maanantai 8. helmikuuta 2016

Uskalla istua

Maanantain tunnilla jatkoin hommia Pallen kanssa. Pallella tuntui olevan nyt aivan päinvastainen päivä kuin viimeksi, eli se oli selvästi reippaampi ja eteenpäinpyrkivämpi. Harmi kyllä samalla se oli myös tuijottelevaisempi ja säpsyvämpi, joten ihan rennoissa merkeissä ei tunti alkanut.

Ensimmäinen tehtävämme oli ravipuomilinja, jossa oli kolmen puomin sarja ja yksittäinen puomi 17 metrin etäisyydellä. Palle liikkui nyt kohtuullisesti eteen, mutta sain kiinnittää puomeilla kovasti huomiota suoruuteen ja estää etenkin oikealle kampeamista. Sitten aloimme ratsastaa puomilinjalle siirtymisen ravista käyntiin ja laukannoston ennen viimeistä puomia. Tämä oli Pallen kanssa aluksi tosi hankalaa, sillä laukkaan pääseminen oli tavanomaisen nihkeää. Noston kanssa tuli aivan liian kiire, ja yritin kaikenlaisilla paniikkiratkaisuilla tuloksetta saada laukan nousemaan. Tilanteen pelasti se, että Palle oli tänään sopivasti "lentoon lähdössä". Niinpä se alkoi pikkuhiljaa itsekin ennakoida laukkaa ravipuomien jälkeen, ja suostui ymmärtämään oudommatkin laukka-avut.

Vaihdoimme suunnan oikealle, ja tulimme linjaa toisin päin eli ensin laukkapuomin yli ja sitten jälkimmäiset puomit ravissa. Tähän suuntaan sain laukan nousemaan uralla paljon nätimmin, ja Palle laukkasi linjalle ihan mukavalla imulla. Nyt se jopa vähän innostuikin, ja jouduin tekemään raviin siirtymisen liikaa kädellä. Tämän seurauksena oli jännittyminen raviin tullessa, vaikka laukassa mentiin kauniin pyöreänä.

Katsomopäädyssä riitti edelleen tuijotettavaa, ja kerran Palle ottikin sieltä kipinää pieneen singahdukseen. Sain sen pysäytettyä vetämällä ulko-ohjalla kaulan mutkalle, mutta jännitys jäi kyllä tästä itselleni päälle. Niinpä aloin seuraavaksi istua satulassa puristaen ja jännittäen, mikä sai Pallen liikkeen jumiutumaan paikoilleen. Nyt aloimme tulla puomilinjaa kokonaan laukassa, mutta enhän minä saanut Pallea laukkaamaan edes suoraan eteenpäin. Saimme ensin harjoitella yksittäistä puomia kaarevasti lähestyen, mutta edes tästä en meinannut selvitä kunnialla kun Palle laukkasi puomia kohti jarruttaen ja kaarteesta sisälle oikaisten. Vihdoin ja viimein sain otettua itseäni niskasta kiinni sen verran, että aloin nojata taakse ja lopetin pahimman puristuksen antaen hevoselle tilaa laukata. Kun lopetin tahattoman liikkeen jarruttamisen niin päästiin laukassa jo eteenpäinkin, ja selvitimme 17 metrin linjan viidellä askeleella ainakin tyydyttävästi. Vaihdoimme vielä suunnan oikealle ja tulimme linjan kerran myös toisin päin. Oikealle laukka rullasi heti paljon paremmin eteen, ja annoin Pallen mennä ilman henkistä käsijarrua. Olipahan aikamoinen henkinen lukko kuskilla hetken aikaa, mutta onneksi se siitä vähän aukesi!

Lopuksi menimme ravissa lävistäjiä. Ohjeena oli ratsastaa kulmissa ja pitkien sivujen alussa avotaivutusta, ja lävistäjien loput pohkeenväistöä. Palle lähti taas jännittyneen ja lentäväisen oloisena liikkeelle. Saman tien jännityin itse turva-asentoon, eli voimakkaaseen etunojaan ja kädet painuivat alas käsivarret suorina. Ilmeisesti kuvittelin tällä asennolla houkuttelevani Pallea venyttämään kaulaa rennommaksi eteen, mutta lopputulos oli tietysti vähemmän toimiva. Ope käski istua reilusti pystympään ja kunnolla satulaan, sekä nostaa käsiä oikein liioitellun ylös. Niinpä aloin keskittyä hevosen asennon korjaamisen sijaan oman asentoni korjaamiseen, mikä olikin paljon hedelmällisempää. Kun uskaltauduin istumaan tiiviisti satulaan ja liikkeen taakse sekä pitämään kyynärpäät napakasti kylkien vieressä muuttuikin olo napakammaksi ja varmemmaksi. Pallekin tuntui ajattelevan, että ai tässä oltiinkin ihan oikeasti töissä, kun kuski otti jämäkän kouluratsastusistunnan. Tuijottelut unohtuivat, tosin hevosen selkä tuntui vielä jäävän alas ja jännittyneeksi. Kovin kummoisia väistöjä ja avoja en siinä ehtinyt ratsastaa, kun keskityin pitämään oman paketin kasassa niin henkisesti kuin fyysisesti. Lopuksi ratsastimme lävistäjille vielä keskiravia. Tämä oli Pallen kanssa hauskaa, vaikka kovin kummoisiin venytyksiin ei tällä kertaa päästy. Tulipahan kuitenkin ratsastatettua liikettä vähän enemmän auki ja askeleeseen lennokkuutta.

Olipa jännittävä tunti. Miinusta siitä, miten lukkoon menin kun hevonen kävi liian reaktiiviseksi ja lentäväksi. Voi kun näissä tilanteissa osaisi pysyä rentona ja jämäkkänä, sen sijaan että jännittyy ja kadottaa ratsastustaidon rippeetkin. Hyvä juttu oli kuitenkin se, että edes lopuksi pääsin jossain määrin tilanteen herraksi ja aloin taas ratsastaa varmemmalla otteella. Oli sillä selvästi vaikutusta hevoseenkin, kun ratsastaja kirjaimellisesti ryhdistäytyi satulassa. Jos ylimääräistä energiaa on, niin se täytyy kanavoida työskentelyyn, eikä tämä onnistu säikähtäneenä kasana kyyhöttämällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti