Raikas talvisää ja luntakin solkenaan

Lauantai-iltapäivän ohjelmassa oli jälleen itseni ja Vaken ulkoilutus maastolenkillä. Pakkasta oli noin 13 astetta ja peltoaukeilla puhalsi pureva tuuli lumisateen kera, joten tälle reissulle sai jo ihan pukeutua. Lähdimme tällä kertaa minulle aivan uudelle reitille, joka alkoi peltojen halki umpihangessa kahlaten. Paksussa hangessa tarpominen taisi olla hevosille päivän varsinainen kunto-osuus, sillä muilta osin lenkki oli kevyt. Auratuilla kylä- ja metsäteillä otettiin ravia lumisen metsämaiseman halki. Lenkin kääntöpisteessa tulimme metsätieltä suorakaiteenmuotoiselle pellolle, johon oli aurattu ravureille harjoitusrata. Yksi hevonen kärryineen aukealla olikin hölkkäämässä, ja odotimme kunnes se ehti ravata aukealta metsän siimekseen. Tämän jälkeen otimme kierroksen rauhallista laukkaa peltoradan ympäri. Melkein aloin jo minäkin kaivata vauhdikkaampaa menoa, joten tänään ei tosiaankaan hurjasteltu. Peltosilmukan jälkeen palasimme pian takaisin samalle reitille jota olimme tulleet, ja kotimatka sujui samaa tietä ja pellolle kahlaamaamme uraa myöten. Mukavaa oli käydä katselemassa välillä eri maisemia kuin yleensä, ja kun pukeutuminen oli kohdallaan ja ratsuna näin mallikelpoisesti käyttäytyvä, säikkymätön Vake niin arktinen lumituiskukaan ei haitannut mitään vaan ainoastaan lisäsi tunnelmaa.

Räsynukesta ratsastajaksi

Arvasin aivan oikein eli myös torstaina meillä oli istuntatunti. Sehän sopi minulle oikein hyvin, ja mikä parasta ratsuni oli tällä kertaa Jussi eli istunnalle tuli nyt oikein kunnolla haastetta. Ratsastimme lähes koko tunnin ilman jalustimia ja pysyttelimme ympyröillä. Väistöjä ei tänään tehty, eli ratsastimme vain eri askellajeja sekä hieman siirtymisiä.

Jussin leveässä selässä istuntapalikoiden löytäminen oli aika lailla eri juttu kuin kapoisemmalla Lorella. Aluksi vähän harmittelinkin sitä että tänään en ehkä pystyisi toteuttamaan "takareidet kiinni hevoseen" -ideaa josta eilen sain uskoakseni ensimmäistä kertaa ikinä kunnolla kiinni käytännön tasolla. Lonkankoukistajiakin kiristi tietysti ihan eri malliin tämän hevosen selässä. Aluksi lonkat meinasivatkin vetää lantioni jatkuvasti pois oikeasta asennosta, ja etsiskelin välillä lantion asentoa nostamalla jalat eteen satulansiipien päälle. Lantio alkoi pysyä oikeassa asennossa siinä vaiheessa kun hoksasin antaa jalkojeni olla hieman edempänä ja kunnolla koulusatulan polvitukia vasten, ja samalla istunnasta tuli kaikin puolin jämäkämmän oloinen. Eiliseltä olin hoksannut sen ettei ylävartalon eteenvientiä ja ylävatsan rutistusta kannalta sentään liioitella, ja kun pidin tämän mielessä löytyi asento jossa pää ja hartiat eivät pudonneet vaan katse pysyi ylhäällä ja hartiat pois kippurasta. Tänään en siis könöttänyt enää juurikaan koppakuoriaisasennossa, mutta kädet olisi vielä saanut kantaa paremmin ja pyrkiä olkavarresta lähtien rentouttamaan tuntumaa.

Ravissa istuminen meni aluksi pomppimiseksi, mutta kohtalaisen hallituksi sellaiseksi. Sen jälkeen kun älysin viedä jalat eteen ja sain sitä kautta tukea ja napakkuutta lantion asentoon alkoi ravissa istuminen helpottua, ja osansa asiaan oli varmaan silläkin että Jussi alkoi pikkuhiljaa liikkua pyöreämpänä ja pehmeämmin. Reidet kyllä pääsivät ravissa väkisinkin nousemaan, mutta keskivartalon paketti pysyi ihan hyvin kasassa enkä edelleenkään kippuroinut pahasti lysyyn ylävartalosta. Painiskelin samojen vinouksien kanssa kuin eilen, eli vasempaan kierrokseen oman kropan suunta osoitti vasemmalta ohi hevosen etuosasta joka puolestaan pyrki liiraamaan ympyrältä ulos. Jotenkin tuntui siltä että ilman jalustimia kampeennuin vasemmassa kierroksessa tavallistakin herkemmin vinoon. Ope muistutteli suoristamaan Jussia ulkoavuilla ja tämä toki olikin tuttua hommaa.

Laukka oli ehdottomasti tunnin mielenkiintoisin ja antoisin osuus. Aloitimme ympyröillä vasemmassa laukassa, ja vaikka selkeä suunnitelmani oli säilyttää keskivartalossa sama napakkuus sekä jalat siinä mihin olin ne saanut fiksattua pääsi Jussi heti nostossa kiskaisemaan minut pois sijoiltani. Jussi veti itseään pitkäksi ja matalaksi ja sen myötä minua eteenpäin niin että jalkani hervahtivat taakse, ylävartalo eteen ja lantio kippasi eteen niin että selkä pääsi notkolle. Siinä sitten keinuin ja heijasin ylävartalolla laukan mukana juuri siten kuin ei kuulu tehdä. Yritin hakea parempaa tukea istuntaan ottamalla jalustimet jalkaan, mutta eipä siitä juuri mitään apua ollut. Huomasin kyllä mikä kaikki istunnassa oli pielessä, mutta vaikka kuinka yritin pinnistää vatsalihaksiani en saanut istuntaa vakautumaan ja jäntevöitymään. Välillä siirryin käyntiin etsimään oikean asennon ja ylävatsan tuen sekä jalat eteen polvitukia vasten, mutta laukannoston hetkellä paketti levisi välittömästi Jussin kiskaistessa minut taas räsynukeksi.

Laukkasimme pienen hengähdystauon jälkeen vielä oikealle, ja nyt nostin jalustimet jälleen kaulalle kun eipä niistä mitään apuakaan ollut ollut. Sain nyt open huomiota ja neuvoja heti laukan aluksi, ja ihme kyllä jokin loksahti hänen ohjeillaan niin hyvin paikoilleen että oikeassa laukassa oli täysin eri meininki kuin äsken vasemmassa. Sain jalat "liimattua" Jussin kylkiin satulavyön kohdalle niin että ne pysyivät nyt edessä, ja lantio pysyi vartalon alle käännettynä ja sain keskikroppani käyttöön suorastaan ennennäkemättömällä tavalla niin että myötäsin hallitusti liikkeen mukana mutta samalla jäntevyys ja tuki säilyi koko ajan. Onnettomat kireät lonkkani olivat ilman jalustimia ratsastetun tunnin aikana päässeet venymään niin että sain todellakin jalat kunnolla hevosen ympäri ja pääsin jopa aktivoimaan niitä paljon puhuttuja takareisiä. Luulenkin että takareisien tuki oli yksi merkittävä tekijä tässä paketissa, sillä sain ideasta kiinni samalla lailla kuin eilen Loren satulassa. En ole varmasti ainakaan Jussilla istunut koskaan näin hyvin kuin mitä tällä kertaa oikeassa laukassa, ja samalla sitten Jussikin alkoi kulkea paremmin eli ei enää kauhonut menemään pitkänä ja edestä raskaana vaan keveni ja siirsi painoa takaosalle.

Oikea laukka oli jotain niin mainiota että tunnin heikkoja hetkiä (joita oli kuitenkin suurempi osa ajasta) ei enää tullut murehdittua. Jopa vasemman laukan epätoivo lähinnä nauratti. Oli kyllä aika mielenkiintoista miten laukkasuunnan vaihduttua alkeistunnille kuuluva räsynukke onnistui kasaamaan itsestään ratsastajan, ja tämän muutoksen yksityiskohdat olisin halunnut ymmärtää vielä paremmin jotta voisin sen jatkossa toistaa. Joka tapauksessa oli tärkeää saada tunne siitä mitä kropassa silloin tapahtuu kun istunta yksinkertaisesti toimii. Voimaa se kyllä vaati keskivartalosta, eli enpä tuota nykyisessä kunnossa pystyisi kovin pitkiä aikoja ylläpitämään. Tunnin jälkeen kyllä tunsi urheilleensa ihan kunnolla, ja varsinkin lonkat olivat saaneet kunnon rääkkiä. Olen vähän kuvitellut että Jussin kaltaisella itselleni täysin vääränkokoisella ja -mallisella hevosella en voi koskaan kyetä istumaan asiallisesti, mutta taitaapa se sittenkin olla mahdollista ja vaatii ainoastaan paljon kovaa työtä niin satulassa kuin oheistreeninäkin. Tekosyyt saavat siis luvan väistyä.

Tehokertaus istuntaa

Keskiviikon tunnilla ratsunani oli Lore ja päähuomio istunnassa. Tunti istuntaan keskittyen olikin erittäin tervetullut kertaus nyt kun ratsastuspilateskurssistamme on kulunut pian kuukausi. Ope kertasi meille tutut periaatteet ja aloitimme työskentelyn ympyröillä. Jalustimet nostettiin ylös kaulalle.

Ensimmäisenä käännettiin lantio vartalon alle sekä aktivoitiin vatsalihasten tuki ja tuotiin ylävartalo lantion kanssa samaan linjaan. Periaatteessa tuttua juttua siis. Löysin hyvän tuntuman istuinluihini, joten lantio oli varmaankin ihan hyvin kohdillaan. Ylävartalon asento ja vatsalihasten käyttö sen sijaan ei onnistunut yhtä luontevasti. Ylävatsaa tiukaksi rutistaessa ja ylävartaloa eteen viedessä hartiat jännittyivät ja kääntyivät eteenpäin siihen tuttuun koppakuoriaisasentoon. Katsekaan ei tällöin pysynyt luontevasti ylhäällä, vaan niska-hartiaseudun mennessä kyttyrään pää putosi väkisinkin eteen ja alas. Pään ylös nostamisen fyysinen mahdottomuus sai minut siihen johtopäätökseen että joko tein ylävatsan rutistuksen ja ylävartalon eteenviennin väärällä tavalla tai sitten minulla on yläkropassani pahoja kireyksiä jotka ylävatsaa aktivoidessa vetävät sivuvaikutuksena hartiat lysyyn ja pään alas. Käynnissä ja ravissa koetin sitkeästi pitää vatsapuolen lyhyenä ja tiukkana, mutta samalla ylävartalon lysähtäneisyys tuntui melko häiritsevältä. Opekin kiinnitti asiaan huomiota ja ohjeisti pitämään hartiat leveinä ja katsetta ylhäällä. Välillä testailtiin erilaisia istuntamoodeja eli päästettiin vatsa ojentumaan pitkäksi ja selkä pieneen notkoon. Huomasin kyllä selvän eron siinä kun vatsalihasten tuki katosi ja koko istunta muuttui höttöisemmäksi, mutta tuen palauttaminen johti turhauttavasti taas hartiaseudun kasaan lysähtämiseen.

Suoruuteenkin kiinnitettiin tällä kertaa huomiota. Ratsastajan suoruuden lisäksi puhetta oli hevosen etu- ja takaosan saamisesta samaan linjaan ja siten "oikeiden kytkentöjen" löytämisestä hevosen kroppaan niin että se voisi käyttää itseään oikein. Vasempaan kierrokseen ratsastaessa korostuivat niin minun kuin Lorenkin vinoudet, eli hevosen etuosa liikkui takaosan linjaan nähden ympyrältä ulos vinksahtaneena kun taas itse olin kääntynyt liikaa sisäänpäin ja suuntautunut vasemmalta ohi ratsuni etuosan suunnasta. Sekä hevosen etuosan että ratsastajan ylävartalon osoittaessa eri linjaa takaosan kanssa ei tietenkään mitään oikeita kytkentöjä löytynyt ja Lore liikkuikin koko tunnin ajan lähinnä hirvimoodissa. Oikeaan kierrokseen oli ravissa kuitenkin huomattavasti helpompi ratsastaa, ja kun open ohjeistamana lisäsin aavistuksen verran ylävartalon (ei lantion!) kiertoa ympyrän suuntaan tuli olosta jo aika luonteva kun olimme Loren kanssa menossa oikeasti samaan suuntaan.

Suoruuden parantamiseksi ratsastimme käynnissä hieman väistöjä siirtäen takaosaa ympyrältä ulos. Väistöjä tehdessä sain pienimuotoisen oivalluksen istunnan käytöstä, sillä vasta ylävartalon kääntäminen oikeaan suuntaan ja oikea painon jakautuminen istuinluille (=painoa aavistus enemmän ulkoistuinluulla mutta silti omat kyljet täysin symmetrisesti ja vartalo kiertymättä tai kallistelematta) sai Loren väistämään rehellisesti ja vastustelematta. Ideana oli siis päästä kääntämään niin omaa kroppaa kuin hevosen etuosaakin hieman kohti ympyrän keskustaa niin että ulkoetujalka hieman hidasti ja odotti eikä vain harpponut liikkeestä karkuun. Pelkän sisäpohkeella ja -ohjalla vaikuttamisen sijaan oli siis saatava myös ulkoavut kunnolla mukaan ja istunnan avulla autettava hevosta löytämään oikea suunta etu- ja takaosalleen. Ulkokyljen tullessa kunnolla mukaan väistöön alkoi Lore jo melkein myödätä niskastaankin, mutta aivan riittävää rentoutta ei lopulta kuitenkaan löytynyt. Luulenpa että Lore olisi tarvinnut väistöihin vielä pehmeämpää ja rennompaa tuntumaa jotta se olisi kunnolla päässyt rentoutumaan ja pyöristymään.

Lopputunnista ympyröillä vielä laukattiin. Tässä vaiheessa otin jalustimet jalkaan saadakseni Loren keikuttavassa laukassa parempaa tukea istunnalle. Totesinkin jalustimien parantavan keskivartalon tukea myös käynnissä ja etenkin ravissa, eli istunnasta tuli vakaamman ja luontevamman oloinen ja hartioitakin sain jo hieman pois lysystä. Oikean laukan nostettuani löysin aluksi istuntaan ihan hyvän ja napakan otteen niin etten keinunut pahastikaan Loren hankalan laukan mukana. Pian kuitenkin jostain syystä menetin tämän jäntevyyden, ja aloin keinua ylävartalollani eteen ja taakse. Tunsin kyllä kuinka istunnassa oli ihan kaikki pielessä keinahtaessani joka askeleella eteenpäin kohti hevosen kaulaa, mutta vaikka kuinka koetin pinnistää vatsalihaksilla ja pysäyttää keinunnan en tässä onnistunut. Koko yläkroppa meni taas kovin jännittyneeksi, ja Loren laukkaaminenkin oli aika vaivalloisen oloista eli häiritsin sen liikettä. Ope tuli apuun ja muistutteli hakemaan tukea istuntaan takareisistä. Tämä taisi olla se neuvo joka sai jonkin palasen loksahtamaan paikoilleen ensin päässäni ja sitten istunnassani, ja ihme kyllä löysin hetkeksi sen tuen joka auttoi istumaan vakaasti ja keinumatta. Muutos oli selvä sillä keinunta eteenpäin kohti kaulaa lakkasi ja ylävartalo rauhoittui paikoilleen, mutta en osaa aivan tarkkaan sanoa mikä oli se ratkaiseva tekijä tähän pääsemiseksi.

Vasemmassa laukassa meno olikin jo aika erilaista, ja löysin alusta asti oikean fiiliksen istuntaan. Täytyy toki myöntää että Loren vasen laukka on jo lähtökohtaisesti paljon helpompi kuin oikea eli ei keinuta niin rajusti. Istuntani tuntui nyt vakaalta ja jäntevältäkin, ja löysin ihan oikeasti tuntumaa takareisiini ja sain niiden kautta "otteen" hevoseen. Sain nyt siis lonkkia sopivasti auki ja etureidet rennosti irti hevosesta, ja samalla hiukan aktivoitua takareisiä vakauttamaan istuntaa. Lakkasin myös liioittelemasta ylävartalon eteen ja alas rutistamista, ja näin pääsin eroon lysyistä ja jännittyneistä hartioista. Olimme Loren kanssa vasempaan kierrokseen taas vinompia, mutta siitä huolimmatta olo oli sata kertaa vakaampi kuin oikeassa laukassa ja laukka myös rullasi sujuvammin eteenpäin.

Heti tunnin päätyttyä olo oli aika lannistunut, sillä vähintään 95% ajasta olin kovasta yrittämisestä huolimatta hakoteillä istunnan kanssa ja hevonenkin liikkui vinona hirvenä. Yrityksen ja lukuisten erehdysten kautta lopputunnista löytyi kuitenkin vasemmassa laukassa jo parempaa ideaa istunnasta, ja lisäksi tein tunnin aikana käytännön oivalluksia mm. istunnan käytöstä ympyrällä väistäessä. Siksi ei kannata nyt liikaa ahdistua vaikka en saanutkaan Lorea liikkumaan kauniisti enkä itseäni sen satulassa viimeisen päälle järjestykseen. Onneksi pääsen seuraavan kerran ratsaille heti huomenna, joten pääsen saman tien jatkamaan istunnan korjaamista siitä mihin tänään jäätiin.

Mörköjä maneesissa

Vuoden ensimmäiselle estetunnille lähdin luottavaisin mielin. Edellisestä hyppykerrasta oli kaksi viikkoa, mutta Vaken oltua tällä viikolla todella hyvä niin kentällä kuin maastossakin olin vakuuttunut siitä että marraskuisen hankalamman jakson jälkeen ratsukon luottamus alkoi olla taas kunnossa. Vake jatkoikin samalla leppoisalla ja rennolla linjalla niin menomatkan maneesille kuin maneesilla ravi- ja laukkaverryttelyt. Herättelin ponin liikkumaan reippaasti, ja laukassa löytyikin jo hyvä meininki niin että Vake liikkui ihan itse eteenpäin. Tästä oli hyvä jatkaa hyppyjen pariin.

Aloitimme parilla kavaletilla joita hypättiin vasemmassa laukassa innarina. Vake laukkasi kavaleteille reippaasti, mutta samalla se pääsi puskemaan vasemmalle niin ettei kavalettilinjalla kyllä oltu kovin suorana. Ope muistutteli taas katseen ylhäällä pitämisestä, ja hyvä että tämä tuli esiin jo alkutunnista niin että muistin suurimman osan aikaa jo pitääkin katseen poissa maasta. Katse ylhäällä sain oman tasapainoni hypyissä paremmaksi.

Kavaletti-innaria hypeltiin muutama kerta ja kaikki vaikutti olevan hyvin. Viimeisen kavalettien ylityksen jälkeen laukkasin uraa pitkin kohti katsomopäätyä ja ehdin juuri siirtää Vaken uralla käyntiin, kun päädyssä olevan oven takaa alkoi varastotilasta kuulua joitakin ääniä. Ilmeisesti siellä vedettiin jotain lattiaa pitkin, ja tämä vaimea raah raah -ääni oli Vakelle liian kova pala. Alkutunnin niin rennon leppoisasti mennyt poni jähmettyi sekunnissa kauhistuneeksi suolapatsaaksi, eikä puhettakaan että se olisi enää uskaltanut mennä lähellekään sitä kulmaa josta ääni äsken kuului. Yhteys poniin katkesi ihan kokonaan sen jähmettyessä tuijottamaan kohti mörköpäätyä (jossa siis tähän asti ei ollut ollut yhtään mitään pelottavaa), ja vaikutti siltä että pieninkin odottamaton ääni olisi saanut sen säpsähtämään johonkin suuntaan. Kaiken lisäksi jännitys ja varuillaanolo jäi Vakelle päälle niin ettei se rentoutunut enää koko lopputunnin aikana vaan rahinakulma pelotti sitä vielä seuraavat 40 minuuttia. Minua jäi kovasti askarruttamaan miten näin pieni asia sai sen näin pois tolaltaan. Luonnollisestikin ponin jännittyminen vaikutti myös ratsastajaan, eli olin totta kai itsekin aika varuillani sen jälkeen kun Vake muuttui suolapatsaaksi. Toki yritin pysyä niin rentona kuin mahdollista ja olla pahentamatta tilannetta, mutta valitettavasti Vake lukee ajatukseni liian helposti.

Jatkoimme hyppäämistä, ja nyt tulimme äskeiselle kavaletti-innarille oikeassa laukassa ja jatkoimme kaarevan linjan pystylle (kuvassa esteet 1-2). Nyt hyppysuunta oli kohti mörköpäätyä, joten kohti pystyä mennessämme Vake hidasti ja hidasti ja väliin tuli peräti 8 askelta vaikka kyseessä oli 6-7 askeleen väli. Yritin ratsastaa reippaasti eteen, mutta Vake vain jarrutti eikä sitä kahdeksatta askelta saatu millään pois. Ope käski rentouttaa käden ja antaa ohjalla tilaa, sillä Vaken jännittäessä pääsi tietenkin käymään niin että tarrauduin ohjiin siltä varalta että poni yrittäisi yhtäkkiä paeta johonkin suuntaan. Tiedostamaton käsijarru tietenkin vain mutkistaa tilannetta, ja tässä olikin ehkä myös yksi syy siihen että Vake vain jarrutti vaikka koetin käskeä sitä eteenpäin kohti mörköpäätyä.

Hyppäsimme yksittäisinä tehtävinä vielä suoraa linjaa pystyltä okserille (5-6) ja kaarevaa linjaa okserilta pystylle (3-4). Okseri oli hankala este sillä se sijaitsi mörkökulman vieressä. Hypätessämme suoraa linjaa kohti tätä kulmaa (jossa ei siis enää kuulunut mitään rahinaa) Vake lähti tunkemaan sisälle heti okserin jälkeen enkä todellakaan saanut sitä jatkamaan suoraan päätyyn asti. Okserilla alkavaa kaarevaa linjaa hypätessä oli aluksi suuria vaikeuksia päästä koko okserille, sillä Vake lähti lyhyeltä sivulta kampeamaan ja ryykäämään karkuun ennen mörkökulmaa niin etten saanut sitä vietyä estelinjalle. Muutaman kampeamisen ja ylimääräisen ympyrän jälkeen pääsimme sen verran lähelle kulmaa että pystyin ratsastamaan okserille (toki edelleen oikeaa reunaa johti tunkien) ja siitä linjan pystylle. Ope huuteli edelleen rentouttamaan kädet, ja jokin kallonkutistusoperaatio olisi varmaan tarvittu koko korvienvälin rentouttamiseksi jotta en olisi mennyt ihan lukkoon ponin yrittäessä pakoilla pelkäämäänsä kulmaa. 

Hyppäsimme lopuksi radan kahteen kertaan samalla korkeudella, joka oli noin 60 senttiä. Evästyksenä oli että kädet rentona ja koeta taivuttaa poni kaarteissa niin ettei mentäisi ihan kylkimyyryä. Vaken pahin jännittyneisyys oli onneksi talttunut, ja vaikka se vielä yritti hieman oikaista mörkökulmasta pystyin nyt ratsastamaan sen päätyyn niin että saimme ihan toimivat tiet kaikille esteille. Aloin itsekin rentoutua, ja pääsin ratsastamaan kevyellä tuntumalla ja jopa vähän löysälläkin ohjalla. Esteet ylittyivät ihan asiallisesti, ja vaikka mörköpäädystä poispäin hypättäville esteille (3 ja 7) en ihan kunnolla päässyt suoristamaan niin lähestymiset olivat muuten ihan ok. Alkutunnin vaikeuksien jälkeen olin tähän toimivaan rataan oikeinkin tyytyväinen. Hyppäsimme saman radan vielä toistamiseen, ja kannatti ottaa uusinta sillä tämä sujui vieläkin paremmin. Nyt sain Vakea jopa hieman taivutettua päädyissä (ainakaan ei menty kylkimyyryä ulos asettuneena) ja ote ohjiin oli kevyt ja rento.

Onnistuneet radat lohduttivat, mutta suurimmaksi osaksi tunnista jäi vain kova harmitus päälle. Olin tosiaan kuvitellut Vaken rentoutuneen ja luottamuksemme korjaantuneen, mutta tämän päivän jännittymisepisodi osoitti ettei näin ehkä olekaan ja takapakkia mentiin taas. On aika avuton tunne kun ei voi mitenkään vaikuttaa siihen että poni muuttuu hetkessä rennosta ja huolettomasta jännittyneeksi säpsyksi, ja eikä sitä sitten tästä mielentilasta enää poiskaan saa. Toki jos olisin kylmähermoisempi JA taitavampi pystyisin kyllä varmasti ratsastamaan Vaken taas rennoksi sen jälkeen kun se on jotakin alkanut jännittää eikä tilanteessa olisi yhtikäs mitään ongelmaa. Nyt vaan pitää yrittää olla tekemättä tästä liian suurta numeroa (taisin kyllä tehdä jo) ja jatkaa taas ensi kerralla ratsastusta sillä samalla reippaalla ja luottavaisella asenteella jolla Vaken kanssa olen viime viikot pystynyt toimimaan. Parasta terapiaa sekä ponille että kuskille taitaa olla tekeminen eli se että mennään ja hypätään (tai väännetään riittävän työläitä koulukiemuroita). Tälläkin kertaa huomattiin että silloin kun on oikeasti esterata meneillään niin kumpikaan ei jouda "mörkökulmia" liikaa jännittämään.

Hankitreeni kentällä

Lauantaina löysin itseni jälleen Vaken satulasta itsenäisen ratsastuksen merkeissä. Suunnittelin tehoannosta avotaivutuksia, mutta muutin suunnitelmia lumitilanteen perusteella. Kenttä oli nimittäin saanut kerroksen uutta lunta, joten tästähän tulikin Vakelle "hankitreeni". En sitten viitsinyt lumihagessa vääntää kovin suurta määrää sivuttaisliikkeitä, vaikka vähän väistöjä loppujen lopuksi mentiinkin. Kahden hevosen voimin aurasimme kyllä jo alkuverryttelyn aikana hyvät väylät niin uralle kuin ympyröillekin.

Aloitin rennolla verryttelyllä antaen Vakelle pidempää ohjaa ja hyvin kevyen tuntuman. Käytännössä mentiin melkeinpä ilman tuntumaa löysällä ohjalla ja ravailtiin ympyröitä. Ainakin Vake oli hyvin rento päätellen pärskinnän määrästä, joten ei tämä pidemmällä ohjalla hölkkäily ollut varmaan hullumpi aloitus. Ravikin oli mielestäni kohtuullisen aktiivista, vaikka pohjetta kyllä tarvittiinkin. Ehkäpä hanki sai Vaken nostelemaan jalkojaan paremmin, sillä tänään ravi ei tuntunut aivan niin maahansidotulta laahustukselta kuin se tuppaa usein olemaan.

Laukkaa otin vain verryttelyluontoisesti molempiin suuntiin muutamia kierroksia. Reippaampaakin olisi meno voinut olla, mutta olin taas raipan käytön suhteen liian varovainen. Laukaverryttelyjen jälkeen jatkoin loppuajan käynnissä ja ravissa työskennellen. Mentiin ympyräpainotteisesti, ja yritin saada Vaken asettumaan ja taipumaan kunnolla molempiin suuntiin. Vaikutti siltä että sisälapa ei kumpaankaan suuntaan ollut ihan kunnolla hallussa eikä poni taipunut sisäpohkeen ympäri. Tähän hain apua väistättämällä käynnissä takaosaa ulos ympyrältä. Takaosan väistätys oli se taikatemppu jolla sisäpohjetta sai ainakin hetkellisesti läpi, ja väistöjen myötä alkoi ohjan päässä tapahtuakin jotain eli Vake alkoi mutustella kuolainta ja myödätä niskasta pyöreämmäksi. Pyöristymisen hetkellä siirsin raviin ja ravasin ympyrällä pätkän yrittäen säilyttää ulko-ohjalla saman hyvän tuntuman ennen kuin palasin käyntiin ja otin taas uuden väistöpätkän. Vaikka väistöt olivat hyvä keino ratsastaa avut läpi oli väistöissä kuitenkin riskinä se että aloin vähän liikaa pusertaa ja tuupata. Vake kyllä näillä hetkillä ilmoitti asiasta jumittumalla paikoilleen, ja silloin piti apujenkäyttöä rauhoittaa ja tarkistaa etten pyytänyt väistöä liian jyrkästi tai unohtunut kiinni sisäohjaan.

Jälleen kerran tuntui kovasti siltä etten itsenäisesti ratsastaen saanut itsestäni ja ponista läheskään parasta osaamista irti. Hyvä kuitenkin että ratsastus sujui leppoisissa merkeissä, eli Vake toimi rennosti ja kuuliaisesti. Tuntuman kanssa tuskailin tälläkin kertaa, sillä jotenkin on kauhean vaikeaa pitää tuntuma tarpeeksi kevyenä ja pehmeänä mutta niin ettei ohja roiku pitkänä ja tuntuma katoa kokonaan. Paksut talvihanskat ehdottomasti pahentavat tätä ongelmaa, mutta on se olemassa kesähanskoillakin. Olkavarsien rentous on tässä varmaankin se avaintekijä, sillä koko käsivarsi meinaa olla hartiasta lähtien liian jäykkä ja irti kyljestä. Välillä voi tietenkin tehdä sen että heittääkin ohjan pois ja ratsastaa pelkällä istunnalla ja pohkeella kuten tänään aluksi kokeilin, ja se varmasti onkin ihan terveellistä. Ennemmin tai myöhemmin on kuitenkin saatava myös jonkinlainen ohjastuntuma mukaan, joten loputtomiin ei asiaa voi kiertää heittämällä vain ohjat kokonaan pois.

Vastalaukka-angsti

Uudenvuodenpäivän kunniaksi olin maaston jälkeen ratsailla vielä toistamiseen, sillä illalla oli vielä vakiotunti. Luulin saavani uudestaan Rapen, mutta sain sittenkin Peran. Naureskelin etukäteen että ainakin laukkaamisen pitäisi olla helpompaa kuin Rapella, mutta siinähän kävikin niin että ohjelmassa oli vastalaukkaa ja sen kanssa kävi sitten aika köpelösti.

Aloitimme tunnin loivilla takaosakäännöksillä ratsastaen käynnissä ympyröiden pienennystä sulkutaivutuksen kaltaisesti. Minä ja Pera saimme tehtävän ideasta yllättävänkin hyvin kiinni. Onnistuin istumaan satulassa vinoon kallistelematta, ja niin Pera pystyi esittämään hyvät käännökset takaosan ympäri. Pienenä hienosäätönä ope kehotti pitämään sisäkäden lähellä kaulaa sen sijaan että lähdin johtamaan kädellä sivulle, ja näin sain estettyä sisälapa edellä käännökseen kaatumisen. Pera oli aluksi hieman jännittynyt käännösten aikana eikä aivan pehmeästi myödännyt niskasta. Vika löytyi tietenkin ohjan toisesta päästä, eli kädet jännittyivät käännöksissä liikaa. Kun rentoutin tuntumaa alkoi Pera liikkua käännöksissä pyöreämmällä ja rennommalla niskalla.

Takaosakäännösten jälkeen työskenneltiin hetki ravissa. Peralla oli tänään melko hyvä energia, liekö peruja jännittävästä eilisillasta raketteja kuunnellen. Tämän energian ansiosta ravia oli oikein mukava ratsastaa, vaikka Peralla olikin samalla myös nurkkien tuijottelupäivä. Oikeassa kierroksessa jäin vahingossa liian kiinni sisäohjaan, mutta vasemmalle ravatessa palikat loksahtivat paikoilleen kuin itsestään ja Pera liikkui todella kivassa tasaisessa muodossa. Aika harvinaista että joku hevonen toimii minulla vasempaan kierrokseen paremmin kuin oikeaan! Tätä ravia olisi voinut fiilistellä pidempäänkin, mutta ravityöskentely jätettiin tänään aika pieneen rooliin.

Sitten päästiin "itse asiaan" eli laukannostoihin, joita tehtiin ympyrällä. Siihen loppui helppous. Aloitimme oikeassa kierroksessa myötälaukannostoilla nostaen laukan käynnistä ja laukaten maksimissaan puolikkaan ympyrän ennen paluuta käyntiin. Tässä vaiheessa tuli ilmi että Pera oli loppujen lopuksi aika pahasti pohkeen takana, sillä se lähti laukkaan vitkutellen eikä tarpeeksi terävästi. Niinpä pyöreys katosi nostoissa, ja itse laukkakin oli aika löysää. Laukasta käyntiin Pera kyllä siirtyi oikein näppärästi ilman raviaskelia. Kohta tehtävän vaikeusastetta lisättiin nostamalla vuoroin myötä- ja vuoroin vastalaukka. Vastalaukannosto ympyrällä, iiks! Eipä sen niin vaikea tehtävä olisi pitänyt olla kun alla oli kuitenkin Peran kaltainen osaava hevonen, mutta silti vastalaukka ei oikeassa kierrroksessa noussut yhtikäs millään. Suurin ongelma oli se että nostot eivät lähteneet terävästi pohkeen merkistä, vaan Pera jäi aina vähän jumimaan ja pääsi "leviämään" huolellisen valmisteluni jälkeen. Yritin aktivoida käyntiä, mutta nostot jäivät edelleen sen verran hitaiksi ja nostoapuni sen verran epämääräiseksi tuuppaamiseksi että Pera pääsi aina nostamaan myötälaukan. Lopulta helpotimme tehtävää niin että nostin vastalaukan suoralle uralle pitkän sivun alusta. Valmistelin noston ratsastamalla kulman jälkeen pari askelta vastataivutusta, ja sitten annoin vasemmalla pohkeella nostoavun. Valmistelu onnistui nappiin, ja nyt Pera teki tunnin parhaan laukannoston hienosti painoa takaosalle ottaen. Näin saatiin se yksi onnistunut vastalaukka edes suoralle uralle.

Samoja laukannostoja tehtiin ympyrällä myös vasemmassa kierroksessa. Nyt Pera liikkui myötälaukassa kuin unelma, ja teki nostotkin jo täsmällisemmin ja pyöreämmin. Vastalaukat valmistelin oikein huolella ratsastaen ympyrällä vastataivutusta, ja sain kuin sainkin vastataivutuksesta nostettua vastalaukan vaikka edelleen Pera viivytteli nostossa. Tyytyväisyyteni haihtui kuitenkin hyvin pian, sillä noston jälkeen olisi vielä pitänyt saada hevonen laukkaamaan ympyrällä vastalaukkaa tasapainoisesti. Meidän vastalaukkamme oli kaikkea muuta, eli epämääräistä sisälapa edellä kaatumista josta Pera aina tipautti raville vähän ennen aikojaan. Yritin aina uudestaan ja uudestaan, mutta Pera alkoi tiputtaa laukan pois vieläkin aiemmin, ja teki usein niin että meni vastalaukkaa vain pari askelta ja vaihtoi sitten nopeasti ravin kautta. Turhauttavinta oli se, että syy oli aika ilmiselvä mutten pystynyt sille mitään tekemään. Vastalaukan noustua en nimittäin saanut istuttua suorassa ja tasapainossa, vaan kallistuin hurjasti vasemmalle ja koko istunnan vakaus ja jäntevyys katosi aivan täysin. Ei voi oikein vaatia että hevonen esittäisi mukisematta kauniin vastalaukkaympyrän kun selässä istuu heiluva ja vino perunasäkki. Tarrauduin myös liiaksi ulko-ohjaan niin että käänsin asetuksen liian vahvasti ulos, ja ope kehottikin antamaan ulko-ohjalla enemmän tilaa oikean etujalan laukata. Tästä en kuitenkaan apua saanut, vaan Pera pikemminkin tiputti laukan pois heti kun noston jälkeen hölläsin ulko-ohjaa. Vastalaukan vaikeus sai minut turhautumaan niin että meno muuttui loppua kohti jo epätoivoiseksi tuuppaamiseksi. Pisteet Pera-paralle kärsivällisestä yrittämisestä. Lopuksi otimme vielä tähänkin kierrokseen onnistuneemman suorituksen nostamalla vastalaukan pitkälle sivulle. Heti kun saimme mennä suoraa uraa niin pystyin istumaan suorassa ja vakaasti, ja vastalaukka uralla oli aivan eri helppoa verrattuna ympyrällä menoon.

Eipä paljon lohduttanut että kaikki muu kuin vastalaukka sujui tänään mukavasti. Vastalaukat olivat nimittäin suuremman luokan katastrofi, ja jälleen kerran saa syyttää istuntaa siitä ettei hevonen pysty suorittamaan haluttuja asioita. Tämä oli jo kolmas tunti peräkkäin kun minulla on eri hevosten kanssa ollut jokin merkittävä laukkaongelma: Elmo ei nostanut laukkaa, Rappe ei pysynyt laukassa ja Peraa en saanut menemään ympyrällä asiallista vastalaukkaa. Kaikkien näiden takana lienevät epäilemättä samat perusongelmat ratsastuksessani.

Uuden vuoden maasto

Hyvää uutta vuotta blogin lukijoille! Minun vuoteni alkoi maastolenkillä Vaken kanssa. Suunnistimme tutulle talvireitille viiden ratsukon seurueella. Kokonaismatkaksi mittailin 8 kilometriä. Aurinkoisesta plussakelistä tuli mieleen lähinnä maaliskuu eikä tänään tarvinnut ainakaan palella. Ravasimme ensin tietä pitkin, ja tämän jälkeen kävelimme metsäosuuden märässä lumessa. Kun pääsimme jälleen tielle laukkasimme pienen pätkän. Reitin kaukaisimmassa pisteessä koukkasimme metsäpolulla saman silmukan kuin edellisellä reissulla ennen joulua, ja kotimatkalla tiellä laukattiin vielä pidempi pätkä.

Vake oli tälläkin kertaa aivan ykkösluokan maastomopo joka kulki jonon viimeisenä turhia hötkyilemättä. Ainoastaan laukatessa se teki pienen sivuloikan ottaen mallia jonon keulilla menevän kaverin poukkoiluista, mutta tämä loikka oli niin pieni ettei sitä kyllä lasketa. Mukava reissu jälleen kerran!