Hevonen toimii, istunta ei

Sunnuntain koulutunnille sain Jussin, jonka olin ilmaissut suunnitelluksi kisaratsukseni syyskuun koulukisoihin. Kisoihin on vielä kolme viikkoa, mutta tänään jo treenailtiin hieman kisaradan kuvioita. Ratsastettavana ohjelmana on tällä kertaa B-merkin kouluohjelma, ja harjoittelimme ohjelman mukaisia ravivoltteja pituushalkaisijalta vasemmalle sekä pitkältä sivulta oikealle. Lopputunnista tehtiin laukannostoja pääty-ympyrällä ravista. Tunti oli siis varsin ravipainotteinen.

Aluksi voltteja ratsastettiin käynnissä ja sitten kevyessä ravissa. Käynnissä Jussi liikkui todella jäykän oloisesti ja kilometrin mittaisena, mutta ravissa tuli ainakin kaula vähän pyöreämmäksi. Toki tässä vaiheessa tuntia ravi oli vielä aika jähmeää ja selätöntäkin, eikä hajoitusravissa olisi voinut vielä kuvitellakaan istuvansa. Volteilla vasemmalle kaula meinasi ylitaipua ja ulkolapa hieman karata, kun taas oikealle taipuminen oli aluksi kankeaa. Ope kehotti myös esittämään volteilla isompaa ja pidempää ravia. Ajan myötä Jussi alkoi vetreytyä ja lämmetä, ja meno muuttui pikkuhiljaa pehmeämmäksi niin taipumisen kuin askelluksenkin puolesta. Sitä mukaa sain volteilla ratsastettua ravia myös hieman lennokkaammaksi. Jo tässä vaiheessa tuntia totesin sen iloisen asian että tänään Jussi ei missään vaiheessa ollut raskas edestä ja maannut ohjalla, muttei myöskään käynyt edestä tyhjäksi vaan tuntuma pysyi melkeinpä koko ajan oikein sopivana. Niskakin pysyi aika hyvin ylhäällä ja raami kohtuullisen ryhdikkäänä ilman että sitä tarvitsi olla jatkuvasti korjailemassa.

Tunnin toinen puolisko työskenneltiin harjoitusravissa volteilla sekä tehtiin laukannostoja pääty-ympyröillä laukaten suunnilleen puolikkaan ympyrän verran kerrallaan. Jussi nosti laukat varsin kuuliaisesti, joskin välillä askeleen viiveellä avusta. Ravissa meno vain parani koko ajan, mutta kaulan suoruuteen sai kovasti kiinnittää huomiota varsinkin vasemmassa kierroksessa jossa ulkolapa ja -kylki meinasivat jatkuvasti pullahtaa karkuun. Ope muistuttelikin moneen kertaan pitämään oman oikean kyljen tarpeeksi napakkana sekä ulko-ohjalla tuen ja kontrollin kaulan suoruudelle.

Istunnan suhteen oli etenkin harjoitusravissa tutut ongelmat, eli lonkkia olisi pitänyt saada paremmin auki ja takareisiä kiinni hevoseen ja näin ollen polvea irti satulasta. Istuinluita ope kehotti kääntämään hieman eteenpäin eli istumaan enemmän istuinluiden takareunalla. Nyt nimittäin  lantio pääsi "putoamaan" siten että istuinluut kuulemma osoittivat hieman taaksepäin. Kun vihdoin hoksasin kuinka käyttää vatsalihaksia lantion ja istuinluiden kääntämiseksi oikeaan asentoon jouduin toteamaan että tämän korjauksen tehdessäni reidet pääsivät nousemaan ylöspäin ja jalat työntymään eteenpäin. Tässä törmättiin siis jälleen siihen tosiasiaan että lantion ja lonkkien kireydet eivät yksinkertaisesti salli laittaa kaikkia palikoita yhtäaikaa oikein vaan istunnan suhteen tulee näitä joko-tai-tilanteita.

Jussin menoon olin tänään varsin tyytyväinen, sillä se oli tosiaan tuntuman puolesta aivan poikkeuksellisen hyvä: todella tasainen olematta raskas tai selvästi kuolaimen alla tyhjänä. Itseni suhteen en taas voinut muuta kuin tuskailla kropan rajoittuneisuutta. Kun istuntapalikoissa etenkin lonkissa ja lantiossa on tällaisia ongelmia niin harjoitusravissa istuminen on melkoisen vaikeaa, ja sen seurauksena en oikein pääse pyytämään Jussilta yhtään isompaa ja lennokkaampaa liikettä kun istunta hädin tuskin kestää pienessä mummoravissa hiippailuakaan. Ei sillä etteikö näitä istunnan ongelmakohtia pystyisi ahkeralla oheistreenillä helpottamaan, mutta todella paljon aikaa ja vaivaa se vaatii. Viime aikoina olen mennyt niin paljon vain kapeammilla/itselleni sopivankokoisilla ja liikkeiltään tasaisemmilla ratsuilla että näitä ongelmia ei ihan yhtä kärjistyneesti ole huomannut, vaikka tokihan ne vaikuttavat istuntaani ja ratsastamiseeni ihan minkä tahansa hevosen selässä.

Aikaratsastusta harjoittelemassa

Päivän rata.

Lauantaina päästiin Vaken kanssa taas kisoihin, sillä Aaltokankaan ratsutallien harjoitusestekisoihin järjestyi kyyti. Nämä olivat iltakisat, ja menimme luokan 70 cm arvostelulla A.2.0. Olimme kisapaikalla vähän liiankin hyvissä ajoin, ja ehdimme tehdä oikein kunnon käyntilenkin Kuivasjärven maastoissa. Oli mukavan rauhoittavaa päästä kisapaikan hulinasta metsään meditoimaan ja rauhoittumaan, ja jännityksen rippeet oikeastaan jäivätkin sille reissulle. Vake starttasi samassa luokassa ensin toisen kuskin kanssa, joten senkin puolesta minulla oli helppo homma kun sain ensin katsoa miten Vake esteet selvitti. Hyvinhän se tietenkin meni, eivätkä näkyvyydeltään hankalat lainelankut tai mikään muukaan tuottaneet ponille ongelmia.

Verryttelyt ratsastettiin ryhmissä kisaradalla. Olimme luokan viimeisessä verryttelyryhmässä, ja koska Vake tosiaan oli jo yhden radan hypännyt ei kovin kummoista verkkaa tarvittu. Vähän ravia ja laukkaa molempiin suuntiin ja ponin herättelyä kuulolle, ja sitten hyppyjä pystylle kolmesti ja okserille kerran. Pystyllä puomi kolisi kerran alas, mutta ehkäpä Vake tästä vähän terästäytyi. Okserille ainakin saatiin oikein napakka hyppy, ja verryttely oli hyvä päättää siihen.

Hyppy vinottain esteelle numero 7. Kuva: Mira

Lähtövuoromme olikin heti ryhmän ensimmäisenä, joten verrytelyn jälkeen saimme aloittaa saman tien. Lähtömerkin jälkeen kosketin kevyesti raipalla pohkeen taakse terävöittääkseni Vakea hieman, mutta sehän reagoikin varsin voimakkaasti eli taisi hieman säikähtää raippaa loikaten eteen ja sivulle. Onneksi oli tilaa ja aikaa niin että saatoin kääntää pienelle rauhoitteluympyrälle ennen radan aloittamista. Kun olimme taas ruodussa jatkoimme kohti lähtölinjaa, ja Vake olikin nyt mukavan skarpin ja terävän oloinen.

Ensimmäinen ja toinen este hieman kaarevalla suhteutetulla linjalla ylittyivät sujuvasti ja napakasti, eikä Vake edes ajatellut liiraavansa sisääntuloporttia kohti toisen esteen vasemmalta puolelta kuten olin etukäteen pelännyt. Koska arvosteluna oli tosiaan armoton A.2.0 yritin säästää kaarteista sekunteja ja kääntää metrejä tuhlailematta. En kuitenkaan lähtenyt tekemään varsinaisia riskiteitä, vaan reittivalinnat olivat kuten ope oli etukäteen ohjeistanut. Kolmosesteellä hyppy lähti kaukaa, enkä ollut liikkeen mukana tarpeeksi hyvin vaan keikahdin alastulossa eteenpäin. Tämän seurauksena en päässyt heti esteen jälkeen kääntämään niin nopeasti kuin olisin halunnut, ja tähän kaarteeseen hukkautui hieman ylimääräistä aikaa. Nelos- ja viitosesteille tultiin kuitenkin sujuvasti ja näiden välinen tie oli mielestäni hyvä. Kuutosen eli "näkymättömän" lainelankun selvitimme myös, ja seiskalle ratsastin suunnitellusti hieman oikaisten niin että esteelle tultiin vinottain. Vinohyppy onnistui, vaikka laukka pitikin vaihtaa esteen jälkeen. Kasille olisi ehkä pystynyt kääntämään kakkosestettä kiertämättä, mutta kiertäen saimme ehkä sujuvamman lähestymisen ilman että laukka sammui liikaa. Kasi oli okseri ja radan viimeinen este, ja se menikin hyvällä hypyllä.



Radan jälkeen harmittelin sitä että yritykseni ratsastaa aikaa meni sähläykseksi niin ettei radasta tullut kovinkaan tyylikästä ja siistiä. Videolta meno ei kuitenkaan näyttänyt niin epämääräiseltä kuin tuntui. Tiesin että yrityksestä huolimatta aikamme ei riittäisi luokassa sijoituksiin, ja niinhän siinä kävikin että jäimme ruusukkeesta noin kuusi sekuntia. Aika paljon tiukemmat tiet olisi saanut ratsastaa jotta tuon eron olisi saanut kurottua. Pienet tiet ovat Vaken kanssa ainoa mahdollisuus ajasta kilpailla, sillä tällä ponillahan on kaikkea muuta kuin nopea ja matkaavoittava laukka. Ennen kaikkea pitäisi saada esteiden jälkeiset kääntymiset nopeammiksi niin että uuteen suuntaan oltaisiin menossa heti hypyn jälkeen eikä vasta pari askelta myöhässä (kuten kävi tällä kertaa esim. kolmosesteen jälkeen). Tässä tarvittaisiin parempaa johtamista ohjalla ja ylipäänsä lisää reaktionopeutta ja kropanhallintaa omaan ratsastukseen. Tänään tuli joka tapauksessa aikaratsastusta vähän harjoiteltua, ja hyvä niin vaikkei tämä arvostelumenetelmä minulle mieluisin olekaan. Kun hyppääminen sinänsä sujuu Vaken kanssa näin ihanan mutkattomasti niin voi keskittyä hieman siihen sekuntien viilaamiseenkin.

Peruslenkki maastossa

Viikonloppu alkoi tälläkin kertaa Vaken kanssa maastoillen. Suunnitelmana oli kevyt maasto huomisia kisoja ajatellen, mutta laukkasimme kuitenkin kaksi pätkää. Koska laukkaosuudet otettiin rauhallisempaa vauhtia pysyimme Vaken kanssa muiden kannoilla, eli meidän näkökulmastamme vauhtia oli laukassa juuri sopivasti.

T-risteyksessä takaapäin puskista lähestyvät marjastajat saivat hevoset jännittymään, ja jonon viimeisenä kulkeva Vake-parka tuli muiden perässä aivan harvinaisen lennokkaalla ravilla. Tämän jälkeen ponille jäi vähän valppaampi mielentila päälle, ja kun seuraavalla laukkapätkällä edellämme menevä Jetti rupesi poukkoilemaan niin Vake katsoi mallia ja otti kunnon sivuliiraukset maassa olevan kuopan sekä polun reunassa odottavan tutun lenkkikaverin eli Ruska-koiran kohdalla.

Paluumatka mentiin tavanomaista kahluureittiä, jolla vastassa oli taas se kiva pieni luonnoneste. Puunrunko ylittyi jonossa laukaten, ja Vake ponkaisikin esteen yli tällä kertaa oikein kaukaa niin että hyvä kun ehdin jotenkuten mukaan. "Köpöttelymaastoksi" tämä oli siis ihan reipas reissu!

Tekniikkaharjoitusten haasteet

Torstain Tallinmäen tunnilla oli tänään "estekoulua" ja tekniikkatehtäviä, eli säästeltiin hevosia viimeaikojen runsaan hyppäämisen jälkeen ja hiottiin aina niin vaikeita mutta tarpeellisia perusasioita.

Aloitettiin ravissa verrytellen ja ratsastettiin pitkillä sivuilla lyhyitä väistöpätkiä uralta sisään ja suoristuksen jälkeen takaisin. Vake väisti itse asiassa yllättävänkin hyvin ja näppärästi, eli ei tarvittu kuin vähän merkkiä pohkeella niin poni väisti kuuliaisesti ja mielestäni aika symmetrisesti molempiin suuntiin. Keventäen ja harjoitusravissa istuen oli aivan yhtä helppoa väistää. Hyvistä väistöistä huolimatta ei oikein löytynyt hyvää tuntumaa eikä pyöreyttä, vaan Vake jäi liikkumaan säästeliäässä perusmoodissaan selkää kunnolla käyttämättä. Väistöt ajoivat asiansa sen puoleen että Vake alkoi kuunnella paremmin kumpaakin pohjetta ja liikkua suorempana, eli pahin "nojaaminen" oikeaan pohkeeseen helpotti.

Verryteltiin vielä hieman laukassa, ja aloitettiin sitten ne kamalan vaikeat tekniikkatehtävät. Ensimmäisenä luulot otettiin pois hyppäämällä pääty-ympyrällä kahta pientä ristikkoa. Ristikoiden väli oli 4-5 laukka-askelta, ja kääntäminen näiden välillä osoittautui yllättävänkin vaikeaksi. Joko poni ajautui ensimmäisessä hypyssä aivan liikaa ulos niin että piti kääntää todella hätäisesti ja sisäohjassa roikkuen, tai sitten kaaduttiin kaarre sisälapa edellä rungosta taipumatta. Olihan siinä vähän sähläystä ja ylitettiin ristikot välillä aika mielenkiintoisilla tyyleillä, mutta saatiin kuitenkin molempiin suuntiin edes joku onnistuneempi toisto joissa kaarre sujui tasapainoisemmin.

Seuraava tehtävä sisälsi kavaletin ylityksen pituushalkaisijalla, ohjaamisen oikealle/vasemmalle kaarevasti ristikolle (sen sijaan että hevonen olisi jatkanut suoraan pituushalkaisijalla olevalle esteelle), laukanvaihdon ja tästä kaarteen takaisin pituushalkaisijalle ylittäen suorassa linjassa pienen esteen ja kavaletin. Pituushalkaisijan lopuksi tehtiin vielä kontrolliharjoituksena pysähdys. Aloitimme tehtävän aivan hurjasti kiemurrellen niin että pituushalkaisijalla etenimme puolelta toiselle huojuen, ja ylitimme esteet aika reilusti oikeaan reunaan valuen. Pysähdys oli toki Vaken kanssa helppo nakki. Seuraavilla kierroksilla petrasimme niin että menosuunta oli selkeämmin tiedossa, ja ponnistuspaikat pikkuesteille alkoivat löytyä paremmin kohdilleen. Vieläkin tosin käänsin pituushalkaisijalta ristikolle turhan aikaisin, ja ristikon jälkeen taas valuttiin kaarteessa liian nopeasti sisään sen sijaan että olisi hyödynnetty kaikki mahdollinen tila. Kaarteissa olisi pitänyt saada poni taipumaan paremmin, sillä nyt mentiin aina vähän lapa edellä tunkien mikä söi kaarteiden tasapainoa ja sujuvuutta.

Seuraava versio tehtävästä alkoi pituushalkaisijalla kavaletin ja pienen pystyn suoralla linjalla, ja jatkui päädyssä ympyrällä ylittäen kaksi ristikkoa kuten päivän ensimmäisessä tehtävässä. Tästä jatkettiin vielä uudestaan ympyrän ensimmäiselle ristikolle, jolta tulikin nyt laukanvaihto ja kääntäminen pituushalkaisijalle ja kavaletille. Vake sujui pituushalkaisijalla oikein mukavasti eteen ja hyppäsi innokkaasti pienet esteet, mutta kaarteissa vähän hyydyttiin ja ohjaaminen ympyrällä oli edelleen hieman hakusessa. Selvitimme ristikot ympyrällä ihan kunnialla, mutta sellainen helppouden ja hallinnan tunne kääntämisestä jäi puuttumaan. Laukanvaihto ristikolta pituushalkaisijalle kääntäen ei onnistunut kumpaankaan suuntaan itse hypyssä, eli en tiedottanut ja johtanut riittävän selkeästi ja riittävän aikaisin. Toki laukka sitten vaihtui kaarteessa itsekseen.

Pakko oli taas tunnustaa se tosiasia että perusratsastuksessa on puutteita jotka tällaiset tekniikkatehtävät armotta paljastavat. Miten voikin näin "helpot" tehtävät näin pienillä esteillä ollakin näin vaikeita! Kääntämisessä, suoruudessa ja kaarteisiin taipumisessa on kyllä paljon parannettavaa. Vaikka tällaiset tekniikkaharjoitteet kavalettitasolla tuntuvatkin ehkä tylsiltä ja vaikeilta niin niitä olisi ehdottomasti tehtävä paljon lisää. Jotta varsinainen hyppääminen olisi mielekästä niin perustan on oltava kunnossa.

Uskalla vaatia

Keskiviikon koulutunnille sain Peran. Tunnilla oli mukavasti vain neljä ratsukkoa, ja menimme samoja tehtäviä kuin sunnuntain tunnilla, eli väistöjä ympyröillä ja siirtymisiä suoraan väistöstä. Totesin että tämä olikin ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun ratsastan tällaisella hieman isoliikkeisemmällä "oikealla hevosella" ponien ja muiden töpöttelijöiden sijaan. Kun Peran liikkeet ovat kuitenkin pehmeät istua niin tällainen vaihtelu oli kyllä oikein mukavaa.

Aloitimme siis ympyrältä takaosaa ulos väistättäen ja tästä raviin siirtyen. Myöhemmin vaikeusastetta lisättiin niin että muutoin työskenneltiin ravissa mutta ympyröillä siirryttiin käyntiin ja suoraan väistöön muutamaksi askeleeksi kerrallaan ennen väistöstä välittömästi raviin palaamista. Aluksi en vaatinut Peralta aivan tarpeeksi, vaan vähän hämäännyinkin sen pitkästä askeleesta ja annoin vaan jolkotella pitkästi mutta löysästi. Väistöissä kaula meni todella pahasti kenoon niin että turpa kallistui oikealle, niska vasemmalle ja etuosa karkasi oikealle. Tämän kenotuksen kanssa sain kyllä ihan tosissani miettiä mitä tehdä hevosen suoristamiseksi. Ope neuvoi lyhentämään ulkoetujalan askelia niin että takaosa ehtisi väistämään rehellisemmin ja etuosa ei pääsisi koko ajan vähän karkuun. Käytännössä siis molempiin suuntiin tarvittiin jämäkämpiä ulkoapuja huolehtimaan suoruudesta. Ne hetket kun kaulaa ja niskaa sai suoremmaksi tuntui hevonen heti paljon paremmalta.

Alun hissuttelun jälkeen aloin saada homman ideasta paremmin kiinni kun ope laittoi tekemään tosissaan töitä eli siirtymisiä ravin ja käyntiväistön välillä nopealla tahdilla korjaillen samalla jatkuvasti suoruutta sekä pitäen etuosan riittävässä ryhdissä ja takaosan nopeana. Etenkin raviinsiirtymisen hetkellä piti olla tarkkana ettei antanut hevosen valahtaa pitkäksi tai jäädä pohkeelle hitaaksi. Piti siis vaan uskaltaa vaatia hieman enemmän niin alkoi tapahtua oikeansuuntaisia asioita. Topakammasta ratsastuksesta huolimatta sain kuitenkin pidettyä itseni melko rentona, sillä Pera kuitenkin vastaa suhteellisen herkästi eikä aja ratsastajaa niin helposti jatkuvaan pusertamiseen ja puskemiseen.

Sunnuntain tapaan tehtiin vielä laukannostoja väistättäen takaosaa ympyrällä sisään hieman kokoavana liikkeenä ja nostaen tästä laukka hevosen ottaessa takajalkoja alle. Näissäkin väistöissä sain tasapainoilla kaulan suoruuden kanssa, mutta olin huomaavinani että tässä vaiheessa tuntia Peran kaula ei kenottanut enää niin pahasti mutkalla vaan etuosa oli jo suorempi. Ulkopohkeella piti kuitenkin muistaa kuljettaa etuosaa riittävästi ympyrän suuntaan niin ettei ulkolapa pullahtanut liikkeestä ulos ja hevonen mennyt liian banaaniksi rungosta. Laukannostoissa oli Perankin kanssa hitausongelmaa, eli tälläkin kertaa taisin väistöä tehdessä jumiuttaa liikettä liikaa ja tappaa hevoselta eteenpäinpyrkimystä. Vaikka Pera väistikin nätisti jäi pyöreys usein puolitiehen, ja näin ei nostoihinkaan oikein sitä haluttua pyöreyttä ja takaosan alle ottamista tullut. Ehdottomasti parhaita nostoja olivat ne kun en vahingossa antanut ohjaa pois ja päästänyt etuosaa valahtamaan, vaan säilytin ryhdin ja tarpeeksi lyhyen raamin mutta pyysin silti riittävän napakalla pohkeella ja tarvittaessa kevyesti raipalla.

Jotain tulosta tunnin työskentely väistöjen ja suoristamisen parissa ehkä tuottikin, sillä loppuraveissa Pera liikkui varsin mukavasti. Tässä vaiheessa hoksasin jo ratsastaa ravia isommaksi eteen ja "tuntumaa kohti". Jonkin verran oli vielä epätasaisuutta muodossa, mutta ympyröillä löytyi ideaa kahdella ohjalla liikkumisesta. Kuten sanottua en näin "isosti" liikkuvalla hevosella ollutkaan aikoihin ratsastanut, joten loppuraveissa oli jo aika makea fiilis kun Peran moottori alkoi olla paremmin käynnissä ja raviaskeleessa lennokkuutta. Eihän tästä olisi taas millään malttanut lopettaa juuri sillä hetkellä kun meno tuntui kaikkein hienoimmalta!

Takajalkojen herättely-yritys

Kisa-aamun (ja päivänokosten) jälkeen piti vielä jaksaa takaisin tallille ja koulutunnille ahkeroimaan. Onneksi sain mieluisan ratsun eli Elmon. Tuntuukin että viime aikoina on kunnon koulutreeniä tullut aivan säälittävän vähän, joten onhan se aikakin palata ruotuun tämän asian osalta.

Tunnin tavoitteena oli takajalkojen aktivointi väistöjen ja siirtymisten kautta. Aloitettiin pääty-ympyröillä väistättäen takaosaa ulos lyhyissä pätkissä kerrallaan. Aloituskierros oli oikea, ja tähän suuntaan väistöt olivatkin oikein hyvä työkalu Elmon avuille saamiseksi. Elmohan nimittäin tunki taas voimakkaasti oikealle lavalle eikä ulko-ohjaan näin ollen tahtonut saada mitään kunnollista tuntumaa, mutta kun hetken aikaa tehtiin väistöjä alkoi oikea pohje mennä läpi ja sisälapa olla paremmin hallinnassa. Tätä kautta Elmo vähän pyöristyikin väistöissä, mutta vielä olisi takajalat pitänyt saada polkemaan paljon aktiivisemmin ja etuosa ryhdikkäämmäksi ja kevyemmäksi. Väistöihin lisättiin pian raviin siirtymiset niin että hyvästä väistöaskeleesta oli tarkoitus päästä aktiivisella ja pyöreällä hevosella raviin. Meidän kohdallamme tämä ei onnistunut kovin hyvin, sillä en saanut siirtymisiä tarpeeksi nopeiksi vaan Elmo pääsi ensin leviämään väistöstä ja kadottamaan pyöreyden.

Kun väistö- ja siirtymistehtävää oli menty molempiin suuntiin ravattiin hetken aikaa ilman väistöjä ja pidennettiin ympyröillä hieman askelta. Elmo ravasi ainakin hetkittäin pyöreänä, eikä ravi tuntunut aivan niin kammottavan selättömältä kuin aivan tunnin aluksi. Silti poni olisi saanut olla vielä paljon paremmin pohkeen edessä ja ryhdikkäämpi edestä, sillä nyt mentiin kovin matalana ja luultavasti enemmän tai vähemmän kuolaimen alla.

Väistöjuttuja jatkettiin vielä ympyröillä siten että käynnissä väistätettiin takaosaa loivasti sisään sulkutaivutuksen tapaan, ja hevosen ottaessa tässä takaosaa alle nostettiin laukka. Elmon kanssa takaosan sisään väistätys tuntui jopa helpommalta kuin ulos väistätys, mutta tarkkana sai olla että ulkolapa ei päässyt pullahtamaan ja kaula ylitaipumaan. Tässäkin liikkeessä askel hyytyi liikaa niin että väistöstä tuli hidasta mönkimistä, mihin varmasti yhtenä suurena syynä on oma "jumittumiseni" väistöissä tosi tönköksi istunnan ja apujen osalta. Jumittumisen ja puskemisen sijaan apuun tuleekin ottaa raippa naputtelemaan takajalkoja aktiivisempaan käyntiin väistön aikana. Laukannostoissa oli hankaluuksia, kun ponin energia väistöissä oli tosiaan aika huono ja liike pohkeen takana. Asiaa ei yhtään auttanut se etten osannut noston hetkellä istua hiljaa vaan aloin istunnalla tuupata ja heilua laukannoston vauhdittamiseksi. Laukan noustua ympyrällä saatiin kuitenkin mentyä muutamia ihan mukavankin oloisia pyöreitä ja sujuvia askeleita.

Vähän kesken tämä homma tänään jäi moneltakin osin. Ope totesi lopuksi että kaikista tärkeintä olisi tosiaan saada Elmo kohottamaan etuosaansa ja siirtämään painoa hieman takajaloille. Niin kauan kuin tämä ei onnistu on meno juuri tällaista taaperrusta, meni poni sitten hirvimoodissa tai näennäisen pyöreänä. Itse taas tuskailin ympyräväistöjen iänikuista vaikeutta, sillä tässä liikkeessä menen aina itse jotenkin niin jumiin ja tukkoon että hevonenkin jumittuu ja jämähtää aivan täysin. Rennommalla ja tehokkaammalla ratsastuksella nämä väistöt tietenkin olisivat erinomaisen hyvä työkalu hevosen kuin hevosen kanssa.

Maltilla maaliin

Nora tallensi ratapiirroksen, kiitos!

Kisaviikonloppu jatkui sunnuntaina O-Ri:n seuraestekisoilla. Ratsunani oli siis Eetu ja luokkana 70-80 cm arvostelulla 367.1. Etukäteen kyllä huolestutti kun keskiviikkona oli niin suuria vaikeuksia ja Eetu oli aivan omituisen epävarma. Poni oli kuitenkin saanut pitää ylimääräisen vapaapäivän eikä ollut keskiviikon jälkeen hypännyt enää lainkaan, joten elättelin toiveita että se ei muistaisi keskiviikon tapahtumia vaan olisi taas oma itsensä. Jännitystäni helpotti se että Eetu meni samassa luokassa ensin toisella ratsastajalla, ja kun näin että tämän kuskin kanssa Eetu hyppäsi täysin ongelmitta puhtaan radan niin huokaisin helpotuksesta aika syvään. Sen jälkeen ei oma suoritus enää pahemmin jännittänytkään. Koska Eetu oli ollut ensimmäisellä radallaan niin hyvä en tehnyt sillä kuin aivan minimiverryttelyn eli yhteensä kolme hyppyä pystyesteelle, ja varmuuden vuoksi kehuin sitä vuolaasti jokaisen hypyn jälkeen.

Tästä se lähtee. Este numero 1. © Noora Kela

Vaikka Eetu tuntuikin tänään varmalta omalta itseltään pidin kiinni suunnitelmastani ratsastaa kaikkea tuuppaamista ja ylimääräistä painetta välttäen, eli käytännössä lähdin radalle matkustamaan ponin kyydissä antaen sen päättää ponnistuspaikat ja edetä rauhallista tasaista laukkaa. Ensimmäinen este ylittyi oikein kauniisti, mutta toiselle mentiin ihan pohjaan. Normaalitilanteessa olisin ratsastanut pari viimeistä askelta eteen ja yrittänyt saada viimeisen pikkuaskeleen pois, mutta en halunnut nyt yhtään työntää estettä kohti vaan annoin Eetun tehdä omat ratkaisunsa. Kolmos- ja neloseste hypättiin hyvistä paikoista, ja viitosesteelle eli sarjalle päästiin myös hyvin sisään. Sarjaväli ei ollut pitkä, joten Eetu meni ihan sujuvasti yhdellä askeleella vaikkei tässä luokassa erikseen ponivälejä käytetty. Sarjan jälkeisessä kaarteessa tuli pieni kompastuminen, mutta ehdimme päästä tasapainoon ennen seuraavaa okseria. Ykkösvaiheen loput esteet ylittyivät nätisti ja puhtaasti, ja jatkoimme toiseen vaiheeseen.

© Noora Kela

Kakkosvaiheeseen olisi tehnyt mieli lisätä tempoa, mutta edelleenkään en halunnut ottaa riskiä että alkaisinkin vahingossa työntää Eetua eteenpäin niin että se vetäisi herneen nenään, joten köröttelimme samaa rauhallista vauhtia. Kympille tuli huonompi hyppy aivan pohjasta, mutta sain tältä esteeltä käännettyä nopeasti vasemmalle niin että oikaisimme esteiden välistä lyhyemmän tien. Sarjalle tultiin nyt niin pienellä hypyllä sisään että väli möngittiin kahdella askeleella, mutta möngittiin kuitenkin puhtaasti. Viimeinen suora linja oli hyvä ja sujuva, ja niin olimme maalissa puhtaalla radalla. Hienoa Eetu! Tämä ei ollut kaikkien aikojen paras ja sujuvin ratamme, mutta keskiviikon tapahtumien jälkeen oli pääasia että selvitimme radan ilman epäröinnin häivääkään.

Kuten arvelin ei aikamme riittänyt yhdestä oikaisusta huolimatta sijoituksiin, vaan olimme 12 startin luokassa sijalla 5 jääden ruusukkeesta noin kolme ja puoli sekuntia. Hyvä mieli jäi joka tapauksessa näistä kisoista kun täysin penkin alle menneen kenraaliharjoituksen jälkeen rata menikin lopulta ihan mukavasti. Tämä oli minulle myös aivan erinomaisen opettavainen ja hyvä harjoitus siinä kuinka ollaan ajamatta ja tuuppaamatta esteitä kohti ja lähestytään kaikessa rauhassa odottaen.