Yksi-kaksi-sukellus

Sunnuntain estetunnilla mentiin viimeinen kisoihin valmistava treeni Vaken kanssa. Tehtävät olivat samat mitä menin eilen Repellä, eli melko kavalettipainotteista. Kuten olin arvellut Vake tuntui Repen jälkeen ihanan helpolta ja kuuliaiselta. Menimme aluksi eiliseltä tuttuja siirtymistehtäviä puomilinjalla, ja Vake teki niin ravin ja käynnin väliset siirtymiset kuin laukannostotkin kellontarkasti.

Hyppäsimme ensin yksittäin päivän tehtävät, eli suoran noin 20 metrin linjan, lävistäjällä maapuomin ja kahden pienen hypyn jumppasarjan sekä kahden askeleen lävistäjäsarjan. Esteet olivat tässä vaiheessa vielä aivan pieniä. 20 metrin linjalle meni ristikkokorkeudella peräti 7 askelta, vaikka laukka olikin mielestäni ihan tarmokasta. Jumppasarjalla katselin ensimmäisellä kierroksella alaspäin, ja kun vauhtikin meinasi loppua kesken tuli sarjan ylityksestä kömpimistä. Niinpä ope joutui tälläkin kertaa muistuttamaan katseen ylhäällä pitämisestä. Tulimme jumpan uudestaan ja katsoin nyt ylös ja eteenpäin, ja tällä tyylillä sarja ylittyikin paljon sujuvammin ja paremmassa tasapainossa.

Eilisestä poiketen tänään mukana tehtävissä oli myös kavaletti joka tuli ylittää suurella voltilla lyhyeltä sivulta. Tämän kavaletin yli hypättiin aina tehtävän aluksi tai lopuksi. Voltilla oleva kavaletti meinasi olla suorastaan tunnin haastavin pala, sillä ohjaus ei Vakenkaan kanssa ollut ihan täydellisesti hallinnassa. Yleensä Vake puski voimakkaasti sisään niin että tiestä kavaletille tuli kovin jyrkkä eikä sille päästy alkuunkaan suorana. Kavaletin jälkeen puolestaan poni meinasi liirailla voltilta ulos, mikä tietenkin oli seurausta huonosta tiestä ja vinoudesta kavalettia ylittäessä. Vaken kanssa tahtoo olla tällaista ongelmaa että kun sen saa liikkumaan ja "ajattelemaan eteenpäin" se alkaa samalla myös liirailla ja oikoa sisäpohjetta vastaan. Lisäksi teen monesti sen virheen että käännän liikaa sisäohjasta, ja tällöin seurauksena on heti ulkolapa edellä liirausta.

Hyppäsimme lopuksi radan, joka oli sama kuin eilen lukuunottamatta aluksi ja lopuksi ylitettävää volttikavalettia. Ensimmäisellä kierroksella esteet olivat noin 60 sentissä ja toisella kierroksella 80 sentissä eli kisakorkeudessa. Vake lähti liikkeelle hyvällä imulla, mutta ensimmäisellä voltilla kavaletin yli sen energia pääsi hiipumaan ja sainkin hoputella laukkaa riittäväksi ennen lävistäjälle kääntymistä. Ohjaamisessa oli myös selkeät haasteensa kun Vake yritti kavaletille kääntyessä imeä jo sen vieressä olevalle pystylle. Sain joka tapauksessa laukan sujumaan eteen, ja suoralla linjalla kavaletilta okserille ajoin laukkaa liikaakin eteen niin että kuudes askel jäi jo ahtaaksi. Jumppasarjalle tultiin kovin vinosti perä oikealla, mutta onneksi Vake ei ole nipo siitä vaikka esteelle tultaisiinkin vinossa. Viimeiselle sarjalle päästiin suoremmin, sillä tätä käännöstä Vake ei ehtinyt ennakoida.

Kasikympin esteitä sisältävälle ratakierrokselle lähtiessä muistuttelin itseäni riittävän pitkästä ohjasta ja nyrkkien rentona pitämisestä niin että Vake saisi tarpeeksi tilaa eikä kiskoisi minua hypyssä eteen. Vaikka ote oli pieni ja hento en silti ollut kasikympin hypyissä mukana niin luontevasti ja sulavasti kuin toivoisin, vaan pohkeet pääsivät irtoamaan ponin kyljistä ja mukautumisessa oli jonkin verran sukeltamisen makua. Suoralla linjalla kavaletilta okserille maltoin nyt olla ajamatta eteen, joten kuusi laukkaa mahtui väliin sopivasti. Varsinkin okserilla liioittelin mukautumista sukeltaen, ja luullakseni tästä johtui etukavioiden kolautus puomiin. Eihän etuosa pääse nousemaan jos ratsastaja heittäytyy kaulalle liikaa. Saimme ottaa kavaletti-okseri-linjan vielä uudestaan johtuen kolautuksesta sekä ajautumisesta okserilla vasempaan reunaan. Lähestyminen okserille onnistui nyt hyvin ja mukautumiseni hyppyyn oli luontevampi (muistin katsoa ylös!), mutta silti puomi kolahti jälleen eli taisin vieläkin vähän sukeltaa tälle "valtavan suurelle" esteelle.

En saanut kasikymppiin nyt aivan sellaista varmaa ja sujuvaa fiilistä mitä jo viime viikolla kaipasin, vaan edelleen mukanaolo tuntui kömpelöltä. Eipähän noita korkeampia esteitä tälläkään kertaa kovin montaa hypätty, mutta jospa tämä riittäisi kisatreeniksi kun Vake kyllä homman osaa. Omasta puolestani tärkeintä on muistaa pitää katse koko ajan ylhäällä sen sijaan että alan tuijottaa estettä, ja välttää sukeltamista hyppyihin liian voimakkaasti. Ope totesi että silloin kun katse pysyy ylhäällä niin en myöskään sukella, joten siinäpä vielä lisäsyytä suunnata katse maneesin yläikkunoihin ja muistaa myös pitää se siellä. Vake oli tänään hyvä ja pomminvarma suorittaja, joten sen puolesta kotikisoihin voi lähteä 70 ja 80 cm luokkiin luottavaisin mielin.

Maastossa on mukavaa!

Lauantain ohjelma jatkui estetunnin jälkeen maastolenkillä, eli pääsin tänään myös tutun ja turvallisen Vaken satulaan. Sää oli vesi- ja räntäsateinen, mutta sepä ei juuri menoa haitannut. Teimme tänään tosi kivan lenkin, eli lähdimme pitkästä aikaa kesäreittiemme suunnalle. Ensimmäiset kilometrit taittuivat tietä pitkin, ja otimme hyvät pätkät sekä reipasta ravia että laukkaa. Suoraa ja tasaista tietä oli hyvä laukata kunnon siivu, ja niinpä tieosuudella matka taittui nopeasti. Vake meinasi jäädä muusta porukasta jälkeen kaikissa askellajeissa, mutta vaikutti rennolta ja tyytyväiseltä.

Jatkoimme tieosuuden jälkeen osin kesämaastoista tutuille metsäteille, joille oli aurattu jonkinmoiset väylät niin ettei tarvinnut umpihangessa kahlata. Loppumatka metsässä ja hakkuuaukeilla taittui ravissa ja käynnissä. Ihan tuli kesä mieleen näitä maastoja kulkiessa, vaikka kesällä nämä pätkät onkin yleensä ratsastettu toiseen suuntaan. Lähellä kotinurkkia vastaan tuli kaksi moottorikelkkaa. Onneksi kelkkakuskit huomaavaisesti pysähtyivät ja odottivat koneet sammutettuina että hevoset pääsivät ohi ja niinpä tästä kohtaamisesta selvittiin täysin ongelmitta.

Olo oli tänään kovin huoleton ja Vakekin aivan ihana, joten edes harmaa keli ei latistanut tunnelmaa vaan maastoretki ajoi tälläkin kertaa asiansa parhaana mahdollisena mielenvirkistyksenä.

Ratti hukassa mutta silti kivaa

Repe viime kesänä ottamassani kuvassa.

Lauantaista tuli tuplaratsastuspäivä, sillä tavanomaisen viikonloppumaaston lisäksi innostuin mukaan myös aamupäivän kavaletti-/estetunnille Tallinmäellä. Vaken kanssa tänään oli maaston ja vasta huomenna hyppyjen vuoro, joten tälle tunnille luvassa oli jokin yllätyshevonen. Sehän olikin sitten Repe, eli pääsin kokeilemaan 7-vuotiaaksi kääntyvää eestiläisruunaa. Ainakin koon (ja rodun!) puolesta ratsu oli siis juuri sopiva. Ratsastimme tunnin maneesissa, jonne käppäilimme räntäsateessa kilometrin matkan. Autoja meni ohitse suorastaan harvinaisen paljon, mutta Repe suhtautui niihin onneksi rauhallisesti.

Maneesilla Repe oli ensin vähän jännittynyt ja tuijotteli päätyjä jonkin verran, mikä ilmeisesti on sille ihan tyypillistä. Ohjattavuuden totesin heti aluksi aika puutteelliseksi, eli päädyissä puskettiin kylkimyyryä kaula mutkalla. Ympyröille kääntäessä sai olla todella tarkkana että ulkopohje oli napakasti mukana, sillä muutoin Repe vain puski lapa edellä eteenpäin eikä alkuunkaan haluttuun suuntaan. Tämä poni siis todellakin vaati ratsastajalta tarkkaa ja tomeraa ratsastusta eikä huolimatonta humputtelua. Menimme ensin hieman maapuomeja ratsastaen kahden puomin linjalla siirtymisiä ravin ja käynnin välillä sekä lopulta laukannostoja. Hankalinta oli laukannosto käynnistä puomien välissä, sillä en aina saanut Repeä ajoissa laukkaan ennen kuin puomi jo tuli vastaan. Pääsääntöisesti poni kuitenkin kuunteli niin pidätettä kuin pohjettakin siinä määrin että saimme asianmukaiset siirtymiset tehtyä.

Seuraavana vuorossa oli noin 20 metrin suora linja kavaletilta pienelle ristikolle. Repe yritti jumittaa liikkeellelähdöissä, mutta kun sen sai kentän keskeltä liikkeelle ja laukkamaan (tämä vaati välillä tarmokasta raipankäyttöä) rullasi laukka reippaasti eteenpäin. Tykkäsin Repen laukasta kovastikin, sillä siinä oli pyörivyyttä ja askeleessa pituutta ja letkeyttä. Tällaisella laukalla on esteille helppo lähestyä. Ponnistuspaikat löytyivätkin Repen kanssa helposti, ja pikkuiset esteet ylittyivät oikein sujuvasti. Suoralla linjalla Repe ensin vähän jarrutti ja jäi pohkeen taakse niin että askel pääsi lyhenemään jälkimmäistä estettä kohti, mutta kun muistin vähän kannustaa sitä etenemään säilyi laukan energia paremmin koko linjan ajan ja turha viimeinen askel jäi pois. Hypättiin yksittäin vielä pientä jumppatehtävää lävistäjällä, eli innarina maapuomi-pikkupysty-kavaletti-sarjaa. Sain Repen käännettyä estelinjalle ongelmitta, mutta maapuomille ei askelta saatu aivan osumaan. Repe ottikin jonkin raviaskeleen puomin ylityksessä, mutta pystyn ja kavaletin se selvitti oikein näppärästi.

Lopuksi saimme hypätä pienen radan kahteen kertaan. Repe piti saada ensin käynnistettyä riitävän reippaaseen laukkaan, mutta tämän jälkeen se eteni mukavasti ja pienet esteet ja kavaletit ylittyivät sujuvasti. Kaarteet päädyissä tosin olivat aivan järkyttävää kylkimyyryä ulos asettuen, mutta sain kuin sainkin Repen ohjattua estelinjoille ja sitten kun este oli suoraan nenän edessä olikin meno helppoa ja mukavaa. Repe tuntui toimivan vähän samalla idealla kuin Vake: tuntumaa mahdollismman kevyeksi ja ohjalla tilaa sekä laukkaa tarpeeksi alle niin hyvin menee. Muistinkin aika hyvin rentouttaa käsiä ja antaa Repelle ohjaa niin että se sai laukata ja edetä kunnolla. Toisella ratakierroksella tolpalliset esteet nousivat jonnekin 70 sentin tuntumaan, ja nämäkin Repe ylitti oikein hienosti. Varsinkin viimeisellä lävistäjäsarjalla kavaletilta pystylle (5a-5b) oli todella sujuva ja tasapainoinen fiilis, ja Repe vaihtoi hypyssä hienosti laukankin. Ope oli esityksiimme oikein tyytyväinen, ja olinpa oikeastaan itsekin vaikka päätyjen ratsastus olikin kaukana kauniista. Täytyy muistaa Repen koulutustaso, ja siihen nähden tämä oli varsin asiallista menoa. 

Repestä jäi positiivinen vaikutelma ohjausvaikeuksista huolimatta, ja mikä ettei voisin hypätä sillä joskus toistekin. Periaatteessa Repe oli aika samantyyppinen ratsastaa kuin Vake ja Elmo, joten siinä mielessä se tuntui "omalta". Repen jälkeen tosin Vake tuntuu varmasti mukavan helpolta ja toimivalta, sillä tällainen raaempi ratsu vaatii tietenkin kuskilta huomattavasti enemmän kuin kokenut konkari jonka kanssa perusasiat kuten kääntyminen onnistuvat aivan itsestään. Ihan terveellistä testata välillä oman perusratsastuksen toimivuutta Repen kaltaisella ponilla joka ei ole mikään automaatti vaan rokottaa kaikista apujenkäytön porsaanrei'istä.

Lisää istuntarääkkiä

Torstain tunnilla jatkettiin istuntateemalla, ja ratsukin oli sama kuin viikko sitten eli Jussi. Lisää siis kunnon rääkkiä vatsalihaksille ja lonkille, jee ja auh! Menin koko tunnin ilman jalustimia lukuunottamatta lyhyttä pätkää kevyttä ravia alkuverryttelynä, joten lonkat saivatkin venyä koko rahan edestä.

Tänään ratsastimme erityisesti siirtymisiä. Pitkillä sivuilla mentiin käynnissä, ja ennen lyhyttä sivua siirryttiin raviin sekä pyöräytettiin ravivoltti lyhyelle sivulle. Huomion kohteena istunnassani olivat luonnollisestikin samat asiat kuin edelliskerroilla. Ope muistutteli etenkin hartioiden ja olkavarsien rentona pitämisestä ja etureisien venyttämisestä. Näin alkutunnista en vielä saanut jalkoja venymään kovin pitkiksi vaan lonkat kiristivät liikaa. Harjoitusravi oli kuitenkin lastenleikkiä verrattuna jalustimet jalassa keventämiseen, sillä keventäessä lonkankoukistajiin sattui joka askeleella. Harjoitusravissa lantio oli mielestäni aika korrektissa asennossa, ja istuin ravissa varsin vakaasti. Vatsalihaksia en kyllä tuntenut läheskään tarpeeksi, eli hartioita ja olkavarsia rentouttaessa ylävatsan ote pääsi hieman herpaantumaan. Ope tuumasi Jussin liikkuvan tänään epätavanomaisen suorana, ja huomasin tämän itsekin. Asetus ja taivutus oikealle onnistuivat pehmeästi ja luontevasti, ja vasemmassa kierroksessa ei juurikaan tullut ylitaipumista ja ulkolavan pullahtamista. Itsekin onnistuin kuulemma nyt pysymään vasemmassa kierroksessa keskellä hevosta niin ettei paino tipahtanut ulos, mikä on kyllä jo aika poikkeuksellista. Sen sijaan oikeassa kierroksessa paino pääsi voltilla vähän valahtamaan ulkopuolelle, eli kumma kyllä tänään omien vinouksieni hallinta onnistui paremmin vasemmalle ratsastaessa.

Laukkaa työstettiin vain lyhyitä pätkiä, eli tilanteen mukaan pitkän sivun lopulla tai lyhyellä sivulla nostettiin käynnistä laukka ja jatkettiin puolikas pääty-ympyrä ennen raviin siirtymistä. Välillä tosin haeskelin tuntumaa vatsalihaksiini ja takareisiini parin yhtäjaksoisen laukkaympyrän verran. En löytänyt aivan niin täydellistä oivallusta kropan käytöstä kuin viime kerralla, mutta silti oikea laukka oli aika mukavaa menoa. Jalat pääsivät vielä vähän nousemaan, eli en saanut niitä hevosen ympäri ja takareisiä aktiiviseksi yhtä hyvin kuin viimeksi. Keskivartalo oli silti mukavan jämäkän oloinen eikä vasemmassakaan laukassa tullut mitään holtitonta heijaamista. Vasen laukka oli kuitenkin taas vähän vaikeampi, sillä siinä Jussi kiskoi minua enemmän eteen. Oikeassa laukassa puolestaan löytyi ajoittain varsin kivakin raami ja etuosan keveys. Ope muistutteli vielä että lantiota ei pidä viedä liikaa eteen vaan sen sijaan sitä tulee "kääntää" vatsalihaksilla ylöspäin liikkeen mukana.

Parhaat hetket koettiin tällä kertaa tunnin lopuksi kun laukan jälkeen ravattiin vielä ilman jalustimia. Tämä oli se palkitseva hetki kun noin 50 minuutin tuskan jälkeen lonkat alkoivat vihdoin venyä kunnolla ja pääsin todella istumaan hevosen ympäri. Jussikin liikkui tässä vaiheessa mukavan joustavaa ravia ja hyvässä muodossa olematta kovin raskas. Nyt alkoi harjoitusravi tuntua jo aika helpolta ja sujuvalta. Ope muistutti vielä kertaalleen olkavarsien rentoutuksesta, ja kun sain olkavarret luontevasti kylkien viereen piteni kuulemma koko ylävartalo ja istunta alkoi tuntua siltä kuin pitääkin. Ehkä niihin vatsalihaksiin olisi pitänyt saada vielä lisää rutistusta, mutta kyllä siellä vatsassa jonkinlainen tuki oli koko ajan päällä enkä päästänyt itseäni lötköön yliojennukseen.

Muutaman perättäisen tunnin istuntajakso on kyllä tehnyt todella hyvää, ja väitän että niiden seurauksena olen saanut istunnasta parempaa ideaa käytännön tasolla. Joulukuun pilateskurssilla tuli kunnon "alkusysäys" ja siitä on ollut hyvä jatkaa kun oma ope ohjaa samojen periaatteiden pohjalta. Ei tämä istuminen kyllä helppoa ole, mutta muu ei varmaan auta kuin etsiä ne samat palikat paikoilleen tunti toisensa jälkeen ja toivoa että oikeasta istunnasta tulisi jonakin päivänä automaatio jonka ylläpitäminen ei vie kaikkea huomiota ja energiaa. 

Laukan säätövaraa etsimässä

Keskiviikon tunnilla oli yllätyksekseni esteitä. Koska olin varautunut koulutuntiin ei turvaliivi sattunut mukaan, mutta sepä ei lopulta haitannut sillä tänään ei menty ristikoita isompaa. Ratsu oli estehommiin juuri se oikea eli Elmo.

Elmo oli tänään yllättävänkin reippaalla päällä ja liikkui ravissa alusta alkaen mukavalla energialla. Painoa olisi kuitenkin pitänyt saada vielä reilusti pois etuosalta jotta poni olisi myös alkanut liikkua pyöreämpänä. Laukkaverryttely hoidettiin ensimmäisen puomitehtävän yhteydessä. Tämä käsitti 17 metrin suoran linjan pikkukavaletilta toiselle, ja tavoitteena oli saada väliin ensin viisi ja myöhemmin kuusi laukkaa. Aloituskierros oli oikea, ja Elmo lähti laukkaamaan hyvin eteen mutta kovin pitkänä. Heti ensimmäisen puomin jälkeen laukka kuitenkin putosi yllättäen pois. Näitä ravilleputoamisia tuli puomilinjalla vielä monta kertaa lisää, ja pääsimme koko linjan läpi laukassa vain jos posotimme menemään pitkänä eteenpäin. Tämä oli sitä sujuvaa viiden askeleen laukkaa, mutta jos yritin yhtään lyhentää laukkaa kuuteen askeleeseen pudotti Elmo raville saman tien. Myös kulmissa poni oli herkästi putoamassa raville, ja kun patistelin sitä raipalla pysymään laukassa tuli vastaukseksi napautukseen vähän pukkiakin. Ope ohjeisti tekemään pidätteet ja lyhentämään laukkaa istunnan avulla eikä niinkään ohjalla, mutta loppujen lopuksi ei oikeassa laukassa onnistuttu menemään puomiväliä kuudella askeleella. Ope tuumasi Elmon olevan kovin herkkä sille jos ratsastajan paino keikahtaa vähänkään oikealle, eli ehkä oikean kierroksen ongelmissa oli pohjimmiltaan kyse tästä.

Vasemmassa laukassa Elmo pysyi paremmin, ja saimme mentyä saman 17 metrin linjan sekä viidellä että lopulta kuudellakin laukalla. Kuusi laukkaa onnistui heti kun maltoin istua satulassa loppuun asti enkä lähtenyt ollenkaan heittäytymään ponin edelle siinä vaiheessa kun viimeinen askel alkoi näyttää ahtaalta. Tähän suuntaan vaan laukka pääsi helposti vaihtumaan vääräksi mikäli Elmo loikkasi kavaletin yli kovin kaukaa.

Jatkoimme laukan säätelyn parissa myös lopputunnin. Hyppäsimme vielä kolmen ristikon linjaa, jolla välit olivat 17 metriä (viisi laukkaa) ja 14 metriä (neljä laukkaa). Vitsi oli siinä että viiden laukan väli oli hieman ahtaampi kuin neljän, eli ensimmäiseen väliin piti ottaa kiinni ja jälkimmäiseen väliin taas piti laukan hieman venyä eteen. Kierros oli nyt oikea, mutta Elmo ei enää pudotellut raville vaan laukassa oli koko ajan mukava imu eteen ja poni oli nyt mielestäni lyhyemmän ja ryhdikkäämmänkin oloinen. Viiden askeleen väliin olisi laukkaa voinut lyhentää vielä hiukan lisää, mutta noin muutoin suoritimme tehtävän oikein mallikkaasti. Neljän laukan väli oli helppo ratsastaa kun sai antaa Elmon sujua eteen. Haastavammaksi homma  muuttui kun vaihdettiin suuntaa, sillä linja alkoi nyt neljän askeleen välillä jonka jälkeen laukkaa piti saada lyhennettyä. Saimme kyllä toivotut askelmäärät joka kerta lukuunottamatta yhtä 5+5 askeleen kierrosta, mutta viimeiselle esteelle mentiin ahtaasti pohjaan ja lisäksi kiemurtelulla tilaa hakien, eli laukkaa piti saada vielä paremmin kiinni ja lyhenemään. Yritettiin tätä aika monen toiston verran, mutta vasta aivan viimeisellä kierroksella laukka oli sellaista että viideskin askel mahtui mukaan luontevan oloisesti.

Laukkaa ei siis Elmon kanssa päässyt varsinaisesti hienosäätämään, mutta täytyy olla tyytyväinen siihen että nihkeän alun jälkeen jonkinlainen lyhentäminenkin onnistui ja vaihteita löytyi lopulta enemmänkin kuin yksi. Elmo meni esteille kivan reippaasti, joten varsinaista laiskuutta ei tänään ponissa ollut vaan sillä oli aivan oikea tekemisen meininki. Vaikka tällä kertaa alku olikin vähän kankea ja hankala niin käynnistyttyään meno oli varsin mainiota, joten tunnin jälkeen olin jälleen vannoutunut Elmo-fani. On se vaan niin kiva!

Thule-tamman testiratsastus

Estetunnin jälkeen oli luvassa vielä lisää ratsastusta sunnuntaille, sillä sain kunnian testailla Tallinmäen uutta tulokasta eli Thule-tammaa. Thule saapui perjantaina ja eilen näin sen jo Annen ratsastamana. Kyseessä on siis 2005 syntynyt solakkalinjainen ja siro tamma, joka on aikaisemminkin toiminut tuntihevosen tehtävissä. Karsinassa Thule käyttäytyi erittäin mallikelpoisesti, eikä ollut tietoakaan mistään hapannaamaisuudesta vaikka sillä kuulemma sellaiseen on ollut taipumusta. Isoltahan tällainen reilusti yli 160-senttinen hevonen minusta tietenkin tuntui, mutta koska tamma on todella kapoista mallia oli sen selässä poniratsastajankin hyvä istua.

Ratsastelin kentällä eri askellajeissa lähinnä vain hevoseen tutustuen ja sen ominaisuuksia havainnoiden. Thule oli hyvin pitkälti sitä mitä siitä etukäteen jo tiesin: hyvin järkevä ja tasainen myös uudessa paikassa, ajoittain kuuro pohkeelle mutta tuntuman suhteen herkkä. Siirtymissä askellajista toiseen Thule kyllä reagoi pohkeeseen oikein herkästi ja kuuliaisesti, mutta askellajin sisällä sitä oli hankalampi ratsastaa eteen. Käynnissä Thule pyöristyi helposti ja asettui ja taipui ympyröillä. Ravissa tamma meni sitten hirvimoodiin, ja taivuttaminen tahtoi olla hankalampaa. Ravissa tilanne oli joko-tai: jos otin ns. normaalin tuntuman ja yritin vähänkään ratsastaa etuosaa lakkasi tamma reagoimasta pohkeeseen ja jäi hipsuttelemaan lyhyellä askeleella. Kun ohjaa pidensi ja hellitti tuntuman lähes kokonaan pois suostui Thule lähtemään myös eteen.

Laukkaa kokeilin tietysti myös. Oikea laukka oli pehmeästi pyörivää ja helppoa istua, mutta Thule puski sisäänpäin niin että ympyrät tahtoivat pienentyä ja taipumisesta ei ollut tietoakaan. Uraa pitkin laukatessa kulmat olivat ongelmapaikkoja, sillä niissä Thule tiputti helposti raville. Raville pudottiin aina silloin kun laukka pääsi venymään liian pitkäksi ja hevonen kaatumaan sisälle rautakankena. Vasemmassa laukassa tätä esiintyi enemmän, sillä tähän suuntaan tamma nojasi sisäänpäin vielä voimakkaammin. Tällä on luultavasti paljonkin tekemistä oman vinouteni kanssa, sillä painoni tuntui roikkuvan sitkeästi vasemmalla. Vasemmassa laukassa minun oli ylipäänsä hankalampi löytää luonteva ja jämäkkä istunta, ja niinpä laukka pääsi monesti "leviämään" tasapainottomaksi. Thule olisi epäilemättä kaivannut varsinkin kulmissa vahvempaa tukea ratsastajan istunnasta ja pohkeesta.

Lopuksi vielä ravailtiin, ja menoa seuraamassa ollut ope käski antaa pidempää ohjaa ja ratsastaa ravia reilusti eteen. Tämä osoittautuikin oikeaksi keinoksi saada hevosesta parempaa liikkumista irti, eli jälleen kerran ratkaisu ei ollut etuosan ratsastaminen ohjalla vaan aktiivisuuden parantaminen pohkeella. Pidemmällä ohjalla ja paremmin eteen ravatessaan Thule rentoutui mukavasti, ja alkoi hakeutua pyöreälle kaulalle pitkään ja matalaan muotoon. Vasemmassa kierroksessa käytin ahkerasti ulkopohjetta pyytäen etuosaa suoristumaan oikealta vasemmalle. Tähän Thule vastasi tosi hyvin, eli yksinkertaisella ulkopohkeen käytöllä se hieman suoristui ja tuli samalla pyöreämmäksi. 

Thule oli mielestäni mukava hevonen ratsastaa. Arvostan tällaisia järkihevosia jotka eivät säiky eivätkä hermostu ratsastajaan, ja en sanoisi tätä tammaa laiskaksi vaikka se vähän hidas reagoimaan välillä onkin. Thule kyllä muistuttaa ratsastajaansa ainakin siitä että ohjalla nysvääminen ja kaulan kaarelle ratsastaminen ei ole alkuunkaan toimiva ratkaisu vaan sen sijaan ratsastamisen tulee tapahtua pohkeella takaa eteen.

Kuvista kiitos Riikalle!

Pitkästä aikaa kasikympin esteitä

Sunnuntaiaamuna menimme taas maneesille hyppäämään. Tuuli oli vielä eilistäkin navakampi ja pakkastakin enemmän, joten uneliaisuus kyllä karisi menomatkalla niin ratsastajasta kuin ponistakin. Vake olikin menomatkalla sekä maneesille päästyämme ensin hieman jännittyneen oloinen, mutta rentoutui pikkuhiljaa kun ruvettiin töihin. Viime viikolla mörköytynyt kulma ei enää pelottanut kuin korkeintaan itseäni.

Kun oli verrytelty ravia ja laukkaa molempiin suuntiin otettiin ensimmäisenä tehtävänä ravipuomeja. Puomit olivat viuhkana suurella voltilla, ja välit olivat sen verran lyhyet että askelta piti vähän lyhentää. Vaken kanssa ravin pienentäminen kävi luonnollisestikin hyvin helposti. Ravipuomivoltin perään lisättiin seuraavaksi laukannosto sekä lävistäjällä puomi-kavaletti-puomi-sarja ja toiseen päätyyn kavaletti ympyrällä. Aluksi Vake jumitti laukassa ja vaikutti vähän jännittävän, mutta parin kierroksen jälkeen se käynnistyi ja alkoi edetä sujuvammin.

Hyppäsimme seuraavaksi kolmen esteen linjaa eli kavaletilta kaarevasti pystylle ja tästä suoraan toiselle pystylle. Molemmat välit olivat noin 14-15 metriä, eli melko lyhyet neljän laukan etäisyydet. Ensimmäisellä kierroksella välien lyhyys pääsi vähän yllättämään, sillä Vakella oli esteille nyt hyvä imu ja en tajunnut ottaa ensimmäisessä välissä ollenkaan kiinni vaan lähdin itsekin posottamaan eteen. Tämän jälkeen tiesin eteentuuppaamisen sijaan vain istua ja odottaa vastaantulevia esteitä kaikessa rauhassa. Pystyesteet nousivat heti ensimmäisen kierroksen jälkeen monta pykälää ylöspäin eli kasikymppiin asti, ja Vaken kanssahan me ei olla näin isoja hypätty yli kahteen kuukauteen. Sujuvasti toki ylittyivät kasikympinkin esteet, mutta tuntui siltä etten päässyt hyppyihin tarpeeksi vaivattomasti ja tasapainoisesti mukaan vaan pohkeet irtosivat ponin kyljistä ja lentelivät minne sattuu.

Ennen ratatehtävää menimme kertaalleen vielä sarjan, jossa pystyn ja ristikko-okserin väliin tuli yksi laukka-askel maapuomin yli. Väli ei ollut kuin reilu 6 metriä, mutta esteiden ollessa aivan pieniä sai töppöjalka-Vake tähän kyllä venyä. Vaken laukan riittävyys minua ehtikin jo huolettaa, mutta ponihan ponkaisi sarjan niin reippaasti että en ehtinyt huomatakaan kun jo hujahdimme esteiden ja puomin yli ilman mitään ongelmaa.

Kun tehtävät oli nyt käyty yksittäin läpi oli radan vuoro. Rataan kuuluivat ravipuomit sekä kavalettitehtävät, kavaletin ja pystyjen linja, ravipuomit toistamiseen, yhden askeleen sarja ja vielä kavaletti ympyrällä. Suoran linjan pystyjen lisäksi myös sarja nousi nyt 80 senttiin. Pitkästä aikaa hieman korkeammalla olevat puomit aiheuttivat ratsastukseeni pientä ylimääräistä tärinää, jonka vuoksi fiilis ei ollut ihan riittävän rento vaan oli hiukan sähläyksen makua. Vake kuitenkin hoiti osansa hienosti, ja kaikki esteet ylittyivät mallikkaasti. Kavaletti-pysty-pysty-linja taisi olla onnistunein osuus kun ponnistuspaikkoja ei joutunut kyttäämään vaan tarvitsi ainoastaan istua ja odottaa seuraavaa estettä. Ravipuomeilla kesken radan Vake pääsi hyytymään, mutta reipas laukka löytyi sen jälkeen onneksi ajoissa ja sarjalle tultiin terävästi. Ponnistuspaikka a-osalle meni hieman lähelle, ja Vake joutui tämän jälkeen venymään välissä ihan kunnolla. B-osan hypystä tuli sellainen pitkä roikaisu, ja yritin kyllä mennä mukaan mutta en siinä kauhean sulavasti onnistunut. Jäin kuulemma katsomaan sarjalla liikaa alaspäin, ja ope muistutteli että mitä hankalampi tilanne ja hyppy sitä tärkeämpää on pitää katse ylhäällä.

Rata hypättiin vielä toiseen kertaan ja suoriuduimme aika samaan malliin kuin ekalla kierroksella. Nyt jännitin vähemmän ja tekeminen oli mielestäni rennompaa, ja muistin radan aikana tietoisesti rentouttaa käsiä. Sarjalla Vake joutui taas venyttämään b-osalle pidemmän hypyn, mutta nyt pidin päättäväisesti katseen ylhäällä ja niin pääsin tasapainoisemmin mukaan hyppyyn. Viimeiselle kavaletille sain sitten ratsastella täysin vapautunein ja huolettomin mielin, ja kun kaikki ylimääräinen puristus ja jännitys olivat poissa niin lähestyminen ja ylitys onnistuivat tietenkin aivan nappiin. Yhtä luontevasti pitäisi osata tulla myös niille oikeille esteille!

Päivän suuret plussat: ei säikkymisiä ja hypättiin pitkästä aikaa ns. tavoitekorkeudella. Jee! Tämän tunnin perusteella ope totesi että voimme vallan mainiosti mennä kahden viikon päästä kotikisoissa myös 80 cm luokan. Itse olin hieman empivällä kannalla, mutta onneksi on vielä ensi viikon treenit joissa voi tunnustella menoa ennen lopullista päätöstä. Menomme näytti kuulemma ulospäin hyvältä, mutta tekeminen ei itsestäni tuntunut niin varmalta ja helpolta kuin olisi suotavaa. Vakehan kyllä hyppää mitä eteen laitetaan, mutta arveluttamaan jäi oma mukanaolo hypyissä. Nyt kun on menty pidemmän aikaa vain matalilla korkeuksilla niin isommat hypyt tuntuivat hieman hankalilta. Ope totesi asian korjaantuvan luultavasti sillä että ratsastan jonkin verran pidemmällä ohjalla jottei käy niin että Vake kiskaisee minua hypyssä eteenpäin. Vakella kun on tapana venyttää hypyissä kaulaa todella paljon eteen ja alas, ja aluksihan minulla olikin juuri tällaisia mukautumisvaikeuksia ennen kuin kesän mittaan hoksasin miten Vakelle annetaan ohjalla tarpeeksi tilaa. Tämä riittävän myötäämisen taito on tainnut päästä pikkuesteitä hypellessä viime aikoina unohtumaan, mutta eiköhän se sieltä nopeasti palaudu kun tiedän nyt kiinnittää asiaan huomiota.