Väistöjä ja puomeja

Keskiviikon tunnilla oli tällä kertaa luvassa puomeja. Sain ratsuksi alunperin Manun, mutta vaihdoin sen lopulta toisen ratsastajan kanssa Peraan. Enteilin katastrofia Manun kanssa, sillä sen estesatula ei ollut käytettävissä vaan olisin joutunut menemään koulusatulalla jossa hankalasti könöttäessäni onnistun ajamaan Manu-paran paniikin partaalle. Manu sinänsä olisi ollut ihan mukava heppa puomitunnille, mutta niin oli Perakin.

Ennen puomitehtäviä aloitimme tunnin väistöjen parissa. Pitkillä sivuilla mentiin ensin käynnissä ja sitten ravissa pohkeenväistöjä etuosa uraa seuraten, ja lisäksi ratsastettiin edelliskerran tapaan pituushalkaisijalla pysähdyksiä. Pera liikkui koko alkutunnin aika nahkeasti, ja kun moottori oli sammuksissa ei tietysti muotokaan tasoittunut ja pyöristynyt kunnolla. Näiden tehtävien puitteissa en onnistunut ratsastamaan Peran liikettä tarpeeksi eteen ja teräväksi, vaan jäimme hissutteluvaihteelle. Pysähdykset Pera teki varsin mallikkaasti, tosin jo parin toiston jälkeen se alkoi ennakoida ja sain ratsastaa pysähdyspisteen lähestyessä pohkeella aika lailla. Pysähdys tuli nätisti istunnalla eikä ohjaa tarvinnut käyttää, joten ainakin tämä oli huomattavasti helpompaa kuin Jussilla viime viikolla. Tuskailin etenkin tunnin alkupuolella ylös nousevia jalkoja, mikä tietenkin vain korostui kun olin koko ajan vähän puskemassa Peraa eteenpäin. Aivan kuin lonkat olisivat olleet tänään erityisen jumissa ja koko lonkkakulma täysin linkussa. Olisi voinut olla fiksu veto heittää ainakin alkutunniksi jalustimet pois ja koettaa keventää ilman jalustimia sen verran kuin se näiden tehtävien lomassa oli mahdollista.

Pohkeenväistöt käynnissä olivat vähän epämääräistä kiemurtelua, kun taas ravissa väistöt olivat jostain syystä paljon helpompia. Varmaankin ravissa jäi kuskille vähemmän aikaa antaa ylimääräisiä apuja ja sekoittaa koko pakka. Oikeassa kierroksessa eli vasenta pohjetta väistäessä ulkolapa pyrki aika voimakkaasti karkuun, ja kaula oli kovin vinossa. Kun ulkolapaa sai oikean puolen avuilla hieman korjattua eli ”otettua väistön vastaan oikealla pohkeella”, kuten ope asian ilmaisi, alkoi väistö sujua tähän suuntaan ihan asiallisesti. Tärkeää oli myös säilyttää väistöä ratsastaessa rentous ja apujen pehmeys, sillä jos aloin liikaa painostaa Peraa vahvalla kädellä tai jalalla alkoi se vain kiemurtaa karkuun. Nätillä ratsastuksella toimi myös hevonen nätimmin, kuinka yllättävää. Vasemmassa kierroksessa en ehtinyt hioa väistöä näin hyvin kuntoon. Tähän suuntaan Pera pysyi paremmin apujen välissä suorana ja kiemurtelematta, mutta takaosan poikitus jäi usein vaivihkaa aivan puutteelliseksi.

Lopputunti sujui laukkatyöskentelyn ja maapuomien parissa. Ylitimme toisen pitkän sivun suuntaista puomilinjaa, jolla oli yksittäiseltä puomilta 13 metrin väli neljän puomin sarjalle. Lisäksi toisella pitkällä sivulla tehtiin alkuun ja loppuun laukkavoltit yksittäisen puomin yli, sekä volttien välille loiva kiemura ravissa. Aloitimme tehtävän oikeassa kierroksessa. Peran laukkakaan ei rullannut erityisen energisesti, tosin puomilinjalla se imi paremmin kuin volteilla. Haluttu askelmäärä eli neljä laukkaa tuli 13 metrin väliin oikein luontevasti, joten annoin Peran humputella tässä hieman lötkössä laukassa. Säädeltävyyttä kuitenkin löytyi pienestä energian puutteesta huolimatta, ja askel oli enimmäkseen helppoa sovittaa puomeille. Venyvyyttä riitti, joten Pera harppasi puomin yli vaivattomasti sellaisestakin paikasta jonka koin itse olevan hieman kaukana.

Kierroksen vaihtuessa vasemmaksi Pera vihdoin heräsi kunnolla. Nyt puomilinjaa ylitettiin aloittaen sarjasta. Laukkaan tuli parempi eteenpäinpyrkimys ja takaosa alkoi polkea paremmin. Puomisarja ylittyi ilmavilla askelilla, ja 13 metrin välissä sain nyt ottaa vähän kiinni ja lyhentää jotta neljä laukkaa mahtui kunnolla mukaan. Tämä onnistui hyvin, ja laukan säätely oli entistä helpompaa nyt kun Pera todella pyrki itse eteen. Open mukaan tämä oli jo varsin hyvää estelaukkaa. Energiatason nousu näkyi myös loppuraveissa, eli Pera liikkui hurjan paljon elastisemmin ja lennokkaammin kuin alkutunnista. Ravissa oli pientä ”sähköä”, ja nyt olisi todellakin vasta päässyt aloittamaan ratsastuksen tosissaan. Tältä pitää Peran liikkeen tuntua!

Ero alku- ja lopputunnin liikkumisessa oli kuin yöllä ja päivällä, joten olisipa kannattanut herätellä Pera isommalle vaihteelle jo aikaisemmassa vaiheessa. Hissutteluun ei pidä tyytyä, sillä Peralta kyllä löytyy niin laadukasta ja ihanaa liikettä kun se vaan vähänkään herää työskentelemään. Toisaalta eipä se hevonen liiku, jos ratsastaja on näin tuskallisen kankea ja jarruttaa istunnalla. Huominen Airan istuntatunti tulee todella tarpeeseen!

Sadeillan maasto

Tiistain tunnin suunnitelmat muuttuivat, kun kenttä oli kovan sateen vuoksi yhtä lätäkköä. Lammikkoisella kentällä rämpimisen sijaan kävimme tekemässä maastolenkin. Vake oli jälleen kunnossa parin lepopäivän jälkeen, ja niinpä sekin pääsi nyt sopivasti maastoon viikonlopun maastoilujen jäätyä sen osalta väliin. Emme lähteneet tänään kankaalle asti, vaan kävimme lyhyemmällä lenkillä "talvimaastossa". Ainakin melkein tunti tässäkin lenkissä meni, ja lähdettyämme liikkeelle seitsemältä ehdimme juuri takaisin ennen kuin tuli kovin pimeää.

Alkumatkasta otimme pienen laukkapätkän tiellä. Metsäosuudella edettiin lähinnä käynnissä, ja loppumatka tietä pitkin kotiin sujui reippaassa ravissa. Vake liikkui tänään ravissa ja laukassa mukavan reippaasti, ja kuskilla oli hymy herkässä. Sateiden suhteen oli hyvä tuuri, sillä vettä tuli niskaan vain lenkin loppupuolella. Tämähän oli suorastaan tunnelmallinen syysilta, kun ei liikaa satanut. Tälle kelille maastolenkki oli ehdottomasti mukavampaa ohjelmaa kuin kuraisella kentällä puurtaminen. Eipä olekaan oltu pitkään aikaan maastossa näin auringonlaskun aikaan ja hämärän tullen, vaikkei tietysti auringonlaskua nytkään näkynyt pilvisen taivaan vuoksi. Hämärtyvästä illasta oli mukava palata kohti tallin ikkunoiden lämmintä valoa.

Maastossa Erä-Akulla

Tänä lauantaina en päässyt maastoilemaan Vaken kanssa, sillä Vake joutui lyhyelle sairaslomalle lepäilemään. Onneksi sen pitäisi olla kuitenkin kunnossa ihan muutamassa päivässä. Lähdin silti maastolenkille Annen seuraksi, ja sain maastoratsuksi tallin luottopelin eli Akun. 15-vuotias Aku-suokki menee maastossa kuskilla kuin kuskilla ja toimii myös vetohevosena hyvin. Otimmekin Akun kanssa vetovastuun koko reissun ajaksi. Ratsastimme kesän aikana vakiintuneen peruslenkkimme kankaalla sisältäen mukavat laukkapätkät sekä meno- että paluumatkalla.

Aku oli tasainen menijä, ja eteni luonnollisestikin Vakea reippaammin. Käynnissä Anne ja Jetti jäivät meistä helposti jälkeen. Ensimmäisellä laukkapätkällä sain hieman hoputella Akua eteen, mutta se vastasi hyvin ja laukata puksutti sopivan reipasta vauhtia. Kaasu ja jarru toimivat koko ajan, eikä Aku painanut ohjalle missään vaiheessa. Laukan jälkeen raviosuuksilla Aku halusi juosta vähän reippaammin, muttei edelleenkään painanut ohjan päässä yhtään. Annoin ruunan mennä posottaa omaa vauhtiaan ja naureskelin kyydissä. Laukalle kotia päin Aku lähti innokkaasti, mutta edelleen koko ajan säilyi 110% hallinta. Pyysin tällä pätkällä Akua eteenpäin reiluun laukkaan, ja nautin reippaasta ja tasaisesta kyydistä. Laukan säädeltävyyttäkin tuli kokeiltua, kun Anne pyysi meitä hetkeksi hidastamaan. Aku tuli erinomaisen kuuliaisesti kiinni lyhyempään laukkaan, ja kun rauhallisemman pätkän jälkeen pyysin sitä uudestaan eteen lähti se taas harppomaan reippaammin. Aivan mainio hevonen!

Maastoreissu Akun kanssa oli oikein kiva. Toki olisin mieluiten ollut lenkillä Vaken kanssa, mutta oli kuitenkin mukavaa kokeilla toistakin ratsua välillä ja Aku oli kerrassaan loistava maastohommissa. Suomenhevonen parhaimmillaan! Tällaisella hevosella on ilo ratsastaa myös vetopaikalla, ja tällä lenkillä pääsi todellakin rentoutumaan.

Mukavan reipasta menoa

Kotikentälle järjestyi Pian estevalmennus, ja menin Vakella kahden hengen ryhmässä Annen kanssa. Tunti alkoi hakien laukassa reipasta etenemistä ja nopeaa reagointia eteen sekä taakse. Siinä tuli ihan tehokas herätys sekä kuskille että ponille. Vake lähti pienellä herättelyllä laukkaamaan aika hyvin eteen, mutta temponmuutosten nopeutta voisi tietysti aina parantaa. Teimme myös laukanvaihtoja, ja näissä olisi tempo pitänyt saada säilymään paremmin. Minua vaivasi jälleen ärsyttävä taipumus kääntää eteenratsastaessa hartiat ja ylävartalo eteen sekä päästää istunta heijaamaan edestä taakse. Pystyyn ja jäntevyyttä!

Ensimmäisenä estetehtävänä hyppäsimme ympyrällä kahta kavalettia kolmen laukan välillä. Vake liikkui tässä vaiheessa mukavasti eteen, ja Pia piti huolen etten antanut laukan missään välissä sammahtaa. Toisaalta ei myöskään saanut jäädä turhaan ajamaan, vaan pyrkimyksenä oli saada laukka sujumaan eteen niin että kyytiin saattoi jäädä istumaan ja odottamaan ilman puskemista. Ympyrätehtävä onnistui melko hyvin, mutta Vake tunki varsinkin oikeassa kierroksessa sisäpohjetta vastaan pyrkien oikaisemaan kavalettien välistä reittiä. Vasemmassa kierroksessa oli vähän samaa puskemisyritystä, mutta tähän suuntaan oli helpompi saada sisäpohje läpi ja poni vähän taipumaankin kaarevalla tiellä.

Seuraavassa kuviossa olikin jo useampia tehtäviä mukana. Aloitimme lävistäjälle sijoittuvasta maapuomin ja pystyn linjasta, johon tuli kolme laukkaa. Matka jatkui äskeisille kavaleteille kaarevalla uralla, sitten toiselle lävistäjäpystylle ja lopuksi vielä oikeassa laukassa pysty-okseri-pysty-kolmoissarjalle, jossa välit olivat noin 9,5 metriä eli kaksi laukkaa. Vake lähti ihan topakasti liikkeelle, mutta ensimmäinen linja maapuomilta pystylle oli sille aika pitkä. Hypystä tuli vähän kumma, kun hetken mietimme venytäänkö esteen yli vai otetaanko vielä neljäs askel. Vake venyi, mutta en ihan pysynyt mukana ja niin Vake pääsi seuraavassa kaarteessa puskemaan hurjasti sisään. Aloitimme homman alusta, ja nyt pääsin ratsastamaan kaarteen lävistäjäpystyltä kavaleteille paremmin. Kolmoissarjan välit selvitimme kunnialla ilman lisäaskeleita. Sarja otettiin kuitenkin vielä saman tien uusiksi, sillä minun piti muistaa suoristautua väleissä paremmin pystyyn. Uusintakierros olikin sujuvampi kun keskityin istuntaan enkä jäänyt kellumaan etunojassa.

Annelle kiitos ratapiirroksesta.

Lopuksi hyppäsimme kuvan radan kahteen kertaan, ensimmäisellä kierroksella noin 80 sentissä ja toisella kierroksella noin 85 sentissä. Otin ennen radan aloitusta oikein hyvän laukan alle, ja Vake lähtikin tosi mukavasti eteen. Kolmen laukan väli maapuomilta pystylle (3 ja 4) meni nyt helpommin kun laukka sujui näin hyvin. Kolmoissarjalle vasemmassa laukassa kaartaessa Vake puski jonkin verran sisään, mutta ponnistuspaikka löytyi asiallisesti ja välit eivät edes tuntuneet kauhean pitkiltä. Pia muistutti jokaisessa sarjavälissä suoristautumaan pystyyn, ja mielestäni tämä onnistui näissä kahden laukan väleissä paljon paremmin kuin tyypillisesti yhden laukan väleissä. Viimeinen kaareva linja okserilta pystylle oli tarkoitettu ratsastettavaksi viidellä laukalla. Metrimäärää en tiedä, mutta kuudes askel tuli luontevasti mukaan ja se oli Vaken kanssa ihan ok. Toiselle ratakierrokselle sain ohjeistukseksi ratsastaa tämän kaarteen hieman suurempana jotta kuudennelle askeleelle jäisi vielä enemmän tilaa. Keskityin kuitenkin niin tiukasti lähes 90-senttisen okserin ylitykseen, että unohdin ratsastaa ajoissa kaarretta ulospäin. Viiteen laukkaan ei Vake ihan venynyt, joten ponnistuspaikka ajautui liian lähelle. Tästä hyvästä tuli vielä sakkokierros tälle linjalle. Nyt ratsastin ajatuksen kanssa vähän laajemman tien, ja näin linja meni kuudella laukalla tosi asiallisesti.

Hyppelyt sujuivat tänään oikein mukavasti, ja oli mahtavaa miten sujuvasti Vake eteni kun siltä oikeasti pyydettiin kunnon laukkaamista. Tässä oli ihan menoa ja meininkiä siinä määrin kuin sitä nyt voi Vakella olla. Tuntui, että Vake innostui menemään oikeasti omalla moottorilla sen sijaan että olisi tarvinnut pahemmin puskea. Tällainen vaihde kun Vakesta löytyy niin hyppääminen on tosi kivaa! Hiottavaa sen sijaan löytyy vielä paljon kaarteiden ratsastuksesta sekä omasta asennostani niin että muistaisin istua pystyssä enkä kippuroisi ylävartalo etukumarassa. Onneksi näihin asioihin pitäisi päästä paremmin pureutumaan nyt kun perusongelma eli laukan sujuvuus on näin hyvin ratkaistu.

Siirtymisiä ilman vetoa

Keskiviikon tunnilla oli jälleen koulua, ja ratsuksi tuli vanha tuttu Jussi. Tunnin aiheena olivat pysähdykset ja siirtymiset, mitkä ovat minulle olleet Jussin kanssa perinteisesti niitä hankalimpia tehtäviä. Siirtymisiin haluttiin kevyttä kättä ja vatsalihasten käyttöä, joten siinä tälle illalle haastetta.

Siirtymisiä ratsastettiin pituushalkaisijalla, ja lisäksi pitkille sivuille tehtiin 10 metrin voltteja. Aloitimme pysähdyksillä käynnistä ja sitten ravista pituushalkaisijan keskipisteessä. Aluksi turvauduin ohjiin aivan liikaa, eli kun Jussi tuntui hitaalta pysähtymään sorruin vetämään ohjista. Tämä ei nyt käynyt päinsä. Ilman ohjilla kiskomista jarrutusmatka oli ensin pidempi, mutta kun aloimme molemmat saada juonesta paremmin kiinni sujui pysähdys käynnistä pian oikein asiallisesti istunnalla pidättäen ja kevyellä ohjalla. Jussi liikkui kyllä käynnissä pitkänä puikulana ja huonosti selkäänsä käyttäen, mutta edistystä sekin ettei se pysähdyksissä vain vyörynyt vaan pääsin vaikuttamaan pienemmillä avuilla.

Ravista pysähtymisessä oli aluksi samat ongelmat, eli jarrutusmatka oli pitkä ja en keksinyt muuta keinoa kuin vetää ohjasta hevosen seis. Ope kuitenkin totesi, ettei pari käyntiaskelta väliin haittaa vaan ne ovat vain Jussin keino asetella jalkansa pysähdykseen tasan. Kun aloin olla jarrutuksessa kärsivällisempi ja pyrin vain istumaan vetämättä ohjasta Jussi paransi pysähdyksiä koko ajan. Pysähtyminen oli vähän etupainoisen oloista, mutta ohjastuntuma pysyi kuitenkin kohtuullisen kevyenä, eli kun en vetänyt hevosta ei sekään vetänyt takaisin. Muutoinkin koetin ratsastaa kevyellä kädellä ilman vetokilpaa. Jussi olisi saanut olla lyhyemmässä ja pyöreämmässä raamissa, mutta kun ei sinne ilman vahvaa ohjaa nyt päästy niin menin sitten ihan tyytyväisenä vähän pidemmällä hevosella enkä alkanut yrittää Jussin paketoimista edestä. Ravityöskentelyn lopulla liikkuminen alkoi tuntua jo mukavammalta ja selästä pyöreämmältä, niin että pääsin vähän paremmin istumaan harjoitusravissakin. Tällöin myös pysähdyksistä tuli pehmempiä ja täsmällisempiä.

Lopuksi mukaan tuli vielä laukka. Pituushalkaisijalla siirryttiin ensin ravista käyntiin, käynnistä laukannosto ja laukkavoltti pitkälle sivulle, pitkän sivun keskelle siirtyminen laukasta käyntiin ja uudestaan laukkaan. Myös pituushalkasijalle otettiin muutama siirtyminen laukasta käyntiin siinä vaiheessa kun homma alkoi olla paremmin hanskassa. Jussi nosti laukat hyvin, mutta siirtyminen käyntiin jäi ongelmalliseksi. Laukka ei ollut tarpeeksi takaosalla ja lyhyenä niin että siirtyminen olisi tullut pehmeästi ja luontevasti. Raviaskeleita tuppasi aina tulemaan mukaan enemmän tai vähemmän. Olisin myös halunnut laukan pyörimään vähän ilmavammalla askeleella. Oikea laukka rullasi paremmin, mutta vasemmassa laukassa ongelmana tuntui olevan vinous ja ulkokyljelle puskeminen. Molempiin suuntiin ope käski kääntää volteilla paremmin ulkopohkeella ja hellittää sisäohjasta. Oikeassa laukassa sain mielestäni tehtyä ihan asiallisia voltteja joilla muotokin jo vähän lyheni, mutta vasemmassa kierroksessa ulkolapa jäi auttamatta karkuteille.

Siirtymisten parissa tuli tänään pieniä onnistumisia, mutta muutoin tuntui etten saanut Jussiin tällä kertaa ihan kunnolla otetta. Enimmäkseen se jäi liikkumaan aika pitkänä puikulana, ja läpi tunnin vaivasi vinous jota en saanut korjattua. Paremminkin on Jussi kulkenut, mutta hyvää oli sentään se että maltoin ratsastaa tänään kevyellä kädellä myös siirtymiset enkä alkanut kiskoa ohjista. Vetoon ja vahvaan käteen on Jussin kanssa niin helppo sortua, kun se sellaista sietää ja saattaa vieläpä palkita vetämällä kaulaa kaarelle. Mennään mielummin vähän pitkänä kuin lähdetään vahvan käden tielle.

Haitaria raviin ja laukkaan

Hailuotoviikonlopun jälkeen palasimme arkeen ja treenit jatkuivat Vaken kanssa tiistain tunnilla. Menimme koulua, mutta harjoitukset liippasivat vähän estetehtäviäkin sillä mukaan mahtui laukan pidentämistä ja lyhentämistä puomeilla.

Alkuverryttelyn aikana ope kiinnitti kovasti huomiota pohkeisiini, jotka jälleen seilasivat kylkiä pitkin edestakaisin kun pyysin Vakea liikkumaan enemmän eteen. Kantapäätä piti saada painettua alemmas ja koko jalkaa pidemmäksi kylkiä pitkin jotta pohje asettuisi aloilleen eikä liikkuisi pohjeapuja antaessa taakse. Kun kroppani pikkuhiljaa vertyi ja Vakekin alkoi kulkea paremmin itse eteen parani myös pohkeen vakaus ja asento.

Pienen alkuverryttelyn jälkeen aloimme työstää askeleen lyhentämistä/kokoamista ja pidentämistä ravin sisällä. Ravia muuteltiin melko tiuhaan noin kuudesosakentän mittaisissa pätkissä. Vake oli pienen alkutahmailun jälkeen käynnistynyt liikkumaan ravissa melko hyvin eteen, ja tältä pohjalta oli mukava lähteä kokeilemaan ravin sisäisiä siirtymiä. Kovin suurta haitaria ei Vake tietenkään ravissa esittänyt, mutta sain aikaiseksi eroja jotka ainakin selkään tuntuivat selkeiltä. Ravia lyhyemmäksi ja kootummaksi hakemalla sain Vaken pätkittäin liikkumaan mukavan ryhdikkäänä, ja kun tällaisista pätkistä päästin sen venyttämään kaulaa ja askelta hieman eteen lähti se liikkumaan letkeän oloisesti. Muoto pysyi mukavan pyöreänä.

Seuraavaksi ratsastimme kuviota, jossa käännettiin ravissa kentän poikki, lyhennettiin ravia ja nostettiin laukka pitkälle sivulle kääntyessä. Laukassa tehtiin päätyihin ympyrät. Kun olin laukassa Vaken kertaalleen herättänyt oli sillä oikein mukava imu eteen. Tällaista laukkaa oli mainio ratsastaa, ja ympyröillä tulikin laukkaan kivasti pyöreyttä kunhan muistin olla roikkumatta sisäohjassa. Takajalat tuntuivat työskentelevän hyvin, ja laukassa oli mukava istua. Hetkittäin piti takaosaa hieman aktivoida, ja kun naputtelin kevyesti raipalla nakkeli Vake parit pienet pukit. Tämän jälkeen laukka rullasi taas hyvällä energialla ja pyöreänä, ja minua nauratti Vaken pienet pomput. Ponihan tuntui olevan ihan terävänä tänään!

Lopuksi teimme vielä siirtymisiä kahden maapuomin suoralla linjalla. Ensin tehtiin pysähdyksiä ja käyntiinsiirtymisiä ravista, sitten laukannostoja. Vake oli nyt hyvin hereillä, ja siirtymisetkin oli näppärä ratsastaa kun ponilla oli jopa jonkinlaista eteenpäinpyrkimystä. Siirtymiset onnistuivatkin täsmällisesti ja pyöreänä. Viimeisenä palana oli askelpituuden säätely laukassa. Kahden puomin etäisyys oli noin 24 metriä, ja tähän piti saada vuoroin mahdollisimman paljon ja mahdollisimman vähän askeleita. Vake liikkui laukassa niinkin innokkaasti eteen, että lyhentäminen tuntui jopa vähän haastavalta. Toki todellinen vaikeus lienee ollut siinä, ettei laukka kestänyt sammumatta kovin suurta lyhentämistä, eli pohkeita olisi tarvittu enemmän. Luonnollisin askelmäärä tähän väliin olisi Vakelle ollut kahdeksan, ja lyhentämällä sain sen suhteellisen pienellä vaivalla menemään yhdeksällä. Enempäänkin olisi varmasti pystynyt, mutta tämä olisi epäilemättä vaatinut huomattavasti parempaa kokoamista takaosan päälle. Askelten vähentäminen vaati ihan reilua eteenratsastusta, mutta ei Vaken laukka hurjasti pidentynyt vaikka lähtikin sutimaan reippaammin eteen. Pääsimme välin seitsemällä askeleella, ja tämä tuntui olevan melko lailla minimiaskelmäärä Vakelle. Uskon, että toiseen suuntaan eli lyhyemmäksi olisi haitaria löytynyt laukasta paremmin kuin pidennykseen. Joka tapauksessa Vake laukkasi koko säätelytehtävän ajan ihanan pirtsakasti ja terävänä.

Tunnista jäi iloinen mieli, sillä Vakella oli tänään niin kivasti energiaa. Tällaisella Vakella on niin hauska ratsastaa! Vaellusviikonloppu taisi siis tehdä Vakelle pelkästään hyvää, sillä saaressa löytynyt pirteys vaikutti tulleen osittain mukana myös kotikentälle. Etenkin laukkatyöskentely oli tänään onnistunutta, ja laukassa muoto oli parempi kuin pitkiin aikoihin. Kyllä se vaan auttaa kummasti, kun poni liikkuu vähän omallakin moottorilla.

Hailuoto, 3. päivä

Hailuotoviikonloppumme kolmanteen ja viimeiseen päivään heräsimme Marjaniemessä. Tämän päivän ohjelmassa oli ennen kotiinlähtöä vielä yksi maastoreissu. Tämä toteutui lenkkinä, jolta palasimme takaisin lähtöpisteeseen Marjaniemeen. Reitti oli koko porukalle aiemmin tuntematon, joten tämä toimi samalla maastonkartoitusretkenä. Matka alkoi Marjaniemestä etelään päin hiekkarantaa pitkin, joten rantaratsastuksesta saatiin nauttia vähän matkaa tänäänkin.

Lähtö viimeisen retkipäivän lenkille.

Vake oli edelleen virkeän oloinen, ja rannalla ratsastaessa se olisi ollut hyvinkin menevällä päällä. Otimmekin hiekalla pätkän reipasta ravia kun hevoset olivat niin innokkaita. Hiekkarannan päättyessä siirryimme metsäpoluille ja -teille pois rannan tuntumasta. Risteilimme saaren lounaisosissa niin että olin itse ainakin ihan suunnista sekaisin, mutta reittimme joka tapauksessa kulki lopulta peltoteitä pitkin kirkonkylän reunamille. Ratsastimme enimmäkseen käynnissä, sillä pohja oli melko pitkän matkaa kivistä soratietä. Reitti oli kuitenkin sikäli asiallinen, että mihinkään suohon tai rämeikköön ei päädytty vaan tiet ja polut olivat mainiosti kulkukelpoisia. Kirkonkylän kieppeillä siirryimme saaren läpi kulkevan päätien toiselle puolelle ja ratsastimme metsäteitä takaisin kohti Marjaniemeä. Täällä maasto painottui taas enemmän jäkälän peittämiin kankaisiin. Pitkiä laukkaosuuksia ei tänään otettu, mutta laukkasimme loppumatkasta kuitenkin pari lyhyempää pätkää, jotka olivat kivoja nekin.

Vake Marjaniemessä. Taustalla häämöttää majakka.

Aamupäivän retkemme kesti jälleen noin kolme tuntia ja matkaa kertyi parikymmentä kilometriä. Tämä reitti ei ollut aivan samanlainen superelämys kuin eilinen, mutta mukava maastolenkki kuitenkin uusissa maisemissa. Marjaniemessä päästimme hevoset vielä hetkeksi tarhaan ja kävimme itse Luotsihotellin ravintolassa lounaalla sekä kaikessa rauhassa rannalla höntsäilemässä ennen kuin lähdimme kotimatkalle kohti lauttarantaa. Eihän täältä vaan millään olisi raskinut lähteä pois! Uskoisin, että hevosillakin oli tällä reissulla hauskaa. Ainakin Vakesta löytyi saaressa vähän reippaampi ja pirteämpi puoli, vaikka toki se edelleen oli ihana tasainen itsensä eli luottoratsu jonka kanssa oli leppoisaa tehdä tällainen vaellus. Reissu onnistui kyllä aivan nappiin ja enemmän kuin täytti kaikki odotukset. Kiitokset Tallinmäelle, retkiporukallemme sekä huoltojoukoille näistä upeista kolmesta päivästä! Ensi kesänä täytyy ehdottomasti päästä uudestaan!

Videolla vielä pieni kooste viikonlopun tunnelmista.