Puomeja Pallella

Estevalmennuksen jälkeen oli tiistai-illan ohjelmassa vielä toinen ratsastus Tallinmäellä, sillä olin jo hyvissä ajoin etukäteen rästimässä joulunaikaan väliin jääviä tunteja. Sain mennä lisätunnin ihanalla Pallella, joka tällä erää on tuntikäytössä pari kertaa viikossa. Olin odottanut koulutuntia, mutta menimmekin sitten puomitehtäviä. Kouluratsu Pallelle varsinaiset estehommat ovat vieraita, mutta puomeja ja kavaletteja se on jo opetellut menemään.

Aloitimme muutamilla pohkeenväistöillä uralta sisälle ja takaisin, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Käynnissä Palle väisti kevyesti ja herkästi, mutta raviväistöissä en saanut sitä pysymään aivan rentona. Kevyessä ravissa kamppailin istunnan kanssa, sillä kantapäät pyrkivät nousemaan ylös ja alapohje heilumaan. Koulusatula vähän niin kuin pakotti lonkkakulmaa auki, mutta samalla tuli tämä kantapääongelma ja heiluva pohje. Pallenkin meno varmasti vakautuisi, jos pohje pysyisi nätisti kyljessä eikä liikkuvia osia olisi ihan näin paljon. Muutamien väistöjen jälkeen ratsastimme uralla eteen askelta pidentäen, ja kun sain Pallen etenemään sujuvammin tuli se myös rennommaksi ja tasaisemman pyöreäksi.

Puomit olivat vielä samoilla paikoilla kuin äskeisessä estevalmennuksessa, eli molemmissa päädyissä oli toisen kulman kohdalla kaksi puomia ja lävistäjällä oli kolmen puomin sarja. Puomeja mentiin ensin ravissa, ja Palle ainakin nosteli jalkojaan reilusti. Sen kokemattomuus puomeilla näkyi ehkä siinä, että pientä kiemurtelua tuli helposti. Puomisarjoilla oli tärkeää pitää pohkeet kiinni ja ajatus eteenpäin, sillä Palle jäi ravissa helposti leijumaan paikoilleen ja silloin tuli sitä kiemurteluakin.

Laukannostojen kanssa oli ensin pieniä vaikeuksia. Ope oli vinkannut, että Palle nostaa laukan ulkopohkeella eli se on tosiaan venäläisittäin koulutettu. Tämä selittää osaltaan myös sitä, miksi en aikaisemmin ole saanut Pallea nostamaan vasenta laukkaa. Vaikka koetin tehdä noston ulkopohkeella olin ensin vaikeuksissa, sillä apujen oikeaa ajoitusta oli hankala hahmottaa. Sisäpohkeella nostaminen ja sen oikea ajoitus tulee selkäytimestä, mutta ulkopohkeella nostaessa iski hahmotushäiriö. Muutamien yritysten jälkeen pääsin jo onneksi paremmin jyvälle, ja Palle alkoi ymmärtää apujani. Vasemmassakin kierroksessa nousi myötälaukka nyt ilman ongelmia kun osasin pyytää Pallelta sen ymmärtämällä kielellä.

Laukassa mentiin ensin suuntaa vaihtamatta päädyissä olevia puomeja, ja myöhemmin päätypuomeilta lävistäjäpuomeille. Toisella lävistäjällä ylitettiin yksittäistä kavalettia, ja lopuksi puomisarjat mentiin myös S-kiemurana. Palle ylitti laukkapuomit ilmavasti, ja rytmi ja tasapaino säilyivät aika hyvin. Huomasin pian, että askel oli helpompi sovittaa puomeille jos hain ponnistuspaikan ennemmin kauas kuin lähelle. Palle kyllä venytti puomien yli hyvin vaivattomasti pidemmällä askeleella, mutta lyhyen askeleen tikkaus aivan puomin eteen ei oikein luonnistunut vaan silloin Palle putosi raville. Pyrin siis tuomaan sen puomeille sujuvasti ja ratkaisten mieluummin eteen kuin taakse. Tällä taktiikalla puomit ja kavalettikin ylittyivät oikein näppärästi. Lävistäjäpuomeilla ja -kavaletilla Palle hoksasi vaihtaa laukan aivan pyytämättä.

Pallen laukka on niin elastista ja säädeltävää, että sillä oli ihanaa mennä myös puomeja. Puomitehtäviin tuli vähän erilaisia ulottuvuuksia tällaisella hevosella jolla on laukassa "materiaalia" vaikka millaiseen työskentelyyn, mutta joka kuitenkin tuntuu kaipaavan ratsastajan apua ponnistuspaikkojen valintaan. Pääsin siis vähän enemmän hienosäätämään. Palle on vaan niin mahtava!

Tekniikkaa ja jumppaa

Tiistaina oltiin taas Vaken kanssa Pian estevalmennuksessa. Valmentajien käynnit ovat nyt vakiintuneet viikottaisiksi niin että tiistaisin mennään Pian tunnilla esteitä ja perjantaisin Artsin tunnilla koulua. Täytyy sanoa, että ratsastuskoululaiseksi sitä on harvinaisen hyvässä tilanteessa, kun viikottain pääsee aluevalmentajien oppiin molemmissa lajeissa!

Tämän päivän ohjelmassa oli puomitehtäviä ja jumppasarja. Verryttelyjen jälkeen aloitimme puomeilla ja nostimme jalustimet kaulalle. Ratsastimme ensin ravissa ja sitten laukassa S-kiemuraa, jossa molemmissa päädyissä oli kaksi maapuomia sekä lävistäjällä kavaletin ja kahden puomin sarja. Vake oli molemmissa askellajeissa aika nihkeä. Ravissa puomiväleihin tikattiin ylimääräistä askelta ja laukassa puomien yli venyminen tuntui vähän väkinäiseltä. Ilman jalustimia ratsastamisessa oli se hyvä puoli, että en voinut kovin pahasti nojailla eteen. Pystyasento puolestaan auttoi ratsastamaan ponin pyöreälle kaulalle ravissa, mutta kyllä se myös olisi pitänyt saada heräteltyä liikkeelle vielä paljon tehokkaammin. Maneesin pienet kaarteet tuntuivat nyt syövän eteenpäinpyrkimystä aivan liikaa.

Puomit pysyivät mukana kuvioissa, mutta puomikiemuran jatkoksi tehtävään lisättiin yksittäinen lävistäjäpysty sekä toisella pitkällä sivulla oleva jumppasarja. Sarjaan kuului kavaletti, ristikko ja pysty yhden laukan väleillä sekä lopuksi kahden laukan väli pystyltä okserille. Tässä vaiheessa otin jalustimet takaisin jalkaan, sillä arvelin jumppasarjan menevän liian kömpelöksi muuten. Vake lähtikin liikkumaan paremmin eteen kun jalustimet olivat jalassa, joten ehkä olin alkutunnin hidastanut sitä ylimääräisellä puristuksella. S-kiemura puomien yli alkoi mennä nyt huomattavasti sujuvammin kun laukka oli parempaa, eikä puomien yli venyminen ollut enää ollenkaan niin työlästä. Pia muistutteli vielä pitämään kädet joustavina ja etenkin antamaan sisäkädellä enemmän vapautta kaarteissa.

Lävistäjäpystylle ja jumppasarjalle päästiin kohtuullisen hyvällä energialla. Sarjalla piti tietenkin olla koko ajan ajatus eteenpäin, mutta sarjavälit olivat kohtuullisen kilttejä maneesivälejä jotka Vake selvitti melko helposti. Sain ohjeeksi antaa sarjalla ponille reilusti ohjaa, ja taisinpa vähän liioitellakin niin että heitin ohjat käytännössä kokonaan pois. Tämä kyllä auttoi istumaan pystymmässä sekä esteiden välillä että hypyissä, kun ei hyppyihin tarvinnut niin reilusti myödätä ohjien ollessa valmiiksi pitkät. Vake aina venyttää kaulaa hypyissä niin paljon eteen ja alas, että minulla ei kädet riitä myötäämään tarpeeksi jos ohjat ovat kovin lyhyet ja yritän samalla pitää ylävartalolla mukautumisen hillittynä.

Sarjaa mentiin muutamia kertoja esteitä nostaen. 80 sentin okseri meni vaivattomasti, mutta 90 sentin okserin Vake ensin keilasi kahteen (vai peräti kolmeen?) kertaan. En ole varma, mutta luulen että puomi tuli etujaloilla mukaan, ja kerran mentiin niin vasempaan reunaan että kaadoin tolpan omilla varpaillani. Vake kyllä lähti hyppyyn jarruttelematta, mutta jostain syystä jalat eivät nousseet aivan tarpeeksi. Kysyin mitä minun pitäisi ratsastuksessa muuttaa ja vastaus oli että ei mitään. Epäilen kyllä, että saatoin viimeisessä välissä ennen okseria aavistuksen ennakoida ylävartalolla eteen, mikä tietysti voisi olla osatekijänä etujaloilla pudottamiseen. Tultiinhan me okserille myös ehkä hieman pitkänä, kun tosiaan en sarjaväleissä paljon ohjia tuntumalla pidellyt. Lopulta Vake kuitenkin korjasi jalkansa kunnolla ylös, ja loikkasi oikein tosissaan ylittäen okserin puhtaasti.

Tänään taisi tulla taas maneesiefekti esiin, eli pienessä tilassa ei Vake vaan lähtenyt heti etenemään niin hyvällä energialla kuin olisi suotavaa. Onneksi se sitten loppua kohti piristyi huomattavasti, ja kun puomit alkoivat olla enemmän irti maasta liikkui Vake jo ihan kohtuullisesti eteen. Ulkokentällä oli vaan niin paljon helpompaa löytää kunnon laukka ja säilyttää se kuin nyt maneesissa, joten tässä on talven treeneihin pientä haastetta.

Tallinmäen avajaiset

Kuva: Pipu Arvola-Siltakoski

Kisa-aamun jälkeen päivä ei ollut vielä suinkaan pulkassa, vaan jatkui Tallinmäellä. Tallinmäellä järjestettiin avajaiset uusien tilojen ja toiminnan esittelemiseksi, ja paikalle saapuneen yleisön (suurimmaksi osaksi lapsiperheitä) määrä oli yllättävänkin suuri. Avajaisten ohjelmassa oli myös muutama ratsastusnäytös. Olin innokkaasti lupautunut Vakella mukaan estenäytökseen, jossa menimme Eevan ja Joyn parina.

Estenäytös oli ohjelmassa viimeisenä vikellysnumeron sekä katrillin jälkeen. Kävelytimme poneja ulkona omaa vuoroa odottaessa, mutta muuten ei ulkona pystynyt oikein verryttelemään. Maneesissa sitten otimme yleisön edessä lyhyet ravi- ja laukkaverryttelyt samalla kun avustajat kasasivat meille muutaman esteen lävistäjille ja suoralle 17 metrin linjalle. Hyppelimme verryttelyksi muutaman kavaletin ja pikkuesteen ja esteitä nostettiin vähitellen. Lopuksi mentiin neljän hypyn pätkä estekorkeuden ollessa Vakelle 80 cm. Tämä oli sellainen helppo rutiinikorkeus joka ainakin onnistuu mukavasti yleisön edessä, siitäkin huolimatta että on pidetty viime aikoina hyppytaukoa. Vake ei pikku näytöksemme aikana ehtinyt juurikaan herätä, vaan oli aika vetelä. Pikkaisen puskemiseksihan se ratsastus meni. Ihan uskottavasti Vake kuitenkin pomppasi kaikki vastaantulevat esteet, eli hoidimme tosiaan homman rutiinilla. Näytöksen päätyttyä Vake sai vielä esittää osaamistaan toisellakin osa-alueella, sillä se jäi paikalle yhdeksi talutusponiksi ja innokkaat lapset saivat tehdä kävelykierroksen maneesin ympäri sen selässä. Hyvin Vake hoiti tänään molemmat edustustehtävät.

Videosta kiitos Noralle!

Ohjaus toimii... välillä

O-Ri:n viimeiset estekisat tälle vuodelle käsittivät omalta osaltani 60-70 cm luokan Elmolla. Luokka oli jaettu erikseen junioreille ja senioreille, ja senioreiden sarjassa meitä oli viisi. Elmon kanssa yhteinen harjoituspohja oli varsin ohut kun vasta tällä viikolla pääsin sillä pitkästä aikaa hyppäämään, mutta esteet olivat toki pieniä.

Verryttely tapahtui maneesissa ohjatuissa ryhmissä. Onneksi verkka-aikaa annettiin melko väljästi, sillä Elmon lämpiäminen ja herääminen otti aikansa. Aluksi poni oli aivan uskomattoman tahmea, ja niin ravi kuin laukkakin oli laahaavaa ja kulmikasta. Ehdin olla jo vähän epätoivoinen, sillä ei tällaisesta laukasta olisi pystynyt mitään hyppäämään, mutta pikkuhiljaa Elmo sitten heräsi ja laukka alkoi rullata sujuvammin. Hyppäsimme ensin muutaman kerran ristikkoa, ja sitten pystyä sekä okseria. Hypyissä ei ilmennyt mitään erityistä vaan meno oli ihan mutkatonta nyt kun Elmo oli alkanut liikkua.

Verryttelyn jälkeen odottelimme hetken ja sitten oli oma vuoro. Yllätyksekseni Elmo olikin kisaradalle päästessään pörhäkämpänä hereillä ja alkoi vähän painaa ohjille. Laukkaa en kuitenkaan meinannut ensin saada nousemaan kun poni mutkitteli ja kiemurteli. Kulmasta sain laukan nostettua, ja tunsin että Elmolla oli nyt selkeästi enemmän imua eteen kuin verryttelyssä. Ykkösesteelle tultiin ihan sujuvasti, mutta paikka otettiin harkitusti hieman lähelle eli en alkanut tuuppailla estettä kohti. Hyvältä vaikutti, ja tässä hypyssä Elmo jopa teki halutun laukanvaihdon (mikä jäikin ainoaksi onnistuneeksi vaihdoksi koko radan aikana). Esteen jälkeen poni oli kuitenkin menossa päättäväisesti porttia kohti ja liirasi sinne kaula mutkalla ja ohjia kiskoen. Voi kun vaan olisin tässä saanut istuttua jämäkästi satulassa, mutta saihan se Elmo kiskottua minut etunojaan ja sitä myötä pääsi liiraamaan miten tahtoi. Portilla tuli pysähdys, mutta olin tarkkana ettei Elmo päässyt ottamaan yhtään askelta taakse. Niinpä tästä ei tullut tottelemattomuusvirhettä, ja matka jatkui metkuilujen jälkeen eteenpäin.

Kakkoseste ylittui tasaisesti, mutta kun päädystä kaarrettiin vetosuuntaan päin eli sisääntuloa kohti niin Elmo lähti taas suuremmalla imulla eteen. Kolmoselta neloselle oli suora 17 metrin linja, ja olin suunnitellut tähän viisi askelta mikäli Elmo laukkaisi pienesti ja neljä mikäli se olisi pyrkimässä eteen. Imua oli, joten annoin Elmon laukata. Hetken se taisi harkita ylimääräistä miniaskelta, mutta loikkasi sitten neljännestä askeleesta ison hypyn. Tämä oli sen tyylin loikka millaiset ovat minua muinoin Elmon selästä horjuttaneet, mutta nyt olin mukana ongelmitta. Porttia kohti tultiin siis mukavan sujuvasti ja energisesti, mutta kun seuraavaksi piti edetä portilta pois päin alkoi laukka hyytyä. Lävistäjäokserille tultiin jarruttaen ja kiemurtaen, mutta puskin Elmon siitä yli. Muuten hyvä, mutta menin tilanteessa aivan kamalaan etukumaraan.

Rytmi rikkoutui jälleen ravin kautta laukkaa korjatessa, ja seuraavaan päätyyn tullessa Elmo kiskoi ohjia kovasti haluten mennä pitkänä ja etupainoisena. En mahtanut sille taaskaan oikein mitään, vaan irtosin penkistä etukenoon. Sitten tultiin toiselle suoralle linjalle kohti sisääntuloa, ja tiesin Elmon lähtevän taas linjalla eteen. En kuitenkaan ollut valmistautunut siihen, että se lähti linjan ensimmäisen esteen jälkeen painamaan ohjille ja liiraamaan päättäväisesti oikealle uraa kohti. Vasta jälkeenpäin tajusin, että olimme hypänneet samaa linjan sisääntuloestettä verryttelyssä siten, että siitä jatkettiin viistosti uralle ohi seuraavan esteen (muutakaan tievaihtoehtoa ei oikein ollut, kun linjan toista estettä ei mahtunut hyvin ohittamaan sisäpuolelta). Varmaankin Elmolla oli tämä opittu reitti muistissa, ja kun se niin kätevästi sai taas jallitettua kuskin irti satulasta pystyi se menemään minne tahtoi. Niinpä luisuimme ohi radan toiseksi viimeisestä esteestä.

Ratsastin esteelle uuden lähestymisen ja naputtelin raipalla pari kertaa oikealle lavalle muistutuksena siitä että liirailu ei ole ok. Tulimme esteelle nyt pienemmässä laukassa, ja kun ei Elmo päässyt rymyämään etupainoiseksi ylittyi este ilman ohimenoaikeita. Sitten jatkoimme vielä kaarteen viimeiselle esteelle, jolle päästiin rennosti ja asiallisesti lähestyen. Vielä maalilinjan jälkeenkin Elmo painoi ohjille sen verran että en heti saanut sitä jarruttamaan laukkaa pois. Ei se kovaa mennyt, mutta pääsi taas hetken kuskailemaan.

Meno ei ollut helppoa tai nättiä, mutta rymyttiinpä rata silti läpi. Sanotaanko näin että ohjaamisessa ja ponin hallinnassa oli hieman puutteita. Selvähän se, että satulaan pitäisi päästä istumaan jämäkästi ja pysyä siellä vaikka Elmo kuinka kiskoisi. Kun menin ponin kiskomana näin pahasti etunojaan niin ohjattavuus katosi heti. Kaikesta huolimatta olin iloinen siitä, että hypyissä tuntui helpolta olla mukana ja olo oli sen puoleen luottavainen. Toisenkin vaiheen olisin halunnut tänään hypätä, mutta harmi kun ei sinne päästy ohimenon vuoksi jatkamaan. Hingun kyllä ehdottomasti hyppäämään Elmolla lisää, sillä metkuiluista huolimatta tällä ponilla on tosi hauska hypätä silloin kun se tällä lailla vähän innostuu. Jos kuski istuisi napakammin satulassa ja pitäsi ponille paremmin jöötä niin Elmossa olisi potentiaalia hyvinkin näppärään menoon. Parasta tässä on se, ettei Elmolla hyppäämiseen liity enää mitään peikkoja vaan oloni oli sen selässä ihan reipas ja rohkea. Kisojen jälkeen oli tosi huojentunut ja vapautunut fiilis, kun turhien epävarmuuksien kanssa tuli tehtyä tilit näin selväksi.

Sujuvavauhtinen maasto

Lauantai oli harmaatakin harmaampi, mutta reippaasti lähdimme Annen kanssa maastolenkille. Se hyvä puoli säätilassa kuitenkin oli, että kaikki lumi ja jää oli vaihteeksi sulanut eli pääsimme aivan sulan maan lenkille. Matkaa kertyi tällä reissulla aika tasan 10 kilometriä ja aikaa meni noin tunti ja 10 minuuttia. Minulla oli tietenkin Vake ja Annen ratsuna puolestaan Hemppa. Senhän arvasi jo etukäteen että nämä kaverit ovat täysin erivauhtisia, sillä Hemppa on pitkäjalkainen kenttähevonen ja Vake puolestaan... no tiedätte kyllä. Kävellessä saatiin ravata yhtenään Hemppaa kiinni ja raviosuuksilla välimatka venyi aina naurettavan pitkäksi.

Lähdimme liikkeelle tavalliseen tapaan tietä pitkin ja menimme kankaalle. Kankaalla otettiin mukavan reipas ja pitkä laukkapätkä. Hempan askel oli niin vetävä että Vake sai laittaa tosissaan töppöstä toisen eteen. Hyvin Vake kyllä lähti laukkaamaan Hempan perässä, eli ei se hidastelemaan jäänyt vaan pinkoi kaverin mukana. Eteen ei tarvinnut käskeä ja ohjalla oli oikein painetta kun Vake laukkasi korvat tötteröllä vetohevosen imussa. Muutamiin viikkoihin ei olekaan päästy näin reippaasti laukkaamaan.

Laukan jälkeen kävelimme metsälenkin tien toisella puolella, ja palasimme kotia kohti Hangaksentietä pitkin ravaten. Vake sai kotimatkalla ottaa Hempan välillä laukalla kiinni, mutta mikäs siinä kun tien reuna oli sopivan pehmeä. Jos Hempasta tulee meille uusi vakioseuralainen maastoon niin Vakehan on kohta aivan sporttikunnossa sen perässä pinkoessaan!

Väistöistä avoihin

Tämän viikon Artsin tunnilla päästiin menemään uudella kuitupohjalla. Vaken kanssa olimme taas kolmen ratsukon ryhmässä, ja tunnin tehtäviin kuului edelliskertojen tapaan väistöjä. Aloitimmekin heti käynnissä parilla lävistäjällä väistäen, minkä jälkeen verryteltiin ravissa ja hieman laukassakin. Käyntiväistöissä sain Vaken mielestäni etenemään vähän vilkkaammin kuin edellisillä kerroilla, ja kyllä se ihan aavistuksen saattoi pyöristyäkin. Ravissa oltiin kuitenkin enemmän mukavuusalueella, mutta tässä vaiheessa tuntia oikea kylki puski vielä aika paljon sisään. Laukka pyöri ihan hyvin, mutta oikeassa kierroksessa Vake pyrki nostamaan helposti väärää laukkaa. Tämä tietenkin liittyy selvästi edellämainittuun oikean kyljen pullahtamiseen, eli vasen kylki on lyhyempänä ja sen puolen laukka nousee siksi niin helposti.

Verryttelyjen jälkeen aloimme ratsastaa pituushalkasijalta uralle pohkeenväistöä, ja uralle tullessa väistö vaihdettiin loivaan avotaivutukseen jota mentiin loput pitkästä sivusta. Ensin mentiin pari kertaa käynnissä ja sitten työskenneltiin ravissa. Väistö uraa kohti lähti sujumaan kohtalaisen hyvin, ainakin paljon helpommin kuin viime viikon väistöt uralla. Pohjetta ei taas passannut viedä liian taakse ja kevyellä raipan kosketuksella otettiin takaosa mukaan jos se meinasi jäädä jälkeen. Avotaivutuksessa yritin ensin viedä poikituksen aivan liian jyrkäksi niin että takaosa alkoi väistää. Ohjeena taivutuksen ja poikituksen asteesta oli, että ponin ulkopuolen korvan tulee olla samalla linjalla oman sisähartian kanssa. Korjasin sitten poikituksen loivemmaksi, ja nyt avotaivutus alkoi kuulemma ihan hyvin, mutta kulmaa kohti tullessa Vake rupesi vaivihkaa työntymään liikaa uran sisäpuolelle. Molemmissa suunnissa kaivattiin siis sisäpohjetta pitämään poni halutulla linjalla ja uralla ihan kulmaan asti.

Väistöt ja avotaivutukset tekivät selvästi hyvää, ja Vake alkoi liikkua ravissa oikein mukavassa muodossa. Oikea pohjekin oli yhtäkkiä paremmin läpi eikä oikea kylki enää pullahtanut minnekään. Molempiin suuntiin Vake tuntui olevan hyvin ulko-ohjalla. Hyvästä sivuprofiilista tuli kehujakin, tosin omaa yläkroppaa sai vielä korjata hitusen pystympään.

Lopuksi teimme vielä laukannostoja avotaivutuksesta. Pitkällä sivulla mentiin ensin ravissa loivaa avoa, ja siitä valmisteltiin ja nostettiin laukka. Oikea laukka nousi avotaivutuksen kautta tosi napakasti, eikä puhettakaan että Vake olisi nyt yrittänyt nostaa väärää laukkaa. Vake liikkui nyt avotaivutuksen aikanakin kohtuullisen pyöreänä, ja niin myös laukka nousi pyöreällä niskalla. Laukassa jatkettiin päätyyn ympyrä, ja ympyrällä Vake liikkui oikeassa laukassa ihan näppärästi. Ulko-ohjalla oli tuki ja laukassa sopivaa pontevuutta. Sain taas muistutuksia nojata etenkin laukassa taakse, joten tässä kohtaa sain keskittyä myös omaan asentoon. Vasen laukka nousi nihkeämmin ja pienellä viiveellä apujen jälkeen. Varmaankin voisin vähän tarkistaa nostoapujen ajoitusta, ettei siinä vain ole vasemmassa kierroksessa vikaa.

Tuntiin mahtui monta hyvää hetkeä, ja väistötkin onnistuivat tällä kertaa ehkä vähän paremmin. Jaksan olla tyytyväinen vähään eli siihen että Vake nykyään liikkuu ravissa niin mukavasti, kunhan vaan ensin lämpiää. Laukka tietysti saisi toimia edelleen paljon paremmin, mutta kun siinäkin tulee välillä parempia pätkiä niin motivaatio pysyy yllä.

Onnistunut revanssi

Keskiviikon ryhmällämme oli pitkästä aikaa estetunti. Sain toiveeni mukaisesti Elmon, jolla olin ilmoittautunut myös viikonlopun estekisoihin 60-70 sentin luokkaan. Kisoihin paukkaaminen Elmolla tuntui sikäli vähän hassulta idealta, että edellisen kerran olen hypännyt Elmolla maaliskuussa, ja silloin tunti oli täyskatastrofi kun kuumetaudin heikentämänä yritin miten kuten roikkua ponin kyydissä. Siltä tunnilta oli mieleen jäänyt kaikkien näiden kuukausien ajaksi peikko nimeltä "en osaa hypätä Elmolla", ja toki aikaisemminkin olen kokenut vaikeuksia pysyä Elmon joskus yllättävän suurissa hypyissä mukana. Onneksi pääsin nyt viimein ottamaan revanssin estetunnista Elmolla. Jännitti kyllä, kun mielessä pyörivät kaikki aikasemmat vaikeudet.

Verryttelimme vähän ravissa, ja sitten aloitimme hyvin pian verryttelyesteen hyppäämisen. Hyppelimme muutaman kerran pienen ristikon ja pystyn yli, ja toistaiseksi kaikki vaikutti ihan hyvältä. Elmo lähti laukkaamaan jumittamatta pahasti, ja pikkuesteelle päästiin ihan sujuvasti. Hypyt tuntuivat helpoilta. Sitten saimmekin saman tien hypätä useamman esteen pätkän, joka alkoi pystyltä ja jatkui kahden askeleen sarjalle sekä tästä kaarevalla linjalla okserille. Esteet olivat edelleen ihan pieniä, joten lähdin melko luottavaisin mielin matkaan. Elmo meni edelleen sujuvasti, ja helpotuksekseni ponnistuspaikat oli helppo löytää. Lävistäjällä olevalla sarjalla tosin ei saatu laukanvaihtoa, joten kaareva linja okserille meni väärässä laukassa. Sarjavälissä sekä sitä seuraavalla linjalla olin kyllä aika irti satulasta ja etunojassa, mikä kertoi pienestä jännityksestä. Elmon laukka on myös sen verran hankalaa istua, että on helpointa unohtua leijailemaan satulan yläpuolelle. Silloin tietysti kontrolli- ja ohjaamismahdollisuudet heikkenevät.

Rata 1

Hyppäsimme seuraavaksi jo ensimmäisen radan, korkeutena 60 senttiä. Ensimmäisellä esteellä yritin vähän hypätä ennen ponia, ja ope käski ennemmin tuoda Elmon lähelle estettä kuin yrittää tuupata kovin kaukaa. Parille esteelle tultiinkin sitten vähän pohjaan yhteisellä päätöksellä. Esteet ylittyivät melko mutkattomasti, mutta laukat eivät kyllä vaihtuneet silloin kun olisi pitänyt, ja ravin kautta korjailu rikkoi rytmiä. Kaarevalla linjalla sarjalta okserille ratsastin liikaa eteen, ja väli jäi siksi vähän ahtaaksi. Ei ehkä kaikkein tyylikkäintä menoa, mutta selvisimme suhteellisen helpon oloisesti tästä radasta ja minulla oli varma olo tämän kokoisilla esteillä. Ei tullut yhtään hyppyä jossa minun olisi ollut mitenkään hankala olla mukana, eikä ponnistuspaikoista ollut epäselvyyksiä vaikkei paikka aina täydellinen ollutkaan.

Rata 2

Saimme tulla vielä toisenkin, hieman erilaisen radan ja esteet nousivat 70 senttiin. Näin "korkeaa" rataa en ole Elmolla ennen hypännytkään. Ekalle esteelle tuuppasin Elmon hyppyyn aika kaukaa, ja ope muistutteli taas että ennemmin saisi tulla lähelle. Sarjalle käänsin hieman myöhässä niin että tultiin vähän vinoon, mutta sain linjan korjattua viime tipassa ja matka jatkui sujuvasti. Neloseste oli tarkoitus hypätä pääty-ympyrällä, ja tässä käänsin ehkä epämääräisen tien. Kun ei askelkaan oikein sopinut liirasi Elmo hyvin päättäväisesti oikealta ohi ilman että minulla oli mitään mahdollisuuksia sitä estää. Huolellisemmalla lähestymisellä ja oikean pohkeen kiinni pitäen este ylittyi uudella yrityksellä hyvin. Seuraavat hypyt tulivat vähän pohjaan, ja kaarevalla linjalla Elmo alkoi vaihtaa laukkaa ravin kautta minkä seurauksena kuutosesteelle räpellettiin ilman selkeää rytmiä. Kuutoselta seiskalle kääntyessä sai halutessaan tehdä laukanvaihdon ravin kautta, ja päätin sen tehdä jotta sain Elmoa vähän paremmin kiinni eikä se päässyt rymyämään pitkää lähestymistä liian pitkäksi valahtaen. Tälle okserille päästiinkin sitten asiallisella lähestymisellä. 

Olin oikein tyytyväinen, kun hypyt Elmon kanssa sujuivat tänään näinkin hyvin. Eihän tämä järin tyylikästä ollut kun keikuin suurimman osan aikaa aivan etunojassa ja tuli se yksi ohimenokin, mutta pääasia että ei tuntunut kohtuuttoman vaikealta tai siltä että en pysy hypyissä mukana. Päinvastoin, Elmon hypyt tuntuivat suorastaan helpoilta. Okseritkin ylittyivät varmalla otteella, vaikka olen perinteisesti kokenut Elmon suhteen "okserikammoa". Itseluottamus nousi monta pykälää, kun sain huomata että kyllähän minä Elmolla kykenen hyppäämään aivan hyvin ja jopa 70 sentin radasta selvitään. Aikaisempien kokemusten perusteella sitä saattaa jäädä virheelliseen uskomukseen että ei johonkin pysty, vaikka tämä ei pitäisikään enää nykyisillä taidoilla paikkaansa. Tällaisessa tapauksessa on kiva todeta olleensa väärässä.