Vakauta itsesi, vakauta hevonen

Maanantain tunnille sain Hiliman. Ohjelmassa oli suurimmaksi koulua, mutta lopuksi mentiin myös puomitehtävää laukassa. Hilima oli aika hösö ja hötky jo tallissa, joten tunti lähti ihan väärällä jalalla liikkeelle. Parilla edellisellä kerralla Hilima on ollut alkutunnista ihanan rauhallinen ja kuuliainen, mutta nyt ei.

Käyntityöstä ei tullut oikein mitään, kun Hilimalla oli niin kauhea kiire. Ravikin oli kiireistä kipitystä, eikä tuntuma päässyt kevenemään eikä pehmenemään. Kun ei Hilima ole pyöreä, niin eipä se silloin taivukaan yhtään. Ohjeena Hiliman ratsastukseen oli erittäin vakaa ja muuttumaton tuntuma, joka asettaa hevoselle raamit ja pitää vähän vastaan, jos se yrittää pullikoida. Hilima havainnollistikin oikein hyvin, kuinka minulla tahtoo tuntuma elää ihan liikaa. Sellaisen tuntuman kanssa ei Hilima sitten oikein tiedä, miten päin olla, ja sen ratkaisu kaikkeen epämääräisyyteen on tietenkin vauhdin lisääminen ja tahdin kiihdyttäminen. Samoin istuntaan haluttiin paljon lisää vakautta ja pitoa, jotta myös hevonen jäisi siihen alle tasapainoon eikä lähtisi karkuun. Ei keikkumista, heilumista, kallistelua eikä ainakaan ylimukautumista liikkeeseen, vaan keskivartalo aivan lankuksi ja siitä ei livetä.

Teimme käynnissä ja ravissa pohkeenväistöjä pitkän sivun suuntaista linjaa pitkin hieman uran sisäpuolella. Oikeassa kierroksessa väistötehtävä meni aivan höpöksi, sillä Hilimalla oli tässä vaiheessa niin kauhea kiire. Yritin olla jämäkkä, ja tuntuma olikin sitten aika vahva jottei Hilima juossut aivan omille teilleen. Ei tämä oikein tuntunut toimivalta lähestymistavalta. Lyhyen vapaan käynnin jälkeen ja suunnan vaihtuessa jokin kuitenkin muuttui. Vasemmassa kierroksessa Hilima rauhoittui ravaamaan alta juoksematta, ja tuntumaan tuli pehmeyttä molemmin puolin. Jos en ollut tarkkana, niin vauhti lähti vaivihkaa kiihtymään, mutta suurimmaksi osaksi Hilima pysyi näpeissä ja pyöreällä niskalla. Nyt tosiaan tuntuma ei ollut enää vahva ja kova, vaan siinä oli vähän elastisuuttakin. Kun tällaisesta asetelmasta päästiin tekemään väistöä, niin loiva poikitus onnistui jopa ihan asiallisesti.

Hetkellisen rauhan jälkeen Hilima alkoi taas lopputunnista tohottaa, kun mukaan tuli laukkaa ja PUOMEJA. Työstimme kuin vuorollamme ensin laukkaa kuntoon ympyrällä, ja sitten käytiin puomitehtävän pariin. Pääty-ympyrälle oli asetettu neljä puomia yksi kullekin neljännekselle, ja näiden yli piti laukata ottaen jokaiseen väliin sama askelmäärä (4 tai 5). Ennen puomeille suuntaamista Hilima pysyi vielä hanskassa jotenkuten, vaikka mentiinkin sisälavalle puskien ja ulko-ohjan varassa roikkuen. Puomeilla rytmin kanssa oli ensin hakemista, eli osaan väleistä tuli neljä ja osaan viisi laukkaa, ja Hilima oli aika tohinoissaan. Viisi laukkaa oli järkevämpi ratkaisu tämän hevosen kanssa, ja lopulta onnistuttiinkin vasemmassa laukassa menemään ympyrää hetki rytmissä ja tasaisilla askelmäärillä.

Oikeassa laukassa ei sitten ollut ollenkaan niin helppoa. Oikea kierros oli meille näköjään kaikessa ongelma tänään. Rytmi ei löytynyt alkuunkaan, ja kun yritin laajentaa kaarrosta ympyrän avoimella sivulla mahduttaakseni viidennen askeleen mukaan, luikahtikin Hilima puomin ohi, ja törmäsi hieman kavaletin jalkaan. Tämän jälkeen se olikin aivan tiloissa ja alkoi loikkia puomien yli vähän miten sattuu. Otettiin pieni tuumaustauko käynnissä tilanteen nollaamiseksi, ja sitten aloitettiin tehtävä ravissa. Kun puomit ylittyivät ravissa rauhallisesti, palattiin vielä laukkaan, ja saatiin vähän asiallisempi kierros laukassa. Yritin olla itse mahdollisimman vakaa ja rauhallinen, ja se onnistui siinä määrin, että Hilimakin malttoi nyt laukata puomien yli kiihtymättä aivan sataan.

Olipa hankalaa vähän kaikki. Minulla on epäilykseni, että Hilima jostain syystä ottaa ahtaassa maneesissa enemmän ylikierroksia kuin ulkona kentällä, koska meidän maneesikertamme näköjään aina menevät höpöksi. Hiliman kaltainen hevonen vaatisi vaan niin paljon jämäkkyyttä istuntaan, jotta se pysyisi koko ajan kasassa ja ratsastajan "kanssa". Siinäpä ne omat epävakaudet ja puutteellinen istunnan pito paljastuvat.

Hyvän mielen lenkki

Tämän sunnuntain maastoon lähdimme neljän ratsukon joukkiolla. Tällä kertaa ei siis Vake joutunut missään vaiheessa vetohevoseksi vaan se sai kulkea viimeisenä koko matkan, ja tähän järjestelyyn poni olikin tyytyväinen. Teimme lenkin Hangaksentietä pitkin aloittaen, sitten kiertelimme muutaman mutkan kankailla ja lopuksi tulimme lentokentän reittiä pois.

Pidempi laukkapätkä otettiin heti alkumatkasta Hangaksentiellä. Tie oli sen verran sateiden pehmittämä, että sen reunaa myöten oli oikein hyvä laukata. Hyvällä pohjalla Vaken askel lähtikin venymään aika mukavasti edellä menijöiden kiristäessä vauhtia. Reippaiden alkulaukkojen jälkeen kävelimme rennosti metsäpoluilla ja poikkesimme lyhyesti hiekkakuopalla. Paluumatkalla otettiin myös reipasta ravia, ja silminnäkijähavaintojen mukaan Vake esittikin oikein lennokasta askellusta yrittäessään pysyä mutkaisella polulla kavereiden perässä.

Aivan loppumatkasta otimme vielä oikoreitin peltojen ja puskien halki niin, ettei tarvinnut ratsastaa enää tietä pitkin ollenkaan. Oikoreitti oli ihan kätevä, tosin jouduimme loikkimaan ensin yhden ja sitten vielä toisenkin pienen ojan yli. Jälkimmäinen näistä olikin vähän jännittävä, sillä siinä jouduttiin hyppäämään tien penkereeltä jyrkästi alas pellolle. Siinä ei auttanut jäädä liian pitkäksi aikaa miettimään, vaan reippaasti vain menoksi ja hyvinhän se loikka Vakelta sujuikin.

Tämä oli tosi kiva maasto. Reitti oli mukavan rauhaisa ja Vake oli kavereiden perässä rennolla mielellä. Päiväkin oli kaunis, ja saimme nauttia kenties viimeisestä sulan maan maastosta tälle vuodelle.

Eteen, vielä enemmän eteen

Perjantaina menimme Vaken kanssa Artsin valmennuksessa. Viime viikolla jäi koulutreenit tekemättä Vaken kanssa, eikä poni ollutkaan alussa kovin notkea ja vastaanottavainen. Kävimme verryttelyssä ohjatusti läpi ravin ja laukan, ja Artsi halusi Vaken liikkumiseen vielä parempaa energiaa sekä askeleeseen lisää pituutta. Periaatteessa Vake kyllä lähti nyökkäämään niskasta, mutta meno oli hieman vaisua ja tasapaksua. En siis saanut jäädä matkustelemaan enkä varsinkaan tasaisesti puristamaan, vaan napakoilla, lyhyillä pohjeavuilla piti herätellä Vake työskentelemään aktiivisemmin. Selän ja takaosan herättely töihin oli tietysti se, mitä kautta muotokin parani ja tuntuma muuttui vähemmän puisevaksi. Laukkaa ratsastimme pääty-ympyröillä, enkä saanut kummassakaan suunnassa laukkaa rullaamaan tarpeeksi eteen. Eipä se Vake sitten lähtenyt myötäämäänkään, vaan laukkasi sitkeästi nenä pitkällä.

Aloimme sitten ratsastaa harjoitusravissa tehtävää, johon kuului suora linja muutaman metrin pituushalkaisijan sivussa. Tämän linjan aikana haettiin asetus ulos seinää kohti, ja ennen kulmaan tuloa suoristettiin ja vaihdettiin myötäasetukseen. Aloitimme oikeassa kierroksessa, ja muutaman kierroksen jälkeen linjalle lisättiin vastalaukan nosto. Vasta-asetuksen aikana meinasi tulla helposti pientä kiemurtelua, ja ratsastus eteen oli tietenkin korjaus tähän. Sain Vaken asettumaan vasemmalle ihan asiallisesti ja pyöreällä niskalla, mutta asetusta vaihtaessa tuntuma olisi voinut säilyä paremminkin. Jälleen siis Vake olisi saanut pyrkiä enemmän eteenpäin, jottei tuntumaan olisi tullut tällaista tyhjyyden hetkeä. Laukannostoissa Vake oli hidas ja yritti karata sivulle, joten nostoa kohti piti tulla mahdollisimman reipasta ravia. Iso osa ongelmaa oli ehkä se, että laukan nostaminen oli minulla jotenkin aivan hakusessa, enkä saanut ajoitettua apuja oikein.

Vasemmassa kierroksessa tehtiin ensin samaa tehtävää, mutta vastalaukkaa jatkettiin sitten vielä kulman läpi lyhyelle sivulle. Vakelle tämä oli tietenkin se vaikeampi vastalaukkasuunta, ja meillä tavoitteena olikin laukassa pysyminen lyhyen sivun keskipisteeseen asti. Toki kulmaa loivennettiin aika reilusti, niin että kaarros alkoi jo hyvissä ajoin ennen maneesin päätyä. Kovin sujuvia vastalaukkakaarroksia en onnistunut ratsastamaan, sillä Vake jarrutti ja hidastui päätyä kohti hyvin sitkeästi. Pohkeilla ei auttanut patistella, sillä se olisi johtanut vain laukanvaihtoon. Aika väkinäisesti sain tuupattua Vaken laukassa nipin napin ”kulman” yli ennen raviin putoamista, mutta se oli nyt paras mihin pystyttiin.

Lopuksi ratsastimme tehtävää vielä vasemmassa kierroksessa nostaen suoralle linjalle myötälaukan ja kääntäen tästä noin 15 metrin voltin. Hitailuongelmat jatkuivat laukassa edelleen, vaikka ravissa sainkin Vaken aktivoitua ihan hyvään menoon vastalaukkatehtävän heräteltyä ja viriteltyä sitä sähköisempään mielentilaan. Vasen laukka nousi lötkösti, ja voltille kääntyessä rytmi meni entistä huonommaksi. Sainkin sitten ohjeeksi nostaa laukan suoralla linjalla jo selvästi aikaisemmin, jotta ehdin ratsastaa ensin kunnolla eteenpäin suoralla osuudella ja saada laukan kuntoon ennen voltille kääntymistä. Tämä olikin toimiva lähestymistapa, ja kun ensin lennätin Vakea tarpeeksi eteen suoralla linjalla rullasi laukka voltin ensimmäisellä puoliskolla aivan itsekseen ja puskematta. Voltin sivutessa pitkän sivun uraa otettiin taas uudestaan pari askelta terävästi suoraan eteen, ennen kuin kaarrettiin taas voltin toiselle puolikkaalle hyvällä energialla. Tällä tavoin ei eteen joutunut patistelemaan kaarroksissa, vaan niiden aikana saattoi keskittyä kääntämiseen ja taivuttamiseen sekä esiin saadun energian keräämiseen kuolaintuntumalle. Tällä taktiikalla pari viimeistä tehtäväkierrosta onnistuivat jo aivan eri malliin kuin tunnin aikaisemmat laukkapätkät, sillä laukkaan tuli viimeinkin aitoa energiaa ja sitä myötä pyöreyttä niskaan. Näin päästiin loppujen lopuksi päättämään tunti onnistuneisiin suorituksiin, ja sain samalla tuntumaa siitä, millaista laukka voisi parhaimmillaan olla.

Lopputunnin onnistumiset myötälaukan osalta nostivat tunnin onnistumisprosenttia, ja tulihan siellä ravissakin joitain asiallisia pätkiä sitten kun sain Vaken hieman heräämään. Tänään pääsanomana olikin riittävä eteenratsastus, sillä unohduin itsekin humputtelemaan laiskaa mummoravia kuvitellen sen muka riittäväksi. Tarmokkuutta ja aktiivisuutta on ihan tosissaan vaadittava, jottei jäädä aina vain tasapaksumoodiin. Laukassa tämä oikein korostuu, koska siinä ei ole toivoakaan saada Vakea kuolaimelle ennen kuin energiaa on ihan oikeasti. Myös laukannostoihin energiaa olisi kaivattu kovasti lisää, ja vastalaukka oli tietysti ääriesimerkki hyytymisestä. Meno sentään parani loppua kohti vähän kaikilta osin, kun terästäydyin ratsastamaan tehokkaammin ja Vakekin tuli sen myötä vähän vikkelämmäksi reaktioissaan.

Ketterästi jumppatehtävillä

Tällä viikolla päästiin Vaken kanssa Pian estetreeneihin. Ohjelmassa oli tekniikka- ja jumppatehtäviä, ja esteet pysyivät tänään alle 80 sentin.

Itsenäisen alkuverryttelyn jälkeen aloitimme ensimmäisestä jumppatehtävästä, eli puomin, pikkuesteen ja kavaletin rykelmästä, joka sijaitsi vinottain kulman kohdalla. Lähestyminen tapahtui oikeassa laukassa lyhyeltä sivulta. Vaken laukkaan löytyi alusta alkaen oikein mukava menovaihde, joten tehtävälle päästiin sopivalla energialla. Tehtävälle kaartaessa Vake pääsi kuitenkin hieman puskemaan oikealle, ja tätä estellessäni kaarroksesta tuli aavistuksen töksähtävä. Kun yritin pyöristää kaarretta en enää saanutkaan askelta osumaan puomille oikein, joten päädyin pitämään tien alkuperäisenä ja ottamaan oikean pohkeen tehokkaammin käyttöön, jottei puomien ylitys luisunut niin pahasti oikeaa reunaa kohti. Hyppäsimme vielä vastaavanlaisella tiellä toisessa päädyssä olevaa okseria, jolle tultiin lyhyeltä sivulta vasemmassa laukassa. Tämä kaarros oli jotenkin sutjakampi, ja sain Vaken pysymään vähän paremmin sisäpohkeen ja ulko-ohjan välissä.

Tutustuimme vielä loppuihin esteisiin hyppäämällä lävistäjillä olevat sarjat kahdeksikkona. Toisella lävistäjällä oli innarisarja maapuomeilla, ja toisella lävistäjällä yhden laukan pysty-pysty-sarja. Vake venyi näihin väleihin näppärästi, kun yhden laukan väli ei ollutkaan kuin 6 metriä.

Tehtävät yhdistettiin radaksi, jossa kultakin lävistäjäsarjalta kaarrettiin seuraavan päädyn kulmaesteelle ja tästä taas lävistäjälle. Ensimmäisellä kierroksella varmistelin vielä vähän liikaa eteen, ja Vake oli sarjoilla jopa liiankin kiireinen. Pääsimme kuitenkin varsin asiallisesti tehtävältä toiselle, vaikka ne tulivat kaarteista nopeasti vastaan, ja Vaken energia säilyi ihanasti koko radan ajan. Kokonaisuudessaan oli oikein näppärää menoa. Tulimme vielä toisen kierroksen samaa rataa, jota varten sain ohjeeksi jäädä vähän paremmin odottavalle kannalle, eli istua kaikessa rauhassa kyydissä laukan rullatessa itsekseen eteenpäin. Laukkaa voisi ajatella ratsastavansa vähän enemmän takaosan päälle, eikä koko ajan vain enemmän ja pidemmäksi eteenpäin. Ratsastinkin tämän kierroksen maltillisemmin, ja hyvin selvisimme tehtävistä, vaikka maltoin höllätä kaasupoljinta. Pari ponnistuspaikkaa meni vähän lähelle, mutta energia säilyi.

Lopuksi saimme laukkailla vielä vähän helpomman radan, jossa esteet tultiin järjestyksessä kulmaokseri, kulmajumppasarja, innari lävistäjällä ja yhden laukan sarja lävistäjällä. Tämä pätkä meni todella sujuvasti, mutta silti maltilla, ja sain ratsastettua kaikille esteille oikein hyvät, tasapainoiset kaarteet. Näin kivaan suoritukseen olikin oikein hyvä päättää tunti. Kehuja tuli tänään reippaasta ja terävästä etenemisestä, mutta parannettavaa meillä on vielä kaarteiden ratsastuksessa, jottei tule oikomista ja puskemista ja maneesista häviä tarpeettomasti metrejä. Tämänkaltaiset kaarrostehtävät ovat meille juuri paikallaan, ja jumppailu pienillä sarjoilla teki varmasti hyvää Vakelle.

Iso roikale ratsuna eli virkistävää vaihtelua

Maanantaina oli koulutunti ja yllätysratsuna Hemppa. Tämäpä olikin minulle ensimmäinen kerta Hempalla tunnilla, vaikka sen selässä olin sentään pari kertaa aikaisemminkin käynyt (viimeksi eilen lainatessani sitä ratsuksi palkintojenjakoon ja kunniakierrokselle). Olin hyvilläni isosta puoliveriratsusta, joka haastaisi minut pois mukavuusalueelta, ja toivoinkin erityisesti istuntaan keskittyvää tuntia.

Saimme ensin tutustua hevosiin hetken aikaa käynnissä. Hemppa yritti ensin vastustella aivan kevyttäkin tuntumaa jumittelemalla ja poikittamalla, mutta uskoi kuitenkin pohjetta ja lähti suosiolla kävelemään eteen tuntumaa kohti. Käynnissä se loksahtikin helposti pyöreäksi, ja käynti tuntui työntävän hyvällä askeleella eteenpäin. Raviin siirtyessä letkeä eteneminen tyssäsi, ja Hemppa muuttui hirveksi. Ope kehotti käväisemään aina käynnissä hakemassa hevosen ohjan ja pohkeen väliin, mikäli se ravissa katosi tuntumalta. Niinpä tein heti verryttelyn aikana paljon ravi-käynti-siirtymisiä, sillä pyöreys aina ennen pitkää katosi ravissa. Erityisesti sain kiinnittää huomiota kyynärkulmaan ja olkavarsien jämäköittämiseen vartalon viereen, jotta tuntuma olisi pysynyt vakaana ja jämäkkänä mutta joustavana. Käynnissä tämä onnistui hyvin, mutta ravissa istunta pääsi tältäkin osin retkahtamaan. Ope muistutti, että tuntuman tulee olla vakaa ja napakka, mutta samalla sen tulee kuitenkin joustaa sopivassa määrin, sillä ohjan ollessa liian kova "seinä" hevonen alkaa vain vastustaa. Suorilla käsivarsilla tällainen jousto ei vain voi toteutua.

Verryttelyn jälkeen tunti jatkui samojen teemojen parissa ratsastaen siirtymisiä harjoitusravista käyntiin. Siirtymiset tehtiin pitkien sivujen lopussa kulman jarruttavaa vaikutusta hyödyntäen. Harjoitusravissa sain istuntaan oikeastaan jämäkämmän otteen kuin keventäessä, mutta edelleen sain olla tosi tarkkana kyynärkulman kanssa. Hempan ravi oli tietenkin vähän suurempaa kuin mihin olen tottunut, ja lähdin myötäämään sitä liikaa selästä ja keskivartalosta. Ohjeena olikin sitten "tönkköyttää" kroppaa ja antaa istunnan mennä liikkeen mukana enemmän ylös ja alas, ei eteen ja taakse. Pikkuhiljaa tuli ravissa parempia pätkiä myös Hempan liikkumisen osalta. Ravista käyntiin päästiin ihan asiallisillakin siirtymisillä, jopa pyöreän niskan säilyttäen. Kokeilin käyntiin siirtymisissä kevyttä polvilla puristamista, ja Hemppa tuntui reagoivan tähän hyvin. Pahaa ohjan vastustelua ei siirtymisissä tullut, kun jarrutukseen ei tarvinnut niin paljon kättä.

Vaatimustaso kasvoi, ja seuraavaksi vuorossa oli siirtymisiä laukasta käyntiin pitkältä sivulta kulmaan tullessa. Jarrutuksen helpottamiseksi siirtymiseen tultiin vastalaukassa, joka nostettiin pitkän sivun alkupuolella. Toisella maneesin puoliskolla saatiin hengähtää myötälaukassa ympyröillä. Vastalaukan nostaminen oli aluksi kovin hankalaa, kun ei Hemppa lähtenyt avuistani oikein mihinkään. Tässä oli selvä kommunikaatio-ongelma. Myötälaukka sentään nousi helpommin, mutta ei sekään pyörinyt tarpeeksi energisenä, joten Hemppa liikkui pitkänä ja vetelänä. Laukan edetessä muutenkin huonosti jarrutti kulma laukasta käyntiin aika tehokkaasti. Välillä nousi väärä laukka, mutta vastalaukan nostaminenkin sentään onnistui joitakin kertoja.

Laukkatehtävät sujuivat paljon paremmin oikeaan kierrokseen, sillä nyt Hemppa viimeinkin heräsi kunnolla. Laukkaan tuli aivan erilaista energiaa ja letkeyttä, ja nyt olikin helppoa ratsastaa hevonen pyöreäksi, kun laukka pyöri vahvasti eteenpäin. Asiaa! Vastalaukkakin oli paljon energisempää eikä samanlaista mökellystä kuin toiseen suuntaan. Hempan herkistyessä tuli kyllä pieniä ongelmia nostojen kanssa, sillä nyt alkoi esiintyä poikittelua ja ennakointia, joten sekä myötä- että vastalaukka nousivat välillä vääränä. Paremman eteenpäinpyrkimyksen kanssa myös siirtyminen käyntiin kävi haastavammaksi. Hemppa kyllä tuli muutaman raviaskeleen kautta käyntiin asti eikä jäänyt juoksemaan, mutta siirtymisessä se kiskoi itsensä pitkäksi ja kuskin hyvin tehokkaasti irti satulasta. Siirtyminen oli siis aina vaivalloinen nyökähdys, jossa istunta ei vaan pitänyt kutiaan. Yritin nojata oikein sitkeästi taakse ja vielä enemmän taakse, mutta kokonaan en saanut satulasta irtoamista estettyä.

Loppuraveissa näkyi mukavasti Hempan herääminen kunnolla liikkeelle. Alkutunnin ravityöskentelyyn verrattuna meno oli aivan erilaista, sillä nyt askeleessa oli selvästi enemmän ilmavuutta, energiaa ja joustoa. Takaosan käynnistyttyä löytyi tietysti tuntuma ja pyöreyskin varsin helposti, joten nyt pääsin nauttimaan letkeästä liikkumisesta. Tällä lailla liikkuessaan Hemppa oli kyllä oikein mukava, ja tunnista jäi hyvä maku. Haasteita riitti erityisesti istunnan kanssa, ja tunti haastoi juuri sopivasti pois tutusta ja turvallisesta, mutta en ollut totaalisen hukassa ihan koko aikaa vaan Hemppa tarjosi monia hyviäkin pätkiä. Onhan siinä oma viehätyksensä ratsastaa välillä vähän laadukkaammallakin hevosella, joten mikä ettei menisin Hempalla koulutunnilla uudestaankin.

Riittävän lähelle ihanneaikaa

Estekisat jatkuivat sunnuntaiaamuna, jolloin ratsunani oli Vake 70 ja 80 sentin luokissa. Myös näissä luokissa oli käytössä ihanneaika-arvostelu, ja tavoitetempona 300 m/min. Rata oli nyt yhdeksän esteen mittainen ja sisälsi sarjan. Tavoitteenani oli päästä ainakin jälkimmäisessä luokassa tarkasti ihanneaikaan, kun taas ensimmäinen rata sai olla vielä vähän testailua.

Verryttely sujui asiallisesti, vaikka siellä olikin taas ajoittain melko ruuhkaista. Koleana ja tuulisena päivänä Vake alkoi syttyä hyppäämisestä ihan mukavasti, eli liikkumiseen löytyi hyvää kipinää. Oman vuoron lähestyessä pääsimme maneesiin odottelemaan ja katselemaan paikkoja. Sarja oli ainoa este, joka Vakelle oli tarpeellista esitellä. Saimme lähtömerkin seuraavan ratsukon saavuttua sisälle seuraksemme, ja Vake lähti napakasti liikkeelle. Ensimmäiselle esteelle lähestyessä se pääsi oikaisemaan aika pahasti, mistä johtuen ponnistuspaikan katsominen meni pieleen. Sama ilmiö toistui vielä kakkosesteellä, eli en jättänyt kaarteeseen riittävää oikaisuvaraa ja ponin kurvailu lapa edellä sotki lähestymistä. Näiden sähläämisten jälkeen rytmi sitten vihdoin löytyi kunnolla, ja rata lähti etenemään mukavasti. Vake liikkui oikein kivasti omalla imulla. 17 metrin linjat mentiin maltilla eli viidellä laukalla, mutta sarjaa edeltävässä kaarteessa piti painaa kaasua, jottei väli olisi jäänyt pitkäksi. Selvitimme sarjan hyvin, ja sen jälkeen loppurata olikin rentoa ajelua. Tässä vaiheessa jo muistin, että voisi vähän hidastellakin, jottei ihanneaika alittuisi kovin pahasti. Maaliin tultiin puhtaasti, ja pienten alkusähläysten jälkeen tästä tulikin oikein asiallinen rata.

Kuten vähän aavistelin, ihanneaika alittui eli olimme noin 3,3 sekuntia liian nopeita. Tällä ajalla ei kuitenkaan tullut vielä aikavirhepisteitä. En uskonut tällä ajalla ihan sijoittuvan, mutta toisin kävi, sillä luokassa oli vain kolme virhepisteetöntä suoritusta. Nappasimme näin ollen Vaken kanssa kolmannen sijan ja pääsimme palkintojenjakoon. Hyvä aloitus päivälle, mutta toisella radalla oli tietenkin tavoitteena päästä vielä lähemmäs ihanneaikaa.



Luokkien välissä oli vähän taukoa, joten Vake ehti käväistä tallissa. Sen jälkeen tehtiin todellinen pikaverkka eli uudelleen herättely, pari hyppyä ja heti vaan radalle. Toisella radalla Vakella ei ollut enää samanlaista kipinää, mutta se eteni kuitenkin riittävällä energialla. Pahimmat oikomiskurvailutkin jäivät nyt pois, ja keskityinkin ratsastamaan tällä kertaa paremmat tiet ykkös- ja kakkosesteille. Ykköselle tultiinkin nyt oikein hyvin, mutta kakkosella jäätiin hieman kauas ja hyppy oli vähän laaka. Puomi kolahti, mutta pysyi ylhäällä. Kolmosesteelle tullessa en sitten ollutkaan yhtä tarkkana, joten Vake pääsi oikaisemaan eikä ei tultu aivan suoraan ja keskelle estettä. Tämä aiheutti miniaskeleen, mutta pieneksi jääneen hypyn jälkeen ainakin mahduttiin 17 metrin linjalle hyvin viidellä laukalla. Sarjaa varten lennätin Vakea taas hieman enemmän eteen, ja sarja ylittyikin hienosti. Kisamittaisesta yhden laukan sarjavälistä suoriutuminen näin sujuvasti on aina iso plussa. Loppuradan esteet hypeltiin rennolla mielellä ja tasaisessa rytmissä. Vake oli etenkin radan loppupuolella hieman eteen ratsastettava, mutta tekeminen tuntui edelleen helpolta. Puhtaalla suorituksella tultiin taas maaliin, ja olin tyytyväinen tähänkin rataan.

Mielestäni sain 80 sentin radalla oikomista paremmin kuriin ja tempokin tuntui hieman hitaammalta, joten kuvittelin aikaa vierähtäneen joitakin sekunteja enemmän kuin ensimmäisellä radalla. Tässä arvioni meni kuitenkin vikaan, sillä aika osui vain noin 0,3 sekuntia lähemmäs ihanneaikaa ja oltiin siis edelleen kolmisen sekuntia liian nopeita. Ilmeisesti hämäännyin siitä, että Vakella ei ollut nyt yhtä hyvää kipinää kuin ekalla radalla, eli syntyi virheellinen hitauden vaikutelma. Tätä hitaammassa tempossa en kyllä olisi rataa halunnut ratsastaa, mutta muutaman lisäsekunnin olisi hyvinkin voinut hankkia huolellisemmalla kaarteiden ratsastuksella. Edelleen nimittäin oiottiin kulmia ja kaarteita jonkin verran. Kolmea sekuntia vastaava matka on vain noin 15 metriä, ja tällaisen metrimäärän olisin saanut helposti rataan lisättyä ratsastamalla paremmin reunoja pitkin. Sen verran perfektionisti olen, että vähän harmitti jäädä "näin kauas" ihanneajasta, koska täsmällisemminkin olen osannut ratsastaa. Ilman virhepisteitä kuitenkin taas selvittiin sekä esteiden että ajan osalta, ja myös tässä luokassa aika riitti sijoitukseen, eli tällä kertaa neljänteen sijaan. Pakkohan sitä on olla tyytyväinen tämän päivän ratoihin, vaikka ehkä vielä marginaalisesti paremminkin olisi voinut mennä. Kyllä nämä ihanneaikaluokat ovat aika selkeästi minun ja Vaken juttu.

Videoista kiitos Noralle ja Katariinalle!

Kiva kisarata Aasialla

Tallinmäen estekisat olivat tällä kertaa kaksipäiväiset, sillä lauantaina maneesissa hypättiin pienimmät luokat ja sunnuntaina isommat luokat. Ensimmäisen kisapäivän ratsuni oli Aasia, jonka kanssa menimme tällä kertaa 60 sentin luokan. Käytössä oli ihanneaika-arvostelu tavoitetempolla 300 m/min, minkä kuvittelin olevan kohtalaisen sopiva tempo Aasialla ratsastettavaksi. Hitaammin sillä ei ainakaan pysty menemään, mutta 300 m/min kuulosti jo suhteellisen realistiselta. Päätavoite oli kuitenkin ajasta riippumatta sujuva ja asiallinen rata.

Ratapiirros.

Verryttelyssä oli pientä hässäkkää, kun kentällä oli ratsukoita ruuhkaksi asti ja osa hevosista hieman kierroksillakin. Aasia käyttäytyi kuitenkin oikein nätisti, vaikka jarruista piti jossain vaiheessa käydä pientä keskustelua. Verryttelyesteet ylittyivät ilman ongelmia, ei aina täydellisestä paikasta, mutta koko ajan oli meininki mennä yli.

Maneesissa omaa vuoroa odottaessa kävimme tutkimassa huolellisesti nelosesteen, joka oli sininen lankkupysty aivan kiinni seinässä. Perinteisesti sininen on ollut Aasialle se hankalin väri, joten arvioin tämän olevan radan tuijoteltavin este. Ykkösesteelle oli vähän hankala lähestyä, sillä esteet muodostivat maneesiin sellaisen sumpun, että luontevimmalta tuntuvalle lähestymisreitille pystyi nostamaan laukan vain melko lyhyeltä matkalta. Toinen vaihtoehto olisi ollut laukata pidemmästi uraa pitkin ja lähestyä esteelle oikeassa laukassa tiellä, joka houkutteli liiramaan vasemmalta ohi. Aasian kanssa katsoin ensin mainitun tien paremmaksi vaihtoehdoksi, ja laukka käynnistyikin ongelmitta niin, että ykköselle saatiin ajoissa rytmi kuntoon. Esteen jälkeen jouduin korjailemaan myötälaukkaan ravin kautta, mutta sehän vain söi sopivasti sekunteja. Kakkosesteelle tultiin reippaasti, mutta ponnistuspaikka taisi olla melko kaukana ja ehkä hyppy lähti myös hieman vinosta. Kaviot eivät nousseet aivan tarpeeksi, joten puomi tuli kevyellä kosketuksella alas.

Pudotuksen jälkeen matka jatkui sujuvasti, ja sininen lankkupysty ylittyi oikein komeasti ilman pienintäkään epäröintiä. Sen sijaan kuutosesteelle tullessa Aasia lähti liiraamaan hieman oikealle, mutta sain ratsastettua sen esteen yli ilman suurempia vaikeuksia. Esteen takana näkyvä katsomokulma ilmeisesti oli se, mikä aiheutti pientä epäröintiä. Viimeinen linja esteillä 7-8 oli oikein sujuva, ja niin olimmekin jo maalissa.

Olin oikein tyytyväinen, kun kisarata meni näin sujuvasti ja ongelmitta. Puomin pudotus oli hyvin mitätön virhe. Laukka tuli korjattua ravin kautta kahteen kertaan, ja näiden hidastusten ansiosta päästiin hyvin lähelle ihanneaikaa, eli vain 0,5 sekuntia sen alle. Ilman pudotuksesta tulleita virhepisteitä näin tarkalla ajalla olisikin sijoittunut luokassa toiseksi. Tärkeintä oli kuitenkin mukavasti mennyt suoritus, vaikka pudotus tulikin. Kisaradan hyppääminen maneesissa pienessä tilassa on tietenkin haastavampaa kuin isolla kentällä köröttely, mutta tästä huolimatta selvisimme ensimmäisistä yhteisistä maneesikisoistamme oikein hienosti.