Yllättävän hieno Vake

Tänä perjantaina olimme Artsin valmennuksessa jo puoliltapäivin, ja pitkästä aikaa lähdin kouluvalmennukseen Vakella. Ehdimme verrytellä kaikki askellajit kunnolla läpi ennen kuin tunti alkoi jonkin verran myöhässä. Itsenäisen alkuverryttelyn aikana meno ei ollut vielä erityisen lupaavaa, vaan Vake tuntui aika hitaalta ja sitkaalta sekä tavanomaisen etupainoiselta. Tulipahan kuitenkin verryteltyä poni lämpimäksi.

Varsinainen työskentely aloitettiin uraa pitkin ratsastaen sekä siirtymisillä. Aluksi lyhensimme ravia lyhyiden sivujen keskellä, ja muualla ratsastettiin reilua ravia pidemmällä askeleella eteen. Erityisesti keskityttiin myötäämään ulko-ohjaa ja pitämään sisäohja tuntumalla. Sisäpohje sai olla napakka ja vaatia liikettä isommaksi, mutta samalla ulko-ohja antoi hevoselle tilaa niin että se saattoi pysyä rentona. Lyhennykseen tullessa voimistettiin ulko-ohjan vaikutusta, ja eteen lähtiessä ulko-ohjaa taas kevennettiin. Samalla idealla tehtiin lyhyillä sivuilla myöhemmin siirtymiset käyntiin.

Vake lähti liikkumaan ryhdikkäämmin ja paremmin eteen melkein heti, kun aloitettiin tämä varsinainen työskentely. Ulko-ohjan tuntuman keventäminen tuntui toimivan sille hyvin, ja muoto tuli mukavan pyöreäksi. Ravikin sujui eteen ihmeen hyvin ihan omalla energialla, ja kun pääsin lopettamaan pohkeilla puskemisen niin poni tietenkin liikkui paremmin ja tyytyväisempänä. Mukava itseään vahvistava positiivinen kierre siis. Ulko-ohjan myötäämisen kautta päästiin varsinkin oikeassa kierroksessa mukavasti tilanteeseen, jossa poni olikin suorana kahdella ohjalla. Vasemmassa kierroksessa kaula tahtoi helposti taipua ja ulkolapa hieman karata, joten piti olla tarkempi suoruudesta ulko-ohjan myödätessä. Ravin lyhennykset Vake teki hyvin, mutta käyntiin siirtymisissä se ei riittävästi säilyttänyt eteenpäinpyrkimystä ja pyöreyttä. Siirtymiset olivat siis hieman töksähtäviä, ja ohjeena olikin ratsastaa niihin suoraan reippaasta ravista ilman sen kummempaa lyhentämistä. Yhden selkeästi hienomman siirtymisen Vake lopulta teki, ja niin sain jotain makua siitä, kuinka hyvä ravista käyntiin siirtyminen voi olla silloin kun Vake todella tulee siihen ryhdikkäässä muodossa ja hyvällä energialla.

Seuraavaksi vuorossa olivat siirtymiset ravin ja laukan välillä. Nyt toisella lyhyellä sivulla nostettiin laukka, laukattiin puoli kierrosta toiseen päätyyn ja siirryttiin siellä raviin. Ravissa taas ratsastettiin saman tien eteen myödäten ulko-ohjalla. Vake oli mukavasti kuulolla ja teki laukannostot esimerkillisen täsmällisesti pienestä avusta. Välillä se jopa vähän ennakoi! Minun piti kuitenkin vielä keskittyä nostoissa pitämään hartiat takana eikä lysähtää eteenpäin. Laukassa jatkettiin taas sisäohjan tuntumalla ja ulko-ohjalla tilaa antaen, ja raviin siirtyessä ulko-ohja tuli hetkellisesti selkeämmin mukaan. Vake jatkoi laukassa hyvää työtä hyvällä energialla, ja niin jopa laukkaan tuli pyöreyttä. Siirtymiset raviin lyhyellä sivulla tulivat ehkä hieman pudottaen, mutta sain Vaken ravaamaan niistä eteenpäin aika kivassa tahdissa ja muodossa. Parhaat siirtymiset esitimme lopuksi lävistäjillä. Laukassa jatkettiin nyt lyhyen sivun läpi ja käännyttiin lävistäjälle. Lävistäjän puolessa välissä siirrettiin raviin, ja näin pääsin tosiaan keskittymään siirtymisen laatuun sen sijaan, että olisi tarvinnut epätoivoisesti taistella laukassa uralle asti. Lävistäjille päästiin hyvin kahden ohjan tuntumalla ja pyöreänä, ja kentän keskellä laukassa oli vielä hyvä energia joka kantoi pehmeään ja pyöreään siirtymiseen. Oikein hienoja pätkiä!

Olin Vakeen tänään tosi tyytyväinen, ja kehuja tuli myös Artsilta. Vake suorastaan yllätti kun meni tänään näin hienosti. Aina se voisi liikkua lennokkaamminkin, mutta nyt oli kuitenkin hyvä ryhti ja muoto sekä kuuliaista työskentelyä ponin edetessä ihan itse. Selvästi Vake alkoi liikkua paljon paremmin, kun pääsin lopettamaan puskemisen. Ja niin hassulta kuin ulko-ohjalla myötääminen ja sisäohjalla tuntuman säilyttäminen tuntuikin, niin se tuntui toimivan. Samaan päämäärään voi tosiaan päästä montaa eri reittiä.

Aurinkohäiriöitä maneesissa

Tiistaina oli taas estevalmennuksen vuoro ja ratsunani Vake. Kävimme kävelemässä pitkät alkukäynnit peltolenkillä, ja sitten menimme maneesiin aloittamaan verryttelyt. Maneesin päätyovi jätettiin auki, ja se aiheutti pienen häiriötekijän. Aina oven ohi mennessä Vaken piti kuikuilla kaula mutkalla ulos, joten tässä kohdassa keskittyminen herpaantui.

Ehdimme mennä itsenäisesti ravi- ja laukkaverryttelyt, ja sitten aloitimme hypyt jumppapystyllä. Pystyn edessä oli kavaletti yhden laukan etäisyydellä, ja vielä pystyn takana oli puomi ylitettävänä. Tehtävään toi lisähaastetta iltapäiväauringon ikkunoiden läpi luomat valoläikät, jotka osuivat tähän aikaan juuri sarjan väleihin. Tämä varmasti vaikeutti tehtävän hahmotusta hevosilla, ja Vake ainakin tuli tehtävään sisään hieman jarruttaen. Tällainen "jumppasarja" olisi tietenkin vaatinut Vakelta hyvää etenemistä, joten aluksi oli kovin kömpelöä kun ei poni ollut yltää varsinkaan viimeisen puomin yli. Nenä maassa mentiin. Tehtävää hypättiin putkeen useampi kierros, ja siinä laukatessa Pia ohjeisti tekemään laukan sisällä paljon muutoksia. Välillä siis eteen ja välillä lyhennystä, jotta hevonen alkaisi reagoida nopeammin ja laukkaan tulisi lisää haitaria. Tässä vaiheessa tuntia minulla ei kyllä ollut vielä oikein muuta vaihdetta kuin eteen tuuppaaminen, sillä Vake lähti vähän tahkeasti liikkeelle ja sarjalla se tosiaan oli kovin hidas.

Seuraavaksi hyppäsimme S-kiemuran (esteet 1-3), jossa oli molemmissa päädyissä pystyt vinottain lyhyen sivun vieressä sekä kentän keskellä okseri, jolla vaihtui suunta. Ensimmäinen kierros meni ihan mukavasti, ja Vake tuntui jo etenevän topakammin. Ponnistuspaikat oli helppo löytää, mutta S:n toisessa kaarteessa sai olla tarkkana, ettei poni päässyt puskemaan liikaa sisään. Tässä päädyssä nimittäin avonainen ovi lisäsi puskemistaipumusta.

Sitten vaihdoimme suuntaa, ja tarkoitus oli hypätä kiemura vastakkaiseen suuntaan eli avonaiselta ovelta aloittaen. Kaikki tuntui aluksi ihan normaalilta, mutta okseria lähestyessä Vake alkoikin jarruttaa eikä lähtenyt yhtään pohkeesta eteen. Vauhti hiipui ja pysähtyi esteen eteen, ja olin hyvin hämmentynyt. Käänsin Vaken uuteen lähestymiseen ja napautin lisää vauhtia, mutta Vake kielsi toistamiseen. Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt on poni jostain rikki. Vake ei kiellä ikinä, eikä varsinkaan tavalliselle 70 sentin esteelle! Onneksi tässä vaiheessa Anne hoksasi, että kirkas myöhäisiltapäivän aurinko paistoi ikkunasta sisään suoraan esteen takaa juuri hevosen silmien tasalta. Omiin silmiini ei aurinko lähestymisessä osunut, koska olin sen verran ylempänä, että aurinko jäi minun näkökulmastani juuri ikkunan yläpuolelle. Tässä oli varsin selvä syy Vaken pysähtymiseen, sillä ei se varmasti kyennyt näkemään ollenkaan missä este oli, kun aurinko sokaisi sen estelinjalle tullessa. Tilanteen ollessa tämä totesimme, että ei hypätä estettä näin päin vaan ainoastaan toisesta suunnasta.

Tulimme siis seuraavaksi S-kiemuralle toisesta suunnasta. Omat pasmat olivat menneet kielloista aivan sekaisin, ja Vakekin oli selvästi hämmentynyt tilanteesta niin, että se tuntui nyt hieman epäröivältä hypyissä. Ensimmäiset kaksi estettä ylittyivät, mutta olin niin lamaantunut, että toisessa kaarteessa päästin Vaken huolimattomasti oikaisemaan. Näin tulimme pystylle vinosti ja hankalasti, eikä Vake halunnut tällaisesta lähestymisestä ja tällaisessa tilanteessa hypätä. Kuskin piikkiin tämä moka, mutta epävarmuuden tunne ei siitä ainakaan helpottanut.

Seuraavaksi pidensimme tehtävän viiden esteen mittaiseksi jatkaen S-kiemuran perään kaarevan linjan okserille ja tältä edelleen kaarevasti pystylle. Kaarevien linjojen etäisyydet olivat ponilla kuusi laukkaa. Ennen ensimmäiselle esteelle suuntaamista piti ratsastaa laukka kuntoon uralla, ja Pia ohjeisti taas tekemään muutoksia eteen ja taakse. Ensimmäisellä esteellä hyppy oli vielä vähän epävarman oloinen, mutta Vaken itseluottamus palasi näköjään nopeasti ja seuraaville esteille se lähestyi jo normaalin reippaalla asenteella. Huokaisin helpotuksesta, kun Vake tuntui taas omalta itseltään. Laukka sujui ihan mukavalla energialla, ja esteet ylittyivät hyvistä paikoista. Sama viiden esteen pätkä tultiin vielä uudestaan vähän korkeampana, eli meille esteiden korkeudet olivat nyt 80-90 sentin välimaastossa. Vake meni edelleen sujuvasti ja näppärästi, ainoa pieni notkahdus tapahtui kolmannella esteellä eli päätypystyllä, johon tultiin vähän vinossa ja lähelle. Kun hypystä tuli näin ollen pieni ja jarruttava, niin seuraava kuuden laukan linja kävi tietenkin pitkäksi. Ratsastin raivokkaasti eteen, ja laukka venyi kuin venyikin juuri tarpeeksi kuuteen askeleeseen. 90 sentin okserille tuli komea hyppy, ja sen jälkeen pääsin seuraavassa välissä vain istumaan laukan sujuessa samoilla tulilla viimeiselle esteelle.

Lopuksi hyppäsimme vielä päätypystyt suurella loivalla kaarella vasemmassa laukassa. Nyt piti ovipäädyn esteelle siis lähestyä suoraan kohti vieressä olevaa avonaista ovea. Vake tuntui loppua kohti kulkevan aina vaan paremmin ja paremmin, ja uralla sain sen jo huomattavasti nohevammin lyhenemään ja lähtemään eteen. Molemmat pystyt ylittyivät oikein näppärästi, tosin avonainen ovi ajoi Vakea esteen sisäreunaan, ja vasen pohje sai kaarteessa olla jämäkkä. Näin tunti päättyi oikein kivoihin hyppyihin.

Huh! Kylläpä vastoinkäyminen sai minut hetkeksi tolaltani. Oman pään kasaaminen kesti aikansa, mutta on kyllä suuri onni, että Vake on niin anteeksiantavainen. Outo tilanne, jossa käskettiin eteen ja hyppäämään sokkona, söi Vakenkin luottamusta hetkeksi, mutta kyllä poni taisi tässä olla meistä se, joka pääsi ensimmäisenä asian ylitse. Ihanan pian Vake normalisoitui, ja hyppäsi taas kuin ei mitään olisi tapahtunut, ja niin pääsin itsekin vähän rentoutumaan. Lopputunnista meno oli sangen mainiota. Pialla oli hyvä pointti, että laukkaa kannattaa työstää muutoksilla molempiin suuntiin, sillä pelkkä jatkuva eteenajo hyvin nopeasti vain turruttaa hevosen. Lopussa tuntui siltä, että Vake tosiaan tuli ryhdikkäämmäksi ja takajalkojen päälle, kun maltoin välillä myös vähän kasata laukkaa. Tästä onkin sitten kätevää tuoda poni sopivaan ponnistuspaikkaan, kun laukassa on tarvittaessa pientä varaa sekä eteen että taakse. Pitää siis muistaa, että ainoa vaihde ei ole koko ajan eteen.

Oikean opetusmestarin satulassa

Maanantain tunnille odottelin yllätysratsua, ja sehän olikin sitten Elviira. Olipa mukavaa päästä kokeilemaan tätä kaikkien kivaksi kehumaa hevosta myös tunnilla. Kaiken lisäksi meitä oli tunnilla vain kaksi ratsukkoa, joten saatiin oikein pienryhmäopetusta. Huippua!

Elviira oli minulle juuri oikea hevonen korjaamaan viime aikoina esiin nousseita tuntuma- ja kyynärkulmaongelmia. Heti alkajaisiksi ope ohjeisti, että Elviiralla tulee pitää mahdollisimman tasainen tuntuma ilman mitään turhia ohjan värkkäilyjä tai kuolaimen liikutteluja tai suuria myötäämisiäkään. Tällainen tuntuma ei tietenkään ole mahdollinen, jos käsivarret ojentuvat suoriksi. Nyt siis piti aivan ehdottomasti pitää kyynärkulma ja säilyttää käsivarret kylkien vieressä. Aluksi tietenkin ratsastin tavallisia virheitä toistaen, eli kädet suoristuivat aina huomaamatta eteenpäin, enkä meinannut "uskaltaa" tasoittaa kättä vaan oli pakottava tarve tehdä aivan aiheettomia "myötäyksiä" ja huomaamatta näpeltää ohjaa. Silloin Elviira vain veti kaulaa pitkäksi eikä alkanut millekään.

Ratsastimme verryttelyksi siirtymisiä käynnin ja ravin välillä, ja ensin aloin löytää tasaista tuntumaa käynnissä. Apukeinona toimi myös tarvittaessa pysähdys ja peruutus, joiden kautta Elviira helpoiten lyheni ja pyöristyi. Tämän hevosen kanssa tosiaan toimi aika suoraviivainen takaa kohti tuntumaa -ajattelu, ja näin se alkoi pyöristyä kun vaan käsi tasoittui ja tarjosi raamit. Pohjeavut saivat olla hyvinkin pieniä, sillä Elviira kyllä reagoi jalkaan herkästi. Ravissa tuntuma oli aluksi hukassa, ja taipumisessakin oli toivomisen varaa. Siirtymisten ratsastaminen kuitenkin auttoi, eli kun pääsin siirtämään hyvällä tuntumalla käynnistä raviin niin pyöreys alkoi pikkuhiljaa säilyä ravissakin. Tuntuma tuli nyt myös joustavamman oloiseksi, eli Elviira alkoi olla jo paremmin läpi.

Jatkoimme siirtymisten parissa myös laukkatehtävässä. Jakaannuimme omille pääty-ympyröille, joilla nostettiin käynnistä laukka. Pienen laukkapätkän jälkeen piti päästä suoraan laukasta käyntiin, ja tämän siirtymän tueksi otettiin ympyrän pienentäminen. Laukassa siis pienennettiin ympyrää spiraalimaisesti ja piruettiajatuksella. Laukan haluttiin tätä kautta lyhenevän ja tulevan takaosalle, niin että pienellä ympyrällä siirtyminen käyntiin tapahtuisi kuin itsestään. Elviiran laukka oli hieman joustamattoman oloista, mutta pyöreää. Sain tuntuman pysymään hyvin, ja laukka tuntui myös lyhenevän kivasti. Ope muistutteli vielä kantamaan kädet korkeammalla, etenkin siinä vaiheessa kun aloin pienentää ympyrää ja koota laukkaa. Elviira tuli käyntiin lähestulkoon ilman raviaskeleita, kunhan vaan muistin istua mahdollisimman tiiviisti alas satulaan ja hakea tunnetta takajalkojen päällä istumisesta. Toki siirtyminen olisi saanut tulla vielä kevyemmällä kädellä. 

Loppuverryttelyksi ratsastimme lävistäjäkahdeksikkoa ja ympyröitä päätyihin. Lävistäjien lopussa otettiin tuttuun tapaan pohkeenväistöä, joka varmisti sisäpohkeen läpimenon ennen kulmaa. Tässä vaiheessa Elviira liikkui ravissa tosi mukavasti, ja minulla oli myös oikein luonteva olo satulassa. Tuntuma ei ollut raskas eikä tyhjä, vaan sopivan napakka ja rennon joustava. Rennon joustavalta tuntui myös ravi, ja tahti oli hyvä. Taipuminenkin oli parempaa näin tunnin lopuksi. Väistö vasemmalle ravissa onnistui varsin helposti, mutta oikealle Elviira ei niin helposti alkanut poikittaa. Tässä voi olla kyse ihan omasta puolierostani, sillä säännönmukaisesti vasemman pohkeen väistö on minulle hankalampi hevosella kuin hevosella. Tämäkin väistö parani hieman, kun valmistelin sen huolellisemmin ja aloitin sen jo vähän aikaisemmin ennen kuin ura veti liikaa puoleensa.

Tunti oli aivan loistava, ja Elviira vieläkin ihanampi kuin osasin odottaa: osaava ja helppo hevonen, joka oli paras mahdollinen ratsu vakaan tuntuman opettamiseen. Kun pääsin jyvälle käden tasaisena pitämisestä ja sain kyynärkulman säilymään, niin Elviira kyllä palkitsi. Vain tasainen tuntuma ja eleettömät avut tarpeen mukaan ilman kommervenkkejä, siinä oli kaiken salaisuus. Yleensä sitä tulee touhuttua ja puuhattua hevosen selässä niin kamalasti koko ajan, mutta Elviiran satulassa kannatti rauhoittua ja olla vähemmän touhukas. Eivät ne muutkaan hevoset ainakaan paremmin kulje kaiken turhan säätämisen kanssa, mutta Elviira jos kuka demonstroi selkeästi, että vähemmän on todellakin enemmän. Mukavia onnistumisen elämyksiä!

Talviurheilua koulu- ja estekisojen merkeissä

Teemaan heittäytymistä.

Vuoden ensimmäiset kisat kotitallin ulkopuolella olivat Kiimingin Ratsastuskeskuksella järjestetyt 1-tason kilpailut oman seuramme jäsenille. Näissä karkeloissa oli saman päivän aikana sekä koulu- että esteosuus, jotka tuli ratsastaa samalla hevosella. Meidän piti siis Vaken kanssa mennä koulukisat vähän pakkopullana, mutta onneksi kyseessä oli vain helppo C -tasoinen rata eli tutustumisluokan kouluohjelma 2016. Esteosuuden puolestaan suoritimme 80 sentin tasolla. Toinen seuracupin osakilpailu on sitten loppuvuodesta, jolloin selviävät myös kokonaiskilpailun lopputulokset. Näissä kisoissa oli hiihtolomaviikon kunniaksi teemana talviurheilu, jonka mukaista pukeutumista toivottiin. Jonkinlainen naamiaisasu tulikin sitten ideoitua viime tipassa kisoja edeltävänä päivänä. Kisa-aamu alkoi aikaisin, ja itse asiassa olimme Annen kanssa tallilla yötä niin ettei tarvinnut herätä aivan pikkutunneilla. Hevosten siistiminen ja letitys vei oman aikansa, ja vähän kahdeksan jälkeen oltiin Kiimingissä. Minä ja Vake olimme heti ensimmäisessä verryttelyryhmässä, joten saman tien lähdettiin kävelemään.

Kouluverryttely ratsastettiin maneesissa kisaradalla. Tämä oli hyvä juttu siltä kannalta, että kisa-areena tuli ainakin tutuksi eikä itse suorituksen aikana ympäristön katselu syönyt hevosen keskittymistä. Pienessä ruudussa kouluaitojen sisällä en kuitenkaan saanut Vakea kunnolla liikkeelle, vaan se vaikutti kovin vastahankaiselta. Nyt en mielestäni tehnyt sitä virhettä, että olisin saman tien alkanut juntata Vakea väkisin pyöreälle kaulalle, vaan totesin, että ihan sama vaikka menisi nenä pitkällä kunhan liikkuu eteen ja vastaa pohkeeseen. Silti Vakea kiukutti, ja verryttelyn aikana se teki muutamat pään alas kiskaisut ja nopeat suunnanvaihdot pukitellen. Laukkaaminen sai ponin kroppaa vähän paremmin auki, ja ravissa mentiin lopulta paremmin tuntumalla. Pohkeeseen ei Vake kyllä kunnolla vastannut, joten tiesin, että kovin lennokasta suoritusta ei olisi luvassa. Yhteisverryttelyn jälkeen odottelimme yhden ratsukon ajan maneesin päädyssä, jossa sai ratsastaa vain käyntiä. Käynnissä Vake juurtui ihan täysin, joten totesin turhaksi yrittääkään enää vääntää mitään, ja niin otimme tämän hetken levon kannalta.

Radan sisällä suoritukseen valmistautuessa Vake vaikutti uneliaan tahmealta, mutta otti kuitenkin vielä yhdet pukit. Ehdin jo toivoa, että nyt se villiintyi, mutta ei sentään. Eipä siinä auttanut muu, kuin lähteä ratsastamaan ohjelmaa nahkeasti pitkänä pötkylänä liikkuvalla ratsulla. Kokemus on kuitenkin (vihdoin) opettanut minulle sen, että puskeminen ja puristaminen kouluradalla vain pahentaa tilannetta. Niinpä keskityin istumaan satulassa rennosti ja puristamatta, ja annoin Vaken edetä omaa vauhtiaan. Kun en puristanut, niin ei syntynyt tilannetta jossa Vake olisi alkanut jumittaa entistä pahemmin. Kai tätä voi kutsua jonkinlaiseksi pelasta mitä pelastettavissa on -taktiikaksi. Kun liikkuminen ja pohkeeseen reagointi oli hidasta ja poni pitkänä pötkylänä, niin ei liikkeiden esittäminen tietenkään kovin hienoa ollut. Sain kuitenkin ratsastettua kohtuullisen täsmälliset tiet, ja Vake meni joka kohdassa halutussa askellajissa. Keskiravilävistäjästä tuli jopa paras numeromme eli 6,5, mikä oli vähän yllättävää, mutta hyvä tahti ja jonkinlainen ero perusraviin verrattuna auttoivat vaikka liike ei suuresti kasvanutkaan. Laukat nousivat laiskasti, mutta nousivat kuitenkin, ja laukka pysyi yllä. Pystyin luottamaan siihen, että kun en purista, niin Vake kyllä pysyy laukassakin. Vasemman laukan lävistäjän Vake teki hyvin, mutta oikean laukan lävistäjällä se putosi raviin heti alkutaipaleella. Yritin pelastaa tilannetta nostamalla vielä uuden laukan, mutta se nousi tietenkin vääränä. Tämä kohta oli ohjelman ainoa varsinainen rikko, numerona 4. Muuten paperiin tuli numeroita tasaisesti väliltä 5,5-6,5.



Eipä ollut häävi eikä kehumisen arvoinen rata, mutta onhan meillä joskus vielä surkeamminkin mennyt. Tulos oli 58,1%. Tämähän on ihan asiallinen verrattuna kauden avauskisoihin viime vuonna, jolloin Vake ei nostanut eikä pitänyt laukkaa ja saimme helposta C:stä 51%. Pitää olla iloinen pienestä eli siitä, että osasin nyt olla puristamatta radan aikana. Sen ansiosta Vake sitten taapersi menemään edes vähän kuuliaisemmin, eikä lyönyt hanskoja aivan tiskiin. Olisi kyllä niin kiva, jos keksisin, miten Vaken saisi kouluverryttelyssä liikkumaan eteenpäin ja tuntumalle samalla lailla kuin kotona. Jotenkin se tuntui olevan taas valmiiksi täysin kuurossa mielentilassa, enkä osannut sitä sieltä verryttelyn aikana innostaa liikkumaan iloisesti eteenpäin pohjetta kuunnellen. Liika kovistelu raipalla tai kannuksilla tuntuu saavan Vaken vain vastustelevaksi, ja sitten alkaa kiemurtelu ja ohjaamisvaikeudet. Juu, ei kyllä ole ihan meidän laji nämä koulukisat.

Kouluosuuden jälkeen oli pitkä odottelu edessä, sillä esteosuuden vuoro oli vasta iltapäivällä. Onneksi saimme hevosille päiväkarsinat, joten ne pääsivät talliin ottamaan rennosti ja syömään heinää tuntien odottelun ajaksi. Olin ollut jo etukäteen huolissani siitä, miten Vake innostuisi liikkumaan esteradalla sen jälkeen, kun aamulla jurnutettiin ensin koulurata läpi. Yleensä kun Vake tuntuu menevän koulukisoista niin kauhean huonolle tuulelle, eikä tämänkertainen unelias suorituksemme tietenkään ollut suurta luottamusta herättävä.

Esteluokkana hyppäsimme siis 80 senttiä arvostelulla 367.1. Rataan tutustuessa arvioin vaikeimmiksi paikoiksi viitosesteen, jolle ratsastaessa piti päästä huolella kulmaan oikomatta, sekä tietenkin pysty-okseri-sarjan, joka hypättiin sekä 1. että 2. vaiheessa. Verryttely oli taas ryhmissä maneesissa. Ilokseni huomasin, että Vake muuttui heti toiseksi poniksi kun maneesissa oli kouluaidat vaihdettu värikkäisiin puomeihin. Jo loppui jumittaminen ja huono ohjattavuus! Laukka lähti eteenpäin hyvällä imulla, ja verryttelyhypyt menivät tosi sujuvasti kun laukassa oli mainio energia alla. Saimme hypätä ensin ristikkona sitä vaikeaksi arvioimaani viitosestettä, joten sille lähestymistä tuli jo vähän harjoiteltua. Lisäksi otettiin parit hypyt pystylle ja okserille, ja kun nämä onnistuivat tosi näppärästi niin enempää verryttelyä ei tarvittu.

Luokka alkoi, ja pian olikin jo meidän vuoromme. Vake lähti ihanan sujuvasti liikkeelle, eli hyvältä vaikutti. Ensimmäiset kolme estettä ylittyivät oikein hyvässä rytmissä ja sujuvassa laukassa, josta ponnistuspaikat löytyivät helposti. 2. ja 3. esteen välisen linjan olin mitannut noin 24 metrin mittaiseksi, ja se meni luontevasti kuudella laukalla. Nelonen oli trippeli, ja niin kuin trippelillä usein käy, en löytänyt parasta mahdollista ponnistuspaikkaa vaan mentiin vähän liiankin pohjaan. Tässä hypyssä sukelsin kaulalle makaamaan ennen aikojaan. Viitonen ja kuutonen menivät asiallisesti, mutta sarjalle kaartaessa laukan paras puhti alkoi ehkä hieman hiipua. Sarjalle tultiin hieman puutteellisella energialla, ja Vake joutui venymään selvittääkseen välin yhdellä askeleella.

Sarjan jälkeen alkoi toinen vaihe, ja ehdin hyvin kääntää oikotien seuraavalle esteelle, vaikka sarjalla ajatus pääsikin hetkeksi herpaantumaan. Lyhyt tie hieman jarrutti hyppyä, ja tämän seurauksena 24 metrin linjalle tuli nyt 7 askelta. Linjan jälkeisen kaarteen ratsastin turhankin laajana, mutta seuraava este oli trippeli enkä halunnut sille liian tiukkaa tietä. Olisi tässä voinut kyllä hieman oikaista lähestymisen kärsimättä. Trippelin jälkeen otin oikoreitin, ja 11. esteelle tultiin aika pienesti ja vinottain. Tässä Vake oli tosi hyvin juonessa mukana ja ponnisti hyppyyn hienosti, vaikka esteelle lähestyttiin vinottain ja reunaan. Sitten jäljellä oli enää sarja, jolle tultiin tällä kertaa paremmin sisään, mutta silti väli jäi pitkäksi. Vake kuitenkin venytti taas uhrautuvasti b-osan yli.



Rata oli varsin asiallinen ja siihen voi olla tyytyväinen. Vake liikkui kivasti, ja meno tuntui sujuvalta. Toisessa vaiheessa tuli onnistuneet oikotiet, vaikka paria kaarretta olisi voinut vielä pienentää ja tempo olisi saanut olla radan loppupuolella hieman reippaampi. Valitettavasti taannuin könöttämään liikaa edessä, eli vieläkin saisin keskittyä olemaan lähestymisissä pystymmässä. Hyvä kokonaisuus kuitenkin, ja varsinkin alkuradan energia ilahdutti. Loppujen lopuksi jäätiin sijoituksestakin hyvin niukasti, eli oltiin ensimmäisiä ei-sijoittuneita vain 0,7 sekunnin erolla kolmanneksi sijoittuneeseen. Näin sitä Vakellakin pystyy tätä nykyä ihan tosissaan kamppailemaan sijoituksista myös 80 sentin luokissa, ainakin silloin kun radalla on edes jotain oikoreittimahdollisuuksia. Tämähän on oikein motivoivaa, sillä vaikka Vaken kanssa estekorkeudet pysyvätkin samoina ja paperilla näyttää, että homma junnaa vain paikoillaan, niin kyllä huomaa selvästi, että kehitystä on tapahtunut. Verrattuna vaikkapa vuoden takaiseen Vake liikkuu radalla paljon, paljon paremmin ja meno on siten kaikin puolin sujuvampaa.

Pitkä mutta hauska kisapäivä oli sitten pulkassa, ja esterata pelasti päivän niin että loppujen lopuksi oli hyvä mieli myös omasta suorituksesta. Olipa oikein hyvä reissu ja kivat kisat välillä vähän erilaisella kaavalla.

Videoista kiitos Annulle ja asukuvasta kiitos Annelle!

Tuntuma hukassa

Artsin valmennuksessa menin taas Kingillä. Samalla tunnilla oli kaksi muutakin ponia, ja harjoitukset sisälsivät jälleen väistöjä sekä lävistäjiä.

Alkuverryttelyjen jälkeen aloimme ratsastaa pituushalkaisijalta raviväistöjä uraa kohti. Väistöä ei kuitenkaan jatkettu uralle asti, vaan suoristus tapahtui noin viisi metriä uran sisäpuolella. Tässä oli tarkoitus saada hevonen selkeästi ulko-ohjalle, ja suoristuksen jälkeen nostettiin laukka. Laukassa tehtiin seuraavalle pitkälle sivulle voltti, jolla tavoiteltiin edelleen ulkotukea. Ohjeena oli ratsastaa voltti hieman levennettynä siten, että kahden voltinpuolikkaan välillä pituushalkaisijaa sivutessa suoristettiin parin askeleen verran ja tarvittaessa asetettiin vähän ulos. Väistöt onnistuivat mielestäni viime kertaa paremmin. Varsinkin vasemmalle Kingi poikitti oikein hyvin, tosin tässä suunnassa sai myös olla ulkoavut erityisen napakasti mukana, ettei poni lähtenyt suorastaan vyörymään sivulle. Suoristaessa ohjeena oli asettaa ulos vasemmalle, jotta sain vasemman pohkeen kunnolla läpi. Oikealle väistö sen sijaan eteni hitaammin, mutta nyt Kingi meni asiallisesti sivulle myös näin päin. Pyöreys vaan jäi väistöistä puuttumaan kokonaan, ja muuallakin Kingi liikkui enimmäkseen nenä pitkällä. Jotenkin en nyt päässyt edes oikeassa kierroksessa ulkopuoleen "käsiksi", ja niinpä ei poni löytynyt kunnolla tuntumalle eikä suoraksi.

Laukannostot onnistuivat hyvin täsmällisesti, mutta laukkavoltit olivat kamalia kun ei poni taipunut ollenkaan. Laukkapätkien jälkeen Kingi esitti kuitenkin parhaita paloja ravissa, eli laukan jälkeen askel sujui hyvin eteen ja poni rentoutui edes hetkellisesti pyöreämmäksi. Lopuksi otimme myös muutamat laukkalävistäjät. Kingin kanssa nämä olivat taas mukavan simppeleitä ratsastaa. Laukka pysyi hyvin loppuun asti, mutta piti varoa, ettei laukka alkanut yhtään kiihtyä lävistäjillä. Raviin siirtymisistä tuli kehuja, ja asiallisen siirtymisen jälkeen ei tarvinnut muuta kuin antaa ponin ravata rennosti eteenpäin lyhyen sivun läpi. Oikean laukan lävistäjällä kannatti hieman kikkailla tien kanssa, eli kääntyä lävistäjälle pari metriä kirjaimen jälkeen ja tähdätä linja uralle hieman ennen kirjainta. Näin lävistäjälle sai pientä vasemmalleluisumisvaraa.

Kingi ei tosiaan koko tunnin aikana pyöristynyt kunnolla pidemmiksi pätkiksi, ja loppuravin aikana haettiin edelleen pyöreämpää muotoa. Ohjeena oli pitää ohjasta rohkeasti vastaan, kun poni yritti sitkeästi vetää itseään pitkäksi, sekä aktivoida takajalkoja työskentelemään paremmin. Ongelmana on, että heitän tuntuman liian helposti pois, ja tuntuma on näin ollen jopa epävakaa. Kyynärkulman tulisi säilyä paremmin ja kyynärpäiden pysyä kylkien vieressä, jotta tuntumasta tulisi tasainen ja jämäkkä mutta samalla sopivan joustava. Käsien suoristaminen eteen on hyvän tuntuman tuho. Tuskailin lisäksi sitä, että tänään en tosiaan saanut napakkaa otetta Kingin ulkokylkeen edes helpommassa oikeassa kierroksessa. Aiemmin hyvä ulkotuki on tuntunut olevan kaikki mitä vaaditaan, jotta Kingi alkaa liikkua nätisti pyöreänä. Pohdin myös, että jonkinlaisia puolipidätteitä voisi harrastaa enemmän. Usein on nimittäin tunne, että Kingi vain juoksee menemään eikä todellakaan ole oikein kuulolla, eikä sitä tässä tilanteessa pääse ratsastamaan pohkeella niin kuin pitäisi. Tämä oli nyt tällainen nihkeämpi kerta etenkin pyöreyden osalta. Ensi kerralle täytyy tosissaan miettiä tätä tuntuma-asiaa.

Tammamamma kävelyllä

Perjantain ensimmäinen ratsastus oli maastokävely, jonne minun piti alun perin lähteä Vakella. Vake oli kuitenkin jo päässyt tänään maastoilemaan, mutta sen sijaan liikuntaa vailla oli Elviira, joka sitten lähti kanssani lenkille. Näin pääsin ensimmäistä kertaa Elviirankin satulaan. Elviira eli Elvira Madigan II ei olekaan mikään turha tamma, vaan Sanna Siltakorven entinen kenttähevonen, jolla on tilillään ainakin SM-kultaa. 19-vuotias Elviira on tällä hetkellä kantavana, ja varsan kasvattelun ohella se on ollut kevyesti käytössä tunneilla. Näin vapaapäivänä mammalle teki hyvää käydä pienellä kävelylenkillä pelkän tarhassa seisomisen sijaan.

Tiesin Elviiran erittäin kiltiksi ja luotettavaksi hevoseksi, ja sellainen herttainen tapaushan se olikin. Ainoastaan satulavyön kiristyksestä Elviira ei pitänyt yhtään, joten se piti tehdä erittäin varovaisin ottein. Seuraksi kävelylle lähti Uuno-suokki, joka meni alkumatkasta edellä. Elviira mennä lönkötteli kaikessa rauhassa pitkin ohjin niin kuin ei mikään maailmassa saisi sitä hätkähtämään. Kun käännyimme pois Kotakankaantieltä metsälenkille sai Elviira rohkeampana ottaa vetopaikan, ja hetkellisesti se valpastuikin menemään korvat pystyssä ja oikein vetävällä askeleella. Elviira oli kyllä siitä mainio, että jännittävät asiat saivat sen vain nostamaan korvat pystyyn ja puhisemaan itsekseen samalla kun se marssi määrätietoisesti eteenpäin. Metsässä mentiin pian taas hyvin rennosti.

Pitkin ohjin kävelyllä en tietysti päässyt kovin syvällisesti Elviiraan tutustumaan, mutta vaikuttihan se ensikosketuksen perusteella oikein ihastuttavalta hevoselta. Viisas ja kokenut vanha kilpahevonen on aina mukava seuralainen vaikka ihan käyntimaastoonkin.

Rutiininomainen ratatreeni

Tämän viikon estetreenissä olimme oman open ohjauksessa ja hyppäsimme rataharjoituksen. Verryttelimme ensin itsenäisesti ja kertasimme sitten eiliseltä tuttua kavalettilinjaa. Vake meni noin 20 metrin kavalettilinjan luontevimmin kuudella askeleella. Vake ei ollut ihan kaikista terävimpänä tänään, mutta vastasi kuitenkin pohkeesta hyvin eteen ja keulakin pysyi ylhäällä.

Ennen radan hyppäämistä otimme yksittäisiä verryttelyhyppyjä pystylle ja okserille samaan tapaan kuin kisaverkassa. Pystyä hypättiin soikiolla vasemmassa laukassa, ja kierros kierrokselta puomi nousi ylöspäin. Matalemmille esteille löytyi näppärästi hyvät ponnistuspaikat, mutta ysikympin pystylle ei askel sattunut sopimaan yhtä hyvin. Tein varmaan ihan järkiratkaisun, kun en yrittänytkään tuupata eteen vaan jäin odottamaan ja annoin Vaken ottaa miniaskeleen. Toisella yrityksellä paikka oli jo sujuvampi. Näissä hypyissä huomasin kuitenkin sukeltavani ylävartalolla liikaa kaulan päälle, ja päätin kiinnittää asiaan huomiota tulevilla esteillä. Otimme pari hyppyä yksittäiselle okserille oikeasta laukasta, ja tässä muistin olla makailematta kaulalla. Samalla tosin jouduin antamaan ohjan valua hypyssä pidemmäksi, sillä kädet eivät ylettyneet myötäämään Vakelle tarpeeksi.

Piirroksesta kiitos Annelle!

Verryttelyhyppyjen jälkeen rykäisimme saman tien radan. Esteet olivat noin 80 sentin tasolla, ja sarja hieman matalampi. Herättelin Vaken innokkaaseen laukkaan, ja rata alkoikin sujuvasti. Kahdelle ensimmäiselle esteelle oli mukavat lähestymistiet, ja laukka imi hyvin eteen. Kakkosesteen jälkeen olin valmistautunut estämään oikomiset, ja sainkin Vaken menemään päätyyn asti melko hyvin. Näin saatiin asiallinen tie kolmosesteelle, vaikka kaarre olikin melko tiukka. Askel ei vaan osunut okserille ihan nappiin, vaan mentiin lähelle. Kun hypystä tuli pieni ja hieman jarruttava, niin suora noin 18 metrin linja oli liian pitkä. Tämä olisi pitänyt selvittää viidellä laukalla, mutta Vake joutui tikkaamaan mukaan vielä lisäaskeleen. Sarjalle kaartaessa olisi puolestaan oma katse saanut mennä paremmin edeltä, jotta olisin saanut lähestymislinjan vielä suoremmaksi. Sarjaväli oli vain noin 6,4 metriä, mutta silti se jäi vähän pitkäksi. Vake kuitenkin venytti perinteisen roikaisun b-osalle. Kuutosesteelle tultiin hyvin eikä laukka päässyt kurvissa sammumaan. Kaareva linja seiskalle oli tarkoitus mennä viidellä laukalla kaarretta oikaisten, mutta taisin oikaista vähän liikaakin niin että oltiin menossa esteen oikeaa reunaa kohti. Vakelle oli hetken aikaa epäselvää, ollaanko menossa esteelle vai ohi, ja niinpä matkaan tuli ylimääräinen mutkittelu.

Koska suhteutetuilla linjoilla ei hommat menneet ihan nappiin niin saimme ottaa nämä heti uusintana. Kaareva linja kuutoselta seiskalle onnistuikin nyt oikein sujuvasti ja hyvillä hypyillä, ilman kiemurtelua. Jatkoimme vielä suoralle linjalle, jossa tuli taas okserille pieni hyppy läheltä. Nyt olin kuitenkin hereillä ratsastamassa Vakea saman tien eteen, ja niin sain sen venyttämään linjan halutulla viidellä laukalla.

Vake ei ollut tänään niin energinen ja sujuva kuin parhaimmillaan, mutta tekeminen oli perusvarmaa ja poni eteni pahemmin hyytymättä. Ainoastaan olisin toivonut pientä lisäimua esteitä kohti, se olisi varmasti sujuvoittanut joitakin ponnistuspaikkoja ja hyppyjä. Tällä kertaa sentään maltoin hyvin odottaa ja olla tuuppaamatta niissä tilanteissa, kun näin ettei ponnistuspaikka satu oikein hyväksi. Rauhassa lähelle on kuitenkin usein se parempi ratkaisu. Kasikympin esteet näyttävät nyt ainakin sen verran pieniltä, että lähestymisissä ei synny tarvetta paniikkiratkaisuille.