Kouluratakurssi, päivä 3: rataharjoitus

Kouluratakurssi huipentui tietenkin varsinaisen radan suorittamiseen. Menimme siis Jussin kanssa A-merkin kouluohjelman kuten kaikki muutkin kurssin ratsukot. Halusin olla starttivuorossa ensimmäisenä, sillä ajattelin pidemmän odottelun ja itsenäisen lisäverryttelyn vain syövän Jussin intoa liikkua eteenpäin. Ensin kuitenkin ratsastettiin reilu puoli tuntia osin ohjatusti ja osin itsenäisesti verrytellen. Eilen kipeytynyt oikea polveni vihoitteli hankautuessaan satulan polvitukea vasten etenkin harjoitusravissa, mutta yritin parhaani mukaan olla huomaamatta tätä.

Verryttely aloitettiin suuria ympyröitä keventäen ja ratsastaen hevosia rennoiksi ja pyöreiksi eteen-alas. Jussi ei ollut käsittääkseni vielä tänään liikkunut yhtään tuntia, sillä ainakaan sen koulusatulaan ei eilisillan jälkeen ollut koskettu. Tähän suhteutettuna ravi oli alusta asti hämmästyttävän pehmeää ja irtonaista, ja Jussihan kyllä kulki mielellään pitkässä ja matalassa  muodossa pyöreällä kaulalla ja selällä. Hankalampaa sitten oli saada Jussi tästä koottua edes leikisti helppo A -muotoon. Mentiin molempiin suuntiin muutamat raviväistöt ohjelman mukaisesti pituushalkaisijalta, ja nämä olikin hyvä tarkistaa sillä Jussi väisti taas aika nihkeästi ja kunnon ristiaskeleita piti pyytää vähän raipalla auttaen. Osaltaan tähän vaikutti ehkä se että minulla oli nyt kannukset jalassa, ja en siksi tohtinut käyttää tarpeeksi napakkaa pohjetta sillä jos kannus vahingossa osui kylkeen alkoi Jussi vastustella ja jännittyä. Itsenäisen laukkaverryttelyn aikana tarkistin vastalaukat molempiin suuntiin sekä pyrin saamaan laukan pyöreänä rullaavaksi. Jussi tuntui kohtalaisen hyvältä, joten verryttelyt oli ihan hyvä jättää tähän. Open ehdotuksesta päätin ratsastaa radan tällä kertaa raipan kanssa varmistaakseni Jussin terävyyden. Hyväksytty koulukoe A-merkkiä varten minulla on jo olemassa, joten sen puolesta saatoin mennä radan nyt epävirallisemmin.

Ope siirtyi tuomaripöydän taakse sihteerin kanssa, ja Jussi jopa hiukan ihmetteli ja jännitti kun ohitimme tuomaripöydän ensimmäisiä kertoja. Pitkään se ei kuitenkaan tilannetta kummastellut, ja niinpä aloitimme suorituksemme. Harmillisesti alkutervehdys meni vähän levottomaksi, sillä jostain syystä Jussi ei ole viime aikoina malttanut oikein seistä pysähdyksissä vaan korjaa helposti taakse. Ehkä on menty liian paljon peruutuksia? Rauhallisella pysähdyksellä olisi suorasta sisääntulosta voinut saada seiskankin. Raviohjelman voltit ja s-kiemura sujuivat ihan mukavan letkeästi, eikä mitään hyytymistä ollut havaittavissa. Molemmat pohkeenväistöt jäivät aika vaisuiksi ja loiviksi, mutta Jussi ei kuitenkaan pahemmin vastustellut. Keskiravi pitkällä sivulla oli myös vaisu, vaikka tässä jo yritin raipallakin hieman auttaa. Kokonaisuutena raviohjelma oli kuitenkin mielestäni ihan hyvä ja täsmällinen.

Pysähdyksessä kentän keskellä Jussi lähti taas ennakoimaan peruutusta, mikä rokotti pisteitä (5,5). Ensimmäistä laukannostoa ei tarvinnut nyt jännittää kun raippa oli mukana, ja vastalaukka sujui hyvin kunnes Jussi hieman ennakoi siirtymistä niin että raville tultiin kovin töksähtäen. Myötälaukan nosto ja voltti olivat sujuvat ja pehmeät, peräti seiskan arvoiset. Keskilaukkaa olisin saanut ratsastaa vielä rohkeammin, ja keskilaukasta Jussi sitten jäi aika raskaaksi niin että selkeä kiinniotto jäi esittämättä ja raviin siirtyessä etuosa painui hyvinkin matalaksi ja kuolaimen alle. Laukan jälkeinen keskiravi irtosi jo paremmin (6,5!), ja vasempaan kierrokseen esitimme varsin mukavan laukkaohjelman (6-7-7) lukuunottamatta vaisunpuoleista keskilaukkaa (5,5). Lopputervehdykseen tulimme viivasuorassa, joskin kuolaimen alle painuen, ja nyt Jussi malttoi vihdoin seistä pysähdyksessä.

Olin rataan kokonaisuudessaan varsin tyytyväinen. Jussi liikkui läpi radan jumittamatta ja kuuliaisesti, ja meno oli ihan tahdikkaan ja letkeän oloista. Pisteitä tuli ehkä hieman kiltillä arvostelulla 63,70%:n edestä. Jos olisin oikeissa kisoissa tehnyt tällaisen suorituksen niin olisin kyllä hyvinkin tyytyväinen. Harmittelin sitä että ajoittain Jussi painui aika reilustikin kuolaimen alle ja pääsi siirtymisissä kovin etupainoiseksi. Arvostelussa kuitenkin kehuttiin kivaa raamia, ja kai se sitä siirtymisiä lukuunottamatta enimmäkseen olikin. Palautteena oli myös että hevosen saisi esittää rohkeammin eli pyytää liikkeisiin lisää näyttävyyttä ja lennokkuutta. Tämä on hyvä pointti, sillä tälläkin kertaa ratsastin radan varman päälle ottaen ja pikkunätisti. Rataharjoituksessa olisi voinut kokeilla ottaa hevosesta vähän enemmän irti kuin aikaisemmilla radoilla, mutta arastelen tätä tehdä kun pelkään istunnan täydellistä leviämistä isommassa liikkeessä. Tänään se kovin kipeä polvikin lisäsi varovaisuuttani (ratsastuksen jälkeen polvi olikin aika ikävästi turvonnut ja kipeä). Istuntani Jussilla vaikuttaisi kylläkin hieman parantuneen niin etteivät pohkeet heilu enää yhtä pahasti kuin ennen. Eivät ne vieläkään paikallaan pysy, mutta eivät enää lepata joka askeleella kyljestä 20 senttiä irti niin kuin aikaisemmin eli meno ei näytä aivan niin kammottavalta. Kun istunta kerran alkaa vähän paremmin kestää niin ehkä tosiaan olisi aika miettiä sitä rohkeampaa liikkeen esittämistä.

Ajattele yksinkertaisesti, ratsasta sujuvasti

Torstain hevostelut alkoivat iltapäivällä Tallinmäen estetunnilla. Minun ja Vaken lisäksi tunnilla olivat vain Anne ja Jetti, eli saatiin oikein pienryhmäopetusta. Heti tunnin alkuun ope antoi minulle ohjeeksi että ei lähdetä nyt ratsastamaan liian monimutkaisesti vaan pidetään homma helppona ja mukavana. Tämä siis viittasi siihen että minun tulisi niin sileällä kuin esteilläkin pyrkiä pois yliratsastamisesta. Ei siis stressaamista yksityiskohdista kuten hevosen pään ja kaulan asennosta tai täydellisestä ponnistuspaikasta, vaan sen sijaan ope käski aloittaa ratsastamisen kuin 10-vuotias ponityttö jota ei tällaiset asiat voisi vähempää huolettaa. Tarkoitus olisi ensin löytää ratsastukseen iloinen ja reipas meininki ilman pilkunviilausta ja yliyrittämistä. Usein tosiaan teen yksinkertaisetkin asiat itselleni (ja hevoselle) liian vaikeiksi ajattelemalla ne aivan liian monimutkaisesti ja kuvittelemalla että jokaikisen palasen olisi oltava heti ja välittömästi kohdillaan, vaikka suoraviivaisemmalla suhtautumisella tulokset olisivat usein paljon parempia.

Ponityttöfiiliksellä siis lähdettiin verryttelemään ensin ravissa ja sitten laukassa ratsastaen hieman temponvaihteluita. Vake oli jälleen vähän heräteltävä tapaus, eli riittävän energian löytäminen oli ykkösasia. Laukassa menin aika paljon kevyessä istunnassa jotta saatiin ponille etenemisvaihde päälle. Istuntaan tuli korjausta sen suhteen että kantapäitä ei pidä työntää liian alas ja jalkoja eteen, vaan kantapäät saisi olla rennompana lähempänä vaakatasoa ja jalka voisi olla myös vähän taaempana. Laukassa mentiin ympyräkahdeksikkoa niin että pääty-ympyrältä toiselle vaihdettiin kentän poikki kaartaen ja tässä laukkaa vaihtaen. Hyvä että vaihtoja treenaillaan ahkerasti, sillä itselleni ne ovat vielä aika vieras asia. En ehkä kovin korrekteja vaihtoapuja osannut antaa, mutta Vake tiesi homman juonen ja vaihtoi epäselvemmilläkin ohjeilla. Ilahduttavasti vaihdot vasemmasta oikeaan onnistuivat tällä kertaa varsin näppärästi (viimeksihän nämä eivät toimineet), kun taas oikeasta vasempaan vaihtaessa tuli enemmän turhaa jarrutusta ja ylimääräistä pomppimista.

Seuraavaksi otettiin päivän hypyt melko tiiviissä tahdissa. Ensin tultiin pari kertaa pientä pystyä vasemmassa laukassa (este 1), ja tämän sujuessa jatkettiin okserille (2). Kun päästiin esteille niin Vakeen tuli heti lisää säpinää, ja se imi esteitä kohti oikein kivalla energialla. Puskea ei siis missään nimessä tarvinnut. Ensimmäiset pienet hypyt menivät ihan mukavasti, ja sitten tultiinkin kolmen esteen pätkä (kuvassa 1-3) esteiden ollessa noin 70-senttisiä. Edelleen Vake hyppäsi sujuvasti ja innokkaasti, eivätkä ponnistuspaikatkaan olleet mitenkään huonoja. Laukat vaihtuivat lävistäjäesteillä ilman että tein itse niiden eteen mitään. Kurtistelin kuitenkin kulmiani hyppyihin mukautumiselleni, sillä kantapäät tuntuivat nousevan liikaa ja tasapaino hieman kärsivän useimmissa hypyissä. Vake hyppäsi aika matalalla kaulalla venyttäen hypyssä nenää alas, ja tuntui kuin olisin ollut hypyistä hieman jäljessä kädellä. Ope puolestaan muistutteli että esteiden välillä käsi saa olla ihan rento ja kevyt, eikä lähestymisissä tarvita oikeastaan kättä ollenkaan vaan pelkkä pohje riittää.

Hypättiin vielä viimeisenä viiden esteen radanpätkä, ja meille korkeudeksi laitettiin 75 senttiä. Annen hypättyä ensin isompia näyttivät omat esteet oikein maltillisen korkuisilta. Vakella säilyi sama hyvä meno ja meininki. Ekat kaksi estettä olivat sujuvat, ja olin tyytyväinen varsinkin okseriin jolle yhteisestä päätöksestä venytettiin viimeisiä askeleita ja hypättiin vähän kauempaa. Kolmosesteen jälkeen Vake vaihtoi laukan lennosta hyvin nopeasti. Viimeinen suora linja (4-5) olikin sitten kammotusosastoa, sillä jäin vähän epävarmaksi ponnistuspaikan suhteen ja Vaken hypätessä kaukaa en aivan kunnolla ehtinyt mukaan. Varsinkin jälkimmäisellä osalla olin aika pahasti jäljessä. Otettiin linja vielä uudestaan, nyt hieman paremmalla mukanaololla. Nyt olin itsekin menossa hyppyyn kauempaa ja siihen Vakea kannustin sen sijaan että olisin epäröinyt viimeisen miniaskeleen mahdollisuutta.

Harmittelin opelle sitä miten huonoa oli hyppyihin mukautumiseni, ja sainkin asian korjaamiseen hyvän neuvon. Istun kuulemma esteille tullessa liikaa liikkeen takana ylävartalo pystyssä ja syvällä satulassa, ja kun vielä tämän lisäksi vatsalihakset eivät ole tarpeeksi napakkana (eli vartalon etupuoli on pitkäksi venyneenä, ts. selkä notkolla) niin ponin lähtiessä hyppyyn kaukaa en yksinkertaisesti voi ehtiä sujuvasti mukaan. Liikkeen takana istuen lähestyminen on minulla valitettavasti niin selkäytimessä että en sitä itse edes yleensä tiedosta. Suurimman osan ratsastusuraani etenkin "silloin nuorena" minua on tällaiseen tyyliin opetettu, sillä olen valitettavasti hypännyt kieltelyyn taipuvaisilla poneilla. Kuten ope totesi on liikkeen takana istumisella paikkansa harkiten käytettynä tehokeinona, mutta Vaken kaltaisella kokeneella ja varmalla ratsulla meno on sujuvampaa kun istuu kevyemmin ja enemmän liikkeen mukana. Tällöin hyppyyn pääsee nopeasti mukaan lähti se mistä hyvänsä.

Enempää ei tänään hypelty, mutta sainpahan hyvin mietittävää seuraavaa kertaa varten, sillä ope antoi tosi hyviä vinkkejä niin tekniselle kuin henkisellekin puolelle. Lähestymisiin tarvitaan siis vähän kevyempää istuntaa liikkeen mukana, ja ennen kaikkea pitää saada pois stressaaminen ja yliratsastaminen ja niiden tilalle luottoa poniin sekä ehkä vähän itseenikin. Vake kyllä hyppää tämänkokoiset esteet paikasta kuin paikasta, ja innokkaasti hyppääkin. Tässä ollaan mielestäni nyt oikeista lähtökohdista liikkeellä kun poni hyppää varmasti ja mielellään, ja omaan tekemiseeni ollaan ykkösasiana etsimässä helppoutta ja rentoa sujuvuutta hyvällä fiiliksellä.

Kouluratakurssi, päivä 2: keskiaskellajeja ja siirtymisiä

Kouluratakurssin toisena päivänä jatkoimme Jussin kanssa A-merkin ohjelman tehtävien parissa. Vaihdoin siis suoraan estetunnilta Eetun satulasta Jussin selkään. Jussi puolestaan tuli tallista, ja tunnin alussa sen liikkumisessa olikin enemmän jähmeyttä ennen kuin hevonen lämpeni. Itsekin olin eilistä pahemmin jumissa, sillä en tänään ehtinyt venytellä ennen tuntia vaan jouduin tulemaan tallille aika kiireellä töiden jälkeen. Alkukäynnit toki hyödynsin taas mahdollisimman huolelliseen lonkkien venytykseen. Siitä huolimatta tänään kävi niin että en saanut polvia tarpeeksi irti satulasta vaan ne puristivat satulan melko massiivisia polvitukia vasten. Vasempaan polveen tuli pieni hiertymän alku ja oikea polvi kipeytyi muuten niin että lopputunnista kipu alkoi jo häiritä harjoitusravissa istumista. Ei näin vaan ole aiemmin käynyt, vaikka ainahan minun on ollut Jussin kyydissä hankala olla kun hevonen on niin mahdottoman leveä ja koulusatulassa on vielä ne paholaisen keksimät polvituetkin.

Tunti aloitettiin ratsastaen voltteja ensin keventäen ja sitten harjoitusravissa. Jussin askel oli tosiaan vielä aika pientä ja jäykkää, ja ope kehotti aktivoimaan ravia pidemmäksi ja letkeämmäksi sekä hevosen vatsa- ja selkälihaksia käyttöön. Ideana oli että takaosaa ja koko kroppaa aktivoimalla saataisiin Jussi kantamaan itsensä paremmin ja näin ollen myös ryhdikkäämmäksi ja lyhyempään raamiin. Melko etupainoinen Jussi tietysti oli, mutta ei mielestäni niin raskas kädelle kuin eilen eikä painunut niin korostetusti kuolaimen alle. Ravi lähti pikkuhiljaa pehmenemään ja askel joustamaan vähän paremmin niin että harjoitusravissakin pystyi istumaan. Edelleen ope toivoi liikkeeseen lisää lennokkuutta, mutta arastelin ratsastaa ravia kovin paljon isommaksi kun istuminen oli jo muutenkin sen verran haastavaa.

Tänään harjoiteltiin A-merkin radan laukkakuviota ratsastaen pitkälle sivulle voltti ja tämän jälkeen saman tien keskiympyrä keskilaukassa. Jussi oli aluksi raskaan oloinen laukassa, mutta paransi menoa kerta kerralta. Silti meille jäi etupainoisuusongelma jonka vuoksi keskilaukasta kiinniottaminen ja askeleen lyhentäminen harjoituslaukkaan oli vaikeaa. Kun hevosen oli keskilaukkavaihteelle kerran saanut niin sehän puksutti eteenpäin kuin juna. Ihan hyvää laukkaa sinänsä, mutta keski- ja harjoituslaukan välille olisi pitänyt saada selvempi ero. Pari kertaa kävi niin että pidätteestä Jussi putosikin raville sen sijaan että olisi lyhentänyt laukkaa. Ope ohjeisti istumaan laukkaa lyhentäessä lantiosta hiljempaa, eli että en istunnalla ikään kuin jatkaisi isompaa laukkaa vaan liioitellun lantion liikkeen sijaan pitäisin laukan yllä pohkeella. Perusongelma kuitenkin pysyi samana, eli hevosen olisi pitänyt liikkua paremmin takaosan päällä jotta siirtymisistä lyhyempään laukkaan olisi saatu sujuvia ja kevyitä.

Kun laukkakuviota oli harjoiteltu molempiin suuntiin työskenneltiin loppuaika vielä ravissa. Harjoitusravissa ratsastettiin pituushalkaisijaa suoruuteen pyrkien, ja pitkillä sivuilla tehtiin ravista pysähdyksiä. Jussi liikkui ravissa nyt mukavan kevyenä etuosasta, ja miellyttävä, sopiva ohjastuntuma pysyi hyvin tasaisena. Ope kehui että raami oli nyt hyvä. Meno oli myös tahdikasta ja pituushalkaisijalla suoraa. Vaikka etuosa olikin nyt vähän kevyempi niin siirtymiset alaspäin tuottivat edelleen ongelmia. Pysähdyksissä Jussi oli yksinkertaisesti liian hidas pidätteelle, enkä saanut pysähdystä koskaan tehtyä tarkasti kirjaimen kohdalle vaan aina ajauduttiin ohi. Otettiin lopuksi vielä pari keskiravilävistäjää, ja polviparkaani ajatellen kevensin nämä ihan suosiolla. Varsinkin viimeisellä lävistäjällä Jussi venytti askelta mielestäni oikein hyvin ja energisen oloisesti painumatta raskaaksi edestä. Tällaista keskiravia kun vaan pääsisi joskus kisoissakin esittämään.

Kokonaisuudessaan ihan ok menoa tänäänkin. Selvästi suurimmat vaikeudet kouluradan ratsastamista ajatellen liittyvät alaspäin siirtymisiin, sillä Jussi on vieläkin turhan etupainoinen ja käy siirtymisissä helposti kovin raskaaksi edestä. Kaikista suurin haaste tässä suhteessa ovat siirtymiset laukan sisällä, sillä laukka askellajina ei ylipäänsä kuulu Jussin vahvuuksiin ja löytyy niitä heikkouksia tietysti oman istunnankin puolesta. Hevosen painoa pitää vaan sitkeästi yrittää saada etuosalta takaosalle niin aika moni ongelma ratkeaa.

Venyy, venyy!

Keskiviikkona oli ennen kouluratakurssin tuntia vuorossa ensin normaali viikkotunti, tällä kertaa esteiden parissa. Ratsuna oli mukavuus- ja luottoponini Eetu.

Ensimmäinen tehtävä ravi-ja laukkaverryttelyjen jälkeen oli kavaletin ylitys ympyrällä pyrkien ratsastamaan ponnistuspaikka melko lähelle ja hyppy pyöreäksi. Ympyrällä mentiin kerrallaan pari kierrosta etsien laukan rytmiä. Eetun kanssa laukan pyörivyys ja pyöreys oli vielä vähän hukassa, ja pohkeella olisi pitänyt siis ratsastaa takaosaa kunnolla mukaan. Kavaletti sinänsä ylittyi ihan hyvistä paikoista.

Seuraava tehtävä oli 16 metrin suora linja, aluksi molemmat esteet ristikoina. Tehtävän aluksi hypättiin vielä pohjalle kavaletti ympyrällä. Ristikkolinjalle oli tavoitteena viisi askelta, ja Eetun kanssa tämä toteutui helposti kun tultiin rauhallista, pienehköä peruslaukkaa. Positiivista oli että poni pysyi linjalla ja hypyissä kohtalaisen suorana. Esteitä korotettiin aavistuksen verran ja nyt väli oli tarkoitus ratsastaa neljällä askeleella. Yritin ratsastaa Eetun laukkaa isommaksi, mutta en tehnyt tätä tarpeeksi tosissani. Eetulla ei ollut oikein riittävää imua esteelle niin että pohkeesta olisi lähdetty napakasti eteen, ja niinpä linjan toiselle osalle otettiin se viides miniaskel.

Laukan venymistä tarvittiin myös seuraavassa tehtävässä. Tultiin ensin 12 metrin linja ja sen jälkeen jatkettiin 16 metrin linjalle, nyt oikeassa laukassa ja tavoitteena väleihin kolme ja neljä laukkaa. Nyt tiesin ratsastaa Eetua vielä rohkeammin isompaan laukkaan, ja hoksasin keventää kättä niin että tuntuma oli rennompi ja antoi vapautta laukata enemmän eteen. Estettä kohti mennessä en jäänyt himmailemaan vaan pyysin lähtemään hyppyyn tarvittaessa vähän kauempaa. Eetu vastasi näihin korjauksiin, ja laukka alkoi pyöriä paremmin. Molemmille linjoille saatiin oikeat askelmäärät, ja Eetu todella lähti pohkeesta venyttämään eteen. Oikeaan kierrokseen laukka tietysti tuppasi vaihtumaan vääräksi, mutta jälkimmäisellä linjalla Eetu jopa hienosti korjasi tämän ja tuli alas oikeaan laukkaan.

Viimeiseen hyppykierrokseen olin oikein tyytyväinen. 12 metrin väli oli kolmella askeleella helppo nyt kun Eetulla oli kunnolla ajatus eteen. 16 metrin linjalle tultiin sisään vähän pohjasta, ja pienen hypyn jälkeen jouduin pyytämään reilummin eteen. En kuulemma kuitenkaan tuupannut istunnalla vaan ratsastin juuri oikein vahvalla pohkeella. Eetuhan venytti pyynnöstäni niin että päästiin alun hidastuksesta huolimatta sujuvasti neljällä askeleella, ja kaiken lisäksi poni pysyi niin suorana että oikea laukka säilyi koko linjan ajan. Hienoa Eetu!

Tänään mentiin vankasti mukavuusalueella esteiden pysyessä ihan matalina. Eetun laukan venyttäminen näihin väleihin antoi kuitenkin jonkin verran haastetta, sillä tyypillisestihän Eetu tykkää mennä lähelle estettä ja aika lyhyellä askeleella. Suoriuduimme tästä tehtävästä niin hyvin että tunnista jäi mukava onnistumisen fiilis.

Kouluratakurssin aloitus

Kouluratakurssille piti päästä tietysti tänäkin kesänä, ja sainpa vielä toivomani hevosenkin eli Jussin, jolla samaisen kurssin menin myös viime vuonna. Kurssin kesto tällä kertaa on kolme päivää, joista viimeisenä ratsastetaan A-merkin kouluohjelma. Helppo A -ratoja kun en vielä kisoissa ole uskaltautunut ratsastamaan niin kurssilla sellaista on hyvä kokeilla.

Ensimmäisenä päivänä treenissä olivat ohjelman tehtävistä raviväistöt pituushalkaisijalta uraa kohti sekä vastalaukat. Verryteltiin ensin hieman kevyessä ravissa, ja totesin Jussin liikkumisen olevan heti alkajaisiksi mukavan pehmeän ja letkeän oloista. Asiaa varmasti auttoi se että Jussi jatkoi suoraan edeltävältä tunnilta ja oli vieläpä hypellyt kavaletteja. Etupainoisuutta ja liian syvään muotoon painumista oli kuitenkin tuttuun tapaan havaittavissa, eli niska ei ollut läheskään aina korkein kohta ja pidäte ei ollut vielä kunnolla läpi. Niinpä raviväistöt alkoivat vähän jyräten, eikä Jussi ehtinyt ottaa kunnon ristiaskeleita kun ei etuosa jäänyt pidätteestä odottamaan. Apuna tähän oli tietenkin napakampi pidäte ulko-ohjasta, sekä jo ennen väistöä hevosen kasaaminen kuulolle pienillä pidätteillä niin että väistön pääsi aloittamaan etuosa kontrollissa. Heti kun pidäte toimi niin väistäminen alkoi sujua oikein helposti. Suunnan vaihduttua piti ensin tehdä samat korjaukset pidätteen kanssa, mutta myös tähän vaikeampaan suuntaan eli oikealle väistäessä väistö onnistui lopulta hyvin. Olin myös tyytyväinen siihen että istuin väistöissä aika suorassa enkä vaikeillakaan hetkillä alkanut vääntyä pahasti mutkalle.

Väistöjen jälkeen työskenneltiin hetki vasemmassa laukassa. Jussi oli laukassa aluksi aika etupainoinen ja raskas, mutta liikkui kuitenkin pyöreänä vaikkakin liian matalana. Pyöreänä laukkaavan hevosen selässä pääsin ihan asiallisesti istumaan istuinluilla ja jäntevästi liikkeen mukana. Ope muistutteli istuntakurssilta tuttua "ulkokyljen kautta kääntämistä" niin etten kaarteissa päästänyt ulkokylkeäni pitkäksi ja voimattomaksi vaan oikean kyljen tuki piti.

Laukkatehtäviä jatkettiin nostaen toiselle pitkälle sivulle vastalaukka käynnistä ja laukaten sivun loppuun asti ennen raviinsiirtymistä. Ravista tuli vielä myötälaukan nosto lyhyellä sivulla ja voltit päätyyn sekä pitkälle sivulle. Jussi oli nostoissa välillä vähän hidas, varsinkin jos sähläsin ja valmistelin liikaa. Sain myös olla varovainen ettei Jussi alkanut vastalaukan nostoon tullessa poikittaa uran sisäpuolelle tai työntää sisälapaa karkuun. Laukassa meno oli nyt kevyempää ja ryhdikkäämpää, itse asiassa oikein hyvänkin oloista, mutta aina raviin siirtyessä Jussi pääsi painumaan liian etupainoiseksi. En vaan istunut satulassa tarpeeksi napakasti jotta koko ratsukko olisi pysynyt siirtymisessä enemmän takaosan päällä. Pientä kevenemistä siirtymisiin kuitenkin toistojen myötä tuli, ja paras raviinsiirtyminen saatiin viimein tehtyä open ohjeistettua katsomaan siirtymisessä ylöspäin sen sijaan että tuijotin hevosen kaulaa tarkistaakseni kuinka etupainoiseksi se menikään. Tällä niksillä siirtymisen etupainoisuus ja töksähtävyys väheni heti.

Ei ollenkaan hassumpaa menoa Jussin kanssa tänään, mutta toki ongelmina olivat Jussille tyypillinen etuosan raskaus ja painuminen helposti liian syvään muotoon. Alkutunnista alkoi suorastaan ärsyttää kun hevosen ainoa reaktio pidätteeseen oli kaulan rullaaminen lyhyemmäksi linkkuun sen sijaan että meno olisi yhtään hidastunut saati ryhdistäytynyt. Tunnin edetessä Jussi kuitenkin keveni selvästi, ja laukkatyöskentely onnistui mielestäni varsin hyvin siihen verrattuna miten jähmeää Jussi laukka on toisinaan ollut. Istunnankin suhteen oli tänään sekä ravissa että laukassa mukavan napakka olo, ja ope kehui että istuin nyt mukavan symmetrisenä kyljistä. Istuntakurssin opit ovat siis ehkä tehonneet, eli olen hieman alkanut hahmottaa kuinka saan kropan pysymään suorana.

Rentoa pikkuhyppelyä

Odotin tänään kavalettituntia mutta listassa lukikin esteitä. Ratsuksi ope oli laittanut sen kivoimman (ja helpoimman) mahdollisen eli Eetun. Loppujen lopuksi tunti menikin enemmän sinne kavalettiosastolle sillä esteet pysyivät niin pikkusina, mutta saipahan kerrankin täysin rennosti keskittyä istuntaan hypyissä ja niiden välillä kuten tunnin tarkoitus oli. Ohjelmassa oli siis pienen jumppasarjan hyppelyä.

Tunti aloitettiin ravipuomisarjan parissa. Eetu oli puomeilla ensin vähän kiireinen, ja taisinkin sitä sellaiseksi ajaa varmistelemalla pohkeella liikaa. Toistojen myötä puomeille löytyi rentous ja hyvä tahti. Tämän jälkeen päästiinkin testaamaan istuntaa ja tasapainoa ravaten puomien yli kevyessä istunnassa ilman käsiä. Ope seisoi puomilinjan päässä ja viittoi malliksi käsiä sivulle tai pään päälle. Ihan kohtuullisen hyvin tasapainoni piti niin että pysyin jalustimilla irti satulasta pahemmin keikkumatta, ja enpä voinut kiertyä ihan niin vinoonkaan joutuessani tällä lailla tasapainoilemaan.

Työskenneltiin vielä hetki oikeassa laukassa, ja sen jälkeen hypättiin jumppasarjaa vasemmassa laukassa. Sarjan alkuosa koostui maapuomeista ja kavaleteista innarivälein, ja näiden jälkeen seurasi yhden laukan väli ristikolle ja edellleen yhden laukan väli toiselle ristikolle. Viimeinen este nostettiin myöhemmin vielä pieneksi okseriksi. Eetu hyppeli sarjan aikalailla autopilotilla niin että sain keskittyä istuntaan ja myötäämiseen. Välillä meinasi tulla pientä kiirehtimistä ja ope kehotti tekemään esteväleissä kevyitä puolipidätteitä. Tärkein tarkkailtava istunnassa oli tietenkin suoruus, sillä kierroksen ollessa vasen lähdin kiertymään vartalosta vinoon vasemmalle. Kun pidin tämän koko ajan mielessä niin onnistuin olemaan koko sarjan läpi melko suora, mutta jos keskittyminen pääsi herpaantumaan muihin asioihin niin aloin taas kiertää itseäni mutkalle. Myötäsin välillä turhankin reilusti ottaen huomioon miten matalia esteet olivat, ja ope kehottikin säilyttämään tuntuman paremmin. Okserilla menin ylävartalolla aluksi aika liioitellusti ja liian nopeasti mukaan. Liioittelua karsimalla ja eleettömämpään istuntaan pyrkimällä mukautumisen ajoitus parani, ja opelta tuli kehuja pehmeästä ja hyvinajoitetusta mukanaolosta.

Hyppääminen tuntui tänään oikein helpolta ja vaivattomalta. Omasta puolestani sarjan viimeistä osaa olisi voitu hypätä aika reilusti isompanakin, mutta luonnollisestikin hevosia pitää vähän säästellä ja tällaisessa istuntaharjoituksessa pienempikin este ajoi pitkälti saman asian. Ainakin tällä tunnilla pystyi hyppäämään hyvin rennosti kun mitään ei tarvinnut jännittää. Vielä kun saman fiiliksen saisi joskus siirtymään myös korkeammille esteille ja vaikeammille tehtäville.

Perjantaimaasto

Vake tallissa lenkin jälkeen.

Viikonloppu alkoi mukavasti maastoreissulla Vaken kanssa. Seurueeseen kuului kuusi ratsukkoa, ja minä ja Vake olimme tuttuun tapaan peränpitäjinä. Mentiin tällä kertaa sama reitti kuin silloin kun olin Vakella ensimmäistä kertaa maastossa. Lenkkiin meni noin tunti ja matkaa tuli kymmenisen kilometriä.

Ainoa laukkapätkä sijoittui lenkin alkupuoliskolle, mutta se olikin se ihana pitkä osuus mäntykankaalla missä laukkamaasto tuntuu jatkuvan loputtomiin. Jäätiin taas Vaken kanssa muusta porukasta kunnolla jälkeen. Anne mittasi pääporukan huippunopeudeksi noin 41 km/h, mutta Vaken kanssa ei päästelty lähellekään sellaista kyytiä. Pehmeä hiekka pöllysi niin etten edes huomannut kuinka kauas muu joukko pääsi etääntymään, joten jäätiin oikeasti todella kauas taakse näin pitkällä laukkaosuudella. Vakea tämä ei tälläkään kertaa haitannut vaan se laukkasi tyytyväisen oloisena muiden perään hätäilemättä.

Myös käynnissä välimatka pääsi jatkuvasti venähtämään. Olimmekin taas monia kymmeniä metrejä jäljessä kun jouduttiin ohittamaan polun varteen kasatut betoniset siltarummut, joita en muista viime reissulla tässä kohtaa nähneeni. Vake ihmetteli rumpuja pää ja korvat pystyssä, ja niinpä jännityin tietysti itse aivan suolapatsaaksi ja sain omalla kauhistumisellani poninkin kuvittelemaan kyseessä olevan vähintäänkin betonirummuiksi naamioitunut sapelihammastiikeri. Ei meinattu päästä ohi kun poni pakitti ja väisti polulta sivuun. Lopulta päästiin jäykin jaloin rumpujen ohi, ja hetkellisen pinkeyden jälkeen Vake rentoutui taas enemmän omaksi itsekseen. Olen varma että omalla käyttäytymiselläni tilanteessa oli hyvin suuri vaikutus siihen miten Vake reagoi, ja jos olisin pysynyt rauhallisena eivät siltarummut varmasti olisi olleet Vaken mielestä läheskään näin jännittäviä. Lähellä oleva kaverin häntäkin olisi voinut auttaa asiaa, ja niinpä pyrin loppumatkasta pitämään Vaken paremmin muiden kannoilla. Laukatessakin kannattaisi varmaan jatkossa pyrkiä hoputtelemaan Vakea pysymään muiden vauhdissa, siltä varalta että se joskus sattuisikin hätääntymään jäätyään metsän keskelle vaille lajitovereiden tukea. Vaikka Vake onkin äärimmäisen järkevä maastoratsu niin kannattaa riskejä silti minimoida, varsinkin kun minulla on taipumusta omalla jännittymiselläni hermostuttaa hevonen mikäli jotain odottamatonta tapahtuu.