Helppoa mutta vaikeaa

Keskiviikon tunnilla oli esteitä ja sain toiveeni mukaisesti Eetun. Tämä oli hevosille loman jälkeen ensimmäisiä hyppykertoja, joten esteet pidettiin tänään ihan pieninä. Ensi viikolla sitten hypellään kisoja varten luultavasti enemmän.

Kaikki hevoset olivat jo olleet tänään tunnilla, joten verryttelyt ravissa ja laukassa mentiin aika lyhyesti. Ensimmäisenä estetehtävänä oli yhden askeleen sarja ristikoilla. Lisäksi sarjan edessä oli yhden askeleen päässä maapuomi. Ensin kiirehdimme Eetun kanssa molemmat niin että tahti kiihtyi esteitä kohti ja puomin eteen tuli ahdas miniaskel. Ope kehotti ratsastamaan laukkaa paremmin takaosan päälle ja tekemään puomille tullessa pidätteen niin että päästäisiin maltilla loppuun asti. Pidätteen suhteen koinkin pienen ahaa-elämyksen, sillä hoksasin että Eetua ei tosiaan kannata ajaa estettä kohti vaan pitää odottaa ja tehdä esteen tai puomin edessä pidäte niin että viimeinenkin askel mahdutaan ottamaan kunnolla ja rauhassa eikä tule sitä Eetulle tyypillistä esteen juureen kiirehtimistä ja viimeistä pikkuaskelta.

Seuraavaksi mentiin kahden miniristikon innaria lävistäjällä, ja tarkoituksena oli saada laukka vaihtumaan vasemmasta oikeaksi. Nyt saimme asiallisia lähestymisiä Eetun laukan pyöriessä jo ihan mukavasti, mutta laukanvaihto tähän Eetun hankalaan suuntaan ei onnistunut sitten millään. Tunsin kyllä selvästi kuinka esteiden päällä ja usein jo ennen niitä Eetu tunki hyvin voimakkaasti oikealle kyljelle, mutta en onnistunut tekemään asialle oikein mitään. Oikean käden olisi pitänyt johtaa sivulle ihan kunnolla, mutta tätä en onnistunut tekemään kun poni oli tosiaan niin vahvasti kaatumassa siihen suuntaan. Olisi vaan sinnikkäämmin pitänyt yrittää johtaa vaikka kuinka tuntui ettei pysty.

Päivän kolmas tehtävä oli maapuomin ja kahden esteen suora linja. Väli puomilta ensimmäiselle esteelle oli 11 metriä ja esteiden väli 12 metriä, eli molempiin väleihin oli tarkoitus saada kolme askelta. Ensimmäisellä kierroksella Eetu jäi vähän turhan pieneen laukkaan ja hitaaksi pohkeelle, ja 12 m väliin tuli neljäs askel. Seuraavalla yrityksellä ratsastin laukkaa reilummin eteen, ja nyt neljäs askel jäi pois vaikka hieman kauas vielä jäätiinkin. Tähän asti Eetu oli hienosti säilyttänyt oikean laukan koko linjan ajan, mutta kun viimeinen este kasvoi okseriksi alkoi laukka vaihtua vasemmaksi ja poni tunkea okserilta voimakkaasti oikealle. Nyt tultiin linjalle niin reippaasti että ensimmäinen väli alkoi jäädä melkein ahtaaksi, mutta toisessa välissä olisi vielä pitänyt lähteä terävämmin eteen. Kun Eetun peruslaukka alkoi sujua paremmin eteen pääsin ratsastamaan ensimmäisen välin paremmin odottaen ja malttaen, mutta toiseen väliin tarvittiin pohjetta jotta askel ei jäänyt liian lyhyeksi. Toistojen myötä saatiin siis laukan rytmiä ja sujuvuutta linjalle kuntoon, mutta vinouden perusongelma oli ja pysyi niin että okserilta Eetu lähti aina kampeamaan sisälle oikealle ja tultiin väärässä laukassa alas.

Eetulla hyppäämisestä olikin jonkin verran taukoa, joten tämä tunti toimi sopivana tuntuman hakemisena. Sinänsä oli helppoa hypätä kun esteet olivat näin pikkuisia, mutta haastetta oli tavalliseen tapaan Eetun vinouden kanssa. Valitettavasti en tänään saanut asialle tehtyä oikeastaan yhtään mitään, joten meno oli sitä perus-Eetua. Korjausyritykseni rajoittuivat vanhoihin tehottomiksi todettuihin keinoihin ja toiveajatteluun, joten ei ihmekään että poni oli ja pysyi vinossa.

Koulukuviot kuntoon

Ensi sunnuntaina olemme Vaken kanssa menossa seurakoulukisoihin. Treenipohjamme on toki aika heikko, mutta tarkoitus onkin osallistua ihan huvin vuoksi ja urheilun kannalta kun tällaiset kisat sattuu sopivan matkan päässä olemaan. Samalla vaivalla kannattaa tietysti mennä kaksikin starttia, joten ilmoittauduin sekä Helppo C:1- että Helppo B:3 -luokkiin. Kisoja ajatellen mentiin nyt ylimääräinen koulutunti, jolla pääsimme harjoittelemaan kisaohjelmien teitä ja tehtäviä.

Tunnilla oli kolme ratsukkoa ja pääasialliseksi ratsastusalueeksi rajattiin lyhyen kouluradan kokoinen alue. Ensimmäisenä harjoiteltavana tehtävänä alkuverryttelyn aikana olivat askeleenpidennykset ravissa pitkillä sivuilla. Vake tarvitsi vähän herättelyä ennen kuin liike lähti läheskään riittävästi eteen. Pitkän sivun lopussa ravia takaisin lyhentäessä sai olla tosi tarkkana ettei Vake yrittänyt siirtyä käyntiin asti, eli pidätteen piti olla hyvin pieni ja samalla pohje edelleen mukana.

Seuraavana harjoiteltiin B:3-ohjelman volttikahdeksikkoa harjoitusravissa. Kuvio ratsastettiin samoin kuin ohjelmassa kääntäen pitkältä sivulta radan poikki ja tästä voltit vasempaan ja oikeaan. Huomio oli erityisesti siinä että volteista tuli täsmälleen oikean kokoiset. Ensin ratsastin vahingossa vähän liian pienet ja sitten liian isot voltit, mutta lopulta saatiin volttien koko vakiintumaan aika tarkasti siihen kymmeneen metriin. Volteilla asettaessa Vake lähti myös pyöristymään oikein kivasti, kunhan pidin ulko-ohjan kädessä enkä roikkunut sisäohjassa kiinni. Pyöreys tuli tosiaan "siinä sivussa" asetusten ja taivutusten myötä, joten tällainen volttikahdeksikko jossa asetus tulee vuoroin kumpaankin suuntaan kannattaa pitää mielessä hyvänä verryttelytehtävänä.

Laukkaa verryteltiin ensin hetki molempiin suuntiin uraa pitkin. Vake oli taas kovin hidas ja vaati hoputtelua eteen. Oikeassa laukassa oli kulmissa lapa edellä tunkua. Kun laukkaa oli saatu vähän hereille alettiin ratsastaa C:1-ohjelman mukaista kuviota jossa laukka nostettiin lyhyellä sivulla, pyöräytettiin keskiympyrä ja laukattiin lävistäjä uralle raviin siirtyen. Keskiympyrällä oli tarkkailussa taas kuvion koko, mikä on oikein hyvä sillä näissä helpoimmissa luokissahan on suuri merkitys nimenomaan tarkoilla teillä. Ympyrällä taivuttaessa ja tarkasti oikean kokoiselle tielle sihdatessa tuli sivutuotteena taas pientä pyöristymistä, mutta uralla ja kulmissa Vake ei pysynyt samalla lailla sisä- ja ulkoapujen välissä.

Tiesin etukäteen että laukkalävistäjät tulevat olemaan Vaken kanssa vaikeita, sillä ponihan on tottunut suunnanmuutoksissa vaihtamaan laukkaa hyvinkin näppärästi. Niinhän siinä kävikin että lävistäjällä Vake alkoi jarruttaa, ja kun yhtään käytin pohjetta tuli heti vaihto. Vaihtoon päädyttiin myös silloin kun yritin pitää laukanpuoleisen pohkeen edessä ja ulkopohkeen takana. Vasemmassa laukassa onnistuttiin tekemään kuitenkin yksi onnistunut lävistäjä, jolla sama laukka säilyi uralle asti. Tämä onnistui kun päästiin lävistäjälle riittävän sujuvassa laukassa niin ettei eteen tarvinnut enää ratsastaa, ja istuin koko lävistäjän ajan aivan hiljaa antamatta mitään merkkejä pohkeilla ja siirtämättä omaa painoa minnekään suuntaan. Oikeassa laukassa pysyminen oli vielä hankalampaa, ja paras suorituksemme oli raville siirtyminen reilusti ennen uraa sillä hetkellä kun Vake alkoi suunnitella vaihtoa. Ope neuvoi ajattelemaan pohkeenväistöä säilytettävän laukan puolelle (ilman että kuitenkaan lähtee varsinaisesti poikittamaan), ja tällä idealla saatiin oikea laukka pysymään ainakin vähän pidemmälle. Ehkä olisin voinut vielä kokeilla asettaa oikein reilusti laukan puolelle. Kisaradalla strategiana on sitten se että ennemmin siirtää raviin vähän etuajassa kuin antaa Vaken ehtiä vaihtaa. Joskus paremmalla ajalla kannattaisi sitten harjoitella vastalaukkaa jottei kouluradan lävistäjät olisi näin hankalia.

Lopuksi mentiin vielä kolmikaarista kiemurauraa sekä pysähdyksiä ja peruutuksia. Pysähdyksiä ei saatu kovin napakoiksi, vaan niihin valuttiin aina käyntiaskeleen tai parin kautta. Peruutuksissa Vake teki helposti liikaa, eli askeleita tuli enemmän kuin oli tarkoitus. Täsmällisen askelmäärän saavuttamiseksi kannattaa siis olla nopeasti ratsastamassa eteen jo siinä vaiheessa kun poni alkaa ottaa viimeistä askelta taakse.

Vaikka kaikki tehtävät eivät ihan nappiin sujuneetkaan niin tämän tunnin perusteella lähden kuitenkin ihan hyvillä mielin seurakisoihin. Ravissahan Vake kulkee oikeastaan aika kivastikin, ja pystymme tekemään täsmällisiä teitä. Laukassa meno tahtoo olla lötkömpää, ja lävistäjäongelmille nyt ei tähän hätään voi ihmeitä tehdä. Sain sentään nyt jotain ideoita siihen miten laukkalävistäjillä voi ainakin yrittää pitää halutun laukan. Kisojen helppo B -ohjelma vaikuttaisi minua ja Vakea ajatellen jopa helpommalta kuin helppo C -ohjelma, sillä B:3:sta puuttuvat ihanasti keskiravit ja peruutus, ja laukkalävistäjällä raviinsiirtyminen tulee jo puolivälissä. Tiedä sitten onko Vake parempi ja skarpimpi ensimmäisellä vai toisella radalla, mutta käydäänpä nyt joka tapauksessa hakemassa kisakokemusta näiden kahden radan verran.

Asetus - liika on liikaa

Sunnuntain tunnille sain Eetun. Teemana olivatkin juuri sopivasti asetukset ja suoristaminen, eli ne asiat joissa Eetun kanssa on erityisen paljon työstämistä. Käynnissä sekä ravissa mentiin kolmikaarista kiemurauraa, ja käynnissä avuksi otettiin myös takaosan väistätykset kaarilta ulos. Väistö kaarevalla uralla on se liike minkä kautta oman kokemukseni mukaan Eetulla on yleensä saanut asetuksen läpi ja ponin notkeammaksi.

Käynnissä homma alkoikin ihan hyvin Eetun lähtiessä väistöissä pyöristymään. Kaaret oikealle olivat helpompia ratsastaa kuin kaaret vasemmalle, sillä vasemmalle asettaessa ulko-ohjan tuntuma tuppasi mystisesti häviämään ihan kokonaan. Yleinen ongelma oli molempiin suuntiin se että asetus meni överiksi ja kaula linkkuun, enkä tämän linkkuuntumisen voimakkuutta edes täysin hahmottanut ennen kuin katsoin menoamme videolta. Luulen syyn yliasettamiseen ja kaulan ylitaivuttamiseen olevan siinä että kun ei poni asetuksesta myötää ja pyöristy niin alan epätoivoisesti vain asettaa entistä voimakkaammin. Vasemmassa kierroksessa Eetu tuntui myös purevan sisäpuolelta kiinni kuolaimeen samalla kun kuitenkin käänsi päätä asetuksen suuntaan. Kun tunne näin ollen oli että poni jäkittää asetuksessa vastaan niin jälleen seurauksena oli kaulan vetämistä sisäohjalla mutkalle. Kaulan linkkuuntuminen sitten tietenkin johtaa siihen että ulkolapa karkaa kokonaan ja hevonen liikkuu entistäkin vinompana. Jostain pitäisi löytää se tasapaino asettavan ohjan ja kaulan suorassa pitävän ulko-ohjan välille.

Oikeassa kierroksessa oli niin käynnissä kuin ravissakin hyvät hetkensä, jolloin sain oikean idean ulko-ohjan tuntumasta ja sen kautta kaulan ja etuosan suoristamisesta. Näillä hetkillä Eetu sitten asettuikin pehmeästi ja pyöristyi. Silloin kun jokin niin sanotusti loksahti oikeaan asentoon ja Eetu liikkui pyöreänä kahden ohjan välissä tuntui homman idea aika selkeältä, mutta kun poni tästä taas kääntyi väärinpäin niin punaisen langan löytäminen olikin taas kovin vaikeaa. Vasempaan kierrokseen ulko-ohja roikkui monesti aivan toimettomana, enkä vain hahmottanut millä korjauksilla olisin saanut epämääräisen vinon Eetun suoristumaan niin että ulko-ohjalle olisi saanut tuen ja sisäohjaa pehmeämmäksi. Ope muistutteli moneen kertaan kaulan suorana pitämisestä ulko-ohjalla, mutta oma virheellinen tunne oli se ettei oikeaa ohjaa voi pitää kunnolla kädessä jos aikoo saada vasemmalle asetuksen. Vikaa oli myös siinä että asetuksessa ei taaskaan ollut riittävän selkeää vastaanpitämisen ja myötäämisen systeemiä, vaan asettava käsi oli liian levoton ottaen ja päästäen melkolailla summamutikassa.

Laukassa en saanut asetukseen otetta senkään vertaa kuin käynnissä ja ravissa. Toki sama ulko-ohjan sääntö päti edelleen, mutta asettavan käden rentona pitäminen oli hankalaa ja koko laukka oli aika nelitahtisen ja kiireisenkin oloista. Ehkä pohkeella olisi saanut ratsastaa lisää pyörivyyttä, ja toisaalta ope myös ohjeisti hidastamaan etujalkoja niin ettei etuosa kipittäisi liian kiireisenä. Oikeassa laukassa sain kaulaa vähäsen suoristettua ja sisäkäden pidettyä pehmeämpänä, jolloin Eetu ei jäkittänyt vastaan yhtä pahasti kuin vasemmassa laukassa. Varsinaiset oivalluksen hetket jäivät laukasta kuitenkin puuttumaan.

Loppuraveissa Eetu oli joka tapauksessa melko rento ja hieman jopa venyttikin kaulaa. Open kannustava kommentti oli että Eetu oli tänään mukavasti läsnä eikä lähtenyt vain jäkittämään ratsastajaa vastaan. Totesinkin tähän että Eetu kyllä tänään toimi heti kun vaan onnistuin itse tekemään jotain oikein. Se oikeiden asioiden tekeminen vaan tahtoo olla niin kamalan hankalaa varsinkin kun poni on näin kovin vino ja jäykkä ja vaatii ratsastajalta todella paljon työtä ja tarkkuutta.

Rentoilua maastossa

Lauantaiaamuna lähdimme Vaken kanssa maastoon Annen ja Jetin sekä kolmannen ratsukon seurassa. Edellisestä maastokerrastamme ehtikin mennä lähes kuukausi, mutta onneksi Vake on päässyt maastoilemaan muiden ratsastajien kanssa. Jostain syystä ötökät loistivat poissaolollaan, mitä niin hevoset kuin ratsastajatkin arvostivat suuresti. Reittimme kulki ristiin rastiin kangasmaastoissa suurelta osin tuttuja reittejä, mutta mukana oli myös minulle uusia osuuksia. Laukkasimme yhden ihan hyvän mittaisen pätkän, ja vauhti pysyi tällä kertaa sen verran maltillisena ettemme jääneet muista pahasti jälkeen. Enimmän aikaa matka taittui käynnissä ja välillä myös reippaassa ravissa. Ravissa ohitimme ne pelottavat siltarummut jotka edellisellä kerralla kovasti jännittivät Vakea, mutta tällä kertaa niitä vain vilkaistiin ohimennen. Metsässä kohdattiin myöskin kovaa vauhtia karkuun pinkova rusakko sekä irtokoira joka seurasi mukanamme pienen matkaa, mutta eiväthän nämä hevosiamme hätkähdyttäneet. Leppoisaan lenkkiin kului aikaa noin puolitoista tuntia. Mukavaa oli viettää lauantaiaamupäivä metsässä kiireettömästi rentoutuen.

Hyppäämisen ilo

Torstain tunnilla päästiin taas hyppäämään Vaken kanssa. Sää oli hiostavan kuuma, ja kun Vake oli vieläpä mennyt jo aiemmin samana päivänä yhden tunnin uumoilin että meno tulisi olemaan kovin laiskaa ja vetämätöntä. Siltä poni vaikuttikin niin tallista kentälle mönkiessään kuin alkukäyntien aikanakin. Vaan kun lähdettiin ravaamaan alkuverryttelyjä ei tarvinnut kuin kerran huomauttaa hieman raipalla ja sitten poni liikkuikin mukavan reippaasti ja hyytymättä. Laukassa reipas meininki jatkui pienen alkuherättelyn jälkeen. Kaarteissa sai pohkeilla ylläpitää laukan sujuvuutta, mutta mitään puskemista ei tarvittu. Laukan ollessa näin sujuva onnistui laukanvaihto lävistäjän päätteeksi niin hyvin ettei ikinä. Annoin vaan merkin ulkopohkeella ja saman tien laukka olikin jo vaihtunut ilman mitään jarrutteluja tai sähläämisiä.

Verryttelyhypyt mentiin kisaverkan tyylisesti yksittäisillä esteillä. Ensin mentiin muutama kierros putkeen ristikkoa/pystyä vasemmassa laukassa soikiokuviolla. Vake liikkui edelleen tosi hyvin eteen, ja este ylittyi kepoisasti. Sen verran unohduin ajamaan estettä kohti että ponnistuspaikat ajautuivat vähän turhan lähelle. Ope muistuttelikin siitä että estettä kohti tulee antaa hevoselle rauha katsoa ponnistuspaikkaa, eli sen jälkeen kun laukan on saanut etenemään niin ei pidä jäädä enää turhanpäiten "jahtaamaan" hevosta estettä kohti. Toisena verkkahyppynä tultiin noin 75-senttistä okseria oikeasta laukasta pari kertaa. Nyt puolestaan jäätiin esteestä hieman kauemmas, mutta totesimme yhdessä Vaken kanssa että tähän ei mitään pikkuaskelia enää oteta vaan venytetään kauempaa. Hienostihan se poni venyikin ja pääsin kohtuullisen hyvin mukaan hyppyihin kun luin ponnistuspaikan oikein.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.

Verryttelyhyppyjen jälkeen hypättiin viiden esteen mittainen radanpätkä. Esteet olivat 80 sentissä lukuunottamatta sarjaa jolla korkeus oli hieman tämän alle. Enpä ole Vaken kanssa ennen kasikymppiä mennytkään kuin yksittäisinä esteinä, mutta tänään poni tuntui niin hyvältä että lähdin matkaan luottavaisella mielellä. Ensimmäiselle esteelle ja etenkin sarjalle ajoin vielä liikaa, mutta hyvät hypyt saatiin tästä huolimatta. Ykköselle ponnistettiin taas kaukaa mutta se ei tullut yllätyksenä. Sarjan a-osalla sama juttu, ja pientä venymistä tarvittiin b-osallekin, mutta Vake hyppäsi hienosti ja olin menossa mukana. Selvittyämme sarjasta kunnialla huokaisin helpotuksesta ja onnistuin rauhoittamaan ratsastustani. Maltilla lähestyen kolmosesteelle saatiin aivan nappihyppy. Neloselle oli niin pitkä matka että ajatus meinasi suorastaan herpaantua, ja tällä esteellä mentiin hieman pohjaan. Läheltäkin pääsee, eli ei ongelmaa kun olin menossa samasta paikasta ponin kanssa. Viimeiselle esteelle oli taas niin pitkä tie että Vake taisi jo kuvitella tehtävän loppuneen. Hypättiin kaukaa, ja vaikka olin tähän varautunut ja sain ylävartalon hyppyyn mukaan jäi käsi vähän hitaaksi eikä mielestäni antanut Vakelle aivan tarpeeksi tilaa venyttää kaulaa. Vakella kun on taipumus vetää päätä hypyissä pitkälle ja alas niin etenkin tämän tyyppisissä pitkissä mutta hieman hitaissa hypyissä pitäisi kättä saada vielä enemmän eteen. Muilta osin tuntuu siltä että alan olla Vaken hypyissä jo vähän paremmin mukana kuin alkuaikoina jolloin sen hyppytyyli oli vielä vieras.

Kokonaisuutena ratamme oli joka tapauksessa oikein hyvä. Kasikymppi ei siis tuottanut mitään vaikeuksia, ja ylipäänsä Vake oli tänään aivan superhyvä. Sanomattakin lienee selvää että oli hirmuisen kivaa hypätä! Suunnitelmana on että reilun kahden viikon kuluttua mentäisiin tallin omissa harjoituskisoissa ensimmäinen kasikympin starttimme, ja tämänpäiväisen perusteella sen ei pitäisi olla mitenkään mahdoton tehtävä.

Perusratsastusta ja mielenvirkistystä

Saaran tallin tunnit jatkuivat jälleen hevosten palattua kahden viikon kesälomaltaan. Syyskauden ensimmäiselle tunnille minulle oli jaettu ensin yllätysratsu Manu, mutta vaihdoin sen lopulta Loreen toisen tuntilaisen ehdotettua vaihtoa. Lorelle tunti olikin käsittääkseni aivan ensimmäinen loman jälkeen. Lieneekö loman vaikutusta että Lore oli tänään epätavanomaisen kiltti hoitotoimenpiteiden ja etenkin satuloinnin ajan.

Lomaltapaluun huomioiden ei tänään tehty kovin vaativia temppuja vaan keskityttiin perusratsastukseen asetusten ja taivutusten parissa. Lisäksi ope ehdotti mielenvirkistykseksi pientä kahluureissua tunnin päätteeksi, joten kentällä mentiin tänään vähän lyhyemmin. Käynnissä ja ravissa taivuteltiin hevosia suurilla volteilla molemmissa päädyissä, ja käynnissä käytettiin asetuksen tukena kevyttä takaosan väistätystä. Ravissa tehtiin lisäksi pieniä temponvaihteluja uralla sekä lyhyitä käyntiinsiirtymisiä. En tiedä oliko syy lomassa vai missä, mutta Lore oli tänään vähän tavallista hitaampi pohkeelle ja ennen kaikkea varsin jäykän oloinen. Toisinaan Lore on tuntunut suorastaan helpolta saada rentoutumaan ja vähän pyöristämään ylälinjaa, mutta tänään ei ollut sellainen päivä. Olin aika lailla hukassa asetusten ja taivutusten kanssa, ja kun en saanut Lorea pehmeästi taipumaan ja myötäämään asetukseen niin eipä se lähtenyt mihinkään pyöristymäänkään. Ajattelin että kyllä se sieltä tulee ajan kanssa, ja ratsastelin ehkä turhankin varovaisesti ja kevyesti. Voi olla että napakampi asetusten läpivieminen olisi tuottanut parempia tuloksia. Tällä rentoilutaktiikallani Lore ei toki varsinaisesti jännittynyt, mutta eipä se myöskään oikein rentoutunut ja pehmentynyt.

Ratkaisevin pulma oli se etten saanut Lorelle rehellistä ja korrektia asetusta niskasta, vaan sen sijaan kaula linkkuuntui liikaa. "Sarana" olisi siis pitänyt saada paljon ylemmäs niskaan. Monestikaan en oikein itse hahmottanut mihin suuntaan hevonen oli linkussa ja vinossa, vaan tarvitsin open kertomaan missä vika ja mitä tehdä. Tunsin kyllä oikein selvästi että hevonen ei ole suora ja kahden ohjan ja pohkeen välissä, mutta siihen se sitten jäikin. Ulko-ohja olisi saanut yleisesti ottaen olla paremmalla tuntumalla pitämässä kaulan suorassa ja poissa linkusta. Juurihan alkukesästä hoksasin Loren kanssa että ulko-ohjan kädessä pitäminen auttaa aivan hurjasti, mutta etevästi taas "unohdin" tämän seikan.

Työskenneltiin vielä jonkin aikaa oikeassa laukassa pääty-ympyrällä (vasen laukka säästettiin lammelle). Iloinen yllätys ja tunnin positiivisin asia oli se kuinka Loren laukka olikin yllättäen varsin helppo istua. Aina ennen Loren oikea laukka on keinuttanut ja keikuttanut niin että en ole voinut muuta kuin heilua edestakaisin merisairauden partaalla, mutta tänään oikea laukka tuntui aivan yhtä hyvältä kuin vasen laukka yleensä. Opekin hämmästeli asiaa ja totesi että Lorehan päästää nyt ihan istumaan laukassakin. Lore ei myöskään kovin paljon keikuttanut päätään ylös ja alas, ja omasta puolestani saavutin laukassa suorastaan tasapainoisen ja luontevan olon. Asetuksen ja suoruuden suhteen vaan oli edelleen samat ongelmat kuin ravissa, eli kaula kääntyi liikaakin linkkuun mutta niskan sarana jäi jäykäksi. Kunnollista rentoutumista ja pyöristymistä ei siis nähty laukassakaan.

Tunnin päätteeksi käveltiin tosiaan vielä lammelle. Vettä oli tässä vaiheessa kesää jo niin vähän että uimaan ei enää päässyt, mutta kahlailtiin. Otettiin myös vähän laukkaa rannalla niin että karautettiin hiekalta matalaan rantaveteen ja sen läpi muutaman askeeleen päässä olevalle saarekkeelle. Lore laukkasi veteen tietenkin mielissään, mutta ei varsinaisesti kuumunut. Varmasti tällainen vähän tavallisuudesta poikkeava maastotehtävä teki hyvää niin hevosille kuin ratsastajillekin. Pieni hulluttelu on mukavaa vaihtelua kentällä puurtamiseen.

Helppoa kuin mikä

Elokuu alkoi jännittävästi minun ja Vaken ensimmäisillä yhteisillä vieraskisoilla, sillä Kiimingissä järjestettävien Pohjois-Suomen aluemestaruuskilpailujen yhteydessä oli tarjolla seuraluokka 70 cm korkeudella. Tällä kertaa kisajännityksen määrä pysyi kuitenkin varsin sopivana ja kohtuullisena, sillä luotto Vakeen oli suuri, estekorkeus mukavuusalueellamme ja luokan arvosteluna A.1.0 eli aikaratsastusta ei tarvinnut miettiä. Kaiken lisäksi Vakella oli näissä kisoissa myös toinen ratsastaja, joka starttasi luokassa minua ennen, ja näin ollen homma oli tehty minulle mahdollisimman helpoksi kun sain ensin katsoa miten Vake radalla meni. Eipä siinä yllätyksiä tullut, vaan Vake näytti ylittävän esteet rauhallisen varmaan tyyliinsä. Koska poneja meni 70 cm tasolla kaikkiaan vain kuusi, ei Vaken ensimmäisen radan jälkeen ollut kuin neljä ratsukkoa välissä ennen omaa vuoroani. Verryttelyalue oli onneksi kisakentän välittömässä läheisyydessä, ja kävin tekemässä Vaken kanssa kaikkien aikojen nopeimman verkan: ravasimme kierroksen ja hyppäsimme yhden pystyn. Eipä siinä sen enempiä verryttelyjä tarvittukaan.

Ratapiirros. Este numero 5 oli kuvasta poiketen pysty.

Lähtömerkin saatuamme hoputtelin Vakea reippaaseen laukkaan yhden pitkän sivun verran ja suuntasimme ensimmäiselle esteelle. Ensimmäiset neljä estettä ylittyivät mukavan sujuvasti, ja hyvät ponnistuspaikat löytyivät kuin itsestään. Viitoseste oli ensimmäinen jolle ei paikka osunut ihan nappiin enkä lähestymisessä ollut ihan varma mistä hypätään. Eipä se kuitenkaan haitannut sillä este selvitettiin ongelmitta vähän pohjastakin. Laukka jäi tällä esteellä vaihtumatta, mutta seuraavaan kurviin tullessa Vake teki pyynnöstäni vaihdon. Vaihdon kanssa ähräys kuitenkin hetkellisesti jarrutti laukkaa pois, joten sen jälkeen piti ratsastaa eteen varsinkin kun seuraava este oli sarja. Sarja oli radan tehtävistä se minkä tiesin etukäteen haastavimmaksi, sillä poniväli jää kokemukseni mukaan Vakelle vähän pitkäksi ellei sisään päästä aivan erityisen sujuvalla laukalla. A-osana olevalle okserille tultiin nyt hieman lähelle, eli hyppy jäi vähän pieneksi, mutta siitä huolimatta sarja ylittyi ongelmitta vaikka b-osalle jouduttiinkin venymään kaukaa. Vakellahan ei onneksi ole mitään sitä vastaan että joutuu hyppäämään vähän kauempaa, mutta omat mukautumiseni hyppyihin olisivat kyllä voineet olla sarjalla paremmatkin. Sarjan jälkeen laukattiin vielä pitkä tie viimeiselle okserille. Tähänkin tultiin lopulta vähän lähelle, mutta puhtaasti yli ja niin oltiin jo maalissa.



Virhepisteettömästä radasta saimme siis punavalkoisen ruusukkeen, ja olin tietysti tyytyväinen puhtaaseen ja asialliseen rataan. Mielestäni Vake eteni radalla ihan sopivan sujuvaa laukkaa, mutta videolta huomasin että istuntani oli kovin levoton ikään kuin vähän tuuppaisin ponia eteen koko ajan. Kotikisoissa meno näytti eleettömämmältä, joten ehkä tänään kuitenkin jäi paras sujuvuus uupumaan ja sen myötä sorruin taas yliratsastamiseen. Pyrin ratsastamaan Vakella koko ajan esteistunnassa, mutta ylävartalo näyttäisi kuitenkin soutavan edestakaisin vaikkei missään vaiheessa takanojaan menekään. Pidetäänpä siis mielessä se että eteen ratsastaa pohje, ei istunnalla tuuppaus. Joka tapauksessa oli oikein mukava huomata miten huoletonta Vaken kanssa on kisata kotipihan ulkopuolellakin. Meno radalla tuntui todella helpolta, ja arvelin että Vake olisi puksuttanut maaliin aivan yhtä hyvin vaikka selässä olisi ollut perunasäkki. Tällainen 70 cm luokka oli siis todellakin mukavuusalueellamme. Jostain syystä 80 cm kisaratojen hyppääminen epäilyttää silti kovasti, mutta uskoisin että lisätreenillä niidenkin pariin päästään ennen pitkää. Ei voi muuta kuin olla onnellinen että minulla on nyt tällainen luottoratsu jonka kanssa kisaamista harjoitella!