Maastoestekurssi, osa 2

Maastoestekurssin toisena päivänä teemana oli vesi. Vedessä kahlattiin, laukattiin ja hypättiin, ja tulipa vettä vielä taivaaltakin. Hevoset olivat samat kuin eilen eli minä jatkoin hyppäämistä Eetulla.

Ensimmäisen hypyn otimme eiliseltä tutulle helpolle tukkiesteelle. Eetu oli yllättävänkin hyvin menossa, ja vaikka jäin itse odottamaan mahdollista miniaskelta ponkaisi Eetu isommalla loikalla esteen yli turhia jarruttelematta. Hyvä näin. Jatkoimme polkua eteenpäin, ja hyppäsimme matkan varrella kaksi uutta estettä. Ensimmäinen oli pieni risulaatikko ja toinen korkeampi tukkieste. Eetu ylitti molemmat epäröimättä. Tänään siis aloitimme hyppäämisen huomattavasti reippaammalla asenteella kuin eilen.

Sitten siirryimme jo vesitehtävien pariin. Vettä olikin sateisen ja kylmän alkukesän jäljiltä reilusti. Kahlasimme ensin hieman ja sitten yritimme käynnissä laskeutua portaat alas veteen. Alemmalta portaalta veteen laskeutuminen osoittautui kuitenkin hevosille liian jännittäväksi tehtäväksi, ja kun ne eivät yrityksistä huolimatta halunneet millään mennä alas veteen jätettiin tämä tehtävä sikseen. Sen sijaan ravasimme vedestä portaille ja menimme ne ylöspäin, mikä oli tietenkin paljon helpompaa. Eetu liikkui vedessä mukisematta, mutta portaita se ei viitsinyt isommin hypellä vaan kömpi ne ylös rauhallisesti käynnissä.

Seuraavaksi aloimme hypätä pikkuruista lankkuestettä, joka sijaitsi puskissa veden keskellä. Sekä ponnistus että laskeutuminen olivat siis vedessä, ja esteeltä kurvattiin vielä veden halki äskeisille portaille. Kävin ensin näyttämässä Eetulle lankkuesteen, joka tuli eteen puskista ja tiukasta mutkasta hyvin nopeasti. Silti ensimmäisellä yrityksellä Eetu hämmentyi yhtäkkiä eteentulevasta esteestä ja vauhti loppui kesken. Poni laittoi varovaisesti etujalkansa esteen yli, ja ajattelin että mönkisimme ylitse käynnissä mutta ei sittenkään. Haimme vauhtia uuteen lähestymiseen, ja nyt Eetu meni kiltisti yli vaikka vauhti hyytyikin tiukassa kaarteessa raviksi. Tulimme tehtävän vielä kertaalleen, ja nyt vesieste ylittyi laukalla. Laukka jatkui vedessä myös portaille jotka kavuttiin jo reippaammalla vauhdilla.

Hyppäsimme sitten yksittäisenä tukkiestettä, jossa oli erikoisuutena pari kivenlohkaretta alla. Lähestymisreitillä laukattiin veden läpi, mutta esteen ympärillä oli hyvän matkaa kuivaa maata. Kun lähdimme laukkaan tuntui Eetun eteneminen nyt hyvin varmalta ja sujuvalta, joten esteelle ratsastaessa oli myös itselläni varma ja luottavainen olo. Eetu hyppäsikin kiviesteen oikein hienosti ja sujuvasti. Kun kiviestettä oli hypätty pari kertaa yksittäin mentiin vesitehtävillä vielä pieni rata, joka alkoi lankkuesteestä vedessä, jatkui veden halki ja portaita ylös sekä takaisin veteen ja sitä kautta kiviesteelle. Tämä sujui oikein näppärästi, ja Eetulla oli imua eteen niin että vedessä se ei suostunut edes ravaamaan vaan halusi laukata kunnolla vettä pärskien.

Lopuksi siirryimme eiliseltä tuttujen kuivan maan esteiden pariin ja otimme näillä muutaman hyvän mielen hypyn. Hyppäsimme kolmen esteen tehtävänä tukin, pienen risuesteen sekä autonrengasesteen. Jatkoimme Eetun kanssa varmalla otteella. Molemmat olivat rohkeasti menossa joka esteelle ja homma sujui jo rutiinilla. Ensimmäisellä hyppykierroksella jäin rengasesteellä odottamaan miniaskelta ponnistuspaikan jäädessä vähän kauas, mutta tänään Eetulla ei ollut miniaskeleita mielessäkään vaan se hyppäsi niin etten ehtinyt oikein mukaan. Saimme mennä esteet onneksi vielä toistamiseen, ja nyt tuli rengasesteellekin hyppy jossa oltiin ponnistuspaikasta täysin yksimielisiä.



Maastoestekurssin molemmilta päiviltä jäi oikein hienot fiilikset, mutta erityisen tyytyväinen olin tähän jälkimmäiseen päivään. Petrasimme Eetun kanssa koko ajan niin että eilisen alkutunnin pienistä epäröinneistä ei ollut tänään enää tietoakaan. Tänään menimme molemmat reippaalla ja rohkealla asenteella. Täytyy kyllä sanoa että onneksi minulla oli ratsuna Eetun kaltainen luottopuksutin, sillä muutoin olisi meno voinut käydä liian jännäksi. Turvallisen Eetun kanssa ei maastoesteidenkään hyppäämistä tarvinnut liikaa jännittää vaan homma oli hauskaa.

Rentouden ja napakkuuden tasapaino

Maastoesteiden jälkeen tehoratsastuspäivä jatkui vielä illalla vakiotunnilla (eihän sitä raaskinut peruakaan). Kieltämättä jo väsytti lähteä vielä kolmannelle kierrokselle tänään, mutta onneksi lähdin sillä tästä tulikin kiva tunti. Sain tunnille Dillen, jolla en ollutkaan ratsastanut pitkiin aikoihin.

Suurimman osan tunnista ratsastimme käynnissä ja ravissa kuviota, jossa mentiin pohkeenväistöä uralta pituushalkaisijalle ja väistön päättyessä käännettiin kentän keskeltä voltti. Lisäksi voltteja tehtiin pitkällä sivulla. Väistöissä sain ohjeeksi hidastaa etuosaa niin että etenkin ravissa Dille ehti ottaa kunnolla ristiaskeleita. Samalla kuitenkin piti säilyttää ohjasotteissa pehmeys ja rentous sen sijaan että unohduin vetämään varsinkin sisäohjasta. Melko loiviksi meidän väistöt jäivät, mutta käynnissä tuli ihan hyviäkin pätkiä. Myös volteilla piti muistaa rentous ja sisäohjan hellittäminen. Dille liikkui parhaiten harjoitusravissa, ja nimenomaan silloin kun keskityin rentouttamaan kädet ja ratsastin pohkeella ravia eteen "tuntumaa kohti" -ajatuksella. Oikeastaan koko tunnin etsiskelin sitä tasapainoa jossa hevoselta määrätietoisesti pyydetään asioita mutta samalla kuitenkin pehmeys säilyy. Välillä olin liiankin "pehmeä" ja jäin matkustelemaan, välillä taas varsinkin asettavat ohjasavut unohtuivat päälle ja rentous kärsi. Selvästikään Dillelle ei kannattanut ottaa liian vahvaa tuntumaa vaan kevyemmällä tuntumalla se liikkui rennommin ja tyytyväisemmin.

Laukassa työskenneltiin uralla ja ratsastettiin määrätyistä kohdista voltteja. Laukassa tuli vastaan istumisen vaikeus, sillä en ollut ihan sinut Dillen satulan kanssa. Dillelle oli vaihdettu käyttöön henkilökohtainen inhokkisatulani, jossa on varsin syvä ja kuppimainen istuin. Ravissa onnistuin istumaan satulassa yllättävänkin asiallisesti, mutta laukassa ilmeni tavanomaisia kuppisatulaefektejä. Valuin aina liikaa takakaarelle joka sitten kippasi istuntaa kovasti etunojaan. Ope patisteli istumaan pystyssä sekä paremmin pakaroiden päällä sen sijaan että kenotin etureisien varassa ja lantio taakse kääntyneenä. Kovalla työllä onnistuin lopulta istumaan satulassa jämäkämmin lonkkia avaten sekä lantiota eteen kääntäen, ja tällöin tuntui Dillen laukkakin paremmin pyörivältä ja helpommin ratsastettavalta. Dille teki kyllä laukassa ihan hyvää työtä vaikka ratsastaja olikin koko ajan kippaantumassa eteenpäin. Aluksi laukka kaipasi lisää aktiivisuutta sekä kaulan ja lapojen suoristamista. Ihan mukaviakin pätkiä Dille sitten esitti kun sain ulkoapuja tehostettua ja sisäkättä hengittävämmäksi, sekä pientä energian lisäystä kevyellä raipankäytöllä. Ensin arastelin käyttää raippaa laukassa peläten Dillen reagoivan siihen epätoivotulla tavalla, mutta raipan kanssa ei lopulta ollut mitään ongelmaa vaan sitä saattoi kevyesti käyttää tehostamaan pohjetta.

Tunnin parhaat hetket osuivat loppuraveihin. Vaikka laukkatyöskentelyssä oli äsken ollut pientä vääntöäkin oli Dille nyt oikein rento ja liikkui ravissa pehmeästi ja pyöreänä. Ohjaa pidentämällä se venytti hieman pidempään ja matalampaan muotoon, ja ravi oli mukavan tahdikasta. Ei tämä tunti varmaan pääosiltaan hullummin mennyt, kun hevonen oli lopussa näin rento ja pehmeä. Minulle ainakin jäi tunne että Dillen kanssa sain melko hyvin ideasta kiinni ja työskentelyssä oli jonkinlainen punainen lanka. Dille osaa kyllä olla tosi mukava ratsastaa silloin kun se on rennolla mielellä liikenteessä eikä harrasta mitään omia kuvioita, joten vihjaisin opelle että voisin mennä Dillellä mielelläni vaikka toistamiseen.

Maastoestekurssi, osa 1

Keskiviikkoiltapäivästä oli jännittävää ohjelmaa luvassa, sillä Saaran Tallilla järjestyi meille kolmelle eli minulle, Annelle ja Noralle kahden päivän maastoestekurssi. Tämä oli minulle vasta toinen kerta ikinä maastoesteillä. En edes osannut jännittää etukäteen, mutta jännitys iski kyllä sitten kun oltiin satulassa ja suunnattiin maastoon. Onneksi sain kurssille ratsuksi luottopeli Eetun. Eetulla en muistaakseni olekaan hypännyt sitten viime syksyn.

Taiteilijan näkemys maastoesteradastamme. Rataa hypättiin myös päinvastaiseen suuntaan.

Suurin osa tämän päivän treenistä tapahtui viiden korkeudeltaan noin 50-70-senttisen perusesteen parissa. Näitä hypättiin ensin yksittäin ja parin-kolmen esteen pätkissä, ja lopuksi mentiin vielä kaikki putkeen ratana kahteen eri suuntaan. Lisätehtävinä radalla oli ravaaminen pientä mäkeä ylös ja alas sekä vesilammikon läpi ravaaminen tai laukkaaminen. Aivan ensimmäiseksi ratsastimme jonossa vesilammikon läpi ja hyppäsimme yksinkertaisen tukkiesteen (kutsuttakoon vaikka tukkihaudaksi, sillä alla oli puomeilla rajattuna jonkinlainen valehauta). Ensimmäinen este ylittyi reippaasti toisten perässä. Seuraavaksi tukkieste tultiin toisesta suunnasta ja jatkettiin tästä vähän hassulla tiellä autonrengasesteelle. Havaittavissa oli ehkä pientä hermostuneisuutta ja epävarmuutta, ja luultavasti erehdyin vähän tuuppaamaan Eetua rengasesteelle. Niinpä tästä tuli kielto, mutta toisella yrityksellä pääsimme rengasesteen yli. Myös seuraavalle uudelle esteelle eli "junarataesteelle" (tämä oli myös periaatteessa tukkieste, ja hyvin matala) tuli kielto, sillä este tuli kaarteesta vastaan hyvin nopeasti ja yllättäen. Toisella kerralla tämäkin este ylittyi, ja sitten ei kieltoja enää tullutkaan. Laitetaan siis stopit pienen alkujännityksen piikkiin. Onneksi homma lähti sitten sujumaan paremmin, ja alkoi tuntua koko ajan varmemmalta. Alkuun Eetu tuntui usein jarruttavan esteen edessä ja hyppäävän paikoiltaan ylöspäin, mutta tunnin edetessä hypyistä tuli varmemman ja sujuvamman oloisia. Itseäni eniten jännittävä este oli tukeista muodostuva jykevä pituuseste, mutta tämän Eetu hyppäsi joka kerta oikein hyvin. Viiden esteen rata (kuvassa) meni molemmista suunnista aika mukavasti.

Lopuksi siirryimme metsässä eteenpäin ja päädyimme kivalle polulle jolla oli hypättävänä kaksi uutta estettä. Ensimmäinen oli oksista rakennettu, ylöspäin kapeneva este, ei ihan pieni muttei vielä pelottavan korkeakaan. Kauempana polulla oli tätä korkeampi autonrengaseste, jossa oli jonkinlainen pieni puunrunko puomina. Emme käyneet tätä estettä katsomassa lähempää, ja ehkä hyvä niin sillä tällä oli jo korkeutta. Jälkikäteen arvioimme että este oli noin 90-senttinen. Eetun kanssa olimme hyppyvuorossa viimeisenä, ja odottelimme polun päässä muiden mennessä vuorollaan edeltä. Sitten lähdettiin reippaasti laukkaamaan polkua pitkin, ja ensimmäinen este ylittyi sujuvasti. Isolle viimeiselle esteelle tullessa taisin taas sortua viime hetken paniikkituuppaukseen, ja Eetu otti ensin kiellon. Kävin hakemassa uudelleen vauhtia kauempaa polulta, ja nyt este ylittyi komeasti kun en yrittänytkään tuupata ponia hyppäämään liian kaukaa.

Näin näppärästi meni ensimmäinen päivä maastoesteillä. Eetu tuntui hyppäävän kaiken kunhan vaan itse olin menossa enkä epäröinyt. Olihan tämä jännittävää, mutta ei vielä liian jännittävää vaan sopivaa rajojen koettelua joka varmastikin antaa lisää rohkeutta ja itseluottamusta.

Kolmisin maastossa

Keskiviikko alkoi aamumaastolla Tallinmäellä. Minun ja Vaken sekä Annen ja Jetin seuraksi saatiin tällä kertaa myös Nora, joka sai reippaalla suokkitammalla vetää seuruettamme. Näin saatiin kivasti toteutettua oman porukan kaverimaasto, ja menevämmän vetohevosen ansiosta hitaisiin ruuniinkin vähän enemmän vauhtia.

Suunnistimme kankaalla parhaille laukkapoluille, ja laukkaa otettiin sekä meno- että paluusuuntaan ihan kunnon pätkät. Jo ensimmäisellä laukkaosuudella Vake jäi jälkeen, sillä kärjen meno oli sen verran vauhdikasta. Ihan napakasti Vakekin mielestäni laukkasi, ja laukka siirtyi kiitolaukkamoodiin jossa selän liike tasoittui. Kotimatkalla laukatessa Noran mittaama huippunopeus oli noin 40 km/h, mutta Vake ei tietenkään mennyt näin kovaa. Anne ja Nora ratsuineen hävisivät kovaa vauhtia näkyvistä mutkien taakse ja saimme Vaken kanssa laukata ihan ylhäisessä yksinäisyydessämme. Viime kesänä koin että Vake muuttui hieman kyttäileväksi ja jännittyneeksi siinä vaiheessa kun se jäi maastossa yksin, mutta nyt ei tällaista ollut havaittavissa. Poni laukkasi korvat pystyssä mutta ei alkanut tuijotella tai säpsyillä mitään, joten meillä ei ollut mitään hätää laukata metsässä yksinään omaa vauhtiamme. Ehkä tämä tarkoittaa sitä että ratsukon keskinäinen luottamus on parantunut viime kesään verrattuna. Kun Vakella joka tapauksessa on taipumus jäädä vauhdista silloin kun maastossa laukataan lujempaa niin on oikein hyvä että rentous ja luottavaisuus säilyy tässäkin tilanteessa.

Ihanan sujuva estevalmennus

Pääsimme Vaken kanssa osallistumaan kolmatta kertaa Pian estevalmennukseen, ja tällä kertaa ei tarvinnut reissata Kiiminkiin vaan valmennus mentiin kotikentällä. Hyppäsimme neljän ratsukon ryhmässä. Verryttelimme ensin itsenäisesti ja sitten jatkettiin puomitehtävien parissa sekä ravissa että laukassa. Puomeja mentiin ravissa voltilla ja laukassa isommalla ympyrällä, ja tässä vaiheessa Vake oli vielä kovin nihkeä liikkumaan. Pieni tuuppaus oli päällä koko ajan jotta sain ponin etenemään.

Selvä muutos Vaken energiatasossa tapahtui siinä vaiheessa kun aloimme varsinaisesti hypätä. Menimme ensin useita kierroksia suoralla linjalla, jossa oli kolmen laukan välit kavaletilta esteelle ja tästä toiselle kavaletille. Vake heräsi eloon heti kun hoksasi että hyppääminen alkoi, ja laukkasi linjan oikein sujuvasti ja pirteästi. Näin saimme väleihin aina sopivat kolme laukka-askelta, vaikka etukäteen välit olivatkin näyttäneet melko pitkiltä. Siinä vaiheessa kun keskimmäinen este alkoi nousta korkeammaksi sain olla tarkkana ylävartalon asennon kanssa, eli piti suoristautua hypyn jälkeen kunnolla eikä jäädä keikkumaan etunojaan. Hyppäsimme vielä pari kierrosta toisella suoralla linjalla, jossa oli ensin pysty-okseri-sarja kahden laukan välillä ja okserilta neljän laukan väli pystylle. Tämäkin linja ylittyi sujuvasti ja helposti halutuilla askelmäärillä, mutta edelleen sain muistutuksia pystyssä istumisesta esteiden välillä ja jälkeen.

Kun molempia suoria linjoja oli harjoiteltu useampi kierros hyppäsimme pidemmän tehtävän. Aloitimme oikeassa laukassa kolmen askeleen välit sisältävällä linjalla, vaihdoimme suunnan lävistäjäpystyllä, menimme kahden ja neljän laukan suoran linjan ja lopuksi vielä kaarevan tien kahden lävistäjäpystyn välillä. Korkeimmat esteet olivat noin 80 sentissä. Tämä tehtävä sujui samalla hyvällä rytmillä kuin aiemmatkin hypyt, ja nyt aloin jo pikkuhiljaa saada vartaloa pystympään asentoon kun siitä oli koko ajan muistuteltu. Laukatkin vaihtuivat näppärästi halutuissa paikoissa. Vasemmassa kierroksessa tosin esiintyi taas huomattavaa sisälavalle tunkemista, mikä hieman hankaloitti kaarteiden ratsastusta. Muutoin meno oli tosi helpon oloista, ja sain linjoilla hyvin keskittyä myötäämisiin ja istuntaan eli siihen ylävartalon suoristamiseen.

Lopuksi menimme vielä uudestaan putkeen molemmat linjat ja niiden välillä olevan suunnanvaihtoesteen. Esteitä nostettiin niin että suurin osa oli 85 sentin kannattimissa. Pieni korotus ei tässä vaiheessa tuntunut yhtään missään, vaan kaikki ylittyi edelleen reippaasti. Suunnanvaihtoesteestä mentiin aika säästeliäällä tyylillä yli ponnistuspaikan jäädessä pohjaan, ja tässä kolautettiin hieman puomia. Muille esteille tuli oikein hyvät hypyt, ja tuntui siltä että olisihan näitä voinut korottaa vaikka lisääkin.

Valmentajalta tuli kehuja siitä että Vaken laukka alkaa nyt olla kunnossa ja se etenee paljon paremmin kuin ensimmäistä kertaa valmennuksessa käydessämme. Onhan se vaan paljon helpompaa hypätä tällaisesta laukasta! Ylävartalon asento on asia jota saan tarkkailla, sillä myös estetehtävissä pitäisi päästä istumaan vähän pystymmässä eikä jäädä hyppyjen jälkeen leijailemaan etunojassa. 85 sentin estekorkeudessa ei ainakaan tuntunut olevan mitään vaikeuksia, ja nyt ollaan siinä jännittävässä vaiheessa että esteitä voi harjoituksen vuoksi alkaa pikkuhiljaa nostaa sinne ysikymppiinkin. Tänään ainakin oli sellainen olo että puomeja ylös vaan, me kyllä hypätään!



Kuvaamisesta kiitos Noralle!

Tornion kisat

Sunnuntaina matka kävi Tornioon Meri-Lapin Ratsastajien 2-tason kisoihin. Vaken kanssa menimme kisapäivän aloittavan 1-tason luokan 80 sentin korkeudella. Näitä kisoja en oikein ehtinyt jännittää, kun ne tulivat saman tien leirin jälkeen. Radan kävelyssä oli melko luottavainen olo. Kyllä me nämä esteet Vaken kanssa selvitämme, nämähän on suorastaan pieniä! Pysty-okseri-sarja siellä tietenkin oli meidän päänvaivaksemme, mutta suhtauduin tähänkin tyynesti.

Ratapiirros.

Olin ollut hieman huolissani siitä kuinka Vake käynnistyisi kahden tunnin kuljetusmatkan jälkeen. Aiempien kokemusteni perusteella Vake on ollut kaikkein nahkein niissä kisoissa joihin on ollut pisin matka. Kovin pitkää kävelyaikaakaan ei tällä kertaa jäänyt vaan hevosten saapuminen kisapaikalle meni melko tiukille. Onneksi huoleni oli turha, ja Vake vaikutti ihan normaalilta. Ottihan se kyllä vähän liiankin lunkisti, ja vaati verryttelyssä pientä herättelyä. Ratsastin kuitenkin sen verran topakasti että laukka lähti pyörimään ja verryttelyhypyt sujuivat hyvin. Montaa hyppyä ei ollut tarpeen ottaakaan. Ehdimme löntystellä kisaradalla edellisen ratsukon suorituksen ajan. Käytin tilaisuuden hyväkseni ja kävin näyttämässä Vakelle toisen vaiheen ensimmäisenä esteenä olevaa muuriestettä. Kun vuoromme koitti laukkasin ensin kentän ympäri ja varmistelin että Vake liikkui sujuvasti eteen.

© Rosita Malinen

Ensimmäiselle esteelle sattui vähän hassu hyppy, sillä paikka jäi epäselväksi. Vake ratkaisi tilanteen jollain oudolla puolikasaskeleella, mutta este ylittyi ja matka jatkui. Ykkös- ja kakkosesteiden välillä oli laukassa tosi hyvä fiilis, Vake tuntui sujuvan eteen ihan omalla energialla ja tässä vaiheessa tiesin että rata tulisi menemään hyvin. Kakkosen ja kolmosen linja sujuikin oikein mainiosti, mutta sen jälkeen sain jo alkaa patistella kaarteessa eteen. Nelosen ja viitosen linja edusti enemmän mönkimisosastoa, sillä molemmat hypättiin pikkuaskeeleen kanssa. Menihän ne näinkin.

Este numero 2. © Rosita Malinen

Sarjalle ei päästy sisään ihan niin sujuvasti kuin olisi ollut suotavaa, ja pitkäksihän se pahuksen väli taas jäi. Kannustin Vakea raipalla lavalle, ja se venytti urheasti b-osan yli ilman lisäaskelta. Vähän kömpelö hyppy siitä tuli, mutta hienosti Vake taas laittoi itsensä likoon. Matka jatkui sarjalta trippelille, joka oli perusradan viimeinen este. Ponnistuspaikka osui estetyypin huomioiden oikein passeliksi, ja näin pääsimme aloittamaan ilman virhepisteitä toisen vaiheen.

Sarjan b-osalle tuli hassu hyppy, Vake joutui oikein venyttämään. © Rosita Malinen

© Ida Kvist

Toinen vaihe alkoi muurilla. Tässä kaarteessa olimme väärässä laukassa, jota en saanut korjattua. Niinpä annoin laukan sujua kaarteen läpi vaikka väärä olikin, ja muuri ylittyi näppärästi. Muurilta oli hurjan pitkä suora linja okserille, ja otimme tähän peräti 11 askelta. Ponnistuspaikka ja hyppy okserille olivat hyvät. Sitten vuorossa oli uudestaan sama suora linja jossa olimme perusradalla ottaneet miniaskeleita. Nyt paikat osuivat paremmin ja hypyt olivat sujuvia, ja niinpä välistä jäi ylimääräinen askel pois. Kurvasimme vielä viimeiselle esteelle, ja rata tuli päätökseensä ilman virhepisteitä.

Este numero 9. © Rosita Malinen

Radan viimeinen este. © Ida Kvist

Olin rataan oikein tyytyväinen, sillä tämä oli helpolta tuntuva rutiinisuoritus jota ei tarvinnut edes kovasti jännittää. Meno tuntui todella varmalta, ja Vake laukkasi sopivasti eteen. Sai sitä kaarteissa vähän hoputella, mutta laukka sujui niin että hypyt onnistuivat helposti eikä korkeus tuntunut kummoiseltakaan. On Vake ollut joskus säpäkämpikin, ja vähän ryhdikkäämpi edestä se saisi toki olla, mutta tämän kokoiset esteet ylittyvät tällaisella menolla tasaisen varmasti. Aikamme ei tässä luokassa riittänyt sijoituksiin vaan olimme jälleen noin 8 sekuntia liian hitaita. Pitkien suorien linjojen rata ei tietenkään ollut meille edullinen ajatellen ajan ratsastusta, mutta olisin kyllä voinut joitakin sekunteja leikata ajasta pois kääntämällä pienemmät tiet toisessa vaiheessa. Tein mielestäni joitakin oikaisuja, mutta oli teissä vielä reilusti ylimääräisiä metrejä ja poni saisi kääntyä nopeammin heti hypystä. Pääasia oli joka tapauksessa mukavalta tuntunut suoritus, ja näistä kisoista lähdin kotiin oikein hyvällä mielellä.

Tekniikka hieman petti joten ratavideo on kuvattu puhelimella. Videosta kiitos Hanskille!

Maastoverryttely ja pieni estetreeni

Leiriltä kotiutuminen meni pikkutunneille, mutta lauantaina ei auttanut jäädä kotiin toipumaan vaan tallipäivä oli taas tiedossa. Seuraavan päivän kisareissua ajatellen piti tietenkin päästä ratsastamaan Vakella. Teimme Annen ja Jetin kanssa verryttelynä pienen maastolenkin ja sen jälkeen hyppäsimme kentällä open silmien alla. Maastoreissumme oli kestoltaan noin 40 minuuttia, ja Vakella oli vetovastuu suurimman osan matkasta. Vake liikkui kärjessä ihan hyvin eteen ja oli valpas muttei ollenkaan jännittynyt. Kotia päin otettiin soratiellä laukkaa hevosten herättelemiseksi, ja tässä kohtaa saimme tulla Jetin imussa.

Vaken herättely jatkui vielä kentällä, mutta suhteellisen pienellä vaivalla se lähti laukkaamaan ihan sujuvasti. Olipa mukavaa olla taas tutun Vaken selässä! Aloitimme estetehtävät 17 metrin kavalettilinjalla, jota mentiin viidellä ja kuudella laukalla. Neljää laukkaa ei Vaken kanssa lähdetty edes yrittämään. Molemmat askelmäärät onnistuivat, mutta kuuteen lyhentäminen laukan säilyttäen vaati hieman vaivaa. Hyppelimme sitten yksittäistä pystyä soikiokuviolla molemmista suunnista. Vasemmassa laukassa lähestyen pystylle oli hankalahko lyhyt tie aidalta. Pienen rytmin etsiskelyn jälkeen ponnistuspaikat alkoivat löytyä ja laukka rullata sopivasti eteen. Hypättyäni viikon toisenlaisella ponilla piti tosin ensin totuttautua takaisin Vaken hyppytyyliin eli siihen että se todellakin venyttää kaulaa oikein pitkälle alas.

Harjoittelimme kertaalleen kaarevan tien äskeiseltä pystyltä toiselle pystylle (radan esteet 5-6), ja sen jälkeen siirryimme jo hyppäämään päivän rataa. Rata mentiin kisakorkeudessa eli 80 sentissä. Vake lähti topakalla laukalla liikkeelle, ja ensimmäiset esteet menivät todella sujuvasti. Suora linja kakkosesteeltä kolmoselle oli 17,5 metriä, ja kaikkien yllätykseksi Vake meni sen helposti neljällä laukalla. Tätä naureskelin ääneen linjan jälkeisessä kaarteessa. Sarjalle tultiin vähän pienellä hypyllä sisään, ja väli jäi pitkähköksi. Vake mietti lisäaskeleen ottamista, mutta hyppäsi b-osan kuitenkin kauempaa yhdellä askeleella. Sitten tulikin radan tiukin paikka eli hankala kurvi viitosesteelle, ja tätä vaikeutti entisestään Vaken puskeminen kaarteesta sisään. Laukan paras energia sammui kurvissa, mutta Vake lähti estettä kohti hyvin pohkeesta eteen ja pysty ylittyi sujuvasti. Kaareva tie viimeiselle esteelle onnistui hyvin. Varsin hyvä rata, jossa ei ollut muuta sanomista kuin pieni empiminen sarjavälissä ja melko voimakas vasemmalle lavalle puskeminen kaarteissa.  Otimme lopuksi uusintana vielä sarjan. Jälleen a-osalla tuli pienempi hyppy, mutta välissä napautin raipalla lavalle mikä kannusti Vaken ponnistamaan terävämmin b-osalle.

Vakella hyppääminen oli helppoa ja sujuvaa, joten tämä viimeistelykerta antoi luottavaisen mielen seuraavan päivän kisoihin. Säädöt olivat tallessa vaikka olinkin ollut viikon poissa leireilemässä, ja leiri toi ehkä vain lisää varmuutta omaan tekemiseen. Kasikymppi alkaa Vaken kanssa todellakin olla jo mukavuusaluetta, ja se on hyvä se.