Rauhallista jumppailua

Tämän viikonlopun Tallinmäen estetunti oli sovittu perjantaille ja ulkokentälle. Keli meni kuitenkin sellaiseksi ettei hyppäämisestä voinut haaveillakaan, ja niinpä menimme rauhallisen sileän treenin. Jäiselle kentälle oli onneksi kipattu kunnon läjä kivituhkaa, joten siinä kelpasi kyllä tehdä hommia käynnissä ja ravissa. Minun ja Vaken seurana tunnilla oli kolme muuta ratsukkoa.

Verryttelimme ensin ravaamalla pitkät sivut, ja samalla palauteltiin mieleen pienen ja eleettömän kevennyksen periaatetta. Sain kehuja erityisen matalasta kevennyksestä, mutta ope totesi että tässä satulassa jalat tuppaavat menemään helposti liian eteen ja se sitten aiheuttaa kevennykseen sellaista raskautta mikä voi vaikuttaa Vaken liikkumiseen. Kantapäitä ei siis missään nimessä kannata painaa liioitellusti alas, vaan voi antaa kantapään nousta enemmän päkiän tasolle jotta jalat saa taakse  oikealle paikalleen.

Seuraavaksi oli vuorossa etuosakäännöksiä, joita tehtiin vuoroin molempiin suuntiin uralla aidan lähellä. Näitäpä ei olekaan tehty pitkään aikaan, joten ensin piti vähän haeskella oikeiden apujen yhdistelmää. Aluksi käännöksissä pääsi ulkolapa karkaamaan ja poni taipumaan rungosta mutkalle, ja askellus loppui käännöksen aikana kesken niin että Vake pysähtyi ja alkoi ruuvata. Kun pääsin paremmin jyvälle käännöksen ratsastamisesta alkoi Vakellekin valjeta homman idea. Ulko-ohjalla ja -pohkeella piti pitää ulkolapa suorassa, ja sisäohjaan ei auttanut jäädä roikkumaan. Ylipäänsä piti varoa ettei käsi ollut liian vahva. Etuosakäännös auttoi aktivoimaan takajalkoja samaan tapaan kuin väistöt, ja tämän vaikutuksesta Vake heräsi työskentelymoodiin ja tuntui ihan ryhdistäytyvän käännöksissä polkiessaan. Onnistuneissa käännöksissä ulko-ohjalle löytyi hyvä tuntuma ja Vake pyöristyi kivasti.

Jatkoimmekin sitten vielä väistöjen pariin, eli käynnissä tehtiin pohkeenväistöä uralla aina puolet pitkästä sivusta. Aloitimme oikeassa kierroksessa, mihin suuntaan väistö on Vaken kanssa yleensä hankalampi. Aluksi tuntuikin siltä että takaosa lähti väistämään nihkeästi. Todellisuudessa kyse oli ennemmin siitä, että ulkolapa pääsi karkaamaan ja oikea kylki pullahtamaan väistöstä ulos. Niinpä tönin takaosaa turhankin jyrkkään poikitukseen ja liikuttiin jo melkein neljää uraa. Ope kehotti loiventamaan väistöä kolmelle uralle, ja hoksasin alkaa suoristaa ponia väistöön ja ratsastaa myös etuosaa pelkän takaosan sijaan. Oli helppoa huomata milloin Vake suoristui, sillä tällöin väistö muuttui mukavan vaivattoman ja luontevan oloiseksi. Väistöön suoristuessaan Vake myös myötäsi niskasta ja alkoi liikkua pyöreänä. Näihin väistöihin olin tosi tyytyväinen! Vasemmassa kierroksessa väistöt olivatkin yllättäen hankalammat. Vakellahan tahtoo takaosa automaattisesti liirata vasemmalle, joten vasemmalle väistättäessä ei liikkeellä ehkä ollut yhtä tehokasta suoristavaa vaikutusta. Tähänkin suuntaan kuitenkin tarvittiin ulkoapuja kontrolloimaan ulkolavan liikettä.

Siirryimme vielä ravityöskentelyn pariin, ja aluksi tarkastettiin istuntaa harjoitusravissa. Aloin taas liioitella ylävatsan rutistusta ja rintakehän eteen-alas viemistä, jolloin istunnasta tuli liian lysy eikä katse pysynyt ylhäällä. Ope korjasi katsomaan ylös eteenpäin, ja pään asentoa korjaamalla tulikin muu kroppa sen verran mukana että sain etukenon pois ja istuin pystyssä olematta kuitenkaan notkoselkäinen tai takanojassa. Ravissa mentiin lisäksi vielä väistöjä. Pitkän sivun suuntaisella linjalla väistätettiin takaosaa muutama askel vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle niin että etuosan oli tarkoitus pysyä koko ajan samalla linjalla. Ravissakin oikealle väistätys oli yllättäen helpompaa. Ihan niin hyvin eivät väistöt nyt menneet kuin käynnissä, vaan jäin liikaa puristamaan niin pohkeella kuin ohjallakin. Molempiin suuntiin Vake kuitenkin ihan kuuliaisesti väisti vaikka ratsastaja olikin avuistaan jähmeä.

Tunti päätettiin venytyksiin. Ensin pysähdyksessä ja sitten käynnissä houkuteltiin ohjalla kaulaa taipumaan oikein reilusti sivulle, jopa jalustimeen asti jos oli kääntyäkseen. Ohjalla ei tarvinnut kuin kevyesti pyytää kaulaa taipumaan, ja Vake venytti hyvin molempiin suuntiin rennon oloisena. Työskentely päättyi näin ollen rennoissa merkeissä, ja jäi tästä tunnista kaiken kaikkiaan sellainen olo että Vakea tuli jumpattua edes himpun verran oikeaan suuntaan. Rauhallinen käyntipainotteinen työskentely oli siis oikein hyvää treeniä meille molemmille. Tällaista tarvittaisiin enemmänkin.

Kevätaurinkoa maastolenkillä

Tänä sunnuntaina paistoi kirkas aurinko siniseltä taivaalta ja ilmassa oli todellista kevättalven tuntua. Keli oli siis mitä parhain maastolenkkiä ajatellen, ja pääsimmekin Vaken kanssa maastoon toisen ratsukon seurassa. Vaken laumatoveri Aku-suokki meni vetohevosena ja me sitten perässä. Eipä ollut kumpikaan ruunista ainakaan käsistä lähdössä, vaan kaverukset olivat tänään aika laiskalla päällä. Varsinkin alkumatka mentiin varsinaista mummoravia, ja ensimmäinen laukkapätkä tutulla tieosuudella oli sekin kovin rauhallista menoa.

Menimme saman lenkin kuin kaksi viikkoa sitten, eli laukkapätkän jälkeen oli vuorossa metsätaivalta auratulla metsätiellä. Tässä vaiheessa lenkkiä hepat onneksi hieman virkistyivät kun ei oltu enää menossa selvästi kotoa poispäin. Etenimme leppoisasti käynnissä ja ravissa ja tulimme metsästä sivistyksen pariin lumisen pellon halki. Tieosuus kotia kohti mentiin vielä laukaten, ja eipä ratsuilla ollut edes kotiin päin kovin kiire vaan lähinnä niitä sai hoputella. Olipahan ainakin rauhallinen ja turvallinen maasto ja hevoset rennolla mielellä liikkeellä. Oikein leppoisa tapa nauttia auringonvalosta ja hohtavista hangista.

Lisää Airan istuntaoppeja

Aamupäivän maneesitunnin jälkeen huilasimme pari tuntia, ja sitten minulla ja Vakella oli vielä ohjelmassa Aira Toivolan ratsastuspilatestunti. Olin siis joulukuussa mukana Airan kaksipäiväisellä kurssilla, ja nyt päästiin kertaamaan oppeja sekä työstämään istunta-asioita edelleen eteenpäin.

Mainitsin Airalle kaipaavani aivan erityistä huomiota kevennykseen, ja niinpä sainkin heti ensitöikseni keventää ilman jalustimia. Ohjeistus oli vanha tuttu eli lantio vartalon alle, ylävatsa tiukaksi ja rintakehä eteen ja alas lantion päälle. En aivan välittömästi löytänyt vatsalihaksiani, joten aluksi en saanut lantiota tarpeeksi alle vaan selkä meni keventäessä liikaa notkoon. Sitten kun aloin saada vatsalihaksiin tuntumaa meinasi samalla pakarat jännittyä. Aira ohjeistikin rentouttamaan paitsi pakarat myös etureidet sekä nilkat, sillä automaattisesti jännitin kantapäitä alas vaikkei jalustimia ollutkaan. Niinpä sain vähän pyöritellä nilkkoja rennoksi ja venyttää jalkoja pitkäksi ja rennoksi alas. Näiden korjausten myötä alkoi löytyä kevennys joka tuntui aika luontevalta ja eleettömältäkin, ja sain etsiä saman kevennyksen vielä jalustimet jalassa. Ilman jalustimia kevennystä kannattaa kuulemma harrastaa myös itsenäisesti oikeanlaisen kevennyksen tavoittamiseksi. Täytyypä ottaa tämä ohjelmistoon.

Ratsastimme tällä tunnilla K.N. Specialin kuvioita keskittyen istuntaan niin käännöksissä kuin siirtymisissäkin. Menimme harjoitusravissa ensin pituushalkaisijaa ja pysähdyksiä sekä lävistäjiä kolmen askeleen käyntiinsiirtymisillä, myöhemmin voltteja ja loivia kiemuroita. Aira muistutteli tekemään käännökset ulkokyljen kautta, eli ulkokyljen napakkana pitäen ja sopivasti ylävartaloa menosuuntaan kääntäen. Esille tuli tuttu ongelma eli vasemmalle kääntyessä olin aina sukeltamassa ja kallistumassa liikaa sisäänpäin. "Ruttaa oikeaa kylkeä" kuului näissä kohdin ohje. Muilta osin aloin saada istuntaa nyt ravissa rennommaksi niin etten jännittänytkään pakaroita, ja tuumin tämän johtuvan siitä että nyt en yrittänyt liikaa. En yrittänyt viimeiseen asti pinnistää vatsalihaksia tiukaksi, vaan sain niihin luontevamman tuntuman niin että sain pidettyä lantion alla ja ylävartalon kohdillaan jonkinlaisella jäntevyydellä mutta samalla kuitenkin rentouden säilyttäen. Hartioihin pääsi vieläkin ohjautumaan pientä jännitystä niin että asento hakeutui helposti lysyksi ja katse alaspäin. Tämä vaivasi kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin joulukuun kurssilla, ja olkavarret pysyivät nyt rennommin vartalon vieressä. Vielä on korjattavaa hartialinjan, katseen ja olkavarsien suhteen, mutta olivat ne nyt paremmin kuin edellisellä kerralla.

Laukkaa mentiin ympyröillä ja uraa pitkin, ensin vasempaan kierrokseen. Yritin pitää vatsan tiukkana mutta silti tuli vielä vähän liikaa ylävartalon ees-taas-heiluntaa. Aira neuvoi tuomaan vatsalihaksilla rintakehää eteen ja alas, mutta en tainnut saada ylävatsaan riittävää tukea. Hartiatkin pääsivät samalla vähän jännittymään. Oikeassa laukassa löysin istuntaan tuen ja jäntevyyden ainakin hetkellisesti paremmin, ja ympyröillä laukatessa oli jonkin aikaa sellainen olo että pääsin tosiaan istumaan aika eleettömästi ja ylävartalo hiljaa laukan mukana. Vaken laukkakin pyöri tällöin mukavasti ilman mitään eteenpäin puskemista. Tämä oli mielestäni aika selkeä onnistumisen hetki tällä tunnilla. Laukassa mentiin kumpaankin suuntaan yksi lävistäjä, ja vasemmassa laukassa sain kuin sainkin Vaken pitämään saman laukan lävistäjän loppuun asti - tosin meno oli vähän samanlaista oikealle lavalle puskemista kuin laukkalävistäjillä viime tunnilla. Oikeassa laukassa ratsastetulla lävistäjällä Vake päätti esitellä Airalle taitojaan ja teki täysin omatoimisesti puhtaan vaihdon kentän keskipisteessä. Vaikka tämä ei tietenkään ollut se mitä haluttiin niin olipahan hieno vaihto, ja plussaa siitä että istuin vaihdossa hyvin mukana ja pystyssä hetkahtamatta eteenpäin.

Lopuksi vielä kevenneltiin lävistäjiä. Etsin taas samaa tuntumaa kevennykseen kuin alkutunnista, ja ihan nätisti osasinkin keventää niin omasta kuin Airankin mielestä. Vake ei kuitenkaan liikkunut kevyessä ravissa yhtä hyvin kuin harjoitusravissa, vaan oli taas astetta notkoselkäisemmän oloinen. Kevennyksessä on siis edelleen parannettavaa.

Mukavaa tänään oli erityisesti se, että koin jotain edistymistä tapahtuneen niiden kahden kuukauden aikana mitä ensimmäisistä Airan tunneista on kulunut. Tällä kertaa ei nimittäin istunta tuntunut ollenkaan niin vieraalta ja oudolta, vaan se mihin Aira ohjasi tuntui jo jossain määrin siltä miten olen tottunutkin nyt hevosen selässä olemaan. Laukassa en ole Vakella istunut varmasti ikinä niin hyvin kuin tänään vähän aikaa onnistuin istumaan. Samoin kevennykseen sain vähän uudenlaista tuntumaa, toivottavasti tavoitan sen sitten jatkossakin. Paljon on korjattavaa, mutta ehkä tämä tästä pala palalta etenee.



Videoista suurkiitos Annelle! Kentällä puhalsi todella kova tuuli, joten enimmäkseen ääniraidalla kuuluu tuulen humina ja saamamme ohjeet hukkuvat sen alle (meillä ratsastajillahan oli onneksi korvanapit joten hyvin kuului!), mutta ainakin tässä on nyt arkistoon pätkiä siitä miltä istunta näyttää tässä vaiheessa.

Tarkkuustehtäviä ja askeleen venytystä

Lauantain hevostelut alkoivat aamupäivän maneesitunnilla Vaken kanssa. Tänään vuorossa oli puomi- ja kavalettitehtäviä. Vake oli eilen ollut hierottavana, mikä näkyi mielestäni ainakin siinä ettei satula valunut oikealle kyljelle niin kuin yleensä vaan pysyi paremmin suorassa.

Päivän ensimmäinen tehtävä raviverryttelyn jälkeen oli puomien muodostama, koko maneesin levyinen neliö. Anne piirsi tehtävästä oheisen havainnekuvan. Ratsastettavaa tietä rajasivat siis maapuomit, joiden välistä piti ratsastaa joko ennen tai jälkeen neliön kulman. Ensin menimme tehtävää molempiin suuntiin harjoitusravissa. Kulmat oli tarkoitus ratsastaa hieman takaosakäännöstä ajatellen, joten yritin kääntää etuosaa hieman johtaen. Vake kääntyi kulmiin ja puomikujaan ongelmitta, mutta ravi jäi aikamoiseksi mummoiluksi. Eipä tässä tehtävässä tosin ollut tarkoituskaan kiirehtiä, mutta keskittyessäni kääntämään pikkutarkasti puomien väliin unohtui eteenratsastus aivan täysin.

Seuraavaksi verryttelimme hieman laukassa uralla ja saimme tehdä parit suunnanvaihdot lävistäjäkavalettien yli. Sitten palasimme ratsastamaan samaa neliökuviota laukassa, ja kääntämistä helpotettiin hieman leventämällä puomikujia aavistuksen verran. Laukassakin Vake kääntyi kulmissa ihan näppärästi, tosin oikeaan kierrokseen se pyrki hieman oikaisemaan lapa edellä kun taas vasemmassa kierroksessa meinasi tulla pientä ulosliirausta. Kääntämistä helpotti se että Vake laukkasi pienesti ja hitaasti, ja taisi siinä olla itsellänikin vähän käsijarru päällä tiukkiin käännöksiin valmistautuessa. Tehtävän pääpointti eli kääntäminen siis onnistui, mutta muuten jäi liikkumiseen paljon parantamisen varaa.

Neliötehtävän jälkeen saimme ylittää ravipuomeja, jotka oli asetettu pitkien sivujen suuntaisesti suorille linjoille kaksi puomisarjaa kummallekin sivulle. Ravasimme useampia kierroksia tätä suorakulmiota, ja Vaken raviin löytyi mielestäni puomeilla oikein kiva tahti ja sujuvuus. Puomit ylittyivät kolistelematta ja tahdikkaasti askeltaen, eikä tuntunut siltä että ravia olisi joutunut mitenkään puskemaan eteen. Muistin myös katsoa suoraan eteenpäin sen sijaan että olisin tuijotellut alas puomeihin. Visioin jo että itsenäisille ratsastuskerroillekin pitää ottaa puomisarjoja kun ne kerran saavat Vake ravaamaan näin hyvällä askeleella.

Samaa puomitehtävää mentiin vielä molempiin suuntiin laukassa. Nyt siis kummallakin suorakaiteen pitkällä sivulla oli kaksi puomi-kavaletti-puomi-sarjaa, joilla kavalettien etäisyys oli 17 metriä. Aluksi ratsastin sen kummemmin askelia laskematta, jolloin luonteva määrä kavalettien väliin oli kuusi askelta (eli ensimmäinen askel maapuomin yli, sitten neljä askelta ja kuudes askel taas puomin yli). Aina ei askel ihan sopinut, varsinkaan jos jäin liikaa ajamaan puomia kohti. Laukassa ei ollut sellaista haitarimaisuutta ja säädeltävyyttä mitä ope peräänkuulutti, joten meno oli vähän sellaista tuurilla seilaamista mitä tuli askeleen osumiseen puomille oikein. Kun vaihdoimme suunnan ja pidimme pienen tauon analysoin asiaa mielessäni, ja vasemmassa laukassa lähdin ratsastamaan puomeja enemmän ajatuksen kanssa. Toisin sanoen maltoin myös odottaa enkä vai tuupata eteen. Nyt pääsimmekin puomisarjojen yli pääsääntöisesti aika hyvässä rytmissä ja asiallisiin paikkoihin. Vakella oli taipumusta liirata puomien oikeaan reunaan, ja kun rytmi oli löytynyt niin aloin kiinnittää huomiota myös tähän. Muutoin asiallista, mutta tehtävänanto olisi ollut välien ratsastaminen viidellä laukalla. Tällä meidän laukalla tuli askeleita aina kuusi, eli laukka oli tehtävään liian pientä.

Saimme mennä molempiin suuntiin vielä uusintakierrokset hakien nyt tosissaan pidempää askelta. Usvatin Vakea eteenpäin reippaampaan laukkaan, ja kyllä se ihan heräsikin liikkumaan. Nyt vaan se rytmin ja tasapainon tunne katosi taas, ja meno oli tosiaan vain eteen posottamista. Menon reipastuessa Vake alkoi myös oikoa päädyissä sekä ylittää puomit vinossa niin että laukka vaihtui helposti vääräksi. Pääsimme linjat viidellä askeleella kun oikein usutin eteen, mutta helppoa se ei silti ollut vaan yleensä jälkimmäiselle puomisarjalle Vake joutui venyttämään aika kaukaa ja usein kompuroitiin nenä maassa nipin napin puomien yli yltäen. Hyvää oli siis se että poni heräsi liikkumaan eteen, mutta huonoa se että hallinta ja suoruus katosi ja meno oli tasapainotonta usvatusta. Siitä huolimatta askel ei tahtonut riittää, eli on se kyllä aika surkeaa miten ei Vakella laukka vaan veny niin että se helposti pääsisi 17 metrin puomilinjan viidellä laukalla.

Puomitehtävistä tuntuu useimmiten jäävän sellainen olo että voi jee kun en osaa ratsastaa, ja niinhän siinä vähän kävi tälläkin kertaa. Laukan säätely eteen ja taakse (varsinkaan eteen) ei totta vie kuulu minun ja Vaken vahvuuksiin, ja kerta toisensa jälkeen törmään siihen etten vaan saa ponista riittävän isoa askelta ulos. Perusratsastustahan nämä tällaiset harjoitukset testaavat ja haastavat, joten niitä pitää vaan tahkota vaikka olisikin vaikeaa. Jos ei puomeilla saa hyvässä rytmissä säädeltyä laukkaa niin eihän se sitten luultavasti onnistu esteilläkään.

Yhteistyötä ja vastalaukkaa

Keskiviikon tunnilla ratsunani oli tällä kertaa Eetu. Ohjelmassa oli lävistäjiä ja vastalaukkaa. Eetu jatkoi suoraan edeltävältä tunnilta, joten se oli jo hyvin lämmitelty ja edellinen ratsastaja olikin tainnut tehdä ponin kanssa hyvän pohjatyön.

Ratsastimme kuviota johon kuului kaksi lyhyttä lävistäjää, eli ensimmäinen lävistäjä käännettiin pitkän sivun alusta kohti vastakkaisen pitkän sivun puoltaväliä, missä käännyttiin uran vieressä kahden kartion välistä saman tien uudelle lävistäjälle pitkän sivun loppua kohti. Lisäksi päätyihin ratsastettiin voltteja. Eetu oli yllättävänkin pehmeä ja vastaanottavainen heti alusta lähtien, ja volteilla se lähti melko helposti myötäämään ja pyöristymään. Suoralla uralla ja lävistäjiä ratsastaessa pyöreys pääsi usein katoamaan, ja ope ohjeisti näissä tilanteissa ratsastamaan puolipidätteitä jotta Eetu lyhenisi ja ryhdistyisi edestä. Lävistäjien väliseen kääntöpisteeseen tehtiin usein ylimääräinen voltti, ja tässä reilusti asettaen ja taivuttaen pyöreyden sai palautettua. Ohjeena oli myös muistaa ratsastaa pohkeella tarpeeksi ja pyytää ponia esittämään isopaa ja aktiivisepaa ravia, etenkin niillä hetkillä kun se rentoutui ja pyöristyi. Eetun kanssa käy kovin helposti niin että pohje unohtuu kokonaan ja poni saa jäädä hiippailemaan pientä perusraviaan samalla kun itse keskittyn etuosan ratsastamiseen ohjalla. ”Uskalla ratsastaa” oli ohje ja tämä viittasi erityisesti pohkeen käyttöön Kun Eetu lähti nyt näinkin hyvin myötäämään ja rentoutumaan niin pohkeella saattoi hyvin ratsastaa ilman että poni lähti vain jännittyneenä kipittämään.

Samaa lävistäjätehtävää jatkettiin vielä laukassa, eli lävistäjältä toiselle kääntyessä tuli ratsastettua kulma kartioiden välistä vastalaukassa. Aloitimme vasemmassa laukassa, ja ohjeena oli hidastaa ja koota laukkaa mahdollisimman paljon jotta vastalaukkakäännöksen saisi tehtyä mahdollisimman tasapainoisesti. Lävistäjälle valmistauduttiin päädyssä ympyrällä laukkaa kasaten. Sain vasemmassa laukassa istuttua mielestäni oikein eleettömästi ja jäntevästi laukan mukana, ja ajattelin että näinkin hyvässä tasapainossa ollessani vastalaukan pitäisi kyllä onnistua. Vaan eipä se niin helppoa ollutkaan, sillä lävistäjän aikana laukka pääsi valahtamaan etupainoiseksi ja Eetu alkoi kammeta lapa edellä oikealle. Itse puolestani kallistelin vasemmalle, joten koko ratsukko oli kenollaan vähän joka suuntaan. Tällaisesta tilanteesta Eetu pääsi tipauttamaan laukan helposti pois joko vastalaukkakäännökseen tullessamme tai jo ennen sitä lävistäjän aikana. Tunsin kyllä kuinka poni lähti ”kaatumaan” oikealle mutta en saanut sitä estettyä. Yritin myös tuupata lävistäjälle lisää vauhtia, mikä ei lainkaan auttanut tasapainon säilyttämisessä. Ympyröillä sain kyllä Eetun laukkaaamaan hidasta laukka kahden ohjan välissä myödäten, mutta kun turvalliselta ympyrältä piti lähteä lävistäjälle pääsi ”ote” laukasta aina herpaantumaan. Niinpä emme saaneet vasemmassa laukassa mentyä yhtään onnistunutta vastalaukkapätkää, ei edes kuviota loiventamalla.

Oikea laukka toimi onneksi paremmin. Ympyröillä Eetu pyöristyi kauniisti, ja lävistäjällä oli paljon suorempi fiilis. Teimme lävistäjänvaihdoksen ensin pari kertaa loivennetusti niin että ei käyty tekemässä kulmaa kartioiden välissä vaan käänsin jo aikaisemmin laajemman tien. Eetu piti vastalaukan nyt hienosti, eikä tarvinnut kuin pientä auttamista taakseviedyllä ulkopohkeella. Istuinkin nyt paljon suoremmassa lävistäjän aikana. Lopuksi menimme käännöksen jo tiukasti kartioiden välistä, ja edelleen Eetu piti laukan. Vastalaukkakulmassa se empi hieman, mutta pohkeella rohkaisten säilytti laukan koko kuvion ajan. Onnistuneiden vastalaukkojen jälkeen siirryttiin loppuraveihin. Annoin Eetulle pidempää ohjaa ja se venytti tosi kivasti pyöreään eteen-alas-muotoon ja pysyi siellä. Ravi oli nyt rentoa ja pehmeää ja oli mukava fiilistellä ponin liikkuessa tässä moodissa.

Vaikka vastalaukka vasemmassa laukassa jäi nyt esittämättä jäi tunnista kuitenkin tosi positiivinen kokonaiskuva. Harvoin, jos koskaan on Eetu työskennellyt kanssani näin hyvin. Tässä oli jo ihan yhteistyöhenkeä ratsukon välillä! Varmasti ainakin jotain apua oli siitä että Eetulla oli jo tunti alla eli se oli kunnolla vetristynyt jo ennen kuin nousin sen selkään. Ope tuumasi että Eetulla on tosiaan uskallettava ratsastaa tarpeeksi reippaasti ja sillä asenteella että kyllähän me osataan. Eetu itse jää helposti vähän vaisuksi, joten ratsastajan ei pidä mennä tähän mukaan ja ”nysvätä” vaan ratsastaa tarpeeksi päämäärätietoisesti. Eetu saattaa olla vastalaukan kaltaisissa tehtävissä vähän epävarma, jolloin sitä pitää tukea ja auttaa ja kertoa että kyllä sinä tämän osaat kun minä vähän autan. Ratsastaja voi siis ikään kuin tartuttaa poniin itsevarmuutta, sillä Eetu jos kuka peilaa kuskin asennetta ja mielentilaa todella herkästi.

Kevennys keveäksi

Poninvuokrauksessa siirryin helmikuun alkaessa uudelle tasolle, eli tästä eteenpäin ratsastan Vakella kolmesti viikossa. Viikko-ohjelmamme tulee vastedes sisältämään myös sellaisen erikoisuuden kuin ihkaoikean koulutunnin. Tätä on tarvittukin! Koulutuntipäivämme on tiistai, joten tänään mentiin kentällä sileän harjoitukset open silmien alla. Ohjelmassa oli viikonlopun kisoja ajatellen K.N. Specialin tehtäviä. Itse en ole tällä kertaa kisoihin menossa, mutta sopihan näiden perustehtävien eli siirtymisten, volttien ja lävistäjien ratsastusta harjoitella silti.

Ravissa menimme ensin keventäen ympyröitä sekä loivia kiemurauria, ja myöhemmin käyntiinsiirtymisiä sekä keskiravipätkiä uralla. Ympyröiden ja kiemuraurien ratsastus asetusten ja taivutusten kera auttoi verryttelemään Vakea pehmeämmäksi, ja asetuksella sain sitä välillä hiukan pyöristymäänkin. Ope kehotti ratsastamaan ravia aina vaivihkaa hieman isommaksi, eli toistuvasti pyytämään Vakea venyttämään askelta. Samalla kuitenkin piti pohjetta käyttäessä varoa ettei jalka päässyt nousemaan vaan pysyisi pitkänä kylkeä pitkin. Tästä asiasta sain muistutuksia koko tunnin ajan. Ylipäänsä olisin tietysti voinut herkistää Vakea pohkeelle paremmin, niin että se olisi pelkän hännänhuiskaisun sijaan reagoinut pohkeesta myös terävästi eteenpäin. Ne palaset jotka eivät tässä nyt olleet kohdillaan olivat ennen kaikkea eteenpäinpyrkimys ja suoruus. Uskon, että kun Vakelta saisi takaosaa paremmin hereille sekä rungon ja lavat suoraksi niin alkaisi kyllä liikkua tämäkin poni ihan eri malliin. Nytkin tuli kyllä niitä hetkiä jolloin Vake rentoutui ja pyöristyi kaarevilla urilla ratsastaessa, mutta suorilla urilla ja siirtymisissä pyöreys katoaa kun ei liikkeessä ole riittävää aktiivisuutta eikä poni ole myöskään rehellisesti suora.

Laukkatehtävää mentiin ensin oikealle nostaen lyhyellä sivulla laukka ja jatkaen tästä pääty-ympyrä sekä lävistäjä. Nostot Vake teki kuuliaisesti ja ympyrällä se laukkasi jopa hämmästyttävänkin hyvin ”kahden ohjan välissä”. Ympyrän avoimella sivulla sai kuitenkin olla hieman varovainen ettei poni lähtenyt liirailemaan lävistäjän suuntaan omia aikojaan. Ympyrällä myös istuin mielestäni laukkaa aika hyvin. Lävistäjä olikin sitten se haastava pala, sillä Vakehan pyrkii todella helposti vaihtamaan laukan lennosta. Vaihtoehtona on tietenkin myös raville putoaminen. Nyt sain vaihdot estettyä, mutta käytännössä sillä lopputuloksella että laukka putosi kokonaan pois jo reilusti ennen uralle tuloa. Niinpä tähän kierrokseen en saanut laukkaa pidettyä kertaakaan uralle asti.

Vasemmassa laukassa nosto tehtiin K.N. Specialin mukaisesti kentän keskellä radan yli ratsastaessa, ja jatkettiin tämän perään taas ympyrä ja lävistäjä. Kentän keskellä nosto oli haastavampi, varsinkin kun Vake lähtee niin kovin helposti liiraamaan juuri oikealle. Open vinkistä ratsastin tien kentän poikki aavistuksen kaarevana, ja ajoitin noston hetkeen jolloin oltiin jo hieman kääntymässä vasemmalle. Lävistäjä onnistui tähän suuntaan paremmin ainakin sen suhteen että laukka pysyi jotakuinkin uralle asti. Oikealle oli kuitenkin kova tunku, joten lävistäjä tahtoi mennä kaula vasemmalle mutkalla ja oikea lapa edellä puskemiseksi. Ohjeena oli asettaa hieman oikealle ja näin saada oikea lapa pois ulkoliirrosta. Lopulta koetin painaa lävistäjällä oikeaa ohjaa kaulaa vasten eli toin oikeaa kättä sään yli vasemmalle, ja näin saatiin paras lävistäjä tehtyä vaikkei varsinaisesta suoruudesta voitukaan vielä puhua.

Lopuksi menimme vielä 10 metrin voltteja harjoitusravissa keskittyen voltin oikeaan kokoon. Katseen piti olla menossa voltin suuntaan hyvissä ajoin jotta ehti kääntää tarpeeksi pienen kuvion. Vake pyöristyi volteilla ihan mukavasti, mutta ravi pääsi niiden aikana hiipumaan liikaa. Kun siirryimme lopuksi keventämään katosi ravista sekin pyöreys mikä oli harjoitusravissa välillä löytynyt, ja Vake alkoi taas liikkua selkä alhaalla ja huonossa tahdissa. Ope käski mennä pätkiä jalustimilla seisoen, ja Vaken liikkumisessa olikin heti eroa kun lakkasin keventämästä. Ope muistutti että Vake on todella nirso kevennyksestä eli vähänkään liian raskas tai tarmokas kevennys saa sen jäkittämään jäykkänä ja liikkumaan huonosti. Keskityin sitten lopuksi keventämään mahdollisimman huomaamattomasti ja eleettömän kevyesti, eli ylävartalon tulee olla pienessä etunojassa eikä liian pystyssä saati takakenossa. Vaken satula on vähän tuoli-istuntaan ajava, joten pitää olla tarkkana että kevennyksestä laskeutuu mahdollisimman kevyesti ja hallitusti.

Jäin miettimään erityisesti lopputunnin huomioita ja open ohjeita kevennystä koskien, ja totesin että yleensä olenkin kokenut kevyessä ravissa ratsastamisen Vakella paljon hankalammaksi kuin harjoitusravin. Varmasti kyllä harjoitusravissakin on syytä kiinnittää paljon huomiota tähän puoleen, ja välttää liian raskasta ja etenkin takanojaista tuuppausistuntaa. Sellainen kun tappaa Vakelta kaiken takaosan aktiivisuuden ja tahdin. Vake on laiskanpulskeudestaan huolimatta tietyille asioille tosi herkkä, ja protestoi sitten omalla hiljaisella tavallaan vääränlaista ratsastusta. Sitten täytyy vaan opetella pehmeämmäksi ratsastajaksi jotta poni voi liikkua hyvin.

Rauhallinen 60 cm ja sujuva 80 cm

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.

Vuoden ensimmäiset vieraskisat minulle ja Vakelle olivat OR:n 1-tason kisat Äimärautiolla. Tällä kertaa kisakorkeutemme olivat 60 cm lämmittelyluokkana ja sen jälkeen haastavampana palana 80 cm. Tämä olikin vasta toinen kerta kun menemme 80 cm vieraskisoissa, joten oli ihan mukavaa että kaikki luokat ratsastettiin A.0.0 -arvostelulla. Rata oli sama kaikissa luokissa, ja pääasiassa hyvin helppo. Sarjaa ei ollut eikä myöskään erikoisesteitä. Ainoa vaikeampi kohta oli tiukempi silmukka seiskalta kasille, jossa käännös esteeltä tapahtui hieman odottamattomaan suuntaan ja ahtaassa kulmassa.

Radan käveltyämme tulikin jo melkein pieni kiire verryttelyyn, sillä starttivuoromme oli 60 sentissä ensimmäisenä ja edellämme ei ollut kuin muutamia ristikkoluokan ratsastajia. Vake oli verryttelyssä tosi lunkisti, mutta laukkasi kuitenkin kohtalaisen tarmokkaasti ja tasaisesti. Verryttelyhypyt onnistuivat hyvin eikä niitä kovin montaa tarvittukaan. Radalla ehdimme kierrellä hetken aikaa ennen lähtömerkkiä. Yksin radalla Vakea alkoi hieman jännittää, ja jännityksen myötä se juuttui hidastelemaan. Hitaus jäikin päälle oikeastaan koko radan ajaksi eikä Vakella ollut esteille juurikaan imua. Esteiden ollessa näin pieniä saatoimme toki ongelmitta körötellä radan läpi kaikessa rauhassa. Esteille mentiin ennemmin lähelle kuin jäätiin kauas, ja paria puomia hieman kolautettiin. Laukat Vake vaihteli näppärästi lennosta, ja seiskaesteellä se osasi lukea vihjeeni vasemmalle kääntymisestä niin että otti esteeltä näppärästi vasemman laukan ja halutun suunnan. Periaatteessa ongelmaton ja ihan siisti rata ilman virhepisteitä, mutta laukkaa olisi saanut olla hieman enemmän. Tiesin että kasikymppiin olisi meno pakko saada reipastumaan.



Vake sai radan jälkeen loimen ylleen ja kävimme ulkona huokaisemassa kylmässä lumituiskussa. Kovin kauan ei kuitenkaan tarvinnut odotella, sillä kisa eteni todella nopeasti ja pian pääsimme verryttelemään kasikymppiä varten. Verryttelyssä sain kuin sainkin ratsastettua Vakeen lisää eloa, tai ehkäpä korkeammalla olevat puomit saivat sen terästäytymään. Verryttelyhypyt pystylle onnistuivat hyvin, mutta okserille tulin ensin liikaa tuupaten ja ponnistuspaikan jäädessä kauas yritin heittäytyä hyppyyn ennen ponia. Vake otti kuitenkin vielä pikkuaskeleen ennen kuin hyppäsi kiltisti esteen yli. Onneksi tein tämän tyhmääkin tyhmemmän sukellusvirheen jo verkassa enkä radalla, joten ehdin ottaa siitä hieman opikseni.

Omaa vuoroa odotellessa Vake tuntui niin rauhalliselta että olin hieman huolissani heräisikö se liikkumaan radalla kunnolla. Hoputtelinkin sitä ensi töikseni eteenpäin, ja onneksi laukka lähti rullaamaan ihan kohtuullisen sujuvasti. Ensimmäiselle esteelle mentiin hieman lähelle, mutta asiallisesti yli ja maltoin odottaa sukeltamatta. Sitten tulikin vähän jännät paikat Vaken oikaistessa seuraavaan kaarteeseen niin että hyvä ettei polveni törmännyt seiskaesteen tolppaan. Huh. Kakkosesteelle laukkasimme ihan tomerasti, ja vaikka ponnistuspaikka meni taas hieman lähelle oli hyppy sujuva. Suoralla linjalla kolmoselta neloselle oli hyvä energia, ja molemmat hypyt onnistuivat ihan nappiin. Hienosti! Viitoseste hypättiin lävistäjällä katsomopäätyä kohti, joten sille ei tultu ihan niin hyvällä imulla vaan ponnistuspaikka meni lähelle. Sukelsin tässä hypyssä kaulalle aivan liikaa. Vake kuitenkin vaihtoi laukan näppärästi ja matka jatkui. Päädyssä varmistelin pohkeella ja äänellä että laukkaa oli tarpeeksi kääntyessämme (hieman oikaisten) kuutosesteelle. Kuutoselle tuli napakka hyppy hyvästä paikasta, ja näin laukka pääsi rullaamaan sujuvasti eteen kaartaessamme seiskalle. Myös seiskalle tultiin hyvällä energialla ja niinpä okseri ylittyi helposti ja luontevasti. Vake tiesi jo edellisen radan perusteella että nyt käännyttäisiin vasemmalle, joten se ennakoi ja kurvasi esteen jälkeen niin tiukan silmukan että seinä tuli jo vastaan hidastamaan menoa. Laukkaa piti siis hoputella uudelleen eteen, ja viimeiselle esteelle meno pääsi hieman hiipumaan. Viimeinen okseri hypättiin läheltä ja puomia kolauttaen, mutta yhtä varmasti kuin radan muutkin esteet. Sitten kurvasimmekin jo maalitolpan ohi, joten myös kasikymppi oli selvitetty asiallisella nollaradalla ja saimme tälle päivälle vielä toisenkin punavalkoisen ruusukkeen.



Kasikympin rataan olin pääasiassa oikein tyytyväinen, sillä siihen löytyi kuin löytyikin sopiva laukka eikä radan hyppääminen tällä korkeudella tuottanut mitään vaikeuksia. Taisimme Vaken kanssa molemmat terästäytyä sopivasti kun esteisiin tuli lisää korkeutta. Muutamaan lähelle estettä menneeseen hyppyyn sukelsin liikaa kaulalle, eli näitä sukellustaipumuksia pitäisi vähän saada kuriin. Parhaat osuudet radasta olivat molemmat pysty-okseri-linjat, jotka onnistuivat superhyvin. Joka hypystä tuli myötälaukka ja jokaisesta esteestä oltiin menossa täydellä varmuudella yli. Vakella on ollut joskus enemmänkin energiaa radalla, mutta toisaalta se oli nyt rento ja tasainen eli tässä ei ollut hermostuneisuutta vaan kerrankin rentous saatiin yhdistymään riittävään laukan energiaan. Hieno, näppärä, luotettava Vake! Kyllä tästä kelpaa jatkaa kohti uusia koitoksia.

Videoista kiitos Annelle ja Hanskille!