Leiritunti 1: Ponisuokin jarruja etsimässä

Kesän kohokohta on tottakai tänäkin vuonna ratsastusleiri Annen, Noran ja muiden heppailukavereiden kanssa. Leiripaikaksemme valikoitui Ypäjän Hevosopisto viimekesäisen hienon kokemuksen perusteella, ja tällä kertaa ilmoittauduimme senioreiden koulu- ja esteratsastusleirille eli viime vuodesta poiketen leireilemme kokonaan aikuisporukassa. Sunnuntai kului Oulusta Ypäjälle ajaessa, ja olimme perillä minuutilleen annettuna saapumisaikana eli kuudelta illalla. Haimme hevoset laitumelta, ja myöhemmin illalla jaettiin vielä nimikot eli ne hevoset joiden karsinan siivouksesta ja yleisestä hyvinvoinnista huolehdimme leiriviikon aikana. Huudin nimikokseni viimevuotisen nimikkoni ja suosikkiestehevoseni Uno Liisan eli Lissun. Lissu saa kuulemma ensi vuonna neljännen varsansa mikäli kaikki menee suunnitelman mukaan, joten ensi kesänä tamma ei liene leirikäytössä.

Ilmoittauduin mukaan esteratsastajien ryhmään. Maanantain ensimmäinen tunti oli kuitenkin kaikille koulua. Ratsastimme Ypäjä-hallissa ja sain ratsuksi uuden tuttavuuden eli Kingin. Kingi on 18-vuotias pienhevosruuna, minulle siis oikein passelin kokoinen. Kingi muuten on Kelmin poika ja kuuluisan Jaimen täysveli, eli suku ei paljon hienompi voisi ratsulla olla sikäli kuin suomenhevosten suvuista jotain ymmärrän.

Ensimmäisen tunnin aiheena oli istunnan tarkistusta sekä siirtymisiä. Kingi osoittautui varsin reippaaksi menijäksi, jota ei eteen tarvinnut kahdesti käskeä vaan jarrut meinasi suurimman osan tuntia olla hieman kadoksissa. Ratsastimme ensin kulmia käynnissä samalla kun uralla ja pääty-ympyröillä ravattiin, ja siirtymiset kulmiin olivatkin oikein hyvää kontrolliharjoitusta Kingin pyrkiessä puksuttamaan eteenpäin pidätteistä välittämättä. Oikealle taipuminen ja asettuminen oli hankalampaa, eli oikea lapa meinasi puskea ja oikeaan ohjaan pääsi syntymään vetokilpaa. Yritin tietysti vältellä vetokilpailua ja päästä ratsastamaan kevyemmällä tuntumalla, sillä harvemmin se pidätettä vastaan painava hevonen vetämällä tulee ruotuun. Ulko-ohjasta siis pieniä pidätteitä ja myötäyksiä sisäohjan asettaessa. Vasemmalle tämä oli helpompaa, ja kun siirryttiin ratsastamaan harjoitusravissa sain istunnasta pidätteitä tehtyä vähän napakammin kuin keventäessä.

Siirtymisten parissa jatkettiin vielä ratsastaen joka kierroksella kentän poikki kartioiden välistä ja nostaen ennen uralle kääntymistä laukka. Oikea laukka nostettiin käynnistä ja vasen ravista, ja toiseen päätyyn ratsastettiin laukassa iso voltti. Laukassa Kingi ei mielestäni ”juossut” niin pahasti kuin ravissa vaan kuunteli pidätettä paremmin. Nostoon tullessa Kingi lähti helposti kiirehtimään, mutta loppua kohti se alkoi kuunnella ja tulla nostoihin rauhallisesti ilman kiihdytystä ja kaahausta. Olinkin lopuksi ihan tyytyväinen huomattavasti rauhoittuneisiin nostoihin. Ope muistutteli nostoissa molempiin suuntiin pitämään ulko-ohjalla ja -pohkeella huolen siitä ettei hevonen pääsisi vähän liiraamaan ulospäin tai pullauttamaan ulkolapaa, sillä nythän ei nostoissa seinän tukea ollut apuna. Istunnan suhteen korjausta tuli ylävartalon jäntevöittämiseen niin etten päästäisi itseäni valumaan eteenpäin vaan pitäisin koko kropan napakasti pystyssä ja suorana.

Tunnin lopussa Kingi kuunteli pidätettä jo paljon paremmin niin että pääsin kunnolla rentouttamaan kättä. Kingikin liikkui ihan rennon oloisena. Loppuraveja keventäessä vetokilpa oli lakannut kokonaan, ja pystyin ratsastamaan pidätteitä kevennystä rauhoittamalla sekä pehmeällä kädellä. Olin ihan tyytyväinen kun loppua kohti meno tällä lailla parani, mutta olisihan se ollut kiva jos pidätteet olisi saanut läpi ja hevosen kuulolle jo huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa. Open loppupalaute oli että pidätteisiin pitäisi saada vatsalihakset paremmin mukaan, eli että en päästäisi pidätettä tehdessä ylävartaloa tipahtamaan eteenpäin. Keskivartalon tuki ja hyvä vatsalihasten käyttö olisi tietenkin tärkeää etenkin kun ratsastaa tällaista eteenpäinpyrkivää ja vähän vahvaa hevosta, jolla on turha yrittää ohjasta kiskoa pidätettä läpi.

Uimamaisteri Valem

Ensimmäisen kesälomapäivän ohjelmassa oli maasto Vaken kanssa, eikä mikä tahansa maasto vaan retki uittopaikalle. Keli oli tätä ajatellen mitä mainioin (ellei liian kuuma), ja reissuun lähti peräti kahdeksan ratsukon letka. Uimisineen lenkkiin kului lähes kaksi tuntia aikaa.

Matka alkoi tuttuja reittejä pitkin kävellen ja ravaten. Rantaan päästäksemme piti tällä kertaa kuitenkin ylittää junarata tasoristeyksessä. Vakelle radan ylitys on kuulemma joskus ollut vaikea paikka, mutta nyt selvittiin tästä kohdasta ongelmitta. Junaradan jälkeen viimeinen noin puolentoista kilometrin mittainen pätkä taitettiin laukassa. Suurin osa tästä oli leveää ja tasaista, napakkaa hiekkabaanaa, joten kyllä siinä kelpasi laukata. Keulassa oli nopeita hevosia jotka tällaisella radalla tietenkin loittonivat nopeasti pölypilven taakse, mutta melko pitkään sentään edellämme menevä poni pysyi näköpiirissä. Kun laukkasuora vain jatkui ja jatkui aloimme jäädä kauemmas vaikka Vakea hoputtelinkin, mutta eipä meillä ollut hätä laukata omin päinkään. Pian tuli kuitenkin jännät paikat, sillä pölypilvestä vastaan ilmestyi ravuri kärryt perässä. Vake tietenkin tuijotti ja ihmetteli pölyn keskeltä kohti tulevaa epämääräistä ilmestystä, ja jarrutti raville ottaen muutaman sivuaskeleen. Tämän enempää se ei kuitenkaan tulijaa jännittänyt, vaan taisi pian hoksata että kyseessä oli vain hevonen ja niin jatkoimme laukassa eteenpäin.

Laukkasuoran jälkeen oli mukava päästä järveen huuhtomaan pölyt ja hiet. Hevosilta lähti satulat pois ja ratsastajilta kengät ja ratsastushousut. Vakea sai ensin vähän suostutella etenemään pois matalasta rantavedestä yksin syvemmälle, mutta kun päästiin pois rannan tuntumasta vaikutti Vake viihtyvän vedessä hyvin. Saatettiin siellä jokunen uintipotkukin ottaa, tai ainakin mentiin kaviopohjaa niin että pinnalla ei ollut kuin ponin pää. Olipa metkaa kelluskella vedessä pehmeästi liikkuvan ponin selässä. Varsinkin silloin jos joku tuli kaveriksi mukaan innostui Vake tekemään laajemman kierroksen syvässä vedessä.

Uinnin jälkeen palattiin takaisin osaksi samaa ja osaksi eri reittiä. Baanalla laukattiin tähänkin suuntaan, mutta lyhempi pätkä ja sen verran rauhallisempaa vauhtia että pysyimme Vaken kanssa muun porukan mukana. Tallille päästyämme oli ainakin ratsastajasta mehut pois kahden tunnin helteessä ratsastuksen jälkeen. Vaan kyllä tämä oli ehdottomasti käymisen arvoinen reissu, sillä tällä lailla kunnolla uittamaan en ole päässyt kuin hyvin kauan sitten ja uimamaisteri Vaken kanssa pulikointi oli superkivaa. Ihanaa kun on "oma" tätikuljetin jonka kanssa tällaisia juttuja voi harrastaa!

Tuntuma- ja laukanvaihtopähkäilyä

Kesäloma alkoi tehokkaasti siirtymisellä suoraan töistä tallille Annen kanssa ja vuokrahevostemme itsenäisellä ratsastuksella kentällä. En ollut ehtinyt tehdä mitään koko tunnin kattavaa treenisuunnitelmaa, ja niinpä päädyin tekemään Vaken kanssa vähän mitä milloinkin mieleen juolahti. Pysyipähän poni tällä lailla ehkä skarpimpana eikä päässyt liikaa tylsistymään. Menimme siis voltteja ja ympyröitä, raviväistöjä, laukkatyötä ympyröillä ja laukanvaihtoja sekä siirtymisiä käynnin ja ravin sekä lopuksi käynnin ja laukan välillä. Toki annoin Vaken pitää useita pieniä huilitaukoja pitkin ohjin kävellen jottei se lämpimänä päivänä väsyisi liikaa.

Tänään oli kieltämättä sellainen päivä että olisin kaivannut jotakuta ohjaamaan ja kertomaan kuinka saisin itsestäni parempaa ratsastusta irti. Vake kyllä suoritti useimmat pyydetyt tehtävät oikein kuuliaisesti, mutta olisihan se saanut työskennellä tehokkaammin itseään kantaen ja pyöreänä. Toisaalta en ehkä vaatinut ponilta tarpeeksi, mutta toisaalta taas välillä saatoin vaatia liikaa väärällä tavalla. Etenkin käden ja tuntuman suhteen olin hukassa, sillä pyrkimykseni tietenkin olisi ratsastaa pehmeällä, hevosta kohtaan reilulla kädellä. Tätä ajatellessani en sitten uskalla tehdä kädellä oikein mitään muuta kuin pitää nyrkit aivan hiljaa vierekkäin. Kun sitten alan asettaa ja tehdä puolipidätteitä ja yhtään työstää hevosta katoaa tuntuman pehmeys ja tasaisuus saman tien. Jopa sivulle johtaen asettava käsi tuntuu monesti liian kovalta ja joustamattomalta, enkä haluaisi että käsi on hevoselle liian ankara niin kuin ope on välillä huomauttanut. Toisaalta taidan ylipäänsä keskittyä kädellä ratsastamiseen aivan liikaa.

Ravissa sain ympyröitä ja voltteja ratsastaen Vaken välillä myötäämään kivasti asetukseen, mutta vielä olisi vaadittu parempaa liikkumisen energiaa jotta poni olisi pyöreäksi jäänyt. Myös oikeassa laukassa oli joitain kivoja hetkiä jolloin liikkuminen kävi hieman pyöreämmäksi. Laukannostot Vake teki mukavan täsmällisesti, mutta ravin ja käynnin väliset siirtymiset olivat kovin "liukuvia". Laukanvaihdot olivat se tehtävä missä tuli eniten opea ikävä. Vaikeampi suunta eli vasemmasta oikeaan ei tänään onnistunut, vaan aluksi vaihdettiin monta kertaa pitkän ristilaukkapätkän kautta ja kun Vake tähän kyllästyi alkoi se tehdä vaihdon nopeasti ravin kautta. En viitsinyt jäädä loputtomasti vaihtoja helteessä hinkkaamaan, joten annoin olla. Oikeasta vasempaan vaihtui sentään lennosta, mutta vaikeaa oli näissäkin. Jos ei Vake vaihtanut heti ja välittömästi aloin heittäytyä etukumaraan ja irti satulasta sen sijaan että olisin istunut neutraalin hiljaa. Välillä vilkuilin alas lapoja tarkistaakseni joko vaihtui, ja silloin tietysti paino keikahti minne sattuu. Ylipäänsä ongelma oli se etten vain malttanut istua vaihdossa hiljaa ja eleettömästi ja antaa Vaken vaihtaa rauhassa, vaan hosuin ja heiluin kuin viimeistä päivää. Syytä on harjoitella vaihtoja paljon lisää.

Tänään taisi lopulta koitua ongelmaksi se että yritin tehdä vähäsen kaikkea enkä kunnolla mitään. Itsenäisille ratsastuskerroille voisi ottaa aina selkeämmän teeman, eikä teeman edes tarvitsisi olla mikään varsinainen tehtävä tai liike vaan se voisi olla esimerkiksi pehmeään tuntumaan, asetukseen ja myötäykseen keskittyminen. Jos yrittää kerralla saada kaiken onnistumaan niin harvemmin onnistuu loppujen lopuksi mikään. Harjoittelu pala kerrallaan voisi olla toimivampi lähestymistapa.

Luottoponi ja tohelo kuski

Tallinmäen tuntipäiväksi on nyt vakiintunut torstai, joten tänään oli viikkotunnin aika ja ohjelmassa esteitä. Tämä olikin viimeinen hyppytreeni Vaken kanssa ennen ensi viikon harjoituskisoja, sillä ensi torstain tunti jää leirin takia väliin.

Hyppääminen aloitettiin erilaisilla verryttelytehtävillä matalilla korkeuksilla. Ensin tultiin muutama kierros pientä pystyä hieman kaarevalla tiellä molempiin suuntiin, ja siirryttiin sitten sarjan pariin. Sarjan a- ja b-osat hypeltiin ensin yksittäisinä esteinä kääntäen siis hieman erikoisemmat tiet sarjavälin kautta. Toiseen suuntaan piti saada erikoisesta lähestymisestä myös laukanvaihto. Vaken kanssa suoritimme nämä pikkutehtävät oikein helpon ja sujuvan oloisesti. Kun olin aluksi herätellyt laukkaa sopivasti liikkeelle liikkui poni reippaasti eteenpäin ja ponnistuspaikat löytyivät esteille kuin itsestään. Pidin mielessä sen mitä viime viikolla ope neuvoi istunnan suhteen, eli lähestymisissä en istunut liian pystyssä ja tiiviisti satulassa vaan kevyemmin esteistunnassa. Näin pääsin hyppyihin sujuvasti mukaan esteiden ollessa vielä näin pieniä. Vake kääntyi tiukempiinkin teihin näppärästi ja laukanvaihtokin onnistui.

Seuraavaksi hypättiin sarja ihan perinteiseen tapaan. Väli oli reilu kuusi metriä, mikä on Vaken laukalle näin pienillä esteillä (60 cm ja alle) melko pitkä. Ratsastin siis laukkaa isommaksi jo sarjaa edeltävässä kaarteessa, ja pidin välissä pohkeet napakasti kiinni. Vake selvittikin välin hienosti yhdellä askeleella vaikka b-osasta hieman kauas jäätiinkin. Yksittäistehtävänä tultiin vielä 14 metrin pysty-pysty-linja. Kuten olin arvioinut, väli oli Vakelle täydellisen sopiva neljällä askeleella kun tultiin sujuvaa peruslaukkaa mutta ilman suurempaa eteenratsastusta. Sujuvan ja helpon oloinen meno siis sen kuin jatkui.

Lopuksi hypättiin päivän ratatehtävä (kuvassa). Esteet laitettiin kisakorkeuteen, eli meille 70-75 senttiin. Esteiden noustessa mukaan tuli ehkä liikaa ylimääräistä puristusta niin että verryttelytehtävillä löytynyt tekemisen helppous ei ihan säilynyt. Ykkösesteelle saatiin nappisuoritus tasapainoisesta laukasta, mutta sen jälkeen lähdin liikaakin ajamaan ponia eteen yrittäessäni varmistella sarjalle tarpeeksi isoa laukkaa. Kun ajoin estettä kohti jättämättä tarpeeksi lähestymisrauhaa ei askel sopinutkaan kovin hyvin, vaan Vake lähti a-osalle kaukaa. En ollut ihan kunnolla mukana hypyssä, enkä ehtinyt täysin mukaan b-osallekaan jonka Vake edelleen hyppäsi kaukaa. Poni siis suoritti sarjan rutiininomaisesti kun taas itse keikuin kyydissä miten kuten ja hyppyä häiriten. Okserille saatiin ihan mukava hyppy, mutta tämänkokoisilla esteillä oli taas havaittavissa istuntaongelmaa niin että pohket lentelivät minne sattuu. Laukat muuten vaihtuivat kaikilla lävistäjäesteillä joko hypyssä tai heti sen jälkeen niin etten ehtinyt huomatakaan, eli Vake kyllä pitää myötälaukoista tosi näppärästi huolen. Viimeiselle linjalle tultiin edelleen vähän liikaa ajaen, ja poni pääsi menemään aika pitkänä ja matalana. Välissä laukka pääsi hyytymään eikä Vake enää vastannut pohkeeseen kovin terävästi. Näin ollen viimeiselle esteelle tuli lötkö hyppy kaukaa ja otettiin puomi alas.

Uusintana saatiin ottaa ratamme ongelmakohdat, eli sarja ja suora linja. Sarjalla meinasikin nyt käydä työtapaturma, sillä askeleen ollessa huono Vake pääsi a-osalla yllättämään minut kaukaa hyppäämällä. Keikahdin alastulossa irti satulasta etukenoon, ja tästä olisin tullut helposti alas mikäli b-osalle olisi tullut stoppi. Kaukaa lähtevässä hypyssä pysyminen olisi sekin saattanut olla kyseenalaista. Vake kuitenkin pelasti tilanteen täydellisesti ottamalla ylimääräisen miniaskeleen ja hyppäämällä b-osan. Jälleen siis ponille täydet pisteet sarjan selvittämisestä ja itselleni pitkä miinus täysin epäonnistuneesta mukanaolosta. Linjalle sentään saatiin nyt onnistuneempi suoritus jossa energia ei sammunut kesken. Sarjalle otettiin tietysti vielä sakkokierros, joka oli taas sitä kaukaa hyppäämistä mutta taiteilin sentään tasapainoisemmin kyydissä. Käsi ja ylävartalo olisivat kuitenkin saaneet olla paremmin mukana, eli edelleenkään poni ei saanut hyppyihin ihan tarpeeksi ohjaa.

Sarjan ongelmat taisivat johtua siitä että ajoin ponia niin kovin paljon estettä kohti enkä rauhoittanut edes niitä viimeisiä askeleita. Kun ei käynyt niin hyvä tuuri että askel olisi tästä huolimatta osunut nappiin lähti Vake arvatenkin hyppyihin kaukaa. Vähän samaa ongelmaa esiintyi myös muilla radan esteillä. Pitäisi siis luottaa siihen että laukka on riittävä ilman ajamistakin. Ponnistuspaikkakin löytyisi paremmin rauhallisilla, sujuvilla lähestymisillä kuten verryttelytehtävissä tänään huomattiin. Eihän tämä 70+ taso edes tunnu mitenkään isolta Vaken kanssa, vaikka toki itselläni on myötäämisissä harjoiteltavaa ennen kuin on järkevää alkaa isompia hypätä. Tänään tuli kyllä viimeistään huomattua että on tämä Vake aikamoinen luottopolle. Kuskin kamalasta alkeistason toheloinnista huolimatta se hoiti sarjallakin homman 100% turvallisesti ja varmasti joka kerta. Vaken kapasiteetti ei ole ehkä huiman suuri, mutta se sydän ja millä se hyppää on suuri senkin edestä. Eihän tässä siis ole muuta kuin kuskista johtuvia ongelmia, mutta harjoitellaan niitä vähemmälle niin hyvä tästä tulee.

Taidot ei riitä

Yllätyshevosten kokeilut jatkuvat, tänään nimittäin sain tunnille Taunon. Tauno on 5-vuotias tuntihommia aloitteleva sympaattinen pikkuhevonen, ikänsä vuoksi vielä hieman raaka mutta näyttää menevän tunneilla oikein kivasti. Nyt pääsin sitten itsekin ensimmäistä kertaa Taunoa kokeilemaan. Mielenkiintoista muuten on että olen lapsena ratsastanut Taunon emällä.

Minulla oli epäilykseni tunnin onnistumisen suhteen, sillä en luottanut taitoihini ratsastaa tällaista nuorukaista tarpeeksi korrektisti ja siististi. Tauno on kyllä kiltti ja fiksu, mutta ei tietenkään paikkaile ratsastuksen puutteita samalla lailla kuin kokeneemmat ratsut. Tehtävät olivat tänään onneksi aika yksinkertaisia. Aloitettiin ratsastamalla pituushalkaisijalta voltteja käynnissä ja ravissa. Tauno oli käynnissä ensin vähän nukuksissa, ja tulipa äkkiä huomattua että menosuunta piti kertoa sille hyvin selvästi tai muuten kiemurreltiin minne sattuu. Oikealle asetus ja taivutus toimi ihan hyvin, mutta vasemmalle Tauno oli jäykempi. Etenkin käynnissä Tauno tuppasi rullaamaan kaulaansa kovin linkkuun ja kuolaimen alle, ja niinpä en uskaltanut pitää aluksi oikein kunnon tuntumaa. Muutenkin ratsastin liian varovaisella asenteella ja hevosen reaktioita arastellen.

Laukkatehtävänä oli nosto käynnistä molempien pitkien sivujen alussa, voltti pitkän sivun keskelle ja paluu käyntiin ennen päätyä. Laukka vähän jännitin, koska tiesin että Tauno voi olla hankala saada nostamaan jos avut ei ole korrektit ja selkeät. Aluksi tulikin muutama täysin epäonnistunut yritys joista Tauno ryntäsi vain raville. Pidin liikaa kädellä vastaan jotta Tauno olisi uskaltanut lähteä laukkaan, ja ylipäänsä häiritsin hevosta tekemällä liikaa kaikkea ylimääräistä. Lähdin siis soutamaan ja heijaamaan istunnalla jos ei Tauno heti nostanut, ja siihen se homma tietysti kaatui. Melko pian Tauno pääsi kuitenkin jyvälle siitä että epämääräiset avut pitkän sivun alussa tarkoittavat laukannostoa, ja sitten laukat alkoivat nousta. Monesti mentiin kuitenkin parin raviaskeleen kautta ajaen eikä suoraan käynnistä, mutta Tauno oli istunnan heijauksille hämmästyttävänkin kärsivällinen. Vasemmassa laukassa oli pahoja ohjausvaikeuksia, ja Tauno harppoi pitkällä askeleella täysin ylisuuriksi venähtäneitä voltteja. Itse jännitin kyydissä liikaa, ja näin ollen en päässyt istumaan rennosti satulaan vaan kökötin etukumarassa kroppa tönkkönä. Raviinsiirtyminen meni helposti vähän pitkäksi, ja ravista käyntiin ei myöskään päästy kovin äkkiä. Siirtymisissä sorruin vetämään ohjasta aivan liian kovalla kädellä, sillä istunta ei pysynyt niin tiiviinä että olisin sen kautta saanut pidätteet tehtyä. Voi Tauno-parkaa millaista ratsastusta se joutuikaan sietämään.

Oikea laukka oli helpompi ratsastaa. Ohjattavuus oli huomattavasti parempi, ja saatiin tehtyä asiallisempia voltteja joilla hevonen taipui ja kuunteli kääntäviä apuja hyvin. Pääsin myös vähän helpommin istumaan laukassa tähän suuntaan. Nostot alkoivat olla ihan säpäköitä, välillä toki ravin kautta. Laukasta ravin kautta käyntiin siirtymiset olivat vaan edelleen samaa juoksemista ja ohjista vetämistä. Vieläkään en rentoutunut itse, vaan olin selässä kovin jännittynyt. Se hallinnan katoamisen tunne kun hevosen vauhti ja reitti eivät ole täysin omassa kontrollissa saa minut helposti tällaisiin "tiloihin", missä hermoilen ja jännitän ihan syyttä suotta. Jännitin koko ajan sitä miten Tauno reagoi seuraavaksi, ja henkinen jännittyneisyys kanavoitui tietenkin fyysiseksi jännittyneisyydeksi. Jos näin ei olisi käynyt olisin varmasti ollut Taunolle miellyttävämpi ratsastaja, mutta nyt jäi lähinnä sellainen olo että omat taidot eivät alkuunkaan riitä näin nuoren hevosen ratsastamiseen. Ei ole istunta, käsi, apujen selkeys saati oman mielen hallinta sillä tasolla.

Tänäänkin käytiin tunnin loppupuoliskolla lammella kahlaamassa. En tohtinut jättää Taunolta satulaa pois, joten välttelimme lammen syvintä kohtaa ja kahlasimme mahaa myöten niin etteivät satula tai omat kengät kastuneet. Lampi on Taunolle toki tuttu paikka, joten se meni veteen mielellään ja empimättä ja polskutteli matalassa vedessä ihan iloisen oloisena. Järkevä hevonenhan se on nuoresta iästään huolimatta. 

Hassu, haastava Hilanteri

Nyt kyllä hekottelin hetken ääneen hevoslistan edessä, sillä päivän yllätysratsuni oli Hilanteri (vanha herra täyttää muuten muutaman päivän päästä jo 22 vuotta). Olen ratsastanut Hilanterilla kerran aikaisemmin yli kaksi vuotta sitten, ja silloin tuli aika selväksi että minä en kuulu niihin ratsastajiin joiden kanssa Hiltsun kemiat kohtaavat. Laukkaan ei meinattu päästä kun polle parkkeerasi kentän keskelle juntturoimaan ja pukitteli jos yritin sitä raipalla käskeä. Hilanterilla jos kellä on omanarvontuntoa, ja sitä ei liikaa passaa mennä komentelemaan jos aikoo sen saada jotain tekemäänkin. Istunnallekin Hiltsu taitaa olla aika herkkä ja tarkka. Päätin lähteä huumorimielellä liikkeelle, ja otin taktiikaksi pitää Hilanterin hyvällä tuulella muistamalla kehua sitä vähän turhistakin asioista.

Ratsastettiin ensin kentällä noin 40 minuuttia ja käytiin lopuksi ilman satulaa lammella kahlaamassa. Kentällä työskentelimme käynnissä avotaivutusten parissa toisella pitkällä sivulla, ja muualla tehtiin ravissa ja laukassa voltteja ja ympyröitä. Avotaivutus oli Hilanterin kanssa melko haastava tehtävä, sillä tämä hevonenhan on maailman kovin kiemurtelija joka saa päänsä ja kaulansa mutkalle jokaiseen ilmansuuntaan yhtäaikaa eikä raukka taida oikein osata kulkea etu- ja takapää samaan suuntaan. Hilanteri kyllä yritti ymmärtää ja itse asiassa kulkikin välillä kolmella uralla, tosin ehkä liikaakin poikittaen ja ilman rehellistä asetusta. Oikeastaan on ihme että hevosella kärsivällisyys riitti, sillä sähläsin kyydissä sen verran epämääräisesti ja etenkin asettava ohja joko kiskoi taaksepäin tai myötäsi aiheettomasti. Ope kehottikin välttämään kaikkia taaksesuuntautuvia ohjasotteita, ja olemaan tarpeeksi jämäkkä sivulle asettavan käden kanssa. Avotaivutusta ei myöskään kannattanut mennä liian pitkää pätkää kerralla, sillä silloin homma muuttui liian väkisellä pakertamiseksi. Muutaman hyvän askeleen jälkeen kannatti suoristaa ja koettaa kohta uudelleen.

Ravissa Hiltsu liikkui mukavan reippaasti. Volteilla ja ympyröillä asettamisessa oli ihan omanlaisensa haasteet etuosan mutkitellessa aivan omituisilla tavoilla, mutta vähitellen hevonen alkoi kuin alkoikin löytää itsensä järjestykseen ja minä puolestani löysin kaksi ohjaa ja idean hevosen ratsastamisesta niiden väliin. Tällaisilla hetkillä Hilanteri kyllä heti rentoutui ja pyöristyi ja kulki asiallisen oloisesti sen aikaa kuin suoruuden idea säilyi (eli ei kauan). Ope kehotti myötäämään hienovaraisemmin niin että tuntuma säilyisi koko ajan, sillä sisäohjan poisheittäminen tietenkin sekoitti hevosen tasapainoa ja suoruutta.

Laukkaamisen suhteen vähän jännitti, kun aiempi kokemus oli tosiaan se että Hilanteri heittäytyi tässä vaiheessa täysin juntturaksi, mutta tällä kertaa laukannostot sujuivat täysin ongelmitta. Jee! Lopuksi laukassa työskenneltiin vähän pidempi pätkä, ja ympyröillä Hiltsu myötäsi laukassakin niskasta pyöreäksi silloin kun ulko-ohja oli tukevasti kädessä antamassa rajat ja sisäohja pyysi nätisti asetusta. Helposti vaan kaula lähti menemään liian linkkuun, ja sisäohjan tuntumaa en saanut riittävän tasaiseksi jotta Hilanteri olisi voinut jäädä vakaammin pyöreäksi. Ehdottomasti pääasia tänään oli kuitenkin se että teimme Hilanterin kanssa suorastaan yhteistyötä eikä touhu mennyt vastaanhangoitteluksi ja kiukutteluksi missään vaiheessa, edes laukannostoissa. Tämän hevosen tapauksessa siinä on jo aihetta tyytyväisyyteen, varsinkin kun muistaa millainen katastrofi ensimmäinen yhteinen tuntimme aikanaan oli. Voisikohan peräti olla niin että olen parissa vuodessa kehittynyt ratsastajana sen verran että Hilanteri alkaa minua selässään sietää ja suostuu pyyntöjäni kuuntelemaan?

Tunnin päätteeksi käytiin tosiaan vielä lammella kahlaamassa. Vesi oli ehtinyt käydä jo niin vähiin ettei varsinaisesti uimasilleen enää isommilla hevosilla päässyt. Lammella Hiltsu sitten vänkäsi vastaan, sillä sitä ei nyt olisi oikein huvittanut mennä syvempään veteen vaan se olisi vain halunnut kuopia ja pärskyttää vettä rannassa. Lukuisten yritysten jälkeen saatiin tehtyä kierros syvemmällä kun muut olivat poistuneet lammesta arvon herran tieltä ja vain Atte meni kaverina edeltä. Näin saatiin lammen "syvänteessä" viilennystä hevoselle puoleen kylkeen asti ja itselleni sääriin.

Rauhallinen maastolenkki

Lauantaina aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja suuntasimme Vaken kanssa maastoon neljän muun ratsukon seurassa. Osa hevosista oli kevyemmän päivän tarpeessa, joten mentiin tällä kertaa hieman rauhallisempi lenkki. Suurin osa matkasta kuljettiin käynnissä, ravailtiin jonkin verran ja otettiin yksi laukkapätkä jolla vauhti pysyi sen verran maltillisena että Vaken kanssa ei jääty muista jälkeen. Reitti oli jälleen minulle uusi, toki jonkin verran mukana oli samoja osuuksia kuin aiemmilla kerroilla mutta paljon oli myös uutta maisemaa. Tämä olikin tähänastisista reiteistä ehkä kaikista kivoin, vaikka aikaisemmatkin ovat olleet mahtavia. Suurin osa matkasta taittui kuvankauniilla mäntykankaalla, joka on ehdottomasti minun lempimaastoani. Reippaampaan menoon soveltuvaa pohjaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, joten näillä poluilla kelpaisi kyllä tehdä vauhdikkaampikin retki. Vake käyttäytyi tietenkin taas tosi hyvin ja rauhallisesti, ja pysyttiin tällä kertaa muiden perässä ilman välimatkan venymistä mahdottoman pitkäksi kun pidin asiasta nyt parempaa huolta. Loppumatkasta kahlattiin polulla vesilammikon läpi niin että vettä oli hevosilla ehkä polviin asti. Tässä kohtaa Vakella tuntui käyvän mielessä lammikkoon kyljelleen kellahtaminen, mutta pienellä hoputuksella se jatkoi kiltisti eteenpäin. Kuulinkin opelta Vaken olevan varsinainen virtahepo joka rakastaa uimista, ja se on tässä kyseisessä pikkulätäkössä toisinaan ottanutkin omatoimisen kylvyn jos selässä on ollut pienempi ratsastaja. Loppukesästä olisi kyllä ihanaa käydä Vaken kanssa jonain lämpimänä päivänä oikein kunnon uittoreissulla.