torstai 17. huhtikuuta 2014

Päämääränä ryhti ja keveys

Kiirastorstain iltana oli B-tunnilla sopivasti tilaa, ja niinpä otin ylimääräisen treenikerran pääsiäisloman alun kunniaksi. Ratsukseni sain seuraavia kisoja silmälläpitäen Jussin. Päästiinkin hieman kertailemaan viime viikolla harjoiteltuja asioita pysähdysten ja peruutusten parissa.

Pysähdyksiä ratsastettiin pitkillä sivuilla käynnistä ja päädyissä työskenneltiin ympyröillä ravissa ja myöhemmin laukassa. Pysähdyksestä mentiin askel tai pari peruutusta aina tarpeen mukaan, eli mikäli etuosa tuntui kaipaavan parempaa ryhtiä ja pidäte tehokkaampaa läpimenoa. Usein kehotuksena oli hakea pysähdyksessä vain kevyt niiaus takaosan päälle, ja ratsastaa tästä eteen ennen kuin hevonen lähti varsinaisesti peruuttamaan. Pysähdykset Jussin kanssa eivät olleet kovin kevyitä, vaan yleensä tultiin enemmän tai vähemmän kättä vasten eikä hevonen todellakaan pysähtynyt istunnalla. Pysähdyksessä olikin sitten tarpeen pyrkiä saamaan painoa pois etuosalta, ja ainakin joitain kertoja onnistuin "niiauttamaan" Jussia takaosalle. Välillä otin ihan peruutusaskeleitakin, mutta Jussi oli tänään huomattavasti viimeviikkoista nihkeämpi peruuttamaan. Ainakaan Jussi ei nyt ennakoinut pakitusta, mutta liikaa jouduin peruutuksiinkin ottamaan kädellä. Ratsastus tuntui näin ollen sisältävän epämiellyttävän paljon ohjasta kiskomista.

Vaikka pysähdyksissä pidätteen läpimeno olikin kehnoa, ei Jussi silti ravissa ollut tänään kovinkaan raskas kädelle. Suhteellisesta keveydestä huolimatta liikkuminen olisi kuitenkin saanut olla huomattavasti ryhdikkäämpää ja muoto lyhyempi ja korkeampi sen sijaan että hevonen röhnötti lavoillaan etupainoisena. Ope kehotti tekemään kohottavia pidätteitä painon siirtämiseksi takaosalle, ja ryhdistäytymisen tapahtuessa ratsastamaan ravia isommaksi eteen. Tarkkana sai olla myös ettei Jussi painunut liian syvään muotoon kuolaimen alle vaan säilytti niskan korkeimpana kohtana. Etenkin tunnin alussa kevennellessä tätä pilkkimistä tapahtui turhan paljon ja ravi oli todella selättömän oloista. Kun Jussi oli hieman lämmennyt ja notkistunut alkoi liike tuntua paremmalta, ja harjoitusravissa työskennellessä muotokin alkoi kohentua ryhdikkäämpään suuntaan. Lopulta raami oli ravissa mielestäni ihan ok, ja kun ope kyseli miltä nyt tuntuu vastasin että sopivan kevyeltä mutta vielä ravi pompottaa turhan paljon. Ravin pomputtavuutta pidin merkkinä siitä että liike olisi saanut tulla vielä paremmin läpi selän.

Laukan suhteen tänään oli huonompi päivä. Nostoja tehtiin viime viikon tapaan suoraan peruutuksesta, eikä niissä ollut ihmeempiä ongelmia, mutta oikea laukka oli aluksi kammottavan kankeaa. Hevosen pää vispasi puolelta toiselle niin kuin se oikeassa laukassa Jussilla tapaa usein tehdä, ja tuntumalta puuttui kaikki pehmeys ja keveys. Laukka-askelkin oli lyhyttä ja tökkivää. Ope auttoi hoksaamaan että Jussi tosiaan meni vähän pää vinossa niska oikealla ja nokka vasemmalla, ja tavoitteena oli saada Jussi asettumaan rehellisesti pää suorassa. Asettavan käden piti tietenkin olla vakaa eikä edestakaisin ottava ja myötäävä, ja kokeilinkin ratsastaa hieman johtavalla ohjalla säilyttäen samalla ulko-ohjan huolellisesti tuntumalla. Ope kehotti aktivoimaan samalla ulkotakajalkaa, ja istumaan oma painopiste hevosen takaosan päällä ja jalat pitkänä etureidet rentouttaen. Yritin myös saada kättä rentoutettua ja kevennettyä vaikka Jussi roikkuikin ohjalla. Tästä kovan yrityksen sekamelskasta oikeat nappulat lopulta löytyivätkin, vaikka en ole ihan varma mitkä ne olivat. Jussi suoristui ja lakkasi vispaamasta päätä sivusuunnassa, laukan laatu parani heti rullaavammaksi ja muoto tuli pyöreäksi ja tuntuma kevyemmäksi. En voinut olla huomaamatta tätä selkeää eroa Jussin liikkumisessa, ja ope kehui että nyt hevonen todella suoristui, mutta hieman hämärän peittoon jäi kuinka sen suoristamisen loppujen lopuksi onnistuin tekemään.

Vasemmassa laukassa Jussi oli jo hiukan pehmeämmän oloinen, mutta painoa olisi edelleen pitänyt saada paremmin takaosalle. Mentiin pyöreänä mutta liikaa lavoille kaatuen. Pysähdykset alkoivat kuitenkin näin tunnin lopuksi onnistua hiukan paremmin niin että Jussi oikeasti kuunteli pidätettä. Ope kehotti etsimään laukassakin tunnetta takaosan niiauksesta samaan tapaan kuin pysähdyksissä. Jälleen tarvittiin siis paljon kohottavia pidätteitä, ja taisi sieltä joku pieni niiaus jossain välissä tullakin. Pidemmäksi aikaa en kuitenkaan saanut Jussia jäämään takaosalle, vaan kohta valuttiin takaisin etupainoiseksi. Loppuraveissa jatkettiin vielä etupainoisuuden vähentämistä ja saman niiausidean haeskelua. Sain ajoittain tunteen painon siirtymisestä paremmin takaosalle, ja tästä hetkestä aktivoin liikettä isommaksi eteen. Aika loppui kuitenkin vähän kesken juuri kun tekemisessä alkoi olla ideaa.

En ollut menoomme tänään kovin tyytyväinen, sillä toivotunlaista ryhtiä ei ihan löytynyt vaan liikkuminen oli kautta linjan hiukan liian etupainoista. Esimerkiksi viime viikolla sain Jussin mielestäni parempaan raamiin. Pidätteiden läpimenossa oli ongelmia, ja laukka oli tänään aika huonoa. Ravissa toki esitimme ihan kelvollista liikkumista, mutta vielä ahkerammin saisin tehdä niitä kohottavia pidätteitä. Ehkä en vaan ollut tänään tarpeeksi skarppina ja napakkana. Oikeassa laukassa toki tapahtui merkittävä vinouden korjaus jonka vaikutukset olivat ainakin hetkellisesti tuntuvat. Ei ihan parasta Jussia tänään, mutta joskus sitä on vaan huonompia päiviä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti