Aika tukkoisaa

Kun estetunnilla kävi ilmi, kuinka riittämätöntä on sileän treeni viime aikoina ollut, sain kimmokkeen mennä Vakella koulutunnille heti seuraavana päivänä. Osasin olla odottamatta ihmeitä tapahtuvaksi, mutta toimipahan tämä tunti joka tapauksessa pienenä esilämmittelynä seuraavan päivän kouluvalmennukselle.

Tunti alkoi samoissa merkeissä kuin eilen, eli Vake oli pitkä pötkylä ja roikkui ohjilla aika raskaasti. Tästä yritin sitten lähteä ratsastamaan sitä jollain tavoin kevyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi. Täytyy myöntää, että taisin sortua liiaksi yrityksiin nostaa pää ja kaula suoraan ohjilla ryhdikkäämmäksi, mikä ei tietenkään ole se oikea tapa asiaan puuttua. Samalla toki koetin taivutella ja notkistella ponia, mutta suoraksi ja symmetriseksi en sitä tämän tunnin puitteissa saanut. Oikea puoli ei tullut koko aikana kunnolla läpi, ja vasemmalle puolestaan liikuttiin hieman ylitaipuen. Pieni laukkaverryttely olisi voinut aukaista joitakin solmuja, mutta nyt verryttelimme vain kevyessä ravissa.

Raviverryttelyn jälkeen aloimme tehdä toisella pitkällä sivulla loivaa sulkutaivutusta, joka vaihtui sivun puolessa välissä avoksi. Ensin menimme taivutuksia käynnissä ja sitten ravissa, aloittaen oikeasta kierroksesta. Käynnissä sain kiinnittää huomion tuttuun asiaan, eli varoa ettei Vake alkanut sulkutaivutuksessa poikittaa liikaa. Liikettä loiventamalla löytyi sopiva poikitus aika pian, sillä tätä on viime aikoina harjoiteltu. Itse asiassa Vake meni käyntisulkua nyt aika hyvin otsa edellä, ja tämän liikkeen aikana se jopa pyöristyi ja keveni jonkin verran. Avoon siirtyessä puolestaan en löytänyt yhtä hyvin tunnetta siitä, milloin poikitus ja taivutus olivat oikeanlaiset ja mentiin sopivasti kolmella uralla. Vasemmassa kierroksessa avojen ja sulkujen ratsastus onnistui paremmin myös ravissa. Vake olisi saanut niiden aikana edetä sujuvammin eteen sen sijaan että liike jumittui paikoilleen, mutta ainakin se taipui tälle puolelle ilman suurempia ongelmia. Avotaivutuksessa korjattiin kuskin katseen suuntaa, eli se tuli suunnata pitkää sivua pitkin suoraan eteenpäin eikä etuosan mukana uralta poispäin.

Lopuksi otettiin vielä pieniä pätkiä laukkaa. Ratsastimme uralla nostoja ja siirtymisiä takaisin raviin. Tässä vaiheessa Vake virkistyi liikkumaan reippaammin eteenpäinkin, mutta mistään pyöreydestä ei laukassa ollut kyllä tietoakaan. Varsinkin oikea laukka oli mukavan pontevaa, ja istunta asettui aika mukavasti pystyyn kun ei ponia tarvinnut puskea.

Tunnin mittaan Vaken ohjilla roikkuminen sentään väheni jonkin verran, mutta mitään kovin ihmeellistä parannusta ei toki tänään ponin liikkumisessa tapahtunut. Sulkutaivutusten aikaansaamat pienet ryhdistäytymiset olivat aika hetkelliseksi jääneitä valopilkkuja. Vake tuntuu nyt liikkuvan jotenkin selkä alhaalla ja etuosallaan, eikä läheskään niin hyvin kuin mihin on parhaimmillaan päästy. Niskasta myötääminenkin meinaa olla työn ja tuskan takana jopa ravissa, eli kyllä homma on nyt jotenkin tukossa syystä tai toisesta. Tässäpä on taas työmaata.

Pötkylöintiä esteillä

En päässyt tällä kertaa estetunnille tiistaina, mutta vahinko otettiin takaisin heti keskiviikkona kun menin Vakella oman open pitämällä estetunnilla. Viime viikolla tulikin mentyä Vakella vain estevalmennus ja maasto, ja niinpä edellisestä yhteisestä koulutreenistä oli jo lähes kaksi viikkoa. Valitettavasti tämä pieni tauko sileän treenissä kyllä näkyi ja tuntui. Vake liikkui kohtuullisen hyvin eteen, mutta oli etupainoinen pitkä pötkylä. Ohjautuvuuskin oli harvinaisen huonoa, mikä tuli esiin heti alkutunnin puomitehtävillä.

Puomeilla tosiaan aloitettiin. Käytössä oli aivan upouudet maa"puomit", jotka eivät suinkaan olleet tavallisia puupuomeja vaan jotain muovipäällysteisiä pehmeitä pötköjä. Vakea ei toki erinäköiset ja eri materiaalista valmistetut puomit hätkäyttäneet. Päinvastoin, hyvin pian se oppi että näihin puomeihin ei kavio kolahda eikä niitä tarvitse varoa senkään vertaa kuin yleensä. Ravissa se vielä asteli puomien yli kohtuullisen asiallisesti, vaikka kyllähän sitä sai hoputtaa ja kannustaa jotta askel venyi millinkään verran. Laukassa olikin sitten aivan toivotonta. Ylitimme puomisarjaa radan poikki kääntyen, ja neljän puomin sarja näin tiukalla kaarteella on meille aina muutenkin tosi haastava juttu. Vake luovuttaa niin helposti eikä edes yritä venyttää puomien yli, ja kun puomit olivat nyt näin harmittoman pehmeitä niin ponilta katosi aivan kaikki venymismotivaatio. Eipä omakaan ratkaisuni järin onnistunut ollut, sillä tuuppasin holtittomasti eteenpäin enkä tällä tavoin saanut askelta osumaan oikein ensimmäisellekään puomille. Kaarros pitkältä sivulta puomeille oli hankala ratsastaa, sillä liian jyrkkänä se söi laukkaa, kun taas yhtään oikaistessa Vake oikaisi omia aikojaan vielä lisää ja puski sisään niin ettei todellakaan päästy suoralle linjalle. Ei siinä ollut minkäänlaisia lähtökohtia onnistumiseen, ja Vake rymisteli puomisarjan läpi tyytyväisesti ravilla. Ei tämä uudelleen ja uudelleen yrittämällä parantunut, sillä ongelmat olivat niin perustavanlaatuisia. Vähän kyllä nauratti koko idea laittaa Vaken eteen pehmeitä maapuomeja.

Hyppelimme sitten verryttelytehtävinä suoraa linjaa ja sarjaa. Suora linja oli 17,5 metriä pystyltä okserille, ja ohjeena oli viisi laukkaa. Yllättäen tämä oli Vakelle turhan ahdas. Poni liikkui aika hyvällä imulla eteen, mutta samalla se oli pitkä ja matala ja niinpä minun oli hankala ehtiä lyhentää laukkaa linjalla. Ponin painuessa ensimmäisessä hypyssä pitkäksi veti se samalla minut mukaansa, enkä ollut hypyn jälkeen läheskään tarpeaksi nopeasti kroppa pystyssä ja ratsastamassa ponia ylös ja lyhyeksi. Niinpä okserilla oltiin aina enemmän tai vähemmän pohjassa. Sarja puolestaan oli lyhyt 6,40 metriä, mutta pienillä esteillä tässä sai silti venyä. Vaken venyminen tarkoitti sitten kirjaimellisesti aivan matalana viivana esteiden yli sujahtamista, ja sarjan jälkeen kynnettiin todella etupainoisena pötkylänä eteenpäin.

Annelle kiitos piirroksesta.

Hyppäsimme päivän radan saman tien 80 sentin korkeudessa. Vake liikkui kivan reippaasti eteenpäin, mutta eihän se ollut kyllä pätkän vertaa takajalkojen päällä vaan vyöryi pötkönä eteen ja tuntui venyvän joka hypyssä entistäkin pidemmäksi. Ensimmäiselle esteelle tuli hyvä hyppy, mutta laukka vaihtui vääräksi, ja kun sen korjaamisesta keskusteltiin aina seuraavaan päätyyn asti niin lähestymisessä suoralle linjalle tuli kiire. Linjalla Vake pääsikin taas venähtämään ekassa hypyssä aivan liikaa, ja niin oltiin okserilla pohjassa. Lähestyminen seuraavaksi tulevalle lävistäjäokserille onnistui kuitenkin kivasti, mutta hypyn jälkeen puksutettiin niin matalana että hädin tuskin onnistuin ohjaamaan kaarevan linjan seuraavalle esteelle ja tässä tuli hurjaa kiemurtelua. Sarja meni muuten hyvin, mutta kyllähän se matalana kyntäminen häiritsi. Saimmekin mennä koko radan vielä uudestaan, kun ei ensimmäinen kierros mikään loistosuoritus ollut. Toinen rata onnistui sentään vähän paremmin. Ekalla esteellä tuli taas ärsyttävästi väärä laukka, mutta sain sen nopeammin korjattua ja ehdin suoralla linjalla ainakin yrittää lyhentämistä. Kaarevalla linjalla sain kiemurtelut pois ja selkeämmin ohjattua pystylle. Parempi kierros, mutta ei suinkaan meidän parasta osaamista eikä millään muotoa ryhdikästä menoa.

Täytyy myöntää, että pieni katko sileän treenissä oli jättänyt jälkensä. Poni röhnötti niin pahoin etuosansa päällä, että olihan vaan kaikki kömpelöä. Vake osaa liikkua ja hypätä ryhdikkäämminkin, mutta hyvin äkkiä se lösähtää toivottomaksi pötkyläksi ilman säännöllistä kunnon koulutreeniä. Näköjään ohjautuvuudessa ja yleisessä kuuliaisuudessa tulee myös helposti taantumaa. Ehdottoman positiivista oli se, että Vake kuitenkin liikkui hyvällä energialla eteen ja ponnistuspaikkojen löytäminen oli kaikesta huolimatta melko sujuvaa. Kasikympin rata me nähtävästi selvitetään silloinkin kun on perusratsatus on ihan hunningolla, joten kaiken järjen mukaan paremmassa terässä ollessa pitäisi onnistua ysikymppi. Nyt vaan tarvitaan kunnon kurinpalautus sileällä harjoittelun merkeissä.

Uskalla istua

Maanantain tunnilla jatkoin hommia Pallen kanssa. Pallella tuntui olevan nyt aivan päinvastainen päivä kuin viimeksi, eli se oli selvästi reippaampi ja eteenpäinpyrkivämpi. Harmi kyllä samalla se oli myös tuijottelevaisempi ja säpsyvämpi, joten ihan rennoissa merkeissä ei tunti alkanut.

Ensimmäinen tehtävämme oli ravipuomilinja, jossa oli kolmen puomin sarja ja yksittäinen puomi 17 metrin etäisyydellä. Palle liikkui nyt kohtuullisesti eteen, mutta sain kiinnittää puomeilla kovasti huomiota suoruuteen ja estää etenkin oikealle kampeamista. Sitten aloimme ratsastaa puomilinjalle siirtymisen ravista käyntiin ja laukannoston ennen viimeistä puomia. Tämä oli Pallen kanssa aluksi tosi hankalaa, sillä laukkaan pääseminen oli tavanomaisen nihkeää. Noston kanssa tuli aivan liian kiire, ja yritin kaikenlaisilla paniikkiratkaisuilla tuloksetta saada laukan nousemaan. Tilanteen pelasti se, että Palle oli tänään sopivasti "lentoon lähdössä". Niinpä se alkoi pikkuhiljaa itsekin ennakoida laukkaa ravipuomien jälkeen, ja suostui ymmärtämään oudommatkin laukka-avut.

Vaihdoimme suunnan oikealle, ja tulimme linjaa toisin päin eli ensin laukkapuomin yli ja sitten jälkimmäiset puomit ravissa. Tähän suuntaan sain laukan nousemaan uralla paljon nätimmin, ja Palle laukkasi linjalle ihan mukavalla imulla. Nyt se jopa vähän innostuikin, ja jouduin tekemään raviin siirtymisen liikaa kädellä. Tämän seurauksena oli jännittyminen raviin tullessa, vaikka laukassa mentiin kauniin pyöreänä.

Katsomopäädyssä riitti edelleen tuijotettavaa, ja kerran Palle ottikin sieltä kipinää pieneen singahdukseen. Sain sen pysäytettyä vetämällä ulko-ohjalla kaulan mutkalle, mutta jännitys jäi kyllä tästä itselleni päälle. Niinpä aloin seuraavaksi istua satulassa puristaen ja jännittäen, mikä sai Pallen liikkeen jumiutumaan paikoilleen. Nyt aloimme tulla puomilinjaa kokonaan laukassa, mutta enhän minä saanut Pallea laukkaamaan edes suoraan eteenpäin. Saimme ensin harjoitella yksittäistä puomia kaarevasti lähestyen, mutta edes tästä en meinannut selvitä kunnialla kun Palle laukkasi puomia kohti jarruttaen ja kaarteesta sisälle oikaisten. Vihdoin ja viimein sain otettua itseäni niskasta kiinni sen verran, että aloin nojata taakse ja lopetin pahimman puristuksen antaen hevoselle tilaa laukata. Kun lopetin tahattoman liikkeen jarruttamisen niin päästiin laukassa jo eteenpäinkin, ja selvitimme 17 metrin linjan viidellä askeleella ainakin tyydyttävästi. Vaihdoimme vielä suunnan oikealle ja tulimme linjan kerran myös toisin päin. Oikealle laukka rullasi heti paljon paremmin eteen, ja annoin Pallen mennä ilman henkistä käsijarrua. Olipahan aikamoinen henkinen lukko kuskilla hetken aikaa, mutta onneksi se siitä vähän aukesi!

Lopuksi menimme ravissa lävistäjiä. Ohjeena oli ratsastaa kulmissa ja pitkien sivujen alussa avotaivutusta, ja lävistäjien loput pohkeenväistöä. Palle lähti taas jännittyneen ja lentäväisen oloisena liikkeelle. Saman tien jännityin itse turva-asentoon, eli voimakkaaseen etunojaan ja kädet painuivat alas käsivarret suorina. Ilmeisesti kuvittelin tällä asennolla houkuttelevani Pallea venyttämään kaulaa rennommaksi eteen, mutta lopputulos oli tietysti vähemmän toimiva. Ope käski istua reilusti pystympään ja kunnolla satulaan, sekä nostaa käsiä oikein liioitellun ylös. Niinpä aloin keskittyä hevosen asennon korjaamisen sijaan oman asentoni korjaamiseen, mikä olikin paljon hedelmällisempää. Kun uskaltauduin istumaan tiiviisti satulaan ja liikkeen taakse sekä pitämään kyynärpäät napakasti kylkien vieressä muuttuikin olo napakammaksi ja varmemmaksi. Pallekin tuntui ajattelevan, että ai tässä oltiinkin ihan oikeasti töissä, kun kuski otti jämäkän kouluratsastusistunnan. Tuijottelut unohtuivat, tosin hevosen selkä tuntui vielä jäävän alas ja jännittyneeksi. Kovin kummoisia väistöjä ja avoja en siinä ehtinyt ratsastaa, kun keskityin pitämään oman paketin kasassa niin henkisesti kuin fyysisesti. Lopuksi ratsastimme lävistäjille vielä keskiravia. Tämä oli Pallen kanssa hauskaa, vaikka kovin kummoisiin venytyksiin ei tällä kertaa päästy. Tulipahan kuitenkin ratsastatettua liikettä vähän enemmän auki ja askeleeseen lennokkuutta.

Olipa jännittävä tunti. Miinusta siitä, miten lukkoon menin kun hevonen kävi liian reaktiiviseksi ja lentäväksi. Voi kun näissä tilanteissa osaisi pysyä rentona ja jämäkkänä, sen sijaan että jännittyy ja kadottaa ratsastustaidon rippeetkin. Hyvä juttu oli kuitenkin se, että edes lopuksi pääsin jossain määrin tilanteen herraksi ja aloin taas ratsastaa varmemmalla otteella. Oli sillä selvästi vaikutusta hevoseenkin, kun ratsastaja kirjaimellisesti ryhdistäytyi satulassa. Jos ylimääräistä energiaa on, niin se täytyy kanavoida työskentelyyn, eikä tämä onnistu säikähtäneenä kasana kyyhöttämällä.

Pitkän kaavan talvimaasto

Sunnuntaina lähdimme maastoon kolmestaan: minä Vakella, Anne Pavella ja Nora Hempalla. Kelin suhteen kävi hyvä tuuri, sillä ehdimme käydä maastossa ennen kuin myöhemmin iltapäivällä alkoi sataa vettä. Niinpä meillä oli poutasää sekä hyvät lumipohjat edellisyön lumisateiden jäljiltä. Vake oli nyt kokonaan ilman kenkiä, joten tieroista ei tällä kertaa ollut huolta. Niistä olikin jo saatu tarpeeksi! Stressasin etukäteen vähän sitä, olisiko kavioiden pito riittävä, mutta tämä oli turha huoli sillä lumella pito oli hyvä eikä lenkin aikana tullut missään askellajissa pienintäkään lipsumista.

Ensin kävimme ratsastamassa kaikessa rauhassa Kotakankaan lenkin. Tiellä ravasimme ja otimme muutaman sadan metrin laukkapätkänkin. Sitten kävelimme metsä- ja peltolenkin, ja täällä olikin poikkeuksellisen kaunista kun puissakin oli lunta. Tietä pitkin ravailimme taas takaisin tallille. Lenkki meni leppoisasti, vaikka kohtasimme harvinaisen monenlaista vastaantulijaa: pienen traktorin, ison traktorin ja ravihevosen. Hevosemme osasivat suhtautua näihin varsin asiallisesti. Anne ja Pave jäivät Kotakankaan kierroksen jälkeen tallille, mutta Vaken ja Hempan kanssa jatkoimme vielä tutkailemaan Hangaksentien laukkamahdollisuuksia.

Hangaksella oli onneksi hyvät lumipolanteet tien reunoilla, joten päästiin hyvin laukkaamaan. Otimme kilometrin suoralla ensin rauhallisemman laukkapätkän kotoa poispäin. Tien alkaessa nousta ylämäkeen siirryimme käyntiin ja kävelimme jonkin matkaa eteenpäin antaen hevosten tasata hengitystä. Sitten käännyimme takaisinpäin, ja hevosten askel lähti saman tien vetämään reippaammin. Käyntitauon jälkeen laukkasimme vielä saman suoran takaisin. Kotia kohti hevoset laukkasivat innokkaammin, ja Vake meni Hempan perässä hyvällä imulla vaikka välimatka hieman venähtikin. Suoran keskellä jarruttelimme ja päästimme takaa tulevan auton ohi, ja sitten jatkettiin vielä laukkaa niin että yhteensä tuli noin kilometri laukattua tähänkin suuntaan. Hempan huippunopeus oli ollut 30,1 km/h ja meillä oletettavasti vähän vähemmän, joten älyttömän lujaa ei tätäkään pätkää menty vaan sellaista talvikeliin sopivaa reipasta vauhtia.

Laukkasuoran jälkeen oli vielä pari kilometriä takaisin tallille, joten siinä tuli sopivat loppuravit ja –käynnit. Yhteensä tämä meidän kaksiosainen retkemme teki 13 kilometriä, joten tuli tehtyä pitkästä aikaa vähän pidempi lenkki. Oli mukava päästä myös pitkästä aikaa laukkaamaan reilummin ja pidemmin, joten onneksi ehdittiin tämä reissu tehdä ennen kelien huononemista.

Kiitos Noralle kypäräkameran lainasta!

Estetunti Kingillä

Olin jo pari viikkoa hinkunut kokeilemaan Kingiä estetunnilla, ja nyt se toteutui kun menin mukaan lauantain esteryhmään. Tunnin piti tuttu sijaisope.

Menimme tänään erityisesti 17 metrin suoraa linjaa. Tuttuakin tutumpi tehtävä, mutta uuden ratsun kanssa piti tietenkin ensin tunnustella sopivaa askelpituutta. Linjaa ratsastettiin ensin maapuomeilla sekä sitten jälkimmäinen osa pieneksi pystyksi nostettuna. Viisi laukkaa olisi vaatinut Kingillä eteenratsastusta ja kuusi puolestaan pientä lyhentämistä, joten sain ohjeeksi tulla kuudella laukalla niin kauan kun linjan ensimmäinen puomi oli vielä maassa. Kingillä ei ollut mikään kiire, vaan ennemminkin minulla oli vaikeuksia saada se käynnistymään kunnolla ja laukka pyörimään. Koska väli oli kuudella laukalla ahdas, sorruin ensin ratsastamaan liian vahvalla kädellä. Sainkin ohjeeksi pitää käden rennompana ja antaa laukan siten sujua paremmin. Kingi ei tosiaan paljon kättä tarvinnut lyhentämiseen, vaan se totteli hyvin myös istuntaa, ja mahduimme väliin kuudella laukalla aivan yhtä hyvin vaikka annoinkin ohjalla lisää vapautta.

Kun linjan molemmat osat nousivat pieniksi esteiksi sain alkaa ratsastaa ponia eteen viiteen laukkaan. Kingi ei edelleenkään lähtenyt eteen erityisen hyvin, ja viidellä laukalla etäisyys oli hieman pitkä. Poni kuitenkin venytti hyppyyn oikein helposti myös vähän kauempaa, joten viisi laukkaakin kyllä onnistui muitta mutkitta. Parannettavaa olisi ollut sisääntulokaarteessa, josta Kingi tyypillisesti puski sisään niin etten saanut sitä oikein suoristettua linjalle vaan esteelle tultiin oikaisten. Ope myös muistutteli pitämään pohkeen hiljaa paikoillaan, sillä huomaamattani unohduin kaivamaan ponin kylkiä ratsastaessani sitä eteen. Seuraavaksi linjan perään lisättiin kaarre päädyn kautta lävistäjälle ja sillä hypättävälle hainhammasportille. Kingi meni edelleen mukavan tasaisesti, ja erikoiseste ei sitä hämännyt ollenkaan. Laukankin se vaihtoi lävistäjäesteellä aika nohevasti, joskaan ei ihan 100 prosentin varmuudella.

Seuraavaksi otimme pari yksittäistä hyppyä ”ristiesteelle”. Este siis koostui kahdesta pienestä pystystä, jotka oli asetettu limittäin plus-merkkiä muistuttavaksi muodostelmaksi. Kingille oli edelleen ihan sama minkä näköisiä esteitä hypätään, ainakin kun ne olivat näin kääpiökokoisia. Ensimmäisellä yrityksellä tosin en saanut aivan suoraa linjaa esteen keskelle, ja kun en ollut ponnistuspaikasta täysin varma niin yritin epähuomiossa hypätä ennen Kingiä joka ottikin vielä miniaskeleen. Toisella hyppykierroksella korjasin linjan sekä maltoin odottaa, ja niin saatiin nappisuoritus.

Lopuksi hyppäsimme pienen radanpätkän aloittaen 17 metrin linjasta, jonka jälkeen matka jatkui lävistäjäesteelle ja äskeiselle ristiesteelle. Ristin jälkeen sain vielä ohjeen jatkaa uudestaan lävistäjäpystylle, jota ope hilasi vähän ylöspäin noin 80 senttiin. Muuten esteet olivat korkeudeltaan vähän 70 sentin molemmin puolin ja risti tietysti matalampi. Kingi oli tunnin loppua kohti herännyt liikkumaan paremmin, ja rataa hypätessä laukka pyöri jo mukavan napakasti. Kun laukka oli käynnistynyt niin hypytkin menivät tosi sujuvasti, paikat löytyivät näppärästi ja laukat vaihtuivat. Viimeiselle lävistäjäpystylle tullessa Kingi pääsi taas puskemaan kaarteesta sisään, ja sen seurauksena ajauduttiin vähän lähelle. Hyvin poni kuitenkin nousi esteen yli tästäkin paikasta.

Kingi oli oikein kiva ja helppo hypätä, tykkäsin kyllä paljon. Ainoat huolenaiheet tuntuivat olevan riittävän reippaan etenemisen varmistaminen sekä oikomisen estäminen kaarteissa, joten voisi sanoa, että Kingi oli juuri sen tyyppinen poni kuin millaisella olen tottunut hyppäämään. Yhteinen rytmi oli helppo löytää, ja Kingi oli oikein tasaisen ja luotettavan oloinen. Sujuvuus parani loppua kohti koko ajan, ja lopuksi hypätty rata oli oikein mainiota menoa. Seuraavalla kerralla vaan kannattaa herätellä poni kunnolla liikkeelle heti alusta alkaen.

Videolla hyppelyt rataa lukuunottamatta. Kiitos Lauralle ja Päiville kuvaamisesta!

Lähes liekeissä

Tiistaina olimme Vaken kanssa tavalliseen tapaan Pian estevalmennuksessa. Vake olikin tänään aivan mainion reippaalla tuulella, mitä varmaan edesauttoivat kolme edeltävää kevyttä päivää. Ei Vake vielä alkuverryttelyssä ollut erityisen napakka, mutta heti kun päästiin hyppyhommiin oli poni mukavasti hereillä.

Aloitimme kolmen kavaletin/pienen esteen linjalla (kuvassa 3-5) jota mentiin molempiin suuntiin useita kierroksia. Välien metrimääristä en ole varma, mutta ne olivat luultavasti noin 14 ja 17 metriä, sillä isot hevoset menivät näitä kolmella ja neljällä sujuvalla askeleella. Vaken kanssa aloitimme sen sijaan neljästä ja viidestä askeleesta, mikä tarkoitti sujuvaa laukkaa ilman hullua eteenratsastusta. Vakella oli alusta alkaen hyvä imu laukassa, joten tehtävä meni näillä askelmäärillä tosi näppärästi. Sitten kokeiltiin kasvattaa laukkaa ja tulla samoilla askelmäärillä kuin isot hevoset. Vake lähti suoralla uralla tosi hyvin eteen, ja jos linjalle olisi ollut pitkä suora lähestyminen isolla kentällä olisi 3+4 laukkaa luultavasti onnistunut. Nyt sisääntulokaarre söi laukkaa aavistuksen verran, eikä poni ihan venynyt väleihin vaikka hilkulla se oli. Siinä taisi oma uskokin loppua kesken, ja niin otettiin aina lyhyt lisäaskel esteiden eteen. Kun tulimme linjaa vasemmassa laukassa ja viimeinen pysty nousi hieman korkeammaksi, onnistuimme kertaalleen menemään jälkimmäisen eli lyhyemmän välin kolmella laukalla.

Seuraavaksi menimme lävistäjällä kolmen laukan linjaa kavaletilta trippelille, ja tämän jälkeen matka jatkui vielä äskeiselle kolmen hypyn linjalle. Lävistäjälinjalle saimme hieman lyhennetyn välin, joka oli noin 13 metriä. Tässäkin sai kyllä kolmeen askeleeseen sujua eteen, kun pikkukavaletille ei kummoista hyppyä tullut. Ensimmäisellä yritysellä ei laukka ollutkaan aivan riittävää, ja jäimme trippelistä kauas. Odotin miniaskelta, mutta Vake selvitti trippelin hurjan pitkällä ponkaisulla. Onneksi korkeutta oli tällä erää vain noin 60 cm. Vaikka jäin Vaken loikasta hieman jälkeen, niin se lähti onneksi seuraavillakin kierroksilla hyppyyn aivan yhtä rohkeasti ja empimättä. Jatkossa ratsastin trippelille vielä huolellisemmin eteen, ja kun olin itsekin menossa päättäväisesti kolmella laukalla niin ei ponnistuspaikasta jäänyt epäselvyyksiä.

Pidensimme rataa edelleen niin, että kolmen hypyn linjalta kaarrettiin lävistäjällä olevalle sarjalle, ja myöhemmin neljäntenä tehtävänä tuli mukaan vielä toisen pitkän sivun suuntainen kaareva linja kuudella laukalla ja heti perään kahdella laukalla kaarre maapuomeille. Esteet nousivat vähitellen, ja kun menimme lopulta kokopitkää rataa olivat korkeimmat esteet noin 80-senttisiä. Trippeli oli 85 sentissä, ja korkeuden vuoksi saimme kavaletti-trippelilinjalle nyt pientä helpotusta eli väli lyheni noin 12 metriin. Ratamme alkoikin tällä linjalla erinomaisen sujuvasti. Seuraavalle kolmen hypyn linjalle tultiin vähän pienesti sisään, mutta Vake venyi kuin venyikin ensimmäisen välin neljällä laukalla. Toiseen väliin se ei kuitenkaan kyennyt enää venyttämään tarpeeksi vaan neljällä mentiin tämä lyhyempikin väli. Kahden askeleen okseri-pysty-sarja (9,5 m) sen sijaan onnistui kerrassaan hienosti. Matka jatkui sujuvasti vielä viimeiselle linjalle, ja kuuden laukan väli meni hyvin. Viimeisen pystyn jälkeen ei vaan askel aivan yltänyt maapuomeille, vaikka niin hyvin Vake etenikin.

Otimme viimeiselle linjalle heti perään sakkokierroksen. Ohjeena oli tulla linjan aloittavalle matalalle vinopystylle kaikessa rauhassa vähän lyhyemmässä laukassa, ja jatkaa kuuden laukan välissä ensimmäiset kolme askelta samaa lyhyempää laukkaa. Tämän jälkeen pääsin sitten pyytämään eteen seuraavaa estettä kohti, niin että viimeiset kolme askelta mentiin eteen venyttäen ja tämä sama impulssi vei meidät sujuvasti puomeille asti. Kerrankin sain ottaa Vaken laukkaa oikein kiinni, ettei tultu linjalle sisään liian "lujaa"! Tällä idealla ratsastaen tosiaan yllettiin onnistuneesti puomeille asti, harmillisesti vaan pysty putosi siinä matkan varrella. Lähdimme vielä yrittämään ihan nappisuoritusta, mutta nyt jäi taas venyminen pienestä kiinni. Saimme pitää vähän miettimistaukoa, ja lopuksi kokeilimme vielä uudestaan niin että etäisyyttä pystyltä puomeille oli lyhennetty joitakin kymmeniä senttejä. Edelleen mentiin kuuden laukan välissä ensin lyhentäen ja sitten eteen lähettäen, ja nyt Vake suorituikin tehtävästä hienosti.



Vaikka Vake ei kaikkiin "isojen hevosten väleihin" aivan venynytkään, niin olin tosi tyytyväinen tämän päivän menoon. Vakella oli hyvä energia laukassa, joten kyllä oli mukavaa hypellä. Tänään ei tarvinnut puskea, ja myös hypyt tuntuivat itselleni helpoilta kun ponilla oli eteenpäinpyrkimystä sekä ehkä jonkinlaista ryhtiäkin liikkumisessa. Tämä on sitä parasta Vakea! Laukan venyttäminen tiettyihin etäisyyksiin on Vakelle kaikkein vaikein juttu, mutta tosi urheasti se yritti. Sarjahan jopa meni tänään oikein hyvin. Kisaradoilla ei näin teknisiä tehtäviä edes tule vastaan, mutta kuten valmentajamme totesi, on nopeaa eteen venymistä hyvä harjoitella koska sille tulee tiukoissa paikoissa välillä tarvetta.

Videosta kiitos Riikalle!

Hermot menee

Maanantain tunnille sain ratsukseni jälleen Pallen. Palle oli saanut viikonlopun aikana uuden omistajan, mutta se jää asumaan Tallinmäelle ja tekee edelleen vähäsen tuntitöitäkin. Niinpä Pallea lienee minulle luvassa jatkossakin, ja kiva niin.

Eilisen istuntatunnin jälkeen puhkuin intoa ja ajattelin hyödyntää samoja oivalluksia myös Pallen selässä. Sainpa hyvin pian huomata, että koulusatula teki elämästä taas paljon vaikeampaa, ja ei siinä paljon ulkolonkkaa availtu kun lonkat olivat jo muutenkin aivan ääriasennossa eivätkä auenneet milliäkään lisää. Lonkkiin tökkäsi myös liikkeen myötääminen, joten tuloksena oli sitä tuttua hytkymistä. Mitään toiminnallisia linjauksia ja muita hienouksia ei voinut kuvitellakaan tekevänsä, vaan lantion asento oli tasan sellainen mihin satula ja lonkkakulman aukeamattomuus sen rajoittivat. Niinpä istuminen ja keventäminen oli taas kammottavan tönkköä, vaikka tällä kertaa olin jopa venytellytkin ja yrittänyt irrotella paikkoja. Pallekaan ei sitten tietysti lähtenyt parhaalla mahdollisella tavalla etenemään vaan jäi ravaamaan hieman paikoillaan. Pohkeilla sain ravia kuitenkin hieman etenevämmiksi, ja Palle tuntui tänään sentään suhteellisen rennolta.

Tunnin ainoat laukat otimme verryttelynomaisesti molempiin suuntiin uraa pitkin. Laukassa jatkui istuntatuskailu ja sen seurauksena pienet etenemisvaikeudet. Sain pidettyä laukassa istuntaa paketissa jonkin aikaa, mutta kun keskivartalo alkoi pettää niin Pallen liikkuminenkin meni taas huonommaksi. Oikeassa laukassa Palle loksahti liikkumaan luontevammin, ja tässä se alkoi ensimmäistä kertaa kulkea oikeasti pyöreämpänä ja takaosalla polkien. Pitkähköt verryttelylaukat kuitenkin uuvuttivat Pallea, joka oli tänään muutenkin vähän nuutuneen ja väsyneen oloinen. Niinpä otimme kunnon lepotauon hengityksen tasaamiseksi, ennen kuin jatkettiin työskentelyä.

Lopputunnin menimme avotaivutuksia uraa pitkin käynnissä ja ravissa. Avotaivutusten luulisi olevan Pallen kanssa maailman helpoin juttu, mutta oikeaan kierrokseen en nähtävästi osannut antaa ollenkaan selkeitä apuja. Käynnissä sain hevosen jotensakin kolmelle uralle, mutta ravissa eivät etujalat tulleet tarpeeksi pois uralta. Kaula vaan taipui mutta runko ei. Tässä oli selkeä kommunikaatiohäiriö, ja ope kyselikin että enhän vaan varmasti tee oikealla pohkeella yhtään mitään ja siten estä etuosan tuloa oikealle. Koetin sitten ratsastaa avotaivutuksen pitäen oikean pohkeen täysin irti kyljestä. Muuten hyvä, mutta oikean pohkeen nostaminen irti kyljestä muutti painon jakautumista jollakin mielenkiintoisella tavalla, ja Palle alkoikin tarjota sulkutaivustusta etuosa tiukasti uralla. Ei nyt mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Hyvää oli kuitenkin se, että tässä vaiheessa tuntia Palle alkoi ihan huomaamatta ravata omalla moottorilla ja rennossa pyöreässä muodossa kaulaa venyttäen. Vasempaan kierrokseen sitten saimme onnistuneita avotaivutuksiakin, ja tämä alkoi olla sitä "maailman helpointa". Tähän suuntaan siis osasin koordinoida avut oikein ja Pallelle ei jäänyt epäselvyyksiä siitä mikä liike oli kyseessä.

Taas kävi Pallea vähän sääliksi, kun se joutui sietämään niin paljon epämääräisyyttä ja huonoa istuntaa. Hermothan tässä menee, kun en vaan osaa tämän kauniimmin Pallea ratsastaa vaan olen kuin mikäkin perunasäkki. Istunta rajoittaa nyt niin paljon, että apuja ei voi käyttää lainkaan täsmällisesti. Vanha tuttu koulusatulaongelma, vai pitäisikö ennemmin sanoa lonkkaongelma.