Hyvän mielen tunti herrasmiessuokilla

Maanantain ratsu Tallinmäellä oli jälleen yllätys. Sain Unskin! Unski on yksityishevonen eikä periaatteessa ole tuntikäytössä, mutta Unskin omistaja halusi tänään ratsastaa ratsastuskoulun hevosella, ja niinpä minulle lankesi kunnia ratsastaa puolestani Unskilla. Unski on 19-vuotias suomenhevosruuna, kokenut ja osaava herrasmies, joka on sivusta katsottuna näyttänyt todella mukavalta hevoselta. En vaan ollut aikaisemmin hoksannut, kuinka valtavan iso Unski on. Omistajan mukaan säkäkorkeus on noin 166 senttiä, ja sen kokoinen suomenhevonen on aikamoinen jytkäle. Vähän jo huolestutti, kuinka minä kirppu osaisin istua tällaisen leveärunkoisen hevosen selässä, varsinkin kun sillä oli koulusatulakin. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi: Unski oli jotenkin helpon muotoinen, vaikka olikin leveä, ja sillä oli superpehmeät liikkeet, joissa oli helppo istua. Ison hevosen satulakin oli tietysti iso, joten lyhyille reisilleni oli tilaa todella hulppeasti eikä olo ollut koulusatulassa lainkaan hankala.

Harjoittelimme tänään kouluradan tehtäviä, ja niinpä ratsastimme 20x40 metrin kokoiseksi rajatulla alueella. Kuusi ratsukkoa näin pienessä ruudussa on aika paljon, mutta ihmeen hyvin sinne mahduttiin. Minullakaan ei ollut mitään ongelmia suuren ratsuni kanssa, sillä Unski oli oikein kuuliainen ja notkea hevonen. Aivan aluksi sain vähän patistella sitä eteenpäin, mutta hyvin pian ravi lähti sujumaan letkeästi eteen. Käynnistysnapin löydyttyä pyöreyskin tuli aivan itsestään. Unski oli ohjalla pehmeä ja kevyt, todella mukava ratsastaa. Aluksi oikea puoli tuntui hieman jähmeältä ja Unski oli jonkin verran kiinni oikeassa ohjassa, mutta tunnin mittaan tämäkin puoli notkistui, ja myöhemmin en puolieroa enää juuri huomannut. Kun hevonen oli näin helppo ja miellyttävä ratsastaa, niin saatoin hyvin keskittyä omaan istuntaan. Erityisesti yritin huolehtia käsien asennosta, mutta sain kyllä monta kertaa itseni kiinni vasemman nyrkin kallistumisesta.

Teimme K.N. Specialin mukaisia laukannostoja, oikeassa kierroksessa siis lyhyen sivun keskeltä ja vasemmassa kentän keskellä. Siirtymiset raviin tehtiin pitkän sivun lopussa kulman jarruttavaa vaikutusta hyödyntäen, ja lopuksi kokeilimme myös siirtymisiä suoraan laukasta käyntiin. Unski teki myös laukannostot tosi kuuliaisesti. Laukan pyöriminen tuntui hieman laiskalta, joten laukassa sain ratsastaa hieman enemmän pohkeella. Ope muistutteli istumaan reilusti pystyssä ja ”selkänojaan” nojaten. Myös laukassa Unski liikkui aika pehmeästi, ja siirtymiset raviin olivat ihan asiallisia. Käyntiin siirtyessä jarrutusmatkaa oli kuitenkin aika paljon, joten laukka ei ollut tarpeeksi lyhyttä ja takaosalla mahdollistamaan näppärän siirtymisen suoraan käyntiin.

Lopuksi työskentelimme vielä ravissa. Ratsastimme molempiin päätyihin 10 metrin voltit, ja molemmista suunnista lävistäjät, joilla otettiin kolme askelta käyntiä. Unski meni tässä vaiheessa mielestäni tosi kivasti. Hetkittäin se yritti käydä vähän raskaammaksi ohjalla ja juosta pidätettä vastaan, mutta ei tarvittu kuin pieniä kontrollipidätteitä istunnalla ja ohjalla ja sitten käden myötääminen kevyeksi, niin Unski jäi taas kuulolle ja kevyeksi. Siirtymisiin lävistäjällä kannattikin tulla melko pientä ja kontrolloitua ravia, jotta Unski tuli käyntiin pehmeästi eikä yhtään kättä vasten. Volteilla Unski taipui molempiin suuntiin oikein kauniisti. Lopuksi kevyessä ravissa otettiin pitkillä sivuilla muutamat keskiravit. Keskiravi olikin Unskin bravuuri, sillä siltä löytyy oikein hieno, tahdikas ja letkeä ravi, jota kelpaa venyttää. Ei tarvinnut kuin vähän toppuutella Unskin intoa kulmassa, ja päästää se sitten liikkumaan isoa ravia suoralla eteen.

Tunti Unskin selässä vierähti oikein mukavasti. Kyllä huomaa, että kyseessä on todellakin yksityishevonen, jota ratsastetaan koko ajan oikein ja hyvin. Näin kuuliaisella ja pehmeällä hevosella on aina ilo mennä, ja täytyy sanoa, että näin kevyesti ja pehmeästi toimivaa suomenhevosta tulee harvemmin vastaan. Olipa kiva, että minulle tuli tälläinen mahdollisuus ratsastaa Unskilla.

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 6. tunti: Mutkatonta rataharjoittelua

Leirin viimeisellä tunnilla oli vielä esteitä, ja saimme vaikuttaa hevosvalintoihin. Halusin ratahyppelyyn turvaratsun, enkä tohtinut ottaa Lassia, joka oli yksi minulle tarjotuista hevosista. Pidin Lassia itselleni liian kuumana ja haastavana, ja päädyin sen sijaan jälleen suokkiosastolle. Näin tuli testattua suokeista vielä Kike. Kike ei ole ehkä rakenteensa ja laukkansa puolesta kaikkein hienoin ratsuhevonen, mutta rehti ja innokas hyppääjä.

Maneesissa meitä odottikin rata, jossa oli mukana kaikki mahdolliset elementit: monen näköistä erikoisestettä, sarja ja trippeli. Olin entistäkin tyytyväisempi, että olin ottanut ratsuvalinnan varman päälle. Verryttelyssä ylitimme jälleen ravi- ja laukkapuomeja ympyröillä. Kike vaikutti tasaiselta puksuttajalta, joka mennä köpötteli kaula pitkällä eikä taipunut. Totesinkin opelle, että olo on kuin alkeistuntilasella, joka köröttää mukana kun hevonen tekee vaan omaa juttuaan. Laukassa pääsin kuitenkin vaikuttamaan Kikeen sen verran, että sain katsottua sopivat etäisyydet puomeille.

Verryttelyjen jälkeen aloitimme suoraan erikoisesteistä. Hyppäsimme kahdeksikolla vesimattoestettä sekä muuripalaestettä, jotka tässä vaiheessa oli laskettu ristikoiksi. Samalla tuli harjoiteltua vähän tiukempaa kääntämistä, sillä kahdeksikkona hypättävät esteet olivat suoralla linjalla peräkkäin. Ensimmäisellä kerralla Kike vähän tuijotti molempia esteitä ja teki hassut hypyt, mutta kerran yli mentyään esteissä ei ollut enää katsottavaa. Kaarteet tuntuivat kamalilta, koska hevonen ei taipunut edelleenkään yhtään. Onneksi tässä ei tyylipisteitä annettu. Seuraavaksi tutustuimme loppuihin erikoisesteisiin hypäten kaarevan linjan sokeripalaesteeltä trippelille, sekä tämän perään suoran linjan valkoiset erikoistehosteet sisältävältä okserilta takaisin sokeripalalle. Kike meni linjat tasaisen varmasti, ja nyt laukka rullasi mielestäni sujuvammin eteen. Ponnistuspaikat löytyivät kivasti, ja ainoa ongelma olivat edelleen kaarteet, jotka Kike puksutti linja-autona ja etupainoisena. Kaarteissa jouduin myös korjailemaan vääriä laukkoja ravin kautta.

Hyppäsimme yksittäin vielä sarjan, sekä sen perään suoran linjan muuripalaesteeltä vesimatolle. Kiken kanssa sarjalle sai tulla reilua laukkaa, mutta pääsimme ongelmitta 7 metrin sarjavälin yhdellä laukalla. Noin 17 metrin linja puolestaan meni neljällä ja jäi ahtaaksikin, kun innostuin ratsastamaan välissä liikaakin eteen.

Kun tehtävät oli käyty läpi, saimme hypätä itse suunnittelemamme radan. Estekorkeus oli tässä vaiheessa noin 70 senttiä. Päädyin jäljittelemään ensimmäisenä hypänneen Annen ratasuunitelmaa. Lähdimme liikkeelle vähän löysästi, ja ensimmäisellä esteellä Kike kolautti puomin alas. Tämän jälkeen sujuvuus parani, ja loppurata meni varsin mukavasti. Kaarteet olivat edelleen kompastuskivi, ja niissä olisin kuulemma saanut tasapainottaa enemmän ulko-ohjalla, eli nostaa ulkokädellä etuosaa ylös. Nyt kuitenkin tultiin myötälaukoissa alas esteiltä, ja kun laukkaa ei tarvinnut joka välissä korjata niin päästiin etenemään tasaisessa rytmissä. Kun vaan kaarteista selvittiin, niin itse hypyt menivät oikein mukavasti.

Lopuksi hyppäsimme vielä lyhyemmän, seitsemän esteen mittaisen radan noin 80-85 sentin esteillä. Harmi, että sähläsin taas FilmMen käytössä, ja ensimmäinen kaareva linja sokeripalalta trippelille jäi kuvaamatta. Kike meni tämän hienosti. Sitten sain napsautettua kuvauksenkin päälle. Seuraavalla suoralla linjalla oli pientä epätasaisuutta, kun Kike hieman yllätti minut hyppäämällä okserin kaukaa. Sarja meni tälläkin korkeudella sujuvasti, samoin kuin viimeinen suora linja. Ope kehui, että tällä viimeisellä radalla kaarteet olivat parempia, eikä Kike painunut enää niin etupainoiseksi.

Vaikka jupisinkin pitkin tuntia kammottavista kaarteista, niin Kikellä oli kyllä muuten oikein kivaa ja leppoisaa hypätä. Laukka ja hyppytyyli eivät sillä tosiaan ole häikäisevimmästä päästä, mutta ihanan rehti asenne tällä hevosella kyllä on. Oikein sympaattinen kaveri! Kyllä suomenhevoseen voi aina luottaa.

Näin mukavasti meni viimeinenkin leiritunti. Kiitokset OSAO:lle erinomaisesta valmennusviikonlopusta! Opetus oli kannustavaa, jämäkkää ja ammattitaitoista, ja hevoset todella kivoja. Viikonloppu tuntui turhan lyhyeltä ajalta, mutta toivotaan, että tänne päästään leirille uudestaankin.

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 5. tunti: Tähdet väärässä asennossa

Sunnuntain ensimmäinen tunti oli koulua. Olin erittäin vapaaehtoinen ratsastamaan uudestaan Radalla, ja kun ei sitä kukaan muukaan välttämättä halunnut, niin pääsin taas ponilla tunnille.

Oma olo oli tänä aamuna ehkä hieman tukkoinen. Olimme tehneet eilisiltana kuntosalitreenin, ja vaikka lihakset eivät treenin jäljiltä tuntuneet kipeiltä, niin olin ehkä kuitenkin jäykempi. Niin tai näin, nyt ei ollut läheskään niin hyvä tatsi ratsastukseen kuin eilen. Tai ehkä se kuu taas vaihtoi asentoa, ja joko minulla tai tammalla tai molemmilla oli nyt vaan henkisesti huonompi päivä. Rada vaikutti tunnin alussa jopa vähän laiskalta ja nihkeältä, ja kun se ei edennyt ei löytynyt myöskään tasaista ja hyvää tuntumaa. Laukkaverryttelyssä sain suorastaan pyytää ponia eteen. Reippaan laukkailun ansiosta alkoi tuntumallekin tulla jo jotain mitä ratsastaa, mutta pääsääntöisesti oli kyllä selätöntä menoa. Istuntakaan ei toiminut yhtään. Opelta tuli sanomista niin heiluvista alapohkeista kuin lappeelleen kääntyvistä nyrkeistäkin. Pohjetta piti saada taaksepäin, ja polvea alas. Kroppa ei vaan toiminut!

Turha luulo, että Rada olisi ollut kokonaan nukuksissa tänään. Laukkaverryttelyn jälkeen oli ponissa kierroksia, ja kun aloitimme varsinaiset työt niin Rada tuntui lopullisesti hermostuvan toistaitoiseen kuskiin. Nostimme jalustimet kaulalle, ja keräännyimme keskiympyrälle ratsastamaan sulku- ja vastasulkutaivutuksia. Rada oli nyt jännittynyt ja kiireinen. Yritä siinä sitten tehdä sulkutaivutuksia. Periaatteessa taivutusväistöt olisivat varmasti olleet hyvä työkalu ponin avuille saamiseksi, mutta kuten sanottua, tänään ei vaan mikään onnistunut. Kaiken toivottomuuden lisäksi onneton sisäpohje irtosi kyljestä ihan kokonaan aina, kun aloin pyytää sulkutaivutusta. Sisäpohkeen ympärihän sen hevosen pitäisi taipua, mutta mitenkäs taivut, kun ratsastaja heittää jalan eteen ja irti. Sulkutaivutuksia ährätessä herpaantuivat myös nyrkit lappeelleen ja olkapäät eri tasolle. Vaikka kuinka keskityin nyrkkeihin ja suoruuteen, niin ne levisivät kuin jokisen eväät saman tien kun aloin tehdä sulkutaivutusta. Ei, ei, ei. Ravissa oli tietysti vielä mahdottomampaa. Rada juoksi selkä alhaalla karkuun, enkä saanut istuntaa siinä kipityksessä mitenkään vakautettua.

Vasemmassa kierroksessa tapahtui lopulta pieni ihme. Käynnissä työskennellessä Rada naksahtikin hetkeksi kuulolle, ja lakkasi juoksemasta alta. Mysteeriksi jäi, mitä tein oikein, että poni olikin yhtäkkiä tuntumalla pyöreänä ja kuunteli apuja. Siitäpä sitten irtosi sulkutaivutukset ja vastasulkutaivutukset niin kuin mikään ei olisi helpompaa. Pysyi muuten nyrkitkin pystyssä ja sisäpohje kyljessä, kun sain kaikessa rauhassa keskittyä olemiseeni. Raviin en kuitenkaan valitettavasti saanut näitä hyviä fiiliksiä siirrettyä.

Lopuksi teimme vielä vastalaukannostoja käynnistä ympyrällä. Radalla meni heti kuppi nurin, ja se kuumahti aivan täysin. Ope kertoi, että vastalaukka saa Radan hermostumaan ja hätääntymään, kun se ei oikein ymmärrä, miksi ratsastaja pyytää väärän puolen laukkaa. Sain tehdä tehtävää sitten helpotettuna versiona, eli jalustimet jalassa ja suoralla uralla. Rada kyllä nosti vastalaukan uralla kuuliaisesti, eli sain annettua sille oikeat avut ja se ymmärsi ne. Vaikeutena vaan oli päästä nostoon niin, ettei poni räjähtänyt jo omia aikojaan laukalle tai steppaillut aivan kiihdyksissään. Tulipahan ainakin ylämäkeen suuntautuvia nostoja. Päädyn lähestyessä jarruttelin Radan aina raville, ja laukkapätkien välillä tyynnyttelin ponia ravaamalla keventäen ympyröitä.

Jos ei muuta, niin ainakin vastalaukkatehtävä toi liikkumiseen kunnolla energiaa. Loppuraveihin siirtyessä Rada ravasi mainion tuntuisesti etuosa ylämäkeen kohoten. Kaunis muoto sieltä löytyi viimeinkin, ja näin pääsin loppuminuuteilla kokemaan taas hienompia hetkiä tämän ponin kanssa. Ei kai tässä ole kyse muusta kuin siitä, että pitää saada Radan energia suunnattua rentoon työskentelyyn, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Poniparka selvästikin haluaa kovasti miellyttää ja menee vaikka rusetille, jos vaan ymmärtää, mitä pyydetään. Sitten kun ei ymmärrä, niin se hätääntyy välittömästi ja leviää joka suuntaan. Tänään en kyennyt olemaan tarpeeksi selkeä ja houkuttelemaan Radaa kuorestaan tekemään töitä luottavaisena, ja niin oli noidankehä valmis. Onneksi tuntiin mahtui sentään ne pari pientä hyvää hetkeä, jotka voi jättää päällimmäiseksi mieleen.

FilmMe-videota tuli kuvattua vain loppuraveista.

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 4. tunti: Ihana Rada

Heti hymyilyttää, kun saa söpön ponin. Kuvasta kiitos Jennille.

Olin varma, että jossain vaiheessa leiriviikonlopun aikana saisin ratsukseni tallin ainoan ponin eli Radan. Toisen päivän koulutunnille se sitten napsahti, ja olin tietysti innoissani. Rada on vanha tuttu neljän vuoden takaa, ja oli mukava päästä jälleen sen satulaan. Rada on Vaken kanssa melko läheistäkin sukua, mutta silti täysin eri puusta veistetty (paitsi että molemmat ovat tietysti söpöjä ja kilttejä). Rada nimittäin on helposti kuumuva herkkis ja vähän epävarma itsestään. 2012 emme yhteistä säveltä oikein löytäneet, mutta odotin toiveikkaana, että sekä minä että poni olisimme tahoillamme kehittyneet näiden neljän vuoden aikana ja nyt sujuisi paremmin.

Optimismini ei ollut aivan tuulesta temmattua. Tunti lähti ihan mukavasti käyntiin, sillä Rada oli hyvin kuulolla heti ohjat otettuani. Käynnissä se tuli helposti pyöreäksi, ja näin päästiin rennosti ja pehmeästi liikkeelle. Kevyessä ravissa jatkui sama hyvä meno, ja ihmettelin jo, että voiko tämä olla näin helppoa. Verryttelylaukassakin Rada pysyi melko pyöreänä, ja ihastelin sen energistä ja ylämäkeen suuntautuvaa laukkaa. Tällaisen laukan tahdon Vakellekin!

Laukkaamisesta Rada taisi kuitenkin kuumua, ja kun aloitimme varsinaiset tehtävät niin ajauduimme hetkeksi vähemmän harmonisille vesille. Nyt aloimme ratsastaa pituushalkaisijalta pohkeenväistöjä uraa kohti, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Myöhemmin lisättiin mukaan laukannosto väistön päättyessä uran sisäpuolella. Aloituskierros oli oikea, ja Radalla oli aivan kauhea kiire. Kun poni lähti kipittämään pää pystyssä alta, niin hukkasin tietysti istunnan ihan kokonaan. Kroppaan tuli aivan liikaa liikkuvia osia, enkä kyennyt istunnalla rauhoittamaan hätäistä ponia, päin vastoin. Väistöt menivät siis vastusteluksi ja juoksemiseksi. Laukkapätkillä Rada sentään liikkui rennommin, vaikka vähän höyrysikin eteenpäin.

Vaihdoimme sitten suunnan vasemmalle. Samalla taisi kuu vaihtaa asentoaan, sillä Rada rauhoittui kummasti ja malttoi taas paremmin jäädä kuuntelemaan, mitä minulla oli sanottavaa. Käyntiväistössä se otti ihan rauhallisia askeleita sivulle, eikä vain jyrännyt karkuun. Nyt ope kiinnitti erityistä huomiota vinouteeni. Oikea olkapää putosi vasenta alemmas, ja tämä liittyi kuulemma myös vasemman nyrkin lappeelleen kallistumiseen. Nyrkkieni asentoon olikin kiinnitetty huomiota jo aiemmilla tunneilla, joten tiedossa oli, että erityisesti vasen käsi menee mitä ihmeellisimpiin asentoihin. Olin oikeastaan yllättynyt siitä, että nimenomaan oikea hartia putosi alas ja oikea kylki meni linkkuun. Perinteisesti kun olen ollut juuri toisin päin vino. Kyljet ja hartialinjan suoristamalla sain väistöön napakamman asennon, ja vasen nyrkkikin taisi siinä hieman korjaantua. Lopputunnin ajan sain tarkkailla suoruutta kovasti, sillä oikea hartia tahtoi tipahtaa alas suunnasta ja tehtävästä riippumatta.

Rada kulki joka tapauksessa erittäin hyvin tähän suuntaan. Kiire oli poissa, joten pääsin istumaan helpommin ja pitämään vakaan tuntuman. Kun Rada oli rento ja vastaanottavainen niin se väistikin oikein kuuliaisesti, ja sekä käynnissä että ravissa tuli oikein nätit väistöt. Edes laukan mukaantulo ei saanut Radaa tolaltaan, vaan se teki hyviä, rentoja nostoja. En tiedä, kumpi oli syy ja kumpi seuraus, mutta olimme mukavasti tilanteessa, jossa minun oli helppo istua ja vaikuttaa ja ponin oli helppo tehdä töitä. Molemmilla oli tässä hyvä ja rento olla. Aivan loppuminuuteilla Rada alkoi jo hieman kuumua laukannoston lähestyessä, ja silloin todettiin, että parasta lopettaa tähän eikä jatkaa kunnes poni taas leviää kokonaan. Loppuravit sujuivatkin rennosti mutta energisesti.



Neljässä vuodessa oli selvästi tapahtunut jotain positiivista kehitystä. Olin hyvin tyytyväinen meihin molempiin, sillä tunti meni hetkellistä notkahdusta lukuunottamatta tosi kivasti. Radan kanssa haasteena taitaa olla lähinnä saada se tarpeeksi rentoon ja malttavaiseen mielentilaan, ja kun tämä onnistuu niin Rada kyllä tekee mitä ikinä pyydetään. Tällä ponilla kuitenkin helposti kiehahtaa kattila yli, ja silloin paketti leviää kiirehtimisen ja hätääntymisen kierteeseen, josta voi olla vaikea päästä pois. Mukavaa, että löysin herkkisponiin ihan hyvän yhteyden, ja olipa kivaa mennä tällaisella energisemmällä eestiläisellä (tässä vähän makua siitä, miten Vakekin saisi liikkua!). Istuntaan minun pitää kyllä vieläkin ahkerammin kiinnittää huomiota, sillä siitä ei korjattava lopu kesken. Hartialinjan suoruus ja nyrkkien asento ovat asioita, jotka ovat jääneet lukuisten muiden istuntaongelmien varjoon, mutta tieto lisää tuskaa eli näihinkin olisi tärkeää puuttua. Nehän vaikuttavat ihan suoraan tuntuman laatuun sekä siihen, miten suoraksi voin hevosen saada.

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 3. tunti: Esteitä ja FilmMe

Toisen leiripäivän aamutunnilla jatkoimme esteharjoituksia. Ope jakoi minulle Alman, joka taitaa olla varmuutensa ja helppoutensa vuoksi tallin suosituimpia hevosia. Rodultaan Alma on hassu suokin ja lämppärin risteytys, ja 2012 leirillä tutustuin Almaan maastoreissun verran. Nyt sitten pääsin kivaksi kehutulla Almalla hyppäämäänkin. Tällä tunnilla käytin myös ensimmäistä kertaa FilmMe-videointia. Alkutunnista en nähtävästi osannut vielä painella nappia oikeaan aikaan, joten yksittäiset tehtävät jäivät suurimmaksi osaksi kuvaamatta, mutta lopputunnin molemmat radat tulivat onnistuneesti kuvatuiksi.

Verryttelimme ravissa ja laukassa ylittäen pääty-ympyröillä maapuomit. Alma liikkui itse eteen ja oli perusreipas, mutta eilisen Piikulla hyppäämisen jälkeen tämä hevonen tuntui kyllä hyvinkin tasaiselta ja rauhalliselta. Jarrut ainakin toimivat huomattavasti paremmin. Hypyt aloitimme jumppalinjalla, jolle tultiin sisään ravissa. Linjalla oli ristikko, pysty ja okseri yhden ja kahden laukan väleillä, ja hyppäsimme tätä muutaman kierroksen. Alma meni sujuvasti mutta maltilla, eli homma oli hanskassa. Ainoa pieni kauneusvirhe oli se, että Alma laskeutui okserilta sitkeästi väärässä laukassa, joten seuraavassa kaarteessa jouduin sitä heti jarruttelemaan laukan korjaamiseksi.

Hyppäsimme yksittäisenä tehtävänä myös kaarevaa linjaa ristikolta vesimattoesteelle. Linjalle tuli tilanteesta riippuen 4 tai 5 laukkaa. Alma meni pääsääntöisesti viidellä, mutta kerran kävi niin, että en ottanutkaan sitä välissä tarpeeksi kiinni. Odotin vesimatolle vielä viidettä askelta, sillä olimme aika kaukana. Alma kuitenkin ponkaisi jättiloikan jättäen viimeisen askeleen pois, mutta onneksi sen hypyssä oli helppo olla mukana eikä tasapainoni pahemmin horjunut tällaisesta yllätysloikastakaan. Tämän jälkeen aloin ratsastaa kaarevan linjan huolellisesti hieman laajempana sekä pitää laukkaa paremmin kasassa.

Lopuksi mentiin päivän tehtävät lyhyenä ratana. Rata alkoi jumppasarjalinjalla, edelleen ravissa lähestyen. Tämän jälkeen vaihtui suunta lävistäjäokserilla, jonka jälkeen oli pitkä laukkapätkä ristikko-vesimattolinjalle. Lopuksi tuli vielä toinen kaareva linja okserilta sokeripalapystylle. Ensimmäisellä ratakierroksella esteet olivat ristikoita lukuun ottamatta noin 70-80 cm. Jatkoimme Alman kanssa tasaisen varmaa suorittamista, eikä radassa ollut mitään muuta ongelmaa kuin edelleen väärät laukat. Näitä joutui korjailemaan päädyissä ravin kautta, mistä tuli pieniä rikkoja rytmiin. Kehuja sain erityisesti kaarevien linjojen huolellisesta ratsastuksesta suunniteltuihin askelmääriin. Toisella ratakierroksella esteet olivat hieman korkeampia, noin 80-90 cm. Tämä meni edelleen mukavasti, ja oikeastaan vielä edellistä rataa sujuvammin, sillä nyt Alma otti paremmalla prosentilla myötälaukat eikä kaikissa kaarteissa tarvinnut käydä ravissa.

Tunnista jäi tosi hyvä mieli, kun yhteistyö vieraan hevosen kanssa toimi esteillä näin mainiosti. Alma oli juuri niin mukava esteratsu kuin oli kehuttu, ja sen kanssa oli rentoa hypätä. Ponnistuspaikat löytyivät vaivattomasti, kun hevosella oli sopivasti omaa imua ja samalla kuuliaisuutta. Mikäpä on tällaisella hypätessä!

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 2. tunti: Kuuma suokki

Leirin aloitusiltana ratsastettiin vielä toinenkin tunti. Tämä oli estetunti, ja sain ratsuksi suomenhevostamman nimeltä Pikastus eli Piiku. Piiku on yksityishevonen, mutta tällä hetkellä opetuskäytössä.

Piikussa olikin virtaa kuin pienessä kylässä, eikä se olisi malttanut oikein kävellä edes alkukäyntejä. Ravissa se tuntui rauhallisemmalta, mutta eteni kyllä omalla moottorilla. Ohjaamisen ja suoruuden kanssa oli ongelmia, sillä Piiku liikkui aika vinossa. Oikealla ohjalla tuntui olevan koko ajan painoa, kun taas vasemmalla ei mitään. Laukka vaikutti aika mukavalta, sillä Piiku oli edestä ryhdikäs ja laukka lyhenikin näppärästi. Piikun taustoista minulla ei ole tietoa, mutta laukan perusteella syntyi mielikuva, että tämähän taitaa olla oikein estehevonen. Uralla laukatessa ohitimme pitkän sivun vieressä olevan pystyesteen, ja tämän kohdalla Piiku yritti väkisin puskea uralta sisään ja estelinjalle. Nähtävästi se bongaili hypättäviä esteitä jo aivan oma-aloitteisesti ja yritti ottaa varaslähdön!

Ylitimme ensin toisesta päästä maassa olevia kavaletteja kaarevalla uralla sekä ravissa että laukassa. Kavaleteilla ainoa vaikeus oli kääntäminen ja ohjaus eli se, että sain Piikun osumaan koko puomille. Tarkempaa kääntämistä vaadittiin seuraavassa tehtävässä, jossa samoja kavaletteja ylitettiin kahdeksikkona. Kavaleteille lähestyttiin aina lyhyeltä sivulta, ja puomia ylittäessä käännyttiin tiukasti kulmaa kohti suuntaa vaihtaen. Aloitimme onneksi ravista, ja olin positiivisesti yllättynyt, kun Piiku kääntyikin ihan näppärästi eikä jyrännyt alta pois. Myös laukassa sama tehtävä onnistui paremmin kuin osasin odottaa, ja Piiku kääntyi melkein pennin päällä alkaessaan ennakoida kaarrosta. Hevonen oli tosiaan aika hyvin kartalla tehtävästä, ja kaikesta vinoudesta ja ohjalle painamisesta huolimatta se kuunteli ohjeita.

Hyppelimme seuraavaksi tehtävää, jossa mentiin kavaletit kaarevalla uralla yhden laukan välillä, ja näiltä noin viiden laukan kaareva linja maapuomille ja pystylle. Sama pätkä mentiin myös toisesta suunnasta eli pystystä aloittaen. Piikulla oli hyvä imu eteen, mutta kavaleteilta pystylle kaartaessa se pysyi hyvin näpeissä ja lyhyenä. Askeleet osuivat väleihin kauniisti. Toisesta suunnasta hypätessä oli pitkä suora lähestyminen pystylle, ja tässä Piiku pääsi lähtemään hieman käsistä eli pidäte ei tosiaankaan ollut läpi esteen edessä. Piiku kuitenkin imaisi esteelle aika tasaisesti, joten askel ja ponnistuspaikka löytyi kyllä. Esteen jälkeen sain vauhdista huolimatta käännettyä kaarteen kavaleteille. Piiku kävi kuumana, ja tehtävän jälkeen jarrutusmatka saattoi olla helposti kierroksen verran, mutta eteneminen oli vauhdista huolimatta tasaista. Open mielestä reippaus ja innokkuus oli vain hyvä juttu. Itsekin lähinnä naureskelin selässä, sillä vaikka jarruja ei aina ollutkaan niin Piiku meni tehtävät turvallisesti ja tasaisesti kuin juna.

Lopuksi hyppäsimme pituushalkaisijalla olevaa jumppasarjaa. Sarjalla oli ponnistuspuomi, kaksi ristikkoa ja pysty yhden askeleen väleillä sekä kahden laukan päässä vielä okseri. Hyppäsimme useita kierroksia, aloittaen matalammista korkeuksista, ja lopuksi okserin korkeus oli noin 80 senttiä. Sarjan jälkeen käännyttiin päädyssä vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle. Se kyllä vähän jännitti, millaisella vauhdilla Piiku tulisi päätyyn ja miten saisin sen siellä ohjattua oikeaan suuntaan. Luonnollisestikin Piiku selvitti sarjan reippaasti ja eteen imien, ja loppujen lopuksi päätykaarteetkin selvitettiin ihan asiallisesti. Piiku kääntyi aina haluamaani suuntaan, ja pari kertaa jopa vaihtui laukka lennossa kun hevonen tohotti eteenpäin. Esteillä ei oikein mitään tarvinnut tehdäkään, sillä Piiku meni aivan omalla energialla mutta liikaa ryntäämättä. Varsin sujuvaa.

Vaikka Piiku olikin yli-innokas touhottaja, oli sillä kiva hypätä. Jarrut olivat hukassa, mutta meno oli tasaisen reipasta eikä Piiku tehnyt mitään hankalia äkkikiihdytyksiä. Näin ollen ponnistuspaikat oli helppo löytää, ja hevonen todellakin imaisi itsensä esteelle aivan automaattisesti. Kun vaan alun kulttuurishokin jälkeen pääsin samaan rytmiin hevosen kanssa niin minulla oli oikein hauskaa. Kuumalla ja menevällä hevosella hyppääminen on minulle oikein hyvää vaihtelua, ja suomenhevosen selässä tuntuu vauhdista huolimatta yleensä turvalliselta.

Viikonloppuleiri Pudasjärvellä, 1. tunti: Istuntahaasteita

Artsin valmennuksen jälkeen ajelimme Annen, Noran ja Jennin kanssa Pudasjärvelle. Täällä alkoi aikuisten viikonloppuvalmennusleiri OSAO:n Pudasjärven yksikössä, joka on entuudestaan tuttu paikka vuoden 2012 kesäleiriltä. Monta vuotta olemme halunneet tänne uudestaan leireilemään, ja nyt se viimein toteutui. Heti perjantai-iltana meillä oli kaksi ratsastustuntia tiiviillä aikataululla, ensimmäinen tunti tietenkin perusratsastusta ja istuntaa. Viikonlopun teemoiksi olikin erityisesti mainittu istunta sekä esteratsastus. Sain ensimmäiselle tunnille alunperin vanhan tutun Millan, mutta valitettavasti Milla osoittautui epäpuhtaaksi heti tunnin alussa. Niinpä sain tulla toisella ratsulla jälkimmäisen ryhmän tunnille. Tämä hevonen oli minulle ihan uusi tuttavuus, pieni (n. 150 cm) täysiverityyppinen ruuna Last Waltz eli Lassi.

Lassi oli kevyt ja kuuma hevonen, eli ei aivan sitä minulle ominta hevostyyppiä. Jouduin siis heti pois mukavuusalueeltani, mikä ei tietenkään ole vain huono juttu. Verryttelimme ensin kaikki askellajit läpi hevosiin tutustuen. Lassi kulki käynnissä ihan hyvällä tuntumalla rentona, mutta ravissa se muuttui kirahviksi. Ope rauhoitteli, että ei tarvitse nyt murehtia pään asentoa ja Lassilla on taipumusta olla pystypäinen menijä. Ravi tuntui minusta hankalan korkealta, eli kevennys meni vähän holtittomaksi. Millan selässä istuessani ope oli tuumannut jalustimieni olevan liian lyhyet. Lassille sitten laitoin totuttua pidemmät jalustimet, mutta raviverryttelyn alettua jouduin niitä saman tien lyhentämään. Jalat eivät nimittäin venyneet tarpeeksi pitkiksi, vaan asento meni varvisteluksi. Myös lyhyemmillä jalustimilla pohje oli levoton, ja ope käski vetää polvia alaspäin ja koko alapohjetta taaksepäin kiinni kylkeen. Välillä siirsin Lassin hetkeksi käyntiin ja hain rennon tuntuman sekä paremman istunnan, mutta raviin siirtyessä pakka levisi aina. Myös laukka tuntui aika korkealta ja linkoavalta, ja minulla oli vaikeuksia pysyä jämäkästi satulassa.

Verryttelyjen jälkeen otettiin satulassa muutama jumppa- ja venyttelyliike, ja samalla nostettiin jalustimet kaulalle. Ilman jalustimia siirryimme ratsastamaan keskiympyrälle, jossa hiottiin istuntaa harjoitusravissa. Ilman jalustimia vasta olinkin ongelmissa! Lassi oli kiireinen ja juoksi pää pystyssä, joten ravi oli tietenkin mahdollisimman hankalaa istua. Ope kannusti etsimään syvät vatsalihakset käyttöön ja tavoittelemaan "hallittua pompahtelua" hevosen liikkeen mukana. Istunnalla piti päästä säätelemään hevosen vauhtia ja tahtia, ei vain pomppia mukana sitä vauhtia mitä hevonen tahtoi viedä. Sain paljon apua ohjeesta vetää polvia alaspäin, eli ajatus ei tosiaankaan ollut painaa kantapäätä ja pohjetta alas vaan nimenomaan polvi. Tällöin sain reiden vähän pystympään asentoon, ja hetkellisesti löysin paremmin tunteen hevosen ympärillä istumisesta sekä liikkeeseen istunnalla vaikuttamisesta. Näin pääsin vähän käsiksi ravin tahtiin, ja istuminen muuttui helpommaksi kun Lassi lopetti kiirehtimisen. Hetken aikaa Lassi jopa laski päätä ja liikkui rennommassa muodossa, jos nyt ei varsinaisesti pyöreänä.

Teimme ympyrällä vielä lopuksi laukannostoja ja hioimme niiden ajoitusta. Lassin kanssa otin nostot käynnistä. Tästä tehtävästä Lassi kuumahti jonkin verran ja kävi taas kiireisemmäksi ja jännittyneemmäksi. Laukassa sain istuttua kohtuullisesti mukana, kunhan vaan pidin pätkät tarpeeksi lyhyinä eikä hevonen ehtinyt "levitä" alta. Ope laski nostojen avuksi käynnin tahtia, niin että minun oli helpompi löytää oikea hetki avuille. Ihan onnistuneita nostoja tulikin, kunhan vaan olin tarkkana ajoituksesta. Lassi tosiaan kuumeni vähän liikaa, ja kun ei istunta pysynyt tarpeeksi vakaasti liikkeen mukana niin loppuajasta ei niitä rentoja ja rauhallisia pätkiä enää tullutkaan.

Vaikeaa oli istuminen, mutta niinhän se aina. Alta juoksevan ja helposti jännittyvän hevosen kanssa oli tietysti ekstravaikeaa. Ravissa huomasin kuitenkin, että pystyn istunnalla vaikuttamaan ravin tahtiin kun vaan alan tehdä töitä enkä hölsky avuttomana mukana. Tuntuma keskikropan käyttöön oli kuitenkin sen verran hukassa, että tämä oivalluksen hetki jäi yksittäiseksi ja samaa tunnetta sai sitten etsiä melko turhaan koko lopputunnin. Ei jäänyt mitään hienoja onnistumisfiiliksiä, mutta ope oli onneksi kannustava ja auttoi huomaamaan juuri sen tärkeän hetken, kun sain tehtyä istunnalla selvän muutoksen oikeaan suuntaan.