Laukannostoangsti

Kisojen jälkeen oli vielä iltapäivällä tunti tavalliseen tapaan. Tällä kertaa paikalla oli vain neljä ratsastajaa, ja ratsuksi tuli yllättäen vuonoponi Tara. Vuosi sitten menin Taralla ensimmäisen ja tähän asti ainoan kerran, ja silloin sillä oli ihan hauska ratsastaa vaikkei ponin osaamistaso huima olekaan. Opella taisi olla ajatuksena laittaa lähinnä lasten tunneilla menevä Tara välillä läpiratsastettavaksi, mutta minä en siihen tehtävään tainnut loppujen lopuksi olla ihan riittävän pätevä henkilö.

Aluksi työskenneltiin pitkä tovi käynnissä tehden jokaiseen kulmaan etuosakäännös. Käännöksiä tehtiin lyhyempänä versiona kääntäen kulmassa tarvittavat 90 astetta, sekä pidempänä kääntyen täysi kierros etuosan ympäri. Etujalkoja ei tällöin tarvinnut pitää aivan paikallaan vaan sallittua oli ratsastaa pikkuruinen voltti takaosaa ulos väistättäen. Tara kuunteli käännöksissä apuja hyvin ja oli tehtävästä ihan kärryillä. Positiivista oli ettei poni lähtenyt käännöksistä mihinkään kiirehtimään ja jyräämään vaan malttoi jäädä astumaan ristiin. Tällöin sain myös istunnan ja avut pidettyä kohtalaisen rentona kun ei tarvinnut ottaa vahvoja pidätteitä. Itse asiassa Taran ratkaisu oli ennemmin pysähtyä silloin jos ei oikein ymmärtänyt tai jos tehtävä tuntui hankalalta. Oikeassa kierroksessa saatiin tehtyä oikein mukavia käännöksiä joissa Tara askelsi takajaloilla ihan oikein ristiin etuosan polkiessa paikallaan tai pienellä ympyrällä. Vasen kierros oli hankalampi, sillä oikea lapa oli se mitä Taralla oli taipumus pullauttaa karkuun ja itse puolestani aloin tähän suuntaan vääntyä taas kropasta vinoon. Paljon oli hetkiä jolloin poni meni liikaa mutkalle tai yksinkertaisesti pysähtyi turhautuneena paikoilleen, mutta saatiin kuitenkin myös onnistuneita ristiaskeleita joista Taraa pääsi kehumaan.

Käännösten jälkeen työskenneltiin hetki ravissa keskiympyröillä sekä päädyissä pienemmillä volteilla. Tara liikkui sinänsä ihan omalla moottorilla eteenpäin eli puskea ei tarvinnut lainkaan, mutta ope toivoi liikettä vähän isommaksi sekä takajalkoja paremmin käyttöön. Tavoitteena oli myös saada etuosaa kevenemään, sillä Tara vähän roikkui ohjalla niin että tuntuma oli tasainen mutta turhan vahva. Kovin kummoisia muutoksia en Taran liikkumiseen saanut aikaan vaan puksuteltiin aika tasaisesti menemään. Jotenkin tuntui hankalalta arvioida tekemieni asioiden vaikutusta, sillä Taran muoto pysyi järkähtämättömän samana eikä se siis pyöristymällä kertonut milloin tapahtui oikeansuuntaisia asioita. Taran kaula on niin hurjan lyhyt ja suhteessa paksu että en tiedä pystyisikökään se kovin pyöreälle kaulalle tulemaan. Harjoitusravissa istuen sain pari kertaa vaikutettua Taraan niin että etuosa tuntui hetkellisesti aavistuksen kevyemmältä ja meno ryhdikkäämmältä, ja tällöin opekin kommentoi että nyt poni nousee vähän ylöspäin. Näillä hetkillä olin yrittänyt nimenomaan istunnan kautta vähän "koota" menoa samalla kun pidin pohkeen kevyesti mukana ja ohjalla vihjailin nostamaan niskaa ylemmäs.

Tähän asti siis mentiin Taran kanssa leppoisassa hengessä ja ihan hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta vaikeudet alkoivat kun lopputunnista oli tarkoitus työskennellä laukassa. Olin kuvitellut että Tara nykyään nostaa laukan suhteellisen helposti ja olen mielestäni nähnyt sen laukkaavan lasten tunneilla ihan näppärästi, mutta minun kanssani ei laukka tahtonut nousta sitten mitenkään. Kiitoravin kautta ajaen laukkaan aina satunnaisesti päästiin, ja laukka eteni mukavasti kunnes aina ennen pitkää pudottiin raville ja edessä oli taas monta epätoivoista yritystä ja paljon kiitoravia ennen kuin päästiin takaisin laukkaan.  En oikein tiennyt juntturoiko poni vai oliko avut sille niin epäselviä ettei se osannut nostaa. Ehkä vähän molempia. Ope käski istua liikkeen takana sekä auttaa nostoa raipalla. Pitkään taisteltiin nostojen parissa ja ravattiin varmaan 98% siitä ajasta minkä muut työskenteli laukassa kun en vaan yksinkertaisesti saanut ponia nostamaan. Epätoivo kasvoi kasvamistaan ja oli jälleen niin alkeisratsastajafiilis kun yritti kerta toisensa jälkeen tuloksetta ajaa ponia laukkaan istunnalla heiluen ja soutaen. Elettiin jo tunnin loppuminuutteja kun lopulta vaan pää hajosi. Kun alla oli aamulta kisoista kokemus että olen ihan onneton tunari joka ei saa Elmoa laukkaamaan niin tässä kohtaa tuli sitten mitta täyteen. Pysäytin ponin sekä aloin itkeä ja parkua että mitään en osaa ja en saa Taraa enkä Elmoa enkä mitään hevosta edes laukkaamaan. Hevosen selässä pitäisi kai pysyä aina ihan viilipyttynä mutta nyt ei onnistunut. Ehkä sen saa anteeksi kun en kuitenkaan hevoselle suuttunut saati kohdistanut tunteenpurkausta siihen. Romahduksen jälkeen yritin vielä itsepintaisesti nostaa laukan kertaalleen. Epäonnistuneiden yritysten jälkeen vaihdettiin käteen pidempi raippa, ja sen myötä Tara nosti laukan heti vaikkei raippaa tarvinnut edes käyttää. Näin päästiin lopettamaan onnistuneeseen nostoon ja laukkapätkään.

Tunnin jälkeen oli tietysti edelleen mieli maassa ja sellainen olo että olen maailman surkein ratsastaja. Laukannosto-ongelmat kahden eri ponin kanssa yhden päivän sisällä onnistuivat romuttamaan viimeisenkin uskon omiin vähäisiin ratsastustaitoihin. Luonnollisestikin nuorten ja vähemmän koulutettujen hevosten kanssa asiat voi olla hankalia eikä siitä pitäisi itseensä ottaa, mutta kun ei laukannoston sentään näin vaikeaa pitäisi Tarankaan kanssa olla. Edelleen väitän että lasten tunneilla se nostaa laukan ihan hyvin. Terveisiä pohjalta, kai täältä vielä joskus noustaan.

K.N. Special jarrut pohjassa

Kauden viimeiset koulukisat ratsastettiin läpi tuulisessa kelissä Eino-myrskyn keskellä. Sää Oulussa oli kuitenkin ennustettua parempi, joten tuuli ei kisoja loppujen lopuksi edes häirinnyt. Kovimmat tuulet ajoittuivat juuri oman verryttelyn ja radan aikoihin, mutta Elmo ei pienestä maneesin kolinasta välittänyt mitään. Aluksi vähän katseltiin korvat pystyssä että mikäs tämä juttu on kun maneesiin onkin rakennettu koulurata, mutta sen kummemmin ei Elmoa jännittänyt vaan se oli tapansa mukaan liiankin lunkisti liikkeellä.

Verryttely meni aika lailla pieleen sillä en saanut Elmoa yhtään heräteltyä. Meno oli tosi tahmeaa, enkä löytänyt ratkaisua jolla olisin yhtäkkiä saanut Elmon pyrkimään itse eteenpäin. Missään vaiheessa ei oikein päässyt apuja hellittämään ja jättämään ponia rauhaan. Tätähän se on ollut tunneillakin aina aluksi, mutta toisin kuin tunneilla nyt ei aika ja tila riittänyt siihen että tahmavaiheesta olisi päästy yli. Laukannostoissa oli pahoja ongelmia kun lähdin liikaa tuuppaamaan ja heilumaan istunnalla. Laukka ei myöskään tahtonut pysyä yllä vaan Elmo oli haluton laukkaamaan pidempiä pätkiä. Tuli ihan paha mieli siitä miten paljon joutui raipalla ja kannuksella ratsastamaan, mutta poni ei niihinkään oikein reagoinut. Tässä toivottomassa tilanteessa sitten lähdettiin radalle aloittamaan omaa suoritusta.

Lähtömerkkiä odotellessa sain Elmon aavistuksen verran reipastumaan niin että aloitettiin ohjelma kohtuullisen hyvin ravaten. Vauhti kuitenkin hiipui pian, ja kaikki radalla kohtaamamme ongelmat olivat suoraa seurausta täysin puutteellisesta eteenpäinpyrkimyksestä ja hitaudesta pohkeelle. Kun piti kovasti työntää ponia eteenpäin niin oli hankala keskittyä huolellisiin teihin, ja niinpä mm. ensimmäinen loiva kiemura jäi huomaamatta aivan liian pieneksi ja voltti vasemmalle oli epämääräisen muotoinen. Keskiravia ei irronnut sitten yhtään, ja harjoitusravi oli flegmaattista löntystelyä. Kun päästiin käyntiosuuteen niin tuntui että tästä ei ponia saa enää mitenkään liikkeelle raviin tai laukkaan.

Ensimmäiseen laukannostoon tulin kamalalla paniikilla kun pelkäsin että laukka ei nouse, ja niinpä hermojen pettäessä lähdin soutamaan ylävartalolla. Hiljaa istuen olisi nosto voinut onnistuakin, mutta nyt ei. Huolellisemmalla yrityksellä sain onneksi Elmo lopulta laukkaan asti mutta pahasti myöhässä. Pääty-ympyrällä ja sen jälkeisessä kulmassa oikea laukka sujui itse asiassa kohtuullisen hyvin eteen, mutta pohje sai kyllä olla koko ajan mukana. Lävistäjällä taisin alkaa taas tuupata istunnalla, ja Elmo pudotti raville heti lävistäjän alkupuolella. Annoin periksi enkä edes yrittänyt nostaa laukkaa takaisin, sillä nätisti ja eleettömästi se ei olisi noussut. Vasemman laukan noston valmistelin paremmin, mutta taas nosto vähän myöhästyi pisteestä ja hermostuksissani soudin ylävartalolla. Pääty-ympyrän verran sain Elmon säilyttämään laukan, mutta uralle tullessa loppui puhti ja pudottiin taas raville. Kulmassa yritin paniikissa nostaa laukan uudestaan, ja lopulta lävistäjällä sain Elmon nyhjäistyä takaisin laukkaan. Vähemmällä heilumisella olisi taas voinut onnistua paremmin. Laukasta käyntiin päästiin suhteellisen vähillä raviaskelilla kun Elmolla oli niin jarrut päällä. Käynnissä nähtiin sitten pientä tuntumalle pyöristymistäkin, mutta kovin hidasta oli etenemisemme aina lopputervehdykseen asti.

Pisteitä radasta tuli 54,4%:n edestä. Sain lopulta luokan jumbopalkinnon tsemppipalkinnon, mikä olikin oikein kivaa sillä palkintona oli ratsastussukat. Tuomarin terveiset oli että hyvin tsempattu loppuun asti, ja yritä saada poni heräämään muulla tavoin kuin pohkeella kaivamalla. Siinäpä se pulma on että miten Elmo saataisiin virkistymään. Luonnollisestikin olisi osattava ratsastaa niin että eteenpäin liikkuminen ja pohkeeseen reagointi olisi Elmolle palkitsevampaa (eli vähemmän sitä jatkuvaa ja tehotonta pohkeella tuuppaamista). Nykysysteemillä homma taitaa Elmolle näyttää siltä että ei paljon viitsi reagoida kun koko ajan se kuski kuitenkin puskee pohkeella teki niin tai näin. Kisaradalla ja -verryttelyssä ongelmaksi koitui myös se että istunta oli selvästi liikettä jarruttava, kun en saanut itseäni rentoutettua istumaan ponin ympäri ja lantiosta ylös ja eteen tilaa antaen. Tunnilla olen Elmon selässä ajoittain onnistunut löytämään sellaisen istunnan joka paremmin ratsastaa takaa eteen ja antaa tilaa liikkua, mutta nyt kisoissa jännityin istunnasta kasaan ja lonkista kiinni mikä näkyy kamalana jalkojen heilumisena.

Ensimmäinen ajatus radan jälkeen oli että taidanpa vaihtaa harrastusta kun olen näin toivoton tapaus joka ei vaan osaa ratsastaa. Pian aloin kuitenkin suunnitella että kyllä muuten menen Elmolla toistekin koulukisoihin, sillä eihän tätä nyt vaan voi jättää tähän. Ei ehkä kannata olla yltiöoptimistinen ja ajatella että maagisesti opin yhtäkkiä ratsastamaan ja keväällä korjataan palkinnot kotiin liitäen liikkuvan Elmon kanssa, mutta haluan silti jatkaa Elmon kanssa tästä eteenpäin. Jos sitten seuraavissa kisoissa tehtäisiin edes aavistuksen parempi rata.

Viimeiset viritykset kisoihin

Lauantai oli oikein tehopäivä kun kävin aamupäivän estetunnin lisäksi myös ylimääräisellä koulutunnilla tehdäkseni Elmon kanssa viimeiset viritykset huomisiin kisoihin. Päästiinkin vielä treenailemaan kisaohjelman tehtäviä.

Aloitettiin ratsastamalla pysähdyksiä käynnistä pituushalkaisijalla ja pitkät sivut kevyttä ravia vapaamuotoisilla lisäkuvioilla. Jälleen tunnin alkupuoli meni aika lailla tahmailuksi. Ope muistutteli käyttämään nopeaa ja terävää pohjetta turhan kaivamisen sijaan. Silloin kun Elmo lähti eteen ja aktiivisuus parani löytyi heti myös pyöreyttä. Positiivista että eteenratsastus kanavoituu nyt kohti tuntumaa eikä pää ylös ja selkä alas -tyyppiseen kipitykseen. Kun vaan saisi herkistettyä Elmon eteenajaville avuille, mutta sepä ei nykyisellä huolimattomalla systeemilläni onnistu. Raippaankin Elmo tuppaa reagoimaan niin kovin huonosti silloin kun on pahin tahmavaihde päällä. Onneksi Elmo sentään aina jossain vaiheessa tuntia reipastuu ja herää kuten tänäänkin lopulta kävi. Pysähdykset käynnistä sujuivat asiallisesti pienin avuin ja Elmo olisi malttanut seistä aloillaan vaikka kuinka kauan. Pituushalkaisijalla vinoiden kyllä tunsi taas oikein korostuneesti eli takaosa oli koko ajan vähän vasemmalla.

Ravattiin pieni hetki vapaamuotoisesti jolloin ratsastin lähinnä ympyröitä saadakseni Elmoa vähän taivuteltua. Meno tuntui paranevan kun istuin alas harjoitusraviin, joten ehkä taas olin keventäessä liikaa etukenossa ja lonkkakulma kiinni. Harjoitusravissa sain sekä tässä vaiheessa tuntia että pariin otteeseen myöhemmin aika hyvän tunteen istuntaan, pohkeen käyttöön sekä tuntumaan niin että istuin ensinnäkin tarpeeksi pystyssä sekä sain jalat pitkäksi kiinni kylkiin (ei kantapäällä kaivamista) ja ohjalla pidettyä etuosaa ryhdissä niin että koko ratsukon painopiste tuntui siirtyvän hieman taaksepäin. Samalla Elmo tuntui heti toimivan kevyemmällä pohkeella. Harmi vaan että tämä ei ole itselleni se luonteva ja automaattinen asento, joten heti muiden asioiden viedessä keskittymistä pääsi istunta tästä herpaantumaan. Tällöin opelta tulikin kommenttia että istu paremmin takaosan päällä, mikä mielikuvana vastaa hyvin sitä tunnetta joka hyvillä hetkillä ratsastuksessa oli.

Kouluradan kuvioita hiottiin vielä tehtävällä johon kuului loiva kiemura ravissa (tässä tapauksessa hieman jyrkempänä kuin radalla ratsastettava), terävät kulmat ennen ja jälkeen kiemuran, sekä lävistäjällä askeleen pidennystä kohti keskiravia. Tiukoissa kaarteissa sai Elmon aktiivisuudesta huolehtia toden teolla, ja asetuksen sekä taivutuksen vaihdot kiemuralla olivat myös haastavia. Selvästikin oikealle asettaessa päästiin parempaan suoruuteen sekä luontevammin kahdelle ohjalle, kun taas vasemmalle ei samaa fiilistä  kiemuralla saatu. Kovasti kyllä yritin Elmon suoruutta tarkkailla läpi koko tunnin ja etenkin vasemmassa kierroksessa tuoda etuosaa sisään takaosan eteen kuten viimeksi oli puhetta. Niillä hetkillä kun etuosa suoristui oikean pohkeen ja ohjan vaikutuksesta oli poni saman tien pyöreänäkin. Ympyröillä ja volteilla tämä oli helpointa tehdä, kun taas suorat linjat ja loivan kiemuran kaltaiset tiet olivat hankalampia. Keskiravilävistäjille ei saatu kovin hienoja pidennyksiä Elmon ollessa edelleen pohkeen takana. Rohkeampaa eteenratsastusta olisi kaivattu mutta jäin hissuttelemaan kun tuntui että istunta leviää täysin ponin nostaessa pään ylös ja kiihdyttäessä vauhtia. Pidennä asteittain kuului ohje, mutta varsinaiselle hienosäätötasolle ei keskiravin suhteen kyllä päästy.

Loivan kiemuran kaveriksi yhdistettiin vielä oikean laukan nosto ravista lyhyellä sivulla, ympyrä tai pari ja laukkalävistäjä. Elmo nosti laukan oikein näppärästi kunhan vaan alla oli riittävä energia ja kunhan myös vähän valmistelin. Laukka ei ihan aina tahtonut pysyä yllä, mutta reilusti aktivoimalla löytyi lopulta ihan hyvää laukkaa joka rullasi ympyrällä pyöreänä eteenpäin. Elmoa ei kuitenkaan voinut unohtaa oman onnensa nojaan, vaan piti tarkkailla että energia myös säilyi. Lävistäjällä pudottiin aluksi raville jo aikaisessa vaiheessa, ja ihmekö tuo kun lähdin laukan mukana omalla vartalolla soutamaan. Kun maltoin istua hiljempaa onnistuttiin lopulta tekemään lävistäjä oikeassa laukassa uralle asti. Ilman raippaa ei laukka kyllä varmaankaan olisi pysynyt näin hyvin.

Lopuksi otettiin muutamaan kertaan samaa nosto+ympyrä+lävistäjä-kuviota vasemmassa laukassa. Vasen laukka oli taas helpompi säilyttää lävistäjällä, mutta nostot olivat tähän suuntaan jostain syystä hankalampia. Harmillisesti tunnin loppuun jäikin pari epäonnistunutta nostoa joissa Elmo oli kovin haluton lähtemään laukkaan ja itsekin sössin lahjakkaasti yrittämällä ylävartalolla soutaen hoputtaa Elmon laukkaan oikein kunnon alkeiskurssityylillä. Valopilkkuna sain vasemmassa laukassa Elmon pariin otteeseen etuosasta suoremmaksi niin että lopuksi mentiin ympyrän verran jo suunnilleen pyöreänä ja reippaasti edeten.

Loppuraveissa olisi päässyt taas fiilistelemään reippaammin liikkuvan Elmon kyydissä, mutta ei ehditty mennä kuin aivan hetki nätisti tuntumaa kohti venyttäen sillä sitten alkoi maneesissa ratatalkoot. Jostain syystä Elmon mielestä oli kovin pelottavaa kun pitkän sivun uralla kumarteli haravien kanssa useampi ihminen jonossa (vaikka samaa haravahommaa oli ope tehnyt yksinään koko tunnin ajan), joten sitten alkoi jännittäminen ja tuijottelu. Tulipa ainakin vähän säpinää liikkeeseen vaikka samalla hävisikin ratsastajaan keskittyminen sekä rentous. Kun oli kerran päästy haravoijat tarkistamaan lähietäisyydeltä (silti Elmoa vielä vähän epäilytti koko touhu) niin ope käski ottaa vastakkaisella pitkällä sivulla keskiravia. Ravattiin päädyn läpi tosi hyvällä energialla, ja pitkälle sivulle Elmo venytti askelta oikein hienosti ja läpi selän pyöreänä. Näin päästiin vähän hyödyntämään Elmon kiihtynyttä mielentilaa, sillä eipä se näin hienoja keskiraveja normaalisti esitä koskaan. Pitää vaan toivoa että huomenna kisoissa arjesta poikkeavat asiat tuovat Elmoon juuri sopivalla tavalla lisää säpinää ja valppautta niin että liikeeseen löytyy tällainen energia, mutta ettei kuitenkaan lipsahdeta liikaa jännittämisen ja tuijottelun puolelle. Sinänsä Elmon reaktio haravajengiin vähän yllätti, sillä yleensähän se ei mitään pahemmin ihmettele tai pelkää. Eihän näitä hevosten aivoituksia tietenkään osaa ikinä täysin ennustaa.

Lisää laukanvaihtokiemuroita

Lauantain ensimmäinen heppa-aktiviteetti oli estetunti Sulolla. Olimme siis jälleen Annen ja Noran kanssa kolmen hengen tunnilla. Edelliseltä hyppykerralta tutut laukanvaihtoharjoitukset olivat ohjelmassa myös tänään, ja lisäksi mentiin kahden okserin suoraa linjaa eli tuli vähän siedätyshoitoa viime aikoina vaivanneeseen okserikammoon.

Sulo oli tänään valppaalla ja virkeällä päällä, liekö seurausta tuulisesta kelistä. Oli ihan hyvä fiilis lähteä hyppäämään kun hevonen vaikutti olevan mukavasti pohkeen edessä. Hyppelyt aloitettiin loivalla kiemurauralla jolla hypättiin kolme estettä neljän laukan väleillä. Laukan piti näin ollen vaihtua ekalla ja kolmannella esteellä, jotka molemmat sijaitsivat kovin lähellä kulmia ja näin ollen sisääntulo kiemuralle oli varsin tiukka. Ensimmäisellä ristikkokierroksella aloitettiin vähän jarrutellen ja hassulla tiellä, mutta laukat kuitenkin vaihtuivat toivotusti. Toisella kierroksella heti perään vaihdot sitten eivät onnistuneet, eli johtaminen ja oman painon kääntäminen hypyissä olivat vielä hakusessa. Tämän jälkeen hypättiin sama kiemura kahteen kertaan toisesta suunnasta, johon vaihdot onnistuivat yhtä lukuunottamatta.

Seuraavaksi kiemurakuvioon lisättiin käännös ympyrälle kiemuran keskimmäiseltä esteeltä joka hypättiin näin ollen kahteen kertaan. Nyt siis laukanvaihdot tuli tehdä kiemuralla jokaisessa neljässä hypyssä. Ensimmäinen vaihto oli ehdottomasti vaikein, ja tuotti päänvaivaa läpi tunnin suunnasta riippumatta. Loput vaihdot onnistuivat lähestulkoon joka kerta. Kiemuran esteiden hieman kasvaessa aloin huomata että kun esteeltä oli heti tiukka kaarros niin usein kellahdin hypyn jälkeen etukumaraan irti satulasta. Ope olikin yhtenään muistuttelemassa ryhdistä esteen jälkeen. Taisin siis hieman sukellella silloin kun piti hypyssä kääntää eikä paino pysynyt kunnolla jalustimilla. Lisäksi johtaminen tapahtui liikaa taaksepäin vetäen. 

Neljän vaihdon kiemuralta jatkettiin joka kierroksella vielä 17 metrin okseri-okseri-linjalle. Ensin tultiin okserit ihan minikorkeudessa ja ope kehotti ratsastamaan "asenteella" niin ettei tänään tarvitsisi kieltoja ottaa. Asenne olikin matkassa ja miniokserit ylittyivät ekalla kierroksella päättäväisesti ja epäröimättä. Tämän jälkeen oksereita nostettiin n. 60 cm korkeudelle, ja sitten koittivatkin tunnin synkät hetket jolloin töpeksin oikein urakalla. Ensinnäkin suorituksen alku kiemuralla meni vähän puihin kun en ollut aivan kunnolla Sulon mukana toisella esteellä. Okserilinjalle tultiin kiemurrellen ja samalla jäi päätös ponnistuspaikasta tekemättä. Siinä vaiheessa kun totesin että pohjaan mennään niin olinkin jo heittänyt ohjan pois ja niin tuli se kielto jota ei tänään olisi pitänyt ottaa. Uudella yrityksellä toin Sulon esteelle tomerammin ja yli mentiin kun en jättänyt vaihtoehtoja. Jälkimmäiselle okserille Sulo sitten lähti kiihdyttelemään ja takaosa liirasi ihan vinoon eli sähköä ja jännitystä oli ilmassa. Yli mentiin ja onneksi niin sillä tästä vauhdista en olisi halunnut stoppia ottaa. Ope käski meidät ottamaan sakkokierroksena heti perään kiemuran ekat esteet kun ei vaihto äsken onnistunut. Sulo ei tässä vaiheessa tainnut odottaa että lähdetään kiemuralle ja kun ratsastin tien vähän huolettomasti niin este tuli kulmasta liian yllättäen. Toinen turhanpäiväinen kielto sitten tähän. Seuraavalla kerralla mentiin jo yli mutta vielä piti ottaa yksi yritys ennen kuin laukka vaihtui korrektisti.

Vaihdettiin vielä suunta ja tultiin lopuksi kaksi kierrosta samaa neljän vaihdon kiemuraa sekä okserilinjaa oikealle. Viimeisellä kierroksella oltaisiin ehkä saatu mennä esteet hieman isompanakin, mutta jänistin ja sanoin ettei meille tarvitse ainakaan kovin paljon esteitä nostaa. Niinpä jätettiin okserit siihen kuuteenkymppiin ja kiemuran kakkos- ja kolmosestettä nostettiin 70 cm tuntumaan. Ajattelin että parempi ratsastaa rauhassa ja huolellisesti pienemmillä esteillä sen sijaan että lähtee paniikissa hosumaan korkeammille, mutta silti jäi harmittamaan nynnyily. Jouduttiin molemmilla hyppykierroksilla uusimaan kiemuran ekat kaksi estettä kun ei vaihto oikeasta vasempaan laukkaan onnistunut. Itse en aina edes ehtinyt huomata kumpi laukka tuli kun keskityin neljän askeleen päässä odottavaan seuraavaan esteeseen. Sakkokierroksilla vaihdot sitten onnistui, ja tultiinpa esteiden väli lopulta sujuvasti kolmella askeleella kun vähän oikaisin tietä. Oksereista mentiin nyt ongelmitta yli, tosin sorruin jonkin verran yliratsastamaan ja tuuppaamaan kohti ekaa okseria. Sulo tuntui selkään suhteellisen säpäkältä ja siltä kuin olisi vielä hitusen jännittänyt oksereita. Ehkä se oli ratsastaja joka jännitti oksereita ja tartutti sen hevoseen.



Nynnyily korkeuksien suhteen sekä turhat kiellot jäivät tänään kaivelemaan. Toisaalta kielloissa oli se hyvä puoli että sain taas huomata pysyväni ihan hyvin kyydissä kunhan en sukeltele. Laukanvaihdot eivät selvästikään onnistu aina ja joka kerta, mutta taisivat kuitenkin voittopuolisemmin onnistua ja ihan kohtuullisen hyvin selvittiin kiemuratehtävän haasteista. Johtamista ja kropan kääntämistä hypyissä tarvitsee toki harjoitella vielä paljon lisää. Sulo oli tänään mukavan reaktiivinen pohkeelle niin että esteelle oli helppo tulla kun tiesi hevosen lähtevän tarvittaessa välittömästi eteen. Jonkinlaista jännittyneisyyttä tosiaan havaitsin oksereilla, mutta taisinpa itse paineistaa Suloa turhan paljon niille lähestyessä. Varmuutta ja rutiinia nyt vaan lisää alle, ja juuri tällaiset tekniikkatehtävät maltillisen korkuisilla esteillä ovat varmasti se mikä minun ja Sulon varmuuden sekä yhteistyön kehittymistä kaikkein parhaiten palvelee.

Kisatreeniä ympyröillä ja lävistäjillä

Keskiviikon tunnilla jatkettiin Elmon kanssa kisoihin valmistavia harjoituksia. Tällä kertaa laitoin kannukset jalkaan, eikä niillä ollut ainakaan mitään negatiivisia vaikutuksia. Harkitusti kannusta käyttämällä sai pohjeapuihin vähän parempaa reaktiota mutta Elmo ei kannuksista kuitenkaan jännittynyt.

Tunnin aiheena olivat ympyrät ja lävistäjät, joita ratsastettiin käytännössä koko tunti eri askellajeissa. Kahdella pääty-ympyrällä mentiin vastakkaisiin suuntiin ja ympyröitä vaihdettiin aina lävistäjän kautta. Aloitettiin käynnissä väistättäen ympyröillä takaosaa ulos. Oikeaan kierrokseen Elmo väisti oikein kivasti kunhan älysin väistättäessä myös kääntää ulkoavuilla etuosaa sisäänpäin ympyrän kaarelle. Vasemmassakin kierroksessa saatiin ristiaskeleita mutta samalla käynti hiipui olemattomiin merkkinä siitä että avut jäivät liikaa "päälle". Väistöjen jälkeisestä suoristuksesta ja eteenratsastuksesta saatiin mukavaa pyöreää käyntiä, mutta takajalat olisivat voineet olla vielä aktiivisemmatkin ja sen myötä tuntuma vähemmän tyhjä. Raipalla naputtelun vaikutus jäi aika minimaaliseksi, kannuksesta tuntui käynnissä olevan enemmän apua.

Samoja ympyröitä jatkettiin ravissa keventäen ja aina parin ympyräkierroksen jälkeen vaihdettiin päätyä ratsastaen lävistäjällä keskiravia. Elmo lähti ravissakin hitaasti liikkeelle, ja yritin ratsastaa mahdollisimman vähän pohkeella tuupaten ja herätellä liikettä ennemmin raipalla. Ihan kunnolla ei Elmon moottori heti lähtenyt käyntiin, mutta parin keskiravilävistäjän jälkeen liikuuttiin jo paremmalla energialla vaikka keskiravi sinänsä jäi hyvin vaatimattomaksi. Ympyrällä oikealle Elmo pyöristyi nätisti ja ravasi jopa suhteellisen tasaisessa muodossa. Vasemmalle oli enemmän hakemista sillä liikuttiin kovasti vinossa etuosan ollessa kuulemma viitisentoista senttiä takaosaa ulompana. Suoruuden puuttuessa myös ravin energia tuppasi sammumaan. Ope ohjeistikin kääntämään ulkopohkella ja -ohjalla etuosaa paremmin takaosan eteen, ja etuosan tullessa moottorin kanssa samalle linjalle ratsastamaan pohkeesta reippaasti eteen. Ajoittain sain ideasta ihan hyvin kiinni, mutta monesti jäin etuosaa suoristaessa asettamaan liiaksi ulospäin. Suoristusta olisi varmaan voinut yrittää enemmän avotaivutusta ajatellen eli asetuksen ja taivutuksen paremmin sisälle säilyttäen.

Laukkaa työstettiin ensin hetken aikaa ympyrällä molempiin suuntiin. Elmo nosti tänään laukat aika näppärästi, ja varsinkin oikealle saatiin pari tosi kivaa nostoa joissa laukka nousi napakasti ja täsmällisesti ilman minkäänlaista ravin kiihtymistä. Ehdottomasti parhaat nostot mitä on viime viikkoina tehty! Hyvät valmistelut nostoihin kuitenkin vaadittiin, sillä jos yritin nyhjäistä Elmon laukkaan puolihuolimattomasti ja vähän yllättäen niin eipä välttämättä noussutkaan. Vasemmalle laukka oli aika nihkeää etu- ja takaosan kulkiessä ympyrällä eri linjassa. Tilannetta ei varmasti helpottanut sekään että kallistuin vielä itse liikaa sisäänpäin enkä näin ollen pysynyt samalla linjalla ponin kummankaan pään kanssa. Muutenkin oli istunnan kanssa vaikeaa ja könötin etukumarassa lonkkakulma suljettuna. Yritin viime sunnuntain tapaan vältellä ylenmääräistä pohkeenkäyttöä ja aktivoida raipalla eteen mutta aika vaisuksi jäi meno. Oikealle laukatessa meininki oli onneksi aivan toinen, sillä Elmo laukkasi mukavasti kahden ohjan välissä pyöreänä sekä paremmin takaa liikkuen. Heti oli helpompi istuakin ja löysin mielestäni ihan hyvän asennon pystyllä ylävartalolla ja istuinluilla sekä jalkoja pitkäksi alas venyttäen. Oli varmaan pitkälti siitä vinoudesta kiinni ettei vasemmassa laukassa päästy näin kivaan olotilaan.

Mentiin laukassa vielä lävistäjiä pari kertaa molempiin suuntiin siirtyen raviin uralle tullessa. Omaa vuoroa odotellessa ehti pääty-ympröillä vielä työstää käyntiä ja ravia. Laukkaaminen oli taas saanut Elmon sopivasti hereille niin että ravissa alkoi olla hyvä energia. Vasemmalle ympyrällä ravatessa sain nyt etuosaa siirrettyä suoremmaksi niin että ulko-ohjan tuki ja pyöreys löytyivät myös tähän suuntaan. Vasemmassa laukassa kuitenkin mentiin edelleen etuosa ulkona oikealla. Vasemmassa laukassa lävistäjät olivat silti helpompia ja sain laukan säilytettyä uralle asti. Tähän kyllä tarvittiin raipalla avittamista. Vaikka oikea laukka ympyrällä rullasikin paremmin ja suorempana niin lävistäjällä tuli tasapaino-ongelmia. Tunsin että takaosa liirasi vasemmalle ja etuosa oikealle, jolloin Elmon oli hankala pitää laukka ja niinpä pudottiinkin raville jo kaukana ennen uraa eikä saatu oikeassa laukassa yhtään onnistunutta lävistäjää. Open vinkit tunnin päätteeksi olivat pitää lävistäjällä asetus laukan puolelle, molemmat pohkeet napakasti kiinni ja varoa päästämästä Elmoa kovin pitkäksi ja matalaksi. Laukkalävistäjät ovat Elmolle suhteellisen hankala tehtävä kun eipä se sellaisia ole aiemmin juuri mennyt muutoin kuin estetunneilla.

Loppuraveissa Elmo tuntui tosi hyvältä ravatessaan reippaasti eteenpäin tuntumalle venyttäen. Kaiken kaikkiaan olin oikein tyytyväinen tämänpäiväiseen menoomme, sillä vaikka vasemmassa laukassa pyöreys jäikin puuttumaan niin kaikissa muissa askellajeissa koettiin oikein mukavia hetkiä ja varsinkin tunnin loppua kohti aktiivisuuden parannuttua pyöreä muoto säilyi melko tasaisesti. Heti kun vaan liikkeeseen saa tarpeeksi energiaa niin tuntumaan tulee hieman enemmän "painetta" ja tyhjyys sekä epätasaisuus vähenevät. Vieläkin toki Elmo saisi olla paremmin pohkeen edessä, ja suoruuden kanssa on tekemistä. Tänään kuitenkin meno tuntui monilta osin sellaiselta mitä kehtaa mennä helppo B -radalle esittämään. Laukkalävistäjät saattaa tietenkin mennä ihan pipariksi ja laukasta käyntiin siirtyminen ei nykyisellään voi onnistua kun paino ei ole riittävästi takaosalla, mutta pitää keskittyä esittämään hyvin ohjelman helpompia osioita etenkin ravissa. Tällä tunnilla asiat sujuivat jo sen verran mukavasti että haasteista huolimatta on kiva lähteä kisoihin Elmon kanssa.

Älä sählää tai heppa suuttuu

Tällä kertaa ei tiistai-illan ratsunani ollutkaan Sulo, vaan vaihtelun vuoksi oli pakkaa sekoitettu ja niinpä pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa Puppea. Pupesta minulle oli muodostunut sellainen mielikuva että on eteenpäin patisteltavaa sorttia, ja ope vahvisti käsitykseni toteamalla tunnin alkuun että Puppea saa ihan tosissaan ratsastaa. Varoitti myös että Puppe on herkkä niin istunnan kuin tuntuman tasaisuudenkin suhteen, ja antaa kyllä palautetta päätä viskomalla jos näissä esiintyy puutteita.

Lähdin Pupen kanssa liikkeelle ihan väärällä asenteella eli "tehokkaasti ratsastamaan", mikä tarkoitti että kaikenlaista ylimääräistä säätämistä ja tuuppaamista oli aivan liikaa. Tästähän Puppe ei tykännyt yhtään. Käynnissä Puppe pyöristyi ensin nätisti, mutta kun ei käsi pysynyt vakaana niin alkoi niskojen nakkelu. Ravissa oli sama ongelma eli en saanut tuntumaa pidettyä napakkana mutta rentona. Vaihtoehtoina oli joko veto tai epävakaa ja lörppyvä ohja. Puppe ravasi hissutellen, ja unohduin puskemaan tehottomasti pohkeilla. Raipalla yritin välillä herätellä, mutta kovin herkästi en raippaan lähtenyt turvautumaan sillä Pupella oli taipumusta hieman heittää takapäätä protestina raippaan. Jotenkin siis Puppe olisi pitänyt saada heräteltyä töihin, mutta tavalla johon ei olisi kuulunut epäjohdonmukaista tuuppaamista. Istuntakin varmaan hidasti menoa, sillä kallistuin aina huomaamatta etukumaraan. Puppe myös kävi välillä raskaaksi edestä ja oikein veti kuskia irti satulasta. Hidastelu, pään viskonta ja ajoittainen potkiminen kertoivat kaikki selvästi ettei Puppe ollut yhtään tyytyväinen sähläävään kuskiin.

Laukassa oli ihan samat ongelmat kuin ravissa, kovin ponnetonta ja velttoa oli liike ja en saanut itseäni pidettyä napakasti satulassa Pupen kiskoessa ohjista eteen ja alas. Raippaa en laukassa uskaltanut käyttää kun Pupen takapää vaikutti olevan niin kovin pomppuherkkä, vaikka tuskin se mitään isoja pukkeja olisi tehnyt. Vasemmassa laukassa meno oli lopulta hieman sujuvampaa Pupen herättyä laukkaamaan aktiivisemmin, ja hetken aikaa onnistuin pitämään tuntumankin tasaisempana ilman vetoa. Laukan jälkeen yritettiin vielä käynnissä hetken aikaa löytää aktiivisuutta sekä sopivaa tuntumaa. Naputtelin varovaisesti raipalla takajalkoja liikkeelle, mutta melko tehottomaksi jäi aktivointiyritykseni. Jäykälle puolelle eli oikealle asettaen ja taivuttaen sain Pupen hetkellisesti myötäämään niin että tuntuma oli vihdoin tasainen mutta kevyt. Tätä tilannetta en vaan saanut pitkään säilytettyä, sillä heti kun tuntuman sisällä tapahtui jotain ylimääräista teki Puppe jälleen moshausliikkeen ja homma alkoi alusta. Oli hankalaa erottaa milloin Puppe rehellisesti myötäsi niskasta ja milloin taas aikomuksena oli vain nykäistä päätä alaspäin, ja niinpä myötäystä oli hankala ajoittaa oikeaan hetkeen. Olin kaikin puolin aivan liian pihalla Pupen reaktioista, sekä ratsastin edelleen vailla punaista lankaa periaatteella "mä nyt tässä vaan teen kaikenlaista vaikken yhtään tiedä mitä".

Pidettiin pieni tauko pitkin ohjin kävellen ja siinä analysoin ongelman olevan nimenomaan epäloogisissa ja epätarkoituksenmukaisissa avuissa joista Puppe veti herneet nenään. Totesin että tuskin menee enää huonompaan suuntaan jos kokeilen heittäytyä vähän enempi matkustelemaan. Lopputunti jatkettiin harjoitusravissa työskennellen ja ratsastaen kolmikaarista kiemuraa jonka suorilla osilla oli ravipuomit aktiivisuuden tarkistamiseksi. Vähemmän on enemmän -strategia osoittautui heti toimivaksi, sillä Puppe alkoi nyt liikkua sopivan reippaasti ihan ilman pohkeilla puskemista ja vaikutti kaikinpuolin tyytyväisemmältä. Ravia pääsi jopa vähän kasaamaan pienillä pidätteillä kun eteenpäinpyrkimys oli kohdallaan. Kiemuran kaarilla aktiivisuuden säilyttämisestä sai välillä muistutella, mutta puomit Puppe ylitti oikein pirteästi jalkoja nostellen. Apuihin alkoi saada paljon parempaa vastinetta kun niitä käytti vain tarpeen mukaan ja yksi kerrallaan eikä koko ajan ollut hevosen kimpussa niin pohkeella kuin ohjallakin. Edelleen toki tuntuman sisällä tapahtui virheitä joihin Puppe vastasi moshauksella, mutta etuosan levottomuus väheni kuitenkin huomattavasti. Taivutuksiin jäi vielä haastetta, sillä oikealle Puppe oli jäykkä kuin rautakanki. Yritin ratkaista tätä liikaa ohjalla asettaen, ja ope totesikin että suurin ongelma on siinä ettei oikea pohje ole läpi. Loppua kohti sain Pupen taipumaan oikeallekin vähän paremmin, mutta aivan kunnolliseen oikean lavan hallintaan ja ulko-ohjalle tukeutumiseen ei päästy.

Loppuverryttelyksi ratsastettiin vielä jokunen minuutti omia kuvioita harjoitusravissa sekä keventäen. Nyt oli Pupen kanssa päästy alkuhankaluuksien jälkeen sille asteelle että puhuttiin jo  yhteistyöstä, ja niinpä Puppe kuunteli apuja oikein mukavasti todettuaan että kuski oli luopunut turhanpäiväisestä ja mitään tarkoittamattomasta räpellyksestä. Harjoitusravissa oli tunne että tässä on palaset juuri loksahtamassa kohdilleen. Viime hetkellä tapahtui kuitenkin aina jotain - luultavasti ylimääräinen liike kädellä tai tuntuman myötääminen pois - niin että lopulta ei ihan päästy "rajan yli". Tästä kun olisi voinut jatkaa vielä toisen tunnin niin ehkä se viimeinen ahaa-elämys olisi tapahtunutkin. Joka tapauksessa olin tyytyväinen että oltiin Pupen kanssa samalla aaltopituudella eikä meno ollut yhtään hassumman oloista.

Tarinan opetus siis oli että ei pidä hyökätä hevosen kimppuun epämääräisellä ohjalla ja pohkeella säätämisellä, eikä varsinkaan kannata alkaa riidellä hevosen kanssa. Selkeästi ja asia kerrallaan pyytäen pääsee paljon pidemmälle. Puppe oli kyllä juuri oikea hevonen tämän oppitunnin antamaan, sillä niin selkeästi se ilmaisi mielipiteensä huonosta ratsastuksesta mutta toisaalta taas muuttui kuuliaiseksi ja jopa reippaasti liikkuvaksi ratsuksi siinä vaiheessa kun sen kanssa alkoi keskustella asiallisesti. Uutta suosikkia ei Pupesta tullut mutta menisin sillä kyllä joskus ihan mielelläni uudelleenkin jatkaakseni orastavan yhteistyön hiomista tästä eteenpäin.

Katsokaa, ilman jalkoja!

Kisavalmistautuminen Elmon kanssa jatkuu. Romaanin poisto satulan alta vaikuttaisi tosiaan oikealta toimenpiteeltä, sillä liikkuminen on sen myötä parantunut. Meinasin laittaa tänään kokeeksi kannukset jalkaan mutta se jäi kun en ehtinyt vaihtaa ainokaisia kannusremmejäni valekannuksista oikeisiin, joten täytyy testailla kannukset jalassa menoa ensi viikolla.

Tunti aloitettiin ratsastamalla pituushalkaisijaa sekä loivia kiemuroita, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Käynnissä Elmo liikkui aika mukavassakin muodossa mutta kieltämättä pohkeen takana. En edes huomannut tuuppaavani istunnalla eteen ennen kuin ope huomautti asiasta. Käynnistä tehtiin pituushalkaisijalla muutamia pysähdyksiä, joissa Elmo malttoi seistä hyvin paikoillaan mutta tahtoi kiskoa ohjia käsistä. Ihan suorana ei pituushalkaisijalla pysytty kummassakaan askellajissa vaan pientä kiemurtelua oli havaittavissa ja etuosa puski oikealle. Reippaampi tempo olisi varmaankin vähentänyt kiemurtelua, mutta ravityöskentely alkoi nihkeän puoleisesti ja huonosti pohkeeseen reagoiden. Kevensin silloin kun meno oli ihan selätöntä ja istuin alas parempina hetkinä. Oikeaan kierrokseen löytyi taas ulko-ohjan tuki mutta vasemmalle oltiin aika hukassa ja jäin roikkumaan sisäohjassa. Yritin ratkaista selättömyyttä ja muodon epätasaisuutta ratsastamalla eteenpäin ja lisää aktiivisuutta, mutta koska Elmolla ei tässä vaiheessa ollut kunnollista eteenpäinpyrkimystä niin idea ei oikein toteutunut. Pikkuhiljaa Elmo alkoi kuitenkin liikkua pidempiä pätkiä oikeinpäin niin että varsinkin oikealle meno oli hetkittäin paremman oloista. Selvästikin oli tärkeää istua riittävän pystyssä sillä pienikin etukumara tuntui jarruttavan menoa.

Seuraavaksi mentiin laukkakuviota sisältäen nostot lyhyiden sivujen keskellä, kaksi kierrosta pääty-ympyrällä ja raviinsiirtymisen joko lyhyelle sivulle tai pitkän sivun alkuun. Laukannostot onnistuivat nyt suhteellisen ongelmitta, tosin valmistelua pitäisi vielä kehittää jotta saisin noston ajoitettua juuri pisteeseen ja vältettyä parin askeleen viiveen. Helpottavaa kuitenkin että Elmo nostaa eikä ole enää haluton lähtemään laukkaan kuten vielä viikko sitten. Parantuneella satulan sopivuudella on varmaan vaikutusta asiaan.

Laukassa meno oli aluksi eteenpäintyönnettävää niin että laukkaa joutui pitämään yllä lähes jatkuvasti vaikuttavalla pohkeella. Kuten ope asian selitti niin tällaisesta tilanteesta on päästävä eroon niin laukassa kuin muissakin askellajeissa, sillä jos jo askellajin ylläpitäminen vaatii jatkuvia voimakkaita apuja niin keinot jää vähiin ratsastaa liikkeeseen yhtään lisää energiaa. Ohjeena oli pitää laukassa pohkeet aivan hiljaa ja vaikuttamatta, ja käyttää niiden sijaan ainoastaan raippaa ja ääntä tarpeen mukaan. Aluksi Elmo tipautteli raville useita kertoja kun lakkasin ratsastamasta pohkeilla, mutta sain raipalla laukkaa aktivoitua niin että lopulta oltiin tilanteessa jossa Elmo eteni ympyröillä reipasta laukkaa aivan omalla moottorilla ja saatoin itse istua mukana hiljaa ja "ilman jalkoja". Pohkeilla junnaamisesta irrottautuminen olikin siis näin helppoa! Oikeassa laukassa Elmo jopa pyöristyi ajoittain, vasemmalle puolestaan vinous jäi ongelmaksi vaikka aktiivisuus alkoikin olla kohdallaan. Ope muistutteli että kääntämisen tulee vasemmalle tapahtua vain ja ainoastaa ulkoavuilla, ja etuosaa olisi pitänyt saada siirrettyä enemmän oikealta vasemmalle. Vinous oli hyvin selvästi tunnettavissa mutta korjaustoimenpiteet eivät vielä ihan onnistuneet. Myös tuntumaa olisi pitänyt saada laukassa pehmeämmäksi ja joustavammaksi, ja työstettävää olisi siinä että saisin käden rennoksi samalla kun kuitenkin pidän ylävartalon ja hartiat jäntevästi ryhdissä.

Kun laukkaan oli löytynyt sopiva energia pystyin ratsastamaan siirtymiset raviin haluamissani kohdissa ilman suurempia ennakointeja. Sen verran etupainoista meno kuitenkin oli että siirtyminen tapahtui vähän hallitsemattomasti pudottaen. Laukassa ei loppujen lopuksi päässyt tekemään oikein kunnollisia puolipidätteitä joilla painon olisi saanut paremmin takaosalle, sillä tällöin Elmo helposti pudotti raville. Laukkojen välillä harjoitusravia oli mukava ratsastaa Elmon ravatessa hyvällä energialla eteen.

Lopuksi työskenneltiin vielä hetki harjoitusravissa tehden päätyihin ympyröitä ja voltteja ja pitkille sivuille keskiravipätkiä. Laukan jälkeen oli kävelty hetki pitkin ohjin, mutta silti Elmon eteenpäinpyrkimys oli säilynyt hyvin niin että se eteni nyt ravissakin aivan omaehtoisesti ja ilman puskemista. Näistä lähtökohdista oli tietenkin paljon parempi työskennellä, eikä Elmo enää aivan niin selkä alhaalla liikkunutkaan. En tiedä oliko Elmo jo vähän väsynyt sillä tässä vaiheessa se alkoi hieman roikkua ohjalla. Pyrin tekemään kohottavia pidätteitä sekä etuosan ryhdistämiseksi että ajoittain jopa kiireiseksi lipsahtavan tahdin kontrolloimiseksi. Niillä hetkillä kun Elmo jännittyi niskasta ylös ope kehotti palauttamaan pyöreyden kevyellä, rauhallisella asetuksella, mutta välttämään myötäämällä palkitsemista tilanteissa joissa Elmo vain nyökkäsi nopeasti nenää alas kuolaimen alle. Pienissä pätkissä löytyi hyvä raami ja pyöreys, mutta tässä ei Elmo jaksanut koko ajan pysyä vaan raami oli melko epätasainen. Tyhjäksi edestä Elmo ei kuitenkaan missään vaiheessa jäänyt vaan tuntuma oli tosiaan jopa turhankin vahva. Ope piti positiivisena että vaikka Elmo ei kovin pitkiä pätkiä jaksanutkaan itseään kantaa niin takajalat kuitenkin ravasivat enemmän vartalon alle koukistuen eikä siis enää laahustaen. Itse olin vaan kovasti iloinen siitä että poni liikkui eteen aivan itse.

Paljonhan tässä on työstettävää, mutta nyt asiat ovat kuitenkin menossa oikeaan suuntaan kun Elmolle on löytynyt vipinää kinttuihin. Nyt mentiin ehkä jopa puolet tunnista eteenpäin hyvällä energialla. Jalattomaksi heittäytyminen taisi todellakin olla toimiva taikakeino jolla Elmon sai hereille sekä herkistettyä eteenpäinajaville avuille. Selvähän se että jatkuva tehoton pohkeella puskeminen johtaa hevosen kuuroutumiseen ja tahmautumiseen. Apujenkäytössä vähemmän on enemmän.