maanantai 7. marraskuuta 2016

Kurveja ja koukkauksia

Maanantain tunnin kohdalla luki "puomitunti" ja ratsukseni tuli Aasia. Päivän tehtävät rakentuivat pituushalkaisijalle rakennetun kolmen pikkuesteen jumppasarjan ympärille. Puomit jäivät maksimissaan noin 40 sentin korkeudelle, mutta esteissä oli kuitenkin tolpat, mistä oli varmasti apua tiukimmissa kääntämistehtävissä.

Aluksi ylitimme maassa olevat puomit ravissa, minkä jälkeen ne nostettiin kannattimilleen ja jumppalinja ylitettiin muutamia kertoja laukassa. Kuhunkin sarjaväliin tuli yksi laukka-askel, ja vielä sarjan jälkeen seurasi kolmen askeleen päässä maapuomi samalla suoralla linjalla. Maapuomin jälkeen tehtävänä oli jarruttaa ja pysäyttää hevonen suoraan kohti lyhyen sivun keskikohtaa. Ensimmäinen kierros meni Aasialta esteitä ihmetellessä, mutta niiden tultua tutuksi laukattiin linjan yli reippaasti ja epäröimättä. Ongelmaksi koitui oikeastaan liiankin innokas meno, eli pysäyttäminen sarjan jälkeen ei onnistunut aivan virtaviivaisesti. Sain kyllä Aasian pysähdykseen turpa seinää vasten, mutta jarrutus tapahtui kovasti kiemurtaen. Osa ongelmaa tuntui olevan se, että sarjalla Aasia sai laukata varsin reippaasti eteen venyäkseen väleihin halutuilla askelmäärillä. Tästä sujuvasta laukasta se ei tietenkään aivan äkkiä tullut kiinni.

Seuraavaksi jatkoimme eksoottisemmilla lähestymisillä, eli hyppäsimme nyt lävistäjillä vinottain sarjan ensimmäisen esteen sekä toisesta suunnasta keskimmäisen esteen. Aasia ei vinolähestymisistä hämääntynyt, vaan laukkasi puomien yli edelleen hyvällä imulla. Oikeasta vasempaan jopa laukanvaihto onnistui näppärästi. Seuraava tehtävävariaatio oli jo haastavampi, sillä nyt hypättiin ensimmäinen este vinottain laukkaa vaihtamatta, käännettiin sen jälkeen voltti seinälle ja tästä heti vinottain keskimmäiselle esteelle, jolla vaihtui laukka. Tämän jälkeen seurasi samanlainen voltti seinälle toiseen suuntaan ja lähestyminen vinottain viimeiselle esteelle. Ohjeena oli tietenkin pitää poni tarpeeksi rauhallisessa tempossa, sillä kaahaten eivät näin tiukat käännökset onnistuisi. Selvisimme kuitenkin tehtävästä paremmin kuin osasin odottaakaan. Aasia kääntyi ihan näppärästi ja pysyi reiteillä, laukassa säilyi energia ja laukka myös pysyi yllä tiukoista kurveista huolimatta. Ensimmäisen voltin lopulla käytiin hetkellisesti ravissa kun ei tasapaino riittänyt, mutta muuten mentiin oikein sujuvasti ja näppärästi ja aina tuli myötälaukkakin joka puomilta.

Käännöstehtäviä tuli vielä lisää, sillä seuraavaksi kurvasimme pitkältä sivulta U-käännöksen toisen ja kolmannen esteen väliin ja hyppäsimme edessä olevan kahden esteen sarjan. Haasteena oli siis saada energia säilymään kaarroksessa sekä hevonen nopeasti suoraksi, jotta yhden askeleen sarjaväli onnistuisi sujuvasti näin tiukasta lähestymisestä. Aasia hanskasi myös tämän tehtävän näppärästi, sillä ajatus eteenpäin säilyi hyvin koko ajan ja kaarteesta puomeille suoristaessa poni lähti pohkeesta napakasti eteen. Kohtalaisen suoraksikin onnistuin sen saamaan.

Tunnin päätteeksi saimme tiukimpien käännöstehtävien jälkeen mennä vielä vähän helpomman pätkän. Nyt pitkältä sivulta käännettiin voltti sarjan keskimmäisen esteen yli, sitten laukattiin päädyn kautta koko sarjan yli suoraan suuntaa vaihtaen, käännettiin toiselta pitkältä sivulta taas voltti keskimmäisen esteen yli, ja lopuksi vielä laukkailtiin molemmista suunnista vinolähestymiset keskimmäisen esteen yli. Tämäkin sujui ihan asiallisesti, tosin pidemmillä laukkaosuuksilla Aasia pääsi venähtämään jo turhankin pitkäksi, ja tipahdettiin jossain kurvissa raville. Muuten poni kyllä meni tasaisesti kuin juna eteenpäin.

Olipa oikein hauska tunti, ja tällaisia tiukkaakin tiukempia käännöksiä on turvallista treenailla kavalettikorkuisilla esteillä. Aasia yllätti oikein positiivisesti, kun se oli käännöksissä niin näppärä ja koko ajan tilanteen tasalla. Siitä on kyllä paljon apua, että ponilla on riittävästi omaa energiaa, joka ei tiukoissakaan kurveissa hyydy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti