Tallinmäen avajaiset

Kuva: Pipu Arvola-Siltakoski

Kisa-aamun jälkeen päivä ei ollut vielä suinkaan pulkassa, vaan jatkui Tallinmäellä. Tallinmäellä järjestettiin avajaiset uusien tilojen ja toiminnan esittelemiseksi, ja paikalle saapuneen yleisön (suurimmaksi osaksi lapsiperheitä) määrä oli yllättävänkin suuri. Avajaisten ohjelmassa oli myös muutama ratsastusnäytös. Olin innokkaasti lupautunut Vakella mukaan estenäytökseen, jossa menimme Eevan ja Joyn parina.

Estenäytös oli ohjelmassa viimeisenä vikellysnumeron sekä katrillin jälkeen. Kävelytimme poneja ulkona omaa vuoroa odottaessa, mutta muuten ei ulkona pystynyt oikein verryttelemään. Maneesissa sitten otimme yleisön edessä lyhyet ravi- ja laukkaverryttelyt samalla kun avustajat kasasivat meille muutaman esteen lävistäjille ja suoralle 17 metrin linjalle. Hyppelimme verryttelyksi muutaman kavaletin ja pikkuesteen ja esteitä nostettiin vähitellen. Lopuksi mentiin neljän hypyn pätkä estekorkeuden ollessa Vakelle 80 cm. Tämä oli sellainen helppo rutiinikorkeus joka ainakin onnistuu mukavasti yleisön edessä, siitäkin huolimatta että on pidetty viime aikoina hyppytaukoa. Vake ei pikku näytöksemme aikana ehtinyt juurikaan herätä, vaan oli aika vetelä. Pikkaisen puskemiseksihan se ratsastus meni. Ihan uskottavasti Vake kuitenkin pomppasi kaikki vastaantulevat esteet, eli hoidimme tosiaan homman rutiinilla. Näytöksen päätyttyä Vake sai vielä esittää osaamistaan toisellakin osa-alueella, sillä se jäi paikalle yhdeksi talutusponiksi ja innokkaat lapset saivat tehdä kävelykierroksen maneesin ympäri sen selässä. Hyvin Vake hoiti tänään molemmat edustustehtävät.

Videosta kiitos Noralle!

Ohjaus toimii... välillä

O-Ri:n viimeiset estekisat tälle vuodelle käsittivät omalta osaltani 60-70 cm luokan Elmolla. Luokka oli jaettu erikseen junioreille ja senioreille, ja senioreiden sarjassa meitä oli viisi. Elmon kanssa yhteinen harjoituspohja oli varsin ohut kun vasta tällä viikolla pääsin sillä pitkästä aikaa hyppäämään, mutta esteet olivat toki pieniä.

Verryttely tapahtui maneesissa ohjatuissa ryhmissä. Onneksi verkka-aikaa annettiin melko väljästi, sillä Elmon lämpiäminen ja herääminen otti aikansa. Aluksi poni oli aivan uskomattoman tahmea, ja niin ravi kuin laukkakin oli laahaavaa ja kulmikasta. Ehdin olla jo vähän epätoivoinen, sillä ei tällaisesta laukasta olisi pystynyt mitään hyppäämään, mutta pikkuhiljaa Elmo sitten heräsi ja laukka alkoi rullata sujuvammin. Hyppäsimme ensin muutaman kerran ristikkoa, ja sitten pystyä sekä okseria. Hypyissä ei ilmennyt mitään erityistä vaan meno oli ihan mutkatonta nyt kun Elmo oli alkanut liikkua.

Verryttelyn jälkeen odottelimme hetken ja sitten oli oma vuoro. Yllätyksekseni Elmo olikin kisaradalle päästessään pörhäkämpänä hereillä ja alkoi vähän painaa ohjille. Laukkaa en kuitenkaan meinannut ensin saada nousemaan kun poni mutkitteli ja kiemurteli. Kulmasta sain laukan nostettua, ja tunsin että Elmolla oli nyt selkeästi enemmän imua eteen kuin verryttelyssä. Ykkösesteelle tultiin ihan sujuvasti, mutta paikka otettiin harkitusti hieman lähelle eli en alkanut tuuppailla estettä kohti. Hyvältä vaikutti, ja tässä hypyssä Elmo jopa teki halutun laukanvaihdon (mikä jäikin ainoaksi onnistuneeksi vaihdoksi koko radan aikana). Esteen jälkeen poni oli kuitenkin menossa päättäväisesti porttia kohti ja liirasi sinne kaula mutkalla ja ohjia kiskoen. Voi kun vaan olisin tässä saanut istuttua jämäkästi satulassa, mutta saihan se Elmo kiskottua minut etunojaan ja sitä myötä pääsi liiraamaan miten tahtoi. Portilla tuli pysähdys, mutta olin tarkkana ettei Elmo päässyt ottamaan yhtään askelta taakse. Niinpä tästä ei tullut tottelemattomuusvirhettä, ja matka jatkui metkuilujen jälkeen eteenpäin.

Kakkoseste ylittui tasaisesti, mutta kun päädystä kaarrettiin vetosuuntaan päin eli sisääntuloa kohti niin Elmo lähti taas suuremmalla imulla eteen. Kolmoselta neloselle oli suora 17 metrin linja, ja olin suunnitellut tähän viisi askelta mikäli Elmo laukkaisi pienesti ja neljä mikäli se olisi pyrkimässä eteen. Imua oli, joten annoin Elmon laukata. Hetken se taisi harkita ylimääräistä miniaskelta, mutta loikkasi sitten neljännestä askeleesta ison hypyn. Tämä oli sen tyylin loikka millaiset ovat minua muinoin Elmon selästä horjuttaneet, mutta nyt olin mukana ongelmitta. Porttia kohti tultiin siis mukavan sujuvasti ja energisesti, mutta kun seuraavaksi piti edetä portilta pois päin alkoi laukka hyytyä. Lävistäjäokserille tultiin jarruttaen ja kiemurtaen, mutta puskin Elmon siitä yli. Muuten hyvä, mutta menin tilanteessa aivan kamalaan etukumaraan.

Rytmi rikkoutui jälleen ravin kautta laukkaa korjatessa, ja seuraavaan päätyyn tullessa Elmo kiskoi ohjia kovasti haluten mennä pitkänä ja etupainoisena. En mahtanut sille taaskaan oikein mitään, vaan irtosin penkistä etukenoon. Sitten tultiin toiselle suoralle linjalle kohti sisääntuloa, ja tiesin Elmon lähtevän taas linjalla eteen. En kuitenkaan ollut valmistautunut siihen, että se lähti linjan ensimmäisen esteen jälkeen painamaan ohjille ja liiraamaan päättäväisesti oikealle uraa kohti. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olimme hypänneet samaa linjan sisääntuloestettä verryttelyssä siten, että siitä jatkettiin viistosti uralle ohi seuraavan esteen (muutakaan tievaihtoehtoa ei oikein ollut, kun linjan toista estettä ei mahtunut hyvin ohittamaan sisäpuolelta). Varmaankin Elmolla oli tämä opittu reitti muistissa, ja kun se niin kätevästi sai taas jallitettua kuskin irti satulasta pystyi se menemään minne tahtoi. Niinpä luisuimme ohi radan toiseksi viimeisestä esteestä.

Ratsastin esteelle uuden lähestymisen ja naputtelin raipalla pari kertaa oikealle lavalle muistutuksena siitä että liirailu ei ole ok. Tulimme esteelle nyt pienemmässä laukassa, ja kun ei Elmo päässyt rymyämään etupainoiseksi ylittyi este ilman ohimenoaikeita. Sitten jatkoimme vielä kaarteen viimeiselle esteelle, jolle päästiin rennosti ja asiallisesti lähestyen. Vielä maalilinjan jälkeenkin Elmo painoi ohjille sen verran että en heti saanut sitä jarruttamaan laukkaa pois. Ei se kovaa mennyt, mutta pääsi taas hetken kuskailemaan.

Meno ei ollut helppoa tai nättiä, mutta rymyttiinpä rata silti läpi. Sanotaanko näin että ohjaamisessa ja ponin hallinnassa oli hieman puutteita. Selvähän se, että satulaan pitäisi päästä istumaan jämäkästi ja pysyä siellä vaikka Elmo kuinka kiskoisi. Kun menin ponin kiskomana näin pahasti etunojaan niin ohjattavuus katosi heti. Kaikesta huolimatta olin iloinen siitä, että hypyissä tuntui helpolta olla mukana ja olo oli sen puoleen luottavainen. Toisenkin vaiheen olisin halunnut tänään hypätä, mutta harmi kun ei sinne päästy ohimenon vuoksi jatkamaan. Hingun kyllä ehdottomasti hyppäämään Elmolla lisää, sillä metkuiluista huolimatta tällä ponilla on tosi hauska hypätä silloin kun se tällä lailla vähän innostuu. Jos kuski istuisi napakammin satulassa ja pitäsi ponille paremmin jöötä niin Elmossa olisi potentiaalia hyvinkin näppärään menoon. Parasta tässä on se, ettei Elmolla hyppäämiseen liity enää mitään peikkoja vaan oloni oli sen selässä ihan reipas ja rohkea. Kisojen jälkeen oli tosi huojentunut ja vapautunut fiilis, kun turhien epävarmuuksien kanssa tuli tehtyä tilit näin selväksi.

Sujuvavauhtinen maasto

Lauantai oli harmaatakin harmaampi, mutta reippaasti lähdimme Annen kanssa maastolenkille. Se hyvä puoli säätilassa kuitenkin oli, että kaikki lumi ja jää oli vaihteeksi sulanut eli pääsimme aivan sulan maan lenkille. Matkaa kertyi tällä reissulla aika tasan 10 kilometriä ja aikaa meni noin tunti ja 10 minuuttia. Minulla oli tietenkin Vake ja Annen ratsuna puolestaan Hemppa. Senhän arvasi jo etukäteen että nämä kaverit ovat täysin erivauhtisia, sillä Hemppa on pitkäjalkainen kenttähevonen ja Vake puolestaan... no tiedätte kyllä. Kävellessä saatiin ravata yhtenään Hemppaa kiinni ja raviosuuksilla välimatka venyi aina naurettavan pitkäksi.

Lähdimme liikkeelle tavalliseen tapaan tietä pitkin ja menimme kankaalle. Kankaalla otettiin mukavan reipas ja pitkä laukkapätkä. Hempan askel oli niin vetävä että Vake sai laittaa tosissaan töppöstä toisen eteen. Hyvin Vake kyllä lähti laukkaamaan Hempan perässä, eli ei se hidastelemaan jäänyt vaan pinkoi kaverin mukana. Eteen ei tarvinnut käskeä ja ohjalla oli oikein painetta kun Vake laukkasi korvat tötteröllä vetohevosen imussa. Muutamiin viikkoihin ei olekaan päästy näin reippaasti laukkaamaan.

Laukan jälkeen kävelimme metsälenkin tien toisella puolella, ja palasimme kotia kohti Hangaksentietä pitkin ravaten. Vake sai kotimatkalla ottaa Hempan välillä laukalla kiinni, mutta mikäs siinä kun tien reuna oli sopivan pehmeä. Jos Hempasta tulee meille uusi vakioseuralainen maastoon niin Vakehan on kohta aivan sporttikunnossa sen perässä pinkoessaan!

Väistöistä avoihin

Tämän viikon Artsin tunnilla päästiin menemään uudella kuitupohjalla. Vaken kanssa olimme taas kolmen ratsukon ryhmässä, ja tunnin tehtäviin kuului edelliskertojen tapaan väistöjä. Aloitimmekin heti käynnissä parilla lävistäjällä väistäen, minkä jälkeen verryteltiin ravissa ja hieman laukassakin. Käyntiväistöissä sain Vaken mielestäni etenemään vähän vilkkaammin kuin edellisillä kerroilla, ja kyllä se ihan aavistuksen saattoi pyöristyäkin. Ravissa oltiin kuitenkin enemmän mukavuusalueella, mutta tässä vaiheessa tuntia oikea kylki puski vielä aika paljon sisään. Laukka pyöri ihan hyvin, mutta oikeassa kierroksessa Vake pyrki nostamaan helposti väärää laukkaa. Tämä tietenkin liittyy selvästi edellämainittuun oikean kyljen pullahtamiseen, eli vasen kylki on lyhyempänä ja sen puolen laukka nousee siksi niin helposti.

Verryttelyjen jälkeen aloimme ratsastaa pituushalkasijalta uralle pohkeenväistöä, ja uralle tullessa väistö vaihdettiin loivaan avotaivutukseen jota mentiin loput pitkästä sivusta. Ensin mentiin pari kertaa käynnissä ja sitten työskenneltiin ravissa. Väistö uraa kohti lähti sujumaan kohtalaisen hyvin, ainakin paljon helpommin kuin viime viikon väistöt uralla. Pohjetta ei taas passannut viedä liian taakse ja kevyellä raipan kosketuksella otettiin takaosa mukaan jos se meinasi jäädä jälkeen. Avotaivutuksessa yritin ensin viedä poikituksen aivan liian jyrkäksi niin että takaosa alkoi väistää. Ohjeena taivutuksen ja poikituksen asteesta oli, että ponin ulkopuolen korvan tulee olla samalla linjalla oman sisähartian kanssa. Korjasin sitten poikituksen loivemmaksi, ja nyt avotaivutus alkoi kuulemma ihan hyvin, mutta kulmaa kohti tullessa Vake rupesi vaivihkaa työntymään liikaa uran sisäpuolelle. Molemmissa suunnissa kaivattiin siis sisäpohjetta pitämään poni halutulla linjalla ja uralla ihan kulmaan asti.

Väistöt ja avotaivutukset tekivät selvästi hyvää, ja Vake alkoi liikkua ravissa oikein mukavassa muodossa. Oikea pohjekin oli yhtäkkiä paremmin läpi eikä oikea kylki enää pullahtanut minnekään. Molempiin suuntiin Vake tuntui olevan hyvin ulko-ohjalla. Hyvästä sivuprofiilista tuli kehujakin, tosin omaa yläkroppaa sai vielä korjata hitusen pystympään.

Lopuksi teimme vielä laukannostoja avotaivutuksesta. Pitkällä sivulla mentiin ensin ravissa loivaa avoa, ja siitä valmisteltiin ja nostettiin laukka. Oikea laukka nousi avotaivutuksen kautta tosi napakasti, eikä puhettakaan että Vake olisi nyt yrittänyt nostaa väärää laukkaa. Vake liikkui nyt avotaivutuksen aikanakin kohtuullisen pyöreänä, ja niin myös laukka nousi pyöreällä niskalla. Laukassa jatkettiin päätyyn ympyrä, ja ympyrällä Vake liikkui oikeassa laukassa ihan näppärästi. Ulko-ohjalla oli tuki ja laukassa sopivaa pontevuutta. Sain taas muistutuksia nojata etenkin laukassa taakse, joten tässä kohtaa sain keskittyä myös omaan asentoon. Vasen laukka nousi nihkeämmin ja pienellä viiveellä apujen jälkeen. Varmaankin voisin vähän tarkistaa nostoapujen ajoitusta, ettei siinä vain ole vasemmassa kierroksessa vikaa.

Tuntiin mahtui monta hyvää hetkeä, ja väistötkin onnistuivat tällä kertaa ehkä vähän paremmin. Jaksan olla tyytyväinen vähään eli siihen että Vake nykyään liikkuu ravissa niin mukavasti, kunhan vaan ensin lämpiää. Laukka tietysti saisi toimia edelleen paljon paremmin, mutta kun siinäkin tulee välillä parempia pätkiä niin motivaatio pysyy yllä.

Onnistunut revanssi

Keskiviikon ryhmällämme oli pitkästä aikaa estetunti. Sain toiveeni mukaisesti Elmon, jolla olin ilmoittautunut myös viikonlopun estekisoihin 60-70 sentin luokkaan. Kisoihin paukkaaminen Elmolla tuntui sikäli vähän hassulta idealta, että edellisen kerran olen hypännyt Elmolla maaliskuussa, ja silloin tunti oli täyskatastrofi kun kuumetaudin heikentämänä yritin miten kuten roikkua ponin kyydissä. Siltä tunnilta oli mieleen jäänyt kaikkien näiden kuukausien ajaksi peikko nimeltä "en osaa hypätä Elmolla", ja toki aikaisemminkin olen kokenut vaikeuksia pysyä Elmon joskus yllättävän suurissa hypyissä mukana. Onneksi pääsin nyt viimein ottamaan revanssin estetunnista Elmolla. Jännitti kyllä, kun mielessä pyörivät kaikki aikasemmat vaikeudet.

Verryttelimme vähän ravissa, ja sitten aloitimme hyvin pian verryttelyesteen hyppäämisen. Hyppelimme muutaman kerran pienen ristikon ja pystyn yli, ja toistaiseksi kaikki vaikutti ihan hyvältä. Elmo lähti laukkaamaan jumittamatta pahasti, ja pikkuesteelle päästiin ihan sujuvasti. Hypyt tuntuivat helpoilta. Sitten saimmekin saman tien hypätä useamman esteen pätkän, joka alkoi pystyltä ja jatkui kahden askeleen sarjalle sekä tästä kaarevalla linjalla okserille. Esteet olivat edelleen ihan pieniä, joten lähdin melko luottavaisin mielin matkaan. Elmo meni edelleen sujuvasti, ja helpotuksekseni ponnistuspaikat oli helppo löytää. Lävistäjällä olevalla sarjalla tosin ei saatu laukanvaihtoa, joten kaareva linja okserille meni väärässä laukassa. Sarjavälissä sekä sitä seuraavalla linjalla olin kyllä aika irti satulasta ja etunojassa, mikä kertoi pienestä jännityksestä. Elmon laukka on myös sen verran hankalaa istua, että on helpointa unohtua leijailemaan satulan yläpuolelle. Silloin tietysti kontrolli- ja ohjaamismahdollisuudet heikkenevät.

Rata 1

Hyppäsimme seuraavaksi jo ensimmäisen radan, korkeutena 60 senttiä. Ensimmäisellä esteellä yritin vähän hypätä ennen ponia, ja ope käski ennemmin tuoda Elmon lähelle estettä kuin yrittää tuupata kovin kaukaa. Parille esteelle tultiinkin sitten vähän pohjaan yhteisellä päätöksellä. Esteet ylittyivät melko mutkattomasti, mutta laukat eivät kyllä vaihtuneet silloin kun olisi pitänyt, ja ravin kautta korjailu rikkoi rytmiä. Kaarevalla linjalla sarjalta okserille ratsastin liikaa eteen, ja väli jäi siksi vähän ahtaaksi. Ei ehkä kaikkein tyylikkäintä menoa, mutta selvisimme suhteellisen helpon oloisesti tästä radasta ja minulla oli varma olo tämän kokoisilla esteillä. Ei tullut yhtään hyppyä jossa minun olisi ollut mitenkään hankala olla mukana, eikä ponnistuspaikoista ollut epäselvyyksiä vaikkei paikka aina täydellinen ollutkaan.

Rata 2

Saimme tulla vielä toisenkin, hieman erilaisen radan ja esteet nousivat 70 senttiin. Näin "korkeaa" rataa en ole Elmolla ennen hypännytkään. Ekalle esteelle tuuppasin Elmon hyppyyn aika kaukaa, ja ope muistutteli taas että ennemmin saisi tulla lähelle. Sarjalle käänsin hieman myöhässä niin että tultiin vähän vinoon, mutta sain linjan korjattua viime tipassa ja matka jatkui sujuvasti. Neloseste oli tarkoitus hypätä pääty-ympyrällä, ja tässä käänsin ehkä epämääräisen tien. Kun ei askelkaan oikein sopinut liirasi Elmo hyvin päättäväisesti oikealta ohi ilman että minulla oli mitään mahdollisuuksia sitä estää. Huolellisemmalla lähestymisellä ja oikean pohkeen kiinni pitäen este ylittyi uudella yrityksellä hyvin. Seuraavat hypyt tulivat vähän pohjaan, ja kaarevalla linjalla Elmo alkoi vaihtaa laukkaa ravin kautta minkä seurauksena kuutosesteelle räpellettiin ilman selkeää rytmiä. Kuutoselta seiskalle kääntyessä sai halutessaan tehdä laukanvaihdon ravin kautta, ja päätin sen tehdä jotta sain Elmoa vähän paremmin kiinni eikä se päässyt rymyämään pitkää lähestymistä liian pitkäksi valahtaen. Tälle okserille päästiinkin sitten asiallisella lähestymisellä. 

Olin oikein tyytyväinen, kun hypyt Elmon kanssa sujuivat tänään näinkin hyvin. Eihän tämä järin tyylikästä ollut kun keikuin suurimman osan aikaa aivan etunojassa ja tuli se yksi ohimenokin, mutta pääasia että ei tuntunut kohtuuttoman vaikealta tai siltä että en pysy hypyissä mukana. Päinvastoin, Elmon hypyt tuntuivat suorastaan helpoilta. Okseritkin ylittyivät varmalla otteella, vaikka olen perinteisesti kokenut Elmon suhteen "okserikammoa". Itseluottamus nousi monta pykälää, kun sain huomata että kyllähän minä Elmolla kykenen hyppäämään aivan hyvin ja jopa 70 sentin radasta selvitään. Aikaisempien kokemusten perusteella sitä saattaa jäädä virheelliseen uskomukseen että ei johonkin pysty, vaikka tämä ei pitäisikään enää nykyisillä taidoilla paikkaansa. Tällaisessa tapauksessa on kiva todeta olleensa väärässä.

Paluu estetreenien pariin

Pääsin Vakella pitkästä aikaa estevalmennukseen, ihanaa! Tätä ehdin jo odottaa hartaasti. Vakehan oli ensin enemmän tai vähemmän hyppylomalla, ja sen jälkeen ei ole hyppäämään päästy sopivien pohjien puuttuessa. Nyt maneesiin oli sitten levitetty kuitumateriaali, joka teki pohjasta heti paljon paremman ja niin estetreenit pääsivät taas jatkumaan. Pia tuli pitämään meille valmennuksen, ja menimme kolmen ponin ryhmässä. Hyppytauon jälkeen aloitimme hommat vähän kevyemmin eli pääasiassa puomeilla ja aivan matalilla esteillä.

Ensin tutustuimme päivän puomitehtävään ravissa. Tässä kiemurreltiin yksittäisiltä puomeilta ja kahden puomin sarjoilta toiselle melko tiukilla kaarteilla. Ravissa etsittiin ensin riittävän syviä kaarteita ja taipumista runkoon. Sitten aloimme ratsastaa samoja reittejä laukassa, ja nyt piti saada puomeille myös laukanvaihdot. Vake lähti laukassa ihan napakasti liikkeelle, mutta kaarteet kyllä söivät laukasta kaiken energian saman tien. Möngimme kiemurat varsin hitaasti, mutta laukanvaihdot Vake kuitenkin teki ihan vaan koska on niin fiksu ja näppärä. Toiselle kierrokselle Vake sai hassun pienen "villikohtauksen" ja meinasi olla vähän pöhkö. Ensin se höpsöili tuijottaen nurkassa seisovaa opea, ja sitten nakkasi pienen semipukin puomia edeltävällä askeleella. Tämän jälkeen se liiraili kaula mutkalla päädystä ja oli niin hassu että aloin vaan hihitellä ja koko loppukierros meni höpöksi. Varsinkin kun valmentajamme alkoi puhua jotain ähkivästä porsaasta niin repesin täysin, ja yritä siinä sitten ratsastaa tarkasti puomeille kun ei pokka pidä yhtään!

Pienestä pöhköilykohtauksesta Vake onneksi piristyi niin että seuraavat tehtävät lähtivät sujumaan melko mukavasti. Poni oli ihan asiallisen ryhdikäs, eikä sitä tarvinnut pahemmin puskea vaikka tietysti kaarteissa piti huolehtia laukan säilymisestä. Menimme seuraavaksi kahden kavaletin jumppasarjalta viiden laukan kaarevan linjan kahden ristikon jumpalle, ja tämä onnistui aika sujuvasti. Jälkimmäiseltä sarjalta jäätiin aina aavistuksen kauas, mutta sujuvasti Vake siihen venytti. Pia muistutteli pitämään kädet koko ajan joustavina ja hartiat takana.

Ehdimme hurauttaa vielä viiden laukan suoran linjan, mikä oli tuttu ja helppo tehtävä. Sitten mentiin yhteen pötköön kaareva linja kavalettijumpalta ristikkojumpalle, lävistäjällä kahden puomin sarja laukanvaihdolla sekä sokerina pohjalla suora ristikko-pysty-linja viidellä laukalla. Menimme tämän pätkän kahteen kertaan, ja suoran linjan päättävä pysty oli viimeisellä kierroksella ehkä 80 cm. Vake sujuvoitui ja liikkui koko ajan paremmin eteen, ja tässä vaiheessa tuntia meno tuntui oikein asialliselta. Laukka oli siinä määrin sujuvaa, että ponnistuspaikat oli helppo löytää eivätkä kaarteetkaan menneet puskemiseksi. Linjoille tuli täsmällisesti oikeat askelmäärät ja lävistäjällä Vake hoksasi vaihtaa laukan jokseenkin itse. Tasaista ja helppoa menoa tehtävään sopivalla energialla. Olisin halunnut hypätä vielä paljon lisää kun päästiin juuri vauhtiin, mutta tulimme enää viimeisenä palana kaarevan linjan ristikkojumpalta kavalettiviritelmälle. Tämäkin meni oikein sujuvasti ja näppärästi ilman mitään vaikeuksia venyä haluttuun askelmäärään.

Tämäpä oli mukava aloitus hyppytauon jälkeen. Ei meno toki niin sujuvalta tuntunut kuin ulkona parhaimmillaan, mutta ei maneesi kuitenkaan Vakea täysin hyydyttänyt vaan se tuntui vauhtiin päästyään etenevän ihan kivasti. Ryhtiäkin ponissa oli, ja sillä oli tänään sellainen pienien pöljyyksien päivä mikä tarkoitti että se oli ihan hereillä. Tekeminen tuntui enimmäkseen helpolta ja luontevalta, eli siltä että kyllä me nämä jutut Vaken kanssa hallitaan. Tästä on niin kiva jatkaa viikottaisia estetreenejä!

Videoista kiitos Annelle!

Ensimmäinen lumimaasto

Talvi tuli Ouluunkin ja maisema on yhtäkkiä valkoinen. Pienessä pakkaskelissä oli mukava lähteä sunnuntaimaastoon, ja saimme Vaken kanssa seuraksi lenkille tarhakaveri Akun. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun lähdimme maastoon uudelta tallilta, mutta maastothan ovat toki samat kuin ennenkin kun ollaan vain kilometrin päässä entisestä tallista. Vake muuten oli saanut eilen koko laumansa kasaan, kun viimeisetkin ruunakaverit pääsivät muuttamaan uuteen talliin.

Uusi tarha, vanhat tutut kaverit.

Vakelle laitettiin tänään hokit jalkaan, mutta tilsakumeja ei vielä ollut. Kumien puuttuminen asetti pieniä rajoitteita lenkille, sillä lumi oli kavioihin tarttuvaa laatua. Lähdimme ensin ravailemaan Hangaksentietä pitkin, ja alkumatkasta otettiin myös laukkaa tiellä. Tiellä oli hyvä mennä, kun tieroja ei tarttunut ja hokit pitivät. Laukattiin kuitenkin ihan rauhallista vauhtia, sillä hevosilla ei ollut kiire. Taitoimme sitten metsätaipaleen kankaan halki vastakkaisen puolen tielle. Luminen metsä oli tosi kaunis, ja käynnissä ehti katsella maisemia osuudella joka yleensä on hujahtanut nopeasti laukalla. Metsän puolella kuitenkin ongelmana olivat tierat varsinkin etukavioissa. Aikansa kasvettuaan lumipaakut putoilivat aina pois, mutta hidastivat ne silti menoa ja matkanteosta nauttimista. Lunta oli kuitenkin vain ohuesti ja alla hiekkaa, joten Vake ei liukastellut.

Tierojen kanssa tarpomisen jälkeen oli kiva päästä taas auratulle tielle, vaikka metsässä muuten miellyttävää olikin. Tässä kohtaa laskeuduin selästä ja irrotin lumipaakut kavioista raipan päällä sekä omalla kantapäällä nakutellen, jotta pääsimme jatkamaan tietä pitkin turvallisesti. Sitten vielä ravailtiin kotiinpäin, ja Vaken kanssa pikkaisen laukattiinkin Akua kiinni. Lenkkiin meni aika tarkalleen tunti, ja matkaa kertyi 7,5 kilometriä eli melko rauhallista oli vauhti. Tieroista miinusta mutta muuten oli mukavaa.

Parahiksi päiväheinille takaisin.