Hevonen osaa, osaanko minä?

Tällä kertaa menin Artsin valmennuksessa open ehdotuksesta Pallella. Olihan se hienoa päästä hyvän valmentajan tunnille myös hienolla hevosella (mitenkään Vakea väheksymättä, minullahan riittää motivaatio treenata sen pötkylän kanssa loputtomiin). Lämpötila oli taas -18 asteen paikkeilla maneesissakin, joten alkukäynteihin puin ohutkarvaiselle Pallelle ratsastusloimen. Ehdimme siinä kävellä hyvän tovin pitkin ohjin ja hetken tuntumallakin ennen tunnin alkua. Palle oli onneksi vaikuttanut jo karsinassa selvästi levollisemmalta kuin viime sunnuntaina, ja maneesissa se ei nyt tuijotellut nurkkia lainkaan niin pahasti. Tämä on enemmän se Palle jonka tunnen.

Raviverryttelyyn lähdettiin Artsin ohjauksella. Heti alkajaisiksi sain perusohjeet Pallen ratsastamiseen: molemmilla ohjilla tulee olla tuntuma eli tyhjäksi ei tuntuma saa jäädä, ja liike pitää ratsastaa kunnolla takaa eteen eikä jäädä hiippailemaan. Jos pää jännittyy ylös niin eteen, eteen, eteen. Kun ravin ratsasti tällä lailla kunnolla tuntumaa kohti alkoi Palle tasoittuakin pyöreäksi hyvin pian. Pelkkä kaulan kaarelle laittaminen ei kuitenkaan ollut riittävää, vaan selkää ja takajalkoja haluttiin myös töihin ja hevonen rehellisesti peräänantoon. Liikkeen aktivoiminen eteen oli tässä pääroolissa. Päädyissä Pallen huomio tahtoi herpaantua ulos tuijotteluun, ja näissä tilanteissa oli ohjeena kääntää sisäohjalla nenä sisäänpäin, myödätä ulko-ohjaa sekä silittää kaulaa ulkokädellä. Tämä konsti tepsikin tuijotuksiin hyvin.

Otimme myös hieman verryttelylaukkaa uralla ja ympyröillä. Pallen laukka jäi helposti paikoilleen, ja istunnalla oli selvä merkitys siinä miten laukka oikein rullasi. Artsi käski nojata taas reilummin taaksepäin ja istua takajalkojen päälle. Samalla haluttiin puristus pois reisistä ja pohkeista, ja pohjeavut ihan nopeiksi napautuksiksi. Edessä könöttämällä, hartioilla tuuppaamalla ja jalalla puristaen Palle todellakin nihkeili hissulaukkaa. Kun sain istuttua enemmän takanojassa ja sujuvammin liikkeen mukana parani myös laukan laatu (ainakin vähän).

Aloimme sitten ratsastaa tuttuja lävistäjätehtäviä. Ensin lävistäjä aloitettiin suoraan ja siirryttiin sen aikana pohkeenväistöön, minkä jälkeen lävistäjän lopussa taas suoristettiin ja ratsastettiin eteen. Myöhemmin tehtävä muuttui siten, että lävistäjä alkoi ja loppui väistöilla joiden väliin tuli keskellä suoristus ratsastaen eteen. Menimme pari lävistäjää ensin käynnissä, ja Palle väisti ihan mukavasti. Se olisi kuitenkin saanut liikkua suuremmilla ja energisemmillä askeleilla myös poikituksessa. Raviväistöt olivat aluksi nihkeitä, mikä johtui tasan siitä että kiemursin itseni jotenkin vinoon enkä antanut selkeitä apuja. Oikean pohkeen väistö onnistui paremmin, mutta vasenta pohjetta väistättäessä en vaan meinannut saada itseäni järjestykseen. Ohjeena oli ottaa väistö paremmin vastaan ulko-ohjalla ja pitää pohje omalla paikallaan, ei taaksevietynä. Etukenokin uhkasi aina kun aloin keskittyä väistön nyhertämiseen, joten taas nojailtiin oikein ajatuksen kanssa taakse. Väistöstä suoristaessa Pallen olisi pitänyt lähteä napakammin venyttämään askelta eteen, eli tässäkin olin hidas ja tehoton apujeni kanssa.

Pitkillä sivuilla ravatessa Palle venytti askelta vähän paremmin, ja koetin erityisesti ratsastaa sitä rentoon ja pitkähköön muotoon sen sijaan että se olisi liikaa kerinyt kaulaa kasaan. Muoto pysyikin mukavan tasaisesti pyöreänä, mutta oli Palle kyllä videolta katsottuna aika pitkän ja etupainoisenkin näköinen. Hytkyin kyydissä parhaani mukaan ja liikkuvia osia tuntui löytyvän liikaa. Jos aloin kallistella eteen sain heti käskyn suoristautua ja nojata taakse. Reisillä puristusta olisi myös pitänyt saada vähäisemmäksi ja lonkkaa auki, sekä pohkeet paikoilleen. Koulusatula vain korosti sitä miten näiden kaikkien toteuttaminen yhtä aikaa oli minulle mahdotonta. Keskityin nojailemaan taakse yrittäen pitää samalla lantion alla, ja annoin jalkojen vispata kun en muuta voinut. Tunnin loppua kohti Pallen raviaskeleet alkoivat välillä pompahdella ylöspäin, ikään kuin se olisi yrittänyt koota itseään ja mennä jonkinlaista leikkipassagea. Selitykseksi ilmiölle sain, että Palle reagoi tällä lailla reidellä puristamiseen. Toisaalta se saattaa kuulemma tehdä tällaista siinä vaiheessa kun alkaa väsyä ja eikä jaksa oikein keskittyä. Alkutunnista ei leijailua tosiaan esiintynyt, vaikka silloinkin varmasti tahattomasti puristin.

Teimme vielä muutamia siirtymisiä käynnistä raviin ja takaisin. Käyntiä haluttiin kolmen askeleen verran. Palle tuli käyntiin varsin pehmeästi, mutta käyntiaskeleiden samoin kuin raviin siirtymisten olisi pitänyt olla energisempiä. Ohje oli hoputella käynnissä äänellä eteen, ja maiskutus pohkeen apuna auttoikin tekemään käyntipätkistä sujuvampia.

Lopuksi menimme vielä vastalaukkakuviota, jossa käännyimme ensin päädystä pituushalkaisijalle, tästä loivasti uraa kohti noin pitkän sivun keskipisteeseen ja uralle tullessa jatkettiin muutama askel vastalaukkaa. Siirtyminen raviin tuli valmistella laukkaa lyhentäen. Ensin sain Pallen menemään vastalaukat molempiin suuntiin, mutta kunnon lyhennystä ei tapahtunut vaan askeleet harppoivat ja siirtyminenkin tuli huolimattomasti pudottaen. Aloin ratsastaa laukkaa lyhyemmäksi, mutta nyt oikeasta laukasta tuli uralla aina tahaton vaihto. Vasemman laukan sen sijaan sain vastalaukkana pysymään yllä, ja sain Pallen aika tasapainoisesti lyhennettyä vastalaukka-askelissa. Tämä sujui mukavan pehmeästi. Oikea laukka sen sijaan oli ongelmallisempi, sillä aloin säätää liikaa ja koetin pohkeilla puskea Pallen laukkaamaan vaihtamatta. Monta kertaa ehditiin tulla vaihtoon sortuen, ennen kuin hoksasin mistä kiikasti. Yritin nohittaa laukan säilymistä oikealla eli laukan puoleisella sisäpohkeella, mutta tämähän oli tietenkin samalla vasemman laukan suhteen ulkopohje ELI SELKEÄ LAUKANVAIHTOAPU. Pahimmillaan suorastaan tökin oikealla kantapäällä ja ihmettelin miten Palle nakkasi niin päättäväisen vaihdon. Kun sitten ratsastin pituushalkaisijalta uralle ja uraa pitkin oikea pohje irti hevosesta niin Pallehan meni vastalaukan maailman helpoiten. Niinpä niin.

Valmennustunti Pallella oli tosi opettavainen kokemus. Hienosäätöohjeita tuli niin paljon, että eihän niitä kaikkia jälkeenpäin edes muista. Kun jokin ei onnistunut niin ainakin tiesi, että vika oli 100-prosenttisesti itsessä, Palle kun osaa ja tekee ihan mitä vaan jos sille antaa oikeat avut ja osaa oikealla hetkellä olla myös vaikuttamatta ja häiritsemättä. Monesti oli vähän anteeksipyytelevä olo sen selässä, kun en itse parempaan pystynyt ja herkkä hevonen joutui sietämään kaikenlaista tumpelointia ja hytkyntää. Palle on kyllä erinomainen opettaja, joten menen sillä valmennuksessa mielelläni toistekin.

Videoista kiitos Riikalle!

Rento pakkasratsastus ilman satulaa

Loppiaiselle olimme Annen ja Noran kanssa suunnitelleet maastoa, mutta kun lämpötila oli -29 asteen tienoilla vaihtui tämä maneesiratsastukseksi ilman satulaa. Maneesissa olikin vain -19 astetta, joten siellä tuli suorastaan kuuma kun oli lämpimästi pukeutunut. Ratsukseni valikoitui Vake, muun muassa siitä syystä että se on niin mukavan muotoinen ilman satulaa ratsasteluun. Vake-pallerolla kun ei ole säkää tai yhtään ulkonevaa selkärankaa ja askeleetkin ovat tasaiset niin tämähän oli kuin jumppapallon päällä istumista! Toivoin kuitenkin, ettei Vake olisi yhtä villinä kuin maanantaina sillä sellaisissa yllätysliikkeissä en ilman satulaa ehkä pysyisi.

En tehnyt Vaken kanssa tänään mitään erityisempiä temppuja lukuunottamatta muutamaa pohkeenväistöä. Lähinnä taivuttelin sitä ympyröillä ja kiemuraurilla rennoksi ja pehmeäksi. Ravi luonnistui ilman satulaa oikein mukavasti, oli helppo istua. Satulattomuus luultavasti myös auttoi minua istumaan suoremmassa kun vinoon kallistelu oli käytännössä mahdotonta. Otin varsin pian kokeeksi pari laukannostoakin, eikä Vake onnesi villiintynyt mihinkään vaan oli pikemminkin tahmea. Laukassa istuminen ei oikein toiminut, eikä asiaa auttanut se että liu'uin väljien ja liukasvuoristen toppahousujen sisällä edestakaisin. Niinpä laukassa ei ollut tänään oikein mielekästä työskennellä kun en osannut istua liikkeen mukana ponia häiritsemättä, joten jätin laukkaosuudet melko lyhyiksi keskittyen käynnin ja ennen kaikkea ravin ratsastamiseen.

Ravissa Vake olikin mukavan notkea ja kuuliainen. Alusta alkaen se lähti myötäämään hyvin niskasta ja oli rennon oloinen. Ravi olisi toki voinut olla isompaakin, mutta tahti oli hyvä. Tuntuma oli hyvin kahdella ohjalla, mutta silti molempiin suuntiin oli havaittavissa pientä kaulan ylitaipumista sekä etujalkojen ja ulkolavan liirausta ulos kaarevilta urilta. Ulkoavuilla pitäisi siis vielä korjata etuosaa tehokkaammin sisään jotta etu- ja takaosa sekä kaula olisivat aivan rehellisesti linjassa keskenään. Vasemmalle asettaessa myös käy helposti niin, että niska kallistuu vasemmalle turvan jäädessä hieman vinoon oikealle, eli tässäkin olisi vielä suoristamisen paikka. Suunnanmuutokset kaarevalta uralta toiselle olivat hyviä kuvioita jotka auttoivat ainakin hetkellisesti parantamaan etuosan suoruutta.

Maneesityöskentelyn jälkeen kävimme vielä kävelemässä pitkät loppukäynnit ulkona. Aurinko oli juuri laskemassa, ja kannatti lähteä ulkoilmaan ihailemaan kaunista pakkaspäivää kylmyydestä huolimatta. Peltolenkki talvimaisemassa oli hyvä lopetus mukavan rennolle ratsastustuokiolle. Oli kiva mennä pitkästä aikaa ilman satulaa, ja kun Vake vielä meni oikein nätisti niin tämä oli todella hyvän mielen tallireissu.

Videosta kiitos Annelle ja kuvasta kiitos Noralle!

Virkkuna valmennuksessa

Vuoden ensimmäinen estevalmennus mentiin kireähkössä pakkasessa. Maneesissa oli onneksi vähän lämpimämpää. Odotin mielenkiinnolla Vaken edesottamuksia, kun se oli eilen ollut niin virtaisa. Pieni lisävirta oli tietysti oikein tervetullutta estevalmennukseen.

Aloitimme omatoimisten verryttelyjen jälkeen ravipuomeilla. Ravasimme kolmikaarisella kiemuralla puomisarjojen yli, ja lisäksi käännyttiin päädystä pituushalkaisijalle jolla ratsastettiin siirtyminen käyntiin. Tässä vaiheessa Vakeen sai vielä hoputella lisää aktiivisuutta jotta ravi säilyi myös kaarteissa ja venyi kunnolla puomien yli. Samoja kuvioita jatkettiin seuraavaksi laukassa, eli laukkasimme pituushalkaisijaa vaihtaen keskellä tarvittaessa laukan ravin kautta ja jatkoimme kolmikaariselle kiemuralle. Kiemuralla ylitettiin lyhyen sivun suuntaiset kahden pystyn innarisarjat. Ensimmäisellä kierroksella innareiden ensimmäiset osat olivat vielä maapuomeina, ja suoritimme tehtävän melko sujuvasti. Vaken etenemistä piti kaarteissa vielä varmistella, mutta sillä oli nyt hyvä ryhti ja niinpä ponnistuspaikat löytyivät aika ketterästi. Laukatkin Vake vaihtoi jokaisella sarjalla hienosti eli se hoksasi aina hyvin mihin suuntaan oltiin jatkamassa. Pituushalkaisijalla esiintyi kiemurtelua, ja tässä Vake pyrki aina vaihtamaan oikean laukan omin päin vasemmaksi.

Innarit nousivat hieman niin että niistä tuli pysty-pysty-sarjoja, mutta ratsastettava tehtävä pysyi muuten samana. Vake oli katsomopäädyssä velmuna ja otti pariin otteeseen pieniä ylimääräisiä loikkia. Ainakin se oli nyt hereillä, ja laukkasi kaarteiden läpi mukavan topakasti. Innareille poni venyi ilman ongelmia, mutta sukeltelin itse liikaa etuosan päälle mikä teki sarjojen ylityksistä kömpelömpiä. Pia käski istua pystympään ja myödätä kädellä, ei vartalolla niin voimakkaasti. Niinpä annoin ohjien valua hypyssä sormien välistä Vaken venyttäessä kaulaa alas, ja tällä konstilla vältyin liialta eteen sukeltamiselta ponin mukana. Tämä tosin aiheutti sen, että sarjan jälkeisessä kaarteessa joutui ohjia keräilemään takaisin lyhyemmäksi.

Seuraavana tehtävänä oli pitkän sivun suuntainen neljän maapuomin sarja. Puomivälit olivat aluksi vähän päälle viisi metriä. Vake oli nyt ihanasti hereillä, ja laukkasi tosi hyvällä omalla energialla uraa pitkin. Tällä laukalla oli helppo tulla puomeille, ja puomivälit jäivät ensin vähän ahtaiksikin. Kun rauhoitin laukkaa aavistuksen verran ja otin linjalle tullessa pieniä puolipidätteitä ylittyivät puomit oikein hyvällä rytmillä. Vasemmassa kierroksessa piti kuitenkin olla tarkkana suoruuden kanssa, ettei laukka vaihtunut puomisarjan aikana. Puomivälit pidennettiin sitten kuuteen metriin, ja nyt Vaken piti tulla sisään vielä reilummalla laukalla. Eteenratsastus aiheutti sen, että en enää yhtä helposti saanut askelta sovitettua ensimmäiselle puomille. Unohdin mahdollisuuden ratsastaa myös taakse ja kiinni, ja aloin vain ajaa eteen puomia kohti paikan jäädessä kauas. Vaikka Vake sitten joutuikin ottamaan miniaskeleen ensimmäiselle puomille venyi se silti loppuihin puomiväleihin ilman ongelmia. Aikamoista! Jos Vakelle aina löytyisi tällainen laukka ja ryhti niin senhän pitäisi kaiken järjen mukaan selvitä 80-90 sentin esteillä isojen ponien sarjaväleistä ilman suurempia vaikeuksia, kun kerran maapuomeilla menee 6 metriä yhdellä laukalla näin mukavasti.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle!

Menimme vielä rataa, johon kuului edellä mainittujen tehtävien lisäksi 17 metrin (viiden laukan) suora linja ristikolta porttipystylle. Linjaa mentiin radan jälkeen vielä pari kertaa yksittäin ja portti nousi noin 90 senttiin. Vake liikkui hyvin, ja tehtävillä säilyi koko ajan ajatus eteen. Ei tarvinnut lainkaan puskea! Katsomopäädystä tultiin lapa edellä tunkien niin että innarille suoristaminen oli vähän vaikeaa, ja myös sarjan jälkeen oikaistiin liikaa eli linjat innareiden yli olisi pitänyt saada suoremmiksi. Sain taas ohjeeksi pitää vartalon pystymmässä, eli todellakin sukelsin liikaa kaulalle sekä innareilla että porttipystyllä. Viimein Pia antoi ohjeeksi katsoa esteellä ylös kohti katonrajaa, ja tämä vanha konsti korjasi vartalon asennon automaattisesti. Tämä siis pidetään jatkossa mielessä: katse aina ylös, etenkin jos on ylimukautumiselle altistavia tehtäviä kuten sarjoja tai korkeampia esteitä.

Valmennuksesta jäi kiva mieli, kun Vake oli niin pirteänä ja laukkasi harvinaisen hyvin. Tällaisella Vakella on niin paljon mukavampaa hypätä, vaikka se jonkun oman kuvionkin saattaa jossain välissä pompahtaa. Kun poni on edestä ryhdikäs eikä sitä tarvitse puskea niin istuntakin on esteväleissä parempi (pystympi ja jämäkämpi), ja laukan säätely sekä ponnistuspaikkojen löytäminen helpottuu. Suoruuden säilyttäminen tosin jää vielä haasteeksi. Aivan varmasti lötköpäiviäkin on ennen pitkää tulossa, mutta täytyy nyt nauttia tästä pakkasen tuomasta lisäenergiasta ja säpäkkyydestä eli siitä kun Vake on aivan parhaimmillaan.

Videoita saatiin alkutunnin innarihyppelyistä ja puomitehtävästä. Kiitos Noralle kuvaamisesta!

Pakkasvirtaa

Keskiviikon vakiotuntini siirtyi maanantaille perustettuun uuteen ryhmään, ja tällä viikolla oli ensimmäinen maanantairyhmän tunti. Odotin yllätysratsua, mutta sainkin tunnille Vaken.

Verryttelimme hetken ravissa, ja Vake vaikutti tänään oikein hyvältä. Viime viikon tahmeus ja oikeassa ohjassa roikkuminen oli poissa, ja sen sijaan etuosa vaikutti melko ryhdikkäältä heti alkuunsa. Oikea lapakaan ei puskenut kovin huomiotaherättävästi, ja pienellä taivuttelulla Vake lähti helposti pyöristymään. Eilisten hevoskokeilujen jälkeen tuntui taas ihanan kotoisalta olla tuttuakin tutumman Vaken selässä. Jatkoimme sitten hetken käyntityöskentelyllä ja teimme pitkillä sivuilla pohkeenväistöjä. Vake loksahti käynnissäkin tasaisen pyöreäksi ja ryhdikkääksi, joten kyllä nyt oli aivan erityisen hyvä päivä! Takaosa väisti pohjetta kuuliaisesti ja niska pysyi pyöreänä. Vauhti kyllä hidastui väistöissä, ja liian pitkiä pätkiä ei kannattanut yhteen putkeen väistää jottei eteneminen hyytynyt ihan kokonaan.

Seuraavaksi aloimme ratsastaa samaa kuviota kuin viime perjantain valmennuksessa, eli keskiympyrää ja siltä ulos käännettäviä voltteja. Ison ympyrän neljänneksillä väistätettiin takaosaa ulos. Vake jatkoi edelleen tosi kuuliaisena ja pehmeänä hyvässä muodossa ja väisti käynnissä näppärästi. Ope jo kehotti päästämään muotoa välillä pidemmäksi ja leukakulmaa enemmän auki, sillä Vake ei pitkiä aikoja jaksa työskennellä kovin lyhyeksi kasattuna ja eteen liikkuminen kärsii jos paketoidaan liikaa. Harvoinpa on kyllä Vaken kanssa joutunut rajoittamaan liiallista etuosan lyhenemistä! Ravissa annoin tarkoituksella Vaken venyttää muotoa pidemmäksi, ja poni ravasikin volteilla mukavan rennosti. Raviväistöt olivat kuitenkin vähän vaisun oloisia, eli takaosa olisi saanut väistää reilumminkin. Kokonaisuudessaan olin ravityöskentelyyn hyvin tyytyväinen, niin pehmeältä ja notkealta Vake tänään tuntui.

Teimme ympyräkuviolla vielä muutamia laukannostoja siten, että ravasimme pikkuvolteilla ja keskiympyrälle kääntyessä suoristettiin ja nostettiin uuden suunnan laukka. Syy alkutunnin hyvään meininkiin selvisi minulle tässä vaiheessa: Vakellahan olikin niin sanottu pöljä päivä! Kun poni tajusi että kohta tehdään laukannostoja villiintyi se ottamaan ravista ihan omia loikkia. Vaken villikohtauksethan tyypillisesti ilmenevät nopeina suunnanmuutoksina ja sivupomppuina päätä alas vetäen, ja tällä tavalla se reagoi nytkin. Ensimmäinen suunnanmuutosloikka oli niin iso että oikein horjahdin satulassa. Tämän jälkeen olin paremmin varautunut yllättäviin liikkeisiin. Erityisesti laukannostokohtaan tullessa Vake villiintyi lapaliirtoloikkiin, ja voltilla ravatessakin se kiemurteli ja muuttui yhtäkkiä hyvin reaktiiviseksi kyljistä. Koko alkutunnin sitä sai jumputtaa pohkeilla ihan rauhassa, mutta nyt pohje kylkeen tarkoittikin yhtäkkiä sivuliirtoa tai pompahtelua. Toisaalta sitten kun pääsin varsinaisesti laukan nostamaan lähti nosto vähän tahmeasti eikä itse laukka edennyt kovin hyvin. Riekkumisten seurauksena oma rentous kärsi ja käsijarru jäi tahattomasti päälle, ja niinpä laukkatyöskentely meni vähän höpöksi hyvin sujuneen alkutunnin jälkeen.

Lopuksi laukkasimme vielä muutaman kerran kavalettilinjan yli. Kavalettien väli oli 20 metriä, ja tähän saatiin mitoittaa kuutta ja seitsemää askelta. Kun Vake oli tällä lailla virtaisa ja ryhdikäs oli laukkaa melko helppo lyhentää, mutta edelleen olisin saanut olla vähän rennompi itse. Kuusi laukkaa meni väliin oikein näppärästi. Seitsemänkin mahtui, mutta ahdasta tuli eli viimeinen askel jäi aina lyhyemmäksi. Positiivista oli se, miten hyvin Vakella pysyi nenä ylhäällä kavalettien ylityksessäkin eli se ei kyntänyt "hypyissä" nenä maata viistäen vaan laukkasi takaosan päällä.

Fiilikset Vaken pöljästä päivästä olivat vähän kaksijakoiset. En ollut yllätyspompuista erityisen iloinen, mutta toisaalta tämä on se mielentila jossa Vake on aina paras ratsastaa kun siihen tulee ryhtiä ja energiaa ihan luonnostaan. Ravi- ja käyntityöskentelyhän oli alkutunnista aivan harvinaisen hyvää. Ehkä villikohtaustenkin energian saisi vielä paremmin kanavoitua hyötykäyttöön jos oman rentouden saisi säilyttettyä paremmin. Se ei toki ole helppoa, vaikka tällaiset Vaken pienet villit eivät minua onneksi nykyään pelotakaan. Tässä näkyy taas se tuttuuden tuoma etu: jos vieras hevonen (varsinkin iso sellainen) alkaisi näin riekkua niin olisin heti sydän kurkussa. Vaken reaktiot ja tavat sen sijaan ovat tuttuja ja siksipä niihin suhtautuu aivan eri tavalla.

Suokki, puokki ja arabi eli kolmen hevosen humputtelu

Sunnuntaina menimme Annen ja Noran kanssa Tallinmäelle ja ratsastimme maneesissa itsenäisesti. Ratsuina olivat Palle, Hilima ja Hemppa, ja vaihtelimme hevosia niin että jokainen sai mennä kaikilla kolmella. Näistä hevosista Hemppa oli minulle uusi tuttavuus.

Ensimmäinen ratsuni oli Palle. Palle vaikutti olevan vähän jännittyneessä mielentilassa, ja tuijotteli maneesin nurkkia varsinkin oikeassa kierroksessa. Muutama säpsähdyskin tuli, ja olin hieman ihmeissäni koska aikaisemmilla ratsastuskerroilla ei Palle ole kanssani säikkynyt mitään. Ratsastin ensin käynnissä pääty-ympyrää, jotta Palle sai kaikessa rauhassa olostua katsomopäätyyn. Tuijotuskulmankin ohi alettiin päästä, mutta hevonen ei vielä rentoutunut vaan rullasi kaulaa liiankin linkkuun. Tasaista ja vakaata tuntumaa ei löytynyt, kun Palle oli edestä melko tyhjä. Lähdin sitten ravailemaan keventäen, ja otin vähän laukkaakin. Palle ei edelleenkään oikein rentoutunut ja keskittynyt työskentelemään, enkä osannut sille varmaankaan tarjota tarpeeksi selkeitä ja turvallisia raameja. Laukassa oli parempia pätkiä, mutta päädyissä keskittyminen tahtoi aina herpaantua. Laukan jälkeen ravi oli letkeämpää ja muoto rennompi, mutta ihan luottavaiselta ei Palle nytkään tuntunut. Sitten tulikin aika vaihtaa ratsuja, ja en ehtinyt tämän pidemmälle Pallen kanssa työskennellä. Tiedä sitten olisko pidemmästä hinkkaamisesta ollut mitään apuakaan, kun en vielä 20 minuutissa ollut saanut Pallea rentoutumaan.

Seuraavaksi sain alleni Hiliman, eli ratsu vaihtui lähes päinvastaiseen otukseen. Edellinen kerta Hiliman kanssa joulukuussa sujui kaikkea muuta kuin hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta tänään meni mukavammin. Luonnollisestikin asiaa auttoi kovasti se, että sain Hiliman suoraan Annen jäljiltä. Niinpä Hilima oli jo valmiiksi läpi ja kevyeksi ratsastettu, ja lähti myötäämään niskasta helpommin. Pahaan vetokilpailuun ja tappeluun ei siis päädytty, vaan touhu pysyi mielekkäänä. En kyllä edelleenkään oikein hoksannut mitkä ovat ne Hiliman nappulat joilla sen saa toimimaan, joten ilman Annen lämppäilyä se ei luultavasti olisi mennyt näinkään mukavasti. Pohkeella olisi kyllä pitänyt päästä ratsastamaan enemmän pelkän ohjilla näpräilyn sijaan. Taipuminen oli puutteellista, mutta pääsin kuitenkin myötäämään Hilimalle välillä reilustikin ja se jopa vastasi venyttämällä ravissa kaulaa eteen ja alas. Hilima veti minua helposti etukenoon, ja videolta katselin että saisin kyllä ihan istunnasta alkaen ratsastaa Hilimaa lyhyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi. Pääasia kuitenkin on, että tällä kertaa mentiin melko kuuliaisesti ja rentona eikä Hilima naksahtanut pahasti kipitysvaihteelle.

Viimeisenä kiipesin Hempan satulaan. Hemppa oli käynyt jo aamulla maastossa, ja nyt sillä olivat minua ennen ratsastaneet sekä Nora että Anne. Hemppa kuulemma onkin sitä parempi mitä enemmän on liikkunut, ja tosi mukavahan se tällaisten lämmittelyjen jälkeen olikin. Isolta Hemppa totta kai tuntui, sillä siitä on aikaa kun olen viimeksi ollut 170-senttisen puoliverisen satulassa! Nauratti, kun Hempalla oli niin pitkä kaula ja se tuntui valtavalta laivalta. Kapea se kuitenkin oli, joten selässä ei ollut vaikea istua. Hemppa meni helposti nyökyssä ja ravasi ihanan elastisesti ja tahdikkaasti. Suuri, matkaavoittava ravi oli tietysti sekin poniratsastajalle vähän erilainen elämys. Aika pitkässä ja matalassa muodossa mentiin, ja tämä tuntui olevan Hempan mukavuusalue. Pidin kuulemma ohjia juuri saman mittaisena kuin myös Annella ja Noralla on tapana, eli tämä on tosiaan se raami mihin Hemppa helposti asettuu. Yritin lopuksi vähän lyhentääkin Hemppaa ravissa, mutta enpä päässyt puusta pitkään. Pohjetta ja istuntaa olisi tarvittu enemmän pelkän ohjien lyhentämisen sijaan. Hempan laukkakin oli oikein mukavan oloista, ja selkään tuntui että siinä oli kivasti volyymiä ja pyörivyyttä. Videolta sain kuitenkin todeta, että aika laiskasti Hemppa laukassa lönkötteli ja takajalat olivat kaikkea muuta kuin aktiiviset. Niin sitä isoliikkeisemmän hevosen selässä hämääntyy.

Noin 20 minuutin itsenäinen ratsastus per heppa meni toki vähän höntsäilyksi ja humputteluksi, eli mitään kovin kummoista en saanut yhdenkään ratsun kanssa aikaiseksi. Oli joka tapauksessa tosi kivaa ja mielenkiintoista mennä yhteen putkeen kolmella täysin erilaisella hevosella. Kaikki ne olivat omalla tavallaan kivoja, mutta mukavin ratsu oli tänään kuitenkin Hemppa. Ehti tässä kyllä huomata monta juttua joissa olisi parantamisen varaa. Pallen kaltaisella herkällä arabilla olisi osattava olla paremmin hevosen tukena jotta se jännittyneenä päivänä rentoutuisi työntekoon. Hiliman kaltaisella hieman raa'alla suokilla pitäisi keskittyä erityisesti ratsastamaan painoa edestä taakse ja pitämään etuosa kevyenä. Hempan kaltaisen ison puoliverisen satulassa puolestaan kaivattaisiin istuntaan lisää jäntevyyttä jotta sen liikkeissä voisi istua vakaammin.

Palle jäi videoimatta, mutta Hilimasta ja Hempasta tuli pätkät. Kiitokset Annelle ja Riikalle kuvaamisesta!

Ja taas istutaan pystyyn

Heppailuviikko ei katkennut lauantainakaan vaan menin mukaan estetunnille. Ratsuksi oli kuulemma luvassa Vake tai Tuutti, ja näistä kahdesta sain lopulta Tuutin. Maneesissa lämpötila oli -9 astetta ja pakkasin päälle turhankin reilusti vaatetta. Ainakin toppahanskat olisin mieluusti vaihtanut tunnin aikana viileämpiin sekä ohjien pidon kannalta mukavampiin. Tönkköyttävän turvaliivinkin olisi ehkä voinut jättää pois, sillä tunnilla mentiin lähinnä puomeja ja kavaletteja ja lopuksi ihan pari 60-70 sentin estettä.

Aloitimme tunnin kouluratsastuksella. Verryteltyämme hetken ravissa ja laukassa ratsastettiin ympyräkahdeksikkoa jolla väistätettiin pienissä pätkissä takaosaa ulos. En mielestäni saanut tuntumaa ihan niin herkäksi ja pehmeäksi kuin viimeksi, ja syytän tästä paksuja hanskoja. Käynnissä Tuutti pyöristyi kuitenkin ihan nätisti, ja pysyi rennolla niskalla myös väistöissä. Oikean kierroksen väistö sujui mukavasti, tosin askeleiden olisi pitänyt edetä reippaammassa tahdissa. Vasemmassa kierroksessa kaula ei pysynyt ihan suorassa, vaan oikea lapa pääsi hieman pullahtamaan ulos väistöstä. Ravissa ope käski keskittyä erityisesti alapohkeen vakauttamiseen. Pohje seilasi aivan liikaa, joten se piti ensinnäkin viedä paremmin kiinni kylkeen. Lisäksi piti avata lonkkia polvien irrottamiseksi satulasta, sekä suoristaa ylävartaloa pystympään ja kääntää takareidet kiinni poniin.

Jatkoimme ympyräkahdeksikolla myös laukassa ylittäen toisella ympyrällä puomia ja toisella kavalettia. Suuntaa vaihdettiin lävistäjillä puomisarjojen yli ravaten. Tuutilla oli taipumusta aavistuksen kiihtyä puomia kohti kaartaessa, ja samalla kumarruin itse hiukan eteenpäin. Näin koko ratsukko vyörähti kaarteessa hieman "alamäkeen". Ope muistutteli istumaan pystyssä ja yhtään kallistelematta joka ikisen askeleen, ja helpompaa ja tasapainoisempaahan se meno sillä lailla olikin. Vasemmassa kierroksessa laukka oli jotenkin vinoa, ja minusta tuntui kuin satula olisi ollut valumassa vasemmalle kyljelle. Todellisuudessa taisin ihan itse kallistella painoa sisäänpäin. Jotain hämärää vasemman kierroksen kaarteissa oli, sillä niin vaikealta tuntui tasapainoinen kaarros vasemmassa laukassa kavaletille. Melko kiireiseltäkin Tuutti vaikutti.

Menimme sitten ristikon ja kavaletin suoraa linjaa, etäisyys 14 metriä ja askelmääränä neljä laukkaa. Linjalle kaarrettiin päädyssä olevan puomin ylittäen. Tuutilla oli tässä vaiheessa hieman liikaa vauhtia, ja ei meinattu mahtua väliin nätisti neljällä laukalla. Yritin nojailla taakse ja pitää ohjista, mutta poni ei oikein kuunnellut vaan mennä huristeli kättä vastaan. Lopulta otettiin kannukset pois jalasta, kun poni oli näin reippaana ja jonkin verran pohje kuitenkin heilui niin että kannus varmaan tahattomasti osui välillä kylkeen.

Kannusten riisuminen selvästi tasoitti menoa. Seuraavaksi menimme jo useamman tehtävän radan, ja nyt Tuutti oli laukannostosta alkaen paljon rauhallisempi. Laukka oli ihan sopivan pontevaa, mutta tuntuman pääsi rentouttamaan eikä kummallakaan ollut enää niin kauhea kiire eteenpäin. Kun poni laukkasi alla tasaisessa rytmissä kuuliaisesti ja kiihdyttelemättä oli minun myös helpompi rentoutua istumaan satulassa. Kavaletti- ja ristikkokorkeudessa oleva tehtävärata meni jo huomattavasti tasaisemmin ja rennommin kuin alkutunnin hyppelyt. 14 metrin linjalle mahduttiin neljällä laukalla oikein hyvin, ja sopivat ponnistuspaikat löytyivät helposti kun rytmi pysyi tasaisena ilman kiihdyttelyjä. Ope kehui, että nyt alkoi kroppa pysyä jo hyvin pystyssä. Hyppäsimme radan vielä toisen kerran, ja nyt pari ristikkoa muutettiin pystyksi ja okseriksi. Tämä kierros sujui vieläkin mukavammin kuin edellinen. Tuntuma pysyi koko ajan rentona, ja Tuutti kuunteli istuntaa oikein hyvin. Ohjaus toimi näppärästi ja siirtymiset olivat kellontarkkoja. Rytmi oli hyvä ja kaikki toimi kun istua napotin kiinni satulassa kallistelematta eteenpäin.

Löytyihän se oikea meininki kun aloin tosissaan istua vakaasti keikkumatta etunojaisena. Kannuksilla oli kyllä tosi selvä vaikutus myöskin. En tietoisesti käyttänyt kannuksia koko tunnilla, mutta nähtävästi pohje ainakin tällä kertaa heilui niin paljon että kannuksista tuli tahatonta lisävauhtia. Olen kuvitellut saavani edes Tuutilla pohkeet melko asiallisesti paikoilleen, mutta nähtävästi ne heiluvat kuitenkin. Ilman kannuksia Tuutti kyllä muuttuikin melko kuuroksi pohkeelle, mutta eipä se tässä haitannut kun poni kyllä tiesi homman idean ja liikkui ja hyppäsi ilman että pohkeella tarvitsi eteen pyytää. Vaken kanssa ei istunnan merkitystä samalla lailla huomaa, koska se ei juokse alta ja häviä lapasesta vaikka kyydissä könöttäisi miten. Toisaalta sillä on myös hankalampi hyppy, johon on vaikea ehtiä mukaan jos ylävartalo ei ole valmiiksi hieman edessä. Tuutin kaltainen reippaampi poni opettaakin sitten jämäkästi pystyssä istumisen merkityksen ihan eri tavalla.

Videolla pari lyhyttä pätkää tunnilta (kamera hyytyi pakkasessa sen verran, että enempää materiaalia ei nyt tullut). Kiitos Annulle kuvaamisesta!

Vuoden eka

Uusi vuosi alkoi Vakella maastoillen. Lenkkiseurana olivat Anne uudella tulokkaalla Ekillä ja Nora Hempalla. Vake sai tässä kokoonpanossa olla peränpitäjänä koko reissun, ja kun Nora oli ottanut kypäräkameran mukaan niin se viriteltiin minulle päähän. Näin saatiin sitten muutama pätkä videomateriaaliakin lenkistämme. Kovin vauhdikasta maastoa ei voitu tänään tehdä pohjien ollessa enimmäkseen melko jäiset.

Lähdimme Kotakankaan lenkille samoille suunnille kuin viimeksi. Alkumatka meni hieman jännittyneissä merkeissä, sillä ensimmästä kertaa täällä maastoileva Eki steppaili kiireisenä ja Vakekin siitä vähän virittyi. Ensimmäistä taloa ja koiratarhoja tiellä ohittaessa oli jännitystä ilmassa, mutta ohi päästiin ilman suurempaa draamaa. Auratulle metsäpolulle päästessä hevoset rentoutuivat.

Metsätaipaleen jälkeen ravasimme jäisen Kotakankaantien päähän. Täällä pystyimme ottamaan päivän ainoat laukkapätkät, sillä pellon reunaan auratulla väylällä oli pitävä lumipohja. Ensin tosin kävimme kävellen ja ravaten tarkistamassa pohjan, ja palasimme takaisin uran alkuun ottamaan ensimmäisen laukan. Vake lähti yllättävänkin lentävästi laukalle ja jopa vähän pomppasi nostossa. Sillähän olikin virtaa tänään! Pieni laukkapätkä otettiin kaikessa rauhassa, ja sen jälkeen samoilimme aurattua uraa pitkin peltojen reunaa ja metsän halki kulkevan reitin. Tältä palatessa käännyimme vielä uudestaan äskeiselle laukkapätkälle, sillä tässä tosiaan oli parhaat mahdollisuudet tänään laukata. Hurautimme laukkapätkän ensin uudestaan kotoa poispäin, jarruttelimme ja käännyimme takaisin ja laukkasimme vielä paluusuuntaan. Turvan osoittaessa kotia kohti kaikki hevoset saivat lisävirtaa, ja viimeisestä laukasta tuli päivän vauhdikkain. Lähtökiihdytyksessä Vake ihan "villiintyi" ja otti vähän sivuloikkia. Eipä sitä myöskään tarvinnut pyytää eteen, vaan laukassa oli kyllä energiaa ihan itsestään.

Palasimme kotiin tietä pitkin ravaten. Kotikulmilla päätimme kävellä koulutusmielessä vielä sakkokierroksen lenkin alun jännittävän kohdan ohi. Nyt kaikki hevoset kävelivät sinne korvat lerppuen pitkin ohjin. Edestakaisen laukkasuoran höyläämisen ja ylimääräisen sakkokierroksen kanssa matkaa kertyi tänään 9,6 km GPS:llä mitattuna ja aikaa meni puolitoista tuntia. Varsin rauhallinen reissu siis, kun pohjien vuoksi laukat jäivät vähiin ja kävelimme paljon. Huippunopeus oli Hempan selästä mitattuna 28,6 km/h, eli ei menty älyttömän lujaa mutta sen verran reippaasti kuitenkin että jospa tämä olisi vähän aukaissut Vaken "lomajumeja". Maneesissa viime päivinä ilmenneestä lötköydestä ja talvihorroksesta ei kyllä maastossa ollut tietoakaan.

Kiitos Noralle kameran lainasta ja Annelle videon koostamisesta!