Superjännittynyttä säpsyilyä

Vuorossa oli kevään ensimmäinen ulkona ratsastettava estetunti Sulon kanssa. Pitkän maneesikauden jälkeen tämä oli hevosille vasta toinen tunti ulkona. Sää sattui ikävä kyllä olemaan kovin tuulinen, ja ilmeisesti tämä sai hevoset sähköistymään ja jännittymään heti ensi minuutista alkaen. Hieman jopa arvelutti nousta satulaan kun Sulo pälyili ja kuulosteli ympäristön tapahtumia pää ja häntä pystyssä, eivätkä laumatoverit vaikuttaneet olevan juuri sen rauhallisemmassa mielentilassa. Kyytiin kuitenkin kiipesin, ja lähdimme hyvin jännittyneenä kiertämään kenttää ympäri. Estevaraston nurkilla oli Sulon mielestä aivan erityisen epäilyttävää, ja tästä kohdasta ei ensin meinattu päästä ollenkaan ohi. Sulo oli hyvin pingottunut ja koko ajan valmiina säntäämään karkuun, ja ehdin miettiä voisiko tästä tunnista tulla muuta kuin katastrofi. Asiaa ei tietenkään auttanut se, että annoin jännityksen tarttua myös itseeni (ja tokihan sitä jännitystä oli näin estetunnin alussa jo muutenkin ihan tarpeeksi). Oma pulssi oli jo alkukäynneissä varmaan 150, enkä tietysti mitenkään saanut itseäni käskettyä rauhalliseksi vaikka kuinka tiesin että ainoa ratkaisu tilanteeseen olisi olla pelokkaalle hevoselle jämäkkä ja rauhallinen kumppani.

Lähdettiin ravailemaan ihan yhtä jännittyneissä tunnelmissa ja kentän ympäristöä pälyillen. Sulo vaikutti melko kuurolta avuille, sillä sen keskittyminen oli aivan muualla. Ravi jäi varovaiseksi hiippailuksi selkä niin jännittyneenä alhaalla kuin ikinä voi olla. Yritykseni saada Sulon huomio itseeni käsittivät lähinnä epämääräistä ja päämäärätöntä ohjilla nyppimistä ja pohkeilla jumputusta, ja aina hevosen harkitessa pelottaviin asioihin reagoimista tarrauduin paniikissa ohjiin. Ope kehotti vaan ratsastamaan topakasti ja taivuttelemaan hevosia kuulolle, mutta taivutteluyritykseni eivät paljon Suloa rauhoittaneet. Laukassa pingotus jatkui, ja Sulo laukkasi viulunkielenä lyhyellä askeleella ylöspäin. Nyt oli ainakin sellaista lyhyttä ja ärhäkkää laukkaa missä periaatteessa olisi helppo lähestyä esteelle jos vaan hevonen olisi myös avuille kuulolla. Alettiin hypellä laajalla kaarevalla tiellä pientä kavalettia, ja olikin ehkä hyvä että niin hevosen kuin ratsastajankin huomiota saatiin edes hetkellisesti pois ympäristöstä ja jännittämisestä. Kavaletti ylittyi ihan nätisti molempiin suuntiin, ja pikkuhiljaa Sulo alkoi hieman kuunnella pohjettakin niin että se oli helppo tuoda hyvään ponnistuspaikkaan lyhyessä vieterilaukassa.

Hevosten ja ratsastajien mielentilan ollessa tänään näin haastava pidettiin estetehtävät järkevästi hyvin helppoina ja hyvin matalina. Minulle ja Sulolle ei tainnut yksikään este nousta tunnin aikana edes 50 senttiin, eli mentiin ihan kavalettikorkeuksilla. Päivän tehtävät käsittivät kolme eri mittaista suoraa linjaa, jotka hypeltiin ensin yksittäisinä. Ensimmäisellä linjalla oli "erikoisesteenä" aaltolankku, toisella pienet muuripalikat maassa ja kolmannella okseri. Ensin tultiin 17 metrin linja aaltolankulta ristikolle, tavoitteena noin viisi laukkaa. Sulo laukkasi edelleen aika lailla paikallaan, joten otimme peräti kuusi askelta. Pääasia mielestäni kuitenkin oli että yli mentiin. Pienet hidastukset tuli esteiden edessä, mutta näin pikkuruisista esteistä päästiin yli ilman varsinaisia kieltoaikeita. Seuraavana hypättävän muuripala-ristikko-linjan selvitimme myös, taisipa tulla halutut kuusi askeltakin. Onneksi Sulo ei muulta hermoilultaan ehtinyt kiinnittää esteiden erikoistehosteisiin huomiota. Viimeisenä linjana hypättiin ristikon ja okserin 21 m väli. Päätin ottaa tähän seitsemän askelta, sillä edelliskerralta muistin että 21 metriin saatiin seitsemällä askeleella asiallisempi suoritus kuin kuudella eteen tuupaten. Sulo vähän laski päätä okserille tullessa ja jarrutti, jolloin heitin ohjaa pois ja heittäydyin liikkeen edelle. Olin ihan varma että nyt tuli stoppi, sillä nämä virheet saavat Sulon kieltämään jokseenkin aina. Vaan tällä kertaa ei kieltoa tullutkaan, ja Sulo loikkasi kiltisti miniokserin yli. Tässä vaiheessa aloin ajatella että saatan sittenkin selvitä tunnista hengissä.

Toisten ratsukoiden suorittaessa omia vuorojaan yritin rentouttaa Suloa työskentelemällä kevyessä ravissa. Sulon huomio oli kuitenkin vielä liikaa ulkomaailman jännittävissä asioissa, ja lyhyellä sivulla uralla ravatessamme se teki yhtäkkiä supernopean sivuloikan säikähtäessään jotain määrittelemätöntä asiaa. En ollut riittävän varautunut näin nopeaan yllätysliikkeeseen, vaan keikahdin pois tasapainosta ja satulasta. Onneksi omatkin refleksini olivat sen verran nopeat että tarrasin välittömästi kiinni hevosen kaulaan ja tulin jälleen alas nätisti jaloilleni hevosesta kiinni pidellen. Sulokaan ei mihinkään kauemmas lähtenyt sinkoamaan, vaan loikan jälkeen pysähtyi ja jäi viereeni. Näin sitä oli taas salamannopeasti jalkauduttu ratsun selästä ennen kuin ehdin edes tajuta mitä tapahtui. Ope punttasi takaisin selkään ja sitten jatkettiin hommia.

Kaikki kolme suoraa linjaa hypättiin vielä yhteen putkeen kuuden miniesteen tehtävänä. Tarkoituksena oli ratsastaa välit niin että 21 m väliin tuli yksi askel enemmän kuin 19 m väliin, johon puolestaan taas yksi askel enemmän kuin 17 m väliin. Kaiken panikointini keskeltä en hirveän monta ajatusta uhrannut askelmäärille, ja niinpä en koko tunnin aikana tullut ajatelleeksikaan että 17 m väli viidellä askeleella ei tietenkään tarkoita yhtä lyhyttä laukkaa kuin 21 m väli seitsemällä askeleella. Tällainen hoksaamattomuus kielii kyllä siitä että aivotoiminta oli pelon ja jännityksen vuoksi täysin jäissä. Ajatuksenani oli vain ratsastaa kaikki linjat lyhyttä ja hallittua laukkaa. Ekalla hyppykierroksella askelmääriksi tulikin sitten 7-6-6, eli 17 metrin linjalla en päästänyt laukkaa tarpeeksi eteen ja ängettiin mukaan kuudes miniaskel. 19 metrissäkin jäätiin kuudella hieman kauas niin että sorruin hurjaan tuuppaukseen viimeisellä askeleella. Hypättiin vielä toinen kierros, ja nyt aloitimme 21 metrin linjalla vahingossa kuudella askeleella. Täytyy myöntää etten pahemmin edes laskenut askeleita, ja okserin edessä tuntui vaan paremmalta ajatukselta hyppyyttää kauempaa kuin ottaa vielä miniaskel. 17 metriäkin meni kuudella kun pidin laukkaa liian pienenä, ja näin ollen hyppäsimme siis samalla kuudella askeleella kaikki erimittaiset linjat. Tästähän tuli kyllä noottia, ja saimme sakkokierroksen 21 metrin linjalle. Nyt sain tsempattua mukaan seitsemännenkin askeleen, mutta selvästikin kuusi olisi ollut tähän väliin sujuvampi ratkaisu. Sulon laukka ulkona oli siis automaattisesti hieman isompaa kuin maneesissa hypätessä.

Loppuverryttelyssä kuvittelin Sulon olevan jo hitusen tyynemmässä mielentilassa, mutta sain tuta että vieläkin se oli virittäytynyt reagoimaan kaikkeen vähänkään epäilyttävään. Läheltä piti etten tullut alas jo toisenkin kerran kun heppa teki nopean sivuloikan. Loppukäynnit taluttelin suosiolla maasta käsin, ja Sulo oli vieläkin jännittynyt ja lentoon lähdössä vaikka itse olinkin tunnin päätyttyä jo levollisessa mielentilassa.

Masentavintahan tässä oli huomata kuinka korttitalo sortuu jo ihan kotikentälläkin, ja pelko ottaa vallan ratsukon molemmista osapuolista. Turha varmaan haaveilla että Sulon kanssa alettaisiin kisoissa kiertää, kun jo kotikulmillakin voi touhu mennä tällaiseksi. Tänään todella pelotti hevosen selässä, eikä pelko nyt oikeastaan liittynyt esteisiin. Itse asiassa päivän "rennoimmat" hetket koettiin estetehtävien aikana, kun molempien oli pakko hieman keskittyä muuhunkin kuin seuraavan säikähdyksen kohteeseen. En vaan ihan ymmärrä mikä sai Sulon ja osittain muutkin hevoset tänään näin pois tolaltaan. Jännityksen keskellä olin havaitsevinani Sulon mahdollisesti hyppäävän ulkona paremmin kuin maneesissa, sillä monelle esteelle tuli oman paniikkini vuoksi tyypillisiä "ohjat pois ja istunnalla tuuppaus" -tilanteita jotka ovat ollet varmoja kiellon paikkoja. Nyt Sulo hyppäsi myös näistä tilanteista, ja vaikuttipa jopa lähtevän hyppyihin mielellään vähän kauempaa kuin pyrkivän varovaisella miniaskeleella aivan juureen. Tietenkin esteet olivat nyt aivan maahankaivetun pieniä ja siksi ei liian rohkeita johtopäätöksiä kannata Sulon hyppyvarmuudesta vetää, mutta joka tapauksessa ehkä ainoa positiivinen asia tänään oli se ettei kielletty kertaakaan. Tulipa vaan mietittyä miljoonannen kerran että onko minusta Sulon kaltaisen hevosen ratsastajaksi. Jospa kuitenkin tilanne rauhoittuisi kun Sulo taas tottuu ulkona menoon, ja toivoa sopii että homma alkaisi sujua edes puoliksi niin mukavasti kuin viime kesänä ulkona hypätessä. On hyvin masentavaa ajatella miten paljon takapakkia on otettu viime kesän lopulta jolloin hyppäsimme tällä samalla kentällä kasikympin tehtäviä silmät loistaen.

Älä yliratsasta

Ensimmäistä kertaa tälle keväälle päästiin hyppäämään ulkona, eikä haitannut yhtään vaikka koko tunnin ajan sataa tihuuttikin. Eipähän kenttä pölissyt eikä ollut tästä sateesta mennyt vielä yhtään mutaiseksikaan. Ratsunani oli Pera, joka taitaa olla myös tuleva kisaratsuni helatorstain estekisoissa. Ainakaan ope ei pitänyt ajatusta huonona kun tunnin jälkeen kyselin mielipidettä kisahevosvalintaan.

Aluksi ylitettiin hieman ravipuomeja molempiin suuntiin sekä taivuteltiin hevosia isolla voltilla. Pera vaikutti ihan hyvältä, pohkeella sai hieman herätellä mutta herättelyyn tuli reaktio ja raviin löytyi pikkuhiljaa energiaa ja jäntevyyttä. Laukassa jatkettiin verryttelyä ratsastaen volttia kevyessä istunnassa sekä ylittäen yksittäistä puomipinoa. Jäin vähän turhan paljon puskemaan Peraa eteenpäin, eli sorruin jo tässä vaiheessa pieneen yliratsastamiseen. Kerhomökin kulmalla Pera oli näkevinään pieniä vihreitä miehiä eikä niiden hämmästelyltä ollut aivan kuulolla, mutta puomin ylityksessä ei ollut ongelmia vaikka pientä istunnalla tuuppaamista pääsikin tapahtumaan.

Seuraavaksi tultiin kahden pienen ristikon tehtävää hypäten ensimmäinen este "kulmassa" (eli kulman oikaisevalla viistolla tiellä) ja toinen keskiympyrällä. Jatkoin istunnalla tuuppaamista esteen edessä kun yritin välttää hypyt aivan juuresta. Kun jätin tuuppaukset pois ja rauhoitin ratsastuksen esteille tullessa niin mentiinkin pohjaan ja lähelle, mutta näin pienillä esteillä se ei toki haitannut. Ope muistutteli pitämään ylävartalon laukassa paikallaan ja varomaan niin liikeen edelle menemistä kuin takanojaan heijaamistakin. Vinkkinä oli että esteen edessä ei pidä painaa istuntaa liian syvälle satulaan sillä tällöin hevonen jännittyy ja painaa selkää notkolle. Kyllä huomaa että olen viime aikoina oppinut ennakoimaan kieltoja kun esteen edessä oikein liimaannun penkkiin mahdollisimman tiiviisti.

Tehtävään lisättiin vielä kolmas este eli tultiin ensin kulmaeste, sitten ristikko keskiympyrällä ja lopuksi toinen kulmaeste. Ensin hypättiin kaksi kierrosta oikeasta laukasta. Pera eteni ihan hyvässä laukassa, eikä yrittänyt painua tänään kovin etupainoiseksi vaan oli kohtalaisen ryhdikäs. Itse olin vieläkin liian hätäinen, ja ope muistutteli koko ajan että ei saa yliratsastaa ja työntää ja ajaa hevosta esteille. Istunnan tulee olla aivan hiljaa hevosen mukana ja tarvittaessa pelkkä pohje ratsastaa eteen. Estettä kohti saa ja pitääkin ratsastaa eteen tilanteen niin vaatiessa, ja sainkin kehuja kun ristikolle tullessa maltoin istua hiljaa mutta kannustin Peraa oikea-aikaisesti pohkeella eteen ja näin vältettiin turha miniaskel. Kolmen esteen pätkä meni ihan sujuvasti, mutta viimeisellä esteellä en ollut kääntämässä Peraa tarpeeksi hyvin menosuuntaan ja niinpä se vaihtoi molemmilla kierroksilla laukan yrittäessään liirailla vasemmalle kavereiden luokse.

Sama kolmen esteen pätkä hypeltiin sujuvasti vielä vasempaan kierrokseen. Pikkuhiljaa aloin esteiden edessä malttaa enemmän ja odottaa istunnan kanssa kun huomasin että sujuuhan tämä ilman puskemistakin. Viimeinen hyppykierros tultiin vasemmassa laukassa ilman keskiympyrää eli ratsastettiin kaareva tie kulmaesteeltä toiselle. Viimeinen este oli tämän päivän isoin eli 70 sentissä, ja tälle esteelle odotin hyppyä mielestäni oikein hyvin kun huomasin että vähän lähelle ollaan tulossa.



Pera meni tänään oikein mukavasti, etupainoisuus ei ollut nyt ongelma vaan laukka oli ihan ryhdikästä ja ponnistuspaikkojen valinta sen myötä aika helppoa. Eteen pyytäessä Pera vastasi ja venytti hyvin, vaikka istunnalla työntämiseen välillä sorruinkin. Kun taas päätin tuoda hypyn lähemmäs niin sekin onnistui. Laukassa olisi voinut olla enemmänkin energiaa, mutta takaosa polki ihan hyvin ja meno ei ollut lötköä. Tämän kokoisille esteille tämä oli mielestäni varsin asiallista laukkaa. Itselläni vaan on nyt niin kauhea hoppu jonnekin, ja sorrun yliratsastamiseen niin esteiden edessä kuin niiden välillä. En ikään kuin luota että laukan energia pysyy yllä ja esteistä päästään yli jos en koko ajan ratsasta ja puske. En kyllä sinänsä epäillyt etteikö Pera näitä esteitä hyppäisi, mutta aloin puskea istunnalla kun halusin venyttää estettä kohti sujuvampaan hyppyyn ja välttää viimeisen miniaskeleen. Istuntaa ja pohjetta on vaan niin vaikea erottaa tosistaan, varsinkin tilanteissa joissa ei juuri ehdi ajatella vaan pelkästään toimia.

Tuntumaongelmat jatkuvat

Tällä kertaa sain tunnille Rappenin. Kovin usein ei Rapella tulekaan mentyä, edelliskerrasta oli näköjään jo melkein vuosi aikaa. Ratsastettiin tänään mukavassa säässä ulkokentällä kuuden ratsukon ryhmässä. Heti tunnin aluksi jakaannuttiin kahdelle pääty-ympyrälle, joilla työskenneltiin koko tunnin ajan.

Aloitettiin ympyröillä käynnissä asetusten sekä väistöjen parissa. Rappekin kuuluu vasemmalle ylitaipuvien hevosten kerhoon, joten vasemmassa kierroksessa tärkeä tavoite oli pitää oikealla ohjalla kaula suorassa ja ulkolapa kontrollissa. Ohjeena oli että jos ulkolapa alkaa yhtään pullahtaa karkuun niin asetusta pitää loiventaa ja kaulaa suoristaa. Asettavalla ohjalla tuli välttää vetoa taakse ja suunnata ohjasote enemmän sivulle päin. Alusta alkaen koin hankaluuksia pitää ohjat kunnolla kädessä ja sopivalla tuntumalla, sillä Rapen ohjat olivat jotenkin kovat ja jäykät ja valuivat yhtenään liian pitkiksi. Tuntuman ongelmat sekä puutteellinen käynnin aktiivisuus tarkoittivat tietenkin sitä ettei pyöreyttä oikein tahtonut löytyä. Takaosan väistätys ulos ympyrältä auttoi, sillä tätä kautta pääsin tehokkaammin korjaamaan oikean ulkolavan suoruutta. Oikea ohja ja pohje saivat olla väistössä napakkana jottei etuosa liirannut oikealle, mutta kun etuosan sai siirtymään hieman vasemmalle ja kuuntelemaan ulkopohjetta niin väistö ja pyöreys loksahtivat heti kohdilleen.

Ravissa aloitettiin keventäen ja keskittyen edelleen asetuksiin. Tehtävänantona oli ratsastaa hevosia välillä pidemmässä ja välillä lyhyemmässä raamissa, mutta minulla haasteena oli saada hevonen ylipäänsä pyöreään raamiin. Ohjat valuivat koko ajan käsistä ja ope kehottikin moneen kertaan ottamaan hevosen edestä lyhyemmäksi. En ollut ihan sinut myöskään Rapen satulan kanssa, sillä erittäin eteen kiinnittyvät jalustimet pakottivat tuoli-istuntaan ja sitä myötä hyvin etukumaraan kevennykseen. Silloin kun taidot on näinkin heikoissa kantimissa niin ei kyllä kaipaisi varusteiden puolelta vielä lisähaasteita ratsastamiseen. Rappe hiippaili ensin mummoravia, ja liikettä piti saada aktivoitua isommaksi ennen kuin missään muussakaan oli mitään järkeä. Laiskahan Rappe ei missään nimessä ole, mutta ei se isoilla vaihteilla liiku jos ei kuski älyä pyytää. Kun vaan hoksasin ratsastaa ravia reippaammaksi niin periaatteessa Rappe olisi kyllä pyöreämpää muotoakin tarjonnut, mutta tuntumaongelmat häiritsivät edelleen kovasti. Liian pitkällä ohjalla ei tasaista ja elastista tuntumaa löytynyt, ja jatkuva ohjaspituuden korjailu ei tietysti myöskään ollut hyvä asia. Kun työskentely jatkui harjoitusravissa niin sain hommaan vähän enemmän otetta, ja Rappe alkoi liikkua paremmassa ravissa. Ehkä tosiaan keventäessä sain sen himmailemaan etunojassa könöttämiselläni. Rappe liikkui nyt ihan rennon oloisena ja ainakin jossain määrin pyöreänäkin, mutta vielä turhan pitkänä ja matalana.

Vasen laukka tuntui mukavan kolmitahtiselta ja sanoisin jopa että laadukkaammalta kuin millaista muistelin Rapen laukan olevan. Ope kehotti käyttämään pientä vasta-asetusta suoruuden parantamiseksi myös laukassa, ja hakemaan liikettä paremmin takaosan päälle. Edelleen olisi tuntuma pitänyt saada rennommaksi ja pehmeämmäksi, sillä ohjien valuessa pitkiksi ratsastelin kädet reisien päällä ja näin ollen oli tietenkin käsissä liikaa jännitystä. Oikea laukka puolestaan jäi aika kehnon oloiseksi, takaosa tuntui laukkaavan aika laiskasti niin että liike oli nelitahtista ja Rappe tunki koko ajan vähän lapa edellä sisään. Suoruuden korjaus olisi varmasti parantanut laukan laatua, mutta vinoksi jäätiin eikä oikealle ohjalle tullut missään vaiheessa kunnollista myötäystä. Vaikka meno oli laukassa tällaista lapa edellä puskemista niin raviin palattuamme oikea puoli olikin yllättäen "läpi" eikä sisäänpäin tunkemisesta ollut enää tietoakaan. Rappe liikkui siis vihdoin kohtalaisen suorana ja myös oikealta nätisti taipuen. Loppuraveissa haettiin kaulan venytystä pyöreänä eteen ja alas. Rappe pyöristyi ja venytteli ihan mukavasti kunhan vaan en heittänyt sille liian innokkaasti ohjaa pois ja muistin ennen kaikkea ratsastaa pohkeella liikettä eteen. Ravissa olikin nyt laukan jälkeen parempi eteenpäinpyrkimys mutta ei silti kiireisyyttä, ja näin ollen idea "takaa eteen" ratsastamisesta tuntui ihan toimivan. Tunnin ehdottomasti parhaat hetket ajoittuivat näihin viimeisiin minuutteihin.

Jäipä kyllä sellainen olo että olin Rapen selässä aika pihalla. Rappe oli oma ihana itsensä eli kuunteli herkällä korvalla koko ajan ja teki kuuliaisesti mitä pyydettiin, mutta ongelma oli siinä etten itse oikein tiennyt mitä olin tekemässä. Ohjien käsistä valuminen oli tosi ärsyttävää ja häiritsevää, enkä oikein ymmärrä miten ne narut eivät pysyneet paremmin käsissä vaikka jäykät olivatkin. Tämän ilmiön myötä saikin heittää hyvästit ajatukselle hyvästä tuntumasta. Myös istunnan kanssa olin taas ihan solmussa enkä löytänyt oikein minkäänlaista jämäkkyyttä keskivartaloon. Rapella olen mennyt joskus ihan onnistuneitakin tunteja, mutta tämä ei kyllä kuulunut niiden joukkoon. 

Voihan plääh

Tiistain tunnilla jatkettiin Sulon kanssa koulutreenin parissa. Hyödynsin jälleen alkukäynnit venyttelemällä satulassa lonkkia mahdollisimman huolellisesti. Jotain apua tästä pienestä jumpasta ehkä oli, mutta olin silti enemmän jumissa kuin vielä viikko sitten. Niinpä tunti alkoi istunnan kanssa taistellen. Kun lonkista oli paras liikkuvuus taas kadonnut niin en saanut lantiota oikeaan asentoon ja keskivartaloa korrektisti käyttöön, mikä hankaloitti menoa etenkin kevyessä ravissa. Istunnan vaikeudet heijastuivat tietenkin tuntumaan, jota en ravissa saanut riittävän tasaiseksi ja pehmeäksi. Sulo ravasi enimmäkseen hirvimoodissa, mutta rentoutui kuitenkin aina silloin kun syötin sille hieman enemmän ohjaa eteenpäin. Ravi oli turhan lötköä eli Sulo liikkui säästöliekillä pitkällä ja matalalla askeleella. Pohjetta sai käyttää ihan napakasti liikkeen herättelyyn. Oikeaan kierrokseen ympyrällä ravatessa alkoi lopulta löytyä ihan oikeaa ideaa asetuksesta, ulko-ohjan tuesta ja liikkumisesta kohti tuntumaa, ja Sulo alkoi rentoutua ja pyöristyä. Tämä kiva pätkä kuitenkin katkesi siihen kun vaihdettiin suunta vasemmalle, ja oma vinouteni pääsi jälleen valloilleen.

Istunta oli ongelma myös laukassa. Pakostakin tunnuin kippaantuvan etukumaraan, ja koko ratsukko oli vähän kaatumassa nenälleen. Myös laukkaa sai pohkeella aktivoida, ja kun takajalkoihin löytyi hieman lisäenergiaa alkoi muoto parantua edestä. Tuntumaongelmat kuitenkin jatkuivat. En saanut käsiä rentoutettua ihan täysin, vaan jäin jännittämään varsinkin oikeaa kättä asetuksen ollessa oikealle vähän kankeaa. Niin asetus kuin muotokin jäivät laukassa keskeneräisiksi, vaikkakin parempia pätkiä väläyteltiin. Ehkä yritin liiaksi korjata kaikkea kerralla sen sijaan että olisin keskittynyt kunnolla esimerkiksi tasaiseen ja rentoon tuntumaan. Oikea laukka oli vasenta toimivampaa, sillä vasemmalle mennessä päästin oman painon valahtamaan vasemmalle niin reilusti että hevonen alkoi kaatua kylkimyyryä sisäänpäin. Laukkaverryttelyn jälkeen siirryttiin käyntiin, ja kun annoin Sulolle hieman pidempää ohjaa venytti se kaulaa tuntumalla pyöreäksi. Tästä oli hyvä lähteä hieman työstämään asetuksia ja taivutuksia käynnissä, ja otinpa vielä pätkän harjoitusraviakin. En tiedä mikä loksahti kohdilleen, mutta vihdoin Sulo tuntui liikkuvan rentona ja pehmeästi tuntumalla. Harmi vaan että tämän jälkeen otettiin pitkähkö käyntitauko, ja se ote mikä touhuun oli puolivahingossa löytynyt pääsi tyystin katoamaan.

Lopputunti treenailtiin pohkeenväistöjä. Väistöä ratsastettiin pitkän sivun alusta pituushalkaisijalle, ensin muutama kierros käynnissä ja sitten harjoitusravissa. Sulo oli taas lötkössä hirvimoodissa ja itse tuskailin istunnan ja etenkin tuntuman kanssa, joten hankaliahan ne väistöt oli näistä lähtökohdista. Käynnissä Sulo väisti lopulta ihan hyvällä poikituksella kun aloin vaatia väistöä tarpeeksi selkeästi, mutta väistön tempo jäi vielä liian hitaaksi matelemiseksi. Ope huomautti että jarrutan väistössä istunnalla tosi paljon istumalla liikettä vastaan, ja ihan tottahan se on. Jäntevä liikkeen mukana istuminen tahtoo olla vaikeaa jo ihan suoraan ratsastaessakin, saati sitten siinä vaiheessa kun hevosen pitäisi liikkua sivuttain. Tämän päivän "oivallus" oli siis se että en väistöissä osaa istua tippaakaan liikettä mukaillen vaan jännityn tönköksi jarrupalaksi. Ravissa väistöt jäivät hyvin loiviksi ja mentiin melkoista kylkimyyryä. Oikean pohkeen väistöissä saatiin sentään joitain parempia pätkiä mukaan, mutta vasenta pohjetta väistättäessä istuin taas niin kierossa paino vasemmalla että koko väistöyritys oli tuhoontuomittu. Ope muistutteli katsomaan paremmin eteenpäin (/sivullepäin) väistön suuntaan sen sijaan että katse lukkiutuu ihmettelemään hevosen niskaa (joka ei todellakaan ollut pyöreä). Väistättävä pohje meni tuttuun tapaansa liian taakse, ja takaosan siirtoa tehostamassa olisi voinut olla raippa jota ei minulla nyt kädessä ollut. Pääasiallinen ongelma väistöissä taisi kuitenkin löytyä (oman vinouden ja jäykkyyden lisäksi) huonosti toimivista ulkoavuista, jotka eivät pystyneet tarpeeksi kontrolloimaan etuosan liikettä.

Tunti loppui aika pahasti kesken ennen kuin vasemman pohkeen väistämisessä päästiin puusta pitkään, mutta tiedä häntä olisiko väistö onnistunut sen paremmin vaikka olisi hinkattu kuinka kauan. Hieman matalat fiilikset jäi tästä tunnista, sillä oltiin Sulon kanssa taas perusasetelmissa eikä löytynyt lähellekään samaa tunnetta istuntaan ja sitä myötä hevoseen vaikuttamiseen kuin viime viikolla. Kuten ope huomautti, osaan kyllä periaatteessa istua hyvin mutta se vaatii sen että useampi palanen loksahtaa samanaikaisesti paikoilleen. Tällä kertaa ei oikein loksahtanut, ja näin ollen ei mikään muukaan sujunut kovin hyvin.

Istunnalla vaikuttamista

Kisojen jälkeen jatkettiin iltapäivällä harjoituksia normaalin vakiotunnin merkeissä. Ratsuvalinta hieman hymyilytti, sillä sain Elmon eli tänään oli minulla selvästikin laiskojen hevosten teemapäivä. Tunnin aiheena oli istunnalla vaikuttaminen hevoseen.

Työskentely aloitettiin kevyessä ravissa, ja tehtävänantona oli vuoroin hidastaa ravin tahtia pelkän kevennyksen avulla ja vuoroin ratsastaa pohkeesta eteen. Elmo piti tietenkin ensin saada ravaamaan reippaasti eteenpäin ennen kuin oli mielekästä alkaa tehdä hidastuksia istunnan kautta. Luonnollisestikaan Elmo ei ollut mikään superreipas, mutta ei aivan mahdoton tahmakaan vaan reagoi kyllä pohkeesta eteenpäin vaikka perusravi olikin hidasta mönkimistä. Istunnalla hidastusta Elmo kuunteli todella hyvin alusta alkaen, joten tämä tehtävä onnistui meiltä oikein hyvin. Hidastuksen jälkeen Elmo vastasi myös yleensä ihan mukavasti eteen. Vaikutti siis että poni oli ihan kuulolla ja tehtävän tasalla, ja yritin pitää kaiken muun vaikuttamisen aika lailla minimissä keskittyen selkeään vuorotteluun hidastavan istunnan ja eteenpäin ratsastavan pohkeen välillä. Ope kehotti lisäksi taivuttelemaan oikealle ja tätä kautta hakemaan liikkumiseen pyöreyttä. Elmo tunki oikeaa lapaa sisään ja pureutui oikealta kiinni kuolaimeen, mihin vinkkinä oli liikutella hieman oikean käden sormia. Yhdistämällä pieniin temponvaihteluihin oikean puolen pehmittäminen alkoi meno hetkittäin tuntua ihan mukavalta. Elmo ravasi paremmin tuntumaa kohti eikä vain hangoitellut vastaan selkä alhaalla. Toistaiseksi oli vältytty siltä kinaamiselta ja puskemiselta mihin Elmolla ratsastaminen usein ajautuu.

Lopputunti työskenneltiin enimmäkseen ympyröillä jatkaen istunnalla jarruttamista siirtymisten merkeissä. Aloitettiin käynnissä ratsastaen pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Elmo kuunteli istuntaa edelleen todella herkästi, ja pysähtyi nätisti heti kun aloin aavistuksen istua liikettä vastaan ja ajatella pysähdystä. Ohjalla ei pidätteitä tarvittu lainkaan. Haasteellisempi osuus oli saada Elmo reagoimaan yhtä herkästi myös eteen. Kuten ope oli ohjeistanut yritin välttää pohkeella puskemista ja pitää avut selkeinä ja yksinkertaisina. Käynnin hidastuessa pohje antaa merkin, ja jos ei mitään tapahdu napautetaan raipalla. Käynnin edetessä pohje on hiljaa eikä turhaan vaikuta vähän koko ajan. Elmon käynti ei ollut mitään kovin aktiivista, mutta ainakin vältettiin pahimmat puskemistilanteet ja pysähdyksestä liikkeelle lähdettiin ihan kuuliaisesti pohkeen merkistä.

Seuraavaksi jatkettiin samalla idealla tehden lyhyitä käyntisiirtymiä harjoitusravista. Elmo kuunteli edelleen istuntaa, mutta siirtymiset olivat aluksi kovin töksähtäviä. Ope selitti että Elmo pääsee siirtymisessä valahtamaan liian matalaksi ja pitkäksi edestä. Ohjeena oli säilyttää niska korkealla myös siirtymisen hetkellä silläkin uhalla että muoto ei ollut niskasta pyöreä vaan hyvinkin avoin. Etuosan ryhdistä huolehtimalla siirtymisistä tulikin pehmeämpiä ja Elmo lähti etenemään siirtymisestä paremmassa käynnissä. Edelleen systeemi oli se että en ihan kamalasti Elmolta vaatinut, mutta se mitä vaadin piti myös mennä läpi.

Pysyteltiin edelleen ympyröillä ja otettiin mukaan laukka-ravisiirtymiset ratsastaen puolikas ympyrä laukkaa ja toinen puolikas harjoitusravia vasemmasta kierroksesta aloittaen. Elmo oli laukannostoissa kovin hidas, ja aloin tuupata ja heijata istunnalla jotta sain sen nostamaan. Ei siis alkuunkaan hyviä nostoja. Raviin oli tarkoitus päästä laukan hidastuksen kautta, mutta Elmon kanssa en kovin huikeita eroja päässyt laukkaan tekemään. Laukka pyöri aika kehnosti, ja ope kehotti aktivoimaan ensin takajalat mukaan ja laukan puhtaasti kolmitahtiseksi. Yritin edelleen välttää liiallista pohkeella puskemista ja sen sijaan naputella raipalla laukkaa hereille. Laukassa istuminen onnistui mielestäni tänään aika hyvin niin etten soutanut ylävartalolla vaan sain istunnan pidettyä suht hiljaa. Tähän tuli kiinnitettyä huomioita koska yleensä Elmon hieman tasapainoton laukka provosoi heijaamaan ja soutamaan. Elmoon saatiin lisää puhtia kun ope tuli meidän ympyrän keskelle ohjaamaan ja vähän maiskuttamaan Elmolle vauhtia, ja löytyi sieltä sitten reippaampaa ja pyörivämpääkin laukkaa ainakin pätkissä. Ulko-ohjalle sai ottaa vähän parempaa tuntumaa ja kontrolloida kaulan suoruutta, kun taas vasemmalla sisäkädellä kannatti vähän hellittää jotta Elmo pääsi laukkaamaan paremmin. Pari pientä hidastusta ja eteenratsastustakin saatiin open läheisyydessä tehtyä, mutta helposti Elmo tipahti raville heti kun tein istunnassa pieniäkään muutoksia.

Oikeassa laukassa oli vähän sama meininki, ja nostot olivat aluksi todella nihkeitä. Open läsnäolo ja ääniavut auttoivat terävöittämään Elmoa, ja huomasin että nostossa auttoi myös se että vein ulkopohjetta selkeästi taaksepäin ja annoin kevyen merkin myös sillä. Pelkällä sisäpohkeella nostaessa Elmo lähti vain tunkemaan kieroon ja juoksemaan ravissa alta. Myös oikeaa laukkaa sain ratsastaa pohkeella ja raipalla reilusti aktiivisemmaksi, ja ohjeena oli pitää etuosa samalla ryhdissä ja kevyenä. Mieluitenhan Elmo painuisi edestä matalaksi ja samalla kuolaimen alle. Reippaastakin laukasta tuli helposti tippuminen raville, sillä Elmo herkästi ennakoi siirtymisen siinä vaiheessa kun aloin vasta suunnitella laukan hidastamista. Vähän tasapainottoman ja epämääräisen oloisiksi jäivät niin laukka kuin laukasta raviinsiirtymisetkin, enkä pystynyt ratsastamaan yhtä hienovaraisin avuin kuin käynnissä ja ravissa. Edelleenkin istuin mielestäni keski- ja ylävartalon suhteen ihan hyvin ja jämäkästi, jalat vaan lähtivät jännittymään ylös aina pohjetta käyttäessä.

Loppuravit jäivät aika lyhyiksi, mutta ehdin niiden aikana todeta että tunnin työskentely oli ollut ainakin jossain määrin hyödyllistä. Elmo reagoi pohkeesta eteen jo paljon herkemmin niin että ravia pääsi ratsastamaan takaa eteen. Ravi oli myös pehmeää ja helposti istuttavaa. Muoto ei toki ollut vielä mikään kovin edistynyt, vaan Elmo tahtoi painua edestä liian matalaksi. En voi sanoa että mitään varsinaista ylämäki-ideaa olisin saanut raviin ratsastettua, mutta ainakin yritin vähän kohentaa etuosaa ylemmäs vaikka turpa polviin pyöristyminen tuntuikin niin kovin houkuttelevalta sallia.

Ihan mukava tunti Elmon kanssa, vaikka paljon parannettavaa tietysti jäikin. Käynnissä ja ravissa oli ihan hyvää ideaa yksinkertaisilla ja "mustavalkoisilla" avuilla vaikuttamisesta, ja kun homma pysyi näin selkeänä niin Elmo kuunteli ihan mukavasti. Laukkahommissa pakka pääsi leviämään ja mukaan tuli enemmän epätoivoista pusertamista. Ainakin tällä kertaa tuli hyvin selväksi se miten todella herkästi Elmo kuuntelee istuntaa ja vastaa nimenomaan istunnan jarruvaikutukseen. Varmasti Elmolle tulee annettua paljon tahattomia jarrutusmerkkejä ylimääräisillä istunnan jännittymisillä, epävakaisuudella tai huomaamattomilla asennon muutoksilla. Täydellinen oman kehon hallinta varmasti auttaisi saamaan Elmon liikkumaan paremmin eteen, mutta kun ei täydellisyys ole realistinen tavoite niin pitää pyrkiä vähentämään edes niitä tiedossa olevia tekijöitä jotka istunnassa voivat liikettä hidastaa. Elmon lisäksi tulee mieleen pitkä lista tuttuja hevosia joille istunnan epämääräisyyksillä voi olla iso jarruvaikutus.

Mihin se liike taas katosi?

Seuramme toiset ja viimeiset koulukisat tälle keväälle päästiin menemään ulkokentällä. Nämä olivatkin minulle ensimmäiset ulkokisat Jussin kanssa. Luokkamme oli Helppo B:0, ja tavoitteena oli tehdä vähintään yhtä hyvä suoritus kuin viime kisoissa, mieluiten vielä korrektimmassa muodossa ja vähemmän kuolaimen alla. Jussi meni alle yhden radan helpommassa luokassa ja näytti kovin laiskalta ja hitaalta tänään. Niinpä olin varautunut siihen että verryttelyssä se olisi heräteltävä liikkumaan reippaasti eteen.

Verryttely ratsastettiin maneesissa, ja varasin aikaa ihan reilusti niin että ehdin ensin venytellä alkukäynnin aikana omat lonkkani ja sen jälkeen ratsastaa Jussin liikkeen toimivaksi. Jussilla ei todellakaan ollut mikään kaikista reippain päivä, mutta verryttelyn aikana se ei kuitenkaan varsinaisesti juminut. Silti taisi päästä käymään niin että sorruin liialliseen liikkeen ylläpitämiseen pohjeavuilla ja raipalla sen sijaan että hevonen olisi itse pyrkinyt eteen. Tavoitteeni oli avata liikettä ratsastamalla niin ravissa kuin laukassakin reippaasti eteen askelta pidentäen ja antaa Jussin aluksi mennä pidemmässä muodossa. Suunnitelma vaikutti toimivan ihan hyvin, sillä alun töksöttävä ravi pehmeni verryttelyn myötä joustavan ja letkeän oloiseksi liikkeeksi jossa oli helppo istua. Muotokin pysyi aika ryhdikkäänä ja lyhyenä, vaikkakin painui usein liian syväksi. Vasen laukka rullasi oikein mukavan oloisesti. Kohtalokkaaksi virheeksi taisi vaan koitua se että hämäännyin Jussin liikkuessa "ihan mukavasti" kuvittelemaan että homma toimii. Mitä sen sijaan olisi tarvittu olisi ollut todellinen herkistäminen pohjeavuille ja hevosen herättely esimerkiksi nopeilla siirtymillä sen sijaan että puksuteltiin mukavuusalueellamme samassa askellajissa.

Edellisen ratsukon aloittaessa vuoronsa siirryimme kentän päätyyn odottelualueelle. Tilaa oli tässä vain hyvin kapea kaistale jossa ei paljon eteen mahtunut ratsastamaan, vaan hissuteltiin miniravia ja jumittiin käynnissä. Tämä odotteluaika varmasti tappoi Jussilta viimeisenkin eteenpäinpyrkimyksen, ja raippakaan ei enää tällä valmistautumisalueella ollut mukana. Kun sitten päästiin radalle valmistautumaan suoritukseen tuntui Jussi hyytyvän niille sijoilleen ja tiesin mitä tuleman piti. Ennen lähtömerkkiä yritin vielä herätellä Jussia eteen pienellä laukkapätkällä sekä kevyttä ravia eteen ratsastamalla. Jussi jäi kuitenkin pahasti pohkeen taakse, ja muotokin valahti edestä pitkäksi ja matalaksi pilkkimiseksi. Eipä siinä muu auttanut kuin aloittaa suoritus näistä lähtökohdista, vaikka edessä oleva urakka puskea hevonen radan läpi tuntui lähes toivottomalta.

Koko suoritustamme leimasi siis alusta loppuun liikkumisen nihkeys ja hitaus pohkeelle. Keskiraveja ei Jussilta irronnut pätkän vertaa, vaan ainoa reaktio pohkeeseen oli hännän huiskinta. Ravivoltit ja kolmikaarisen kiemuran sain ratsastettua teiden puolesta ihan huolellisesti, mutta ravista puuttui kaikki aktiivisuus ja lennokkuus ja hevonen pilkki matalalla kaulalla kuolaimen alla. Kolmen askeleen käyntisiirtymisen jälkeen jouduin käyttämään kannusta aika reilusti ennen kuin sain Jussin viiveellä takaisin raviin.

"Keskiravi" eli askel ei pitene mihinkään suuntaan. Mutta huomatkaa istunta!

Kuvissa näyttää ihan kivalta kun ei näy miten hitaasti mennään.

Keskikäynnissä Jussi painui jos mahdollista vieläkin matalammaksi ja niskasta linkkuun, ja pelkäsin etten saisi sitä käynnistä enää mitenkään nostamaan laukkaa. Laukka kuitenkin nousi, vaikkakin hieman hitaasti ja tahmeasti. Oikeassa laukassa puskeminen jatkui, ja keskilaukkalävistäjälle ei juuri saatu askeleeseen eroa. Peruutuksessa mentiin vinoon ja sen jälkeen raviin päästiin vasta monen käyntiaskeleen kautta. Vasen laukka oli kenties ohjelman paras osuus, Jussi liikkui ehkä aavistuksen sujuvammin eteen ja itseäni helpotti tieto siitä että ohjelma olisi pian päätöksessä. Viimeiseen keskilaukkaan sain Jussin reagoimaan hieman eteen, ja saatiin tästä lävistäjästä jo peräti kuutonen. Lopputervehdykseen ravattiin vähän reippaammin, mutta Jussi yritti kovasti ennakoida pysähdystä ja pysähtyi lopulta vinoon. Selvittiinhän sitä taas tämäkin urakka läpi, mutta ei voi sanoa että radalla olosta olisi tänään päässyt nauttimaan.

Käynnissä pilkittiin kuolaimen alla (kuten suurin osa ohjelmasta muutenkin).

Vasen laukka oli radan parasta antia.

Lopputervehdykseen tultiin aavistuksen sujuvammassa ravissa.

Kyllä tämä vaan oli varsin onneton suoritus, ja huomattava notkahdus verrattuna viime kisojen rataan. Pisteitä saimme 59,6 %:n edestä, ja tuomarin palaute koski lähinnä sitä että liikkumiseen olisi tarvittu paljon lisää energisyyttä, irtonaisuutta ja venyvyyttä. Siinäpä se tiivistettynä olikin mikä tänään oli pielessä. Tällaisia ongelmiahan meillä on Jussin kanssa kisoissa perinteisesti ollut, ja oikeastaan olemme menneet kautta aikain vain kaksi sellaista rataa joissa Jussi on liikkunut hyvin ja olen voinut olla menoon tyytyväinen. Näitä hyytymisiä on sitten puolestaan nähty huomattavasti useammin, mutta ehdin turhan optimistisesti ajatella että pahimmista jumittumisista olisi Jussin kanssa päästy jo yli. Petollista on se että verryttelyssä Jussi tuntuu menevän ihan hyvin ja jumittamatta, mutta kaikki liike katoaa ja pohkeeseen reagointi lakkaa sillä hetkellä kun siirrymme kisaradalle. Ensi kerralla on ehdottomasti kokeiltava jotain muuta verryttelytaktiikkaa kuin perinteistä "tämähän menee ihan kivasti, puksutellaan nyt vaan leppoisasti kaula kaarella ympyröitä". Jotain millä saisi Jussin oikein säpäkäksi ja vähän "kuumumaan", jos sellainen nyt mitenkään on mahdollista tällaisen perusluonteeltaan hyvin rauhallisen hevosen kanssa. Ehdottomasti ainakin suoraan radalle aktivointitehtävistä ilman mitään käyntijumimisia juuri sitä ennen. Ope ehdotti herättelytehtäviksi laukannostoja suoraan peruutuksista ja muutoinkin nopeita siirtymisiä askellajista toiseen. Laitetaan siis nämä muistiin ensi kertaa varten. Harmillista että kisat meni tällä kertaa näin kehnosti, mutta nyt ei kannata liikaa jäädä siinä harmituksessa vellomaan vaan ottaa opiksi ja suunnata katse kohti tulevia koitoksia.




Noralle kiitos videosta!

Vikaa korvien välissä

Hyppyharjoitukset Sulon kanssa saivat jatkoa varhain lauantaiaamuna. En voinut mitään sille että taas jännitin häiritsevän paljon. Sanoin kyllä opelle etukäteen että tänään voisi esteet pitää meille ihan pieninä ja sitä kautta yrittää päästä rennompaan ja rauhallisempaan fiilikseen ilman ylimääräistä hermoilua. Suloon oma jännitykseni tietenkin tarttui, ja se näkyi tunnin alussa ympäristön tuijotteluna hevosraukan etsiessä syytä kuskin jännittyneisyydelle. Päädyttiin sitten tuijottelemaan koko tunnin ajan tuttua lanaustraktoria maneesin nurkassa vielä senkin jälkeen kun olimme käyneet sen lähietäisyydeltä ja äänekkäästi puhisten tarkastamassa. Sulon Oikea Estemoodi ei tänään noussut esiin, eli terävin säpäkkyys ja aktiivisuus jäivät puuttumaan ja "kuumumista" ei nähty. Rauhallisuus on periaatteessa hyvä juttu, mutta samalla se tarkoitti huonosti mukana olevia takajalkoja mikä puolestaan ei ollut hyvä juttu hyppäämään lähtiessä.

Tänään treenattiin ratatehtävää, jota ennen verryteltiin hieman yksittäistehtävillä. Aloitettiin kahden pienen pystyn pätkällä (esteet 3 ja 4). Näistä esteistä jälkimmäinen mustakeltainen pysty aiheutti ensin pientä jarrutusta esteen edessä, mutta yli mentiin ja toisella kierroksella molemmat esteet hypeltiin oikein sujuvasti. Sulo pääsi jopa hieman yllättämään lähtemällä hyppyyn kaukaa sen sijaan että olisi ottanut esteen eteen miniaskeleen.

Seuraavaksi tultiin suora 21 metrin linja pystyltä okserille (esteet 1-2). Esteet olivat ihan pikkuruisia, mutta silti päivän ensimmäinen okseri aiheutti jonkinlaisen paniikkireaktion niin että aloin aivan järjettömästi tuupata estettä kohti heittäen ohjan pois ja heittäytyen itse eteenpäin. Tällaiseen älyttömyyteen Sulo tietenkin reagoi stoppaamalla välittömästi. Kaiken lisäksi en edes laskenut askeleita tai suunnitellut askelmäärää. Uudella yrityksellä tuuppasin edelleen, mutta nyt olin päättäväisemmin menossa okserille kuudella askeleella, ja Sulo hyppäsi pikkuokserin kaikesta ajamisesta ja tuuppauksesta huolimatta. Tultiin vielä toinen sujuva kierros kuudella askeleella, mutta edelleen ajoin hevosta estettä kohden niin istunnalla kuin pohkeellakin aivan liikaa. Ei näin!

Sitten hypättiinkin jo päivän rata. Ensimmäisen kierroksen tulimme turvallisella 50-60 cm korkeudella. Nyt ope kehotti ottamaan radan aloittavalle 21 metrin linjalle seitsemän askelta, ja tällä askelmäärällä linja menikin nätimmin kun en alkanut tuupata vaan istuin ja odotin kaikessa rauhassa. Kolmos- ja nelospysty ylittyivät nätisti, mutta viidentenä esteenä olevalle okserille tullessa iski taas epävarmuus mieleen kun epäilin Sulon kyttäävän puomien välistä paistavaa aurinkoläikkää maassa. Epävarmuus tarkoitti tietenkin taas eteen kallistuvaa ylävartaloa ja tuuppausta, ja sen myötä kieltoa. Tuskinpa Sulo olisi koko aurinkoläikästä välittänyt ellen itse olisi sille kertonut että esteessä on jotain epäilyttävää. Otettiin uudestaan koko kaareva linja pystyltä okserille, nyt ohjeena istua jämäkästi satulassa jalat hevosen ympäri ja pitää laukka lyhyenä. Tällä reseptillä selvitettiin okserikin, ja matka jatkui seuraavien kahden pystyn yli ilman välikohtauksia. Radan toiseksi viimeiselle esteelle eli okserille oli lyhyt tie tiukasta kaarteesta, ja kun Sulo hieman hidasti esteen eteen kuvittelin sen pysähtyvän. Sulo kuitenkin hyppäsi, jolloin jäin ikävästi jälkeen hypystä. Jatkoimme kuitenkin seitsemällä askeleella linjan toiselle esteelle, jonka Sulo myöskin hyppäsi kiltisti. Tällä suoralla linjalla se tosiaan hieman pelasteli töpeksivää kuskia.

Rataa hypättiin vielä toinen kierros. Okserit jätettiin pieniksi, mutta muutama pysty oli huimassa n. 70 cm korkeudessa. Ensimmäiset kolme estettä ylitimme oikein asiallisesti ja kauniisti. Sitten lähestyimme päivän jostain syystä epäilyttävimmälle ja hankalimmalle esteelle eli sinikeltaiselle neloselle. Jokin epävarmuus hiipi taas omaan mieleen (kai se este näytti pelottavan isolta tai jotain), ja Sulo reagoi heti kiellolla. Epävarmuus ja paniikki vain kasvoi tämän seurauksena, joten stoppi tuli seuraavallakin yrityksellä. Tämän jälkeen ope komensi voltille hetkeksi nollaamaan tilannetta ja etsimään laukkaa kuntoon. Voltilla useita kierroksia laukattuamme kokeiltiin uudestaan, ja taas tuli tuuppaus sekä kielto. Neljännellä yrityksellä sain lopulta oltua niin jämäkkä että Sulo hyppäsi. Olin varautunut siihen että esteen jälkeen Sulo voi kiihdyttää okseria kohti, ja kun kontrolli sitten tuntui hieman katoavan niin olin valmiina kääntämään ympyrän ennen kuin jatkoimme okserille. Seuraava stoppi tuli jo kuutosesteelle, jolle lähdin jälleen kerran ajamaan Suloa eteen sen sijaan että olisin odottanut ja istunut. Ope muistutteli sadannen kerran että esteitä kohti ei lähdetä työntämään vaan mennään kaikessa rauhassa hyvässä laukassa estettä odottaen. Toisella yrityksellä tämä pysty ylittyi, ja jatkoimme radan loppuun ilman kieltoja vaikka joka esteellä mielessä olikin pieni epävarmuus.

Lopuksi saimme vielä sakkokierroksen hankalalle nelosesteelle. Tultiin vähän huonolla tiellä, ja toistin vieläkin samoja lähestymisvirheitä saaden Sulon kieltämään. Seuraavasta lähestymisestä päästiin yli vähän pohjasta, ja sähläyksen jälkeen hypättiin vielä sakkokierroksen sakkokierros, edellen pohjasta mutta yli kuitenkin.



Kyllä jäi harmittamaan kun meno oli näin hankalaa ja vieläpä näin pienillä esteillä. Mielessä vaan on nyt niin suuri epävarmuus ellei jopa pelko että esteiden edessä sorrun paniikkiratkaisuihin. Sulo tuntuu myös lukevan ajatuksiani siltä osin että pelkkä oma epäilykseni mahdollisesta kiellosta saa sen stoppaamaan. Kun vaan olen menossa päättäväisesti yli enkä lähde tuuppausasentoon tai ajamaan hevosta päättömästi estettä kohti niin näin pienet esteet kyllä ylittyvät. Eteen voi esteen edessä pyytää, mutta tämän tulee tapahtua silloin kun olen nähnyt paikan johon ollaan menossa eikä niin että lähden varmuuden vuoksi ajamaan eteen vaikkei ponnistuspaikasta ole mitään käsitystä. Syy kieltelyihin löytyy selkeästi omien korvien välistä, ja vianhan ei tunnetusti tarvitse olla iso silloin kun se on päässä. Hyppääminen on se mitä haluan tehdä, mutta jännitykseni takia siitä ei nyt tahdo tulla yhtään mitään. Tilanne on siis enemmän kuin turhauttava.