Myötäistä ja vastaista asetusta ja taivutusta

Mahduin tälläkin viikolla mukaan torstain pienryhmätunnille, ja sain näin kisojen alla mennä jälleen Jussilla. Etukäteen lupasin itselleni että tänään en muuten lähde Jussin kanssa minkäänlaiseen vetokilpaan, enkä yksinkertaisesti suostu ratsastamaan vahvalla kädellä vaan pidän tuntuman kevyenä vaikka mikä olisi. Kuinka ollakaan tunnin aiheena olikin juuri sopivasti asetus ja tuntuma.

Aloitimme käynnissä ja sen jälkeen ravissa vaihdellen myötä- ja vasta-asetuksen välillä niin suoralla uralla kuin ympyröilläkin. Asetukseen odotettiin ensin myötäys yhdelle puolelle, minkä jälkeen vaihdettiin asetuksen puolta ja jälleen pyydettiin hevonen myötäämään. Sain tehtyä asetukset mielestäni aika hyvin, ja Jussin kanssa ne olivat toimiva tapa löytää myös käynnissä pyöreyttä ja keveyttä. Kun hevonen vastasi asetuksiin melko helposti myödäten niin oli helppoa pitää tuntuma ja asetukset pehmeinä. Käynnissä Jussi myötäsi ehkä vähän ylipyöreäksi ja liian matalaan muotoon, mutta ravissa löytyi todella kiva muoto tasaisella kevyellä tuntumalla. Ope vinkkasi vielä että siinä vaiheessa kun hevonen toimii ja vastaa asetuksiin näin hyvin niin siltä voi alkaa pyytää sitten vähän enemmänkin, eli muotoa korkeammaksi ja etuosaa ylös ja ravia isommaksi samalla kun jatkaa rauhallista työskentelyä asetusten kanssa.

Seuraavaksi jäimme ympyrälle, missä jumpattiin ensin käynnissä vasta- ja sulkutaivutuksia. Tehtävänantona oli ratsastaa ensin pätkissä vastataivutusta ympyrällä, eli asetus ulos ja takaosan väistätys ulos ympyrältä samalla kun etuosa ja otsa seuraavat ympyrän uraa. Näin saatiin hevosen sisäkylkeä venymään hevosen taipuessa ympyrään nähden päinvastaiseen suuntaan. Varsinkin vasempaan kierrokseen vastataivutus oli älyttömän hyvä liike Jussin suoristamiseen ja notkistamiseen. Hyvin kuuliaisesti se tehtävän suoritti, ja liikkeen myötä raami parani huomattavasti. Enemmänkin tosin olisi etuosa voinut vielä keventyä ja kohota ylöspäin. Tärkein muistettava juttu vastataivutuksessa oli pitää oma rintakehä ja katse ympyrän kaaren suuntaan, jolloin menosuunta pysyi selkeänä ja istunta keskellä hevosta.

Vastataivutuksen jälkeen vaihdettiin sulkutaivutukseen, eli hevonen taipui nyt menosuuntaan ja takaosa tuli ympyrän kaaren sisäpuolelle. Sulkutaivutuksessa piti varoa ratsastamasta poikitusta liian jyrkästi, sillä Jussi tällaista helposti tarjosi, ja vasemmassa kierroksessa ulkoavuilla piti tuoda oikea lapa riittävästi mukaan liikkeeseen. Sulkutaivutus toimi sekin erinomaisena suoruutta parantavana liikkeenä, ja hetkittäin sain Jussin nousemaan mielestäni jo vähän korkeampaankin muotoon.

Ympyrällä myös laukattiin molempiin suuntiin sen jälkeen kun kyseiseen suuntaan oli ensin notkisteltu vasta- ja sulkutaivutusten parissa. Taivutusväistöt olivat varmasti tehneet tehtävänsä, sillä laukassakin Jussi toimi oikein kivasti ja tuntumakin säilyi kohtalaisen kevyenä. Verrattuna viikko sitten laukassa käymäämme kovaan veto- ja ohjassaroikkumiskisaan meininki oli nyt täysin toinen, eli tänään onnistui jopa laukassa pehmeän tuntuman säilyttäminen!

Tästä kerrasta jäi kyllä hyvä mieli etenkin siksi että kerrankin onnistuin ratsastamaan Jussin näin kevyellä kädellä. En tiedä johtuiko tämä siitä että olin vain päättänyt ratsastavani tänään kevyellä kädellä, vai siitä että Jussi tuli asetusten sekä taivutusväistöjen kautta niin hyväksi ettei vetokilpailuun vaan yksinkertaisesti ajauduttu missään vaiheessa. Ainakin myötä- ja vasta-asetus sekä taivutusväistöt ympyrällä olivat todella hyödyllisiä tehtäviä, jotka todellakin toimivat suoruutta ja muotoa parantavina työkaluina sen sijaan että olisivat olleet vain tehtävän itsensä vuoksi tehtäviä "temppuja".

Yllätysmöhkön satulassa

Keskiviikon tunnille sain todellisen yllätysratsun: Aten! Atella olen kautta aikain ratsastanut vain kahdesti, ja edellisen kerran yli kaksi ja puoli vuotta sitten. Atte-mammutti on sympaattinen muhkea suomenhevosruuna, ja jostain syystä sitä ei minulle ole tunneille useammin laitettu. Ehkä syynä on juuri se että Atte on tällainen hieman suurempi möhkö kun taas itse olen lähinnä ponikokoa. Olikin ihan hauskaa päästä pitkästä aikaa kokeilemaan tällaista vähän vieraammaksi jäänyttä ratsua.

Tunti alkoi käynnissä ja ravissa kolmikaarista kiemurauraa ratsastaen, ja kiemuran kaarien sisälle pyörytettiin vielä voltitkin. Atte lähti helposti pyöristymään kaulastaan ja liikkui rennon oloisena myödäten asetukseen molempiin suuntiin. Oikealle se oli kuitenkin notkeampi, kun taas vasemmalle asetuksen kanssa sai olla tarkempi. Käynnissä oli tehtävänantona käyttää tarpeen mukaan asetuksen tukena loivaa takaosan väistätystä. Yritinkin vasemmassa kierroksessa väistättää takaosaa ulos oikealle, mutta siitä ei tullut yhtään mitään. Atte vain jyräsi pidätettäni vastaan sen sijaan että takaosa olisi lähtenyt lainkaan väistöön. Väistöyritys meni näin ollen väkinäiseksi kinaamiseksi, ja ope totesi että koska Atte kuitenkin asettuu vasemmalle suhteellisen vaivattomasti voi väistöt jättää toiseen kertaan niin ettei tarvitse alkaa tapella hevosen kanssa. Ilman väistöjä päästiinkin menemään paljon rennommin ja paremmin asetukseen keskittyen. Volteilla Atte malttoi ravata hyvin, mutta suoralla pitkällä sivulla se pääsi välillä rymyämään eteenpäin pidätettä vasten ja etupainoiseksi valuen. Volteilla puolestaan olisi kuulemma saanut ratsastaa pohkeella enemmän, jotta raviin olisi tullut parempaa pontevuutta ja selkä ja takaosa reilummin käyttöön tällaisen letkeän lötkeän lompisimisen sijaan. Pohkeella ratsastushan se tuppaa usein unohtumaan silloin kun alla on tällainen eteenpäinpyrkivä hevonen.

Laukassa työskenneltiin pääty-ympyröillä, ja tehtävänä oli vaihdella myötä- ja vasta-asetuksen välillä odottaen että hevonen myötää asetukseen ja vaihtaen tämän jälkeen asetus rauhallisesti toiselle puolelle. Laukka on Atella heikko askellaji, ja oikeaan kierrokseen menimmekin aikamoista nelitahtihumputusta. Ohjan, pohkeen ja napakan istunnan yhteistyöllä olisi jotenkin pitänyt saada laukka tasapainotettua rullaamaan kolmitahtisempana, mutta en vain päässyt yhtään kärryille siitä kuinka tämän olisin saanut tehtyä. Kaiken lisäksi Atte puski sisäänpäin niin että ympyrämme uhkasi pienentyä, ja tilan loppuessa laukka putosi helposti pois. Ope neuvoi tauottamaan laukkaa välillä käyntiin sillä Atte ei kovin pitkissä pätkissä jaksa esittää kunnon laukkaa. Minun kanssani se ei kyllä esittänyt oikeaa laukkaa kunnolla niissä lyhyissäkään pätkissä.

Vasen laukka olikin onneksi jo ihan eri maailmasta. Tähän suuntaan laukka pyöri paljon kolmitahtisemmin ja paremmassa rytmissä ja tasapainossa niin että liikkeessä oli jonkinlaista kantoakin eikä vain eteenpäin kaatumista. Nyt Attea sai itse asiassa ratsastaa pohkeella ihan kunnolla jotta laukka pysyi tarpeeksi aktiivisena, ja pohkeella laukkaa sai kivasti ratsastettua myös ylöspäin eikä vain eteenpäin kiireiseksi. Muoto oli tasaisen pyöreä, mutta sain kuitenkin varoa ettei Atte päässyt painumaan liian matalaksi. Samalla toki sain ajatuksen kanssa pitää itsenikin pystyssä, sillä edestä hieman raskas Atte sai muutoin huomaamatta vedettyä kuskinkin etukenoon.

Loppuraveissa Atte ensin kaahasi etupainoisena laukan jäljiltä, mutta kun sain menoa ympyröillä rauhoitettua alkoi pidätekin mennä taas läpi ja hevonen malttaa paremmin. Jälleen sain olla tarkkana että pysyin ennen kaikkea itse pystyssä enkä lähtenyt valumaan hevosen mukana eteen. Lopulta löytyi hyvä ravi jossa Atella ei ollut kiire minnekään, ja kun jyrääminen loppui alkoi sujua myös korrekti eteen-alas-venytys jossa etuosa pysyi kevyenä ja pidäte läpi siitä huolimatta että muoto oli pidempi ja matalampi. Tunti päättyi näin ollen oikein hyvän oloiseen raviin.

Tunti Aten satulassa oli oikein mukava kokemus. Atte on rehti, reipas ja lupsakka joten kivaahan tällaisella hevosella on ratsastaa. Voisin kyllä jatkossa mennä tällä symppisruunalla useamminkin kuin parin vuoden välein!

Rentous, rentous ja rentous

Tällä viikolla Tallinmäen maneesitunti oli poikkeuksellisesti jo lauantaina. Viime sunnuntain jälkeen en Vaken satulassa ollutkaan ollut, ja nyt pääsimme siis jatkamaan esteharjoituksia. Pikkuisen meinasin jännittää etukäteen kun muistelin Vaken viimeviikkoista virtapiikkiä, mutta nyt Vake vaikutti jo paljon rauhallisemmalta. Maneesiin päästyämme se ei kyttäillyt oikeastaan mitään, ja alkuverryttely ravissa sujui rennoissa ja leppoisissa merkeissä. Terävämminkin Vake olisi voinut varmaan liikkua ja taipua volteilla paremmin, mutta pyrin lähinnä vain säilyttämään tämän rennon fiiliksen ja välttämään turhaa painetta. Ravissa ylitimme ensin hieman maapuomeja loivasti kaarevalla uralla, ja kun nämä oli menty mallikkaasti muutamaan kertaan nostettiin laukka. Laukkatyöskentelykin alkoi rauhallisissa merkeissä, ja Vake tuntui oikeastaan vähän hitaalta. En tiedä teinkö sitten tässä kohtaa mahdollisesti virheen kun aloin vähän puskea Vakea reippaampaan laukkaan.

Verryttelytehtävänä ylitimme laukassa pientä kavalettijumppasarjaa kaarevalla uralla, ja jatkoimme tämän jälkeen lävistäjäristikolle sekä kulmassa olevalle kavaletille. En tiedä olinko äsken laittanut hieman liikaa painetta poniin vai jännitinkö alitajunnassani hyppyjen aloittamista, sillä nyt Vake lähti hieman "pompahtaen" laukkaan. Ensimmäinen tehtäväkierros meni kuitenkin oikein asiallisesti, ja Vake vaihtoi miniristikolla laukankin oikein hienosti. Seuraavalla kierroksella tapahtui ristikon jälkeen jotain kummaa. Nyt laukka ei ristikkoa ylittäessä vaihtunut, ja aloin juuri pyytää ulkopohkeella vaihtoa vasemmasta laukasta oikeaan kun Vake äkkiä jarrutti, veti pään alas ja loikkasi nopeasti sivulle vasemmalle. Horjahdin ja hetken aikaa luulin jo putoavani oikealta puolelta alas, mutta sain kuin sainkin pidettyä kiinni ja Vake pysähtyi heti äkkikäännöksen jälkeen niin että pääsin takaisin tasapainoon ja satulaan. En tiedä oliko kyse ehkä jonkinlaisesta väärinkäsityksestä Vaken osalta liittyen laukanvaihtoapuihini, vai oliko se vain sen verran jännittyneessä mielentilassa että jokin huomaamaton ärsyke laukaisi tällaisen reaktion. Joka tapauksessa tulimme tehtävän heti uudestaan, ja nyt kaikki sujui ilman ongelmia. Arvaamaton sivuloikka kuitenkin aiheutti sen että oma mielentilani lipsahti jännityksen puolelle.

Seuraavaan tehtävään jatkaessamme ope saikin rauhoitella minua ja muistutella pitämään kädet aivan rentoina sekä olemaan yliratsastamatta. Ohjeena oli myös kehua Vakea äänellä ja taputuksilla pienimmästäkin syystä jotta se pysyisi positiivisella ja luottavaisella mielellä. Hyppäsimme nyt ensin vasemmassa laukassa kulmakavaletin yli, ja jatkoimme 14 metrin suoralle linjalle. "Esteet" olivat aivan maahankaivettuja, mutta silti oli nyt jokin ihmeellinen jännitys päällä. Kun oma rentous oli kadoksissa oli Vakekin taas jännittyneempi ja hätäisempi. 14 metrin linja meni vasemmassa laukassa sujuvasti neljällä askeleella, mutta kun vaihdoimme suuntaa tuli välissä ensin jotain kummaa kiemurtelua ja jarruttelua. Otinko ensimmäisen esteen jälkeen aivan tarpeettoman pidätteen ohjalla, vai näkikö Vake jotain toisen esteen takana? Saimme tietenkin sakkokierroksen, joka meni paljon paremmin. Annoin Vaken edetä niin kevyellä tuntumalla kuin mahdollista, vaikka intuitio olisikin käskenyt tarrata ohjiin mahdollisimman tiukasti siltä varalta että poni tekee jotain yllättävää. Jälleen kerran sain huomata että kevyellä tuntumalla ratsastettuna Vake menee paljon rennommin ja tasaisemmin, eikä jännity tekemään ylimääräisiä pomppuja.

Hyppäsimme vielä pienen laatikko-okserin sekä kaarevan linjan lävistäjäpystyltä kulmakavaletille. Tämä tehtävä sujui jo melko rennon oloisesti ja ilman jännittynyttä yliratsastamista eli suorastaan hyvin. Saimme vielä hypätä pienen radan jolla esteet olivat maksimissaan 60-65 sentissä. Ratakin meni kohtalaisen rennolla otteella, ja esteiden väleissä muistin kertoa Vakelle ääneen kuinka hienosti se meni. Esteet ylittyivät sujuvasti "positiivisesta askeleesta" ponnistaen ja meno tuntui hyvältä. Viimeisessä kaarteessa laukka alkoi hyytyä, ja viimeiselle okserille otettiin vähän turha miniaskel joka olisi ehkä vältetty ellen olisi tuupannut estettä kohti. Joka tapauksessa tavoitimme tähän tunnin loppuun sellaista meininkiä mitä ope oli kovasti peräänkuuluttanut koko tunnin ajan, eli rentoutta ja luottavaisuutta. Niinpä meidän osaltamme hypyt saivat jäädä tähän, vaikka olinkin hieman pettynyt kun emme tänään isompaa päässeet hyppäämään. Kaiken huomioon ottaen oli varmasti viisainta pysytellä nyt pienemmillä esteillä ja rennossa, helpossa suorittamisessa.



Tunnin jälkeen ope painotti minulle vielä rentouden tärkeyttä ja totesi että Vake on kanssani usein liian jännittynyt. Syy tähän on se ilmeisin, eli kun alan itse syystä tai toisesta vähänkään jännittää ja sen seurauksena yliratsastaa muuttuu Vake heti paljon hätäisemmäksi. Hätäilyn lisäksi poni alkaa tällöin tuijotella ja reagoida ympäristöön enemmän, ja kun tästä itse jännityn lisää on kierre valmis. Yliratsastaminen on ylipäänsä helmasyntini, ja olen niin itseäni kuin hevostakin kohtaan helposti liian vaativa. Kaivattaisiin siis kokonaisvaltaisesti rennompaa ja huolettomampaa otetta ratsastamiseen yliyrittämisen sijaan. Lohdullista tässä on se että ongelma löytyy vain ja ainoastaan omien korvien välistä eikä ponista, joten asia korjaantuu "helposti" omaa käyttäytymistäni muuttamalla. Vaikeus on tietenkin siinä, että vaikka asian kuinka tiedostaa ei itseään pysty saamaan rennoksi sormia napsauttamalla. Uskoisin kuitenkin siitä olevan apua että tiedän olevan 100%:sti omasta toiminnastani kiinni onko poni rento ja kuuliainen vai jännittynyt ja arvaamaton.

Ensi viikolla ratsastettaviin kotikisoihin ei ope nyt suositellut 80 cm luokkaa, vaan totesi että silloin kun ratsukossa on ylimääräistä jännitystä niin kannattaa pysyä tehtävien puolesta mukavuusalueella (minun tapauksessani 60-70 sentissä) kunnes rentous ja luottamus löytyy. Tuntuu tietysti aina turhauttavalta mennä takapakkia, mutta se taitaa vähän niin kuin kuulua lajiin. Pysyttelemme nyt siis estekorkeuksien puolesta mukavuusalueella etsien yhteistyöhön rentoutta ja varmuutta sekä opetellen pois yliratsastamisesta. Tämä taitaa olla se ainoa oikea tie.

Videosta kiitokset Annelle!

Testissä etuosan hallinta

Tämän viikon toisen tuntini Saaran tallilla pääsin menemään torstaina neljän ratsukon ryhmässä. Ratsunani oli tänäänkin Jussi, joten menin sillä kahtena päivänä peräkkäin. Tunnin tehtävätkin olivat hieman samansuuntaisia kuin eilen. Käynnissä ja ravissa ratsastettiin kummallekin pitkälle sivulle kaksi volttia, ja näiden väli mentiin uralla avotaivutusta.

Avotaivutus käynnissä oikealle sujui melko hyvin, ja löysin tähän suuntaan hyvän tuntuman istuntaan eli onnistuin istumaan keskellä hevosta ja pitämään oman kropan sopivasti menosuuntaan käännettynä. Aluksi ratsastin avotaivutuksen turhan loivasti ja varovaisesti. Kun ope rohkaisi tuomaan etuosaa vielä enemmän uran sisäpuolelle sekä tekemään riittävät pidätteet ulko-ohjalla tapahtui Jussin muodossa ja liikkumisessa hyvää parannusta. Ravissakin tehtävä onnistui oikeaan kierrokseen ihan asiallisesti, tosin en saanut etuosaa aivan yhtä paljon uran sisäpuolelle vaan liike jäi loivemmaksi. Usein ensimmäiset askeleet uralla voltin jälkeen olivat niitä parhaita avotaivutuksen hetkiä.

Vasen kierros olikin sitten aivan eri juttu. Huomasin heti käynnissä liikkeen olevan tähän suuntaan paljon vaikeampi, mutta tarkalla ulkoapujen käytöllä sain kuin sainkin oikean lavan hallintaan ja avotaivutuksen kautta Jussin suoristumaan. Ope vinkkasi pitämään oikean ohjan mahdollisimman lähellä hevosen kaulaa, ja tästä olikin apua oikean puolen kontrolloinnissa. Lopputuloksena oli siis korrektisti kolmella uralla kulkeva hevonen joka poikkeuksellisesti ei tunkenut oikeaa lapaansa karkuun. Harmi vaan, että ravissa en saanut avotaivutusta onnistumaan ollenkaan samaan malliin. Jussi tuntui vähän juoksevan karkuun koko liikkeestä, enkä ehtinyt kunnolla kääntää etuosaa vaan jäin ainoastaan kiskomaan sisäohjasta kaulaa entistä pahemmin mutkalle. Istuntakin kippasi vinoon eli olin vasemmasta kyljestäni aivan yhtä linkussa kuin ratsunikin. Tässä siis paljastui armottomalla tavalla niin hevosen kuin ratsastajankin vinous.

Laukassa työskentelimme tänään suurella ympyrällä. Oikeassa laukassa havaitsin Jussin olevan vielä jonkin verran vino, mutta se liikkui kuitenkin kohtuullisen hyvässä raamissa olematta älyttömän raskas kädelle. Ope kehotti vuoroin hieman lyhentämään ja kokoamaan laukkaa etuosaa kohottaen, ja vuoroin ratsastamaan kokoamisesta eteen askelta pidemmäksi. Näin saatiin laukka-askeleeseen hieman lisää lennokkuutta ja letkeyttä. Vasen kierros oli laukankin puolesta hankalampi. Alkuun Jussi tuntui ihan hyvältä, mutta parin ympyräkierroksen jälkeen se valui aivan järkyttävän raskaaksi ohjalle. Tuntui kuin se olisi yrittänyt kiskoa minulta kädet irti. Samalla ei tietysti ollut tietoakaan mistään takajalkojen alle tulemisesta, vaikka hevonen muka kaula kaarella olikin. Oikein tunsin miten takaosa kippasi koko ratsukkoa eteen ja alaspäin. Sorruin tietysti mukaan vetokilpaan kun en muutakaan osannut. Ope ohjeisti tuomaan istunnan avulla hevosen painoa taakse ja ylös, eli jämäkällä vartalon käytöllä ratsastamaan pidätteitä, mutta ei onnistunut. Vyörymiseksi jäi vasen laukka eikä siitä muuksi muuttunut.

Jälleen kerran kävi niin että siinä missä oikeaan kierrokseen homma toimii eivät samat asiat alkuunkaan onnistu vasemmalle. Luulisin että vasemman laukan hurjan etupainoisuuden voi senkin osaksi laittaa vinouden piikkiin. Ope totesi avotaivutuksen olevan hyvä liike paitsi hevosen suoristamiseen myös etuosan hallittavuuden tarkastamiseen. Täytyy siis todeta että eipä se Jussin etuosa ole ainakaan kaikissa askellajeissa ihan täydellisesti hallinnassa, joten ihmekö tuo jos ei hevonen ihan suoranakaan kulje.



Videoista kiitos Matille!

Tuttuja juttuja

Keskiviikon koulutunnilla menin jälleen Jussilla. Tunnin tehtäviin kuului tänään erityisesti voltteja, ja alkutunnista mukana olivat myös pohkeenväistöt. Väistöt ratsastettiin käynnissä uralta pituushalkaisijalle, ja pituushalkaisijalle suoristamisen jälkeen käännettiin 10 metrin voltille ensin käynnissä ja sitten ravissa. Myöhemmin ratsastimme ravivoltteja kaksi kappaletta kummallekin pitkälle sivulle. Laukassa kuviona oli nosto käynnistä lyhyeltä sivulta sekä kaksi laukkavolttia toisella pitkällä sivulla.

Käyntiväistöjen myötä tunti lähti oikein mukavasti liikkeelle. Jussi väisti oikein asiallisesti molempiin suuntiin, ja oli väistöissä mukavan suorana "kahden ohjan välissä". Kun väistö sujui näin vaivattomasti niin onnistuin itsekin olemaan satulassa suorana ja rentona. Väistöjen kautta löytyi myös hyvä pyöreä raami. Ope vinkkasi vielä että väistön aikana sisäohjasta myödätessä kannattaa varoa viemästä kättä liikaa eteen niin että tuntuma katoaa, sillä tämän seurauksena saattaa hevonen hetkellisesti loiventaa ristiastuntaa jolloin väistön tasaisuus hieman kärsii. Ravissakin Jussi liikkui ihan mukavasti ja oli aika kevyt edestä. Voltit oikealle alkoivat usein hieman sisälapa edellä, ja ope kehottikin valmistelemaan voltin paremmin asettamalla kunnolla sisäänpäin ennen kääntymistä. Istuntaan korjauksena oli tavanomaiset ylävartalo pystyyn ja istunta enemmän takareisien päälle.

Laukannostot Jussi teki mukavan napakasti, mutta ei tällä kertaa kuitenkaan ennakoinut eli nostoihin päästiin rauhallisesti ja tasaisesti. Laukka tuntui varsinkin aluksi aika pieneltä ja lyhyeltä, ja en rohjennut ihan kunnolla ratsastaa eteen kun piti kuitenkin saada käännettyä ne kymmenen metrin voltit. Ope varoitti menemästä istunnalla liian nopeaa laukkaa, eli piti vähän rauhoittaa lantion liikettä laukan mukana ja näin saada hevonen ottamaan isompia ja rauhallisempia askeleita. Laukkaan sitten tulikin jonkin verran lisää volyymiä, eikä meno ollut näin ollen lainkaan hassumpaa laukassakaan.

Tänään oli sellainen tunti että kaikki tuntui toimivan varsin mutkattomasti ja sujuvasti. Aika vähän jäi tästä kerrasta muistiinkirjattavaa, sillä korjattavat asiat olivat samat kuin Jussin kanssa aina ennenkin eikä niihin löytynyt mitään mullistavaa uutta kikkakolmosta. Meno ei ollut niin superhienoa kuin Jussin kanssa parhaimmillaan on joskus ollut, mutta hevonen oli kuitenkin aika pehmeä, kevyt ja tasainen, ja tehtävät onnistuivat vaivattomasti. Se mikä tästä kokonaisuudesta selvästi puuttuu on että painoa saisi vielä koottua edestä taakse ja hevonen olisi vähän ryhdikkäämpi ja lennokkaampi. Mietin tunnin aikana myös että avuilla vaikuttamista voisi yrittää karsia vähäisemmäksi silloin kun hevonen menee näinkin hyvin. Jussin kanssa sitä jää usein aivan tarpeettomasti varmistelemaan jatkuvilla pienillä ohja- ja pohjeavuilla, sillä Jussi jos kuka sietää tällaista liiankin hyvin eikä siitä yleensä kovin selkeästi kuskia rokota. Se että hevonen asian sietää ei kuitenkaan tarkoita etteikö "ylivaikuttamisesta" pitäisi pyrkiä eroon.

Katse ylös!

Sunnuntaiaamuna oli Tallinmäellä ihkaensimmäinen maneesivuoromme tälle talvelle. Käymme siis talvikaudella naapuritallin maneesissa treenaamassa. Luvassa oli tietenkin esteitä, ja alkuverryttelynä kävelimme maneesille noin kilometrin matkan. Lämpimänä pysyäkseni kävelin matkan Vakea taluttaen enkä noussut satulaan kuin vasta maneesilla.

Eilisten maastopomppujen jälkeen jännitti tietysti taas jonkin verran. Tämä maneesi ei Vakelle ole mikään vieras paikka, ja onhan se tottunut kisoja kiertäessä katselemaan ties mitä maneeseja. Silti meno oli aluksi tosi jännittynyttä, tiedä sitten missä määrin tämä johtui vain ja ainoastaan omasta jännityksestäni. Kädet jännittyivät tietysti myös, ja ope käskikin taas rentouttamaan tuntuman ja olemaan nostamatta Vakea edestä liikaa ylös ja lyhyeksi. Ohjan pidentäminen ja käsien tietoinen rentoutus tuntuikin saavan myös ponin aavistuksen rennommaksi, ja raviaskel alkoi venyä ylittämiemme maapuomien yli paremmin.

Sitten otettiin laukkaa. Kun muut lähtivät uralla yhtä aikaa laukkaamaan sai Vake pienen hepulin ja alkoi pomppia paikoillaan. Säikähdin tietysti tästä ja kerin ohjat taas todella lyhyelle. Niinpä laukkasimme aluksi tosi pinkeänä ja koko ajan oli sellainen olo että poni voi koukata johonkin suuntaan tai alkaa pukitella. Ylitimme laukassa maapuomisarjaa innariväleillä, ja kun laukka oli tällaista pinkeää ylöspäin pomppimista niin askel ei millään venynyt puomeille tarpeeksi. Ope käski miljoonannen kerran rentouttaa kädet ja antaa ohjalla tilaa kunnes vihdoin uskaltauduin näin tekemään. Sitten päästiinkin puomien yli sujuvammin eikä Vake yrittänyt mihinkään lähteä vaikka tuntuma kevenikin.

Seuraavaksi aloitimme hypyt ristikon ja ristikko-okserin suoralla linjalla molempiin suuntiin, tavoitteena suora hevonen koko linjan ajan ja eteneminen suoraan päätyä kohti vielä viimeisen esteen jälkeenkin. Vake oli edelleen virittynyt ja kuski paniikissa. Niinpä meno oli hetken aikaa melko hallitsematonta sähläämistä ennen kuin päästiin edes estelinjalle. Omaa vuoroa odottaessa tuli myös uusi pomppukohtaus, kun Vake alkoi ilmeisesti potkia kohti toista hevosta. Huih! Esteiden ylityksessä oli aluksi kaameaa kiemurtelua kun olin itse niin lukossa. Seuraavilla kierroksilla onnistuimme tulemaan jo suoremmin. Vake ainakin liikkui reippaasti, mutta oli edelleen hyvin jännittyneen oloinen eli melkeinpä ryntäsi esteiden välillä.

Seuraavaksi hypättiin lävistäjäesteitä molempiin suuntiin. Korkeuttakin oli esteillä nyt vähän enemmän, mikä oli ehkä vaan hyvä juttu sen kannalta että Vake alkoi keskittyä paremmin. Itse en tänään ehtinyt juuri esteitä tai niiden korkeuksia jännittää, kun kaikki huomio meni esteiden välissä tapahtuviin asioihin. Kertaalleen katsomopäädystä lävistäjäesteelle kaartaessa Vake alkoi pukitella niin että kadotin toisen jalustimen ja jouduin kääntämään esteeltä pois, mutta itse hypyt onnistuivat hyvin ja sujuvasti. Esteiden jälkeen kuitenkin tapahtui oikomista eli ei päästy päätyihin niin hyvin kuin oli tehtävän tarkoitus.

Rata 1.

Ratana menimme ensin viiden esteen mittaisen pätkän, jolla tarkoituksena oli saada suorat tiet kaikille esteille sekä hyvät tilavat kaarteet päätyihin lävistäjäesteiden jälkeen. Esteillä oli korkeutta 80 cm ja maneesissa ne näyttivät isoilta, mutta estekorkeus oli nyt kaukana kärjestä jännittämieni asioiden listalla. Vake hyppäsi edelleen tosi sujuvasti ja napakasti, eli esteet ylittyivät helposti. Päädyissä vaan oli kinaamista lapa edellä sisään tunkevan ponin kanssa, joten kaarteet molempien lävistäjäesteiden jälkeen olivat aivan liian pieniä ja tästä tuli sanomista.

Oikomisen vuoksi saimme ottaa lävistäjäesteet sakkokierroksena. Ekan esteen jälkeen Vake lähti koukkaamaan oikealle ja veti päätä alas, mutta onneksi en menettänyt tasapainoani pahemmin. Ope totesi että ylävartaloni pääsee heilahtamaan liikaa eteen, ja tällainen hypyssä eteen könähtävä ratsastaja helposti provosoi Vakea pukittelemaan ja vetämään päätä alas. Ohjeena oli että käsi enemmän eteen hypyssä jottei tarvitse ylävartalolla heittäytyä liioitellusti. Jälleen tarvittiin myös pidempää ohjaa ja rennompaa tuntumaa lähestymisiin. Toisella sakkokierroksella mentiin kevyemmällä ohjalla, mutta edelleen oikoen. Ope käski vielä ottamaan kunnon kiintopisteet maneesin seiniltä niin että katsoin esteellä sinne minne halusin ponin jatkavan enkä jäänyt tuijottelemaan alaspäin. Kolmannella sakkokierroksella sain vihdoin Vaken menemään kunnolla päätyihin molempien lävistäjäesteiden jälkeen, eikä se niin vaikeaa ollutkaan kunhan vain katsoin määrätietoisesti sinne minne piti mennä! Vake alkoi myös olla jo tasaisemman ja rauhallisemman oloinen, eli enää se ei tuntunut kovin pomppuisalta vaan ennemminkin tutulta ja turvalliselta normi-Vakelta jolla saattoi luottavaisin mielin hypätä.

Rata 2.

Lopuksi hyppäsimme vielä seitsemän esteen mittaisen 80 cm radan. Ope ohjeisti pitämään katseen nyt koko ajan ylöspäin maneesin seinässä tai katonrajassa ja ratsastamaan lävistäjäesteiltä kiintopisteitä kohti. Tein työtä käskettyä, ja ohje toimi aivan hämmästyttävän hyvin! Olen kyllä tiennyt että lähestymisessä ei pitäisi tuijottaa estettä eikä varsinkaan paikkaa maassa esteen edessä, mutta tämän sovellus käytäntöön on aina "unohtunut". Kun katse pysyi nyt tiukasti pois sieltä maasta niin menohan oli oikein sujuvaa ja helppoa, ja Vake meni minne halusin eikä oikonut oman päänsä mukaan. Vake tuntui tällä viimeisellä radalla tosi hyvältä, eteni ja laukkasi muttei vaikuttanut enää ollenkaan "pöljältä" vaan tutulta omalta itseltään. 80 cm esteet ylittyivät kuin leikiten ja edelleenkään ei minulla ollut mitään rimakauhua tai korkeuspaniikkia.

Jopa oli tapahtumarikas ja intensiivinen tunti! Ihanaa että tosi jännittyneesti ja pomppuisasti alkanut tunti kuitenkin päättyi hyvältä ja toimivalta tuntuvaan suoritukseen, ja opelta tuli kullanarvoisia ohjeita. Vaken pöllöenergia selvästi väheni ja katosi tunnin aikana, eli kun pahimmista höyryistä päästiin niin lopussa se olikin jo todella asiallinen. Omasta puolestani täytyy sanoa että en jännittämiselläni ainakaan paranna tilannetta siinä vaiheessa kun pöllöenergia on valloillaan. Tilanne ei takuulla ole ollenkaan niin "paha" kuin miltä se minusta satulassa tuntuu, joten vähempikin panikointi riittäisi. Voi kun sitä jotenkin osaisi pysyä rentona ja jämäkkänä ja suhtautua mahdollisiin ylimääräisiin pomppuihin kylmän rauhallisesti, niin tuskin viitsisi ponikaan kauan pomppia. Se on ainakin selvää että liikaa ei pidä lähteä ohjalla paketoimaan vaikka kuinka tuntuisi ettei poni ole hanskassa. Jännittyneellä ja kireällä tuntumalla Vake ottaa vain lisää painetta, kun taas rennolla ja kevyellä tuntumalla sujuvasti eteen liikkuen sillä on edes mahdollisuus rentoutua. Edelleen odotan että Vaken ylimääräinen virta tästä jossain vaiheessa hieman tasoittuu, mutta ennen sitä ei auta muu kuin ratsastaa ja yrittää oppia suhtautumaan tilanteisiin mahdollisimman rauhallisesti.

Pakkaspäivän pomppumaasto

Lauantaina oli kaunis aurinkoinen pakkaspäivä ja mentiin maastoon. Olihan se jo aikakin päästä Vaken kanssa taas maastoilemaan, mutta kyllä vähän jännittikin kun poni oli torstaina ollut niin kovin virtaisa ja nyt lähdettiin kirpeässä kelissä vapaapäivän jälkeen maastoon. Vake olikin alkumatkan aika jännittyneen oloinen, ja käveli huomattavasti energisemmällä askeleella kuin tavallisesti. Ei siis tarvinnut lainkaan hoputella sitä pysymään muiden perässä. Tiellä ravatessa Vake oli kuitenkin jo paljon rennomman oloinen, ja aloin rentoutua itsekin.

Suuntasimme tutulle kankaalle, missä matkaa taitettiin ensin ravissa. Vake ei ollut ainoa ylimääräistä virtaa omaava ratsu tänään, vaan edessämme menevä poni sai yhtäkkiä pienen pomppukohtauksen. Vake otti tästä kipinän, ja alkoi samantien pomppia sekin. En tiedä millaisen loikan se teki, mutta samassa huomasin jo meneväni ponin korvia kohti. Nopealla refleksillä ehdin tarttua kaulasta kiinni, ja vaikka kaikki tapahtui kovin nopeasti tulin maahan nätisti jaloilleni ponista kiinni pitäen. Jo neljäs jaloilleen laskeutuminen tänä vuonna! Ei muuta kuin takaisin kyytiin, ja melkein saman tien otettiinkin jo laukkaa. Hyvä niin, etten ehtinyt jäädä pidemmäksi aikaa tapahtumaa hautomaan. Jännitin silti sitä millaiset alkupomput Vake ottaisi laukkaan lähtiessä. Vaihdoimme järjestystä niin että nyt olimme Annen ja Jetin perässä, ja nostin laukan kun Jetti vielä edellä ravasi. Näin ei lähdöstä tullut liian lentävää. Laukassa Vakella oli kyllä menohaluja, ja varsinkin aluksi sain pitää ohjat kunnolla kädessä jottei se lähtenyt rynnimään tai vetämään päätä alas. Laukkapätkä sujui kuitenkin ilman suurempia välikohtauksia, ja varmasti teki Vakelle hyvää päästä tällä lailla irrottelemaan.

Loppumatka mentiin ravissa ja käynnissä, ja niin minä kuin Vakekin olimme jo rennommalla mielellä. Silti Vakella oli askeleessa vetävyyttä ihan eri malliin kuin olen tottunut. Ihan kiva että poni on virkistynyt, mutta takapään ei tarvitsisi olla ihan näin kevyt. Kaipa tämä tästä taas tasoittuu, ja ehkä tulen myöhemmin vielä kaipaamaan tätä energiaa jos Vakelle tulee taas laiskempi kausi.