Kohti uusia korkeuksia

Perjantaina oli tämän viikon estetreenien aika. Tunnilla oli minun ja Vaken lisäksi kolme muuta ratsukkoa. Kentällä oli pystyssä vielä joitakin viime sunnuntain kisaradan esteitä, ja tavalliseen tapaan menimme ensin verryttelytehtäviä vähän pienemmillä korkeuksilla sekä lopuksi radan. Aloitimme ympyrällä olevien ravipuomien parissa, sekä laukkailimme sarjana olevien miniristikoiden sekä yksittäisen kavaletin yli. Olin havaitsevinani eilisen kouluvalmennuksen vaikutuksia Vakessa sen verran että laukka lähti pyörimään mukavan pehmeästi. Tänään ei menty tönkkerölaukkaa vaan takajalat ja selkä toimivat paremmin. Toimivasta laukasta olikin oikein näppärää lähestyä kavaleteille. Minulla tosin vaikutti olevan sukelluspäivä, eli pari kertaa yritin ennakoida ponnistusta vaikka Vake ottikin vielä lisäaskeleen.

Kävimme matalilla korkeuksilla läpi päivän esteet. Eniten keskittymistä vaati 14 metrin suora linja. Tämä väli oli meille turhan pitkä kolmella laukalla mentäväksi, joten ratsastin suosiolla neljällä askeleella hieman kiinni ottaen. Esteiden ollessa pieniä neljä laukkaa olikin oikein passeli, mutta eteen ei välissä kyllä kannattanut ratsastaa. Tuumin kuitenkin että esteiden ollessa isompia pitäisi Vaken pystyä menemään tällainen etäisyys kolmella laukalla. Onhan se hyvällä eteenpäinpyrkimyksellä mennyt esimerkiksi 17,5 metriä neljällä.

Radan hyppäsimme tänään 80-85 sentin korkeudella. Pari estettä oli siis 85 sentin merkissä. Vake lähti liikkeelle oikein sujuvasti, ja ensimmäisten kahden esteen ajan sain vain fiilistellä hyvää laukkaa. Kolmosesteelle oli tiukempi kaarre päädystä, ja ehkä hieman vaikeampi tie vaikutti siihen ettei tälle esteelle päästy yhtä sujuvasti hyvään ponnistuspaikkaan. Tämän päivän sukellustaipumukseni tuli taas esille, eli yritin vähän hypätä ennen Vakea. Vake ei ennakoivan kuskin matkaan lähtenyt, vaan otti esteen eteen vielä miniaskeleen. 85 sentin okseri ylittyi toki tälläkin tyylillä ja matka jatkui. Neloseste ylittyi näppärästi, ja sitten oli pysty-okseri-sarjan vuoro. Sarjaväli oli kisamittainen eli noin 6,8 metriä. Tulimme sujuvalla laukalla sisään, mutta silti väli jäi taas pitkäksi. Napautin kevyesti raipalla lavalle, ja Vake venytti b-osalle varsin näppärästi. Ei siis ongelmia sarjalla tänään. Rata päättyi 14 metrin suoraan linjaan. Vake oli hyvin menossa, ja lähti ensimmäiselle osalle hyppyyn melko kaukaa. Kolmella sujuvalla laukalla jäätiin vielä melko kauas linjan jälkimmäisestä esteestä, mutta nyt Vake venytti myös tähän hyppyyn hienosti ja näin linja onnistui ratakorkeudessa kolmella askeleella kuten olin ennustanut. Ratahan oli oikein sujuva ja hyvä, ainoa notkahdus oli ennakointini kolmosesteellä. Tämän esteen sain ottaa vielä uusiksi. Taaskaan ei ponnistuspaikka osunut aivan optimiksi, mutta nyt maltoin odottaa ja lisäaskel esteen eteen otettiin yhteisellä päätöksellä. Parempi näin.

Lopuksi saimme hypätä 14 metrin linjaa vähän korotettuna. Esteiden korkeus lienee nyt ollut ainakin lähelle 90 senttiä. Ensimmäisellä yrityksellä lähdin ratsastamaan samaan kolmeen askeleeseen mikä oli onnistunut radalla. Vake tuli sujuvalla hypyllä sisään, mutta välissä toimin suorastaan typerästi. Tuuppasin Vakea eteen äänellä ja istunnalla, ja vielä siinäkin vaiheessa kun esteestä jäätiin kauas yritin lähteä hyppyyn ennen ponia. Vake jarrutti ja otti lisäaskeleen, mutta näin tuupattuna se ei ehtinyt nostaa etujalkojaan vaan rymisteli puomin mukaan. Olipas kyllä kerrassaan tyhmää ratsastaa tällä lailla esteeseen pahki. Onneksi Vake ei tästä ottanut nokkiinsa, vaan jatkoi hyppäämistä samalla varmuudella. Toisella yrityksellä minullakin oli jo varasuunnitelman mahdollisuus mielessä, ja kun kolmella laukalla oltiin kaukana esteestä en yrittänytkään tuupata Vakea vaan annoin sen rauhassa ottaa neljännen askeleen. Lähelle mentiin, mutta kun en ollut heittäytymässä ponin edelle pystyi se hyppäämään paremmin ja selvittämään esteen ketterämmin ja puhtaasti. Ope laittoi meidät vielä yhdelle kierrokselle, ja käski nyt selkeämmin lyhentää laukkaa väliin niin että neljäs askel mahtuisi mukaan paremmin. Olin kuitenkin niin hidas että ensimmäiset kaksi askelta välissä menivät hypystä suoristautumiseen, ja sitten olinkin jo auttamatta myöhässä laukan lyhentämisen kanssa. Taas neljännestä asekeleesta tuli lyhyempi ja jarruttava, mutta Vake selvitti esteen kuitenkin ongelmitta. Positiivisena asiana voi siis nähdä sen että tälläkin korkeudella esteet ylittyvät myös silloin kun paikka on vähän mitä sattuu. 

Oma töppäily viimeisellä linjalla jäi kaivelemaan, vaikka muuten tunti menikin suorastaan erinomaisen hyvin. Selvää on, että laukan säätelyä pitää vielä hioa lisää ja nimenomaan pyrkiä siihen että pystyn säätämään laukkaa nopeammin heti alastulon jälkeen. Asia korostuu tällaisilla lyhyillä linjoilla. Hypystä suoristautuminen ja satulaan palaaminen täytyy saada nopeammaksi, jotta voin tällaisissa hankalan mittaisissa väleissä auttaa Vakea paremmin. Ero kasi- ja ysikympin välillä vaikuttaisi olevan se, että kasikympissä Vake voi helpommin venyttää esteen yli myös kaukaa, eli se pystyy tällä korkeudella hyppäämään tarpeeksi sekä eteenpäin että ylöspäin. Kun esteet tästä nousevat joutuu Vake hyppäämään lisää ylös, ja silloin se ei enää välttämättä voi lähteä hyppyyn kovin kaukaa. Tämä täytyy muistaa etenkin pituusesteillä mutta myös pystyillä. Ponin hyppykapasiteetti on rajallinen, ja esteiden noustessa se ei pysty enää ihan mihin tahansa. Siksipä askelpituuden säätelyn merkitys korostuu eli on osattava lyhentää ja pidentää laukkaa. Laukan energia sinänsä on nyt hyvin kunnossa ja riittää oikein mainiosti myös korkeammille esteille, mutta minun täytyy vielä treenata omaa reaktionopeuttani erityisesti suhteutettuja linjoja ajatellen.



Videoista kiitos Annelle ja Noralle, ja ratapiiroksesta kiitos Annelle!

Oivalluksia, onnistumisia ja mahtava fiilis

Tälläkin viikolla pääsin Vaken kanssa osallistumaan Artsin valmennukseen. Nyt päästiin treenaamaan välillä muuta kuin kisaratoja, eli enemmän perusratsastusta. Verryttelimme ensin ravissa ja laukassa suurilla ympyröillä, ja lopputunti ratsastettiin kuviota johon kuului pitkän sivun alusta ravissa pohkeenväistöä pituushalkaisijalle, väistön päätteeksi taivutus asetuksen suuntaan ja voltti, sekä voltin jälkeen pituushalkaisijalla laukannosto. Voltin kääntäminen heti väistön päätteeksi ja väistön muuttaminen avotaivutusta muistuttavaksi liikkeeksi parin askeeleen ajaksi ennen kääntymistä olikin aivan todella hyvä tehtävä.

Artsilta tuli niin kullanarvoisia ohjeita ja korjauksia että jo alkutunnin aikana Vake loksahti liikkumaan pyöreänä. Aloin saada juonesta kiinni, kun vasemmassa laukassa verrytellessämme sain oikealla hetkellä ohjeeksi myödätä ulko-ohjan pois ja samalla asettaa sisäänpäin. Vake rentoutui heti, ja laukka alkoi pyöriä paremmin läpi selän. Laukassa istumiseen kiinnitettiin tietysti taas huomiota, mutta tällä kertaa ei Artsi joutunut aivan niin paljon asiasta huomauttamaan kuin viimeksi. Laukassa päästiin nyt sekä istunnan että ponin liikkumisen ja muodon osalta selvästi eteenpäin.

Ulko-ohjan myötäys ja siitä seurannut Vaken rentoutuminen ja pehmeneminen oli vain alkua tunnin oivalluksille. Volteilla tärkeää oli sisäohjan myötäys, eli ponin asettuessa ja taipuessa voltille piti muistaa rentouttaa sisäkäsi ja päästää sisäohja tarvittaessa jopa vähän löysäksi. Vake reagoi näihin myötäyksiin tosi hyvin, ja tuli entistä pyöreämmäksi ja kevyemmäksi ohjalla kun en jäänyt pitämään ja vetämään vaan rentoutin kädet ja myötäsin oikea-aikaisesti. Lisäksi volteilla piti istua pystyssä ja ennen kaikkea tuuppaamatta, eli annettiin Vakelle rauha taipua ja ravata työntämättä sitä yhtään eteenpäin istunnalla tai pohkeella.

Minulla oli aluksi sellainen olo, että Vake ei edennyt tarpeeksi vaan ravi oli liian hyytynyttä vaikka muoto olikin mukavan pyöreä ja tuntuma kevyt. Artsi kuitenkin vakuutti että ravi oli ihan sopiva eikä ponia ollut lainkaan syytä hätistellä eteenpäin, sillä tahti oli hyvä ja tasainen. Pointtina oli, että kun Vake ei nyt vaan ole mikään liikeihme jolla on paljon "svungia" takajalkojen liikkeissä, niin siitä on aivan turha yrittää sellaista ulos ratsastaakaan. Jatkuvalla eteen hätistelyllä poni menee vain kiireiseksi ja kadottaa tahdin eikä ehdi ottaa kunnollisia, pitkiä raviaskeleita. Laukassa sain samat ohjeet, eli vaikka maisemat eivät nopeaan tahtiin vaihdu niin ei ole tarpeen lähteä työntämään ja ajamaan Vakea vain kovempaa vauhtia eteen. Vähemmän on tässä tapauksessa enemmän, eli Vaken halutaan nimenomaan käyttävän pidemmän aikaa kunkin askeleen ottamiseen jotta askeleeseen tulee pituutta ja koukistusta ja tahti säilyy. Pitää uskaltaa ratsastaa hitaasti.

Yleisenä ohjenuorana apujenkäyttöön oli yksi kerrallaan ja selkeästi. Ei siis apujen sekamelskaa eikä varsinkaan istunnalla tuuppaamista muiden apujen päälle, sillä tällaisesta poni vain jumittuu. Pohkeella ei puristeta ja puserresta, vaan sitä käytetään nopeasti ja napakasti. Raippaa ei myöskään pidä käyttää samaan aikaan kuin pohjetta, vaan raippa on erillinen apu. Avuilla ei siis "huudeta" koko ajan ja päällekkäin, vaan ratsastetaan yksi asia kerrallaan edellytykset sille että poni voi tulla peräänantoon, ja kun sitten myödätään niin poni pyöristyy. Hämmästyttävällä tavalla Vake toimi juuri näin.

Ohjeistus oli niin osuvaa että osasin tällä opastuksella muuttaa ratsastustani pehmeämpään ja rennompaan sekä samalla täsmällisempään suuntaan. Kun muistin myödätä ohjalla, rauhoitin istunnan ja lopetin tuuppaamisen sekä "avuilla huutamisen" niin Vake sai mahdollisuuden alkaa työskennellä kunnolla, ja siitä tuli aivan uskomattoman kuuliainen ja kevyt. Muoto vaan loksahti pyöreäksi ja pysyi siinä, ja kerrankin Vake ei roikkunut raskaana ohjalla vaan tuntuma pysyi kevyenä. Liike ei ollut suurta, mutta rentoa ja tahdikasta. Laukannostot alkoivat onnistua varsin täsmällisesti, ja pohkeenväistö ravissa vasemmalle onnistui harvinaisen hyvin. Toiseen suuntaan takaosa jäi väistössä vähän jälkeen, ja olisin saanut tässä nopeuttaa pohkeenkäyttöäni. Ravivolteilla Vake taipui lopulta notkeasti molempiin suuntiin, eli myös oikealle tuli hyvä taivutus sisäpohkeen ympäri ja rehellinen asetus. Olin aivan äimän käkenä kun Vake toimi näin hienosti ja koko yhteistyö oli siirtynyt jonnekin aivan uudelle tasolle. En ollut edes tiennyt että Vake pystyisi kantamaan itseään tällä lailla kevyenä ja pyöreänä, mutta pystyyhän se kun lakkaan sitä häiritsemästä! Työskentelimme yhtäjaksoisesti melko pitkään, ja loppua kohden Vake taisi alkaa jo hieman väsähtää, mutta silti se vain tsemppasi hienosti ja kantoi itseään parhaansa mukaan tehden kaiken mitä pyydettiin.

Tänään taisin oikeasti tajuta ratsastuksesta jotain uutta, enkä usko saaneeni millään yksittäisellä ratsastustunnilla näin monta uutta oivallusta. Nyt hoksasin käytännön ja tunteen tasolla uusia asioita myötäämisestä sekä hevosen rauhaan jättämisestä. Mullistavaa oli tajuta, ettei Vaken oikeasti tarvitse liikkua tämän isommin eikä sitä tarvitse olla koko ajan hätistämässä eteen. Artsi totesi lopuksi että kunhan poni tottuu työskentelemään oikein päin enemmän niin myöhemmin liikettä voi vähän lähteä kasvattamaan. Nykyisellään tämä tahdikas mutta vaatimaton liikkuminen riittää. Liikkeen kasvattamisen tulee lähteä nimenomaan etuosasta, eli sen sijaan että ohjalla vedetään etuosaa pakettiin niin istunnalla (lonkat ja reidet auki!) sekä ohjalla annetaan etujaloille tilaa venyttää eteenpäin, ja näin myös takajalat mahtuvat liikkumaan pidemmälle rungon alle.

Tunnin anti oli niin valtaisa että sulattelemisessa meni aikansa. Täytyy toivoa, että saan nämä oivallukset pidettyä kirkkaana mielessä ja saan samasta tunteesta ja fiiliksestä kiinni myös silloin kun valmentaja ei ole paikalla. Leijuin tunnin jälkeen aika korkealla maan pinnan yläpuolella, sillä se tunne kun Vaken kanssa työskentely siirtyi uudelle tasolle oli jotain niin hienoa. Parasta oli, että poni saatiin käyttämään itseään enemmän ja työskentelemään oikein nimenomaan pehmeällä ja reilulla ratsastuksella. Vake vaikutti tyytyväiseltä siihen, että kuskilla vihdoin lamppu syttyi ja ratsastukseen tuli enemmän järkeä. Tällaisia edistysaskeleita ei ainakaan minun ratsastuksessani kyllä tapahdu ihan joka päivä, joten hehkutus on nyt paikallaan!

Laukka kasaan kavalettitunnilla

Keskiviikon tunnilla oli ohjelmassa kavaletteja, ja ratsuni oli tällä kertaa Jukka. Tehtävämme olivat tänään varsin helppoja, mutta Jukka toi tuntiin kuitenkin haastetta. Aikaisemmat kokemukseni tästä ponista puomi- ja kavalettitunneilla eivät ole olleet erityisen onnistuneita.

Aloitimme ratsastaen kahden puomin yli pääty-ympyrällä, sekä pitkällä sivulla jumppasarjaa toisesta päästä nostetuilla puomeilla. Menimme tehtävää ensin ravissa ja sitten pari kertaa laukassa. Koetin herätellä Jukkaa ravissa liikkeelle, mutta välttää liikaa puskemista. Onnistuin tässä vaihtelevasti. Jumppasarjalinjalle Jukan ravi lähti sujumaan reippaammin, ja puomeilla se jo vähän nostelikin jalkojaan. Pyöreyttä en raviin saanut, mutta kun verryttelimme uraa pitkin laukassa alkoi löytyä parempi tuntuma ja Jukka jo vähän myötäsi niskasta.

Laukka tosiaan lähti toimimaan yllättävänkin hyvin, joten kun seuraavaksi suuntasimme laukassa puomeille olivat tehtävät ihan ratsastettavissa. Ympyrällä oleville puomeille sain Jukan tuotua melko asiallisesti, pientä viilausta vaan tiehen jotta puomeille kaartaessa ei oikaistu milliäkään. Jumppasarjapuomeille lähestyessä oli vaikeuksia saada askel osumaan hyvään ponnistuspaikkaan, sillä laukasta puuttui vielä vähän terävyyttä. Ope vinkkasi että Jukalla kannattaa pitää tuntuma aivan loppuun asti eikä höllätä ohjaa puomin edessä, sillä tuntuman katoaminen saa sen yleensä vain putoamaan raville. Hyvä neuvo, jota noudatin koko lopputunnin.

Hyppäsimme loput ajasta 17 metrin suoraa linjaa kahdella pikkuristikolla. Aluksi mukana oli myös ristikko pääty-ympyrällä. Sain ponnistuspaikat osumaan ristikoille pääsääntöisesti hyvin, mutta aluksi ope toppuutteli minua hätistelemästä Jukkaa liikaa eteen ja liian pitkään laukkaan. Tavoitteena oli terävyys, ei pitkä askel. 17 metrin linjalle haluttiin viisi laukkaa, ja Jukan askelpituudella tämä onnistui varsin helposti kun en lähtenyt yhtään ratsastamaan eteen vaan pidin laukkaa kasassa. Erittäin positiivista, että ei ilmennyt mitään ongelmia laukan ylläpitämisen kanssa vaikka otin vähän kiinni ja lyhensin. Jukan laukan kasaaminen teräväksi ja lyhyeksi on aiemmin ollut minulle kovin vaikeaa, mutta nyt löytyi tehtävään sopiva lyhyehkö mutta kohtuullisesti pyörivä laukka. Säilytin tuntuman koko ajan enkä antanut Jukan valua edestä kovin pitkäksi, ja ratsastin ennen estelinjalle kääntymistä pohkeella lisää aktiivisuutta. Tämä oli tehtävään toimiva resepti. Viimeisellä hyppykierroksella Jukasta löytyi yhtäkkiä vähän omaakin energiaa niin että se lähti säpäkämmin liikkeelle, eikä minun tarvinnut enää pyytää laukkaan ollenkaan lisää terävyyttä. Tämä oli hauskaa, ja hetken jo haaveilin siitä että esteet olisivat nousseet miniristikoista hieman ylöspäin.

Tehtävät olivat tänään tosi helppoja, mutta tarjosivat silti pienen onnistumisen kokemuksen. Jukan kanssa homma toimi nyt kohtuullisen mukavasti, mikä on saavutus verrattuna taannoisiin räpellyksiin vastaavilla tehtävillä. Kun joku aikaisemmin hankalalta tuntunut hevonen onkin ihan ratsastettavissa niin voi hieman onnitella itseään mahdollisesta edistymisestä ratsastajana. Vaikka Jukka tunnetusti osaa olla vähän venkula niin tämän kerran perusteella sillä voisi olla jopa hauska hypätä jotain sopivan pientä.  

Muna-kana-ilmiö

Tiistain tunnilla mentiin taas koulua Vaken kanssa.Verryttelimme ensin ravissa ratsastaen keskiympyröitä sekä pitkien sivujen alkuun pari askelta väistöä uran sisäpuolelta uraa kohti. Kun hevosia oli hetki jumpattu lyhyiden väistöpätkien avulla aloimme tavoitella venytystä pidempään ja matalampaan muotoon. Vake lähti ympyröiden ja väistöjen kautta jo jonkin verran pyöristymään, joten tästä oli hyvä alkaa kokeilla muodon muuttamista pidemmäksi. Ohjaa antamalla poni kyllä venytteli kaulaansa jonkin verran alaspäin, mutta tässä vaiheessa tuntia se ei vielä saanut selkää venymään kovin pitkäksi. Pientä muodon vaihtelua rennolla pyöreällä niskalla pystyi kuitenkin tekemään.

Verryttelimme myös laukassa keskiympyröiden parissa. Aluksi Vaken laukka tuntui tönköltä ja jäykältä eikä liike lähtenyt oikein rullaamaan. Samalla myös etuosan hallinta oli vähän hankalaa eli Vake yritti liirata ympyröillä sekä sisään että ulos. Ope muistutteli Artsilta saamastani kotiläksystä, eli ykkösjuttuna oli nyt ylävartalon suoristaminen pystyyn. Lopulta päästiin siihen tilanteeseen että istuin pystymmässä ja liikaa hartioilla soutamatta, ja kyllä Vakenkin laukka alkoi toimia huomattavasti paremmin kun en istunut reisien päällä. Hetkeksi laukkaan tuli jo pyörivyyttä ja pyöreyttä, ja liike alkoi tuntua siltä kuin laukan kuuluu. Tällöin oli tietysti myös helpompi istua korrektisti kun laukka keinui pehmeästi eikä vain töksöttänyt suorilla jaloilla. Tässä siis esiintyi istunnan korjaantumisen ja laukan paranemisen välillä jonkinlainen muna-kana-ilmiö. Ope tuumasi että kyllä minä istunnassani pystyn saamaan ihan huomattavia muutoksia aikaan kun niitä tosissani rupean tekemään.

Hioimme tänään erityisesti volttien ratsastusta sekä ravissa että laukassa. Pitkälle sivulle ratsastettiin kymmenen metrin voltti, ja ohjeena oli hieman levittää volttia sivusuunnassa ja väistättää kevyesti takaosaa ulos. Pituushalkaisijan viertä ratsastaessa oli voltilla hengähdyskohta, jossa suoristettiin pois väistöstä ja rentouduttiin. Askellajista riippumatta voltti oli helpompi ratsastaa vasemmalle. Vake asettui ja taipui vasemmalle varsin pehmeästikin, ja vasemmassa kierroksessa löytyi hyvä ulko-ohjan tuntuma. Vielä vaan piti kiinnittää huomiota sisäkäden rentouttamiseen niin etten voltilla jäänyt tarpeettomasti roikkumaan sisäohjassa. Oikealle en varsinkaan laukassa saanut ponia taipumaan pohkeen ympäri, vaan sisalapa puski sisään, enkä saanut tätä ongelmaa varsinaisesti ratkaistua.Volteilla sain myös urakalla nojailla taakse, sillä kymmenen metrin voltin kääntäminen etenkin laukassa tuppaa perinteisesti olemaan sellainen tiukempi paikka missä automaattinen reaktioni asiaan on etukeno. Pystyssä istuen voltin kääntäminen onnistuu luonnollisestikin paljon tasapainoisemmin.

Tällä tunnilla oli joitakin pieniä välähdyksiä siitä miten Vake voisi ehkä laukassakin parhaimmillaan toimia. Kyllä sieltä muutakin löytyy kuin jäykkää tönkkölaukkaa sisälapa liiraten, mutta sen löytäminen tuottaa usein päänvaivaa. Sisäkäden kanssa pitää olla tarkkana, sillä kuten on nähty saattaa sisäkädellä hellittäminen johtaa etenkin parempaan ja pyöreämpään laukkaan. Sisäkäsi saa nyt luvan olla muistilistallani aika korkealla sijalla.

Oikea meininki kotikisoissa

Tallinmäen kisaviikonloppu jatkui sunnuntaina 1-tason estekisoilla. Vaken kanssa hyppäsimme tällä kertaa vain 80 cm luokan. 70 cm tuntui kotikentällä vähän turhalta pikkuluokalta, kun taas ysikympin tehtäviä ei ole vielä tunneillakaan harjoiteltu. Jo lähtölistaa katsoessa tiesin että sijoituksiin yltäminen kasikympin luokassa voisi olla hyvin vaikeaa, mutta lähdin joka tapauksessa yrittämään ja ratsastamaan aikaa. Ainakin radan toinen vaihe tarjosi joitakin oikotievaihtoehtoja eikä pelkkää pitkien linjojen laukkaamista. Verryttelyyn suunnitelmani oli se perinteinen, eli poni hereille ellei jo ole ja sujuvasti eteen. Vake käynnistyikin hyvin ja laukkasi sopivalla energialla. Normaalia lapaliirtoilua kaarteissa esiintyi, mutta hypyt onnistuivat oikein hyvin. Tuntui helpolta, ja täytyy sanoa että tällaiset kisa-areenalla ratsastettavat ryhmäverkat sujuvat aina jotenkin paremmin kuin jossain pikkuruisessa ja ahtaassa verryttelytilassa tungoksessa äherretyt hypyt.

Lähtövuoromme oli heti verryttelyryhmän ensimmäisenä, joten jatkettiin heti samoilla tulilla ilman odottelua. Vaken eteneminen tuntui hyvältä ja rata alkoi sujuvasti. Esteillä 1-4 oli oikein hyvä fiilis. Pari ponnistuspaikkaa meni hieman lähelle, mutta rytmi säilyi koko ajan ja Vake oli menossa itse eteen.
 

Pieni ykköseste. © Jatta Rundström

Kolmoseste. © Jatta Rundström

Ensimmäinen haastavampi paikka tuli sarjalla, joka oli radan viides este. Näin pari-kolme askelta ennen estettä että ponnistuspaikka ei osu aivan nappiin, ja ratkaisuni oli pyytää Vakea venyttämään eteen. Hetken aikaa ehdin epäillä hyppääkö Vake tosiaan näin kaukaa kun a-osa oli vieläpä okseri. Hyppäsihän se, ja selvitti okserin hieman täpärästi kolauttaen puomia mennessään. Koska a-osan hyppy oli lähtenyt kaukaa ja laskeutunut esteen takana aivan juureen jäi sarjaväli taas aika pitäkäksi, ja b-osalle piti venyttää toinen samanlainen pitkä hyppy. Vake venytti, eikä lisäaskelta väliin edes harkittu. Tällä kertaa siis sarja selvitettiin tällaisella harppomistyylillä mutta ihan kunnialla. Hienosti Vake laittoi itsensä likoon. Vilkuilin seuraavassa kaarteessa vielä taakse varmistaakseni että kosketuksen saanut a-osa jäi tosiaan ylös.

Hyppäsimme puhtaasti vielä perusvaiheen kaksi viimeistä estettä ja kurvasimme kakkosvaiheeseen. Seitsemänneltä eli perusvaiheen viimeiseltä esteeltä olisi ollut teoreettinen mahdollisuus kääntää hyvin tiukasti nelosesteen sisäpuolelta, mutta hypyssä totesin että liian kiire tulee kääntää ja kiersimme suosiolla nelosesteen. Ei tätä oikotietä tainnut koko luokassa ratsastaa kuin yksi ratsukko. Kasieste ylittyi sujuvasti ja tämän jälkeen sain hyvin käännettyä esteiden välistä oikaisten. Ysille tultiin aikaratsastuksen hengessä kaarteesta vinossa, ja Vake joutui tikkaamaan esteen eteen hassun miniaskeleen kun ponnistuspaikka ei oikein sopinut. Kaarsimme sitten muurille, joka ylittyi sujuvasti, ja muurilta viereiselle pystylle. Tässä kaarteessa Vake kompuroi kadottaen toisen takajalan, ja tästä tuli pieni rytmin rikko jonka jälkeen jouduin hoputtelemaan laukkaa nopeasti eteen kohti edessä olevaa pystyä. Vake ponnisti esteen yli vähän kaukaa, ja laukkasimme suoran linjan kohti viimeistä estettä ja maalia. Linjalle otimme yhden askeleen enemmän kuin useimmat muut ponit. Maaliin päästiin ilman virhepisteitä, ja minusta tuntui siltä että olin onnistunut ratsastamaan kohtuullisen sujuvan ajan.

Ei ehkä meidän edustavimmat ilmeet, mutta tunnelma on tärkein. © Jatta Rundström

Voi olla, että rata olisi ollut tyylikkäämpi ja jotkin ponnistuspaikat osuneet paremmin jos olisin ratsastanut kaikessa rauhassa ja varmistelevammin, mutta olin tyytyväinen että tällä kertaa ainakin yritin ratsastaa kohtuullisen nopeaa aikaa niissä rajoissa kuin se Vaken kanssa on mahdollista. Poni eteni koko radan hyvässä, sujuvassa laukassa, eikä haitannut vaikkei ponnistuspaikka aina ollut sentilleen sopiva. Kaikki hypätään, tapahtui se läheltä tai kaukaa. Ehkä joissakin kohdissa hätiköin ja vähän yliratsastin, mutta meno tuntui sujuvalta ja varmalta. Niinhän siinä kävi ettei meidän aikamme riittänyt tässä luokassa kovin korkealle, vaan nollaradoista kaksitoista oli nopeampia ja kolme hitaampia. Lopullinen sija oli siis 13. ja viimeinen ruusukesija jäi neljän sekunnin päähän. Ihan hyvä mieli tästä radasta joka tapauksessa jäi. Nyt uskallan jo ratsastaa kasikympin luokassakin nopeampaa aikaa tavoitellen enkä pelkästään varmistellen. Mikä hienointa on Vaken laukkaan löytynyt viime aikoina sellaiset vaihteet että kisaratojen hyppääminen sujuu todella mukavasti vaikkei supernopeita ollakaan. Poni ei ole tahmea eikä myöskään villi, vaan laukka rullaa rennon reippaasti ja Vaken mielentila radalla vaikuttaa juuri oikealta. Ja kuskilla on kivaa myös!

Videosta kiitos Noralle ja kuvista Jatalle!

Kehitystä koulukisasuorituksessa

Voi tuota Vaken ilmettä!

Tallinmäen kisaviikonloppu alkoi lauantaina harjoituskoulukisoilla. Menin Vakella luokan helppo C:1, joka oli jaettu a- ja b-osioihin tunti- ja yksityisratsukoille (me siis olimme tuntiratsukoiden sarjassa). Luokassa sai olla joko raippa tai kannukset, ja valitsin tällä kertaa raipan jättäen kannukset pois.

Verryttely ei mennyt aluksi kauhean lupaavasti. Vake oli pienellä verryttelykentällä tosi nihkeä, enkä saanut sitä oikein mitenkään lähtemään eteen. Niska kyllä pyöristyi asetusten ja vasta-asetusten kautta, mutta koko ajan tuntui puskemiselta. Tajusin että eihän tällaisesta lähtökohdasta voi lähteä radalle missä poni jumiutuu vaan entisestään, ja päätin vähän napakoitua. Kisakentän verryttelypäädyssä oli paremmin tilaa, ja otin siellä laukkaa. Laukan jälkeen Vake eteni onneksi vähän sujuvammin, ja pääsin jo eroon pahimmasta puskemisesta. Hetken aikaa Vake liikkui ravissa aika lupaavan oloisesti ryhdikkäänä ja paremmin pohkeen edessä. Tämä tapahtui noin viisi minuuttia ennen radalle menoa, ja siinä välissä ehti meno jo hieman lössähtää ja Vake käydä edestä pidemmäksi ja raskaammaksi.

Aitojen sisällä ehdin vielä tehdä viime hetken virityksiä ravissa ja laukassa. Raippa oli mukava olla kädessä, sillä saatoin sillä hieman naputella terävyyttä lisää. Kannuksilla olisin vain turhaan hiertänyt poniparan kylkiä. Raippa oli kuitenkin ennen kaikkea henkinen tuki minulle, sillä sen ollessa mukana ei päässyt iskemään perinteinen "nyt tämä jumittui eikä lähde enää mihinkään" -epätoivo joka saa minut radalla tuuppaamaan ja puskemaan niin ettei poni tosiaankaan liiku enää ollenkaan. Raippa kädessä ohjelman saattoi aloittaa ilman että pipo kiristi, ja alkutervehdykseen kaartaessa Vake liikkui kohtuullisen napakasti ja pyöreänä. Kun linjakin meni melko suoraan niin tämä oli hyvä aloitus. Ensimmäinen temponlisäys lävistäjällä tuli sekin ihan selvästi esitettyä! Kolmikaarisella kiemuralla tuntui siltä että ravi meinasi hyytyä, ja aloin vähän jo tuupata. Videolta tarkistettuna ravi oli kiemurauralla ihan hyvää ja sujuvaa, eli jokin vauhtisokeus tässä kuskille iski.

Temponlisäys harjoitusravissa kärsi lennokkuuden puutteesta. Diagnoosini on että liikaa tuuppausta jo ennen lisäystä. Pysähdys lyhyellä sivulla oli hieman myöhässä, ja peruutuksessa tuli pieni paniikki kun pelkäsin Vaken pakittavan vinoon ja ulos aidoista. Tuomari toivoikin peruutukseen lisää pehmeyttä. Seuraava temponlisäys oli taas melko vaisu, samoin laukannosto. Laukka nousi kuitenkin ajallaan. Laukassa napautin pari kertaa kevyesti raipalla ulkokädellä. En muistanut nojata tarpeeksi taakse, mutta laukka pysyi kuitenkin yllä. Lävistäjän keskellä tuli vaihto aivan kuten eilen tunnilla, mutta koska olin osannut tätä odottaa en hämmentynyt tilanteesta vaan ratsastin eteen niin että lävistäjä mentiin loppuun asti laukassa. Parempi näin kuin raviin pudottaen. Vasemmassa laukassa oli myöskin etunojaisuutta istunnassa, mutta ympyrällä Vake taipui ihan hyvin. Ajattelin että kerrankin ei tule sanomista puutteellisesta taivutuksesta, mutta kommentti olikin sitten "muista ulkotuki" eli kaula oli liikaakin mutkalla. Vasemman laukan lävistäjä mentiin loppuun asti myötälaukassa, ja oli tuomarin mielestä hyvin ratsastettu. Ravivoltilla meno oli jo vähän hyyvähtänyttä. Pituushalkaisijalla Vake jaksoi vielä pyöristyä, mutta jäi vähän vasemmalle asettuneeksi.

Olin rataan ensin vähän pettynyt, sillä minusta tuntui että Vake pääsi taas hyytymään radalle niin että meno oli samaa laahustusta kuin aiemmillakin radoillamme. Enkä edes muistanut nojata taakse laukassa! Myöhemmin piti kuitenkin videon katsottuani muuttaa mielipidettä sen verran että kyllähän Vake varsinkin ravissa liikkui nyt paremmin eikä näyttänyt jumittavan. Olisi liikkumisessa voinut olla enemmänkin tarmokkuutta, mutta oli tässä parannusta aiempiin kisasuorituksiin. Kaikki tehtävät tuli tehtyä aika täsmällisesti, ja ainoa rikko oli laukanvaihto lävistäjällä. Tuomarikommenttina oli "muista hellittää avut", eli todellakin puskin ja tuuppasin pohkeella tarpeettomasti. Oli paperissa myös kehuja, ja kokonaistulos oli 70,25%! Tokihan meidän harjoituskisatuomarilla on aina vähän tavallista kiltimpi skaala, joten ehkä tuosta voisi ottaa kymmenisen prosenttiyksikköä pois niin vertautuisi tavanomaiseen skaalaan. Joka tapauksessa pisteet olivat tuntiratsukoiden sarjan korkeimmat, joten vaikka en heti radan jälkeen olisi sijoitukseen ihan uskonut niin olimmekin luokan voittajia! Niin se vaan Vake nappasi koulukisoista sinivalkoisen. Vaikka suoritus ei vielä ollut hurraahuutojen arvoinen niin tärkeintä on että jotain pientä edistystä on kuitenkin tapahtunut. Ensi kerralla sitten taas pykälän verran paremmin.

Videosta ja kuvasta kiitos Noralle!

Etunojan kitkentää kouluvalmennuksessa

Koulukisoja edeltävälle päivälle sattui sopivasti Artsin valmennus. Menin Vakella kolmen ratsukon ryhmässä, jossa harjoiteltiin kisaohjelmamme eli helppo C:1:n rataa. Kouluaidatkin oli kentällä pystyssä, mikä oli tietysti ratatreeniä ajatellen hyvä.

Verryttelimme ensin kouluaitojen sisällä ratsastaen ravissa ja laukassa keskiympyröitä sekä muutaman lävistäjän. Keskiympyrällä huomiota kiinnitettiin erityisesti kuvion täsmälliseen kokoon ja muotoon. Etujalkojen tuli palata uralle noin metrin verran ennen pitkän sivun keskipistettä eikä oikoa saanut. Vakella olikin sen verran taipumusta puskea sisään että tämän kanssa piti olla huolellinen. Samoin ennen kulmia piti valmistella asetuksella ja huolehtia että sisäpohje oli läpi. Vake käynnistyi hieman hitaasti, mutta huolellinen teiden ratsastus auttoi myös saamaan apuja läpi ja pikkuhiljaa verryttelyn aikana Vake alkoi jo hieman pyöristyäkin. Vasemmassa kierroksessa oli helpompaa ratsastaa poni pyöreäksi ulko-ohjalle, mikä on vähän jännä sillä vielä jokin aika sitten oikea puoli oli ehdottomasti helpompi.

Yhteisen verryttelyn jälkeen saimme kukin vuorollaan harjoitella rataa osiin pilkottuna. Ensin tarkastettiin kummasta suunnasta kannatti kääntyä pituushalkaisijalle. Vaken kanssa suositeltava suunta oli vasen, sillä oikealta kääntyessä se liirasi helposti vähän ulos linjalta. Temponlisäyslävistäjää edeltävä kulma tuli ratsastaa hieman pyöristäen eikä liian kulmikkaasti, jotta ravi ei päässyt hiipumaan. Kolmikaarisella kiemuralla piti muistaa sisäohjalla myötäys ponin asettuessa kaarilla. Kiemuran viimeisellä kaarella Vake tulikin asetukseen mukavasti ja pyöristyi kivaan raamiin. Pysähdykseen ja peruutukseen tullessa ohjeena oli pitää lyhyellä sivulla koko ajan asetus sisälle eli vasemmalle, jotta etuosa ei tullut pysähdyksessä sisään. Peruutus meni kyllä silti vähän vinoon. Kun alkuradan raviohjelma oli harjoiteltu kerran läpi siirryttiin tahkoamaan laukkaosuutta. Siinä sitä urakkaa sitten riittikin.

Laukassa ongelmia tuottivat tuttuun tapaan lävistäjät. Oikean laukan lävistäjällä Vake oli aina sitkeästi vaihtamassa laukkaa, joko lennosta tai raviin pudoten. Tilannetta vain pahensi se että olin niin vahvasti etukumarassa, ja aina kun vastaan tuli hankala kohta niin aloin könöttää edessä entistä pahemmin. Nyökkäys eteenpäin oli Vakelle merkki että nyt saa lopettaa laukkaamisen. Nojaa taakse, enemmän, vielä lisää, kuuluivat ohjeet koko laukkatyöskentelyn ajan. Hetkellisesti sain ylävartalon suoristettua takanoja-ajatuksella pystyyn, mutta heti kun Vaken ratsastus vaati yhtään huomiota kippaannuinkin taas eteenpäin. Artsi käski liioitella ja nojata vaikka selinmakuulle asti, mutta en minä tälläkään mielikuvalla vielä takanojaan päässyt vaan parhaimmillani vasta pystyyn. Ylävartalo ei saisi yhtään soutaa ja tuupata, ja olkapäät eivät saisi pyöriä eteen niin kuin ne minulla laukassa tuppaavat tekemään. Jouston tulee olla kyynärpäissä, ei olkapäissä. Etukeno oli kuulemma se mikä vei minulta viimeisetkin vaikuttamismahdollisuudet hevoseen, eli kun kökötän satulassa reisien ja polvien varassa voi Vake lävistäjällä tehdä niin kuin tahtoo eli pudottaa laukan pois ilman että minulla on siihen mitään sanomista. Takajalkojen päällä istumalla ei Vake saisi minua kiskottua eteen vaan saisin hallinnan säilytettyä. Pystymmässä istumalla onnistuinkin estämään raville putoamiset, mutta edelleen Vake kyllä vaihtoi laukan. Parempi kuitenkin näin että laukka säilyi lävistäjän loppuun asti vaikkakin sitten vääränä. Vasemman laukan lävistäjä oli helpompi ratsastaa ja onnistui ilman vaihtoa, mutta tässäkin sain kyllä keskittyä nojailemaan urakalla taakse sillä luontevinta olisi taas ollut painua etukumaraan ja puristaa reisillä.

Ylävartalon suoristaminen laukassa pystyyn tuli kotiläksyksi. Muistisääntönä on että istumisen pitää tuntua ihan luonnottoman takanojaiselta sillä vasta silloin alan olla suunnilleen pystyssä. Jos tuntuu tutulta ja turvalliselta niin olen etukenossa. Hartioiden paikallaanpitäminen oli hyvä pointti, sillä nehän ne siellä laukassa soutaa. Ehkä ajatus saranan siirtämisestä kyynärpäihin auttaa ylävartalon rauhoittamisessa. Selvää on että hevoseen vaikuttaminen onnistuu paljon paremmin ilman etukenoa, mutta silti eteen kallistuminen on minulla hyvin piintynyt tapa. Siitä täytyy nyt opetella eroon vaikka helppoa se ei ole.

Videoista kiitos Annelle!