi jo hyytyä. Viitoselle tultiin aika veltosti, ja kuutosokserille kaartaessa sain jo ihan usuttaa Vakea eteen. Suora linja kuutoselta seiskalle oli kuitenkin ihan sujuva, ja näin kurvasimme puhtaan ensimmäisen vaiheen suorittaneena toiseen vaiheeseen.

Toisen vaiheen aloittava lankkupysty ylittyi hyvästä paikasta, ja silmänräpäyksen verran suunnittelin kääntäväni seuraavalle esteelle tiukasti ennen vastaantulevaa viitosestettä. Nopea tilannearvioni kuitenkin suositteli tämän esteen kiertämistä jottei käännöksestä tulisi liian tiukka ja laukkaasyövä ja jottei Vake erehtyisi luulemaan nenän eteen tulevaa estettä hypättäväksi. Esteen takaa kiertäenkin saimme kuitenkin jonkinlaisen oikoreitin. Ysille tultiin vähän hyytyen, ja yli mentiin hassulla koikkaloikalla. En ollut hassun hypyn jälkeen kääntymässä aivan niin nopeasti kuin olisi ollut mahdollista, vaan kaarteeseen tuhlaantui hieman ylimääräistä aikaa vaikka jälleen oikotien otimmekin. Kympille tultiin edelleen hyytyen, mutta ylitimme tämänkin esteen puhtaasti. Kaarteessa viimeiselle linjalle maiskutin kovasti ja pohje kannusti Vakea eteen. Okserille tuli hyvä venytys ja kuusi askelta viimeiselle pystylle sujuivat mukavasti eteen. Sitten vielä kurvaus maalilinjan yli, ja suorituksemme oli siinä. Onnistumisen riemu oli päällimmäisin tunne, sillä rata oli ajoittaista hyytymistä lukuunottamatta mielestäni oikein hyvä. Toki laukka olisi saanut olla energisempääkin, mutta 60 sentin rataamme verrattuna parannus oli huikea ja tässä oli todellakin jo ihan oikea tekemisen meininki. Ratsastuksestani oli jäänyt älytön sähläys pois ja keskittyminen oli nyt kohdillaan, ja Vakekin meni varmasti, tasaisesti ja rennosti.

Pakollinen palkintoposeeraus. Kuva: Anne

Nollaradasta huolimatta en uskonut meillä olevan mahdollisuuksia sijoituksille, sillä arvelin meidän olevan auttamatta liian hitaita. Vaan kuinka ollakaan kakkosvaiheen tiemme olivat sen verran taloudellisia että hitaasta vauhdista huolimatta aikamme riitti neljänteen sijaan ja meidät kuulutettiin palkintojenjakoon! Kolmannesta sijastakin jäätin vain alle 0,4 sekuntia. Luokassa oli 12 starttia, joten virallisen sijoittumissäännön mukaan ei kai olisi kuulunut palkita kuin kolme, mutta näissä kisoissa nyt neljäskin sijoittui ja niinpä saimme miniruusukkeen seuraksi vielä ihan oikeankin, punaisen ruusukkeen. Kisoista jäi lopulta oikein hyvä mieli onnistuneen radan ja sen tuoman sijoituksen myötä. On näköjään toimiva strategia hypätä ensin pienempi luokka ja jättää liiat jännitykset ja tumpeloinnit sinne jotta toisen ja isomman radan pääsee ratsastamaan paremmassa henkisessä tilassa.



Videosta kiitos Katrille!

Myötäistä ja vastaista asetusta ja taivutusta

Mahduin tälläkin viikolla mukaan torstain pienryhmätunnille, ja sain näin kisojen alla mennä jälleen Jussilla. Etukäteen lupasin itselleni että tänään en muuten lähde Jussin kanssa minkäänlaiseen vetokilpaan, enkä yksinkertaisesti suostu ratsastamaan vahvalla kädellä vaan pidän tuntuman kevyenä vaikka mikä olisi. Kuinka ollakaan tunnin aiheena olikin juuri sopivasti asetus ja tuntuma.

Aloitimme käynnissä ja sen jälkeen ravissa vaihdellen myötä- ja vasta-asetuksen välillä niin suoralla uralla kuin ympyröilläkin. Asetukseen odotettiin ensin myötäys yhdelle puolelle, minkä jälkeen vaihdettiin asetuksen puolta ja jälleen pyydettiin hevonen myötäämään. Sain tehtyä asetukset mielestäni aika hyvin, ja Jussin kanssa ne olivat toimiva tapa löytää myös käynnissä pyöreyttä ja keveyttä. Kun hevonen vastasi asetuksiin melko helposti myödäten niin oli helppoa pitää tuntuma ja asetukset pehmeinä. Käynnissä Jussi myötäsi ehkä vähän ylipyöreäksi ja liian matalaan muotoon, mutta ravissa löytyi todella kiva muoto tasaisella kevyellä tuntumalla. Ope vinkkasi vielä että siinä vaiheessa kun hevonen toimii ja vastaa asetuksiin näin hyvin niin siltä voi alkaa pyytää sitten vähän enemmänkin, eli muotoa korkeammaksi ja etuosaa ylös ja ravia isommaksi samalla kun jatkaa rauhallista työskentelyä asetusten kanssa.

Seuraavaksi jäimme ympyrälle, missä jumpattiin ensin käynnissä vasta- ja sulkutaivutuksia. Tehtävänantona oli ratsastaa ensin pätkissä vastataivutusta ympyrällä, eli asetus ulos ja takaosan väistätys ulos ympyrältä samalla kun etuosa ja otsa seuraavat ympyrän uraa. Näin saatiin hevosen sisäkylkeä venymään hevosen taipuessa ympyrään nähden päinvastaiseen suuntaan. Varsinkin vasempaan kierrokseen vastataivutus oli älyttömän hyvä liike Jussin suoristamiseen ja notkistamiseen. Hyvin kuuliaisesti se tehtävän suoritti, ja liikkeen myötä raami parani huomattavasti. Enemmänkin tosin olisi etuosa voinut vielä keventyä ja kohota ylöspäin. Tärkein muistettava juttu vastataivutuksessa oli pitää oma rintakehä ja katse ympyrän kaaren suuntaan, jolloin menosuunta pysyi selkeänä ja istunta keskellä hevosta.

Vastataivutuksen jälkeen vaihdettiin sulkutaivutukseen, eli hevonen taipui nyt menosuuntaan ja takaosa tuli ympyrän kaaren sisäpuolelle. Sulkutaivutuksessa piti varoa ratsastamasta poikitusta liian jyrkästi, sillä Jussi tällaista helposti tarjosi, ja vasemmassa kierroksessa ulkoavuilla piti tuoda oikea lapa riittävästi mukaan liikkeeseen. Sulkutaivutus toimi sekin erinomaisena suoruutta parantavana liikkeenä, ja hetkittäin sain Jussin nousemaan mielestäni jo vähän korkeampaankin muotoon.

Ympyrällä myös laukattiin molempiin suuntiin sen jälkeen kun kyseiseen suuntaan oli ensin notkisteltu vasta- ja sulkutaivutusten parissa. Taivutusväistöt olivat varmasti tehneet tehtävänsä, sillä laukassakin Jussi toimi oikein kivasti ja tuntumakin säilyi kohtalaisen kevyenä. Verrattuna viikko sitten laukassa käymäämme kovaan veto- ja ohjassaroikkumiskisaan meininki oli nyt täysin toinen, eli tänään onnistui jopa laukassa pehmeän tuntuman säilyttäminen!

Tästä kerrasta jäi kyllä hyvä mieli etenkin siksi että kerrankin onnistuin ratsastamaan Jussin näin kevyellä kädellä. En tiedä johtuiko tämä siitä että olin vain päättänyt ratsastavani tänään kevyellä kädellä, vai siitä että Jussi tuli asetusten sekä taivutusväistöjen kautta niin hyväksi ettei vetokilpailuun vaan yksinkertaisesti ajauduttu missään vaiheessa. Ainakin myötä- ja vasta-asetus sekä taivutusväistöt ympyrällä olivat todella hyödyllisiä tehtäviä, jotka todellakin toimivat suoruutta ja muotoa parantavina työkaluina sen sijaan että olisivat olleet vain tehtävän itsensä vuoksi tehtäviä "temppuja".

Yllätysmöhkön satulassa

Keskiviikon tunnille sain todellisen yllätysratsun: Aten! Atella olen kautta aikain ratsastanut vain kahdesti, ja edellisen kerran yli kaksi ja puoli vuotta sitten. Atte-mammutti on sympaattinen muhkea suomenhevosruuna, ja jostain syystä sitä ei minulle ole tunneille useammin laitettu. Ehkä syynä on juuri se että Atte on tällainen hieman suurempi möhkö kun taas itse olen lähinnä ponikokoa. Olikin ihan hauskaa päästä pitkästä aikaa kokeilemaan tällaista vähän vieraammaksi jäänyttä ratsua.

Tunti alkoi käynnissä ja ravissa kolmikaarista kiemurauraa ratsastaen, ja kiemuran kaarien sisälle pyörytettiin vielä voltitkin. Atte lähti helposti pyöristymään kaulastaan ja liikkui rennon oloisena myödäten asetukseen molempiin suuntiin. Oikealle se oli kuitenkin notkeampi, kun taas vasemmalle asetuksen kanssa sai olla tarkempi. Käynnissä oli tehtävänantona käyttää tarpeen mukaan asetuksen tukena loivaa takaosan väistätystä. Yritinkin vasemmassa kierroksessa väistättää takaosaa ulos oikealle, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Atte vain jyräsi pidätettäni vastaan sen sijaan että takaosa olisi lähtenyt lainkaan väistöön. Väistöyritys meni näin ollen väkinäiseksi kinaamiseksi, ja ope totesi että koska Atte kuitenkin asettuu vasemmalle suhteellisen vaivattomasti voi väistöt jättää toiseen kertaan niin ettei tarvitse alkaa tapella hevosen kanssa. Ilman väistöjä päästiinkin menemään paljon rennommin ja paremmin asetukseen keskittyen. Volteilla Atte malttoi ravata hyvin, mutta suoralla pitkällä sivulla se pääsi välillä rymyämään eteenpäin pidätettä vasten ja etupainoiseksi valuen. Volteilla puolestaan olisi kuulemma saanut ratsastaa pohkeella enemmän, jotta raviin olisi tullut parempaa pontevuutta ja selkä ja takaosa reilummin käyttöön tällaisen letkeän lötkeän lompisimisen sijaan. Pohkeella ratsastushan se tuppaa usein unohtumaan silloin kun alla on tällainen eteenpäinpyrkivä hevonen.

Laukassa työskenneltiin pääty-ympyröillä, ja tehtävänä oli vaihdella myötä- ja vasta-asetuksen välillä odottaen että hevonen myötää asetukseen ja vaihtaen tämän jälkeen asetus rauhallisesti toiselle puolelle. Laukka on Atella heikko askellaji, ja oikeaan kierrokseen menimmekin aikamoista nelitahtihumputusta. Ohjan, pohkeen ja napakan istunnan yhteistyöllä olisi jotenkin pitänyt saada laukka tasapainotettua rullaamaan kolmitahtisempana, mutta en vain päässyt yhtään kärryille siitä kuinka tämän olisin saanut tehtyä. Kaiken lisäksi Atte puski sisäänpäin niin että ympyrämme uhkasi pienentyä, ja tilan loppuessa laukka putosi helposti pois. Ope neuvoi tauottamaan laukkaa välillä käyntiin sillä Atte ei kovin pitkissä pätkissä jaksa esittää kunnon laukkaa. Minun kanssani se ei kyllä esittänyt oikeaa laukkaa kunnolla niissä lyhyissäkään pätkissä.

Vasen laukka olikin onneksi jo ihan eri maailmasta. Tähän suuntaan laukka pyöri paljon kolmitahtisemmin ja paremmassa rytmissä ja tasapainossa niin että liikkeessä oli jonkinlaista kantoakin eikä vain eteenpäin kaatumista. Nyt Attea sai itse asiassa ratsastaa pohkeella ihan kunnolla jotta laukka pysyi tarpeeksi aktiivisena, ja pohkeella laukkaa sai kivasti ratsastettua myös ylöspäin eikä vain eteenpäin kiireiseksi. Muoto oli tasaisen pyöreä, mutta sain kuitenkin varoa ettei Atte päässyt painumaan liian matalaksi. Samalla toki sain ajatuksen kanssa pitää itsenikin pystyssä, sillä edestä hieman raskas Atte sai muutoin huomaamatta vedettyä kuskinkin etukenoon.

Loppuraveissa Atte ensin kaahasi etupainoisena laukan jäljiltä, mutta kun sain menoa ympyröillä rauhoitettua alkoi pidätekin mennä taas läpi ja hevonen malttaa paremmin. Jälleen sain olla tarkkana että pysyin ennen kaikkea itse pystyssä enkä lähtenyt valumaan hevosen mukana eteen. Lopulta löytyi hyvä ravi jossa Atella ei ollut kiire minnekään, ja kun jyrääminen loppui alkoi sujua myös korrekti eteen-alas-venytys jossa etuosa pysyi kevyenä ja pidäte läpi siitä huolimatta että muoto oli pidempi ja matalampi. Tunti päättyi näin ollen oikein hyvän oloiseen raviin.

Tunti Aten satulassa oli oikein mukava kokemus. Atte on rehti, reipas ja lupsakka joten kivaahan tällaisella hevosella on ratsastaa. Voisin kyllä jatkossa mennä tällä symppisruunalla useamminkin kuin parin vuoden välein!

Rentous, rentous ja rentous

Tällä viikolla Tallinmäen maneesitunti oli poikkeuksellisesti jo lauantaina. Viime sunnuntain jälkeen en Vaken satulassa ollutkaan ollut, ja nyt pääsimme siis jatkamaan esteharjoituksia. Pikkuisen meinasin jännittää etukäteen kun muistelin Vaken viimeviikkoista virtapiikkiä, mutta nyt Vake vaikutti jo paljon rauhallisemmalta. Maneesiin päästyämme se ei kyttäillyt oikeastaan mitään, ja alkuverryttely ravissa sujui rennoissa ja leppoisissa merkeissä. Terävämminkin Vake olisi voinut varmaan liikkua ja taipua volteilla paremmin, mutta pyrin lähinnä vain säilyttämään tämän rennon fiiliksen ja välttämään turhaa painetta. Ravissa ylitimme ensin hieman maapuomeja loivasti kaarevalla uralla, ja kun nämä oli menty mallikkaasti muutamaan kertaan nostettiin laukka. Laukkatyöskentelykin alkoi rauhallisissa merkeissä, ja Vake tuntui oikeastaan vähän hitaalta. En tiedä teinkö sitten tässä kohtaa mahdollisesti virheen kun aloin vähän puskea Vakea reippaampaan laukkaan.

Verryttelytehtävänä ylitimme laukassa pientä kavalettijumppasarjaa kaarevalla uralla, ja jatkoimme tämän jälkeen lävistäjäristikolle sekä kulmassa olevalle kavaletille. En tiedä olinko äsken laittanut hieman liikaa painetta poniin vai jännitinkö alitajunnassani hyppyjen aloittamista, sillä nyt Vake lähti hieman "pompahtaen" laukkaan. Ensimmäinen tehtäväkierros meni kuitenkin oikein asiallisesti, ja Vake vaihtoi miniristikolla laukankin oikein hienosti. Seuraavalla kierroksella tapahtui ristikon jälkeen jotain kummaa. Nyt laukka ei ristikkoa ylittäessä vaihtunut, ja aloin juuri pyytää ulkopohkeella vaihtoa vasemmasta laukasta oikeaan kun Vake äkkiä jarrutti, veti pään alas ja loikkasi nopeasti sivulle vasemmalle. Horjahdin ja hetken aikaa luulin jo putoavani oikealta puolelta alas, mutta sain kuin sainkin pidettyä kiinni ja Vake pysähtyi heti äkkikäännöksen jälkeen niin että pääsin takaisin tasapainoon ja satulaan. En tiedä oliko kyse ehkä jonkinlaisesta väärinkäsityksestä Vaken osalta liittyen laukanvaihtoapuihini, vai oliko se vain sen verran jännittyneessä mielentilassa että jokin huomaamaton ärsyke laukaisi tällaisen reaktion. Joka tapauksessa tulimme tehtävän heti uudestaan, ja nyt kaikki sujui ilman ongelmia. Arvaamaton sivuloikka kuitenkin aiheutti sen että oma mielentilani lipsahti jännityksen puolelle.

Seuraavaan tehtävään jatkaessamme ope saikin rauhoitella minua ja muistutella pitämään kädet aivan rentoina sekä olemaan yliratsastamatta. Ohjeena oli myös kehua Vakea äänellä ja taputuksilla pienimmästäkin syystä jotta se pysyisi positiivisella ja luottavaisella mielellä. Hyppäsimme nyt ensin vasemmassa laukassa kulmakavaletin yli, ja jatkoimme 14 metrin suoralle linjalle. "Esteet" olivat aivan maahankaivettuja, mutta silti oli nyt jokin ihmeellinen jännitys päällä. Kun oma rentous oli kadoksissa oli Vakekin taas jännittyneempi ja hätäisempi. 14 metrin linja meni vasemmassa laukassa sujuvasti neljällä askeleella, mutta kun vaihdoimme suuntaa tuli välissä ensin jotain kummaa kiemurtelua ja jarruttelua. Otinko ensimmäisen esteen jälkeen aivan tarpeettoman pidätteen ohjalla, vai näkikö Vake jotain toisen esteen takana? Saimme tietenkin sakkokierroksen, joka meni paljon paremmin. Annoin Vaken edetä niin kevyellä tuntumalla kuin mahdollista, vaikka intuitio olisikin käskenyt tarrata ohjiin mahdollisimman tiukasti siltä varalta että poni tekee jotain yllättävää. Jälleen kerran sain huomata että kevyellä tuntumalla ratsastettuna Vake menee paljon rennommin ja tasaisemmin, eikä jännity tekemään ylimääräisiä pomppuja.

Hyppäsimme vielä pienen laatikko-okserin sekä kaarevan linjan lävistäjäpystyltä kulmakavaletille. Tämä tehtävä sujui jo melko rennon oloisesti ja ilman jännittynyttä yliratsastamista eli suorastaan hyvin. Saimme vielä hypätä pienen radan jolla esteet olivat maksimissaan 60-65 sentissä. Ratakin meni kohtalaisen rennolla otteella, ja esteiden väleissä muistin kertoa Vakelle ääneen kuinka hienosti se meni. Esteet ylittyivät sujuvasti "positiivisesta askeleesta" ponnistaen ja meno tuntui hyvältä. Viimeisessä kaarteessa laukka alkoi hyytyä, ja viimeiselle okserille otettiin vähän turha miniaskel joka olisi ehkä vältetty ellen olisi tuupannut estettä kohti. Joka tapauksessa tavoitimme tähän tunnin loppuun sellaista meininkiä mitä ope oli kovasti peräänkuuluttanut koko tunnin ajan, eli rentoutta ja luottavaisuutta. Niinpä meidän osaltamme hypyt saivat jäädä tähän, vaikka olinkin hieman pettynyt kun emme tänään isompaa päässeet hyppäämään. Kaiken huomioon ottaen oli varmasti viisainta pysytellä nyt pienemmillä esteillä ja rennossa, helpossa suorittamisessa.



Tunnin jälkeen ope painotti minulle vielä rentouden tärkeyttä ja totesi että Vake on kanssani usein liian jännittynyt. Syy tähän on se ilmeisin, eli kun alan itse syystä tai toisesta vähänkään jännittää ja sen seurauksena yliratsastaa muuttuu Vake heti paljon hätäisemmäksi. Hätäilyn lisäksi poni alkaa tällöin tuijotella ja reagoida ympäristöön enemmän, ja kun tästä itse jännityn lisää on kierre valmis. Yliratsastaminen on ylipäänsä helmasyntini, ja olen niin itseäni kuin hevostakin kohtaan helposti liian vaativa. Kaivattaisiin siis kokonaisvaltaisesti rennompaa ja huolettomampaa otetta ratsastamiseen yliyrittämisen sijaan. Lohdullista tässä on se että ongelma löytyy vain ja ainoastaan omien korvien välistä eikä ponista, joten asia korjaantuu "helposti" omaa käyttäytymistäni muuttamalla. Vaikeus on tietenkin siinä, että vaikka asian kuinka tiedostaa ei itseään pysty saamaan rennoksi sormia napsauttamalla. Uskoisin kuitenkin siitä olevan apua että tiedän olevan 100%:sti omasta toiminnastani kiinni onko poni rento ja kuuliainen vai jännittynyt ja arvaamaton.

Ensi viikolla ratsastettaviin kotikisoihin ei ope nyt suositellut 80 cm luokkaa, vaan totesi että silloin kun ratsukossa on ylimääräistä jännitystä niin kannattaa pysyä tehtävien puolesta mukavuusalueella (minun tapauksessani 60-70 sentissä) kunnes rentous ja luottamus löytyy. Tuntuu tietysti aina turhauttavalta mennä takapakkia, mutta se taitaa vähän niin kuin kuulua lajiin. Pysyttelemme nyt siis estekorkeuksien puolesta mukavuusalueella etsien yhteistyöhön rentoutta ja varmuutta sekä opetellen pois yliratsastamisesta. Tämä taitaa olla se ainoa oikea tie.

Videosta kiitokset Annelle!

Testissä etuosan hallinta

Tämän viikon toisen tuntini Saaran tallilla pääsin menemään torstaina neljän ratsukon ryhmässä. Ratsunani oli tänäänkin Jussi, joten menin sillä kahtena päivänä peräkkäin. Tunnin tehtävätkin olivat hieman samansuuntaisia kuin eilen. Käynnissä ja ravissa ratsastettiin kummallekin pitkälle sivulle kaksi volttia, ja näiden väli mentiin uralla avotaivutusta.

Avotaivutus käynnissä oikealle sujui melko hyvin, ja löysin tähän suuntaan hyvän tuntuman istuntaan eli onnistuin istumaan keskellä hevosta ja pitämään oman kropan sopivasti menosuuntaan käännettynä. Aluksi ratsastin avotaivutuksen turhan loivasti ja varovaisesti. Kun ope rohkaisi tuomaan etuosaa vielä enemmän uran sisäpuolelle sekä tekemään riittävät pidätteet ulko-ohjalla tapahtui Jussin muodossa ja liikkumisessa hyvää parannusta. Ravissakin tehtävä onnistui oikeaan kierrokseen ihan asiallisesti, tosin en saanut etuosaa aivan yhtä paljon uran sisäpuolelle vaan liike jäi loivemmaksi. Usein ensimmäiset askeleet uralla voltin jälkeen olivat niitä parhaita avotaivutuksen hetkiä.

Vasen kierros olikin sitten aivan eri juttu. Huomasin heti käynnissä liikkeen olevan tähän suuntaan paljon vaikeampi, mutta tarkalla ulkoapujen käytöllä sain kuin sainkin oikean lavan hallintaan ja avotaivutuksen kautta Jussin suoristumaan. Ope vinkkasi pitämään oikean ohjan mahdollisimman lähellä hevosen kaulaa, ja tästä olikin apua oikean puolen kontrolloinnissa. Lopputuloksena oli siis korrektisti kolmella uralla kulkeva hevonen joka poikkeuksellisesti ei tunkenut oikeaa lapaansa karkuun. Harmi vaan, että ravissa en saanut avotaivutusta onnistumaan ollenkaan samaan malliin. Jussi tuntui vähän juoksevan karkuun koko liikkeestä, enkä ehtinyt kunnolla kääntää etuosaa vaan jäin ainoastaan kiskomaan sisäohjasta kaulaa entistä pahemmin mutkalle. Istuntakin kippasi vinoon eli olin vasemmasta kyljestäni aivan yhtä linkussa kuin ratsunikin. Tässä siis paljastui armottomalla tavalla niin hevosen kuin ratsastajankin vinous.

Laukassa työskentelimme tänään suurella ympyrällä. Oikeassa laukassa havaitsin Jussin olevan vielä jonkin verran vino, mutta se liikkui kuitenkin kohtuullisen hyvässä raamissa olematta älyttömän raskas kädelle. Ope kehotti vuoroin hieman lyhentämään ja kokoamaan laukkaa etuosaa kohottaen, ja vuoroin ratsastamaan kokoamisesta eteen askelta pidemmäksi. Näin saatiin laukka-askeleeseen hieman lisää lennokkuutta ja letkeyttä. Vasen kierros oli laukankin puolesta hankalampi. Alkuun Jussi tuntui ihan hyvältä, mutta parin ympyräkierroksen jälkeen se valui aivan järkyttävän raskaaksi ohjalle. Tuntui kuin se olisi yrittänyt kiskoa minulta kädet irti. Samalla ei tietysti ollut tietoakaan mistään takajalkojen alle tulemisesta, vaikka hevonen muka kaula kaarella olikin. Oikein tunsin miten takaosa kippasi koko ratsukkoa eteen ja alaspäin. Sorruin tietysti mukaan vetokilpaan kun en muutakaan osannut. Ope ohjeisti tuomaan istunnan avulla hevosen painoa taakse ja ylös, eli jämäkällä vartalon käytöllä ratsastamaan pidätteitä, mutta ei onnistunut. Vyörymiseksi jäi vasen laukka eikä siitä muuksi muuttunut.

Jälleen kerran kävi niin että siinä missä oikeaan kierrokseen homma toimii eivät samat asiat alkuunkaan onnistu vasemmalle. Luulisin että vasemman laukan hurjan etupainoisuuden voi senkin osaksi laittaa vinouden piikkiin. Ope totesi avotaivutuksen olevan hyvä liike paitsi hevosen suoristamiseen myös etuosan hallittavuuden tarkastamiseen. Täytyy siis todeta että eipä se Jussin etuosa ole ainakaan kaikissa askellajeissa ihan täydellisesti hallinnassa, joten ihmekö tuo jos ei hevonen ihan suoranakaan kulje.



Videoista kiitos Matille!