Ponnistuspuomien ihanuus

Varhain lauantaiaamuna hypeltiin taas omalla kolmen hengen tunnillamme Annen ja Noran kanssa. Ratsunani oli tietenkin Sulo, jonka kanssa edellisen kerran hypättiin kaksi viikkoa sitten vähemmän hyvin sujuneissa kisoissa. Käsittääkseni Sulo ei kisojen jälkeen ollut hypännyt ylipäänsä lainkaan, mikä saattoi olla ihan hyvä juttu sillä tänään se vaikutti innokkaalta päästessään esteille pienen tauon jälkeen. Viimeaikaisten ongelmien vuoksi sekä itseluottamukseni että luottamukseni Suloon olivat aika lailla nollassa, ja toivoinkin tunnin tehtäviksi "jotain pientä ja helppoa" minkä kautta luottamusta ja varmuutta saataisiin hieman palauteltua.

Ravissa verrytellessä Sulo vaikutti melkoisen hitaalta pohkeelle, mutta kun päästiin laukkaamaan niin hevonen heräsi ja isompiakin vaihteita alkoi löytyä. Hetken laukattuamme alettiin ylittää verryttelytehtävänä ponnistuspuomilla varustettua minipystyä. Tätä tultiin muutama kierros ensin oikeassa laukassa ja sitten vastaavaa estettä vasemmassa laukassa, ja kaikki vaikutti olevan Sulon kanssa ihan kunnossa. Askel oli helppo katsoa sopivaksi maapuomille, jonka jälkeen ei tietysti itse esteessä ollut mitään ongelmaa. Voi kun isommille ja apupuomittomille esteille pystyisi ratsastamaan aivan yhtä rauhallisesti ja harkiten niin ei olisi ponnistuspaikkojen kanssa mitään hätää!

Päivän tehtävät pidettiin tosiaankin aivan simppeleinä, eli hypättiin pitkän sivun suuntaisia pystyjä ja lävistäjäoksereita joihin kaikkiin laitettiin ponnistuspuomit avuksi. Pystyille puomit tulivat 2,5 metrin etäisyydelle eli "innarivälillä", kun taas oksereille puomilta oli 5 metriä eli yhden laukan väli. Neljän esteen kuviota tultiin ensin kaksi kierrosta putkeen eli kahdeksan esteen ratana. Ensimmäisellä kierroksella esteet pysyivät turvallisen pieninä noin 50 cm:ssä. Pystyt olivatkin meille jo tuttuja ja ylittyivät helpon ja varman oloisesti. Okserit epäilyttivät aluksi sen verran että en puomilta ratsastanut tarpeeksi rohkeasti eteen vaan jäin itse himmailemaan, ja niinpä ensimmäiselle okserille otettiin ylimääräinen miniaskel. Kun molemmat okserit olivat ylittyneet kertaalleen muuttui ratsastukseni vapautuneemmaksi, ja seuraavilla kerroilla lähestymiset olivat sujuvampia ja rohkeampia. Sen verran kuitenkin varmistelin ja epäröin että olin vähän kömpelö mukautumaan hyppyihin oksereilla, mutta Sulo hyppäsi esteet hienosti ilman mitään todellisia aikeita pysähtyä.

Seuraavalle kahdeksan esteen hyppykierrokselle esteitä hieman korotettiin. Nyt kävi päinvastoin kuin edelliskierroksella, eli pystyillä oli pientä epäselvyyttä askeleen sopivuudesta puomille ja hidastusta esteen edessä. Ensimmäinen pysty kolahtikin alas kun tultiin niin hitaasti ja tuupaten. Oksereille Sulo sen sijaan meni nyt hyvällä imulla niin että apupuomin jälkeen ei ollut enää mitään jarrua tai epäröintiä. Oksereilla pääsin ihan hyvin mukaan hyppyihin ja laukatkin vaihtuivat toivotusti, mutta pystyillä tuli kömpelömpiä mukautumisia askelten arpomisen seurauksena ja pari turhaa laukan vaihtumistakin pääsi tapahtumaan. Vähän liikaa jännitystä oli siis ratsastuksessani vielä mukana (enkä muistanut hengittää), vaikka radan edetessä pääsinkin rentoutumaan ja rytmiin mukaan jo paremmin.

Lopuksi hypättiin vielä lyhennetty kierros eli neljän esteen pätkä isompana, arvioni mukaan esteet olivat 70-80 cm. Sulo oli hypännyt tähän asti niin hyvin että uskalsin tulla myös okserit tällä korkeudella, vaikka itseluottamuksen puutetta oli havaittavissa vieläkin. Päätin kuitenkin että kyllä näistä selvitään, ja tästä viimeisestä hyppykierroksesta tulikin päivän paras pätkämme. Sulo meni esteille hyvällä energialla, eikä mistään epäröinneistä ollut tietoakaan. Oikean laukan pystyllä koin pienen epävarmuuden puolisekuntisen, minkä seurauksena Sulo hiukan hidastui ponnistukseen tullessa, mutta nätisti yli mentiin tästäkin. Okserit ylittyivät taas ihanan sujuvasti, ja ottaen huomioon millaisista epäuskon lähtöasetelmista tänään aloitettiin niin kylläpä olikin hienoa päästä tunnin lopuksi "isojen" oksereiden yli!



Tämä tunti tuli itseluottamuksen kohottajana todella tärkeään saumaan. Mahtavaa että tänään ei otettu yhden yhtä kieltoa, ja hypeltiin tosiaan lopuksi isompia esteitä kuin mitä olin ajatellut tänään mahdolliseksi. Ponnistuspuomeista oli ehdottoman suuri apu, sillä pääsin näin ollen rauhoittamaan viimeisen askeleen ennen hyppyä eikä mitään valtavaa ponnistuspaikkapaniikkia päässyt syntymään. Nämä harjoitukset sopivat siis tilanteeseeni kuin nenä päähän. Sulo oli tänään oikein hyvä, innokas ja melko varmankin oloinen, eli juuri sellainen kuin se parhaimmillaan esteillä on. Ratsastuksessani toki esiintyy vielä ylimääräistä häseltämistä hermostuneisuuden merkkinä, mutta onneksi se ei Suloa tänään häirinnyt. Siinä määrin sain kuitenkin pääkopan pidettyä kasassa etten tartuttanut liiallista jännitystä hevoseen. Keskeisimmät ongelmani hyppäämisessä ovat siellä henkisellä puolella, kun nyt valitettava epävarmuus on päässyt hiipimään mukaan ja syömään uskon omiin kykyihin selvitä esteistä. Tämänpäiväinen treenimme auttoi onneksi selättämään pahimpia peikkoja ja uskomaan taas onnistumiseen hieman enemmän.

Voihan paniikki ja tuuppaus

Keskiviikon tunnilla pääsin hyppäämään Eetulla vielä viimeisen kerran kisojen alle. Tällä kertaa päästiinkin kokeilemaan kisakorkeutta (80 cm) ihan kunnolla.

Ensin hypeltiin päivän esteet läpi matalammalla korkeudella. Eetu imi esteille ihan mukavasti mutta oli kuitenkin kuulolla, ja pienillä esteillä pysyin itse niin rauhallisena että kykenin helposti tekemään lähestymisissä oikeat ratkaisut ja tuomaan Eetun hyviin ponnistuspaikkoihin. Laukka sujui reippaasti eteen, ja 22,5 metrin suhteutettu linja meni kuudella askeleella oikein luontevasti. Ainoa varsinainen ongelmamme oli Eetun tavanomainen vinous, mistä johtuen ei esteiltä päästy millään alas oikeaan laukkaan. Open neuvomana yritin pitää hypyssä vasenta pohjetta taaempana ja näin estää Eetua heittämästä takaosaansa vasemmalle, mutta laukka vaihtui vasemmaksi myös silloin kun poni pysyi hypyssä viivasuorana.

Kun esteet oli käyty läpi hypättiin viiden esteen radanpätkää kaksi erillistä kierrosta. Nyt puomit nousivat 80 cm:iin, ja isoiltahan ne esteet meinasivat taas näyttää. Ei muuta kuin reippaasti matkaan, ja radan aloittava hieman pienempi ristikko-okseri ylittyi harkitusti ja sujuvasti. Ensimmäiselle kasikympin pystylle tullessa jäädyin niin etten nähnyt ponnistuspaikkaa ajoissa, enkä loppujen lopuksi tehnyt oikein mitään ratkaisua vaan jätin kaiken Eetun harteille. Vaihtoehtoina olisi ollut hyppy tosi kaukaa tai tosi läheltä, ja ratsastajan epäröinnin huomannut Eetu valitsi jälkimmäisen. Poniparka ajautui aivan esteen juureen ja käytännössä kiipesi yli lähes paikoiltaan. En osannut olla yhtään mukana vaan roikuin ohjissa ja tömähdin tosi ikävästi satulaan. Pieni mutka esteen jälkeen tuli, mutta sain koottua itseni niin että jatkoimme suoraan kohti suhteutetun linjan toista estettä. 22,5 metrin väliin tuli nyt seitsemän askelta, mutta kolmosesteelle päästiin hyvään paikkaan ja hypystä tuli sujuva. Eetu-mussukka ei siis närkästynyt kammottavasta hypystä linjan ensimmäiselle esteelle (vaikka aihetta olisi ollutkin), vaan jatkoi kiltisti hyppäämistä. Radan kahdelle viimeiselle esteelle en uskaltanut lähteä ratsastamaan eteen ja niinpä otettiin ponnistuspaikat juureen. Hypyistä tuli näin ollen vähemmän sujuvia pomppuja.  

Pienen tuumaustauon jälkeen hypättiin sama pätkä vielä uudestaan. Aloitimme aivan samalla lailla hyvällä hypyllä ensimmäiselle ristikko-okserille, mutta tämän jälkeen Eetun laukka tuntui hyytyvän kaarteessa. Aloin panikoida hankalan kakkosesteen lähestyessä kun ei poni tuntunut vastaavan riittävästi eteen. Näin sorruin tuuppaamaan ja ajamaan Eetua kohti estettä, mikä sotki ponnistuspaikan valinnan täysin ja ajauduttiin taas esteen juureen edelliskierroksen tapaan. Eetu teki nopean koukkauksen oikealle jotta mahtui ponnistamaan näin läheltä. Näin tuli taas huono hyppy tälle samalle esteelle, mutta olin sentään hieman paremmin mukana tällä kertaa. Pienen hypyn jälkeen ei Eetu venynyt kuuteen askeleeseen, vaan otettiin linjalle seitsemän laukkaa ja mentiin myös kolmosesteelle melko lähelle. Ope muistutteli matkan varrella istumaan aivan hiljaa ja ratsastamaan eteen pelkällä pohkeella. Nelosesteelle eli aaltolankulle sainkin Eetun tuotua rauhallisemmin ja järkevämmin ilman ajamista, ja heti ponnistuspaikkakin löytyi kohdilleen. Eetu jopa yritti vaihtaa laukan vasemmasta oikeaksi, mutta onnistui vaihtamaan vain etujalat. Viimeiselle ristikko-okserille päästiin maltilla ihan hyvään paikkaan, mutta silti onnistuin heittämään hypyssä pohkeet taakse ja keikahtamaan liikaa eteenpäin. Taisinpa siis heittäytyä hyppyyn aivan liioitellusti.

Jälkimmäinen ratamme oli sentään jo parempi, mutta suhteutettu linja ja etenkin sen aloittava kakkoseste jäivät harmittamaan niin että pyysin saada vielä uusia ne. Harmillisesti vieläkään ei saatu täysin onnistunutta hyppyä linjan ensimmäiselle esteelle, vaan mentiin vähän pohjaan ja kiepattiin ponnistuksessa vinoon. Hyppy oli kuitenkin nyt edellisiä sujuvampi kun en niin pahasti tuupannut kohti estettä, ja olin hypyssä mukana asiallisemmin. Laukkaa en saanut välissä vieläkään tarpeeksi eteen, vaan seitsemällä askeleella mentiin edelleen. Tämä oli kuitenkin paras suorituksemme tälle linjalle tänään ja siihen oli tyytyminen.



Niinpä siinä taas kävi että isommilla esteillä mielenhallinta petti ja järjetön esteelle tuuppaaminen pääsi alkamaan. Eetu on niin ylikiltti että hyppää näköjään näissäkin tilanteissa, mutta silloin se tosiaan menee varmuudeksi aivan esteen juureen ja joutuu kiipeämään. Ei tällaista ratsastusta, kiitos! Ponnistuspaikasta ei vaan pitäisi näin kovasti panikoida, koska silloin nimenomaan tapahtuu etäisyyssilmän jäätyminen ja tuloksena on epätoivoista estettä kohti ajamista. Kummasti vaan pienemmillä esteillä paikat on ihan helppo katsoa kun ei mitään paniikkia ole. Eetu tuntui rataa hypätessä nyt vähän turhan hitaalta, ja isompi ja energisempi laukka sekä parempi reagointi eteen olisi voinut helpottaa ponnistuspaikka-asioissa. On kyllä hyvin mahdollista että nimenomaan tuuppaaminen aiheutti tämän hitauden, sillä vielä alkutunnin pikkuesteillä Eetu liikkui ja reagoi mielestäni paremmin. Elättelen kuitenkin toiveita että kisoissa hyvä ratalaukka löytyy aivan itsestään niin kuin se on löytynyt aina ennenkin. Ei tämä tunti nyt mitenkään hurjasti nostattanut itseluottamusta kisojen suhteen, mutta ainakin huomasin että selviämme Eetun kanssa myös hankalammista tilanteista joissa ponnistuspaikka menee mönkään. Käydään nyt se kasikymppi hyppäämässä, sillä luotan että Eetun kanssa pystyn siitä kyllä selviämään. En tiedä kuinka monen karaatin kullasta Eetun sydän on valettu, mutta näköjään poni vaan antaa anteeksi ja paikkaa virheitäni lähes loputtomiin.

Puomijumppa

Tiistain tunnille sain tällä kertaa Sulon. Ohjelmassa oli koulutunti puomiharjoituksilla, mikä aihe sopi minulle oikein hyvin. Puomien avulla pyrittiin tänään treenaamaan perusistuntaa. Näin tuli jumppaa hevosille niiden joutuessa nostelemaan jalkojaan, sekä ratsastajien vatsalihaksille kun pitkät puomisarjat ylitettiin satulassa istuen.

Alkuverryttelyssä käytiin askellajit läpi molempiin suuntiin. Sulo kuunteli herkästi kaikkia pyyntöjäni ja vaikutti olevan ihan rennolla ja leppoisalla tuulella, mutta ravissa edettiin kuitenkin järkähtämättömästi hirvimoodissa. Istunnan kanssa oli tietenkin taas niin hankalaa ettei hevosen voi odottaakaan liikkuvan oikein päin. Oikeassa laukassa oli sama juttu, enkä saanut tuntumaa pidettyä tarpeeksi tasaisena vaan käsi eli omaa elämäänsä epämääräisen istunnan myötävaikutuksella. Kun ei ole tasaista tuntumaa niin eipä ole hevosella mahdollisuutta ohjaan luottaa ja tuntumalle rentoutua. Vasemmassa laukassa kaikki oli taas kuin taikaiskusta helpompaa, ja Sulo alkoi liikkua nätisti pyöreänä. Tasainen tuntuma oli tällöin heti helpompi säilyttää. En vaan edelleenkään ihan käsitä miksei ravin tai oikean laukan ratsastaminen voi olla yhtä helppoa kuin vasen laukka.

Puomeista rakennettiin toisen pitkän sivun suuntainen ja käytännössä koko sivun mittainen sarja lyhyehköillä laukkaväleillä, ja päätyyn tuli vielä ympyrän kaarelle kuuden tai seitsemän ravipuomin sarja. Aloitettiin oikeassa kierroksessa ylittäen ensin laukkapuomit ja näitä seuraavassa päädyssä ravipuomit ympyrällä satulassa istuen. Pääsimme laukassa puomeille hyvinkin sujuvasti, mutta laukkaa olisi pitänyt saada hieman lyhyemmäksi ja pysymään paremmin kasassa puomisuoran loppuun asti niin etteivät loppupään välit olisi käyneet Sulolle vähän lyhyiksi. Aluksi keskityin lähinnä pomppimaan laukan mukana satulassa ja välttelemään helmasyntiäni eli etukenoa puomeja ylittäessä. Olin jotenkin turhan varovainen häiritsemään Sulon laukkaa pidätteillä ja puolipidätteillä puomien aikana. Istuntaa eli vatsalihaksia olisi voinut käyttää pidätteisiin kyllä huomattavasti tehokkaammin. Kun sitten yritettiin tulla puomisuoralle sisään valmiiksi ihan lyhyessä ja kootussa laukassa niin tulikin hieman ongelmia askeleen sopimisessa ensimmäiselle puomille ja tämän seurauksena pari raville tippumista. Ympyrän ravipuomeilla pompin ja hölskyin valitettavan paljon, ja pohkeet sai olla hyvin kiinni jottei Sulon vauhti hiipunut puomeilla kokonaan. Näinkin pitkän kaarevan puomisarjan ylittäminen harjoitusravissa osoittautui yllättävänkin haastavaksi tehtäväksi, sillä huomiota piti kiinnittää myös hevosen pysymiseen täsmälleen halutulla reitillä niin ettei ajauduttu vahingossa kohti puomien ulko- tai sisäreunoja ja näin tapettu ravin tahtia kokonaan.

Samoja puomeja tultiin vielä vasemmassa kierroksessa. Pikkuhiljaa sain Sulon laukkaan parempaa otetta ja säädeltävyyttä, ja alkoi tuntua siltä että sain puomisuoran aikana jopa istuttua laukkaa lyhyemmäksi. Laukka toden totta lyheni niin ettei loppupään puomeilla ollut enää ollenkaan ahdasta, ja laukka vaikutti olevan nyt enemmän takaosan päällä. Pyöreänä ei puomilinjalla kuitenkaan laukattu eli ihan riittävää rentoutta ei puomien päällä löytynyt, mutta loppujen lopuksi sain olla ihan tyytyväinen siihen miten sain laukkaa kasaan sekä siihen että kykenin istumaan pystyssä ja pahemmin ylävartalolla soutamatta Sulon laukatessa puomien yli. Pitkä puomisarja oli tosiaan oikein hyödyllinen oikean tuntuman löytämisessä, sillä sen aikana ehti kuulostella istuntaa ja etsiä laukan rytmiä aivan eri tavalla kuin parin-kolmen puomin ylityksessä. Ravipuomeille en saanut sellaista istunnan vakautta kuin olisi ollut suotavaa, mutta eihän nyt sentään kaikki voi onnistua kerralla.

Sulon kanssa voisi kyllä mennä puomeja useamminkin. Ihan hyppäämistäkin ajatellen tekee varmasti hyvää hakea laukan rytmiä puomitehtävillä, ja istunta saa tehotreeniä kun mennään pitkiä puomisarjoja koulusatulassa. Lisäksi tällainen puomitunti oli mielestäni tosi kiva, eli tänään oli tunnilla ennen kaikkea hauskaa vaikkei kaikki niin hienosti mennytkään.

Hermoilematta paras

Estetreenit jatkuivat sunnuntain tunnilla. Olin pari päivää järkeillyt ja takonut päähäni sitä tosiasiaa että liialla jännittämisellä ei esteratsastuksessa saavuteta mitään, vaan hermoilu niin tunneilla kuin kisoissakin on ihan turhaa. Mitään hätää ei ole, sillä kaikki menee hyvin kunhan vain pysyn itse rauhallisena. Tätä mantraa hokemalla sainkin pidettyä itseni tänään melko kylmän viileässä mielentilassa, tosin luultavasti itsesuggestiota suurempi vaikutus oli sillä että ratsuna oli Eetu-mussukka. Oli niin tai näin, rauhallisempi olotila auttoi ratsastamaan viime kertaa järkevämmin ja paremmin.

Raviverryttelyssä yritettiin saada Eetua suoristettua ja jumpattua väistättämällä takaosaa ulos ympyrältä, tavoitteena tietenkin parempi suoruus myös esteillä. Alkutekijöihinsä suoristusyritykseni kuitenkin jäivät. Laukassa ope kehotti hakemaan rauhallista tahtia ja kolmitahtisena pyörivää askellusta jossa etujalat eivät lähde kiirehtimään takajalkoja nopeampaan liikkeeseen. Hypyt aloitettiin kahden kavaletin innarilla sekä sitä seuraavalla kahden askeleen välillä ristikolle/pikkupystylle, eli samanlaisella sarjalla kuin mitä hypeltiin keskiviikkona. Eetu suoritti tehtävän hyvässä rauhallisessa laukassa ja pikkuesteet ylittyivät oikein näpsäkästi. Maltoin istua laukan mukana kaikessa rauhassa ilman mitään tarvetta hosumiseen ja hätäilyyn, ja näin Eetukin eteni kiireettömästi mutta silti sujuvasti.

Seuraavaksi hypättiin simppelit pystyesteet suoralla ja lävistäjällä, eli myöhemmin ratsastettavan radan esteet 1 ja 2. Ei ollut mitään ongelmia näissäkään, vaan maltoin odottaa hyppyä sukeltelematta myös ensimmäisellä esteellä jolle tultiin pohjaan. Lävistäjäesteelle tein oikean ratkaisun pyytää Eetua hieman eteen niin että päästiin hyvään ponnistuspaikkaan, ja hyvin Eetu pyyntööni vastasikin. Ope muistutteli vielä pitämään ylävartalon lähestymisissä ihan hiljaa ja välttämään pienintäkään taaksepäin heijaamista.

Ennen rataa hypättiin osatehtävänä vielä päivän loputkin esteet. Kuvion aloitti lävistäjäpysty vasemmasta oikeaan laukkaan ja tästä jatkettiin päädyn kautta suoralle linjalle, missä ponnistuspuomilla varustettua yhden askeleen sarjaa seurasi 19 metrin väli pienelle okserille. Lävistäjäeste vasemmasta oikeaan laukkaan oli keskiviikon tapaan jostain syystä vaikea, enkä millään saanut tähän sopivaa ponnistuspaikkaa vaan näin etäisyyden aina liian myöhään. En uskaltanut ajaa Eetua viime hetkellä eteen, vaan ennemmin jäin esteen edessä odottamaan ja annoin Eetun suosiolla ottaa viimeisen pikkuaskeleen esteen juureen. Näin ei hypyistä lävistäjäesteelle tullut kovin sujuvia, ja tähän suuntaan ei laukkakaan tietysti vaihtunut. Suora linja sen sijaan oli helppo nakki, sillä ponnistuspuomin jälkeen ei tarvinnut muuta tehdä kuin antaa Eetun laukata tasaisesti eteen ja nauttia kyydistä. 19 metrin väli okserille meni luontevasti ja säätämättä viidellä askeleella.

Lopuksi hypeltiin siis rata, jolla esteet olivat kavaletteja ja viimeisen sarjan a-osaa lukuunottamatta 70-80 cm korkeudessa. Tässä vaiheessa ehti pieni jännityksenpoikanen kutittelemaan mahassa, mutta sain sen pidettyä kurissa eikä jännitys päässyt ratsastukseeni vaikuttamaan. Radan aloittavalle okserille tultiin yhteisellä päätöksellä pohjaan, mutta kakkosesteelle ratkaisuni oli eteenratsatus ja isompi hyppy. Eetu kuunteli jälleen hyvin ja reagoi nopeasti eteen. Oikeasta vasempaan laukka tietenkin vaihtui kauniisti. Seuraavana vuorossa oleva sarja ylittyi ongelmitta, mutta nelosella eli vasemmassa laukassa lähestyttävällä lävistäjäpystyllä ponnistuspaikka oli jälleen hakusessa. Eetu pääsi estelinjalla vähän kiihdyttämään vauhtia, ja siinä vaiheessa kun kykenin ponnistuspaikka-arvion tekemään oli järkevin ratkaisu mennä pohjaan sen sijaan että olisin isommalla riskillä tuupannut ponia viime hetkellä eteenpäin. Lähelle menneestä hypystä huolimatta Eetu yritti ihan tosissaan vaihtaa alastuloon oikean laukan, mikä sille on kovin hankalaa vinoutensa vuoksi. Pieni kompurointi alastuloon sitten tuli, sillä Eetu ei oikealle laukalle laskeutumista ihan kunnolla hallinnut, mutta joka tapauksessa esteeltä jatkettiin puhtaasti oikeassa laukassa. Radan päättävä sarjan ja okserin suora linja olikin taas huoletonta ja helppoa menoa.

Kokonaisuutena tämä oli ihan ok rata, ja open mukaan ratsastin nyt rauhallisemmin ja järkevämpiä ratkaisuja tehden kuin keskiviikkona. Olin itse aivan samaa mieltä, sillä nyt maltti pysyi esteiden edessä enkä lähtenyt hätäilemään ja tuuppaamaan. Joitakin läheltä tehtyjä hyppyjä olisi voinut ehkä ratkaista sujuvammin hyppäämällä kauempaa, mutta tämä olisi varmaankin vaatinut etäisyyden hahmottamista jo aikaisemmin. Lähestymisiä saattaa vähän hankaloittaa se että Eetu lähtee usein estelinjalla kiihdyttämään, ja tahti pitäisikin saada säilytettyä tasaisempana estettä kohti. Joka tapauksessa Eetu kuunteli ohjeitani oikein hyvin niin että saatoin halutessani ottaa ponnistuspaikan joko lähelle estettä tai kauemmas. Kyllähän se auttaa paljon kun poni mukautuu omaan ratkaisuun eikä lähde sooloilemaan ja loikkimaan täysin eri aikaan ratsastajan kanssa. Vähän liian etupainoista Eetun meno tietenkin on, ja kauempaa ponnistaessa hypystä tulee kovin laaka. Sujui tämä hyppely kuitenkin sen verran mukavasti että 80 cm kisaradan meneminen ei tunnu ihan utopistiselta ajatukselta. Pitää vaan yrittää pysyä myös kisoissa niin tyynenä ja jännittämättä kuin suinkin mahdollista, joten taidanpa jatkaa vielä viikon verran "ei tarvitse jännittää, ei kannata jännittää" -tyyppisten hokemien toistelua.

Niin kiire esteelle

Keskiviikkona oli taas estetunnin aika. Ilahduin kun sain Eetun, jolla haaveilen osallistumisesta kahden viikon päästä oman seuran kisoissa 80 cm(!) luokkaan. Kieltämättä tekee myös hyvää saada hypätä vaihteeksi tällaisella helpolla ja varmalla ratsulla. Viime aikoina ei juuri Eetulla ole tullutkaan hypeltyä (vain kerran sitten loppukesän kisojen), ja niinpä olin aluksi hieman pihalla Eetun "säädöistä" liittyen askelpituuteen ja ponnistuspaikkoihin. Oli siis vaikeuksia pitää mielessä että Eetu on PONI ja sillä on lyhyempi laukka ja pienempi hyppy kuin mihin olen viime aikoina tottunut.

Pikaisen raviverryttelyn jälkeen aloitettiin hypyt pienellä lävistäjäpystyllä vasemmasta oikeaan laukkaan vaihtaen. Ensimmäisissä kahdessa hypyssä olin aivan hakoteillä ponnistuspaikan suhteen, ja kun Eetu lähti hieman kiihdyttämään tahtia estettä kohti niin odotin hyppyä kaukaa. Eetu kuitenkin otti esteen eteen vielä pikkuaskeleen samalla kun jo makasin kaulalla, joten kovin sujuvasti eivät hypyt alkaneet. Samaa pystyä hypättiin vielä pari kertaa toisesta suunnasta, ja aloin nyt saada rytmistä paremmin kiinni. Päästiin sopiviin ponnistuspaikkoihin ja oltiin Eetun kanssa hyppäämässä samasta kohtaa, mutta ratsastuksessani oli havaittavissa hermostuneisuutta joka ilmeni estettä kohti tuuppaamisena ja istunnan rauhattomuutena. Eetu meni näin ollen turhan kiireiseksi, ja ope toivoikin lisää malttia ja laukka-askeleeseen pituutta pelkän kiireisen sutimisen sijaan.

Seuraavaksi hypättiin neljän esteen pätkänä päivän suhteutetut linjat, eli 16,5 metrin suora okseri-pysty-linja sekä 19 metrin kaareva pysty-okseri-linja. Tarkoituksena oli mennä ensimmäinen linja neljällä ja toinen viidellä askeleella, mutta kummassakaan välissä en ratsastanut eteen riittävän nopeasti ja topakasti, joten välit jäivät liian pitkiksi näille askelmäärille. Yritin taas lähteä hyppyyn kaukaa, mutta Eetu otti molemmilla linjoilla lisäaskeleet ja pomppasi ihan pohjasta. Makailin siis jälleen kaulalla esteen edessä sen sijaan että olisin malttanut odottaa hyppyä, sillä minusta kaukaisempi ponnistuspaikka oli näyttänyt niin ilmiselvältä. Kylläpä oli noloa että näinkin helpoilla tehtävillä kämmäilin näin alkeellisesti. Onneksi kuitenkin Eetu on niin anteeksiantavainen että se hyppää kuin kone kuskin sähellyksistä huolimatta. Kyllä olisi Sulon kanssa otettu näistä tilanteista kielto jos toinenkin.

Suora linja okserilta pystylle hypättiin vielä yksittäisenä uudestaan. Ope muistutteli odottamaan ja malttamaan lähestymisissä, ja olinkin jo pikkuhiljaa alkanut ymmärtää että Eetun kanssa oikea ponnistuspaikka tulee tosiaan vähän lähemmäs estettä eikä ole mitään syytä yrittää ajaa ja tuupata sitä hyppäämään kauempaa. Yritin nyt ratsastaa 16,5 metrin välin lyhyellä viidellä laukalla, mutta en ollut tarpeeksi nopea ottamaan laukkaa myöskään kiinni ja näin ollen mentiin pystylle jälleen pohjaan miniaskeleella. Yksittäisenä tehtävänä tultiin tämän jälkeen vielä sarjaa, joka koostui kahden kavaletin innarivälistä ja näiden perään kahden askeleen välistä pystylle. Hyppääminen oli sarjalla jo sujuvampaa, sillä olin saanut rauhoitettua pahimmat kiirehtimiset ratsastuksestani ja vähentänyt alkutunnista harrastamaani yliratsastamista jota en aluksi ollut itse edes huomannut. Rauhallisesti ja eleettömästi ratsastaen sarja ylittyi nätisti samassa tahdissa ponin kanssa hypäten.

Päivän ratatehtävä hypättiin 60 cm korkeudella. Rata sujui itse asiassa varsin mukavasti, sillä onnistuin lähestymään esteitä suhteellisen hätäilemättä ja malttaen. Kaareva pysty-okseri-linja otettiin nyt suosiolla kuudella askeleella, ja tämän sain ratsastettua korrektisti niin että okserille päästiin tasaisella laukalla sopivaan paikkaan. Innarisarja hypättiin sen verran pienesti että kahden askeleen väli okserille uhkasi jäädä pitkäksi, mutta Eetu venytti esteelle kuuliaisesti hieman kauempaa kun hoputin sitä eteen. Taisin vaan heittäytyä hyppyyn sen verran railakkaasti että huonosti olisi käynyt jos ei poni olisi tullut suunnitellusti mukana. 16,5 metrin linjaa yritin jälleen päästä neljällä askeleella, mutta eteenratsastus jäi riittämättömäksi ja taas otettiin se viides pikkuaskel. Pääsääntöisesti rata oli joka tapauksessa alkutuntiin verrattuna asiallisempaa tekemistä ilman kohtuutonta kiirehtimistä. Lopuksi tultiin vielä uusintayrityksenä suoraa linjaa tavoitellen sopivampaa askelpituutta ja ponnistuspaikkaa. Hyppy okserille jäi pienehköksi, joten yritin lyhentää laukkaa sujuvaan viiteen askeleeseen, mutta säätely-yritykseni jäi edelleen liian tehottomaksi ja näin ollen viides askel tikattiin taas aivan esteen juureen.



Jotain ihmeellistä tutinaa ja hätäilyä oli nyt ratsastuksessani etenkin tunnin alkupuolella. Tämä johti osittain tiedostamattomaan esteelle ajamiseen sekä ponnistuspaikkapaniikkiin. Esteet kuitenkin olivat vain hassuja 60-senttisiä, joten Eetun kanssa olisi pitänyt pystyä hyppäämään paljon levollisemmalla mielellä. Loppua kohti sentään onnistuin petraamaan rauhoittamalla ratsastustani ja odottamalla hyppyjä paremmin. Ope totesikin tunnin lopuksi että ensi kerralla sitten lisää rentoutta ja malttia mukaan, ja jos tuntuu ettei ponnistuspaikkaa näe niin panikoitumisen ja estettä kohti ajamisen sijaan kannattaa vain istua kaikessa rauhassa ja odottaa että este tulee lähemmäs ja ponnistuspaikka löytyy. Eetu on onneksi sellainen konkari että se kyllä selvittää esteen melkein paikasta kuin paikasta ja hyppää vaikka ratsastajan etäisyyssilmä pettäisikin, eli toisin sanoen poni pelastaa ja paikkaa kuskin virheet. On se vaan ihana!

Kiemurtelujen keskellä hyviäkin pätkiä

Kisojen jälkeinen paluu arkeen sujui koulutunnin merkeissä, tällä kertaa Hassen satulassa. Tämä oli minulle toinen kerta Hassella, ja ensitapaamiseltamme jäi tästä hevosesta oikein positiivinen vaikutelma. Toki tuolloin tuli selväksi että Hasse ei tykkää epämääräisestä nyhjäyksestä vaan vaatii toimiakseen loogiset ja selkeät ohjeet.

Hasse oli alkuverryttelyssä aika lailla eteenpäinpuskettava, mikä kuulemma johtui etukumarasta istunnastani. Etukeno on Hassen varma jarruttaja. Aluksi jäin myös ratsastelemaan liikaa taaksepäin niin että hiippailimme aivan mummoravia, ja tällöin Hasse tietysti kulki hirvimoodissa. Lopulta hoksasin että avain pyöreämpään liikkumiseen löytyy eteenratsastuksesta ja huomattavasti aktiivisemmasta ravista. Vasemmalle taivuttaminen oli hankalaa, kun taas oikealle Hasse kyllä taipui mutta liiraili vaivihkaa ulkolavasta karkuun aina kun unohdin jämäkät ulkoavut. Myös laukassa oli pieniä käynnistymisvaikeuksia ja pohkeella puskemiseksihan se homma aluksi meni. Oikean laukan nostoissa oli ensin kovasti ongelmia, sillä Hasse pullautti vasemman lavan ulos ja karkasi nostoavuilta nopealla sivuliirauksella. Ainoa keino päästä laukkaan oli ottaa pieni vasta-asetus ennen nostoa, ja tehdä nostot suosiolla aina seinän vieressä niin ettei heppa päässyt luikertelemaan karkuun. Laukka myös putosi pois heti jos Hasse pääsi kulmassa tai ympyrällä liirailemaan ulospäin, joten sain olla todellakin hereillä. Vasemmassa laukassa vastaavia ongelmia ei esiintynyt, sillä tähän suuntaan Hasse ei kiemurrellut karkuun vaan nosti ja ylläpiti laukan helpommin. Kun laukkaan tuli vähän lisää energiaa alkoi Hasse liikkua myös mukavan pyöreänä. Ajoittain tosin muoto pääsi valumaan liian pitkäksi ja matalaksi niin että hevonen liikkui turpa lähes polvissa, mutta pääosin meno ei kuulemma näyttänyt yhtään hullummalta. Edelleen jouduin kuitenkin käyttämään paljon pohjetta laukan energian säilyttämiseksi, sillä myös laukassa pieni etukeno söi Hassen eteenpäinpyrkimystä.

Treeniaiheena olivat tänään avotaivutukset pitkän sivun suuntaisesti. Ottaen huomioon verryttelyssä ilmenneet ongelmat Hassen lapojen hallinnassa olivat avotaivukset varmasti oikein hyödyllinen harjoitus. Avot aloitettiin vasemmassa kierroksessa harjoitusravissa. Aluksi olimme niin minä kuin Hassekin täysin pihalla, enkä saanut Hasselle ilmaistua ymmärrettävästi mitä siltä halusin. Pyytäessäni etuosaa uralta pois siirtyi mukana koko hevonen, ja virheellisesti yritin paikkailla tätä viemällä vasenta pohjetta liian taakse jolloin liike meni liian väistömäiseksi. Kun sain Hassen raviin parempaa otetta niin että muoto tuli pyöreäksi ja hevonen kahden ohjan väliin alkoi avotaivutuksen idea pikkuhiljaa löytyä. Toimivaksi korjaukseksi osoittautui keskittyminen kunnolliseen asetukseen ja taivutukseen hieman johtavalla ohjalla sen sijaan että yritin suoralla rungolla siirtää etuosaa pois uralta. Heti kun Hasse tajusi että tämähän on avotaivutusta niin se alkoi tarjota oikeaa liikettä epämääräisemmilläkin avuilla. Sen verran hakusessa oli apujenkäyttöni että avotaivutuksesta tuli hieman katkonaista hevosen liikkuessa pitkän sivun aikana vuoroin kahdella ja vuoroin kolmella uralla, mutta aina sinne mukaan mahtui hyviäkin askeleita korrektia avotaivutusta. Samat avot mentiin vielä vasemmassa laukassa, jossa säätöjä piti hetki haeskella uudestaan, mutta lopulta avoa saatiin mentyä laukassa aivan yhtä hyvin kuin ravissakin.

Oikeaan kierrokseen avot osoittautuivat jopa vaikeammiksi, sillä nyt vasemmalla lavalla oli taas tilaisuus liirailla omille teilleen. Aloitettiin avot saman tien laukassa, ja Hasse pudotteli laukkaa pois heti jos vasen lapa pääsi liiraamaan niin että koko hevonen meni mutkalle. Aloin taas kompensoida istunnan jarruvaikutusta pohkeella eteen puskemalla, ja lopulta Hasse laukkasikin melko ison tuntuista laukkaa. Hetkittäin meno tuntui todella hyvältä, kunnes vauhti taas vähän hiipui tai hevonen pääsi liiraamaan kulmasta ulos. Raipallakin koetin aktivoida laukkaa hyytymisen hetkillä, ja kertaalleen sieltä tuli protestina hiukan reippaampi pukki joka keikautti eteenpäin. Laukka-avoja tähän suuntaan olisi kyllä voinut hioa pidempäänkin, mutta ajan loppuessa oli tyytyminen muutamiin onnistuneisiin askeleisiin pitkän sivun loppupuolella. Joka tapauksessa Hasse oli tässä vaiheessa tuntia jo suorempi ja paremmin ulkoapujen kontrollissa, sillä oikean laukan nosto onnistui myös ilman seinän tukea. Kevenneltiin vielä hetki ravia, ja Hasse liikkui todella tasaisen pyöreänä ja ihan mukavan reippaastikin. Näin pääsin vielä tunnin päätteeksi fiilistelemään hetkeksi sitä tunnetta kun alla on toimiva ja pehmeästi liikkuva hevonen.

Hasse oli tälläkin kertaa oikein mukava ratsu. Istuntani vaan jarruttaa sen liikettä niin paljon että kovasti joutuu pohkeella puskemaan, mutta heti kun moottori on vähänkään käynnissä niin Hasse hakeutuu nätisti pyöreäksi. Mielestäni homma toimi tänään paremmin kuin Hassen kanssa viimeksi, sillä nyt ei tullut mitään totaalijumittumisia. Istunta tuntuisi tämänkin hevosen kanssa olevan se suurin kompastuskivi, mutta ihmeen hyvin Hasse kuitenkin meni vaikka näin kummallisesti istunkin.

Epävarmuus johon ei olisi ollut varaa

Sunnuntaipäivän kisailut eivät suinkaan päättyneet aamun koulukarkeloihin, vaan näistä lähdettiin vielä jatkoille ABC:n estekisoihin. Koulurataan keskittyessäni olin hetkeksi unohtanut jännitykseni, mutta pikkuhiljaa se hiipi takaisin mieleen ja vatsanpohjaan. Olin tällä kertaa Sulon ainoa ratsastaja kisoissa, joten pääsin hyppäämään kaksi luokkaa. Tämä oli erittäin hyvä juttu, sillä "pääluokkamme" 70 cm jännitti niin paljon että oli hyvä saada alle lämmittelyksi 50 cm rata. Jännitys kasvoi niin valtavaksi, että lupailin jo itselleni hyppääväni pelkän 50 cm:n ja jättäväni sen jälkeen leikin kesken. Ensimmäisenä piti joka tapauksessa keskittyä selvittämään edes se 50 cm rata, joka sinänsä oli hyvin simppeli ja helppo kuuden esteen pätkä (arvosteluna A.1.0), mutta mukana oli kuitenkin kolme okseria.

Verryttelyaikaa oli äärimmäisen niukasti, sillä ulkona pystyttiin menemään jäisellä kentällä vain alkukäynnit ja sen jälkeen piti maneesin verryttelypäädyssä ehtiä tehdä ravi-, laukka- ja esteverryttely kuuden edeltävän ratsukon aikana, joten olisikohan sitä aikaa ollut kaikkiaan 6-7 minuuttia. Sulo oli todella jännittynyt, ja vähän paniikissa hypeltiin muutama kerta verryttelyalueen miniesteitä. Oma vuoro koitti ennen kuin oli ehditty yhtään rentoutua, ja radalle päästyämme Sulo säpsyili ympäristöä. Ensimmäinen este ylittyi kuitenkin ongelmitta. Toisena esteenä oli jo okseri, jolle lähestyessä Sulo kiemurteli kovasti ja oli selvästi vähän empivällä kannalla. Sain kuitenkin pohkeella kannustettua Sulon esteen yli, ja tämän jälkeen ei enää jarruttelusta ollut tietoakaan vaan vauhti lähti kiihtymään. Seuraavilla esteillä sain lähinnä vain jarrutella, ja esteet 3-5 ylittyivät sujuvasti. Kuudennelle eli viimeiselle esteelle tullessa tarkkaavaisuuteni taisi vähän päästä herpaantumaan, sillä sorruin tyyppivirheeseeni eli estettä kohti tuuppaamiseen samalla etukumaraan kallistuen. Kun kyseessä oli okseri niin Sulohan kielsi välittömästi. Uudella lähestymisellä onnistuin hillitsemään liikkeen edelle menoa, ja varmuuden vuoksi käytin kevyesti raippaa lavalle okseria lähestyessä. Nyt Sulo onneksi rohkaistui menemään esteen yli, joten päästiin sentään hyväksytysti maaliin. Tekemäni selkeä tuuppaus- ja ennakointivirhe tietenkin harmitti, mutta totesin että onneksi tässä on vielä toinen rata edessä ja pääsen virhettäni paikkailemaan.

Ikävä kyllä jännitys ei jäänyt ensimmäiselle radalle, sillä 70 cm rata vaikutti monilta osin aika haastavalta. Mukana oli yhden askeleen sarja (jolla a-osana okseri), trippeli sekä useampi yksittäinen okseri. Päätin kuitenkin uskaltaa lähteä hyppäämään, ja ratsastaa nyt fiksummin ja päättäväisemmin kuin ensimmäisessä luokassa. Verryttelyaikaa oli nyt onneksi vähän reilummin, ja Sulo oli verkassa jo paljon rennomman oloinen. Verryttelyesteet okseri mukaanlukien ylittyivät hyvällä imulla, ja kun Sulo hyppäsi nyt innokkaasti ja epäröimättä niin aloin olla huomattavasti toiveikkaampi radan onnistumisen suhteen.

Radalle päästyämme Sulo jännittyi taas, ja laukkasi pinkeän oloisena mutta hyvin eteen sujuen. Olipahan ainakin riittävä tempo ja eteenpäinpyrkimys, ja ykköseste ylittyikin mukavasti. Kakkosena vastaan tuli se sama okseri jolle edellisessä luokassa kielsimme. En saanut hermojani pidettyä kurissa, vaan okseria lähestyessä aloin taas paniikissa tuupata hevosta eteen ja mennä kaulalle makaamaan. Kieltohan siitä sitten tuli kun en malttanut istua pystyssä ja pysyä esteen edessä Sulon tukena. Toisella yrityksellä mentiin yli kun en lähtenyt yhtä pahasti ennakoimaan, vaan olin hereillä hoputtamassa Suloa pohkeella ja raipalla heti kun tuli pientä epäröintiä. Jatkoimme vauhdikkaasti suoran linjan kolmosesteelle, jolle tuli myös pieni epäröinti mutta pystynä se kuitenkin ylittyi. Seuraava okseri tuli vastaan jo radan neljäntenä esteenä, ja tapahtumaketju oli valittevasti jälleen sama. Oma hätäily, tuuppaus ja kallistuminen eteenpäin esteelle tullessa johtivat Sulon tasajalkastoppiin. Suoritus tyssäsi sitten siihen, mutta ennen radalta poistumista hyppäsimme vielä sallitun yhden esteen, joksi valitsin radan ensimmäisen pystyn.



Harmitti tietenkin suuresti ettei rataa päästy läpi vaan oksereihin liittyvä molemminpuolinen epävarmuus pääsi muodostumaan liian suureksi ongelmaksi. Olin kuitenkin iloinen siitä että pysyin kielloissa kyydissä ja selvisin ehjin nahoin. Videolta katsottuna oksereilla tekemäni virheet ovat aivan ilmiselviä, ja Sulo on taas tällä hetkellä sellaisessa mielentilassa että se ei tällaisia virheitä anna anteeksi. Jämäkällä ja rauhallisella ratsastuksella Sulo varmaankin olisi okserit hypännyt, mutta kuskin panikointi ja hätäily oli sille liikaa. Sinänsä tietysti lohdullista että Sulon pitäisi kyllä ruveta hyppäämään kunhan saan karsittua virheeni ja maltan olla menemättä lähestymisissä hevosen edelle. Ongelmanahan tässä toki on se, että kun Sulo on epävarma ja kieltoherkkä niin alan jännittää, ja jännittäessäni alan tuupata ja kipristyä esteen edessä etukumaraan. Joka tapauksessa tiedän erittäin hyvin miten minun tulisi esteelle ratsastaa ja mitä virheitä tulisi välttää, joten nyt tarvitaan kovasti treeniä jotta tieto saadaan siirrettyä käytäntöön ja ratsukon välinen luottamus uudestaan kuntoon. Olisihan se tietysti mukavaa ja helppoa jos Sulo ei olisi näin kovin herkkä omille virheilleni vaan hyppäisi rohkeammin ja varmemmin, mutta kun näin ei ole niin ei auta muu kuin opetella ratsastamaan paremmin.