Pieniä oivalluksia pimenevässä illassa

Harjoittelu Jussin kanssa jatkui keskiviikkoiltana. Open kysellessä tunnin alussa toiveita tehtävistä oli omana toiveenani (jälleen kerran) laukannostot. Nostojen hiomiseen tuntuu olevan tarvetta aina, ja varsinkin silloin kun on kisat parin viikon päästä.

Mentiin tänäänkin käyntiväistöjä, tällä kertaa ympyröillä väistättäen takaosaa vuoroin sisään ja ulos tavoitteena pyöreämpänä liikkuva hevonen. Takaosan väistätys sisäänpäin oli helpompaa, sillä Jussin etuosa ei ollut vielä oikein hallinnassa ja näin ollen etujalat oli helpompi jarrutella pysymään takajalkoja suuremmalla ympyrällä. Väistö ympyrältä ulospäin sen sijaan takkuili johtuen karkuun vyöryvästä etuosasta samalla kun askellus oli kovin hidasta ja sitkasta, ja ympyrä tahtoi väkisinkin lähteä pienentymään. Lopulta sain open tehotarkkailussa väistön kuntoon vasemmassa eli hankalammassa kierroksessa. Ei siihen sen kummempaa niksiä tarvittu kuin huolellinen ja päättäväinen pidätteen ja pohkeen läpiratsastaminen. Sisäohjasta sai itse asiassa jopa hellittää kun taas ulko-ohjalla piti tehdä napakammat pidätteet. Etuosan hallintaan saamisessa auttoi myös pystymmässä istuminen ja vatsalihasten pitäminen napakkana niin ettei Jussi saanut kiskottua kuskia irti satulasta ja tätä myötä lähtenyt vyörymään omille teilleen. Kun väistö alkoi sujua rehellisesti pohkeeseen ja pidätteeseen vastaten löytyi Jussille myös hyvä pyöreä muoto ja etuosaan keveyttä.

Myös ravissa työskenneltiin ympyröillä, ja ajatuksena oli ratsastaa hevonen suoremmaksi hienovaraisten vasta-asetusten kautta. Alkuun ravityöskentely oli jotenkin hankalaa, sillä tänään Jussi ei hämmästyksekseni lähtenytkään ravissa pyöristymään eteen ja alaspäin vaan oli sen sijaan taipuvainen liikkumaan pää ylhäällä ja selkä alhaalla. Ope muistutteli jälleen varomaan sisäkädellä ottamista ja päästämistä kevennyksen mukana sekä tarjoamaan sisäohjaa hieman enemmän eteenpäin. Sisäkäden rentouttaminen osoittautuikin toimivaksi korjaukseksi silloin kun tämän onnistuin tuntuman sisällä toteuttamaan. Vasta-asetuksesta puolestaan oli apua ulko-ohjan "löytämisessä". Pikkuhiljaa Jussi alkoi vetristyä sekä suoristua, ja siinä vaiheessa kun käyntiväistössä olivat palaset loksahtaneet kohdilleen olikin hevonen yhtäkkiä paljon paremmin avuilla. Tätä kautta löytyi pyöreyttä ja ravityöskentelyn päätteeksi meno näytti kuulemma jo varsin hyvältä. Kysyttäessä totesin ravin tuntuvan vielä vähän pompottavalta vaikka kuulemma Jussi liikkuikin nyt ihan oikein päin. Taisinpa hieman hämääntyä siitä että Jussi liikkui edestä ryhdikkäämmässä ja korrektimmassa muodossa sekä selkä ylhäällä sen sijaan että olisi leijaillut kuolaimen takana muka "ihanan kevyenä".

Lopputunti oli omistettu laukannostoille käynnistä ja ravista pitkillä sivuilla sekä laukan työstämiselle ympyröillä. Laukat nousivat kohtalaisen helposti, mutta heitin tuntumaa pois niin että nostoissa pyöreys katosi. Ope varoitteli myös kääntämästä nostossa lantiota taaksepäin ja selkää notkolle jolloin vaikutus on hevosta hidastava. Laukka ei aluksi oikein tahtonut rullata vaan oli epämääräistä töpötystä. Ympyröillä työskentely oli kuitenkin sikäli tuloksekasta että pikkuhiljaa laukka muuttui sujuvamman oloiseksi. Tähän vaaditiin istunnan korjaamista niin että ylävartalo pysyi hiljaa ja pystyssä vatsalihasten työskennellessä ja lantion kääntyessä vartalon alle, mitä kautta istunnalla sai laukkaan ikään kuin parempaa otetta. Ohjalla puolestaan piti kontrolloida raamia edestä tarpeeksi lyhyeksi ja ryhdikkääksi. Ulko-ohjan tuli olla hyvällä tuntumalla jottei liirailtu ympyrältä ulos, ja pohkeella ja raipalla sai samalla aktivoida askelta energisemmäksi. Yritysten ja erehdysten kautta laukkaankin löytyi lopulta pyöreitä ja edestä kevyempiä hetkiä. Tunnin päätteeksi onnistuin tekemään harjoitusravista vielä nappiin onnistuneen noston, jossa vihdoin maltoin säilyttää tuntuman sekä lantion taaksetaittamisen sijaan kääntää lantiota pikemminkin eteenpäin ja vartalon alle. Jussi oli tässä vaiheessa hyvin kuulolla ja reagoi nostoapuihin välittömästi sekä pyöreyden säilyttäen.

Laukkatyöskentely oli tehnyt siinä määrin hyvää että loppuraveissa Jussi liikkui mukavan ryhdikkäässä muodossa. Ravissa oli nyt sellaista letkeyden tuntua mitä olin alkutunnista hieman jäänyt kaipaamaan. Yllättäen muodon pidentäminen tuotti nyt ongelmia niin ettei eteen-alas venytys tullutkaan ihan itsestään kun sitä lähdettiin lopuksi hakemaan. Tarvittiin vielä parempaa ravin aktivointia sekä enemmän tilaa ja rauhaa varsinkin sisäohjasta jotta Jussi lähti venyttämään pidempään ja matalampaan muotoon sekä samalla askelta edes hieman pidemmäksi. Itse tietysti tässä vaiheessa kellahdin mahdottomaan etukumaraan.

Alkutunnin sekä laukkatyöskentelyn vaikeuksista huolimatta sai lopputulokseen olla ihan tyytyväinen, sillä mielestäni Jussi liikkui lopulta verrattain hyvässä raamissa eikä vain röhnöttänyt etupainoisena kaula kaarella. Sen verran paljon vei hevoseen vaikuttaminen tänään huomiota että valitettavasti istunta-asiat jäivät taka-alalle, ja taisinpa taas sunnuntaisen tsemppauksen jälkeen palata enempi lösöttämään kasassa ja etukumarassa. Laukannostojen suhteen jäi nyt toivottavasti selkäytimeen oivallus siitä miten nosto suoritetaan onnistuneesti, ja toivoakseni osaan ottaa opikseni myös käyntiväistössä tekemistäni havainnoista. Mukavaa että tunnilla oli vain viisi ratsukkoa niin että opelta sai tehtävissä kunnolla huomiota, sillä selvästi kaipasin sekä laukassa että väistöissä opea kertomaan jatkuvalla syötöllä mitä tehdä. Ohjeita noudattaen alkoi sitten tulostakin tulla.

Hankalat ja helpot avotaivutukset

Paluu koulutreenien pariin Sulon kanssa tarkoitti samalla paluuta syväistuimiseen koulusatulaan kolmen viikon tauon jälkeen (ja sen kyllä huomasi). Mentiin tällä kertaa maneesissa neljän ratsukon ryhmässä.

Päivän harjoituksena olivat avotaivutukset, mutta ennen näitä verryteltiin ihan pitkän kaavan mukaan ravissa ja laukassa molempiin suuntiin. Alkuun Sulo lähti ravaamaan ihan nätisti pyöreäksi hakeutuen, mutta ei kestänyt pitkään kun jo onnistuin pilaamaan hyvän alun ja saamaan Sulon kääntymään hirviasentoon. Kuvittelin keventäväni ihan kohtuullisen pystyssä asennossa mutta etukenossa olin silti ja pohkeet samalla liian takana. Hevosen jännittyessä pää taivaisiin oli vaikea löytää tasaista ja pehmeää tuntumaa, ja ohjaan tulikin joko vetoa tai vaihtoehtoisesti lörppymistä pois tuntumalta. Vasemmassa kierroksessa kallistelin hurjasti sisäänpäin jolloin ei Sulokaan tietysti liikkunut suorana. Keventäessä ei istuntaan löytynyt luontevaa otetta millään, ja homma alkoikin tuntua helpommalta kun istuin alas harjoitusraviin. Sulokin alkoi harjoitusravissa liikkua heti paremmin ja ainakin ajoittain pyöreänä. Sulon pyöristyessä vaan lähdin heti vaistomaisesti kumartumaan eteen, ja ope totesikin että istunta näytti paremmalta Sulon kulkiessa väärinpäin.

Laukassa meno oli jälleen sujuvampaa, ja pyöreitä hetkiä nähtiin enemmän vaikka hirvipätkiäkin esitimme etenkin vasemmassa kierroksessa. Istunta pysyi periaatteessa paremmin paketissa, tosin edelleen kenahdin vartalosta eteenpäin saman tien kun laukka alkoi rullata pyöreämpänä. Sulon pyöristyessä oli laukka todella mukavaa ratsastaa, mutta olisin saanut vielä rauhoittaa apujenkäyttöä etenkin käden osalta näinä hyvinä jaksoina.

Avotaivutuksia ratsastettiin ensin käynnissä ja ravissa pituushalkaisijalla. Kovin oli hankalaa, sillä Sulo liikkui edelleen nenä kohti taivaita jolloin kunnollinen asettaminen ja taivuttaminen oli vähän kinkkistä, eikä oma jännittyminen avoa ratsastaessa luonnollisestikaan auttanut asiaa. Erityistarkkailuun sain ottaa etenkin oman suoruuden, sillä myös avotaivutuksessa kroppa kiertyi vasemmalle riippumatta siitä kumpaan suuntaan avoa mentiin. Tämän seurauksena ei Sulo tietenkään pysynyt ihan kärryillä tehtävästä. Kuin ihmeen kaupalla saimme tehtyä sentään pari pätkää edes hitusen onnistuneemmin niin että etuosan voi sanoa siirtyneen haluttuun suuntaan ja hevosen liikkuneen kolmella uralla. Suorassa istuminen olisi varmasti ollut tehtävässä kaiken a ja o, sillä Sulon kaltainen notkea ja nöyrä hevonen epäilemättä tekee hienot avot sillä sekunnilla kun ratsastaja lakkaa sen menoa estämästä ja antaa avut ymmärrettävästi.

Lopuksi mentiin vielä avoja uralla pitkää sivua pitkin laukassa. Vasempaan kierrokseen oli edelleen vaikeaa oman kropan kääntyessä sisäänpäin niin voimakkaasti että Sulo meinasi lähteä sen mukana kokonaan pois uralta. Tämä johti väkinäiseen apujenkäyttöön ja hevosen jännittymiseen. Ehkä laukkaa olisi saanut ratsastaa myös vähän lyhyemmäksi ja puolipidätteillä kasaan niin että avotaivutusta olisi päässyt ratsastamaan vähemmällä kiireellä. Suunnan vaihtuessa laukassa oikeaksi onnistuvat avotaivutukset vihdoin ja viimein asiaankuuluvasti. Oikeassa laukassa meno muuttui kuin taikaiskusta ihanan helpoksi ja etuosan siirtäminen uralta avotaivutukseen oli mitä luontevinta. Edelleen tosin oma painoni lähti kuulemma liiaksi vasemmalle, mutta enpä muista menneeni ehkä koskaan yhtä hyvää avotaivutusta laukassa. Hienoa että sentään tunnin lopuksi saatiin tällainen hyvän mielen pätkä kaiken epätoivoisen pakertamisen päätteeksi. Palasten loksahdettua laukassa kohdilleen oli meno vielä loppuravienkin aikana mukavan pyöreää, ja liikkeessä oli parempi imu eteenpäin kuin alkutunnista.

Sulon kanssa voi meno kyllä vaihdella aivan hetkessä nihkeästä ja väkinäisestä todella ihanaan, ja syy näihin muutoksiin löytyy kokonaan satulan päältä. Kun vaan kuskilla lamppu syttyy niin hevonen toimii heti kuin unelma, mutta silloin kun tekemiseen ei löydy sitä oikeaa tatsia niin eipä tulekaan mistään mitään. Tavallaan kovin ärsyttävää tietää että meno voisi ravissa olla aivan yhtä helppoa ja hienoa kuin oikeassa laukassa kun vain saisin oman kropan järjestykseen. Samaan aikaan tämä on toki mainio motivaattori ruveta itseään siihen järjetykseen laittamaan. Mikä parasta nyt vaikuttaa siltä että loppukesän pikkuprojektiksi aikomani viikoittainen harjoittelu Sulon kanssa saattaa jatkua pidempiaikaisestikin.

Voihan oikea käsi

Pitkästä aikaa (tai no, reilun kahden kuukauden tauon jälkeen) sain tunnille Jussin. Erittäin todennäköisesti Jussi tulee olemaan ratsuni syksyn ensimmäisissä koulukisoissa, joten hyvä alkaakin taas hioa yhteistyötä.

Aloitettiin tänään pitkillä sivuilla ratsastettavilla käyntiväistöillä sekä ravityöskentelyllä pääty-ympyröillä. Väistöt jäivät molempiin suuntiin aika nihkeän oloisiksi. Pohjetta sai käyttää aika napakasti jotta tuli kunnon poikitusta. Suurimmat ongelmat liittyivät kuitenkin ohjaan, sillä Jussi olisi tahtonut mönkiä etupainoisena ja vyöryä hitaasti mutta päättäväisesti eteenpäin pidätteistä välittämättä. En sitten osannut soveltaa tilanteeseen muuta ratkaisua kuin aika voimakkaat ohjasotteet jotta sain etuosaa jarrutettua, mutta vetämällähän ei etuosa rehellisesti kevene joten ajoittain väistöt olivat sellaista sitkasta vetokilpailua. Jussilta olisi kaivattu huomattavasti herkempää ja nopeampaa reagointia sekä pidätteeseen että pohkeeseen, mutta voin kyllä syyttää tästä hitaudesta ihan itseäni sillä minähän se apujen voimakkuudesta ja hevosen niille kuurouttamisesta vastasin. Hevosen ollessa avuille hidas kävi taas perinteiseen tapaan niin että jännitin väistössä itseni ihan suolapatsaaksi ja väänsin kroppaa vinoon. Ihan kuin se väistö hammasta purren ja väkipakolla sujuisi sen paremmin. Joitakin parempiakin väistöaskeleita toki esitimme silloin kun sain etuosan riittävästi kontrolliin sekä vauhdin että lapojen menosuunnan suhteen.

Oikean pohkeen väistö. Vasen pohje tavalliseen tapaansa irtautuu hevosesta...

Ravissa oli odotettavasti kivempaa. Turhan matalaksi meinasi muoto taas painua, ja yritinkin saada Jussia ryhdikkäämmäksi sekä kädellä kohottaen että pohkeella aktivoiden. Tavoite oli saada säkää ja kaulan tyveä ylöspäin. Vähän hidasta oli reagointi pohkeeseen vaikka Jussi liikkuikin sinänsä melko hyvin eteen. Käytin liikaa pohjetta saamatta reaktiota, ja ope kehottikin läpi tunnin käyttämään pohjetta vain hyvin kevyesti ja sen sijaan aktivoimaan liikettä enemmän raipalla. Korjattavaa löytyi myös jo keskiviikkona puheeksi tulleesta sisäkädestä joka tahtoi liikkua kevennyksen mukana eteen ja taakse. Tämä oli varmaan yksi syy siihen että Jussi lähti helposti painumaan matalaksi ja kuolaimen taakse. Toimiva korjaus oli oman kropan ryhdistäminen pystympään ja näin painopisteen siirtäminen taaemmas, minkä vaikutus näkyi heti myös hevosessa painon siirtymisenä edestä taakse. Tämä oli hyvä motivaattori muistaa pitää istunta pystyssä ja vatsalihakset käytössä koko tunnin ajan. Olinkin huomaavinani sekä videoilla että tilannekuvissa etten kenottanut niin pahasti kasassa ja etukumarassa kuin yleensä. Harjoitusravissakin löytyi mielestäni vähän parempi ja jämäkämpi istunta vähemmällä yläkropan sekä pohkeen heilunnalla. Vasemman pohkeen heilunta on jo lähes siedettävällä tasolla mutta oikean kanssa on vielä enemmän tekemistä (koska oikea lonkka pahemmin jumissa). Varsin mukaviakin pätkiä ravissa koettiin niin että välillä Jussi liikkui lyhyemmässä ja korkeammassa raamissa, mutta sitten taas sukelleltiin liikaa alaspäin.

Ei taida niskahihna olla ihan korkeimpana kohtana. Kyynärpäissä kuitenkin kulma, jee!

Niska edelleen turhan matalalla.

Vähän ryhdikkäämmältä näyttävä hetki.

Lopputunnin ohjelmassa oli pituushalkaisijalla käynnissä sulkutaivutuksia suuntaa vaihdellen, sekä näiden jälkeen laukannostot pituushalkaisijan lopussa ja uralta laukkavoltteja. Sulkutaivutuksissa oli samat ongelmat kuin alkutunnin väistöissä eli tönkkösuolattua ratsastajaa oli listalla. Takaosaa oikealle väistättäessä istunta vääntyi ihan hurjalle mutkalle niin että lantio putosi vasemmalta alas ja oikea kylki meni kasaan. On se Jussi aika epeli kun pystyy tällaisen kuskin alla tekemään sulkutaivutukseksi tunnistettavaa liikettä. Hoksasin vähän turhan myöhäisessä vaiheessa että parasta oli pitää sulkutaivutuspätkät lyhyinä sen sijaan että paarustettiin samaa sulkua koko kentän mitalta. Tekeminen nimittäin pysyi omalta osaltani vähän rennompana ja irtonaisempana aina ensimmäisten askelten ajan ja muuttui sitä väkinäisemmäksi mitä pidempään yritin samaa liikettä jatkaa. Jussikin teki näin ollen lyhyet sulkupätkät paljon yhteistyöhaluisemmin. Bonuksena ehdittiin tehdä aina yhden kierroksen aikana sulut molempiin suuntiin.

Sulkutaivutusta oikealle.

Laukka ei tänään tuntunut oikein sujuvalta. Oikeassa laukassa havaitsin epätahtisuuden tuntua mitä Jussin laukassa aina välillä esiintyy silloin kun se liikkuu jäykästi ja huonosti. Loppua kohti tämä kuitenkin poistui ja laukka alkoi rullata paremmin. Tuntumaan ei löytynyt laukassa kaivattua pehmeyttä ja keveyttä, ja vähän pitkän puoleisena mentiin eikä varmasti ollut selkä kunnolla käytössä. Ope muistutteli istumaan laukassakin enemmän takareisien päällä sekä varomaan sisäkäden liikkumista laukan mukana taaksepäin. Etenkin oikea käsi tuppasi soutamaan. Oikeassa laukassa jäin ylipäänsä liikaa kiinni sisäohjaan niin että kaula meni volteilla liian linkkuun ja hevonen lähti liirailemaan ulospäin.

Loppuraveissa Jussi liikkui aika hyvällä aktiivisuudella eteenpäin, ja muoto oli edestä ajoittain ihan hyvä eli ei täysin matala ja pitkä. Kierroksen ollessa oikea teki sisäkäsi taas ärsyttävää edestakaisliikettä, vähän kuin huomaamatta pientä asetusta ja myötäystä jatkuvalla syötöllä. Huomasin tämän kyllä hevosen pään huojumisena, ja opekin muistutteli ettei sillä kädellä tarvitse jatkuvasti varmistella hevosen muotoa vaan kyllä se siellä tuntumalla pysyy vaikka käsi on hiljaakin. Keskittymällä sain kättä ehkä ajoittain rauhoitettua, mutta tämä taas heijastui muihin kohtiin istunnassa. Käytännössä korjailin vuoroin kättä rauhallisemmaksi, takareisiä kiinni hevoseen, omia lapoja yhteen tai ylävartaloa pystyyn, ja aina yhden korjaantuessa tuntuivat kolme muuta pääsevän herpaantumaan. Ihan mukavasti Jussi kulki mutta olisi varmaan mennyt paremminkin jos olisin saanut itseni järjestykseen.

Käsiongelma turhautti tunnin päätteeksi ja tuntui myös siltä ettei nyt päästy Jussin kanssa ihan sille tasolle missä mentiin kesäkuun puolella kouluratakurssilla ja Mintin valmennuksissa. Silloin mielestäni liikuttiin vähän ryhdikkäämmässä muodossa, vaikka siihen suuntaan toki tänäänkin hetkittäin päästiin niin ettei meno ravissa mitenkään täysin huonoa ollut. Laukassa on homma toiminut huomattavasti paremminkin kuin nyt ja väistöliikkeisiin ei paljon muuta jäänytkään kuin korjattavaa. Toisaalta keskikropan toiminta etenkin harjoitusravissa tuntuisi omasta mielestäni vähän kehittyneen ja istunta näin ollen edes hieman siistiytyneen, mikä on erinomaisen hyvä asia. Ehkä seuraavissa kisoissa ei tarvitse hävetä pomppivaa alapohjetta enää ihan niin paljon.

Laukan arpomista sarjoilla

Tälle viikolle järjestyi mukavasti toinenkin hyppytreeni Sulolla, sillä päästiin lauantaiaamusta omalle tunnille Annen ja Noran kanssa. Sulo vaikutti taas alkuverryttelyssä ensin hieman laiskalta, sillä ravissa meno oli aika nukahtanutta. Oma kroppa ei tuntunut toimivan lainkaan ja istunta sekä kevennys paitsi tuntuivat varmasti myös näyttivät kamalilta. Kaikki muuttui heti kun päästiin laukkaamaan. Sulo alkoi liikkua hyvällä energialla ja pyöreänä, ja itsenikin sain satulassa paljon parempaan järjestykseen. Ylitettiin isolla pääty-ympyrällä puomia sekä laukanvaihdolla että ilman. Pientä hakemista oli jotta myös takaosa tuli vaihtoon mukaan, mutta pari onnistunuttakin vaihtoa saatiin tehtyä.

Päivän harjoitukset koostuivat yhden ja kahden askeleen sarjoista hieman vaihtelevan pituisilla väleillä. Aloitettiin 7 metrin mittaisella yhden askeleen sarjalla, jossa siis väli oli vähän pitkähkö ottaen huomioon että esteet olivat vielä ristikoita. Väli tuottikin meille pieniä ongelmia, sillä ponnistuspaikka jälkimmäiselle osalle tahtoi väkisinkin jäädä aika kauas niin että hypystä tuli pitkä ja laaka. Sisäänhypyn ponnistuspaikan kanssa oli myös pientä hankaluutta. Hypyn ajautuessa pohjaan lähdin ennakoimaan ylävartalolla kun odotin Sulon lähtevän sittenkin kaukaa, mutta kuten ope totesi ponnistuspaikasta tulisi tehdä itse ratkaisu ja kertoa se hevoselle eikä jäädä arvailemaan. Lopulta päästiin sarjalle sujuvammassa laukassa ja kun muistin vielä välissäkin pitää pohkeet kiinni oli hyppy kakkososallekin parempi.

Seuraava tehtävä oli lyhyehkö (8,5 m) kahden askeleen sarja. Tämän suoritimme oikein sujuvasti ja helposti Sulon laukan ollessa matalilla (max 60 cm) korkeuksilla tähän väliin sopiva. Erillisenä tehtävänä tultiin vielä neloissarjaa jonka välit olivat 6,3 m, 9,5 m (?) ja viimeisenä yhden askeleen väli jonka metrimäärä ei jäänyt mieleen. Kavalettikorkeuksilla välit osoittautuivat aika passeleiksi ilman sen suurempia säätöjä.

Lopuksi tultiin kaikki sarjat yhteen putkeen järjestyksessä 7 m väli - neloissarja - 8,5 m väli - neloissarja uudestaan.Neloissarjalla oli lisäksi tavoitteena laukanvaihdot ensin oikeasta vasempaan ja sitten toisin päin. Ensimmäinen kierros hypättiin noin 60 cm korkeudella ja meni omalta osaltani aika epämääräiseksi sähläämiseksi. Ekalle esteelle ei taas ponnistuspaikan katsominen onnistunut vaan pohjaan mentiin. Sama tapahtui neloissarjan ekalla osalla, jolla myös lähdin ennakoimaan hyppyä ylävartalolla. Koko neljän esteen linja meni kiemurteluksi, ja eihän se laukka vaihtunut vasemmaksi kun viimeisessä välissä käytännössä johdin oikealle. 8,5 m sarja kahdella askeleella oli muutoin sujuva mutta väli jäi vähän turhan ahtaaksi. Suorana ei taaskaan pysytty vaan jälleen tultiin väärässä laukassa alas. Ennen neloissarjaa sain lopulta ajatukset kasaan ja ryhtiä tekemiseen niin että tämä radan päättävä sarja oli jo ihan asiallista menoa.

Toiselle, noin 70-80 cm:iin korotetulle kierrokselle lähdin tietenkin petraamaan suoritusta. Ratsastin nyt Sulon laukkaan vähän lisää kierroksia ja taisipa Sulo itsekin heräillä kun puomit nousivat hieman ylemmäs. Ponnistuspaikat alkoivat löytyä kohdilleen kun laukassa oli parempi energia, ja suoritimme kaikki sarjat varsin mallikkaasti päättäen tunnin osaltamme päivän parhaaseen suoritukseen. Puutteeksi jäivät turhanpäiväiset laukanvaihtelut sarjaväleissä. Laukka tahtoi vaihtua melkein joka hypyssä, ja niinpä jouduttiin taas kaarteissa korjailemaan. Neloissarjalla vaihdeltiin laukkaa ees ja taas, mikä ei sinänsä tietysti haittaa niin kauan kun ulos tullaan halutussa laukassa - nyt tämä onnistui oikealle mutta ei vasemmalle.

Tälläkin kertaa kävi siis niin että pienillä korkeuksilla sählättiin mutta puomien noustessa meno parani heti. Enää ei pelota mahdolliset kiellot lainkaan vaan luotto Suloon on kohentunut huomattavasti, jolloin luonnollisestikin meno on vapautuneempaa ja rennompaa myös esteiden noustessa. Kun sekä ratsastaja että hevonen ovat nyt menossa esteelle reippaalla asenteella niin lähtökohdathan on ihan hyvät. Seuraava askel on sitten se ponnistuspaikkojen ja oikeiden laukkojen hiominen.

Videolla näkyy lopuksi hypätyt radat. Kiitokset Annelle joka kuvasi taidokkaasti hevosen selästä käsin.

Liikaa liikkuvia osia

Hevostenjaossa sattui kohdalleni pitkästä aikaa Potter. Potterilla on periaatteessa ihan mukava mennä koulutunnilla, mutta sen todella hankalat ja pomppuisat askeleet asettavat kyllä erityishaasteita etenkin kaltaiselleni ratsastajalle jolla ei istunta muutoinkaan ole lähellekään kunnossa. Tiedossa oli siis heiluntaa ja hytkyntää jos mahdollista tavallistakin enemmän.

Tunti aloitettiin tällä kertaa käynti- ja laukkatyöskentelyllä. Päädyissä laukattiin ympyröillä ja pitkillä sivuilla työstettiin käyntiä. Aloitettiin oikeassa kierroksessa, joka osoittautui ainakin istunnan puolesta jostain syystä hankalammaksi. Oikeassa laukassa koko istuntapaketti levisi ihan täysin niin että yläkroppa heilui laukan mukana edestakaisin ja siinä samalla ei käsiäkään saanut pidettyä hiljaa. Taas olisi pitänyt tehdä jotain niillä paljonpuhutuilla vatsalihaksilla jotta liikkeeseen myötääminen olisi tapahtunut lantiossa ja ylävartalon olisi saanut rauhoitettua. Lonkatkin tuntui jopa kiristyneen entisestään niin että kroppa meni pakostakin etukenoon ja jalat nousivat ylös. Varsinkin sisäkäsi teki tahatonta liikettä laukan ja sen mukana keinuvan istunnan tahdissa, mistä syystä Potter tuppasi yliasettumaan oikealle sekä hidastelemaan. Ope ohjeisti myötäämään kädellä laukan mukana eteen kohti hevosen suuta, mutta en onnistunut löytämään keinoa toteuttaa tämä niin että tuntuma olisi säilynyt. Sekä hevosessa että omassa kropassa tuntui olevan aivan liikaa liikkuvia osia.

Vasemmassa kierroksessa laukka toimi paremmin, ja sain hetkittäin hieman ideaa siitä kuinka saada istuntaa rauhoitettua ja jämäköitettyä holtittoman hytkymisen sijaan. Kädetkin pysyivät vasemmassa laukassa paljon rauhallisempina ja tuntuma luontevampana. Tähän kierrokseen kuitenkin ongelmaksi koitui Potterin taipumus liirailla oikeaa pohjetta vasten niin että ympyrät meinasivat venyä pois uriltaan. Itse puolestani kiersin kroppaa liikaa vasemmalle, niin että lopputuloksena molemmat osapuolet pullauttivat oikean kylkensä ulos. Ratkaisu ulos ympyrältä tunkemiseen olikin oman kropan suoristaminen ja oikean kyljen napakoittaminen yhdessä tomerien ulkoapujen kanssa.

Tunnin loppupuoli ratsastettiin lävistäjiä sekä päätyihin ympyröitä harjoitusravissa. Lävistäjien keskellä tehtiin siirtymiset käyntiin muutamien askeleiden ajaksi. Harjoitusravissa istunta pysyi yllätyksekseni kasassa paremmin kuin laukassa, vaikka toki ylävartalo ja pohje edelleen heiluivatkin. Potterin liikkuminen olisi saanut olla tarmokkaampaa, mutta nyt päähuomio meni kyllä istuntajuttuihin. Hölköteltiin pyöreähkössä mutta hyvin pitkässä muodossa. Siirtyminen käynnistä raviin tuppasi olemaan hidasta, ja näissä sorruin aluksi tuuppimaan istunnalla eteenpäin. Open huomautuksesta keskityin istumaan siirtymisissä ja käynnissä ylipäänsä ihan hiljaa, ja näin siirtymisistä tuli eleettömämpiä.

Lopuksi otettiin lävistäjillä vielä muutama keskiravipätkä, jotka tosin meidän osaltamme jäivät aika laimeiksi. Tämä meidän "keskiravitempo" olisi varmaan todellisuudessa ollut se sopiva harjoitusravitempo. Pieni eteenratsastus teki kuitenkin hyvää, ja kun siirryttiin loppukeventelyihin lähti Potter aika mukavasti venyttämään pyöreäksi eteen-alas. Tunnin viimeisistä minuuteista jäi loppujen lopuksi ihan hyvä fiilis kun hevonen liikkui rentona ja pyöreänä, ja onnistuinpa sitä omaa kevennystäkin hieman skarppaamaan niin etten vain lösöttänyt etukumarassa vaan sain hieman aktvoitua vatsalihaksia käyttöön ja lantiota paremmin vartalon alle.

Eipä tullut yllätyksenä että Potterin kanssa oli istunnan saralla kovasti vaikeuksia. Kun nyt ensin saisi ne istuntapalikat kohdilleen edes tasaisilla askelilla varustettujen ponien kyydissä, mikä ei tunnu olevan helppoa sekään. Ei se silti varmaan pahaa tee käydä toisinaan myös Potterin satulassa antamassa kropalle oikein extrahaastetta.

Laukanvaihtoja urakalla

Tiistain Sulo-illan ohjelmassa oli tällä kertaa esteitä. Hypättiin jälleen ulkokentällä.

Tunti aloitettiin noin 10 cm maasta nostetuilla puomeilla, joiden yli ravattiin suoraa linjaa pitkin. Sulo ei alkuun ollut aivan hereillä joten ensin tuli aika lailla kolistelua. Ravia aktivoimalla alkoi jalat nousta paremmin. Samaa puomisarjaa tultiin myös laukassa innariväleillä. Ei ongelmia tässä, vaan päästiin lähestymään puomeille sopivan kontrolloidussa mutta energisessä laukassa.

Hyppääminen aloitettiin neljän esteen jumppasarjalla, jolta jatkettiin kaarros pystylle (kuvassa este 5 käänteiseen suuntaan) oikeassa laukassa, vaihto vasempaan ja kaareva tie lainelankulle (este 4 käänteisesti). Aloitettiin muutoin ihan nätisti, mutta selkeä johtaminen unohtui ja kaareva linja mentiin näin ollen väärässä laukassa. Seuraavalla kierroksella Sulo pullautti jumppasarjalla oikeaa kylkeä ulos ja laukka vaihtui vääräksi. Kaarevalla linjalla hypyt menivät ihan juureen joten ei paljon lämmittänyt vaikka vaihto nyt onnistuikin. Tämän jälkeen aloinkin kyttäillä ponnistuspaikkoja enkä osannut samalla keskittyä riittävään suunnan tiedotukseen. Jouduttiin höyläämään kaarevaa linjaa vielä pari kierrosta ennen kuin vaihto vasempaan laukkaan vihdoin onnistui. Taktiikaksi otin ratsastaa esteelle hieman vinosti kohti oikeaa reunaa, mikä auttoikin kunhan vaan ehdin ja muistin ajoissa johtaa kohti vasenta. Lainelankkupystyllä laukka puolestaan vaihtui takaisin oikeaksi helposti ja automaattisesti. Aiemminkin olen huomannut että Sulon kanssa vaihto on näin päin helpompi.

Kun vaihdot kaarevalla linjalla oli vihdoin saatu onnistumaan hypätiin lopuksi pieni radanpätkä kahteen kertaan, ensin matalilla korkeuksilla. Tutuksi tullut jumppasarja hoitui tuosta vaan, mutta neljän askeleen väli kakkoselta kolmoselle ei mennyt ihan putkeen. Hyppy kakkoselle oli pieni, enkä älynnyt ratsastaa ajoissa eteen. Niinpä otettiin kolmoselle vielä viides miniaskel samalla kun itse jo vähän sukeltelin hyppyyn. Ei mikään sujuvin esitys mutta laukka vaihtui kuitenkin. Lainelankulla (4) onnistui vaihto oikeaan laukkaan, mutta kaarella kohti vitosta edettiin kiemurrellen ja taas ajettiin aivan esteen juureen. Vitoselta oli tarkoitus jatkaa vasemmalle, mutta suunnan tiedotus ei toiminut ja laukka jäi vaihtumatta.

Töppäilyistä huolimatta saatiin mennä toinen kierros korotetuilla esteillä eli 75-80 cm:ssä jumppasarjan jäädessä matalammaksi. Jumpalle tullessa tipahdettiin nyt raville kun Sulo jäi tuijottelemaan häiriötekijöitä horisontissa, mutta selvittiin silti ihan kunnialla. Jumppasarjan jälkeen ratsastin laukkaan lisää energiaa, ja sisäänhyppy neljän askeleen linjalle olikin sujuva. Tämän jälkeen lähdettiin jostain syystä liiraamaan vasemmalle, mutta okserille päästiin mutkankin kautta neljällä askeleella hyvään paikkaan. Laukanvaihtokin onnistui. Kaarevalle linjalle saatiin hyvät hypyt hyvistä paikoista, mutta laukka jäi laineella vaihtumatta ja vitosesteeltä unohdin kääntää vasemmalle. Otettiin kaareva linja vielä uusintana, ja nyt onnistuivat niin hypyt kuin vaihdotkin näppärästi vaikka edelleen hieman mutkiteltiin välissä.

Näköjään suorituksemme paranivat esteiden noustessa, mikä ehkä johtuu siitä että isommille esteille tuli ratsastettua laukka aktiivisemmaksi. Sulokin taisi valpastua esteiden kasvaessa. Itsestäni tuntui siltä että jopa hieman tuuppasin Suloa kohti esteitä, mutta en kuulemma mitenkään liikaa vaan pohje oli juuri sopivasti kiinni lähestymisissä. Ponnistuspaikkojen kanssa oli nyt vähän ärsyttävää säätämistä, oma silmä ei oikein tuntunut pelittävän. Toisaalta ponnistuspaikkapulma tuntui ratkeavan esteiden nostamisella ja paremmalla eteen sujumisella. Hauskaa oli että ope kehui tämänkertaista ratsastustani rohkeaksi - se siis näkyy ulospäinkin että olen siirtynyt esteratsastuksen suhteen aivan uudelle, rohkeammalle vaihteelle! Kyllä onkin mahtavaa hypätä kun ei pelota eikä jännitä, ja kiva että Sulonkin kanssa ollaan pikkuhiljaa siirtymässä hieman isompiin esteisiin. Nyt kannattaa hypätä kun on flow päällä!

Tutisevasta tätiratsastajasta pöljäksi poniratsastajaksi

© Noora Kela

Sairastuin taas sopivasti kisojen alla niin että viimeinen treeni keskiviikkona jäi kuumeen takia välistä. Onneksi ehdin kuitenkin toipua riittävästi osallistuakseni oman seuran syyskauden avajaiskisoihin. Luokkana oli siis 80 cm arvostelulla 367.1 ja kisakumppanina uskollinen luottoratsu Eetu. Pientä kisajännitystä ehti aamun aikana nousta, mutta hämmästyksekseni jännityksen taso pysyi hyvin lievänä. Flunssakohan se sitten oli pehmentänyt pään niin että päälle naksahti peloton ja suorastaan vähän holtitonkin rämäpäävaihde, jollaista en ole tiennyt itseltäni enää näin aikuisiällä löytyvänkään.

Verryttelyaikaa oli aika lailla sopivasti, vaikka pieni kiireentuntu meinasi tullakin. Otettiin verryttelyhyppyinä pari pienempää estettä ja sitten ratakorkeudessa jokunen kerta pystyä ja okseria. Helpon ja varman oloista oli meno, tosin Eetu hakeutui tapansa mukaan mieluummin hieman lähelle estettä kuin hyppäsi kaukaa. Tämä huomio olisi ollut syytä laittaa korvan taakse radalle lähtiessä, mutta eihän me päättömät poniratsastajat sellaisia mietitä.

Ratapiirroksen muisti ikuistaa luokassa nelossijan napannut Anne.

Päivän rata oli veikeä sillä enimmäkseen hypättiin suhteutettuja linjoja. Ennakkoon stressasin siitä että lähes kaikki alastulot 1. vaiheen radalla tulivat oikeaan laukkaan, mikä enteili meille siis runsasta ristilaukkailua ja rytmin rikkomista. Itse suorituksen aikana tämä ei kuitenkaan suuremmin ehtinyt häiritä vaan laukat korjailtiin siinä sivussa kaarteiden aikana. Lähdin suoritukseen jotenkin epätodellisessa olotilassa, mutta rata alkoi vaivattoman ja sujuvan oloisesti ponnistuspaikkojen osuessa kohdilleen kuin itsestään. Kolmen askeleen väli kolmoselta neloselle jäi hieman pitkäksi, mutta Eetu venytti neloselle hienosti vähän pidemmän hypyn. Laukanvaihto vitosella ei luonnollisestikaan onnistunut, mutta aikaa oli korjata ja viimeinen suora linja kutoselta seiskalle sujahti näppärästi viidellä askeleella aiotun kuuden sijaan. Kasikympin okseri näytti suorastaan herttaisen pieneltä.

Ekalla esteellä. © Noora Kela

Kolmoseste. © Noora Kela

Esteellä numero 6. © Venla A.

Meno tuntui niin hyvältä (ja kuten sanottua päässä oli jokin vipu aivan oudossa asennossa) että lähdin vähän liiankin kovalla innolla suorittamaan kakkosvaihetta tavoitteena hyvä aika. Kolmen askeleen linja kasilta ysille oli varsin nappisuoritus, ja kympille sain ratsastettua mielestäni aika hyvän ja riittävän lyhyen tien. Sitten iskikin vauhtisokeus kun meno tuntui lähes liian hyvältä ollakseen totta ja nopea nolla alkoi vilkkua mielessä. Välissä kympiltä yhdelletoista olisi pitänyt ottaa ehkä hieman kiinni kun vauhtia oli nyt perusrataa enemmän, mutta sen sijaan usvatin tyytyväisenä eteenpäin ja kun oma silmä petti niin että ponnistuspaikka näytti muka jäävän kauaksi lähdin vain tuuppaamaan ponia pitkään hyppyyn. Tässä järki ja maltti jäivät vaarallisesti matkasta, ja kun tosiaan etäisyysarviokin petti pahemman kerran niin lähdin hyppyyn askeleen liian aikaisin. Sitten asiat tapahtuivatkin aika nopeasti kun erkanin esteen päällä ratsustani ja tömähdin kenttään. Äh ja pöh! Saman tien alkoi harmittaa miten tyhmään ja älyttömään virheeseen olinkaan sortunut. Sain kehotuksen jatkaa rata loppuun joten hyppäsin takaisin odottamaan jääneen Eetun kyytiin ja suoritimme kauniisti vielä viimeiset kaksi estettä.

Este numero 10 jonka jälkeen kuskilta lähti homma lapasesta. © Venla A.

Toisaalta nauratti oma pöljäily ja toisaalta harmitti vietävästi kun rata oli muuten niin hyvä ja tulossa oli suhteellisen nopea aika jolla olisi hyvinkin voinut päästä jopa sijoituksille asti. Sitten piti mennä tekemään tällainen ihan käsittämätön arviointivirhe.

Päivän plussat:
+ Todella mainiosti hyppäävä Eetu. Hieno, hieno poni!
+ Puhdas ja sujuva perusrata sekä hyvä kakkosvaiheen aloitus
+ Kasikymppi tuntui sopivalta korkeudelta ja sitä oli mukava hypätä
+ Peloton ja huoleton mielentila
+ Uskalsin lähteä yrittämään hyvää aikaa varovaisen varmistelun sijaan
+ Tahtoo uudestaan!

Ja se pitkä miinus:
- Pelottomuuden kääntöpuolena tuli järjettömyys. Ainoa ratkaisu ei ole ratsastaa eteen vaan väleissä voi ottaa myös kiinni! Se viimeinen askel ennen yhtätoista olisi sitä paitsi mahtunut mukaan oikein hyvin, joten mitä ihmettä mahdoin ajatella kun hätiköin hyppyä askeleen verran liian aikaisin?? Tähän ikään luulisi myös oppineen että hevosen edelle ei sukellella, mutta nytpä tämä tärkeä sääntö unohtui ja sitten kävi hassusti. Tyhmä, tyhmä minä!

Virheistä kuulemma oppii joten ehkä sitten ensi kerralla ei tule tehtyä näin tyhmää mokaa. Parempi kuitenkin näin päin että asenne on reipas ja yritys kova, siihen kun sitten yhdistetään vielä vähän lisää malttia ja ajatusta niin pääseekin jo aika pitkälle. Viimeiset kymmenen vuotta olen jaksanut ihmetellä miten sitä "silloin nuorena" oli uskallusta hypätä ja kisata edes sillä tasolla kuin silloin menin, mutta alkaa vaikuttaa siltä että rohkea esteratsastajasivupersoonani on sittenkin vielä olemassa. Nyt kun on ihan kasikympin rata hypätty kisoissa (ja vieläpä hyväksytysti kun perusradan kuitenkin läpäisimme) niin johan tässä voi todeta että esteratsastajaminäni on pitkän hiljaiselon jälkeen palannut areenoille. Seuraavaksi voisi vaikka treenata vähän lisää jotta älyttömimmät virheet jää kisoissakin tekemättä.

Noralle kiitos videosta ja Venlalle sekä Nooralle kiitos kuvista!