Ihanasti liikkuu!

Perjantai-illan toinen estetunti vierähti Vaken satulassa. Hyppäsimme säästeliäästi sekä määrän että korkeuden puolesta, sillä kenttä oli hieman kova eikä tässä ollut ehkä tarvettakaan vetää kovin rankkaa treeniä ennen viikonlopun kisoja. Estekorkeudesta riippumatta tällä tunnilla pääsi tarkistamaan olennaisen eli sen, millaisella energialla Vake oli liikkeellä. Viime viikon estevalmennuksessahan meno oli kamalan tahmeaa, joten toivoin että nyt saataisiin paremman mielen hyppäämistä kisojen alle.

Aloitimme puomitehtävällä, eli laukassa mentiin kaarevalla uralla olevan puomisarjan yli. Välit olivat aika pitkiä Vakea ajatellen, joten oltiin vaikeuksissa. Vake ei ollut vielä aivan kunnolla hereillä eikä siinä laukassa mitä tehtävä olisi vaatinut, ja herättely-yritykseni olivat liian varovaisia. Sama ongelma vaivasi myös kahden pikkuristikon sarjalla, jossa oli apupuomi välissä. Yhden laukan väli puomin kanssa oli mukamas toivottoman pitkä, vaikka oikeasti se oli ehkä 6 metriä. Vasta kun lietsoin Vaken oikein kunnolla liikkeelle hurautti se sarjan ilman lisäaskelta, ja siihen perään samoilla tulilla venyttiin laukkapuomeillekin. Ehkä oli hyvä, että tunti alkoi tällaisilla tehtävillä joissa minun oli pakko saada Vake lähtemään oikein kunnolla eteen. Kun herättely oli tehty jatkui tunti tosi kivalla energialla. Menimme seuraavaksi 17 metrin linjaa, johon Vake sai ottaa viisi laukkaa. Neljään ei aivan venynyt, mutta viides askel jäi hieman ahtaaksi nyt kun laukassa oli oikeasti imuakin. Piti siis alkaa ottaa linjalla hieman kiinni, jotta myös viimeinen askel olisi mahtunut sujuvammin mukaan.

Pidemmittä puheitta hypättiin sama kymmenen esteen rata kuin edellisellä tunnilla, korkeutena noin 60-70 senttiä. Vake lähti tosi hyvällä energialla liikkeelle, eikä sitä tarvinnut yhtään terävöittää kuten yleensä. Laukassa oli mukavaa kimmoisuuttakin, eli takajalat olivat oikein aktiiviset. Tällä energialla oli helppo löytää ponnistuspaikat, ja homma sujui kuin rasvattu. Ei yhtään puskemista vaan sain vain istua kyydissä ja nauttia ponin laukatessa eteenpäin. Sarjalla vaadittiin tietysti pientä venymistä, mutta olin varautunut tilanteeseen ja napautin välissä lavalle raipalla varmistaakseni että Vake todella meni ilman lisäaskeleita. Muuten ei tarvinnut naputella tai maiskutella radan aikana yhtään, sillä Vake ei hyytynyt missään vaiheessa. Niin helppoa ja sujuvaa!

En tiedä mistä näin hyvä energia yhtäkkiä löytyi, mutta ero viime viikkoon oli kuin yöllä ja päivällä. Liikkui niin ihanasti! Vake oli tänään tietyllä tavalla "pöljän" oloinen, eli siinä mielentilassa missä se saattaa esimerkiksi vähän pukitella, mutta tällaisena se on aina kaikkein paras ratsastaa. Tällaisella laukan energialla olisi oikein mukavaa hypätä vaikka niitä ysikympin ratojakin.

Yhteinen rytmi löytymässä

Kisaviikonlopun alla perjantaina otettiin vielä pienet estetreenit kisahevosilla. Menin putkeen kaksi tuntia, joista ensimmäisen Viivillä. Treenasimme ensin yksittäin suoraa ja kaarevaa linjaa sekä sarjaa, ja lopuksi mentiin noin 70-senttinen rata.

Suoralla linjalla etäisyys oli tuttu 17 metriä, ja aluksi tätä mentiin pienillä esteillä ja laukkaa lyhentäen eli viidellä askeleella. Ensimmäisellä kierroksella Viivi pääsi ihan vahingossa menemään neljällä, vaikka kontrolli pysyikin hyvin eikä tullut kiihdytystä. Niinpä piti lyhentää lisää, mutta tämä onnistui ihan asiallisesti ja saatiin tasaiset viisi laukkaa. Kun esteet hieman nousivat haluttiin linjalle neljä laukkaa, ja nyt sain antaa Viivin sujua tasaisesti eteen. Ope toivoi laukkaan vähän lisää rentoutta, eli ei liikaa käsijarrua vaan sujuvuutta. Kun kaarteet ja lähestymiset tapahtuivat enemmän ratatempossa enkä alkanut liikaa hyssytellä ja jarrutella Viiviä tuli hyppäämisestä selvästi luontevampaa ja helpompaa. Olen tainnut tähän asti yrittää tuoda Viiviä esteille liian pienessä laukassa ja liian lähelle sujuvuuden kustannuksella. Nyt aloin hoksata että antamalla Viivin tulla esteelle sujuvammin ja vähemmän kädellä rajoittaen on meno paljon jouhevampaa.

Kaarevalla linjalla oli aluksi pientä ongelmaa, sillä lähestyminen ensimmäiselle esteelle lyhyeltä sivulta kaartaen oli jotenkin hankala. Tässä kävi samalla lailla kuin täysin samassa kohdassa olevalla esteellä Pian tunnilla, eli hypättävä este hahmottui Viiville ilmeisesti liian myöhään ja se koetti mennä ohi. Nyt ei kuitenkaan ohi päässyt, joten mentiin kuin mentiinkin paikaltaan yli. Uudella yrityksellä este oli jo Viiville selvä, mutta hypyn jälkeen tuli pientä ampumista eteen eikä laukanvaihtokaan onnistunut saman tien. Toisin päin hypättynä kaareva linja sujui paremmin ja ilman kiihdytystä. Tempo oli reipas, mutta tasainen.

Piirroksesta kiitos Annelle!

Lopuksi mentiin kisojen kenraaliharjoituksena kokopitkä rata. Rata lähti oikein mukavasti käyntiin, eikä Viivi juurikaan koettanut kiihdyttää ensimmäisillä esteillä. Annoin sen laukata eteen, mutta kontrolli säilyi. Ponnistuspaikatkin sattuivat hyvin kohdilleen, kun ei tullut viime hetken kiihdytystä joka olisi vienyt esteen juureen. Jopa pitkä suora lähestyminen viidennelle esteelle onnistui tosi asiallisesti ja hallitusti! Koko ajan säilyi hyvä keskusteluyhteys hevoseen, ja meno tuntui varmalta ja helpolta. Sarjan selvitimme oikein näppärästi, samoin aiemmin vaikeuksia tuottaneen tien seiskaesteelle. Tänne asti kesti hallittu ja helppo meno. Seiskan jälkeen Viivi pääsi sitten rykäisemään eteenpäin ja tuli kasille vähän lujaa ja pohjaan. Päädyssä palauttelin kontrollia, mutta vielä viimeisellä suoralla linjalla tuli pieni kiihdytys. Aivan radan lopussa homma pääsi siis jonkin verran leviämään, mutta sinne asti tuntuikin oikein mainiolta.

Tänään aloin selvästi olla vähän enemmän sinut Viivin kanssa ja päästä sen kanssa samaan rytmiin. Sain myös ideaa siitä millaisessa peruslaukassa Viivin kanssa kannattaa edetä sen sijaan että sitä yrittää liikaa jarruttaa ja paketoida. Ihan koko ajan ei tarvitse mennä käsijarrun kanssa, vaan pitää myös rentoutua ja antaa laukan kuljettaa eteenpäin. Hetkittäin tuntui tosi toimivalta ja kivalta, ja näiden treenien pohjalta voin lähteä kisoihin vähän varmemmilla fiiliksillä.

Ei ihan tuttuja vielä

Keskiviikon tunnille sain uudestaan Taunon, mutta tällä kertaa mentiin koulua. Koulutunnillekin Tauno oli ihan mielenkiintoinen hevonen, kun en tosiaan ole sillä juurikaan ratsastanut. Menimme tunnilla kuviota, johon kuului voltit pitkän sivun alkuun ja loppuun, pitkällä sivulla pohkeenväistöä käynnissä sekä kolmikaarinen kiemuraura. Tehtävän sisällä tuli myös siirtymisiä eri askellajien välillä.

Käynti oli Taunon kanssa helpoin askellaji. Käynnissä onnistuin istumaan melko rennosti, ja kun muistin ratsastaa pohkeella liikettä eteenpäin myötäsi Tauno myös vähän niskasta. Käynnissä onnistuin ratsastamaan kivoja voltteja asiallisella asetuksella ja taivutuksella. Ulkopohje oli volteilla hyvin keskeisessä roolissa jottei etuosa haahuillut vaivihkaa omille teilleen. Kun jatkoimme ravissa sain huomata ulkoapujen merkityksen vieläkin selvemmin, sillä jos unohduin kääntämään sisäohjalla alkoi Tauno kovastikin puskea ja liirata voltilta ulos. Sisäohjassa roikkuminen ei siis ollut yhtään sen mieleen. Ravissa en osannut istua aivan tarpeeksi rentona mukana, en keventäen enkä harjoitusravissa. Tauno on niin kapea ettei nyt ollut ongelmaa polvilla puristamisen kanssa, mutta sitä vastoin pohkeet leijailivat helposti irti kyljistä. Lonkkia auki ja rentoutta olisi joka tapauksessa tarvittu lisää. Taisin hieman jännittää kropallani kyydissä, koska kevyen ja pitkäkoipisen Taunon tapa liikkua tuntui niin kovin vieraalta.

Väistöt oikeassa kierroksessa tuntuivat ensin hieman nihkeiltä ja pidätteen osalta homma meni vänkäämiseksi. Etuosa yritti helposti "kiivetä seinälle". Kun pidäte meni läpi ja etuosa lakkasi pyrkimästä karkuun tuli mukaan parempia väistöaskeleita ja vähän pyöreyttäkin. Tunnin jälkeen ope kertoi että väistöt ovat Taunolle maailman helpoin juttu, joten luultavasti tein tässä kohtaa asian liian vaikeaksi ihan itse. Väistöt kuitenkin paranivat toistojen myötä. Vasemmassa kierroksessa väistöt sujuivat luontevammin ja helpommin, ja Tauno väisti aika mukavasti apujen välissä. Tähän suuntaan onnistuinkin ratsastamaan väistöt sopivan rennolla ja huolettomalla otteella tekemättä niistä sen suurempaa numeroa. Tässä varmaan olikin se syy miksi väistöt nyt onnistuivat paljon helpommin.

Laukannostoja tehtiin käynnistä väistöpätkän päättyessä, sekä myöhemmin myös kiemurauran viimeiselle kaarelle kääntyessä. Laukannostoissa Tauno opetti minulle hieman huolellisuutta, sillä ei se ymmärtänyt nostaa jos en tehnyt nostoa valmisteltuna ja ajatuksen kanssa vaan aloin vain vähän heilua satulassa. Heti kun uhrasin ajatuksenkaan valmistelulle ja annoin sisäpohkella selkeän avun nosti Tauno laukat napakasti ja täsmällisesti. Laukassa sain jälleen haeskella rentoutta istuntaan, sillä Taunon pitkä laukka keinutti helposti irti satulasta. Tauno kuitenkin rentoutui laukassa hyvin, kun en alkanut sitä liikaa ahdistaa vaan koetin rentouttaa käsiä ja istuntaa. Pyöreäksi se ei tullut, mutta pärski rentona kun annoin sille tilaa laukata rauhassa.

Open kysyessä loppukommentteja totesin, että olihan tässä monenlaisia haasteita. Istunta, taivuttaminen, siirtymiset, näin muutaman mainitakseni. En saanut Taunoon mitenkään erityisen hyvää otetta, lukuunottamatta pätkiä käynnissä ja vasemman kierroksen väistöjä. Monella tapaa Tauno tuntui kovin vieraalta, mutta se kuitenkin mennä puskutti ihan kiltisti ja tasaisesti. Mukavasti se sietää ratsastajan virheitä eikä ole liian herkkis. Sympaattinen pieni hevonen, vaikkei ihan omimmalta ratsulta tunnukaan.

Mukavan notkeaa

Tänä tiistaina oli vuorossa jälleen Artsin valmennus, hyvä juttu! Ensi viikonloppuna menemme Vaken kanssa kotikisoissa K.N. Specialin ja viikkoa myöhemmin Pohjois-Suomen ratsastuskoulumestaruuksissa saman luokan. Niinpä tunnilla keskityttiin tänään kisaohjelman kuvioihin. Aloitimme kuitenkin laukkaverryttelyllä. Vake tuntui tänäänkin lähtevän vähän hitaasti ja jähmeästi liikkeelle, mutta laukkailu uralla ja suurilla ympyröillä oli paras keino ponin herättelemiseksi ja jähmeyden irrottamiseksi. Herättelin laukkaa reippaaksi pienillä raipan napautuksilla, ja totesin Vaken olevan tänään pukittavalla tuulella. Parin pukin kautta takajalat joka tapauksessa alkoivat laukata tarmokkaammin. Hetken laukkaamisen jälkeen ponin liikkuminen alkoikin tuntua jo paljon pehmeämmältä, ja kun siirryimme raviin alkoi muotokin pyöristyä.

Työskentelimme suurimman osan tunnista ravissa. Ensin ratsastimme lyhyille sivuille voltit, sekä pitkillä sivuilla käyntiin siirtymisiä. Vaken ravi tuntui volttitehtävän alussa kovin nihkeältä, ja olin hetken aikaa vähän epätoivoinen kun poni ei tuntunut yhtään etenevän. Volteilla ei kuitenkaan saanut jäädä ajamaan ja hätistelemään, vaan ohjeena oli keskittyä kääntämiseen ja taivuttamiseen sekä antaa ravin edetä tasaisesti ja häiriöttä. Kun olimme hetken pyöritelleet voltteja loksahti Vake liikkumaan asiallisempaa ravia ja samalla paremmassa muodossa. Notkisteleva taivuttaminen sekä kuskin rentoutuminen istumaan vähemmällä puristuksella olivat varmaan ne syyt menon letkeytymiselle. Volteilla tuli olla huolellinen kuvion symmetrisyyden suhteen ettei tiestä tullut soikiota vaan käänsin riittävästi myös jälkimmäiselle puolikkaalle. Volttia edeltävän kulman jälkeen ei myöskään tullut suoristaa, vaan lyhyt pätkä lyhyttä sivua pitkin ratsastettiin hieman sisään asettaen jotta voltille oli luontevampaa kääntyä pehmeästi.

Myös käyntiin siirtymistä valmistellessa sain ohjeeksi asettaa hieman sisäänpäin ja ajatella etuosan kääntämistä uralta sisään, jotta siirtymiseen olisi päästy pyöreyden säilyttäen. Vake nimittäin tuppasi tekemään siirtymiset tavanomaisen töksähtäen. Teimme parit siirtymiset myös lävistäjillä, ja näissä sain Vaken tulemaan käyntiin pehmeämmin ja pyöreämmällä niskalla. Siirtymisen haluttiin tapahtuvan hieman "viiveellä" eli rauhallisesti käyntiin laskeutuen nopean töksähdyksen sijaan. Pohkeet piti siis olla hyvin mukana, ja sekin auttoi että Vake tuli siirtymiseen suorana eikä puskenut kummallekaan kyljelle.

Volttitehtävään yhdistettiin vielä loivat kiemurat pitkille sivuille. Loivia kiemuroita ratsastettiin myös yhdessä pituushalkaisijan kanssa, eli harjoiteltiin ohjelman kahden ensimmäisen arvostelukohdan ratsastamista. Sekä voltin että pituushalkaisijan jälkeen loivalle kiemuralle tuli lähteä hieman kulmaa pyöristäen ja oikaisten, eli ei tehty syvää terävää kulmaa vaan ratsastettiin sama asetus ja taivutus säilyttäen koko lyhyen sivun ja kulman läpi. Loivalla kiemuralla puolestaan tuli säilyttää vanha asetus riittävän pitkään, ennen kuin taivutuksen suunta vaihdettiin kiemuran "pohjan" lähestyessä vastakkaiseen suuntaan. Näillä ohjeilla sain ratsastettua tosi pehmeitä ja notkeita kiemuroita, joilla Vake taipui letkeästi molempiin suuntiin ja tuntui oikein hyvältä ratsastaa. Muoto tuli luontevasti tasaisen pyöreäksi, ja Vake ravasi mukavan rennosti. Huolelliset taivutukset volteille ja kiemuroille tekivät siis todellakin tehtävänsä. Ravi ei tietenkään ollut kovin suurta ja lennokasta, mutta tasaisen tahdikasta ja maltoin olla tuuppaamatta turhaan eteen.

Pituushalkaisijalla sain olla tarkkana, ettei Vake kääntänyt vähän nenää oikealle. Pituushalkaisijalta käännyttiin vasemmalle ja kiemurauralle, joten linjan loppua kohti piti alkaa jo hyvissä ajoin asettaa vasemmalle. Teimme myös muutamat pysähdykset kentän keskipisteeseen. Vake pysähtyi pienillä avuilla, mutta pysähdyksissä se ei ollut skarppina ja pyöreänä vaan olla möllötti nenä pitkällä. Vasenta ohjaa piti vaivihkaa käyttää tässäkin jottei turpa kääntynyt oikealle ja jotta pysähdykseen olisi tullut vähän pyöreämpää niskaa.

Lopuksi harjoittelimme K.N. Specialin laukkakuvioita. Vaken kanssa emme kuitenkaan nyt ehtineet mennä vasemman laukan tehtäviä, koska oikean laukan lävistäjässä oli odotetusti vaikeuksia ja hinkkasimme sitä ajan kanssa kuntoon. Vake esitti lävistäjällä jälleen vaihtoja, pomppuja ja raville putoamisia. Se ei tuntunut hoksaavan mitä siltä haluttiin, kun kuski alkoi epämääräisesti hosua ja painostaa viimeistään siinä vaiheessa kun virhe oli tapahtunut. Ponin turhautuminen oli aistittavissa. Teimme niin, että aina kun lävistäjä meni pieleen eli laukka vaihtui tai putosi pois otettiin käyntiin ja uusi nosto takaisin oikeaan laukkaan. Vastalaukan nosto uralla ei ollut kovin helppoa, mutta siinä määrin sain näitä korjausnostoja tehtyä että Vake alkoi älytä homman ideaa. Erityisen tärkeä neuvo oli myös se, ettei lävistäjän aikana saanut tehdä vasemmalla ohjalla yhtään mitään. Toteutin homman varmuuden vuoksi niin, että heitin vasemman ohjan lävistäjällä löysäksi ja pidin oikealla ohjalla kaulaa hieman mutkalla. Tämä auttoi meitä pääsemään huomattavasti lähemmäs uraa oikeassa laukassa, sillä Vake ei tästä asennosta päässyt vaihtamaan eikä sen päätä nyt sekoitettu vahingossakaan vasemman ohjan avuilla. Huomasin, kuinka Vake alkoi laukata lävistäjällä rennommin ja jarruttelematta kun tehtävä tällä lailla selkeytyi. Samalla tietysti piti istua itse hiljaa ja pystyssä, ja nyt saatoin jo hieman pyytää pohkeellakin laukan säilyttämistä ilman että Vake alkoi heti valmistella vaihtoa. Laukka putosi edelleen pois aina jonkin verran uraa, mutta kerta kerralta pääsimme lähemmäs ja uralla otettiin uusi nosto oikeaan laukkaan. Tärkeintä oli, että tehtävä vaikutti nyt olevan Vakelle aika selvä ja se uskalsi laukata lävistäjällä paljon rennommin eteen.

Tästä tunnista jäi lopulta aika hyvät fiilikset, kun Vake notkistui liikkumaan niin pehmeästi ja taipuisasti ravissa. Pohdin, että olen ehkä liikaakin sortunut käyttämään sen kanssa vasta-asetusta pikakonstina myös silloin kun ongelma on myötäasetuksen ja sisäpohkeen läpimenossa. Tällöin ei sitten tulekaan ratsastettua sitä hankalaa asetusta ja pohjetta läpi. Tällä kertaa ei nenä saanut kääntyä ulos, vaan volteilla, kulmissa ja kiemuroilla asetettiin ja taivutettiin sitkeästi menosuuntaan. Siinä se hankalampikin puoli eli oikea tuli vähitellen läpi kun ei ongelman kohtaamista vältelty, ja niinpä Vaken liikkuminen tuntui tänään paljon suoremmalta ja notkeammalta kuin se on ainakaan pariin viikkoon tuntunut. Vaikean laukkalävistäjän ratsastamiseen tuli nyt myös oivallus joka auttoi hieman eteenpäin. Ulko-ohjan poisheittäminen ei ole ehkä oppikirjan mukainen ratkaisu, mutta se toimi ja sai Vaken ymmärtämään tehtävän paremmin. Nämä opit pidetään mielessä sitten siellä kouluradallakin.

Kovin hyytynyttä

Tällekin viikolle saimme Pian valmennuksen Tallinmäelle, ja olin Vaken kanssa mukana sunnuntai-iltapäivän neljän ratsukon ryhmässä. Tunti painottui tällä kertaa tehtäviin puomeilla ja ihan pienillä esteillä, eli korkeutta ei hypätty. Hyvä näin, sillä Vake oli tänään niin hyytynyt että isojen esteiden yli kiipeily olisi tuskin ollut kovin mielekästä. Olin elätellyt toiveita että eilisessä laukkamaastossa löytynyt turbovaihde olisi ollut päällä vielä tänäänkin, mutta kävikin aivan päinvastoin. Liekö Vake sitten ollut vielä hapoilla ja väsyksissä harvinaisen reippaista laukkapätkistä, sillä ei se oikein missään vaiheessa tuntia kunnolla terävöitynyt.

Piirroksesta kiitos Annelle!

Menimme tehtäviä ensin lyhyempinä pätkinä ja lopuksi pidemmäksi radaksi yhdistettynä. Tehtävät näkyvätkin pitkälti ratapiirroksesta, eli valikoimassa oli ravipuomisarja, laukkapuomit/jumppasarja, lävistäjäeste apupuomeilla, lävistäjäristikko sekä yhden askeleen sarja ja siltä 4-5 laukan linja okserille. Kuten sanottua, Vake ei nyt oikein missään vaiheessa syttynyt liikkumaan omalla imulla vaan oli enemmän tai vähemmän puskettava. Ravipuomien ja jumppasarjan väliin ratsastettiin voltti, ja lähestyminen laukassa jumppasarjalle tuli siis voltin kautta. Tästä lähestymisestä koin varsin hankalaksi löytää sujuvaa ponnistuspaikkaa sarjalle, ja Vake rymysikin jumppasarjan läpi pari kertaa melkein esteisiin kompastuen. Kun sakkokierroksena tulimme jumppasarjalle pitkällä lähestymisellä löytyi ponnistuspaikka helposti ja sarja ylittyi näppärästi. Ongelma piili siis laukan sujuvuudessa ja vähän ehkä siinäkin että Vake pääsi voltilta estelinjalle kääntyessä puskemaan vinoon oikealle lavalle. Tunnin edetessä Vake kuitenkin skarppasi jumppasarjan suhteen (kuskista ei välttämättä voi sanoa samaa), ja lopuksi tuli jo kehuja siitä miten poni laittoi sarjalla itsensä kunnolla likoon.

Molemmilla lävistäjäesteillä ongelmana oli puskeminen lapa edellä uuden laukan puolelle, jolloin vaihto ei välttämättä onnistunut vielä hypyssä ja ylipäänsä oli lapaliirtomeininki esteeltä alas tullessa. Uuden laukan puoleinen pohje olisi pitänyt siis saada läpi paljon paremmin jo esteen edessä ja hyppyyn lähtiessä. Lävistäjäesteiden jälkeen käännettiin aina tarpeen mukaan voltille, ja kyllä siinä kaarroksessa huomasi että tultiin tosiaan kylkimyyryä pohjetta vasten. Kaikin puolin Vake tuntui tänään kovin vinolta, etenkin niin että oikea kylki pullahti pitkäksi, mutta kyllä sisälavalle puskemista esiintyi myös vasemmassa kierroksessa. Huonosti imevän laukan lisäksi myös vinous haittasi lähestymisissä ponnistuspaikan löytämistä.

Ehkä mukavimmin tunnin tehtävistä onnistui yhden askeleen sarjan ja okserin suora linja. Vake sai sarjan b-osalla venyttää, mutta teki sen mukisematta. Etäisyys okserille oli neljä laukkaa hevosille ja Vakelle suosiolla viisi. Viiteen ei tarvinnut ratsastaa yhtään eteen vaan piti jäädä odottelevalle kannalle. Vähän lötköltä laukka tuntui tässäkin välissä, mutta 80 sentin okseri ylittyi ihan asiallisesti. Tätä korkeampaa ei näin huonolla energialla ja yleisilmeellä kannattanut edes ajatella hyppäävänsä.

Tällainen tunti tällä kertaa. Vake on liikkunut estetunneilla viime aikoina niin hyvin, että oli aika yllättävää kun tulikin tällainen tahmatunti pitkästä aikaa. Vake tuntui nyt liikkuvan myös huonommassa ryhdissä pitkänä puikulana, ikään kuin lavoista alemmas lösähtäneenä. Tällainen Vake on tuttu viime talvelta, mutta niistä ajoista on edistytty niin että kyllä meno on koko kesän tuntunut ihan erilaiselta. Mene ja tiedä oliko tosiaan eilinen maasto tämän uuvahtaneisuuden syynä, mutta voisi olla hyvä jättää jatkossa kovat laukkamaastot väliin valmennuksia edeltävinä päivinä. Jospa tämä olisi ihan tilapäinen notkahdus ja ensi kerralla palattaisiin taas siihen parempaan ja virkeämpään meininkiin.

Super-Vake laukkamaastossa

Lauantain ohjelmassa oli estetunnin jälkeen vielä maasto Vakella. Menimme maastoon kolmen ratsukon porukalla, ja vetohevosena oli nuori kenttähevonen joka takasi sen että eteneminen tapahtui vähän reippaammassa tahdissa. Teimme vakiolenkkimme kankaalla, eli laukkaa tuli kunnon pätkät mennen ja tullen sekä näiden väliin pieni ravilenkki.

Saimme ravata jo alkumatkasta oikein reippaasti, sillä nyt ei tosiaan ollut hidastelijaa keulassa. Ensimmäiselle laukkapätkälle lähdettiin rauhallisesti, mutta pian vauhtia lisättiin. Olin aivan ällikällä lyöty, kun Vake halusikin lisätä vauhtia muiden perässä ja suorastaan imi eteen. Yllytin sitä tietysti lisää maiskutuksella ja pohkeilla, ja ponihan mennä pinkoi mahanalus jalkoja täynnä. Aivan ihanan sujuva laukkapätkä!

Hevoset saivat huokaista käynnissä ja ravissa jonkin matkaa, kun kiertelimme reitin kääntöpisteen kautta ja käännyimme paluumatkalle. Sitten edessä oli vielä toinen yhtä pitkä laukkaosuus kotia kohti. Kaksi puoliveristä laukkasivat ihan reipasta vauhtia edellämme, eikä Vakea ainakaan vielä väsymys painanut vaan se lähti laukkaan vähintään yhtä hyvällä imulla kuin ensimmäisellä pätkällä. Muiden kiristäessä vauhtia Vake teki saman, ja tunsin kuinka sen liike naksahti aivan uudelle vaihteelle. Laukka muuttui neliksi, askel piteni selvästi ja selkä lakkasi liikkumasta. Johan alkoi matka taittua. Pieni välimatka meillä oli toisiin niin ettei aivan hännässä kiinni menty, mutta oikein hyvin Vake pysyi porukan kannoilla eikä jääty kauas taakse niin kuin tällaisilla reippailla laukkaosuuksilla on yleensä tavannut käydä. Olin aivan hämmästynyt, että Vakesta löytyi tällaista laukkaa!

Vauhdikkaiden laukkapätkien jälkeen hevoset saivat oikein kunnon loppukäynnit kun palasimme polkuja pitkin pitkän kaavan mukaan. Olin tosi mielissäni näistä maastolaukoista, sillä aivan kuin Vakesta olisi löytynyt täysin uusi vaihde. Ihanaa, että Vakella oli tällainen eteenpäinpyrkimys samalla kun kuitenkin mentiin rennolla ja positiivisella mielellä. Jospa ponista voisi saada irti vähän menevämpää ja isompaa laukkaa myös kentällä nyt kun tämä vaihde on maastossa "löydetty"?

Istu ja pidä

Lauantaiaamuna osallistuin Tallinmäellä estetunnille Viivillä. Olin ajatellut mennä Viivillä ihan kokemuksen kannalta ensi viikonlopun kotikisoissa, joten harjoiteltiin sen kanssa vielä ennen kisoja tämä kerta. Viivihän hanskaa estehommat oikein hyvin, mutta minä en ihan hanskaa Viiviä, joten jatkoimme siitä mihin viime viikolla jäätiin eli tasaisuuden ja kontrollin etsintää sähäkkään tammaan.

Aloitimme tutulla suoralla linjalla, johon haluttiin ensin seitsemän ja sitten kuusi laukkaa. Lisäksi päädyissä tehtiin voltit kavalettien yli. Tämä tehtävä sujui aika mukavasti. Esteet olivat aluksi pieniä ristikoita, eikä Viivi (tai kuski) kiihtynyt niistä liikaa. Sain ratsastettua tasaiset seitsemän askelta oikein hallitusti Viivin kuunnellessa hyvin. Esteitä nostettiin pieneksi pystyksi ja okseriksi, ja linja tultiin nyt kuudella laukalla. Nyt Viivi alkoi hieman kiihdyttää kohti okseria, mutta ei niin paljon että etäisyys olisi mennyt aivan pieleen. Ennen radan hyppäämistä menimme vielä kahden askeleen sarjaa. Tämä onnistui aika mukavasti, ja oli ihanan helppoa hypätä sarjaa kun laukka venyi väliin ilman mitään ongelmia. Sarjalla Viivi ei myöskään ehtinyt kiihtyä liikaa eteen. Lävistäjällä olevalta sarjalta ei kuitenkaan automaattisesti tullut myötälaukkaa, vaan jouduin korjaamaan ravin kautta.

Piirroksesta kiitos Annelle!

Lopuksi hyppäsimme radan 70-senttisenä. Tätä olin kaavaillut meille sopivaksi kisakorkeudeksi. Radan alku meni hyvin, eli lähestyminen ykkösesteelle onnistui ja hypystä tuli hyvä. Sen jälkeen kohti kakkosesteenä olevaa kavalettia laukatessa Viivi kuitenkin alkoi kiskoa eteen, ja sai minut kiskottua sen verran irti satulasta etten saanut sitä toppuuteltua kiihdyttämästä. Kavaletin jälkeen koetin hakea kontrollia takaisin, mutta kolmosesteelle tultiin vielä sekavassa rytmissä. Hyppy meni pohjaan, ja hukkasin siinä rytäkässä toisen jalustimen. Tämä tietenkin häiritsi linjan ratsastusta, ja Viivi pääsi kiihtymään välissä aivan liikaa. Neloseste ylittyi hätäisesti lähelle ajautuen ja puomi putosi. Sitten sain jalustimen takaisin jalkaan, ja loppurata sujui mukavammin. Viimeiseen kaarevaan linjaan kavaletilta pystylle (6-7) olin oikein tyytyväinen, sillä tässä annoin Viivin laukata rennosti eteen mutta rytmi pysyi tasaisena eikä tullut kiihdytystä. Tällaisesta lähestymisestä ponnistuspaikkakin löytyi luontevasti.

Koska kahden okserin suora linja meni radalla pieleen harjoiteltiin tätä vielä lopuksi lisää. Ensimmäisellä yrityksellä Viivi kiskaisi linjalla eteen ja otti kunnon kiihdytyksen, ja vahinkojen minimoimiseksi en edes yrittänyt pitää vastaan vaan annoin sen harpata linjan viidellä askeleella. Sujuva suoritus, mutta nyt haluttiin kuitenkin sitä kontrollia ja rauhallisemmat kuusi askelta. Ongelma oli sama kuin viime tunnilla, eli esteen lähestyessä linjan päässä aloin aina kallistua eteenpäin, ja silloin Viivi kiihtyi kahteensataan saman tien. Yritin siis keskittyä istumaan jämäkästi pystyssä ja välttämään eteenpäin kallistusta missään vaiheessa. Silti Viivi pääsi edelleen rykäisemään linjan puolessa välissä kiihdytyksen eteen, ja ajautui kiireisenä liian lähelle estettä. Yritin myös virheellisesti tuoda Viivin liian pienesti sisään, eli linjan ensimmäiselle esteelle pidin sitä liikaakin ja otin ponnistuspaikan liian lähelle. Tarvittiin siis rohkeutta tulla isommalla hypyllä sisään, mutta sen jälkeen istua jämäkästi satulaan ja ottaa tarvittava pidäte. Lopulta tämä onnistui kuin onnistuikin. Viivi hyppäsi ensimmäisen esteen isommin, mutta tuli sen jälkeen hyvin kiinni ja laukkasi linjan tasaisen sujuvasti ilman kiihdytystä hyvään ponnistuspaikkaan. Kyllä se malttaa, kun vaan kuski malttaa!

Tämä oli jälleen oikein opettavaista. Viivi on todellakin mahtava opettaja tällaiselle joka ei ole sähäkämpiä hevosia tottunut ratsastamaan. Ratsastajan virheistä huolimatta se kyllä menee esteiden yli eikä hermostu tai ota nokkiinsa, joten virheiden seurauksia ei tarvitse pelätä. Hallittu lähestyminen ja puomien pysyminen ylhäällä vaatii kuitenkin sitä, että pidän istuntani kasassa enkä lähde yhtään hevosen edelle, joten virheiden ja niiden korjaamisen seuraukset huomaa hyvin selvästi. Tärkeää on malttaa todellakin istua pystyssä aivan koko ajan, eikä saa luovuttaa ja antaa tamman vain kiihdyttää mielensä mukaan. Samalla Viivin pitää kuitenkin antaa laukata liikaa paketoimatta, eikä yrittää tuoda sitä esteille liian pienesti. Ope muistutti myös pohkeen oikeasta paikasta, sillä Viivin selässä jalkani tahtoivat mennä korostuneen eteen. Oikea pohkeen paikka vähän taaempana vakauttaisi ja jämäköittäisi myös istuntaa. Kisoissa meillä onkin sitten 70 sentin luokassa taitoarvostelu, joten siinäpä minulle haastetta vaikkei estekorkeus valtava olekaan.