Odotusten mukaiset kouluradat

Leirin jälkeen ei kauan ehtinyt kotona huokaista, sillä heti lauantaina oli ohjelmassa koulukisat Tallinmäellä. Ratsastin sekä Aasialla että Vakella C-merkin kouluohjelman. Vakella osallistumisen mielekkyys kyllä hieman mietitytti, kun en kisanalusviikolla päässyt ponilla itse ratsastamaan. Paljon en Vakelta odottanut, vaan uumoilin sen olevan kammottavan laiska ja etupainoinen. Aasian rata oli se kiinnostavampi osuus, sillä treenit ovat sen kanssa sujuneet ihan mukavastikin, vaikka toki laukassa on vielä paljon haasteita. Lähtöjärjestyksen osalta minulla oli vähän huono tuuri, sillä menin Aasian kahdesta ratsastajasta ensimmäisenä ja Vaken kolmesta ratsastajasta viimeisenä, eli juuri vähemmän optimaalisella paikalla molemmilla poneilla. Tiedä sitten, oliko tällä loppupeleissä mitään suurempaa merkitystä.

Ensin tosiaan vuorossa oli Aasia. Kisat ratsastettiin maneesissa, mutta verryttely oli ulkona. Aasia vaikutti varsin mukavalta ratsastaa heti alusta lähtien, ja se olikin ollut viime päivinä osaavissa käsissä. Ravissa mentiin ihan pyöreänä, mutta rentoutta ja pidätteeseen vastaamista olisi vielä voinut hioa. Aioin juuri alkaa laukata, kun meidät pyydettiinkin jo maneesiin, sillä edeltä oli jäänyt pois ratsukko, joka olisi startannut meidän edellämme sekä perusmerkissä että C-merkissä. Niinpä meidän piti mennä perusmerkin ainoan ratsukon seuraksi odottamaan maneesin päätyyn. Laukkasin hätäisesti yhden pääty-ympyrän, ja harmitti vähän, kun verryttelyajasta hävisi yhtäkkiä tärkeitä minuutteja ja kunnolla laukkaaminen jäi tekemättä.

Aasia oli radalla ensin hiukan jännittynyt, mutta kävimme tutkimassa tuomaripäädyn, ja kaikki oli sen jälkeen hyvin. Ravailin hetken hakien poniin vielä rentoutta, ja aloittaessani ohjelman Aasia liikkui melko pyöreänä. Koko aikaa en saanut tuntumaa säilymään, ja toiveissa olisi ollut vielä paremmin pohkeen ja ohjan välissä olevan ratsu. Alkutervehdyksessä oli pientä kiemurtelua. Teimme mielestäni ihan asiallisen askeleen pidennyksen, mutta tässä kuulemma tahti kiihtyi liikaa. Siirtymiset ravin ja käynnin välillä sen sijaan onnistuivat pehmeästi. Sitten olikin jo laukannoston vuoro, ja pelkäsin ohjelman leviävän hyvän alun jälkeen tähän. Aasia nosti laukan topakasti, ja laukkaympyröillä se tuntui vähän kiikuttavan. Onneksi laukka pysyi yllä, mutta meno oli vähän liian kiireistä. Laukasta raviin siirtyminen tuli oikeaan pisteeseen, mutta sen jälkeen Aasia juoksi jonkun matkaa kiireisenä. Täyskaartoon sain jo ravin rauhoitettua, ja sitten esitimme ihan kauniin pätkän ravissa sekä käynnissä. Toinen laukannosto ja laukkaympyrät olivat jo rennompia. Tuudittauduin siihen, että laukka pysyisi nyt itsestään yllä, enkä ollut tarkkana, kun tulimme laukassa kulmaan ja siitä pitkälle sivulle. Varoittamatta Aasia sitten pudottikin laukan pois niin kuin se vasemmassa laukassa usein tekee, joten siirtyminen raviin ja sen jälkeinen raviosuus menivät tietysti höpöksi. Täyskaarron aikanakin olivat pasmat vielä vähän sekaisin. Sitten oli onneksi aikaa rauhoittaa tilanne uraa pitkin ravaten. Pysähdykseen kentän keskelle tultiin vastustaen, mutta lopputervehdyslinjasta sain tsempattua hyvin suoran, ja tässä myös pysähdys onnistui paremmin.

Radassa oli monia hyviä kohtia, mutta ne kiirehtimisen sotkemat kohdat vähän harmittivat. Ei tämä huono ollut, mutta jäi kuitenkin vähän alisuorittamisen maku. Etenkin laukasta raviin putoaminen oli harmillinen, koska en vaan ollut tässä kohdassa tarpeeksi valppaana. Sekin otti päähän, etten muistanut keskittyä nojaamaan taakse. Radalla vaan tapahtui niin paljon, etten muistanut ajatella istuntaa. Hetkittäin varsinkin ravissa Aasia rentoutui ja tasoittui tosi kivasti, joten kyllä tämä tuntui erittäin kehityskelpoiselta menolta. Ihan parasta osaamistamme ei mielestäni radalla näytetty, mutta ainahan valmennuksissa menee paremmin kuin kisoissa. Paremmin meni nyt kuin viime kerralla ensimmäisissä yhteisissä koulukisoissamme. Tuntuma pysyi tällä kertaa tasaisempana, vaikka toki siinä olisi vielä parannettavaa. Istunnalla olisi päästävä paremmin tasapainottamaan etenkin laukkaa sekä tekemään pidätteitä. Tulos oli ihan asiallinen 63,333%, ja jäimme lopulta sijoituksesta hyvin niukasti. Ilman sitä rikkoa laukasta raville olisi tainnut ruusuke tulla. Ensi kerralla tsemppaan sitten vielä lisää.

Aasian radan jälkeen päätin, että Vaken kanssa en sitten alisuorita vaan teen ihan kaikkeni ratsastaakseni hyvän radan. Vake oli ollut edeltävillä ratsastajilla aika laiska, niin kuin se koulukisoissa aina on. Lähdin yrittämään mahdottomalta tuntuvaa tehtävää, eli Vaken herättelyä liikkeelle ja reagoimaan pohkeeseen. Leiriltä oli tarttunut ratsastukseen kenties uudenlaista napakkuutta, ja aluksi tämä tuntuikin tehoavan. Aloitin verryttelyn herkistäen Vakea pohkeelle, eli en välittänyt muusta kuin siitä, että poni reagoi kunnolla eteen. Jos ei lähtenyt pohkeesta niin heti tuli muistutus raipalla. Sain Vaken säikäytettyä liikkeelle jo parilla oikea-aikaisella raipan napautuksella, eikä todellakaan mennyt kauan kun se alkoi lähteä pohkeesta eteen. Siinäpä oli vaan se kääntöpuoli, että Vake kävi suorastaan hätäiseksi eikä rentoutunut. Pohkeesta se lähti eteen, mutta kipittäen ja poissa tuntumalta. Paneuduin seuraavaksi ratsastamaan poniin notkeutta ja rentoutta, ja oli meillä verryttelyssä hetkellinen huippukohta, jolloin Vake sekä taipui ja tuli pyöreäksi että liikkui aktiivisesti. Pari minuuttia oli mukava ryhti, mutta sitten taas lösähdettiin. Vake oli joko rennompi, mutta samalla hidas, tai pohkeeseen reagoiva, mutta jähmeästi kipittävä. Voi olla, että yritykseni herätellä Vake napakasti liikkeelle olivat jopa vähän liikaa ponille, ja rentous pääsi siksi katoamaan. Kun ei ollut pyöreyttä, niin pidemmän päälle myös liike kuoli vyöryessään etuosan päälle. Ehkä verryttely vaan oli liian lyhyt aika ratkaista koko ongelmavyyhteä, sillä Vake oli lähtökohtaisesti kaikkea muuta kuin pehmeä, motivoitunut ja vastaanottavainen.

Kun en ollut saanut Vakea ratsastettua kunnolla pyöreäksi ja samalla pohkeen eteen, niin kyllähän se sinne radalle hyytyi. Kävi juuri niin kuin olin odottanut, eli poni oli kauhean tahmea ja hidas. Vaikka verryttelyssä olin saanut Vake jopa kiireiseksi ja hätäiseksi, käpertyi se radalla normaaliin suojakuoreensa eli hidasteluun. Sepä oli sitten siinä. Ratsastin ohjelman tyynesti läpi, vaikka koko ajan sai puskea eteen ja laukassa jo vähän pamautinkin pohkeella kun ei mitään reaktiota kuulunut. Ei rikkoja, mutta olipa kovin tahmeaa mönkimistä. Ohjelman lopulla ravatessa Vake tuntui jo vähän kevyemmältä edestä ja alkoi hieman pyöristyäkin, mutta kunnolla tuntumalle tuleminen olisi vaatinut paljon enemmän liikettä takaa. Sain tehtyä tehtävät melko täsmällisesti, mikä oli ehkä ratamme ainoa ansio.

Olin harmissani, mutta en varsinaisesti pettynyt. Tällaista olin Vakelta odottanut, kun emme olleet edes treenanneet yhdessä koulua yli kahteen viikkoon ja olihan tämä tosiaan Vakelle jo päivän kolmas koulurata putkeen. Näistä lähtökohdista ei voi ehkä vaatia, että Vake olisi yhtäkkiä hirmuisen notkea, lennokas, innokas ja hyvin avuilla liikkuva kouluratsu. En tiedä, olisiko joku toinen lähestymistapa verryttelyssä ollut toimivampi, esimerkiksi ensin pyöreyden ja rentouden hakeminen ja sitten kunnolla liikkeelle herättely. Vaan eipä lyhyessä kisaverryttelyssä ihmeisiin pysty, eli kyllä onnistunut koulurata jopa helppo C -tasolla vaatii taustalleen pitkäjänteisemmän hevosen valmistelun, etenkin ottaen huomioon Vaken kouluratsuominaisuudet tai pikemminkin niiden puutteen. Silti jäi tästäkin radasta vähän alisuorittamisen fiilis, koska onhan me hyvänen aika paljon paremminkin Vaken kanssa menty. Tulos oli 60,833%, jota ei varsinaisesti tarvitse hävetä, mutta eipä tämä mikään mielekäs kisasuoritus ollut kenenkään kannalta. Ensi kerralla toivottavasti paremmin molempien ponien kanssa.

Videoista kiitokset Eevalle ja Annelle!

Einolan leiri, 15. tunti: hyvän mielen esterata

Leirimme päätöksenä ratsastettiin leikkimieliset estekisat. Ratsua sai toivoa vapaasti, ja kullekin ratsukolle valittiin kolmesta vaihtoehdosta sopivin estekorkeus. Olin arponut hevostoivettani Harrin ja Myrän välillä, ja lopulta päädyin Harriin, koska halusin hypätä sillä vielä toisen kerran tämän leirin aikana. Estekorkeuden päätin pitää mukavuusalueella eli menin kisat 75 sentin tasolla. Kisat ratsastettiin tyyliarvostelulla mutta ensisijaisesti virhepisteet huomioiden. Tavoitteenani oli asiallinen ja sujuva rata, josta jäisi hyvä mieli.

Kisat päästiin onneksi ratsastamaan ulkona, sillä leiri päättyi huomattavasti aurinkoisemmassa säässä kuin alkoi. Kenttä oli joiltain osin vähän pehmeä ja märkä, joten senkin puoleen olin tyytyväinen, että valitsin ennemmin pienemmän kuin isomman estekorkeuden. Verryttelyt ratsastettiin tiiviin tehokkaasti ja hevosia turhaan väsyttämättä. Hyppäsimme verryttelyesteenä lyhyen sivun suuntaisesti hypättävää pystyä, joka oli radalla este numero 6. Este ylitettiin pari kertaa molemmista suunnista, ja Harri meni mutkattomasti. Oikeassa laukassa se tuntui enemmän kaatuvan sisälapa edellä, mikä teki hyppäämisestä hieman jännittävää kun en esteelle ehtinyt oikein suoristaa. Varmistin, että Harri oli riittävästi hereillä, mutta en sen kummemmin alkanut työstää. Kohta menimmekin maneesiin odottamaan omaa vuoroa kisojen alkaessa.

Piirroksesta kiitos Annelle!

Rata oli sama eri korkeuksilla hyppääville ratsukoille, ja starttasimme 75 sentin porukasta ensimmäisenä. Otin uraa pitkin sujuvan laukan alle, ja ratsastin huolellisen tien ensimmäiselle esteelle. Harri imaisi esteelle hyvin, ja rata lähti sujuvasti käyntiin. Heti ensimmäiseltä esteeltä pitikin ratsastaa kaareva linja, joka oli noin 21 metriä. Tämä etäisyys meni suunnitelman mukaisesti viidellä laukalla Harrin edetessä hyvin. Kolmosesteelle tuli myös hyvä lähestyminen ja sujuva hyppy, ja ponnistuspaikat löytyivät todellakin kivasti Harrin lähtiessä helposti pohkeesta eteen. Laukkakin vaihtui lävistäjäesteellä, joten matka jatkui hyvässä rytmissä nelosesteelle eli lainelankulle. Jälleen hyvä hyppy, mutta ei ehkä aivan suorassa ja laukka vaihtui vääräksi. Tässä olikin pitkä suora korjata laukka, ja päädyin tekemään tämän ravin kautta. Myöhemmin hoksasin, että Harrihan taitaa nykyään vaihtaa myös lennosta, mutta vanhasta muistista otin sen ehkä turhaan raviin. Pääsimme kuitenkin rytmiin helposti takaisin, ja seuraavalle lävistäjäokserille tuli taas oikein sujuva hyppy. Kuutoseste oli se lyhyen sivun suuntaisesti ylitettävä pysty, ja tälle tuli radan ainoa huonompi lähestyminen. Askel ei oikein sopinut, ja tiukasta kaarteesta en uskaltanut lähettää Harria eteen vaan toin varmistellen pohjaan. Puomiin tuli kosketus, mutta ei pudotusta. Sitten laukkasimme vielä viimeiselle okserille, jolle tuli yhtä mukava hyppy kuin muillekin radan oksereille.

Tavoite oli saavutettu, eli rata oli asiallinen, sujuva ja jätti hyvän mielen. Laukka sujui eteen hyvässä rytmissä, paikat löytyivät näppärästi ja minulla oli koko ajan sellainen olo, että homma on hanskassa ja tämä kyllä osataan. Juuri tältä kuuluu esteradalla tuntua. Radalta kerätyt tyylipisteet olivat hyvää keskitasoa, ja yhdistettynä virhepisteettömään suoritukseen lopputuloksena oli kisan neljäs sija. Mukavasti onnistunut esterata oli hyvä päätös leirille, ja olin iloinen, että pääsin superkivalla Harrilla vielä tämän leirin aikana hyppäämään.

Leirikisan palkintojenjaon jälkeen oli ohjelmassa vielä todistusten jako, eli saimme kirjallisen tiivistelmän opettajien tekemistä huomioista. Omassa paperissani luki: "Sinulla on siisti istunta ja selkeä ajatus mitä teet ratsastuksessa. Apujenkäyttösi on tehokasta ja kuitenkin sopivan huomaamatonta. Hae vielä lisää ryhtiä hartioihin, lapaluut lähemmäs toisiaan. Silloin kannat kädet vielä paremmin ja ohjastuntuma paranee entisestään. Kun käännät hevosta, ota lantiokin mukaan kääntämiseen, Varo ettei jalka nouse kun joudut käyttämään pohjetta enemmän." Ei varsinaisesti siis mitään yllättävää, tosin ei istuntaani ole aiemmin taidettu siistiksi kehua. Joka tapauksessa on oikein hyvä saada tällainen selkeä yhteenveto kotiin vietäväksi. Mukaan leiriltä lähti todistuksen ja leirikisaruusukkeen lisäksi myös monta mukavaa muistoa tehokkaasta ja kivasta viikosta, joka oli alkuviikon haastavasta säästä huolimatta oikein onnistunut. Einolaan uudestaan!

Video leirikisaradasta tulossa myöhemmin!

Einolan leiri, 14. tunti: toiveuusinta Cindalla

Viimeisen leiripäivän aamuna ratsastettiin koulutunti. Hevosvalikoimassa oli mukana myös Cinda, jonka nappasin heti itselleni. Tunti ratsastettiin ulkokentällä ja sen piti uusi ope, jonka silmien alla emme olleet vielä tällä viikolla ratsastaneet.

Tunnin tehtäviin kuului avotaivutusta toisella pitkällä sivulla käynnissä ja ravissa sekä pääty-ympyröitä ravissa ja laukassa. Ope kiinnitti erityisen paljon huomiota istuntaan. Valitettavasti ainakin omalla kohdallani pääsi usein käymään niin, että jäin pyörimään kentän kauempaan päätyyn, jossa oli kuivaa ja parempi pohja, ja livahdin open silmien alta vetisestä ja upottavasta päädystä nopeasti ohitse. Toki kaukaisempaankin päätyyn tuli välillä ohjeita. Cindan toimintaperiaatteet olivat minulle jo teoriassa selvillä, eli yritin ratsastaa sitä mahdollisimman paljon pohkeella ja saada tuntuman tasaiseksi. Suurin osa tunnistahan siinä meni Cindan moottoria käynnistellessä, ja varsinkin alku oli varsin epätasaista menoa. Pohjetta, pohjetta, pohjetta. Ympyröillä ja varsinkin siellä vähemmän upottavalla pohjalla tuli kyllä ihan pyöreitä ja hyviäkin pätkiä. En tiedä kuvittelenko, mutta tuntui kuin Cinda olisi liikkunut nihkeämmin pehmeällä ja upottavalla kentällä kuin aikaisemmalla tunnilla maneesissa. Ope ohjeisti hakemaan vielä rentoutta ja pehmeyttä koko istuntaan sekä erityisesti hartioihin.

Laukkatyöskentely sai Cindaa paremmin liikkeelle ja pyöreäksi. Tuntuma jäi kuitenkin vielä melko tyhjäksi, joten pohjetta olisi tarvittu luultavasti vieläkin lisää, jotta poni olisi ollut aivan rehellisesti ohjan ja pohkeen välissä. Oikeassa laukassa mentiin ympyrällä paremmin ulko-ohjan tuella, mutta vasemmassa laukassa taipuminen ei ollut yhtä nättiä, ja pyörin ympyrällä jonkin aikaa ennen kuin Cinda loksahti taas pyöreäksi. Yritin löytää vielä sitä kunnollista tuntumaa laukassa, mutta jouduin tyytymään pyöreänä laukkaamisen hieman tyhjällä ohjalla. Loppuraveissa Cinda liikkui jo melko kivasti eteenpäin, ja venytti vähän kaulaakin.

Tällä tunnilla ei tullut aivan samanlaisia vau-fiiliksiä kuin edellisellä kerralla Cindan kanssa, vaikka kivoja pätkiä poni tarjosikin silloin kun liikkui aktiivisesti ja tasoittui. Pohkeella olisi pitänyt ilmeisesti ratsastaa vieläkin enemmän ja napakammin, ja olisi kyllä hirmuisen kätevää, jos osaisi istua rennosti ja jäntevästi myös silloin, kun poni liikkuu selkä alhaalla ja poissa tuntumalta. Ehkä odotin tältä tunnilta vielä parempaa menoa, mutta olihan se Cinda taas ihana. Onneksi pääsin ratsastamaan sillä edes nämä kaksi kertaa leiriviikon aikana.

Einolan leiri, 13. tunti: yömaasto

Viimeisestä leiri-illasta ja kolmen sadepäivän jälkeen lopulta poutaantuneesta säästä otettiin kaikki irti yömaaston merkeissä. Toivoin maastoon Nuppua, jolla menin viime vuonna mukavan uittomaaston. Nupun sitten sainkin, joten pääsin tutun ja turvallisen maastomopon kyytiin. Leiriohjelmassa maasto oli nimellä "rauhallinen vaellus rajalle", mutta rauhallinen on tietysti suhteellinen käsite. Ratsastimme vajaan kahden tunnin lenkin iltakymmenestä eteenpäin, ja reitti kulki rajavyöhykkeen tuntumassa siten, että pääsimme katselemaan maisemaa Venäjän rajan yli. Sää oli edelleen pilvinen ja pientä sadettakin ripotteli niskaan lenkin aikana, joten ilta oli kesäillaksi varsin pimeä ainakin pohjoisen valoisampiin öihin tottuneelle. Tunnelmaa!

Reitti kulki koko matkan pikkuteitä, jotka olivat osin päällystettyjä ja osin hiekkateitä. Laukkapätkiä otettiin yhteensä kolme, ja niillä mentiin eikä meinattu. Viime vuoden uittomaaston kokeneena ei tullut yllätyksenä, että näissä maastoissa on sitten vauhtia. Nuppu laukkasi 11 hevosen letkassa kolmanneksi viimeisenä korvat tötteröllä, mutta pystyin säätelemään vauhtia ongelmitta sen verran, että sopiva turvaväli edellä menevän kavioista sinkoileviin kiviin säilyi. Kylläpä oli kivaa mennä kunnolla lujaa! Rajavaellusmaasto oli ehdottomasti käymisen arvoinen kokemus, joka huipensi hienolla tavalla leiriviikon intensiivisimmän päivän.

Einolan leiri, 12. tunti: kiva pieni Pinkki

Torstain ensimmäinen koulutunti oli hieman masentava, mutta ei muuta kuin uutta putkeen! Alkuillasta ratsastimme nimittäin lisätunnin, joka oli varhain leirin maksaneille ilmainen. Tunnille oli valittavana myös harvemmin tarjolla olleita hevosvaihtoehtoja, ja päädyin valitsemaan Ein Think Pink -tamman. Kuten nimestä voi päätellä, Pinkki edustaa tallin omaa kasvatusta. Kyseessä on nuori welsh part bred -poni, ikää 7 vuotta ja säkäkorkeus noin 140 senttiä. Sen kokoinen WPB-poni on tosiaankin pikkuruinen! Sirolla pikku Pinkillä oli kaviotkin kuin varsalla.

Ulkomuodon perusteella arvioin Pinkin olevan ratsastaessa taipuvainen tuntuman epätasaisuuteen ja jännittyneenä kirahvina kulkemiseen. Olin kuitenkin väärässä sikäli, että Pinkki oli tuntumalla yllättävänkin tasainen, vaikka aluksi ei pyöreänä liikkunutkaan. Helpompihan tätä oli lähteä ratsastamaan kuin Cindaa tai Valtsua. Pyrin olemaan alussa itse hyvin rento ja tasainen enkä alkanut Pinkkiä painostaa, vaan ratsastin vain pohkeella hieman eteen. Aluksi teimme pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa siksakkina uralta sisään ja takaisin, sekä pyörittelimme pääty-ympyröitä. Pinkki rentoutui melko nopeasti, ja takaosan käynnistyessä liikkumaan kunnolla alkoi tulla myös pyöreämpää muotoa. Raviväistöissä poni tuppasi jonkin verran jännittymään, mutta muutoin meno oli mukavan rentoa. Pinkkiä pystyi ratsastamaan pienin ja kevyin avuin ja sen ravi oli melko tasaista, joten kykenin olemaan itsekin rento ja pehmeä. Ympyröillä tärkeintä olivat ulkoavut, sillä etenkin oikeassa kierroksessa poni pyrki liiraamaan ulospäin banaaniksi taipuneena. Kun ulkoavut menivät läpi niin pyöreyttäkin tuli vielä lisää. Mehän tulimmekin ihan mukavasti juttuun Pinkin kanssa!

Siirryimme työskentelemään suurelle keskiympyrälle, jossa ratsastettiin myötä- ja vasta-asetuksessa sekä pienennettiin ja suurennettiin ympyrää väistöjen avulla. Tässä tuli taas mukavasti ratsastettua ulkokylkeä parempaan kontrolliin ja ponia suoraksi. Ulko-ohjan tuella liikkuessaan Pinkki toimi kivasti, mutta ulkolapaa piti kyllä tarkkailla. Ravia sai jonkin verran aktivoida eteenpäin, jotta Pinkki todella työskenteli eikä jäänyt hipsuttelemaan paikoilleen. Ympyrällä otettiin myös laukkaa molempiin suuntiin, ja myös laukassa käytettiin vasta-asetusta. Vasenta laukkaa en saanut ratsastettua tarpeeksi aktiiviseksi ja rullaavaksi, vaan Pinkki jäi liikkumaan selkä alhaalla ja itseään säästellen. Oikea laukka lähti lopulta tehokkaammin pohkeesta eteen, ja tuntumallekin löytyi jo jotain mitä ratsastaa. Lopuksi saimme vielä tehtäväksi nostaa ympyrälle käynnistä vastalaukan. Tämä osoittautui kuitenkin liian haastavaksi palaksi, eikä vastalaukka noussut sitten millään. Suoralla urallakaan vastalaukan nostaminen ei ollut aivan läpihuutojuttu, mutta pientä kiemuraa hyödyntäen sain Pinkin lopulta nostamaan vastalaukan muutamia kertoja.

Ei haittaa, vaikka vastalaukkatehtävä ympyrällä olikin meille liikaa. Muuten meni varsin mukavasti, ja olin oikein positiivisesti yllättynyt, miten kiva poni Pinkki oli. Osasin ratsastaa nyt riittävän rennosti ja pehmeästi mutta samalla määrätietoisesti, ja Pinkki toimi etenkin ravissa hyvin. Luulenpa, että minun on tavallaan helpompi ratsastaa tällaisia hyvin kevyin avuin toimivia poneja, jotka eivät vaadi juurikaan voimaa. Vuonohevospötikän kanssa ei tänään (istunnan) voima riittänyt, mutta höyhenenkevyt Pinkki oli minulle toimivampi ratsu.

Einolan leiri, 11. tunti: kanget ja kadonnut tuntuma

Torstain toisella tunnilla sai harjoitella kangilla ratsastamista. Yleensä olen kankia vierastanut ja pitänyt niitä tasoiselleni ratsastajalle vielä turhana juttuna, mutta nyt päätin kokeilla vaihteeksi kaksien ohjien kanssa ratsastamista. Ratsuksi valikoitui jälleen Nuppu, joten ainakin heppa oli tuttu. Mikä lie mielenhäiriö ollut, kun ajattelin, että Nupun voisi kangilla saada kulkemaan vähän paremmassa ja ryhdikkäämmässä muodossa. Hah! Luulisi minun jo oppineen, että kanget eivät ole tällainen ihmekeino vaan pikemminkin ne tekevät ratsastamisesta hankalampaa kuin helpompaa.

Ratsastimme tunnilla myös hieman vaativamman tason tehtäviä, eli avo- ja sulkutaivutuksia sekä vastalaukkaa ensin loivalla kiemuralla ja myöhemmin koko kenttää ympäri päätyjä pyöristäen. Nyt tosiaan ratsastimme ulkokentällä, ja sateen pehmittämästä pohjasta huolimatta Nuppu vaikutti liikkuvan täällä reippaammin kuin maneesissa. En päässyt pohkeella niin hyvin "käsiksi" poniin, vaan pikemminkin pidätteet olisi täytynyt saada paremmin läpi. Suurimman osan tunnista menin aivan löysällä kankiohjalla, joten ei kangella ollut juuri muuta virkaa kuin olla ylimääräisenä ohjana kädessä. Siinähän se ongelma sitten olikin. En vain löytänyt tasaista mutta elävää tuntumaa nivelohjaan läheskään niin hyvin kuin tavallisesti, vaan koko ajan ohja tahtoi valua huomaamatta vähän löysäksi tai vaihtoehtoisesti puristin sitä liian jähmeällä kädellä. Tuntuman lisäksi petti myös istunnan pito. Nuppu mennä humputti puolipidätteitä kuuntelematta, enkä pysynyt jämäkästi satulassa vaan olin istunnan osalta aivan vietävissä. Taisinpa tunnin kuluessa jo vähän luovuttaakin, kun ei mistään tahtonut tulla mitään. Se napakkuus, jota olin leiriviikon aikana ajoittain itsestäni saanut esiin, loisti nyt poissaolollaan.

Avot ja sulut menivät meidän osaltamme aivan höpöksi, kun ei Nuppu tosiaankaan edes kuunnellut pidätettä vaan jyräsi tehtävistä ulos. Avojen ja sulkujen välissä ratsastettiin voltti, jolla ope käski taivuttaa Nuppua oikein ronskisti sisäohjalla. Voltilla tuli vähän tasaisempaa tuntumaa ja kaulakin kaarelle kun taivutin ohjeiden mukaisesti, mutta avoihin ja sulkuihin eivät nyt rahkeet riittäneet. Vastalaukat Nuppu suoritti työteliäästi ja ihan tasapainoisestikin, vaikka muoto oli tosiaan pitkä ja avoin. Tunnin lopuksi ratsastimme vielä muutamat ravilisäykset lävistäjällä. Ensin tein sen virheen, että heitin ravia eteen ratsastaessa tuntumaa entisestään pois. Silloin ei askel tietenkään lähtenyt kunnolla venymään ylämäkeen. Tuntuman pitäen keskiravi parani, ja viimeisellä lävistäjällämme tuli tunnin kenties ainoa onnistunut pätkä Nupun lähtiessä venyttämään askelta kunnolla ja samalla kuolaimeen tukeutuen. Tuntui mainiolta, ja olipa kyllä harmi, että juuri tämä pätkämme jäi opelta näkemättä!

Tunnin jälkeen oli mieli melko matalalla. Kankiohjat kädessä laittoivat pasmat ilmeisesti ihan sekaisin tuntuman kanssa, enkä osannut ratsastaa Nuppua enää senkään vertaa kuin aikaisemmin pelkällä nivelellä. Arvelin myös, että minulta yksinkertaisesti loppui voima kesken Nupun ratsastamisessa, ja nyt tarkoitan erityisesti keskivartalon voimaa. Kun ravi lähti vyörymään eteenpäin ei minulla ollut enää mitään sanottavaa asiaan, vaan matkustin kyydissä kuin räsynukke. Myös pohkeen kanssa tuntui loppuvan voima siten, että tilanteissa, jotka vaativat voimakkaampaa pohkeen käyttöä, kärsi istunta huomattavasti. Kaiken kruunasi tietynlainen tekemisen päämäärättömyys. Tulipahan taas kokeiltua kankia, enkä usko niistä hevoselle olleen haittaa kun en kankiohjaa ottanut juurikaan tuntumalle. Taidan kuitenkin jättää kankikokeilut taas ainakin pariksi vuodeksi ja harjoitella tuntumaa sekä muita perusjuttuja lisää ennen seuraavaa kertaa.

Einolan leiri, 10. tunti: isot esteet

Torstai alkoi "leirin kohokohdalla" eli isojen esteiden tunnilla, jonka pystyimme onneksi hyppäämään ulkona sateen tauottua ja kentän kuivuttua paikoin jo ihan hyväksi. Isoille esteille halusin Harrin tai Myrän, ja päädyin lopulta Myrän satulaan. Viime vuonna isot esteet tuli hypättyä Harrilla, joten olipahan ainakin eri hevonen tällä kertaa. Myrän kanssa eiliset hyppelyt sujuivat mukavasti, joten sen kanssa oli hyvä jatkaa.

Verryttelyssä Myrä oli kovin hidas pohkeelle. Raipalla sain patisteltua sitä jonkin verran eteen, mutta laukan kokoamisesta ja lyhentämisestä ei paljon voinut haaveilla. Sinänsä laukka kyllä eteni, mutta hevonen ei ollut nopea pohkeelle. Laukassa saimme tehdä muutamat vaihdot lävistäjillä, ja näissä Myrä oli aivan haka. Vaihdot onnistuivat askeleessa ja täsmällisesti pyynnöstä. Vaihtojen yleisohjeena oli väistättää vanhan laukan ulkopohkeella hieman sivuun ennen vaihtoavun antamista.

Ratsastimme ensin kavalettipuomin yli muutaman kerran, ja sitten hyppäsimme pystyä, jonka molemmin puolin oli apupuomit. Tähän haluttiin mahdollisimman pyöreitä hyppyjä ja koko kroppa käyttöön hevoselta. Myrä tuli ihan reippaasti esteelle, mutta ajautui vasenta reunaa kohti. Edelleen pohje olisi saanut olla ponnistuksessa napakammin mukana, jotta hypyistä olisi tullut vielä pyöreämpiä. Seuraavaksi mukaan lisättiin hyppy lainelankkuesteelle, jolta tuli kuuden laukan kaareva linja samalle apupuomipystylle. Myrä tuli linjalle ihan reippaasti, mutta ainakin kertaalleen otimme kuuden laukan kaarelle seitsemännenkin askeleen kun ratsastin tien liian laajana. Myös laukan vaihtuminen lainelankulla vääräksi jarrutti kaarteen sujuvuutta. Pystylle tuli kuitenkin ihan sujuvia hyppyjä myös esteen noustua korkeammaksi. Loppukorkeus oli arviolta metrin paikkeilla, ja Myrä meni kevyesti yli.

Verryttelyeste apupuomien kanssa.

Seuraava kahden esteen pätkä sisälsi lainelankun toisesta suunnasta sekä pitkän lähestymisen muuripystylle. Myrää piti edelleenkin aika lailla herätellä liikkeelle. Laukka periaatteessa eteni ihan hyvin, mutta esteelle ei ollut tarpeeksi imua. Muuripystylle ei askel tahtonut sopia, vaan mentiin aina vähän lähelle. Kun estettä nostettiin noin ysikymppiin eikä askel edelleenkään osunut nappiin, rupesi Myrä kiemurtamaan ja puski kertaalleen esteen ohi vasemmalta. Tämän jälkeen ratsastin esteelle valppaammin, ja varmistelin pohkeella ja raipalla jos Myrä alkoi hidastella. Pientä yliratsastamistakin taisi kiellon jälkeen olla, mutta siitä ei tullut sanomista.

Sitten siirryimme hyppäämään lävistäjällä olevaa okseria. Tämä oli The Este, jota nostettiin joka kierroksella. Alle hypättiin aina lainelankkueste rytmin löytämiseksi. Aloituskorkeus okserilla oli 80 senttiä, seuraavalla kierroksella 95 senttiä ja kolmannella 105 senttiä. Varmistelin edelleen aika paljon, sillä Myrältä puuttui kunnon imu esteelle. Otinkin lopulta kannukset jalkaan, ja niiden kanssa Myrä reagoi pohkeeseen paljon paremmin. Enää ei ollut onneksi kieltoaikeita, ja Myrä hyppäsi okserin joka kerta mukavan ketterästi. Ponnistuspaikka oli mielestäni aina aavistuksen lähellä estettä, mutta nousuokserilla tämä oli tietysti ihan korrektia. Myrän hyppyihin oli helppo mennä mukaan, ja hypyt olivat mukavan ilmavan oloisia. Ylitimme 105 senttiä korkean okserin, ja tämän jälkeen ei enää Myrälle korotettu vaan viimeisillä kierroksilla hyppäsimme omalla vuorollamme vain lainelankkuesteen sekä muuripystyn. Muuripysty olikin jäänyt vähän hampaankoloon, joten oli hyvä, että saimme hypätä sen vielä pari kertaa. Kannukset tosiaan sujuvoittivat laukkaa hyvin, ja viimeisellä kierroksella lähestymiset molemmille esteille olivat mielestäni varsin mukavia. Viimeisen hypyn muurille maltoin myös ratsastaa vähemmän hosuen ja käskien.

95 cm

105 cm

Tunnin suurin saavutus oli 105-senttisen yksittäisen okserin hyppääminen. Viime vuoden leirillä hyppäsin saman korkuisen esteen, mutta jumppasarjan päätteeksi. Yksittäisesteelle piti osata ratsastaa lähestyminen ihan eri malliin. Edistystä varmaan sekin, että tällä kertaa isojen esteiden tunti ei jännittänyt oikeastaan ollenkaan. Myrä oli edelleen kiva ja näppärä hyppyponi, tosin olisin kyllä voinut laittaa ne kannukset jo paljon aikaisemmassa vaiheessa ettei olisi tarvinnut niin paljon käskeä ja puskea. Myrän hypyt olivat mukavan kevyitä ja ketteriä, ja olin mielestäni hyvin mukana joka hypyssä. Yleisenä palautteena kaikille ope totesi, että kun on jo taitoa ratsastaa sileällä hevosta oikein päin niin esteilläkin voi alkaa hakea enemmän laatua tekemiseen, eikä vain tyytyä esteiden ylittämiseen. Ratsastetaan siis ajatuksen kanssa ja laadukkaita hyppyjä joka ikiselle esteelle, olivat ne sitten pieniä tai isoja.

Videota tulossa myöhemmin! Kuvista kiitos Hannalle.