Einolan leiri, tunti 12: Leirikisat

Verryttelyesteellä.

Leirin päätöksenä mentiin vielä leirikisat paahtavassa helteessä. Kisassa hypättiin esterata kullekin ratsukolle sopivalla korkeudella, ja tulokset ratkaistiin korkeudesta riippumatta virhepisteiden ja ajan perusteella. Halusin tietenkin hypätä myös kisaradan Harrilla, ja olinkin ponin ainoa ratsastaja sillä muut eivät olleet sitä toivoneet. Ratakorkeutena meillä oli 70-80 cm. Menimme ohjatun verryttelyn, jossa ensin lämmiteltiin ravissa ja laukassa ja otettiin säästeliäästi muutama hyppy. Hyppäsimme radan ensimmäisenä ja kahdeksantena esteenä olevaa pystyä, jolle tuli aika tiukka tie uralta, sekä okseria joka oli este numero 7 ja 9. Harri oli ihan mukavasti kuulolla ja verryttelyhypyt onnistuivat hyvin.

Lähtövuoromme oli kisassa viidentenä, joten hetki piti vielä odotella. Tänä aikana Harri ehti helteessä hieman nukahtaa, mutta lähti kuitenkin pirteästi liikkeelle. Ennen radan aloittamista sai hypätä kertaalleen verryttelyesteenä ykkösesteen. Hyvä niin, sillä este tuli kaarteesta sen verran nopeasti vastaan ettei Harri ensin ehtinyt sitä kunnolla hoksata. Niinpä verryttelyeste pudotettiin, mutta tämä sai Harrin terästäytymään ja kun lähtömerkin soitua suuntasimme uudelleen samalle esteelle oli poni tarkkaavaisempi.

Ykkös- ja kakkoseste ylittyivät oikein sujuvasti. Laukka kuitenkin vaihtui ykkösesteellä vääräksi, ja vielä kakkosenkin jälkeen se oli väärä. Niinpä aikaa tuhlaantui siihen kun päädyssä yritin jarrutella Harria vaihtamaan ravin kautta. Vaikka tässä aikaa ratsastettiinkin niin halusin ottaa ennen kaikkea varman päälle ja ratsastaa kaarteet esteille myötälaukassa. Kolmoseste oli matala lainelankku, ja sille mentiin vähän juureen. Neloseste oli jo aiemmin hypätty lankkueste, jolle oli 5-6 laukan kaareva linja kolmoselta. Ratsastin tien sen verran huolimattomasti, että este tuli Harrin havaintokenttään melko myöhään. Näin että paikka ei sovi, ja lähdin tuuppaamaan Harria eteen. Seurauksena oli että räpelsimme jotakuinkin esteen läpi, ja lankuista kuului sellainen rytinä että ajattelin koko esteen menneen palasiksi. Tässä kävi kuitenkin sikäli ihmeellinen tuuri, että lankut pysyivät rymistelystä huolimatta kannattimilla! Tätä en tässä vaiheessa tiennyt, vaan kuvittelin koko loppuradan että olimme saaneet pudotuksen.

Nelosesteen jälkeen otin taas pitkän tien päädyn kautta ja jarruttelin raviin laukan korjaamiseksi. Tähän tuhlaantui taas paljon aikaa, mutta luulin tosiaan ettei sillä ollut enää väliä. Jatkoimme viitosesteelle, joka oli sarja. Sarja ylittyi oikein kauniisti, ja sujuvasti meni myös seuraava neljän laukan pysty-okseri-linja. Linjalle tultiin pienellä hypyllä sisään, mikä oli vain hyvä sillä muuten olisi voinut tulla ahdasta. Kahdeksas este oli sama kuin ykkönen, ja ylittyi helposti. Tämän jälkeen ratsastin oikotien viimeisenä esteenä olevalle okserille. Tien kanssa kävi lopulta niin että en päässyt kunnolla suoristamaan okserille, ja hetken ehdin jo miettiä tuliko tässä ratsastettua liian riskillä. Harri oli kuitenkin juonessa mukana, ja pelasti tilanteen hypäämällä hienosti ja ketterästi esteen yli vaikka olikin vinossa ja vähän kaukana.

Olin nelosesteen mokausta lukuunottamatta tyytyväinen sujuvalta tuntuneeseen rataan. Väärät laukat ja niiden korjaus toki häiritsivät rytmiä parissa kohtaa. Voi olla, että Harri olisi laukat korjaillut itsekin jos olisin vain ratsastanut jarruttelematta kaarteisiin, mutta kuten sanottua halusin ottaa varman päälle. Olisi tempokin voinut tietysti olla vielä hieman etenevämpi jos olisin tosissani halunnut aikaa ratsastaa. Hämmästyin aika lailla, kun tulokseksi ilmoitettiin nolla virhepistettä ja selvisi että neloseste oli pysynyt ylhäällä. Puhdas rata oli tietysti kivempi, vaikkei sillä loppupeleissä ollut niin väliä ja esteen rymistely virheen seurauksena harmitti joka tapauksessa. Tällä varmistelevalla ratsastuksella ei aika riittänyt kärkisijoihin, mutta olimme lopputuloksissa 7. sijalla 15 ratsukon kisassa. Kaikki saivat ruusukkeen, eli vihreä ruusuke tuli muistoksi mukaan. 



Kisojen jälkeen ohjelmassa oli enää leirin päätöstilaisuus. Päätöstilaisuudessa saimme diplomit, joissa jokaiselle oli opettajien kirjoittama yhteenveto. Hienoa, että saimme vielä tällaiset kirjalliset palautteet avuksi oman ratsastuksen kehittämiseen. Minun paperissani luki: "Esterytmi ja varmuus parani selvästi leirin aikana. Osaat mukautua hyvin hevosen liikkeisiin. Muista istua pystyyn! Ja muista kyynärkulma. Käytät apuja pehmeästi mikä hyvä mutta kaiva ratsastukseesi hieman napakkuutta lisää, pehmeys ei saa sulkea pois täsmällistä vaatimista."  

Tähän päättyi leiriviikkomme Einolassa. Hieno ja hauska leiri tämä olikin, ja meni taas aivan liian nopeasti. Mikään leiri ei ole täydellinen, mutta Einola ansaitsee suurimmaksi osaksi vain kehuja. Tänne lähtisin mielelläni uudestaankin. Monta kivaa ponia tuli kokeiltua viikon aikana, ja lopulta suosikki niistä oli mainio hyppykaveri Harri. Ehkä pääsen hyppäämään sillä taas ensi kesänä?

Videosta kiitokset Venlalle!

Einolan leiri, tunti 11: Voihan tahmeus

Leirin viimeinen päivä koitti, ja vielä oli mahdollisuus päästä kokeilemaan yhtä uutta ratsua koulutunnilla. Vielä oli jäljellä monta ponia ja hevosta joita olisin halunnut päästä kokeilemaan, mutta kaikkein eniten minua kiinnosti 7-vuotias ratsuponiruuna Ein Pianist eli Nisse. Nisse näytti tunneilla sellaiselta hienoliikkeiseltä laatuponilta jonka selkään ei ihan jokaisella ratsastuskoulutunnilla pääse. Sen toki olin sivustaseuranneena huomannut että Nisse oli kovasti heräteltävä ja eteenratsastettava, mutta sellaisillahan minä olen tottunut ratsastamaan. Nisse tulikin tarjolle meidän ryhmämme tunnille, joten nappasin sen ratsukseni. Tunnin aiheena olivat keskiaskellajit, ja tämä kuulosti oikein hyvältä kun alla oli poni jolta liikettä löytyy.

Nissen kanssa lähti kyllä kuskilta luulot heti alkuverryttelyssä. Poni oli todella tahmea, ja tilannetta aivan takuulla pahensi se kuinka satulassa istuin. Nissellä oli koulusatula, ja minähän tunnetusti en osaa istua koulusatuloissa sitäkään vähää kuin muissa satuloissa. Niinpä olin etunojassa, puristin reisillä ja pohkeet heiluivat ja hölskyivät. Pohkeiden käyttöön ei löytynyt voimaa vaan nyhjäsin kylkiä kantapäillä. Mitä tapahtuukaan tahmealle hevoselle kun ratsastaja on etunojassa ja pohkeet heiluvat holtittomasti? Juuri niin, tahmeasta hevosesta tulee maailman hitain matelija. Turhauttavinta oli, että tiesin vian olevan istunnassa mutta en saanut kroppaani tottelemaan. Nisse myöskin venkoili ja kiemurteli vinoon, ja varsinkin vasemmalle se liiraili todella voimakkaasti. Oikeassa laukassa oli aivan välttämättömyys pitää raippa ulkokädessä ja käyttää sitä lavalle jos aikoi saada Nissen pysymään edes suunnilleen ympyrällä. Laukka sinänsä oli vähän helpompaa ratsastaa kuin ravi, sillä sain istuntaa aavistuksen vakaammaksi ja jämäkämmäksi, ja pääsin tehokkaammin käskemään Nisseä eteen ilman että suoranaisesti estin sen liikkumista könötykselläni. Ne pienet hetket kun Nisse vähän lähti laukassa eteenpäin tuntuivat kohtuullisen mukavilta, mutta olivat kyllä suuren työn takana.

Keskiravia ratsastimme lävistäjillä, ja sekä ennen että jälkeen lävistäjän tehtiin kulmaan voltti jossa lyhennettiin ravia. Nisseltä kyllä löytyi sitä hidasta ja lyhyttä ravia, mutta keskiraviin en sitä saanut. Kevensin keskiravilävistäjät, mutta silti istunta meni epävakaaksi hölskymiseksi kun yritin pohkeella ja raipalla usuttaa Nisseä eteen. Nisseltä varmasti löytyisi todella hienoa ja lennokasta keskiravia, mutta ei tällä ratsastuksella ollut toivoakaan saada ponia esittelemään liikekapasiteettiaan. Tunnin lopuksi kevyessä ravissa hölkötellessä Nisse alkoi viimein liikkua edes pykälän verran paremmin eteen. Kaula oli kyllä ihan nätisti kaarella tässä vaiheessa, mutta se ei paljon lohduttanut kun edelleen sain puskea eteen ja könötin vääjäämättä etukumarassa.

Tästä tunnista ei jäänyt kovin onnellisia fiiliksiä, vaan olihan tämä aika katastrofi. En kyllä sopinut Nissen kanssa ollenkaan yhteen, ja suurin syy tähän oli kai se että en vaan osannut istua satulassa alkeiskurssilaista paremmin. Ope käski koko tunnin ajan vuoroin suoristautumaan pystyyn ja vuoroin painamaan jalat pitkäksi alas, mutta nämä kaksi asiaa oli mahdotonta toteuttaa yhtä aikaa. Suoristaessani ylävartaloa jalat vetäytyivät mukana ylös, kun taas kantapäiden alas painaminen ja jalan venytys kuroi lonkkakulman kiinni ja kallisti lantion taaksepäin. Näillä eväillä alkaa melkein hevonen kuin hevonen jumittaa, ja Nisse oli jo lähtökohtaisesti tahmeaa sorttia. Harmi, että en näin hienosta ponista osannut ratsastaa yhtikäs mitään esille. Tämä oli niitä kertoja jolloin ei voi muuta kuin todeta että leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.

Einolan leiri, tunti 10: Vetokilpa ei kannata

Torstain iltapäivätunti oli koulua, ja tällä tunnilla olisi saanut mennä kangilla. En kuitenkaan kankia halunnut, sillä en kaivannut nyt kankikokeilua ja tuumasin kädessä ja tuntumassa olevan minulla vielä sen verran kehitettävää ettei kangilla ratsastus tässä vaiheessa olisi välttämättä kovin mielekästä. Sain tunnille sympaattisen Nuppu-vuonohevosen, jolla siis tiistaina ratsastin uittomaaston.

Tunnilla mentiin helppo A -tason tehtäviä eli takaosakäännöksiä ja vastalaukkaa loivilla kiemuroilla. Raviverryttelyssä ratsastimme serpentiinikiemuroita pitkän sivun vieressä olevien esteiden lomitse. Alkutunnista koin meillä olevan Nupun kanssa pientä vetokilpaa. Poni oli reipas, ja puolipidätteet eivät aivan kunnolla menneet läpi. Tuntumasta puuttui pehmeyttä, ja Nuppu puri ehkä vähän kiinni kuolaimeen. Samaa ongelmaa esiintyi takaosakäännöksissä, eli Nuppu ei ottanut pidätettä kunnolla vastaan ja niin käännökset olivat hieman jyrääviä. Laukka Nupulla oli mukavan tahdikasta ja pyörivää, ja vastalaukat poni suoritti todella asiallisesti. Pidin vastalaukkakiemuroilla ulkopohjetta vähän taaempana varmistamassa laukan säilymistä, ja Nupulla ei vaikuttanut olevan mitään ongelmia pitää tasapaino vastalaukassa.

Jossain vaiheessa tunnin loppupuolella Nuppu loksahti kevyemmäksi edestä. Luultavasti olin vihdoin hoksannut itse keventää kättä ja Nuppu vastasi siihen. Tässä vaiheessa huomasin kuinka älyttömän kiva Nuppu oli heti kun ohjasta ei vedetty vaan tuntumaan tuli keveyttä ja pehmeyttä. Nyt pääsin tekemään istunnalla puolipidätteitä, ja ympyröillä Nuppu myötäsi kivasti pyöreäksi. Luultavasti Nuppu olisi kulkenut alusta asti yhtä hyvin jos vaan olisin alkanut ratsastaa pidätteitä istunnalla sen sijaan että roikuin ohjissa. Ohjilla ratsastus oli jälleen se laiskan kuskin ratkaisu kun ei istunnassa tuntunut olevan riittävää jämäkkyyttä. Onneksi edes lopputunnista koin tällaisen pienen oivalluksen ja Nuppu pääsi hieman näyttämään kuinka kevyt ja mukava se oikeasti onkaan. Vetokilpailu ei vaan koskaan kannata ja se olisi syytä muistaa. Siinä vaiheessa kun tekisi mieli käyttää ohjaa kannattaa yleensä käyttää istuntaa ja pohjetta.  

Einolan leiri, tunti 9: Isot esteet

Torstai alkoi leirin jännittävimmillä ja odotetuimmalla tunnilla: isot esteet! Sain onneksi Harrin kuten olin kovasti toivonut. Ennen kuin päästiin pienille tai isoille esteille piti kuitenkin tehdä huolellinen alkuverryttely. Teimme ravissa ja laukassa voltteja keskittyen ulkopohkeella kääntämiseen ja liikkeen aktivointiin. Harrin kanssa tämä oli aika tuskaista, sillä poni ei edelleenkään taipunut kunnolla. Kääntyi se kyllä yllättävänkin näppärästi myös laukassa pienille volteille. Ylitimme myös pari kertaa kavalettilinjaa sekä hyppäsimme pientä verryttelypystyä.

Varsinaiset hypyt aloitettiin viiden laukan kaarevalla linjalla pienillä pystyillä. Ensimmäisellä kierroksella tein tämän viikon vakiovirheeni eli ratsastin liian ison tien, jolloin mukaan tuli kuudeskin askel. Toisella kierroksella sain asian korjattua, ja katse kääntyi jo ensimmäisessä hypyssä menosuuntaan jolloin ponikin kääntyi ajoissa. Korjatulla tiellä väli meni sujuvasti viidellä laukalla.

Seuraavaksi jatkoimme pysty-pysty-okseri-kolmoissarjalle. Eka väli oli noin 7 metriä eli yhden laukan väli, ja toinen noin 11 metriä eli kahden laukan väli. Aloitimme pienillä korkeuksilla, ja b- ja c-osaa nostettiin joka kierroksella ylöspäin. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan vielä menty maksimikorkeuksiin vaan jäätiin ehkä noin 90-95 senttiin. Harrilla oli hyvä energia ja imu esteille, joten sarjalle oli helppo tulla ja esteet ylittyivät sujuvasti. Ope muistutti antamaan Harrille tarpeeksi ohjaa esteiden edessä, ja tein työtä käskettyä. Eipä siinä sarjalla pahemmin tuntumaa tarvittu. Tässä vaiheessa viimeisellä hyppykierroksella Harri otti etujaloilla okserin etupuomin alas, ja ope totesi sen olevan vähän hidas etujaloistaan mutta korjaavan kyllä itse virheensä. Ratsastuksessani ei kuulemma ollut tämän osalta mitään muutettavaa.

Sarja jätettiin hetkeksi sikseen, ja hyppäsimme vuorostaan kaarevaa linjaa muurilta valkoiselle portille. Estekorkeus oli nyt noin 80 sentissä ja toisella kierroksella muuriesteeseen tuli takapuomi noin 90 senttiin. Ekalla kierroksella tehtävä onnistui Harrin kanssa lähes täydellisesti. Muuriesteelle tultiin sujuvasti hyvään paikkaan, laukka vaihtui ja jatkoimme tasaiset ja sujuvat kuusi laukkaa portille. Harrilla oli edelleen tosi hyvä imu esteille. Varmistelin vähän vasemmalla pohkeella ettei Harri saisi mitään ohimenoaikeita uutena esteenä hypättävällä portilla, mutta maltoin välissä ratsastaa kaikessa rauhassa ja hosumatta. Älyttömän sujuvaa! Toisella hyppykierroksella muurieste oli tosiaan isompi, ja kun ponnistuspaikka ei ollut ihan selkeä jäin empimään ja unohdin pohkeet. Kun en itse ollut menossa stoppasi Harri esteen eteen, mutta kyydissä oli helppo pysyä. En myöskään lamaantunut kiellosta vaan otin uuden reippaan lähestymisen ja korjasin virheeni. Kun pohkeet olivat mukana hyppäsi Harri muuriokserin oikein suurella hyppykaarella, ja kaareva linja portille onnistui taas hienosti. Onneksi kielto nollautui näin hyvin.

Lopuksi palasimme vielä kolmoissarjalle, jota hypättiin pari kierrosta okseria korottaen. Viimeisellä kierroksella okseri näytti jo oikeasti isolta, mutta Harri meni edelleen samalla imulla ja hyppäsi suurimman esteen oikein ilmavaralla ja ilman mitään kolisteluja. Aika isolta tämä hyppy jo tuntuikin, ja olisin saanut pitää kantapäät paremmin alhaalla ja jalat edempänä jotta olisin päässyt alastulossa suoristautumaan kunnolla. Kädellä ja ylävartalolla olin kuitenkin hyvin mukana. Este mitattiin 106 cm korkeaksi, ja tämä riitti tältä erää nuorelle ponille joka oli hypännyt erinomaisen hienosti. Itselleni 106 cm oli reilusti uusi korkeusennätys tälle vuosikymmenelle, sillä ysikymppiä isompia esteitä olen viimeksi hypännyt viitisentoista vuotta sitten. Olipa kyllä mahtava tunne kun poni liidätti meidät hienosti näiden korkeampien esteiden yli! Tämä oli sellaista sopivaa omien rajojen koettelua.

106 cm

106 cm

Kuvista kiitokset Annalle ja Minnalle, videoista kiitokset Venlalle!

Einolan leiri, tunti 8: Puutteita perusratsastuksessa

Keskiviikkoon mahtui vielä kolmas leiritunti, sillä illalla ohjelmassa oli lisätunti leirin aikaisin varanneille. Lisätunnilla oli vaihtoehtoina koulua tai maasto, ja päädyin koulutunnille. Ratsuksi valikoitui ponikokoinen eestinhevostamma Teele. 

Menimme tunnilla osittaisia takaosakäännöksiä kulmissa sekä avotaivutusta käynnissä. Toisena tehtävänä olivat pohkeenväistöt ravissa pituushalkaisijalta uralle ja laukannostot uralle tullessa. Käynnissä ja ravissa Teele kulki ajoittain ihan mukavasti ja vähän pyöristyen, mutta ongelmana oli hitaus pohkeelle enkä siis saanut ponia liikkumaan tarpeeksi eteen. Toisaalta myös pidätteen läpimenossa ilmeni ongelmia etenkin väistöissä ja takaosakäännöksissä. Teelellä oli taipumusta jyrätä näistä liikkeistä pois, ja ajauduin sen kanssa aivan liian helposti vetokilpaan. Kun vedin ohjasta veti Teele takaisin ja kävi tosi vahvaksi edestä. Selvästikin minun olisi pitänyt olla paljon kevyempi ja herkempi kädellä jotta Teele ei olisi alkanut kiskoa ohjan päässä vastaan. Istunnalla olisi pitänyt päästä tekemään paremmin pidätteitä, mutta istuntani ei ollut tarpeeksi jämäkkä ja niinpä turvauduin virheellisesti ohjiin.

Laukkaamisen koin Teelen kanssa vaikeaksi, sillä laukka oli melko tasapainottoman oloista ja mahdotonta lyhentää. Laukassa ainoa vaihde oli pitkänä eteen tai muuten Teele pudotti raville. Taas tuntui omasta keskikropasta loppuvan puhti kesken niin että en saanut istunnalla tasapainotettua ja kasattua laukkaa, vaan ratkaisuni oli puskea pohkeella eteen ja vieläkin enemmän eteen jotta sain Teelen pysymään laukalla. Siirtymiset laukasta raviin olivat myös aika heikko esitys, sillä Teele vain kouhotti rymyravissa pois alta ennen kuin tasapaino vihdoin palasi. Laukassa oli tarkoitus tehdä myös avotaivutuksia, mutta ne jätin suosiolla väliin kun perusasioissakin eli laukassa pysymisessä oli näin suuria ongelmia.

Tunnin pieneksi onnistumiseksi voi laskea sen että ravissa sain Teelen lopulta taipumaan oikealle paremmin. Alussa oikealle taipuminen tuntui mahdottomalta ja Teele varsin vinolta, mutta tunnin työskentelyn jälkeen taipuminen jo onnistui ja oikealle ratsastaessa löytyi ulko-ohjan tuki. Sain tunnin aikana tosi vähän henkilökohtaisia ohjeita, mutta ne vähät ohjeet koskivat lähinnä istuntaa eli taas olisi pitänyt päästä istumaan pystyssä ja pitää jalat pitkänä. Tunnin päätyttyä tuumin että Teele olisi selvästi tarvinnut apuina enemmän pohjetta ja jämäkkää istuntaa sekä vähemmän ohjaa. Ehkä en päivän kolmannella ratsastustunnilla enää saanut parhaita tehoja itsestäni ulos, ja niinpä ajauduin ratsastamaan aivan liikaa ohjalla. Vetokilpa hevosen kanssa oli selvää seurausta siitä että en pitänyt kättä tarpeeksi kevyenä. Teele sinänsä oli ihan mukava poni, ja olisi varmasti ansainnut parempaa ratsastusta.

Einolan leiri, tunti 7: Tärkeä kyynärkulma

Keskiviikon toisella tunnilla menin Cindalla koulua. Oli mukavaa saada Cinda uudestaan, koska ensimmäisellä tunnilla tykkäsin siitä oikein paljon.

Tänään olin sitten hieman paremmin kärryillä siitä kuinka tätä tammaa kannattaisi lähteä ratsastamaan, eli takaa eteen ja kunnolla moottori käyntiin. Aluksi Cinda liikkuikin taas hirvimoodissa, mutta en vielä hermostunut tästä vaan ratsastin ponia eteen. Yritin kyllä ottaa kunnon tuntumaa, mutta Cinda ei alkanut myödätä ja liikkua tuntumaa kohti. Ratkaiseva käänne tapahtui kun muistin korjata kyynärkulman ja otin olkavarret ja kyynärpäät kiinni kylkiin. Kun kädet asettuivat jämäkästi aloilleen alkoi Cinda heti myödätä niskasta, ja saatoin alkaa ratsastaa pohkeella tuntumaa kohti. Muoto oli hieman epätasainen seurauksena siitä etten saanut kättä pidettyä kaikkina hetkinä tarpeeksi pehmeänä ja elastisena, mutta pääosin Cinda liikkui nyt kivasti pyöreänä. Kyynärkulman korjaus johti siis tässä tapauksessa hyvin selkeään muutokseen siinä miten poni alkoi toimia.

Mukavasti sujuneiden ravi- ja laukkaverryttelyjen jälkeen ratsastimme kuviota, jossa tultiin pituushalkaisijalle ja käännettiin tästä voltti ensin oikealle ja sitten vasemmalle. Volttien välissä tehtiin siirtyminen ravista käyntiin. Lopuksi voltit ratsastettiin laukassa ja niiden välissä laukkaa vaihdettiin ravin kautta. Volttitehtävällä Cindan energia pääsi hieman hyytymään, ja sen seurauksena muoto ei ravissa pysynyt oikein tasaisena. Laukassa poni kulki edelleen aika mukavasti, mutta eteenratsastusta tarvittiin kovasti. Voltit oikealle olivat selvästi helpompia kuin vasemmalle, sillä oikealle poni tuli paremmin kahdelle ohjalle ja taipui rehellisemmin ulko-ohjalle tukeutuen. Ulkopohje olisi saanut tosin olla vieläkin napakampi, sillä varsinkin laukassa Cinda meinasi hieman liirata ulos vasemmalle volttia suurentaen. Yritin pitää ylävartaloa ryhdikkäämpänä aina kun vaan muistin, ja ope myös muistutteli asiasta. Väittäisin että en istunut aivan niin kasassa kuin edellisellä kerralla Cindalla ratsastaessani, mutta ei etunojasta pääse noin vain täysin eroon.

Loppuraveissa mentiin ympyröillä ja etsittiin hieman pidempää muotoa. Puoliero näkyi jälleen, sillä oikeassa kierroksessa Cinda ravasi oikein mukavasti ja venytti pyöreällä kaulalla kun taas vasemmalle oli epätasaisempaa. Kokonaisuudessaan tämä tunti sujui mielestäni joka tapauksessa paremmin kuin ensimmäinen tunti Cindalla, sillä nyt tiesin alusta asti mitä lähteä hakemaan. Kyynärkulman merkitys oli tunnin tärkein oivallus, sillä niin selkeä muutos ponissa tapahtui kun hoksasin ottaa kyynärpäät jämäkästi kylkien viereen. Tämä on syytä painaa mieleen ja muistaa myös muillakin hevosilla ratsastaessa.

Einolan leiri, tunti 6: Lisää suhteutettuja linjoja

Myös keskiviikko alkoi estetunnilla (jee!), ja sain jälleen Harrin (jee!). Harri hyppäsi jo edeltävällä tunnilla, mutta hyvin sillä riitti puhtia myös toiselle tunnille. Tälläkin kerralla pääpaino oli suhteutetuilla linjoilla, ja estekorkeus oli tänään korkeimmillaan noin 70-80 cm.

Verryttelytehtävänä menimme keskiympyrällä kahta kavalettia, joilta käännettiin voltit ulos vastakkaiseen suuntaan ja ylitettiin volteilla puomit. Aluksi menimme kuviota ravissa pyrkien taivuttamaan ja notkistamaan hevoset pehmeiksi ja kuuliaisiksi. Harrin kanssa tämä tavoite ei kovin hienosti toteutunut, vaan lähinnä se kaatui kulloistakin sisäpohjetta vastaan suoralla rungolla. En kyllä kauhean topakasti sitä yrittänytkään taivuttaa. Laukassa ei meno tietenkään ollut yhtään helpompaa kun piti saada kavaleteille vielä vaihdotkin. Aikamoista sähläystähän se sitten aluksi olikin. En saanut Harria tuotua kavaleteille läheskään suorassa vaan aina jollekin lavalle kaatuen, joten mentiin aika monta volttia väärässä tai ristilaukassa. Pikkuhiljaa vaihdot alkoivat onnistua vähän paremmalla prosentilla kun aloin johtaa paremmin ja Harrikin vähän heräsi, mutta ei tästä kyllä helpon sujuvaa tullut missään vaiheessa.

Otimme pari verryttelyhyppyä pienelle pystylle, ja sitten hyppelimme yhden askeleen sarjaa. Sarjalla oli pysty ja okseri, ja sitä tultiin molemmista suunnista. Sarjan ylitimme oikein sujuvasti joka kerta, mutta ohjeena oli että saisin myödätä kädellä eteen vielä vähän enemmän ja sarjalla pitäisi tulla paremmin keskelle esteitä. Harri oli mukavan reipas ja laukkasi hyvällä energialla, mutta oli kuitenkin hyvin hallittavissa.

Jatkoimme sitten suoran linjan parissa. Metrimäärää en tiedä, mutta viisi normaalia laukka-askelta oli luontevin askelmäärä. Ensimmäisellä kierroksella Harri pääsi tykittämään liikaa eteen niin että viides askel mahtui mukaan juuri ja juuri. Toisella kierroksella olikin sitten tehtävänä lyhentää askelta ja tulla kuudella laukalla. Tämä onnistui ihan nätisti kun toin Harrin linjalle lähtökohtaisesti pienessä laukassa enkä päästänyt sitä välissä lähtemään eteen. Tämän jälkeen linjaa hypättiinkin vain viidellä askeleella molemmista suunnista, ja esteitä korotettiin hieman. Viidellä askeleella linja meni aina mukavan sujuvasti ilman suurempaa eteenratsastusta tai kiinniottoa, ja sain askeleet laskettua sekä ponnistuspaikat katsottua hyvin. Harri laukkasi ja hyppäsi edelleen ihanan napakasti.

Lopuksi suoran linjan jälkeen kaarrettin vielä muuripystylle, jolta ratsastettiin kaareva linja okserille. Linjalle sai ottaa joko kuusi tai seitsemän laukkaa, ja koska olin ponilla liikenteessä päätin ottaa seitsemän. Muurille tuli kuitenkin miniaskel, koska aloin tuupata ja menin ylävartalolla liikkeen edelle. Ratsastin lisäksi liian laajan kaarteen ja niin väliin tuli kahdeksan askelta. Saimme ottaa heti sakkokierroksen ja nyt hypystä muurille tuli sujuvampi. Ratsastin mielestäni myös pienemmän tien tällä kertaa. En ehtinyt laskea askeleita, mutta open mukaan niitä tuli halutut seitsemän. Myöhemmin videolta kuitenkin tarkistin että oli niitä askeleita sittenkin kahdeksan. No, joka tapauksessa tämä oli sujuvampi suoritus johon saattoi lopettaa.

Tämä oli tosi kiva tunti, ja meno oli mukavan sujuvaa. Harri oli jälleen aivan superkiva, ja tällä kertaa olin jo kartalla sopivasta temposta eli vauhtia oli makuuni sopivasti muttei liikaa. Reippaasti ja energisesti laukaten hyppääminen sujuukin paljon paremmin. Mainitsinko jo, että tällä ponilla on ihana hypätä?