Aamupäivän estetunnin jälkeen oli luvassa lisää hikoilua yhä vain lämpenevässä säässä, sillä iltapäivällä vuorossa oli sunnuntain vakiotuntini. Ensi viikon kisoja silmällä pitäen sain mennä taas Jussilla. Tunti oli Jussille päivän ensimmäinen, mutta helteestä huolimatta se oli jo tehnyt varsin perusteellisen alkuverryttelyn riehumalla tarhassa Peran kanssa itsensä lähes hikeen. Liekö tämä syy siihen että Jussi liikkui tänään varsin vetreästi.
Suurin osa tunnista ratsastettiin noin 15 metrin voltteja pitkille sivuille sekä siirtymisiä askellajin sisällä eli kokoamista ja askeleen pidennystä omaan tahtiin. Aloitettiin käynnissä oikeaan kierrokseen. Käynnissä Jussin liikkuminen oli hitaanpuoleista ja jäinkin sitä huomaamattani tuuppimaan sekä pohkeella että istunnalla. Asetusten suhteen yritin muistutella itselleni edellistuntien oppeja eli kärsivällisyyttä asetuksen pyytämiseen ja näin käsi rauhallisemmaksi huolimattoman ottamisen ja päästämisen sijaan. Asetusten ja pienten kokoamisyritysten kautta liikkumiseen löytyi hieman pyöreyttä, vaikka muoto jäikin pitkäksi ja etupainoiseksi.
Hevonen on pitkä, ohjat on pitkät. Vaan kun saisi (edes) tämän istunnan säilytettyä ravissa ja laukassa...
Asetus oikealle ei tuottanut tänään ongelmia. Ja kädetkin on kannettuna!
Ravissa Jussi liikkui alusta alkaen varsin mukavasti ja aktiivisesti. Muoto pysyi tasaisena ja hevonen rentona, mutta aivan kuten viime tunnillakin kaivattiin Jussille parempaa ryhtiä ja etuosan kohotusta ylöspäin. Ope kehotti pyrkimään erityisesti alakaulan pyöreyteen ja ylös nostamiseen. Helpointa muodon ryhdistäminen oli volteilla sisään asettaen ja samalla ulko-ohjalla etuosaa kohottaen. Taas sai kyllä varoa etten jäänyt huomaamattani värkkäämään liikaa sisäohjalla, ja osittain käden levottomuus juontanee juurensa puutteelliseen keskivartalon käyttöön ja sitä myötä istunnan epävakauteen. Asetus ja taivutus jäykälle puolelle eli oikealle onnistui tänään melko vaivattomasti, ja Jussi oli kaikin puolin aika notkean oloinen. Vasempaan kierrokseen oli ensin hankalampi löytää hevonen pohkeiden väliin, mutta ratkaisu löytyi takaosan väistätyksestä ulos voltilta muutama askel kerrallaan. Uralla volttien välillä ratsastin pieniä keskiravipätkiä. Jussi kyllä vastasi pohkeesta eteen, mutta askeleen venyminen taisi jäädä aika vaatimattomaksi. Keskiravi onnistui paremmin silloin kun kevensin enkä harjoitusravissa joka suuntaan leviävällä istunnallani häirinnyt hevosta ihan niin paljon.
Ravivolteilla Jussi liikkui oikein mukavasti. Kokonaisuuden pilaa kuski jonka on ihan pakko kenottaa tällaisessa etukumarassa koko ajan.
Hevosen toimiessa tänään näin kivasti löytyivät ehdottomasti isoimmat ongelmat omasta istunnasta. Koko tavanomainen virhekavalkadi tuli taas käytyä läpi sisältäen ainakin etukumaran kevennyksen, ryhdittömänä kasassa istumisen harjoitusravissa, lonkkien riittämättömän aukeamisen ja polvella puristamisen, pohkeen heilumisen, leviävät kädet, vartalon kierron vasemmalle sekä velton oikean kyljen ja kyynärvarren. Vartaloon olisi kuulemma pitänyt saada enemmän tukea ja jäntevyyttä jotta ylimääräisen ylävartalon liikeen saisi pois ja liikkeeseen mukautuminen tulisi vain lantiosta ylävartalon "putoillessa" ravin mukana lantion päälle. Nyt tilanne on se että liike kanavoituu vääriin paikkoihin eli sinne ylävartaloon ja pohkeisiin.
Istuntavaihtoehdot harjoitusravissa ovat notkoselkä tai ryhditön lösötys, tässä esitettynä jälkimmäinen. Eikä muuten aukea lonkat. Jussi on edelleen hieno.
Pian siirryttiin ratsastamaan vasemmassa kierroksessa lyhyitä laukkapätkiä tehden siirtymiset ravin ja laukan välillä omavalintaisiin kohtiin. Päädyin laukkaamaan enimmäkseen volteilla jotka edelleen pidettiin mukana kuvioissa. Laukannostot ravista olivat taas hitaahkoja, ja laukassa Jussi kyllä liikkui pyöreänä mutta pitkänä ja matalana. Ope kehottikin kokoamaan ja lyhentämään hevosta ulko-ohjalla pyytäen samalla ulkopohkeella laukkaan aktiivisuutta ja pyöreyttä. Ihan täysonnistumista ei tässä asiassa tullut, mutta sain ehkä hetkellisesti volteilla laukkaan hiukan lisää ryhtiä. Positiivista oli se että laukassakin ohjastuntuma säilyi kohtuullisen kevyenä eikä Jussi siis juurikaan roikkunut ohjalla.
Laukkavoltti vasemmalle.
Lopuksi tehtiin vielä siirtymisiä kolmikaarisella kiemurauralla. Pitkän sivun lopulla nostettiin käynnistä oikea laukka, laukattiin lyhyelle sivulle voltti ja jatkettiin kiemurauralle jossa laukka vaihdettiin käynnin kautta aina keskihalkaisijaa ylitettäessä. Laukannostot käynnistä onnistuivat ilahduttavan hyvin, sillä Jussi oli tarkasti kuulolla nostoa odottamassa kuitenkaan sitä ennakoimatta ja jännittymättä. Näin nosto onnistui yksinkertaisella pohjeavulla pyöreyden säilyessä. Voltilla ja kiemuran ensimmäisellä kaarella laukka oli mukavan aktiivista ja pyöreää. Siirtyminen laukasta käyntiin ei kuitenkaan ensin ottanut sujuakseen, sillä tultiin keskihalkaisijalle liian isoa laukkaa ja ehkä myös turhan etupainoisena. Pari kertaa siirtymä tuli vahvasti kädellä sekä maustettuna kuskin eteenpäin keikahtamisella. Kiemuran toista vaihtoa Jussi alkoi pian ennakoida niin että ehti aina ennen ratsastajan ohjeita tipauttaa raville ja nostaa saman tien uuden suunnan laukan ihan omia aikojaan. Oli siis tietävinään minua paremmin miten tämä homma menee (ja saattoipa olla siinä ihan oikeassakin). Lopulta saatiin pari ihan onnistunutta suoraan laukasta käyntiin siirtymistä kiemuran ekaan vaihtoon, sillä Jussi osasi jo odottaa että siinä keskihalkaisijalla jarrutetaan ja itsekin taisin tehdä vähän paremmat valmistelut sekä liimata itseni satulaan niin hyvin kuin vain vatsalihaksista löytyi tehoja. Toista vaihtoa ei ihan yhtä nätisti päästy tekemään sillä en saanut Jussin ennakointitaipumusta täysin kitkettyä ja näin mukaan tuli aina vähän ravia.
Etukumaran lisäksi vakioasentoon kuului puristus polvilla ja jalan nouseminen ylös. Jussi se vaan esitti laukassakin hyviä pätkiä.
Tulossa käyntiinsiirtymiseen kentän keskelle.
Loppuverryttelyssä Jussi liikkui todella mukavasti. Itse olin jo helteen sekä alkamassa olevan flunssan uuvuttama siinä määrin että jouduin aika kovasti tsemppaamaan keskittyäkseni kunnolla loppuun asti, mutta motivoihan se jaksamaan kun hevonen teki parastaan ja ravasi hyvällä energialla eteenpäin. Otettiin vielä pari keskiravipätkää uralla, ja askel venyi ehkä hieman paremmin kuin alkutunnista. Itselläni vaan oli vaikeuksia pitää niin kevennys kuin kädetkin rauhallisena lisäyksen aikana eikä lähteä ohjalla turhaan varmistelemaan muodon säilymistä sekä ylikevennyksellä työntämään hevosta eteen.
Loppuverkassa saatiin jo sentään yksi tilannekuva jossa istunta ei näyttänyt täysin kammottavalta.
Kevään ensimmäinen(!) tunti kotitallin ulkokentällä sujui siis varsin mukavissa merkeissä vaikka tappavan kuuma olikin. Paremmin meni kuin keskiviikkona ja jos Jussi on samassa vireessä viikon kuluttua kisoissa niin eipä tarvitse huolehtia muusta kuin oman kropan ja raajojen ruotuun laittamisesta. Siinä sitä työmaata kyllä onkin enemmän kuin tarpeeksi.
Tämähän alkaa näyttää kesältä. Kuvakaappaus videolta.
Pääsin pitkästä aikaa ihanan Sulon satulaan, kun suuntasimme Annen ja Noran kanssa Virpiniemeen Helin tunnille. Olimme tunnilla siis kolmestaan, ja ohjelmassa oli esteitä. Suurella ulkokentällä olikin meille todella ruhtinaallisesti tilaa. Lämpötila alkoi jo aamupäivästä olla hellelukemissa, mikä näin äkkiseltään kyllä veti mehut pois ainakin allekirjoittaneesta.
Verryteltiin hetken aikaa omaan tahtiin ravissa ja laukassa. Taas sain kehotuksen laittaa vatsalihakset töihin, istua pystymmässä ja rauhoittaa pohkeiden heiluntaa etenkin laukassa. Sulolla tuntui olevan laukassa aika hyvin energiaa, ja isolla kentällä meinasi iskeä jopa vauhtisokeus niin että ope sai vähän muistutella riittävän kontrollin säilyttämisestä. Pian jatkoimme verryttelyä kahden kavaletin kaarevalla linjalla vasemmassa laukassa. Väliin oli tarkoitus ratsastaa neljä laukka-askelta. Ensimmäisellä kierroksella Sulo pääsi yllättämään minut täysin ponkaisemalla ekan kavaletin yli hirmuisen kaukaa. Ponitäti on tottunut tulemaan aika lailla lähemmäs estettä. Tämän jälkeen sain onneksi juonesta kiinni niin että osasin aavistaa Sulon hyppypaikat silloinkin kun se lähti kauempaa. Toisella kierroksella tultiin edelleen turhan kovaa ja kaarretta oikaisten niin että väli hurahtikin kolmella askeleella. Ohjeena oli luonnollisestikin ratsastaa laukka pienemmäksi sekä enemmän kontrolliin, ja paremmalla maltilla sekä vasemmalla pohkeella tietä laajentaen onnistui väli ihan nätisti neljään askeleeseen. Vaihdettiin vielä suunta ja tultiin samat kavaletit oikeasta laukasta, ensin tavoitteena neljä ja sitten kolme askelta. Neljä onnistui nyt helposti, sillä Sulo ei tähän kierrokseen tunkenut kaarteesta sisäänpäin. Kolme askelta puolestaan ei heti tärpännyt, sillä kaarre tosiaan jäi helposti liian laajaksi. Kierrosten lisääminen laukkaan ja tien säätäminen pienemmäksi auttoivat ja tultiin lopulta sujuvasti kolmella askeleella myös tähän suuntaan.
Heti kavalettiverryttelyn jälkeen hypättiinkin jo rataa. Tultiin sama rata kolmeen kertaan, ensin pienillä ristikoilla, sitten pienillä pystyillä ja lopuksi kullekin ratsukolle "sopivassa korkeudessa" joka minulle ja Sulolle oli tänään turvallisesti noin 60-65 cm. Ehkä olisi isompikin mennyt, mutta Sulo ei ole pomminvarma hyppääjä vaan saattaa hyvinkin nopeasti kieltää, joten oman hyppyrutiinini (tai siis sen puutteen) huomioiden tämä oli varmasti hyvä korkeus tällä erää. Evästykset oli että istu väleissä alas satulaan, säilytä kontrolli ja varaudu kaikkeen väliltä hyppy kaukaa - hyppy läheltä - kielto (hui!).
Rata alkoi lävistäjäesteellä oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen, ja enimmäisellä ristikkokierroksella laukka vaihtuikin. Seuraavana vuorossa oli kolmoissarja yhden ja kahden askeleen väleillä. Ihan sujuvasti ylitimme tämänkin, mutta laukka vaihtui vahingossa vääräksi ja jouduin korjaamaan ravin kautta. Vasemmassa laukassa jatkettiin lävistäjälle 19 metrin linjalle, johon olisi pitänyt saada viisi askelta mutta ekalla kierroksella sisäänhyppy jäi niin pieneksi ja teimme sellaisen mutkan välissä että tultiin kuudella ja pohjaan. Rata päättyi vielä 21 metrin linjaan kuudella askeleella. Tämä oli muuten sujuva, mutta hieman olisi välissä saanut ottaa kiinni sillä kuusi askelta toi kakkososalle aavistuksen liian pohjaan.
Toisella kierroksella esteiden noustua pystyiksi oli suorituksessa aika lailla samat sävelet, yleisesti ottaen sujuvaa menoa mutta parit laukan korjaukset jouduin tekemään ravin kautta ja 19 metrin linja ei edelleenkään onnistunut viidellä askeleella pienestä eteenratsastuksesta huolimatta. 21 metrin linja kuudella askeleella puolestaan oli oikein hyvä, laukan pituus oli nyt väliin juuri sopiva. Pientä kiinniottoa sai välissä tehdä, sillä jälkimmäisen osan noustua okseriksi Sulolla oli sinne hieman enemmän imua.
Lopuksi tosiaan hypättiin vielä kolmas kierros päivän maksimikorkeudessa. 19 metrin linja onnistui vihdoin sujuvasti viidellä askeleella, melkeinpä kävi jo ahtaaksi. 21 metrin linjalla ope puolestaan jäi toivomaan parempaa kiinniottoa jottei ajauduttaisi kakkososalle niin pohjaan, ja saimmekin ottaa tämän linjan vielä uusintana. Pienillä pidätteillä väli muodostui sopivammaksi vaikka edelleen tultiin hiukan lähelle okseria. Parannusehdotuksena olisi siis olla tiiviisti takaisin satulassa ja tekemässä pidätteitä jo hieman nopeammin ensimmäisen esteen jälkeen.
Sulolla oli vielä mukavampi hypätä kuin muistinkaan. Tilavalla ulkokentällä Suloon tuli maneesiin verrattuna juuri sopivasti lisää eteenpäinpyrkimystä, ja hyppäämisen fiilis oli lähes koko ajan mukavan sujuva. Laukassa tuntui olevan hyvä säädeltävyys (kunhan vaan otin sen käyttöön enkä jäänyt matkustelemaan), joten oikeisiin ponnistuspaikkoihin oli melko helppo tulla. Välillä toki hypättiin vähän kauempaa ja välillä lähempää, mutta näiden suhteen onnistuin olemaan yhtä mieltä hevosen kanssa joten ei ongelmaa. Harmillista vaan on Sulon ennalta-arvaamaton kieltämistaipumus, mistä ope jaksaa aina kovasti muistutella ja mikä saa olon satulassa epävarmaksi. Kieltomahdollisuuden mielessä pitäen ei uskalla kylmiltään lähteä kovin isoja hyppelemään, mikä on vähän sääli kun Sulolla tosiaan sitä venyvyyttä ja hyppyvoimaa olisi ihan eri malliin kuin mitä tällainen poniratsastelija pääsee usein kokemaan. Seuraava estetunti meidän porukalle kuitenkin jo sovittiin, joten lisää estetreenejä Sulon kanssa pitäisi kesän mittaan olla luvassa.
Ope oli arvannut ihan oikein että Jussillahan sitä taas meinaan kisoihin mennä, joten Jussi oli ratsuni tänään ja tunnin ohjelmassa K.N. Specialin tehtäviä liippaavia kuvioita.
Tunti oli Jussille päivän ensimmäinen, joten osasin odottaa alkuun jäykänpuoleista menoa ja sellaistahan se oli. Aloitettiin ratsastamalla pituushalkaisijalla pysähdyksiä ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tarkoituksena oli saada pysähdyksessä hevonen myötäämään niskasta. Tätähän ei Jussi tehnyt, ja ohjeistus oli pitää sinnikkäästi ohjasta vähän vastaan ja odottaa myötäystä. Jussi vaan seisoi paikoillaan kuulostellen että aha, ohjalla on painetta. Seuraava neuvo oli hieman puristella ohjia sormilla jotta ohjalla makaava Jussi saataisiin hoksaamaan homman idea. Edelleenkään ei muuta reaktiota kuin pientä korvien liikahtelua. Lopulta se konsti millä löytyi painoa takaosalle ja myötäys niskasta oli muutaman askeleen peruutus. Joka pysähdyksessä jouduttiin sitten peruutukseen turvautumaan. Ope ohjeisti vielä selkeyttämään hevoselle esitettyjä pyyntöjä ja pitämään koko ajan selvänä sekä itselle että hevoselle mikä on homman tavoite.
Pysähdysten välillä yritin vähän notkeuttaa menoa taivuttelemalla ympyröillä sekä parin askeleen pohkeenväistö- ja avotaivutuspätkillä. Tämä tuottikin pikkuhiljaa tulosta, ja kun pysähdysharjoitusten jälkeen työskentelimme hetken aikaa pidempään ravissa oli Jussin liikkuminen jo kohtuullisen mukavan oloista. Mentiin tasaisen pyöreänä ja rentona, ja tuntuma oli kevyen oloinen vaikka toki muoto olikin matalanpuoleinen.
Lopputunti hiottiin K.N. Specialin tyyliin kaartoja kentän poikki, ensin käynnissä ja sitten ravissa keskittyen huolelliseen tiehen ja erityisesti käännöksiin "kulmissa" niin että kääntäminen tapahtui yksinomaan ulkoavuilla sisäohjan pitäessä kevyen asetuksen. Lopuksi lisättiin vielä kentän keskelle laukannosto ravista. Aloitettiin vasemmassa kierroksessa, joka olikin kääntämisen kannalta simppelimpi. Ulkoapujen tuki kentän poikki kääntäessä auttoi ulkolavan kontrolliin saamisessa ja sitä myötä Jussin suoruus parani. Ope muistutteli vielä pitämään oman oikean kyljen napakampana ja "kainalon piilossa", ja tätä kautta estämään myös Jussia pullahtamasta oikeasta kyljestään liian pitkäksi. Tien täsmällisyyttä piti ensin hieman zuumailla niin etten aloittanut kääntämistä liian myöhään ja näin ajautunut hiukan sivuun kirjaimesta kirjaimeen kulkevalta linjalta. Ihan ei ravissa ollut liikkuminen niin sujuvaa kuin olisin toivonut, ja luulen ettei Jussi aivan kunnolla vielä käyttänyt selkäänsä, sillä sen verran väkinäisen ja jäykänkin oloista tämä oli verrattuna siihen miltä meno parempina päivinä tuntuu. Muodossa oli jonkin verran epätasaisuutta, sillä heti kun aloin enemmän vaatia esimerkiksi syvemmälle kulmaan ravaamista oli seurauksena helposti pientä jännittymistä. Kuskissakin oli aivan liikaa liikkuvia osia eikä harjoitusravissa istuminen tuntunut täysin luontevalta.
Laukannostoissa ongelmana oli tuttuun tapaan Jussin hitaus reagoida apuun, ja tämän seurauksena kuskin panikoituminen, ohjan poisheittäminen ja vartalolla heiluminen. Jotenkin ei vaan hermot pidä siinä vaiheessa kun hevonen lipuu ohi pisteestä laukkaa nostamatta, ja sitten homma leviää täysin kun on pakko saada laukka nousemaan nythetijustäkkiä. Laukassa ohjastuntuma oli hieman jähmeän oloinen, ja ope kehotti ryhdistämään koko ratsukkoa alkaen ratsastajan suoristautumisesta pystympään sekä hevosen etuosan kohottamisesta ylöspäin. Pyöreyttä oli kuulemma riittävästi, mutta seuraava askel olisi ollut painon saaminen paremmin etuosalta takaosalle.
Oikeassa kierroksessa käännökset kentän poikki eivät olleet ihan yhtä sujuvia, sillä asettamisessa ja taivuttamisessa oli enemmän haastetta ja sen seurauksena Jussi helposti jännittyi ylös. Myös laukannostojen ennakointi ravin aikana aiheutti jännittymistä, mutta tuskin voi Jussia syyttää siitä jos se ei aina tiedä haluaako kuski ehkä kohta laukata kun ylimääräinen heiluminen on sen verran runsasta. Pätkittäin päästiin kyllä menemään tasaisen pyöreänä, ja tällöin ope patisteli kohottamaan hevosen niskaa ja etuosaa ulko-ohjalla tehtävillä puolipidätteillä. Idea oli siis sama kuin laukassa eli hevosen liikkuessa ongelmitta pyöreänä voidaan edetä ratsastamaan muotoa korkeammaksi ja painoa takaosalle. Hetkellisesti tässä hieman onnistuinkin, ja keskeisessä roolissa oli nimenomaan se ulko-ohja. Taitaa olla vähän niin että helposti tyydyn jäämään Jussin kanssa mukavuusalueelle eli puksuttelemaan ravia pyöreänä mutta pitkässä ja matalassa muodossa, sillä tällöin ohjalla on yleensä pehmeä tuntuma ja päästään etenemään tasaisen mukavasti ilman ylimääräisiä jännittymisiä. Tästä "ihan kivasta" paremmaksi laittaminen vaatii sitten sitä että aluksi harmonia saattaa vähän rikkoutuakin ja koko ajan ei olekaan ihan yhtä leppoisaa.
Oikean laukan nostot olivat edelleen hitaita, eikä hyviä nostoja tehty kyllä yhtäkään. Keskittymällä sain käden pidettyä nostossa hiljempaa ja ohjaa pois heittämättä, mutta samalla ei enää onnistunut heilumatta istuminen. Miten se onkin niin hankalaa vain antaa yksinkertainen merkki pohkeella ja luopua yrityksistä nostaa laukkaa kädellä ja istunnalla ajaen. Joku kamala "entä jos tämä ei nosta" -paniikki iskee päälle vaikkei ole edes kisatilanne. Toisaalta en oikein hoksannut miten Jussi pitäisi nostoon tullessa valmistella niin että se olisi hereillä ja kuulolla nostamassa heti kun nostoapu tulee, mutta samalla ei kuitenkaan jännittyisi ja kääntyisi selästä väärinpäin.
Ei ihan parhaita Jussi-tunteja, vaikkei toki kaikkein huonoimpiakaan. Ennen kisoja pitäisi kyllä vielä päästä treenailemaan ainakin noita laukannostoja. Onhan tässä onneksi vielä pari tuntia jäljellä. Lisää huomiota pitää niin tunneilla kuin kisoissakin kiinnittää siihen etten tyydy Jussin pitkänä ja etupainoisena liikkumiseen vaan aktiivisesti ratsastan muotoa ylemmäs ja ryhdikkäämmäksi. Helpottuu se siirtymisten ja teiden ratsastaminenkin jos saa hevosta lyhyemmäksi ja enemmän takajalkojen päälle.
Oli hauska yllätys saada pitkästä aikaa tunnille aina niin mainio pikkuponi Osku. Mentyäni viime viikolla Roosalla ei Osku tuntunut edes erityisen pieneltä. Ohjelmassa olikin samoja harjoituksia kuin viime sunnuntaina, eli pyöreyden ja rentouden hakemista asetuksen kautta sekä myötäyksen ajoitukseen keskittymistä.
Oskukin kuuluu siihen kerhoon joka kulkisi mielellään vasemmalle linkussa. Näin ollen aloitus oikeassa kierroksessa myötäasettaen oli aika jäykkää. Ope rohkaisi pitämään asettavasta ohjasta tasaisesti ja kärsivällisesti aina siihen asti kunnes poni myötää ja välttämään minkäänlaista ota ja päästä -tilannetta. Sain neuvoksi myös lyhentää sisäohjaa niin että asettaessa saatoin pitää käden paikoillaan sään vieressä sen sijaan että vetäisin kättä taakse ja sivulle. Kovin selkeää myötäystä ei Oskulta tähän suuntaan heti irronnut, ja takapää tuntui liiraavan ulos vasemmalle mitä sitten koitin vasemmalla pohkeella estellä. Pikkuhiljaa Osku alkoi aavistuksen verran myödätä asetukseen, mutta en näin pientä periksiantoa osannut ihan oikein lukea ja näin oma myötäys tuli aivan liian suurella viiveellä.
Vasemmalle Osku sitten olisikin kääntänyt koko kaulan ihan mutkalle samalla oikean lavan ja kyljen ulos pullauttaen. Sainkin etupäässä keskittyä asetuksen säätelyyn ja suoruuden kontrollointiin ulkoavuilla. Lisähaastetta hommaan toi oma taipumukseni kiertää vartaloa voimakkaasti sisään vasemmalle jolloin ulkoapujen tuki jäi riittämättömäksi. Ope kehotti painamaan ulko-ohjaa hieman kaulaa vasten estämään etuosan karkaamista ulos, ja samalla ulkopohkeella kääntämään etuosaa paremmin takaosan eteen. Harjoitusravissa palaset alkoivat loksahdella kohdilleen paremmin kuin käynnissä, ja onnistuin ainakin välillä ajoittamaan sisäohjasta myötäämisen oikeaan hetkeen jolloin Osku rentoutui niskastaan ja pyöristyi tuntumalle. Ulkoapuihin keskittyminen palkittin ponin suoristumisena, ja huomasin varsin selkeästi sen muutoksen kun Osku lakkasi tunkemasta ulkolapaa ja -kylkeä oikeaa pohjetta vasten ja alkoi liikkua paremmin kahden ohjan ja pohkeen välissä. Tätä kautta liikkumiseen löytyi mukavaa pyöreyttä, ja pätkittäin meno tuntui jo varsin sujuvalta. Toki jouduttiin palaamaan aina uudelleen asetuksen ja ulkoapujen tarkistukseen, mutta kun sekä kuski että poni olivat kertaalleen älynneet homman idean oli sopivan asetuksen ja suoruuden löytäminen jatkossa helpompaa.
Myös oikeaan kierrokseen Osku myötäsi helpommin ravissa, mutta hieman keskeneräiseksi oikealle asettaminen tahtoi kuitenkin jäädä. Vasempaan kierrokseen verrattuna etuna oli luontevampi istunta keskellä hevosta ilman ylimääräisiä kiertymisiä. Ympyrällä oikealle työskennellessä saatiin sentään muutama onnistumisen hetki jolloin Osku antoi asetukseen periksi ja pyöristyi, ja ennen kaikkea olin itse tällöin juonessa mukana myötäämässä oikealla hetkellä. Ihan itsestäänselvää ei oikealle asettuminen kuitenkaan ollut, vaan aina hyvän pätkän jälkeen asetusta sai jonkin aikaa haeskella uudestaan. Ravi pääsi asetusta työstäessä hiipumaan turhan pieneksi hiippailuksi, ja myötäyksen ja pyöristymisen hetkellä olisikin pitänyt saada liikettä aktivoitua paremmin eteen.
Laukassa tuntumaan ei ehkä löytynyt samanlaista pehmeyttä kuin ravissa parhaimmillaan, vaan mielestäni ohjaan jäi vähän turhan paljon vetoa. Muutama pyöreämpi pätkä nähtiin kuitenkin myös laukassa molempiin suuntiin. Vasemmassa kierroksessa ope kehotti pitämään sisäohjan kevyenä ja asetuksen ihan pienenä, ja Oskun myödätessä ja pyöristyessä tuntumalle ratsastamaan laukkaa pohkeesta eteen. Vasemmalle oli edelleen suuria vaikeuksia oman kropan kiertymisen kanssa, sillä jos keskityin asetukseen, myötäyksen ajoitukseen ja ulkoapujen tukeen en samalla pystynyt kontrolloimaan tätä kiertymistä, kun taas keskittyessäni venyttämään vasenta kylkeä pidemmäksi sekä oikeaa hartiaa ja kylkeä taakse ja napakaksi en onnistunut enää hahmottamaan apujenkäyttöäni kovinkaan hyvin. Silloin kun hetkellisesti sain itseäni suoristettua ja jotenkuten pidettyä mukana myös hevoseen vaikuttamisen liikkui Oskukin heti suorempana. Hieman apua suoristautumiseen tuntui löytyvän oikean lonkan paremmasta avaamisesta, mikä tällä kertaa olikin tavallista helpompaa ratsun ollessa näin kapea.
Ihan hyvä mieli jäi tällä kertaa, sillä Oskulla on aina hauska mennä ja jotain pieniä onnistumisiakin pääsin tänään kokemaan. Osku ei taida kovin usein liikkua pyöreänä ja oikeinpäin, sillä enimmäkseen se menee vain lasten tunneilla. Tätä taustaa vasten voi olla ihan tyytyväinen niihin hyviin hetkiin jolloin Osku myötäsi niskasta asetukseen ja suoristui oikeasta lavasta. Uskomattoman paljon keskittymistä kyllä vaatii tällainen perusasia kuin johdonmukainen asetuksen läpiratsastaminen, ja en voi sanoa etteikö tekemisen punainen lanka ja logiikka olisi useinkin kadonnut ajatuksen herpaantuessa. Onneksi sentään välillä palapeli pysyi kasassa ja silloin alkoikin tapahtua ihan oikeansuuntaisia asioita.
Toiveeni mukaisesti sain estetunnille taas Elmon. Huomispäivän kisoja (joihin en itse ole menossa) ajatellen säästeltiin hevosia ja pidettiin estekorkeudet matalana, maksimissaan noin 50 cm:ssä. Rehellisesti sanottuna ei tämänpäiväisillä esityksilläni olisi isompia kannattanut kokeillakaan.
Toisin kuin parilla edellisellä kerralla, oli Elmolla nyt "tuoreet jalat" eli päivän ensimmäinen ja ainoa tunti. Tämä näkyi mielestäni reippaampana liikkumisena ja parempana tsemppaamisena tunnin loppuun asti, mutta toisaalta alkutunnista Elmo oli tosi jäykän oloinen. Verryteltiin hetki ravissa, ja lähinnä poni vaan kaatui sisäpohjetta vasten molempiin suuntiin. Kyljistä taipuminen ympyröillä jäi haaveeksi. Sisäpohjetta vastaan tunkeminen koituikin sitten myöhemmin ongelmaksi, joten asia olisi mielellään pitänyt saada ratkaistua jo verryttelyn aikana.
Aloitettiin hyppäämällä muutama kierros noin 40 cm pystyä lävistäjällä oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen. Vaihto ei onnistunut, ja Elmo tykkäsi tiputtaa väärän laukan pois heti esteen jälkeen. Tahmeutta oli ilmassa ja hyppy söi vauhtia turhan paljon pois. Itse lähdin liiankin innokkaasti ylävartalolla hyppyyn mukaan siihen nähden kuinka pikkuruinen este oli.
Seuraava tehtävä oli kahden ristikon muodostama yhden askeleen sarja oikeassa laukassa. Tässä sattui tunnin pahin kämmi, sillä jotenkin en taas osannut uskoa että Elmo tosiaan voi hypätä vähän kauempaa. Olin ihan varma että vielä tähän otetaan pikkuaskel, ja olin ponia vähän jarruttelemassakin esteen edessä kun Elmo ottikin isomman hypyn ja kiskaisi sillä kuskin pois tasapainosta. Heilahdin hienoon etukenoon valmiina syöksymään ponin korvien välistä alas, mutta Elmo pelasti tilanteen jatkamalla sujuvasti sarjan toisenkin osan yli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tässä kohtaa taisi aina niin kärsivällinen opekin jo kurtistella kulmiaan hölmöilyilleni joita sitten poniparka sai paikkailla parhaansa mukaan.
Seuraavaksi tultiin viiden esteen tehtävä aloittaen oikeassa laukassa samalta ristikkosarjalta, jatkaen lävistäjäpystyllä oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen ja tästä vasemmassa laukassa 21(?) metrin linjalle joka näillä korkeuksilla oli passeli noin kuudelle askeleelle. Armoton tumpelointini jatkui edelleen. Sarjalla oltiin nyt yksimielisiä ponnistuspaikasta joten ei isompia ongelmia siinä, mutta laukka vaihtui vääräksi ja sitä sain sitten korjailla kaarteessa ravin kautta. Lävistäjäesteelle tullessa ei vasen lapa ollut edelleenkään kontrollissa vaan Elmo tunkemassa vasenta pohjetta vasten, ja näin ei laukka tietenkään taas vaihtunut kun poni oli hypyssä kaulasta ja kyljestä banaanina oikealle. Sisäänhyppy linjalle jäi pieneksi ja hitaaksi, joten sain käskeä Elmoa välissä kunnolla eteen. Silti jäätiin kakkososasta eli okserista kuudella askeleella kauas, ja taas Elmo pääsi yllättämään kuskin pidemmällä loikalla jossa sitten horjahdin pois tasapainosta. Laukkakin vaihtui vääräksi ja kaarre okserin jälkeen puksuteltiin ravissa sisälle kaatuen sekä ponin että ratsastajan könöttäessä etupainoisina. Tässä vaiheessa alkoi olla aika epätoivoinen olo kun ei tänään tuntunut yksinkertaisinkaan tehtävä onnistuvan.
Onneksi meno alkoi tästä parantua loppua kohden. Seuraavana tehtävänä tultiin kolme kierrosta samaa kuuden askeleen linjaa mutta nyt toiseen suuntaan eli ovipäädystä peilille okserilla aloittaen. Elmo oli vähän sen oloinen että yksinäisestä ovipäädystä olisi ollut kiva lähteä reippaamminkin takaisin kavereiden luokse, ja pieni röhkiminen laukkaa nostaessa kertoi siitä että nyt alkoi poniin tulla hieman lisää säpäkkyyttä. Ohjalla oli jopa painetta okserille tullessa eikä tarvinnut niinkään tuupata ponia eteen. Ponnistuspaikkakin sattui aika hyvin kohdilleen joka kierroksella, joten sisäänhyppy oli sujuva. Silti ei mukautumiseni ollut ihan parasta mahdollista vaan jäin puristamaan polvilla jolloin pohkeet heilahtivat hypyssä irti hevosesta. Sen verran oli taas vinoutta että Elmo vaihtoi okserilla laukan vääräksi, ja ope neuvoikin painamaan vasenta ohjaa hypyssä kaulaa vasten jotta poni pysyisi suorempana. Nyt oli laukassa siinä määrin imua että kuusi askelta pystylle meinasi käydä jopa ahtaaksi. Viimeisellä kierroksella Elmo lähti ovipäädystä korvat tötteröllä menemään, ja lisävauhdin ansiosta suoruuskin parani jolloin oikea laukka säilyi okserilla. Okserin jälkeenkin Elmolla riitti eteenpäinpyrkimystä niin että sai ottaa jo ihan kiinnikin, ja väli hurahti viidellä askeleella oikein helposti. Kyllä Elmolta näköjään laukkaa löytyy kunhan se vaan vähän innostuu.
Lopuksi tultiin yksinkertaista rataa viiden ja seitsemän esteen versioina. Ensimmäinen ratamme oli jo itse asiassa varsin näppärää tekemistä. Aloitus tapahtui äskeisellä linjalla okserilta pystylle, ja nyt okserille tultiin valitettavasti aika pohjaan. Laukka kuitenkin säilyi linjalla oikeana, joten kaarre peilipäädyssä oli sujuvampi kun ei tarvinnut korjailla ravin kautta. Toki Elmo oli edelleen pullauttamassa vasenta lapaa ulos, ja ope huutelikin painamaan vasenta ohjaa kaulaa vasten myös tässä. Suunnanvaihto oikeasta vasempaan lävistäjäpystyllä onnistui nappiin, ehkä vähän puolivahingossakin, niin että Elmo vaihtoi hienosti laukan hypyn aikana. Näin jatkettiin sujuvasti vielä viimeinen kaarre radan päättävälle ristikkosarjalle. Sarjakin hypättiin ihan nätisti mutta nyt laukka vaihtui vääräksi, ja tässä tilanteessa Elmo tiputti taas raville heti viimeisen esteen jälkeen ja puski voimakkaasti sisään vasemmalle. Poni sai kiskottua kuskin irti satulasta etukenoon niin että kaarteessa kesti hyvin pitkään ennen kuin pääsin ravia pidätteellä tasapainottamaan ja nostamaan laukan takaisin. Ope kehottikin suoristautumaan nopeammin ennen kaarretta. On se vaan onnetonta miten sitä ei hypyn jälkeen pääse takaisin satulaan vaan on ponin vietävissä kuin räsynukke. Tätä lopetusta lukuunottamatta rataamme saattoi kuitenkin olla ihan tyytyväinen.
Viimeisenä ratana tultiin vielä samat viisi estettä, ja sarjan jälkeen jatkettiin vielä vasemmassa laukassa takaisin pysty-okseri-linjalle. Tämä rata ei ollut ihan yhtä hyvä kuin edellinen, sillä aloituslinjalla laukka vaihtui vääräksi ja jouduin sitten korjailemaan päädyssä ravin kautta Elmon painaessa kaula ulospäin mutkalla sisäpohjetta vasten. Lävistäjäpystyllä hyppy oli muuten hyvä, mutta olin oikeassa ohjassa niin paljon kiinni ettei laukka vaihtunut. Taas ravailtiin vähän tasapainottomasti kuski irti satulasta keikkuen, ja ope huuteli suoristautumaan todeten että helpompi Elmon on kääntyä kun ratsastaja ei könötä paino etuosan päällä. Ristikkosarja oli nyt oikein mallikas suoritus, lähestyminen ja suoruus olivat kohdallaan joten vasen laukka säilyi ja päästiin sujuvasti jatkamaan viimeiselle suoralle linjalle. Linja oli muuten ok mutta taas laukka vaihtui okserilla vääräksi ja näin painallettiin kaarre ravissa sisälle kaatuen. Edelleen kesti aivan liian kauan ennen kuin sain etukumaraltani ponin kontrolliin ja takaisin laukkaan.
Jälleen kerran oli tunnin jälkeen päällimmäisenä epäonnistumisfiilikset, ja mielessä pyöri kysymys miksi tämä on näin älyttömän vaikeaa. Videon näkeminen muutti tunnelmiani hieman parempaan suuntaan, sillä meno ei näyttänyt lainkaan niin kamalalta kuin tuntui. Lopputunnin tekeminenhän oli itse asiassa jo ihan asiallista jos ei lasketa niitä sisälle kaatuvia ravikaarteita joissa poni vie ja meikäläinen vikisee. Elmo kyllä ansaitsee jälleen isot kehut, sillä se yritti parhaansa säheltävästä kuskista huolimatta ja paikkailikin ratsastajan virheitä hienosti vaikkei niin kovin rutinoitunut menijä vielä olekaan. Elmon liikkuminen oli tänään tosiaan reippaampaa kuin edelliskerroilla, ja tämä toki vähän helpotti asioita. Silti olin vaikeuksissa jo näillä miniesteillä, joten nöyränä tässä saa olla kun tietää että kyllä Elmo helposti hyppää 70-80 cm radatkin kunhan vaan kuski osaa asiansa. Minä en selvästikään vielä osaa, joten se on ankaran treenin paikka tässäkin. Jatkossakin kyllä mielelläni Elmon kanssa treenailisin, sillä on se vaan niin hurjan mukava tapaus.
Tämänkertainen ratsu eli Roosa tuli vähän puun takaa, sillä edellisen kerran olen tämän ponin saanut tunnille yli vuosi sitten. Näin pitkän tauon jälkeen olikin oikein mukava päästä Roosaa kokeilemaan. Aiemmin on yhteistyö Roosan kanssa ollut aika takkuista sillä tämä tamma on erityisen tarkka etenkin istunnan virheistä. Ajattelinkin tunnin toimivan pienenä testinä siitä minkä verran ratsastustaitoni on vuoden aikana kehittynyt.
Tunnin aiheena oli tänään niinkin "yksinkertainen" juttu kuin asetus ja myötäys, tavoitteena hevosen leuan ja niskan rentous sekä hevosen kuunteleminen niin että myötäys tapahtuu juuri oikealla hetkellä. Ensimmäinen harjoitus oli asetuksen hakeminen molempiin suuntiin paikallaan seisoessa. Ohjeena oli välttää myötäystä ennenaikaisesti mutta lukea hevosta siinä määrin että pienikin myötäys hevosen taholta palkittaisiin myötäyksellä ohjasta. Nämä hienot tavoitteet jäivät kuitenkin meidän kohdallamme saavuttamatta. En saanut Roosaa rehellisesti myötäämään, enkä saanut asetusta paikannettua "niskan saranaan" vaan poni vain käänsi kaulan mutkalle asettavan ohjan perässä.
Toivoin tehtävän helpottuvan liikkeessä, mutta hankaluudet jatkuivat kun siirryimme ratsastamaan asetuksia käynnissä. Käynnistä puuttui aktiivinen eteenpäinpyrkimys, ja asetukseen keskittyessäni unohduin kaivamaan pohkeella saamatta Roosalta kunnollista reaktiota. Ulko-ohjan tukikin katosi niin että rehellisen asetuksen sijaan mentiin kaula mutkalla. Roosa myös tunki molempiin suuntiin voimakkaasti sisäpohjetta vasten niin että ympyrämme tahtoivat koko ajan kutistua. Ope neuvoi pitämään sisäkäden ainoana tehtävänä asettamisen ja hoitamaan kääntämisen sekä vauhdinsäätelyn muilla avuilla, jotta asettavan ohjasotteen tarkoitus pysyisi hevosille selkeänä. Ihan huomaamatta sisäkäsi kuitenkin lähti tekemään ylimääräisiä värkkäilyjä heti jos keskittyminen hetkeksikään herpaantui. Teinkin kuulemma useita ylimääräisiä myötäyksiä ilman että edes asiaa huomasin, ja toisaalta en hoksannut aina myödätä silloin kun Roosa hiukan pehmeni edestä ja myötäys olisi ollut paikallaan. Kommunikaatiossamme oli siis pahoja puutteita, sillä en osannut Roosalle selkeästi kertoa mitä siltä haluttiin enkä myöskään kuunnella riittävän tarkasti Roosan reaktioita ja vastata niihin.
Ope ennusti että ravissa elämä olisi ehkä vähän helpompaa eteenpäinpyrkimyksen ollessa parempi, ja ihan oikeassa olikin. Kaikki samat perusongelmat toki säilyivät askellajin vaihduttuakin, mutta ravissa asetus sentään välillä löytyi ihan luontevasti ja pääsin jopa oikea-aikaisesti myötäämään. Asetuksen toimiessa oli poni heti paremmin myös pohkeiden välissä ja ohjailu halutulle tielle helpompaa. Esitimme pari ihan kelpo pätkää pääty-ympyrällä palasten loksahtaessa asetuksen puolesta kohdilleen, mutta suurimmaksi osaksi oltiin edelleen hakoteillä. Välillä ravi tuntui jumittuvan eikä Roosa olisi liikkunut millään eteen, kun taas välillä edettiin oikein sujuvasti ja reippaasti. Luulisin jumittumisten olevan protestia epäselviin pyyntöihin ja ehkäpä tietämättäni istunnallakin jarrutin menoa. Oikeaan kierrokseen oli helpompi ratsastaa, sillä vasemmalle korostui jälleen taipumukseni kiertää vartaloa sisäänpäin ja menettää ulkokyljestä kaikki tuki. Tällöin ei tietysti toimivasta asetuksesta ja suorana liikkuvasta hevosesta voinut haaveillakaan.
Rentoutta ja pyöreyttä myötäasetuksen kautta etsittiin lopuksi vielä laukassa, ensin vasemmassa kierroksessa. Taas koettiin taattuja facepalm-hetkiä kun en saanut Roosaa nostamaan laukkaa ravista. Eihän se nosta kun istunta leviää. Käynnistä kyllä nousi ihan napakasti vaikka vähän vahvempaa pohjetta vaatikin. Yllättäen laukka oli tänään toimivin askellaji (tai sanoisinko ainoa edes vähän toimiva). Roosa hakeutui pyöreäksi tuntumalle, ja jopas olikin heti paljon helpompi pyytää myötäasetusta samalla ulko-ohjan tuki säilyttäen. Ope muistutteli pitämään istunnan hiljaa ja antaa ponin laukata ihan itse ilman istunnalla tuuppimista. Mielestäni onnistuinkin istunnan aika hyvin rauhoittamaan, ja kaikin puolin laukassa tuntui aika luontevalta istua heilumatta ja ponin ympäri. Pari kertaa tipahdettiin raville johtuen siitä että lähdin liikaa kallistumaan sisäänpäin. Enimmäkseen laukassa kuitenkin oli aika mukava pohkeesta kohti pehmeää tuntumaa -fiilis.
Vasemman laukan jälkeen otettiin pieni tauko pitkin ohjin, ja kun palattiin ravi- ja laukkatyöskentelyn pariin oikeassa kierroksessa ajauduttiin taas pahaan kommunikaatiokatkokseen. Roosa oli tosi nihkeä lähtemään käynnistä raviin, ja jotenkin "panikoiduin" tästä niin että aloin tuuppia ponia lantiolla eteen samalla pohkeella ja raipalla liikkeelle hätistäen. Roosa kuitenkin veti tällaisesta herneet nenään ja jatkoi nyrpeän oloisena käynnissä. Ratsastajan epätoivo, heiluminen ja pohkeella jumputus sen kuin lisääntyivät, ja sitä mukaa lisääntyi Roosan yhteistyöhaluttomuus. Oikea ratkaisu olisi kai ollut vain istua ihan hipihiljaa ja yksinkertaisesti pyytää pohkeella poni raviin. Lopulta (useamman ympyräkierroksen jälkeen!) päästiin raviin, jossa Roosa edelleen liikkui tahmeasti ja tyytymättömän oloisena. En olisi ihmetellyt jos olisi takapääkin alkanut kohta lentää, sillä niin ärsyyntynyt Roosa tällä hetkellä oli vähä-älyiseen kuskiinsa. Laukkakin sitten nousi lukuisten epätoivoisten ympyräkierrosten jälkeen siinä vaiheessa kun muut ratsukot olivat laukkatyöskentelyä jo lopettelemassa. Kun viimein oli löydetty yhteisymmärrys askellajista liikkui Roosa myös tähän suuntaan laukassa aika näppärästi. Liikkeessä oli hyvä energia ja tuntuma oli kevyen mutta ei tyhjän oloinen Roosan pyöristyessä nätisti, ja vihdoin oli hetken aikaa sellainen olo että poni liikkui apujen välissä. Melkein olisi kannattanut lopettaa tähän hyvään laukkapätkään, sillä loppuverryttely ravissa oli taas aika epämääräistä kohellusta.
Muistin kyllä että Roosa on vaikea, mutta näköjään olin liian optimistinen kun kuvittelin vuoden lisäharjoittelulla taitojeni kehittyneen sille tasolle että Roosan kanssa voisi yhteinen sävel kunnolla löytyä. Onneksi sentään laukkatyöskentely tarjosi pieniä onnistumisen elämyksiä, sillä tunnin jälkeen pääni yläpuolella leijui varsin musta turhautumisen ja epätoivon pilvi. Miten se voikaan olla niin kohtuuttoman hankalaa kuunnella mitä hevonen "sanoo", kertoa sille selvästi ja ystävällisesti mitä halutaan ja välttää häiritsemästä sitä ylimääräisillä heilumisilla ja turhilla avuilla. Toki varmaan auttaisi jos keskittymiskyky hevosen selässä ei olisi kuin ADHD:sta kärsivällä ameeballa.
Keskiviikon tunnilla jatkettiin esteharjoituksia kavalettitehtävillä, ja olin mielissäni kun sain taas Elmon. Sunnuntain kohelluksen jälkeen päätin että haluan oppia hyppäämään Elmolla vähän paremmin (siinä samalla kun Elmon esteratsun taidot karttuvat koko ajan), ja kavalettitreeni oli tietenkin sopiva aloitus tälle projektille. Elmon kunto ja jaksaminen joutui tällä kertaa pieneen testiin, sillä se oli mukana myös edeltävällä tunnilla hyppäämässä hieman korkeampia esteitä. Alkuverryttelyssä en kuitenkaan huomannut ponissa mitään väsymisen merkkejä, vaan Elmon liikkuminen oli ehkä jopa reippaampaa kuin normaalisti. Laukkatyöskentely oli parempaa kuin koskaan tähän asti Elmon kanssa, sillä laukka pysyi suhteellisen helposti yllä vaikka toki jonkin verran sai liikettä olla pohkeella aktivoimassa. Elmo hakeutui myös mukavan pyöreäksi sekä ravissa että laukassa.
Verryttelyn jälkeen aloitettiin yksittäisellä kavaletilla oikeassa laukassa. Tehtävänä oli pyrkiä ratsastamaan ponnistuspaikka lähelle puomia eikä päästää hevosta ponkaisemaan liian kaukaa. Ensimmäisellä kierroksella tulimme kavaletille sellaista hissuttelulaukkaa että tämä onnistuikin hyvin, mutta seurauksena oli raville putoaminen heti kavaletin jälkeen. Seuraavilla kierroksilla pyysin Elmoa vähän energisempään laukkaan, mutta nyt loikattiin kavaletin yli kauempaa kuten Elmo tuntuisi mieluiten tekevän. Parannusta sunnuntailta oli kuitenkin se että osasin ennakoida Elmon ratkaisut niin etten jäänyt turhaan odottamaan viimeistä pikkuaskelta ja siten myöhästynyt hypystä.
Seuraavaksi tehtävään lisättiin kaksi lävistäjäkavalettia joilla piti saada laukanvaihdot ensin oikeasta vasempaan ja sitten takaisin vasemmasta oikeaan. Perusongelmamme oli edelleen riittämätön laukka, sillä jotenkin taas kuvittelin Elmon etenevän ihan riittävällä energialla todellisuuden ollessa jotain ihan muuta. Ponnistuspaikat ajautuivat näin ollen liiankin lähelle, ja laukanvaihdoista ei näin flegmaattisessa menossa ollut toivoakaan. Emme sitten lopulta esittääneet tänään yhtäkään onnistunutta vaihtoa hypyssä. Toki on varmaan niin että Elmo vaihtaa luontevammin kun esteellä on korkeutta hieman enemmän kuin 30-40 cm, sillä sunnuntaina Elmo kyllä teki parit ihan näppärät vaihdot.
Lopuksi tultiin kavalettirata ensin lyhyempänä (numerot 1-5) ja sitten pidempänä (1-7) versiona. Ensimmäisellä radalla jatkui sama hissuttelu, minkä seurauksena kavaletit ylittyivät aika tahmaisesti ja kaarteissa tipahdeltiin raville. Erityisen hankalia olivat lävistäjäkavaletit, sillä kuten ope totesi seinän tuki näyttäisi lähestymisissä auttavan Elmoa tulemaan esteelle suorempaan. Muutoin palaute oli että laukkaan tarvitaan paljon lisää terävyyttä, ja pohkeet on muistettava kaarteissa ja lähestymisissä pitää kiinni etenkin silloin jos joutuu vähänkään ottamaan ohjasta. Viimeiselle radalle otin sitten itseäni niskasta kiinni ja ratsastin laukkaan vähän lisää kierroksia, sekä muistin pitää pohkeet koko ajan napakasti mukana. Suoritus olikin nyt huomattavasti parempi, eikä radalla tipahdeltu tahattomasti raville. Laukan vaihtumattomuus lävistäjillä tosin hieman rikkoi rytmiä kun joudutiin korjailemaan ravin kautta. Joka tapauksessa sain hyvän demonstraation siitä että Elmoa pitää vaan muistaa ja jaksaa koko ajan ratsastaa eikä saa tuudittautua siihen valheelliseen tuntemukseen että sen laukka muka rullaa itsekseenkin ihan riittävästi. Kummasti elämä helpottui heti kun ei jäänyt matkustelemaan pohkeet irti hevosesta vaan kaarteissa ja lähestymisissä oli koko ajan valmiina muistuttamaan Elmoa siitä että laukataan nyt vaan. Elmo kyllä estetehtävissä pohkeeseen vastaa, eli ei se ole mikään reagoimaton tahmo, mutta ei se autopilotilla etene vaan on vähän väliä kysymässä että hidastetaanko ja tällöin on oltava pohkeella kertomassa että vielä pitäisi jatkaa eteen.
Open loppupalaute oli joka tapauksessa että tekemiseni oli nyt parempaa ja johdonmukaisempaa kuin sunnuntaina. Osaksi tähän varmaan vaikutti se että "esteet" olivat tänään niin matalia ettei tarvinnut jännittää ja siksi sortua sähläämiseen. Esitin toiveen saada Elmo myös ensi viikon estetunnille. Silloin toivottavasti muistan sitten ratsastaa rohkeasti eteen alusta alkaen enkä havahdu vasta lopputunnista.
.jpg)
