Apua, hevoseni ei tottele

Keskiviikkoillan tunnille minulle osoitettu ratsu oli tällä kertaa täydellinen yllätys: Hilanteri. Hiltsu poti koko syyskauden ajan jalkaansa(?) siinä määrin että osallistui ainoastaan kaikista kevyimmille alkeistunneille, ja nyt kevätkaudella hevosen palattua töihin myös vaativammille tunneille ei se ollut vielä kertaakaan ehtinyt osua minun ratsukseni. Ei siis muuta kuin mielenkiinnolla testaamaan ensimmäistä kertaa tätä Annen suosikkia ja tallinomistajan silmäterää joka kuuleman mukaan on varsinainen Persoona. Hilanterin karsinan ovessa on varoituslappu jossa lukee:

Kestävyytensä ohessa on Suomen hevosen, kuten sen kansankin, ominaisuutena huomattava itsepäisyys. [--] Se tottelee tottunutta ajomiestä, mutta tottumattoman kanssa se menettelee väliin miten tahtoo.                                                           

Sain tunnin aikana todeta että nämä Topeliuksen Maamme kirjasta lainatut sanat kuvaavat Hilanteria erinomaisen osuvasti.

Tunnilla jatkettiin edelleen istuntateemalla. Alkuverryttelynä ratsastettiin käynnissä sulkutaivutusta pitkää sivua pitkin sekä kevyttä ravia pääty-ympyröillä. Sulkutaivutukset sujuivat alkuun ihan nätisti ja pienillä avuilla mutta tuntui kuin Hiltsu olisi kuuroutunut väistättävälle pohkeelle sitä enemmän mitä kauemmin harjoitusta jatkettiin ja sitten ei takaosa enää siirtynytkään. Kaula tahtoi mennä liikaa mutkalle ja ulkolapa karata, toisaalta käynti meinasi sulkutaivutuksessa sammua olemattomaksi mateluksi. Ravi vaikutti alkuun myös vähän matelulta, tosin opettaja varoitti minua että Hiltsu alkaa heti tahmailla jos ratsastaja jää vähänkään puristamaan polvilla ja reisillä satulaan tai kenottamaan eteen. Tästä viisastuneena otin erityistarkkailuun ne polvet ja reidet joita yritin pitää irti satulasta niin hysteerisesti että koko muu istunta tahtoi jännittyä. Ainakin hevosen liikkuminen parani pikkuhiljaa, tosin tahti oli vähän epätasainen niin että välillä madeltiin ja välillä kiihdytettiin kipitykseksi. Hilanteri tahtoi myös koko ajan liirata ympyrältä pois ulkopohjetta vastaan (luonnollisestikin kaula mutkalla sisäänpäin kuskin yrittäessä pitää pollen oikealla reitillä). Istunnan kanssa oli roppakaupalla ongelmia, en jostain syystä meinannut saada lantiota ja ylävartaloa ollenkaan kohdilleen ja kädet lepattivat menemään ilman tietoakaan kyynärkulmasta. Kuskissa oli ihan liikaa liikkuvia osia ja olo alkoi olla kuin alkeistuntilaisella. Kuinka monta istuntavirhettä pystyykin sama ratsastaja esittämään yhtäaikaisesti... Ympyrällä vasempaan kierrokseen paino valui taas sisälle ja hetki säädettiin sen kanssa opettajan tarkkailussa. Kehotuksena oli vetää omaa oikeaa kylkeä kasaan ja samalla vasenta pitkäksi - mielikuvana se että joku tökkii oikeaan kylkeen niin että on pakko vetää sitä vähän linkkuun. Samalla sitten kyynärpäitä kylkien viereen kainalon alapuolisia lihaksia jännittämällä ja oikeaa hartiaa taaksepäin. Istunnan korjausyritykset saivatkin Hiltsua vähän suoristumaan ja muutaman askeleen ajan se liikkui kevyen oloisesti ja pyöristi kaulaa. Siitä oli sitten hyvää antaa palkkioksi hetki vapaata käyntiä.

Seuraavaksi jatkettiin harjoitusravissa ympyröitä ja kai niitä sulkutaivutuksiakin oli tarkoitus tehdä uralla ravissa, tosin minulla oli jo ympyröissä ihan tarpeeksi tekemistä. Jostain syystä tuntui kuin en olisi lainkaan osannut mukautua Hiltsun raviin vaan pompottelin mukana edelleen alkeistuntifiiliksellä. Nyt oikeaan kierrokseen ei sentään ollut niitä sisäänkaatumisongelmia mitä vasemmassa. Opettaja ohjeisti pitämään käden hiljaa ja olemaan myötäämättä ohjasta ennenaikaisesti. Tasainen rento tuntuma ohjalla ilman ylimääräistä vetoa, ja myötäys hevosen myödätessä asetukseen. Tällä ohjeistuksella saatiin jälleen joitakin parempia muutaman askeleen pätkiä, ja ravissa istuminen tuntui helpottuvan joten ehkä hevonen pyöristi hieman selkäänsäkin. Mentiin siis aina ne muutama askelta pyöreänä pehmeällä tuntumalla ratsastajan rauhoittaessa käden ja päästessä mukautumaan hevosen liikkeisiin - ja sitten taika taas särkyi ja kipitettiin tai madeltiin rauhattomalla tuntumalla hevosen kadotessa pääty-ympyrältä jonnekin maatakiertävälle radalle.

Tähän väliin otettiin taas ihan pieni pätkä vapaata käyntiä jonka jälkeen aloitettiin laukkatyöskentely. Hilanteri kuuli opettajan puhuvan laukasta ja näki ensimmäisten ratsukoiden nostavan oikean laukan - ja se jähmettyi välittömästi seisomaan kentän keskelle ennen kuin kuski oli edes ottanut ohjia kunnolla käteen. Siitä ei sitten kaviot meinanneetkaan irrota maasta sen enempää pohkeella kuin raipallakaan. Hiltsu oli ilmeisesti alkutunnin aikana todennut että kyydissä on taas joku surkea tunari jonka kanssa ei viitsi laukata. Irtosihan ne tassut maasta vihdoin edes vähäsen kun heppa alkoi potkiskella raippaa vastaan ja lähti peruuttelemaankin. Arvatkaa oliko avuton olo, tässä sitä istutaan kymmenen vuoden ratsastuskokemuksella eikä saada ratsua edes liikkeelle. Koskaan ei ole kiva jos joutuu hevosta raipattamaan mutta tässä kohtaa oli kyllä ihan Hiltsun oma valinta ottaa raippaa sen sijaan että olisi liikahtanut eteenpäin. Lopulta päästiin liikkeelle ja laukkaankin asti jollain ilveellä ja uhkaavasti lähestyvän opettajan avustuksella. Laukasta sitten pysähdyttiin uudestaan jumittamaan heti jos siihen tarjoutui pienikin mahdollisuus, eli suurin piirtein aina yhden ympyräkierroksen jälkeen. Jos taas laukassa hetki pysyttiinkin niin ympyrällä ei pysytty vaan polle ryysi lapa edellä ja kaula mutkalla kohti vastakkaista päätyä. Jossain vaiheessa rupesi jo touhu naurattamaan niin paljon että ei siinä hervottomana hekotellessa saanut hevoseen enää sitä vähääkään otetta. Lopulta kuitenkin taidettiin mennä joku kierros laukassa ja ympyrällä pysyen sekä kuskin aloitteesta raviin siirtyen.

Laukattiin vielä vasempaan kierrokseen ja opettaja rohkaisi että Hilanterin kanssa on vasen laukka yleensä paljon helpompi kuin oikea. Kyllähän se vähän paremmin sujuikin vaikka muutama jumittumiskohtaus ja ulkopohjetta vastaan karkaaminen esitettiinkin. Päästiin kuitenkin laukkaamaan joitakin vähän pidempiä pätkiä suuremmin taistelematta. Laukassa oli helpompi istua kuin ravissa, ja tunnin aivan viimeiset laukka-askeleet ennen kuin siirryttiin (kuskin pyynnöstä!) raviin Hiltsu esitti kuulemma jo ihan asiallisen näköistä kolmitahtista ja hyvin pyörivää laukkaa sekä pyöristi kaulaa.

Loppuun kevyessä ravissa tuntui oma otteeni hommaan olevan parempi kuin alkuverryttelyssä, sopivan istunnan löytäminen oli luontevampaa. Kädet tosin olivat taas kamalan levottomat, mutta silloin kun onnistuin tuntumaa hetkeksi rauhoittamaan tasaiseksi saatiin taas niitä "parempia askeleita" mukaan. Epätasaista se meno oli taas tahdin hiljentyessä ja kiihtyessä vuorotellen ja hevosen ollessa vuoroin nenä alhaalla, ylhäällä, vasemmalla ja oikealla.

Tunnin jälkeen oli jokseenkin lytätty olo, kun päällimmäisenä mielessä oli Hiltsun laukkavenkoilut ja omien konstien ja taitojen loppuminen täysin kesken. Opettaja ja muut ratsastajat lohduttelivat että en ole suinkaan ainoa kuski jonka kanssa Hiltsu tuollaisen episodin järjestää. Mutta eihän siitä pääse mihinkään että jos oikeasti osaisi ratsastaa niin kyllä tämäkin hevonen kulkisi ihan nätisti ja vikuroimatta. Tykkään kyllä todella paljon tämän nykyisen opettajani tavasta nostaa palautteessaan esiin aina ne ihan pienetkin onnistumisen hetket myös silloin kun takana on tällainen tunti jonka jälkeen tekisi mieli vaihtaa ratsastusharrastus postimerkkeilyyn. Osaan kyllä lytätä itse itseäni ihan tarpeeksi, joten on hyvä kun joku huomauttaa että hei siinä ja siinä kohtaa meni kaksi askelta hyvin tai jokin pieni asia sujui paremmin kuin aikaisemmin. Näin voi sitten hoksata miettiä että mikä olikaan se korjaus joka sai aikaan ne hyvät pätkät ja onnistuneet askeleet. Eikä masenna ihan niin paljon kun muistaa että  kyllä niistä 3600 sekunnista ehkä sentään 45 oli jotain muuta kuin ihan kamalaa räpellystä.