sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Hikoilua perusasioiden parissa

Jussi ja Jukka
Suunnitelmakseni 4.5. koulukisoihin on vakiintunut Helppo B:0 Jussilla. Tänään sitten treenailtiinkin Jussin kanssa perusasioiden parissa. Aurinkoisen iltapäivän lämpötila oli noin kahdeksan astetta, ja maneesissa oli vielä hurjan paljon lämpimämpää. Olisi varmaan hyvin tarjennut ratsastaa T-paidassa, ja kyllä oli hevonen hikinen tunnin jälkeen vaikkei tänään mitenkään erityisen rankasti mentykään.

Tänään keskityttiin asetuksiin, kokoamiseen ja askeleen pidentämiseen. Toiselle pitkälle sivulle tuli kymmenen metrin voltti, ja toisella sivulla oli tarkoitus ratsastaa askelta pidemmäksi keskittyen erityisesti siihen että ennen lisäystä hevonen oli koottuna ja takaosalla.  Heti alkuun nostettiin jalustimet kaulalle ja mentiin tehtävää käynnissä oikealle. Jussi käveli aluksi kovin pitkänä ja etupainoisena, vaikkei varsinaisesti ollut kovin raskas edestä. En vaan saanut sitä mitenkään lyhenemään ja siirtämään painoa taaksepäin, ja niinpä lompsittiin menemään kaula pitkällä ja selkä alhaalla. Lopulta etuosa alkoi hieman keventyä asetusten sekä puolipidätteiden ja pidätteiden kautta. Ope muistutteli käyttämään pidätteissä tehokkaasti vatsalihaksia. Asetuksissa ja voltille taipuessaan Jussi myötäsi kyllä niskasta pyöreäksi, mutta huomasin jo tässä vaiheessa tuntia että asetus oikealle ei tapahtunut kunnolla niskasta vaan pää kääntyi "asetukseen" pikemminkin kaulan puolen välin paikkeilta.

Jalustimet jätettiin edelleen kaulalle ja jatkettiin harjoitusravissa. Kuten arvata saattaa, Jussin ravi oli juuri niin pompottavaa kuin se aina tunnin alkupuolella on siinä vaiheessa kun selkä ja takaosa eivät ole kunnolla käytössä. Minähän sitten pompin, ja yritin välttää reisillä puristamista. Kädet sain mielestäni kuitenkin fiksattua aika hyvin paikoilleen, mitä auttoi Jussin tasainen muoto. Pystyin kyllä ratsastamaan, mutta vähän epäilin häiritsinkö istunnallani Jussin liikkumista ja selän käyttöä. Välillä kokeilin ottaa jalustimet jalkaan, mutta totesin että istuminen ei ollut oikeastaan yhtään helpompaa vaan pohkeet saattoivat jalustimien kanssa heilua jopa enemmän. Niinpä jatkoin ilman jalustimia. Tuli ainakin vatsalihaksille kunnon treeniä tänään ja ilman jalustimia en ehkä voinut kaikkia tavanomaisia istuntavirheitäni toteuttaakaan vaan jouduin mm. istumaan etukumaraan nojailematta.

Ope kehotti haeskelemaan Jussille ravissa korkeampaa ja ryhdikkäämpää raamia niska korkeimpana kohtana, ja rohkaisi ratsastamaan hetkellisesti pois pyöreästä muodosta eli niskasta ylös ja turpa luotiviivan yläpuolelle. Ohjeena oli pitää käsi kevyenä silloin kun Jussi lähti kohottamaan etuosaa ja niskaa, ja näin palkita sitä muodon korjaantuessa oikeaan suuntaan. Näillä ohjeilla ihan mukava raami alkoi löytyäkin. Niska pysyi korkealla eikä Jussi rullannut itseään liian linkkuun vaikka olikin niskasta ja kaulasta pyöreä, ja tuntuma pysyi sopivan kevyenä. Resepti oli yksinkertaisesti se että uskalsin ratsastaa hetkellisesti nenää ylös ja luopua siitä ajatuksesta että kaulan on joka hetki oltava mahdollisimman kaarella. Ravi pomputti kyllä vieläkin, mutta oli jo selvästi helpommin istuttavaa ja tunsin kyllä hevosen liikkuvan oikein päin. Ope kommentoi pomputtavuuden olevan merkki siitä että niin minulla kuin hevosellakin on lantiossa jäykkyyttä. Askeleen pidennykset jäivät aika maltillisiksi jotta pysyin satulassa edes jotenkuten.

Laukka olikin sitten taas oma lukunsa. Oikeassa laukassa meno oli aivan yhtä hankalaa kuin torstaina, eli hevonen oli vino ja laukka tökkivää. Yritin löytää samaa "loksahdusta" jonka kautta sain Jussin viimeksi suoristumaan, mutta turhaan. En vaan saanut asetusta oikealle toimimaan, ja vinolla hevosella laukan laatu oli sitten juuri tätä. Jalustimet olin laukkaa varten ottanut jalkaan, sillä tiesin laukassa olevan tarpeeksi tekemistä ilman että istunnan kanssa tarvitsisi miettiä mitään ekstraa. Ope ohjeisti jälleen pitämään pohkeet satulavyön kohdalla niin että kykenisin pitämään istunnalla vastaan Jussin yrittäessä kiskoa mukanaan etupainoiseksi. Kovasti ne jalat vaan pyrkivät nousemaan taaksepäin pitkin hevosen kylkiä. Pari kertaa sain Jussin myötämään niskasta ja lyhentämään kroppaansa kun ratsastin ympyröillä johtavalla ohjalla asettaen ja samalla ulko-ohjan kädessä pitäen. Ihan toimivaa reseptiä rehelliseen asetukseen ja hevosen suoristamiseen ei vaan löytynyt, ja asettumisen sijaan Jussi taivutti vain kaulaansa oikealle samalla turpa vaivihkaa vasemmalle kääntyneenä.

Vasemmassa laukassa oli vähän helpompaa. Tuntumalla oli kyllä liikaa vetoa ja jännitystä, mutta laukka rullasi hieman letkeämmän oloisena ja pyöreämpänä. Ryhtiä vaan olisi tarvittu lisää etupainoisen vyörymisen sijaan. Ope kannusti edelleen kohottamaan niskaa ylös ja rentouttamaan käden aivan kevyeksi silloin kun Jussi hoksasi etuosaa kohottaa. Pientä vasta-asetustakin tehtiin ulkolavan suoristamiseksi, mutta tässä sai olla varovainen ettei Jussi taas ylitaivuttanut kaulaansa oikealle ja näin ollen pullauttanut puolestaan vasenta lapaa karkuun. Tunnin lopuksi ope totesi menomme näyttäneen vasemmassa laukassa ihan hyvältä, mutta itsestäni se ei niin kovin hyvältä tuntunut kun tuntuma jäi liian jännittyneeksi ja laukasta puuttui sellainen sujuva letkeys mitä Jussin laukassa on parhaimmillaan ollut.

Vaikka ravissa mentiin tänään ihan kivasti ja ryhdikkäästi ohjalla roikkumatta niin laukkaongelmat jäivät taas kovasti kaivelemaan. Vielä viime viikolla laukka toimi niin paljon paremmin, ja nyt on taas menty monta askelta taaksepäin etenkin oikean laukan kanssa. En nyt ihan ole varma onko tämä Jussilla yleisempikin suuntaus vai olenko vain menettänyt tatsin siihen miten Jussia laukassa ratsastetaan. Ravissa ja pätkittäin jopa käynnissäkin saan painoa takaosalle ja etuosaa keveäksi ylös, mutta laukassa sama ei onnistu. Toki Jussin kanssa pitäisi ehkä ihan ensimmäisenä keskittyä ratsastamaan laukkaa isommaksi eteen niissä rajoissa kuin se onnistuu ilman lavoille kaatumista, ja ennen kaikkea suoristaa koko hevonen niin että laukka voi ylipäänsä toimia eivätkä etu- ja takaosa ole aivan eri linjassa. Vasen takajalka on Jussilla heikompi, ja sitä pitäisi oikeassa laukassa aktivoida paremmin kuten tänäänkin ope välillä muistutteli. Ensi kerralla taas sitten uusi yritys. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti