Artsin valmennuksessa

Tänään tuli täyteen tasan 100 ratsastuskertaa Vakella (alkaahan se poni jo tuntua tutulta!), ja sattui niin sopivasti että merkkipäivän kunniaksi meillä oli aivan erityistä ohjelmaa: pääsimme osallistumaan Tallinmäellä vierailevan Artsi Heinon valmennukseen. Artsia on valmentajana kehuttu niin paljon että olin odottanut tätä tilaisuutta tosi paljon. Hienoa, että tunti saatiin järjestymään, ja mahdollisesti valmennuksia voi tulla jatkossa lisää. Kovasti tässä Vaken kanssa tarvitaan koulupuolenkin treeniä, joten mikäs sen parempaa kuin saada siihen apua oikein kunnon valmentajalta. Tunti mentiin kolmen ratsukon ryhmässä.

Vake oli valmentajalle entuudestaan tuttu tapaus, ja niinpä heti ensimmäinen ohje oli laittaa poni ensiaskeleista asti hereille ja työskentelyvaihteelle. Pitkin ohjin kävellessäkään ei suvaittu hidastelua, vaan eteenpäin piti mennä ja ilman jatkuvaa pohkeella työntämistä. Raipalla piti siis kutitella heti vähän terävyyttä askeleeseen. Ravissa verrytellessä jatkui sama meno, eli eteen piti liikkua tarmokkaasti ja tehottomasta pohkeilla puskemisesta tuli sanomista. Kun kuskin raippakäsi oli vähän tavallista herkempänä ja pohkeelle vaadittiin oikeasti reaktio niin ei kestänyt kauankaan kun Vake jo liikkui huomattavasti paremmin itse eteenpäin. Sain myös ohjeeksi keventää hieman isommin ja selkeämmin, ja näin houkutella raviin enemmän ilmaa.

Ravissa ratsastimme ensin suuria ympyröitä, ja sain vinkkejä asettamiseen ja ponin suoristamiseen. Vasemmassa kierroksessa Artsi huomautti etuosan pyrkivän ympyrältä ulos ja ponin nenän kääntyvän myös ulospäin. Etuosan pyrkimisen oikealle olen toki aina huomannut itsekin ja yrittänyt sitä työstää, mutta sitäpä en ole hoksannutkaan että myös nenä kääntyy oikealle. Korjauksena tilanteeseen Artsi ohjeisti ratsastamaan ympyrällä vuoroin suoristaen ja vuoroin asettaen, ikään kuin monikulmiolla jossa vuoroin ratsastetaan pieni pätkä suoraan hakien kaulaa ja etuosaa takaosan eteen, ja vuoroin taas vähän käännetään ja asetetaan vasemmalle. Hyvä ohje oli myös "horjauttaa" etuosaa välillä oikealta vasemmalle, ja aina sekunnin ajan tuntui siltä että nyt poni vähän suoristui. Oikeassa kierroksessa puolestaan kaula oli aivan liikaa oikealla ja etujalat jälleen ulkona eli vasemmalla. Tässäkin olen ollut vähän virheellisessä käsityksessä ja kuvitellut Vaken puskevan etuosaa oikeassa kierroksessa sisään, vaikka tosiasiassa kaula on se joka kenottaa oikealle ja muutoin etuosa onkin vasemmalla! Heti kun asiasta sanottiin niin tajusin että näinhän se onkin. Piti siis ratsastaa kaulaa suoraksi ulko-ohjalla ja samalla tuoda etujalkoja vasemmalta oikealle. Vasta-asetus toimi tässä apuna. Täsmäohjeena oli asettaa hetki kevyesti ulos, johtaa sitten oikealla kädellä etuosaa oikealle ja koskettaa heti perään raipalla ravin aktivoimiseksi. Näitä seurasi välittömästi kiitos sisäkädellä taputtaen.

Verryttelimme vielä laukassa, jossa ensimmäinen ohje oli jälleen hakea liikkeeseen lisää energiaa. Raipalla siis vähän kutiteltiin laukassakin, ja alkoi vähitellen tuntua siltä että Vake eteni ihan puskematta ja hyvässä laukan rytmissä. Vaikka laukka tuntui minusta hyvältä niin tuuppasin kuulemma liikettä ylävartalolla eli ylävartalo heilui liikaa edestakaisin. En kuulemma ole vielä kiikkustuoli-ikäinen, joten en saa keinua laukassa näin. Ylävartalon rauhoittamiseksi paikoilleen piti tehdä ihan ajatuksen kanssa töitä. Varmaan tämä on osaltaan taas sitä keskivartalon heikkoutta että ei onnistu automaattisesti istumaan aivan hiljaa liikkeen mukana.

Kun askellajit oli käyty läpi niin siirryttiin pohkeenväistöjen pariin. Teoriakertaus oli että pohkeenväistö on ennen kaikkea irrottava liike sekä taka- että etuosalle, ja jotta se täyttää tehtävänsä tulee myös etujalkojen astua ristiin. Ei siis jäädä vain tuuppaamaan takaosaa sivulle ja väistätetä perä edellä, vaan ratsastetaan myös etuosaa. Jotta väistö onnistuu tulee pidätteen mennä läpi etenkin ulko-ohjalla ja etuosan hidastaa vauhtia niin että hevonen ehtii astua ristiin. Hyvä muistutus, kun usein sitä keskittyy nimenomaan väistättämään takaosaa.

Ensin teimme väistöjä käynnissä ja ravissa ratsastaen pitkältä sivulta täyskaarron ja tehden väistön viistosti uraa kohti. Tässä kuviossa ulko-ohja löytyi väistöön vähän helpommin koska väistön ulko-ohja oli ensin toiminut voltin puolikkaalla sisäohjana. Joka tapauksessa ulko-ohjalla sai tehdä selkeät pidätteet ennen kuin Vake alkoi väistää kunnolla. Vasemmalle väistö lähti aika helposti, mutta oikealle väistäessä piti pidätteeseen kiinnittää erityistä huomiota ja raipalla hieman vahvistaa väistättävää pohjetta. Aluksi väistö oikealle oli nahkea, mutta toistojen myötä tämäkin alkoi sujua. Muotokaan ei enää lopulta ollut väistössä aivan turpa taivasta kohden, vaan kun pidäte meni läpi niin poni tuli tuntumalle pehmeämmän oloisena. Etenkin raviväistöt onnistuivat lopulta harvinaisen kivasti eli niin että ravissa jopa säilyi jonkinlainen tahti. Raviväistö meillä on monesti ollut väkinäistä puskemista jossa etuosa karkaa ja ravi sammuu. Nyt kun kiinnitettiin huomiota siihen että etuosa odottaa niin homma alkoikin onnistua!

Lopuksi teimme vielä väistöpätkiä ympyrällä. Käynnissä väistätettiin takaosaa ulos ympyrältä pari askelta kerrallaan, ja väistöstä nostettiin laukka. Vake väisti hetkittäin aika kivasti, ja nyt se alkoi väistöissä pyöristyäkin ihan kunnolla. Toisaalta välillä väistössä vähän jumituttiin, ja varsinkin jos etuosa pysähtyi niin takaosa väistikin jo liian jyrkästi. Tässä vaiheessa en ehtiyt saada kovin paljon täsmäohjeita. Laukka nousi väistöstä yllättävänkin helposti, ja Vake oli nyt hereillä ja terävänä niin että laukka nousi ehkä jopa vähän ylämäkeen. Ainakin nämä olivat harvinaisen napakan ja hyvän tuntuisia nostoja, jopa pyöreitäkin, ja lyhyet laukkapätkät ympyrällä tuntuivat aika mainioilta kun poni ei puskenutkaan laukassa sellaista kylkimyyryä kuin yleensä.

Loppuraveja ei Vaken kanssa ehditty mennä kuin reilu ympyräkierros, sillä poni jatkoi vielä alkeistunnille kevyeeseen loppuhölköttelyyn. Ehdin kuitenkin todeta että kyllä meno tuntui huomattavasti parantuneen alkuverryttelyn verrattuna. Ei me tänään mitenkään mahtavan hienosti menty, mutta sain todella hyviä täsmäohjeita joita toteuttamalla tuntui heti tapahtuvan oikeansuuntaisia muutoksia. Olin suorastaan hämmästynyt siitä miten hyvin raviväistöt ja laukannostot onnistuivat, ja hoksasin nyt Vaken vinouksista ja niiden korjaamisesta uusia juttuja. Vaken ratsastaminen liikkeelle ja hereille on tietenkin itsestäänselvyys, mutta yleensä en ole sen suhteen tarpeeksi topakka ja johdonmukainen vaan tarvitaan ulkopuolinen valmentaja kertomaan että poni on ihan oikeasti heräteltävä ennen kuin tehdään mitään muuta, oltiin sitten koulu- tai estetunnilla. Koin tämän valmennuksen ehdottoman hyödyllisenä, ja jos Artsin opetukseen päästään jatkossakin niin uskon että pikkuhiljaa voidaan Vaken kanssa ihan kehittyäkin omalla vaatimattomalla tasollamme.

Hienosäätöä lähestymisiin

Keskiviikon tunnilla oli tällä kertaa esteitä, ja ratsu oli siihen hommaan mieluinen eli Lore. Tulevien estekisojen vuoksi piti hevosia hieman säästellä muiden kuin kisoihin osallistuvien ratsastajien kohdalla, joten esteiden korkeus pidettiin tänään tasolla hyvin matala. Ehkä näin oli ihan hyvä myös sen puoleen että Lorella en ole pitkään aikaan hypännyt ja onhan se kovin erilainen ratsu kuin millaisilla olen tottunut hyppäämään. Miniesteisiin viriteltiin ekstraksi porttia ja lankkua, mutta se ei toki millään lailla vaikuttanut Loren menoon.

Lyhyiden ravi- ja laukkaverryttelyjen jälkeen hypeltiin ensin ihan yksittäisiä esteitä lävistäjällä ja pitkän sivun suuntaisesti. Esteiden olemattomasta koosta huolimatta jännitin vähän sitä osaisinko tuoda Loren sopiviin ponnistuspaikkoihin, mutta aika kivasti paikat löytyivät näillä yksittäisesteillä. Ohjeena oli istua lähestymisissä ylävartalo pystyssä ennakoimatta yhtään ja vain odottaa laittamatta hevoseen mitään ylimääräistä painetta. Lore liikkui hyvällä energialla mutta kuitenkin maltillisella mielellä, joten laukassa oli oikein hyvä säädeltävyys. Lävistäjäesteellä ei laukanvaihto onnistunut kertaakaan, sillä hypyissä johtaminen jäi aika onnettomaksi.

Otimme vielä muutamat tutustumishypyt päivän lopuille kahdelle esteelle. Meno oli oikein asiallista, mutta ope olisi toivonut Loren laukkaan vielä vähän letkeyttä ja "askeleessa viipymistä" sen sijaan että laukka tapahtui aavistuksen kiireisesti ja suorilla jaloilla. Seuraavaksi hyppäsimme neljän esteen pätkän, johon kuului kaksi lävistäjäestettä ja kaksi estettä pitkän sivun suuntaisesti. Ensimmäisellä lävistäjäesteellä tuli hassu laakahyppy, sillä laitoin Loreen liikaa painetta esteen edessä ja tuuppasin sen hyppäämään kaukaa. Tässä hypyssä tuli tunnin ainoa onnistunut laukanvaihto, mutta se taisi olla puhdas vahinko. Tehtävän loppua kohti Lore kävi hieman kiireisemmäksi esteiden edessä niin että hypyt ajautuivat vähän turhan lähelle estettä. Ope kommentoi että pidäte ei mennyt ihan kunnolla läpi esteen edessä. Hyppäsimme vielä toisen neljän esteen pätkän hieman eri järjestyksessä. Tämä oli mielestäni lähestymisten osalta parempi, eli malttia oli kuskilla ja hevosella hiukan enemmän. Näin pienet esteet joka tapauksessa ylittyivät sujuvasti paikasta kuin paikasta ja Lorella oli edelleen oikein sopiva energia.

Lopuksi otimme pari yksittäishyppyä porttiesteelle, jota oli nostettu jopa huimaan 60 senttiin (tämä oli tosiaan päivän korkein este). Tähän yksittäishyppyyn sai keskitttyä tekemään kaikessa rauhassa oikein hyvän lähestymisen, ja ensimmäinen lähestymisemme menikin aivan nappiin. Maltoin ja odotin tuuppaamatta Lorea vahingossakaan yhtään eteenpäin, ja katsoin hyppypaikan kaikessa rauhassa. Saimme tulla vielä uusiksi, mutta mallisuoritus ei nyt toistunut vaan paikan jäädessä vähän epäselväksi hätäännyin ja lähdin ennakoimaan hyppyä. Lore otti ennakoivan kuskin kanssa tietenkin vielä viime hetken miniaskeleen, vaikka fiksummalla ratsastuksella se olisi jopa voinut venyttääkin kauempaa. Tulimme sitten vielä kolmannen hypyn, joka onnistui taas hyvin.

Vaikka esteet olivat pieniä ja tehtävät niin yksinkertaisia kuin olla voi niin tähän tuntiin toi mielenkiintoa se että pääsi harjoittelemaan lähestymisiä vaihteeksi ihan erilaisella hevosella. Ope kommentoikin lopuksi että tekee hyvää hypätä välillä hevosella jolla on hyvä laukka ja jonka kanssa pääsee todella hienosäätämään, ja olin ehdottomasti samaa mieltä. Vielä olisi tarvittu ripaus lisää malttia ja rentoutta omaan ratsastukseen niin etten missään tilanteessa olisi kiirehtinyt estettä kohti, mutta sain kyllä tuntumaa myös onnistuneisiin lähestymisiin. Olin tyytyväinen siihen että tällä kertaa sain ratsastettua Lorea kohtalaisen rennolla kädellä enkä alkanut liikaa jarrutella ja rajoittaa sen laukkaa lyhyeksi niin kuin tämän hevosen kanssa usein tuppaa käymään. Ainakin tämä kerta virkisti muistiani sen suhteen että Lore on ehdottomasti tallin kivoimpia estehevosia, ja hyppäisihän sillä mielellään vaikka useamminkin.

Ensimmäiset hypyt ulkona

Hevostelupääsiäinen jatkui vielä maanantaina, sillä vaihdoin tiistain tunnin tällä kertaa maanantaille kuullessani että tänään luvassa olisi puomeja ja kavaletteja. Niinpä päädyin Vaken satulaan peräti neljäntenä päivänä peräkkäin. Kentän kunto oli jo aivan erinomainen, joten kyllä sinne kelpasi mennä kevään ensimmäiselle ulkoestetunnille. Vake ehti köpsytellä alle kevyen alkeistunnin, ja kun pääsin sen kyytiin aloitimme saman tien reippaalla ravi- ja laukkaverryttelyllä. Laukassa ratsastimme suunnanvaihtoja lävistäjillä, ja Vake vaihteli laukat varsin sujuvasti kunhan vain huolehdin että liikuttiin jarruttelematta eteen koko lävistäjän ajan. Kerran jopa pyysin vaihtoa epähuomiossa sisäpohkeella, mutta Vake teki pokkana hyvän vaihdon siitä huolimatta.

Tunnin kouluratsastusosuus sisälsi harjoitusravissa kouluradan kuvioita eli voltteja, loivaa kiemurauraa ja askeleen pidennystä pitkällä sivulla. Vake tuntui jäävän vielä aika lailla sinne alkeistuntimoodiin, eli puksutteli edestä matalana ja vähän ohjalla roikkuen. Yritin saada sitä pikkuhiljaa ryhdistäytymään ja kevenemään mutta suhteellisen vaatimattomin tuloksin. Jotain väistöä tai kokoavaa liikettä olisi varmaan tarvittu avuksi. Sen sijaan keskityin taivuttelemaan kaarevilla urilla ja säilyttämään ravin tarpeeksi reippaana. Volteilla ope kehotti ratsastamaan ulkopohkeella napakasti eteen jottei liike päässyt vaivihkaa hiipumaan voltin aikana.

Seuraavaksi päästiinkin kavalettihommien pariin. Menimme tuttua tehtävää, jossa yksittäistä kavalettia ylitettiin laukassa ensin isolla ympyrällä ja sitten pienemmällä voltilla. Vake lähti sujumaan melko tarmokkaasti eteen, ja kavaletti ylittyi ihan letkeässä laukassa. Askel sopi ja kääntäminen toimi, taipua toki olisi voinut vielä paremmin. Myös pienempi ympyrä kavaletin ylityksineen onnistui vaivattomasti.

Jatkoimme pikkuhypyillä ratsastaen nyt kavaletin ja kolmen ristikon eli nejän hypyn "radan". Tässä oli tarkoitus löytää vain sujuva rytmikäs laukka hyvässä ratatempossa. Vake jatkoi edelleen ihan hyvällä energialla, tosin kaarteissa sain hieman hoputella laukkaa säilymään. Voi myös olla että ulkokentällä minulle iskee helpommin vauhtisokeus ja alan ratsastaa eteen silloinkin kun laukkaa on jo ihan tarpeeksi. Joka tapauksessa pikkuristikot ylittyivät helpolla rutiinilla ja Vake vaihteli lävistäjäesteillä laukat ilmaiseksi. Samat esteet hypeltiin vielä toiseen kertaan, nyt pystyiksi nostettuna. Viimeinen este oli päälle 70-senttinen eli jo hypättävän kokoinen. Jatkoimme samaa hyvää menoa, ja nyt muistin myös kiinnittää kaarteisiin ja teihin parempaa huomiota niin etten antanut Vaken liikaa oikoa saati lähtenyt itse ratsastamaan tarpeettomia oikoreittejä. Sujuvaa ja kivaa menoa.

Kyllä olikin kiva päästä hyppelemään talven jälkeen taas ulkona! Tilavalla ulkokentällä touhussa on vaan eri fiilis kuin ahtaassa maneesissa. Tästä tunnista jäi ennen kaikkea hirmuisen kiva mieli, joten on mukava jatkaa tästä treenejä kohti kevään ulkokisoja. Kentällä laukkaan löytyi mielestäni varsin hyvä rytmi melkeinpä itsestään: mentiin sujuvasti mutta kiirehtimättä eteen, ja tällä laukalla lähestymiset onnistuivat luontevasti. Sama tunne pitää vaan saada säilytettyä sitten siinäkin vaiheessa kun edessä on kokonainen rata hieman korkeampia esteitä.

Pääsiäisen pitkä maasto

Pääsiäissunnuntain sää oli täydellinen maastoretkeä ajatellen, sillä aurinko paistoi ja oli keväisen lämmintä. Lähdimme Vaken kanssa matkaan tutulla paikalla jonon viimeisenä. Ravasimme enimmäkseen sulaa tietä pitkin junaradalle päin ja otimme menomatkalla pienen laukkapätkänkin. Ylitimme junaradan, minkä olemme viimeksi tehneet kesällä uittoreissulla. Radan ylitys on ollut Vakelle joskus jännä paikka, mutta turvallisesti turpa Jetin hännässä tasoristeys ylittyi ponin lotkauttamatta korvaakaan. Radan takana käännyttiin viime kesältä tutulle pitkälle laukkabaanalle, mutta tämä oli toki vielä sohjoisen lumen peitossa ja niinpä tämä osuus taittui käynnissä. Kotiinpäin kääntyessä piti vielä ylittää rata toisessa tasoristeyksessä. Tässä oli ensimmäistä kumisevampi alusta, joten Vake hieman pälyili jalkoihinsa ylityksessä mutta selvitti tämänkin rohkeasti.

Kotimatkalla tietä pitkin päästiin ottamaan muutama pidempi laukkapätkä. Vake liikkui kotia kohti ihan reipasta laukkaa, vaikka välimatka toisiin lopulta hieman venyikin. Oli hurjan kivaa posotella laukassa pitkästä aikaa sulaa, hyvää alustaa pitkin! Kotisuoralla kärkijoukko liiteli sellaista ravia että Vaken kanssa piti vielä karauttaa laukalla perässä välimatkan kuromiseksi. Tällä lenkillä tuli ponille ihan hiki.

Matkaa kertyi mittaukseni mukaan reilut 10 kilometriä, ja aikaa meni noin tunti ja vartti. Oli oikein piristävää käydä pitkästä aikaa aivan eri reitillä kuin tavanomaisissa talvimaastoissamme, ja teki hyvää kun pitkästä aikaa pääsi maastossa oikein kunnolla laukkaamaan. Iloinen mieli oli tämän retken jälkeen taattu koko loppupäiväksi.

Kyljen vaihtoja voltilta väistöön

Minun ja Vaken pääsiäisviikonloppu jatkui lauantaina Aira Toivolan ohjauksessa. Olimme jälleen jaetulla tunnilla Annen ja Jetin kanssa. Toiveaiheeni tunnille olivat väistöt tai avotaivutukset, ja sen myötä päästiin kertaamaan viimeksi harjoiteltua kylkien käyttöä. Väistöjä ja avoja mentiin uralla pitkää sivua pitkin, ja pitkien sivujen alkuun tehtiin aina voltti. Näin ollen päästiin "vaihtamaan kylkeä" kun voltilla ylävartaloa kierrettiin ensin ulkokyljen kautta sisäänpäin ja uralle tullessa pitikin vaihtaa ylävartalon suuntaa ja samalla äskeinen sisäkylki ulkokyljeksi. Kun tehtävään lisättiin vielä toinen voltti pitkän sivun keskelle niin kylkiä sai olla vaihtamassa varsin tiuhaan.

Väistö- ja volttitehtävä onnistui minulta helpommin oikeaan kierrokseen. Aluksi Aira kehotti kääntämään yläkroppaa volteilla reilummin oikealle ja säilyttämään ulkokyljen tuen paremmin, ja kun sain tästä kiinni niin volteilla meno tuntui mukavalta. Toistojen myötä pääsin omasta mielestäni aika hyvin kärryille nimenomaan kyljen vaihtamisesta voltilta väistöön siirtyessä, ja tämän seurauksena Vake parhaimmillaan aloitti väistön käynnissä lähes pelkästään istunnan kautta. Tämän koin tunnilla merkittävimmäksi onnistumiseksi: ei tarvinnut pohkeella puskea ja ohjalla kiskoa saadakseen väistön aikaiseksi vaan muutos oman kropan suunnassa ja sen myötä tapahtunut painon siirto riitti!

Vasemmassa kierroksessa väistö oli paljon nihkeämpää eikä takaosa tahtonut poikittaa kunnolla. En hahmottanut kyljen käyttöä ja ylävartalon kääntämistä väistöön lähtiessä ollenkaan niin luontevasti kuin oikeassa kierroksessa, ja ongelmana tuntui olevan mikäs muukaan kuin vaikeus avata oikeaa lonkkaa. Ravissa väistöt olivat nihkeitä myös oikeassa kierroksessa, joten ehkä ravissa en sitten saanut kylkiäni hallintaan samalla tavalla kuin käynnissä. Väistöä puskiessa ravi hiipui onnettomaksi mönkimiseksi, mikä saattoi johtua siitä että päästin vatsapuolen ojentumaan ja selän notkolle, eli ylävartalo ja lantio eivät pysyneet linjassa. Ulkopohkeesta tuli samat huomiot kuin edelliskerralla, eli väistössä ulkopohje usein seikkailee aivan irti hevosesta eikä näin ollen pääse tukemaan ja säätelemään liikettä. Avotaivutukset sujuivat väistöjä helpommin, joten niitä ei tehty kuin muutama. Avotaivutuksessa korjauksena oli sisäpohkeen siirtäminen hieman edemmäs satulavyön kohdalle, ja näin sain Vaken taipumaan vielä vähän paremmin.

Volttien ja väistöjen parissa työskennellessä Vake notkistui ihan mukavasti ja lähti vähän pyöristymäänkin. Tuumin että kun keskityin nyt vain ja ainoastaan kääntämiseen ja kylkiini niin en lähtenytkään säätämään kädellä liikaa vaan Vaken pyöreys tuli sitä kautta kun kääntelin, taivuttelin ja väistättelin ponia enimmäkseen istuntaa ja pohkeita käyttäen. Näinhän sen pitääkin mennä. Tunnin puolenvälin paikkeilla olin hetkittäin jo varsin tyytyväinen siihen miten Vake meni ja miten löysin volteilla omat ulkokyljet käyttöön sekä sitä myötä poninkin ulkopuolta hallintaan. Myöhemmin iski ehkä pieni väsymys ja kyllästyminen Vaken osalta, ja volteilla ravaaminen ja väistäminen alkoi mennä jumittamiseksi ja tunnin loppua kohti tuli selkeää takapakkia parhaista hetkistä.

Laukkaa työstettiin tunnin lopuksi. Ratsastimme ravissa pituushalkaisijaa, jolta käännettiin vuoroin kumpaankin suuntaan ja nostettiin kulmassa laukka. Laukassa tehtiin pitkän sivun alkuun ja loppuun voltti, eli harjoiteltiin kyljen kautta kääntämistä myös laukassa. Omalta osaltani päähuomio meni laukan ratsastamiseen, sillä Vake oli tässä vaiheessa kamalan tahmea eikä taipunut volteilla pätkän vertaa. Niinpä en päässyt kunnolla keskittymään kylkiini. Kun yritin vasemmassa laukassa hoputella voltille reippaampaa laukkaa raipan kanssa heitti Vake ihan kunnon pukin ja yritti voltilta omille teilleen. Ratsastin tämän jälkeen vielä pari volttia, mutta sitten katsoimme parhaaksi laukata vain uraa pitkin hetken aikaa kun poni nyt näin protestoi laukkavolteilla työskentelyä. Ehkä sillä tosiaan mitta täyttyi kun oli jo pitkän aikaa väännetty voltteja ja väistöjä mikä oli sille varmaan melko rankkaa.

Kertausharjoitukset kylkiin keskittyen olivat ainakin sikäli hyödylliset että tällä kertaa ulkokyljen käyttö väistössä vihdoin valkeni minulle paremmin, vaikkakin lähinnä vain oikeassa kierroksessa ja käynnissä. Viimeksi en tätä oivallusta vielä kokenut, mutta nyt parhaissa väistöissä tunsin selvästi kuinka kroppa oli sellaisessa asennossa että paino vaikutti väistössä oikeaan suuntaan. Väistö vasemmalle on Vaken kanssa ollut tyypillisesti haastavampi (siitäkin huolimatta että Vake puskee muuten takaosaa aina vasemmalle), ja tänään hoksasin sen johtuvan hyvin pitkälti siitä etten saa omia kylkiä toimimaan näin päin halutulla tavalla. Olen vuosien varrella tottunut vääntelemään itseäni väistöissä mitä erikoisimmille mutkille, joten ei ihme jos kestää hetken että hahmotan miten kylkien tulee oikeasti mennä.

Rentous kadoksissa

Pitkänperjantain aamuna suuntasimme Vaken kanssa maneesille estetunnille. Saa nähdä jääkö tämä kevään viimeiseksi maneesitunniksi, sillä kenttä on hyvää vauhtia sulamassa hyppykuntoon. Alkuverryttelyssä sain Vaken lähtemään laukassa ihan mukavasti eteen. Menimme lävistäjillä muutamat suunnanvaihdot, ja laukka vaihtui vasemmasta oikeaksi varsin sujuvasti. Oikeasta vasempaan vaihdossa tuli aluksi aivan liikaa jarrutusta ja turhaa paikoillaan pomppimista, joten tätä piti ottaa pari toistoa ennen kuin vaihto onnistui juohevammin.

Verryttelyhyppyinä menimme ensin pysty-kavaletti-pysty-linjaa. Vake laukkasi edelleen mukavan reippaasti, joten nämä pikkuhypyt menivät näppärästi. Tulimme linjan sitten vielä toisesta suunnasta ja jatkettiin tämän jälkeen kaarevalle linjalle portilta kavaletille. Nyt mukaan tuli pientä räpellystä, sillä emme kaikilla esteillä olleet Vaken kanssa hyppäämässä ihan yhtä aikaa ja meno oli hieman töksähtelevää. Kaarevalle linjalle tuli kavaletin eteen ylimääräinen pikkuaskel, ja kavaletin jälkeen laukka vaihtui epämääräisen pomppimisen kautta. Uusintakierroksella ratsastin pohkeella paremmin eteen, ja kavaletin edestä saatiin turha miniaskel pois. Hyppäsimme ennen ratatehtäviä vielä portin (este 4), kahden askeleen sarjan (5a-b) ja viuhkaesteen (6) pätkän. Sarjaväli oli noin 9 metriä, mikä oli Vakelle hieman pitkä etenkin kun esteet olivat vielä varsin matalia. Pääsimme kuitenkin sujuvalla laukalla jarruttamatta sisään, ja niin Vake venyi b-osalle hyvin kahdella laukalla.

Annelle kiitos tästä.

Koko radan hyppäsimme kahteen kertaan. Ensimmäisellä kierroksella esteet olivat noin 70-senttisiä. Jostain syystä oloni oli hieman epävarma tehtävään lähtiessä, vaikka alkutunnista ei mitään isompia ongelmia ollut esiintynyt ja esteetkin olivat pieniä. Vake lähti etenemään hyvällä energialla, ja ensimmäisellä kaarevalla linjalla ykkösesteeltä kakkoselle ei tarvinnut eteen ratsastaa. Tällä imulla ponnistuspaikat löytyivät hyvin. Kolmoseste oli pienempi kavalettiviritelmä, ja sen ylitimme vähän puolihuolimattomasti. Oikea kylki pääsi puskemaan ulos niin ettei laukka vaihtunut, ja kaareva linja okserille mentiin väärässä tai ristilaukassa. Niinpä ei kaarteesta tullut oikein tasapainoista ja sujuvaa, ja lähestyminen okserille meni pipariksi. Vake ratkaisi ponnistuspaikkaongelman hyppäämällä kaukaa, ja olin hypystä hieman jäljessä. Sitten vaan paketti takaisin kasaan ja vähän kaasua sarjalle kaartaessa, ja sarja menikin jälleen oikein sujuvasti. Kaarteessa viuhkaesteelle laukka säilyi hyvin vaikkakin esteelle tultiin vähän vasemmalle kyljelle puskien. Viimeiselle pystylle jäätiin vähän kauas, ja sorruin tuuppaamaan Vakea istunnalla pitkään hyppyyn. Kiltisti poni lähti hyppyyn kuten olin pyytänyt, mutta pyörittelin kyllä silmiäni tälle tuuppausratkaisulle. Tätä päivitellessäni ope totesi että pitäisi vaan vielä enemmän luottaa hevoseen ja sen kykyyn selvittää este huonommastakin paikasta. Kasikymppi saati sitä pienemmät esteet kun eivät ole vielä Vakenkaan äärirajoilla (ponihan on sinnitellyt aluemetrin maaliin), joten ei tarvitse hätääntyä vaikka ponnistuspaikka olisikin epäoptimaalinen. Jos ei hevosta osaa esteen edessä auttaa niin kannattaa edes olla häiritsemättä sitä ja antaa sen selvittää este rauhassa.

Toinen ratakierros hypättiin 80 cm korkeudessa. Edelleen minua vaivasi pieni epävarmuus, ja ehkä se oli tunnin aikana tarttunut Vakeenkin niin ettei se ollut täysin rento. Kun käännyimme ensimmäistä estettä kohti näin ponnistuspaikan hyvin ja laukassa oli imua, mutta sitten odottamatta Vake säikähti jotain takanaan ja lähti ryntäämään estettä kohti. Pysty ylittyi vauhdilla, ja ohjasin sen jälkeen suoraan eteenpäin pysäyttääkseni pakolaukan. Onneksi Vake jarrutti melko nopeasti, joten tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Eipä meille tällaista ole ennen käynyt. Kävimme sitten pakenemisen aiheuttaneessa kulmassa hieman pyörähtämässä ennen kuin aloitimme radan alusta.

Olin varuillani mahdollisen uuden ryntäyksen varalta, mutta tällä yrityksellä pääsimme ensimmäiselle esteelle asiallisesti ja jatkoimme sujuvassa mutta hallitussa laukassa kaarteen kakkosesteelle. Tämä ensimmäinen linja oli varsin hyvä. Seuraavassa kaarteessa muistin hieman rentouttaa käsiä ja höllätä tuntumaa ohjissa. Kolmosesteellä kävi sama kuin viimeksi, eli laukka jäi vaihtumatta ja okserille tultiin taas huonossa tasapainossa vailla rytmiä. Tällä kertaa esteen yli kömmittiin pohjasta. Hoputtelin laukan uudelleen käyntiin, ja sarjan sujahdimme tälläkin kertaa hyvin. Viimeisille kahdelle esteelle ei ponnistuspaikka osunut oikein kohdilleen, ja menimme molemmilla vähän pohjaan. En ollut tähänkään rataan täysin tyytyväinen, ja saimme ottaa uusiksi vielä kaarevan tien kavaletilta okserille. Tällä kertaa varmistelin oikealla pohkeella ja ohjalla oikean laukan kavaletilta, ja kaarteesta tuli heti parempi kun se mentiin myötälaukassa. En myöskään lähtenyt panikoimaan ja ajamaan okseria kohti, vaan maltoin odottaa ja antaa ponnistuspaikan löytyä ajallaan. Kuulemma laukka olisi saanut olla vielä sujuvampi, mutta oli tämä ainakin huomattavasti asiallisempi suoritus kuin aikaisemmat yritelmämme tällä linjalla.

Jostain syystä tänään mukana kulki pieni häiritsevä epävarmuuden tunne, enkä tiedä mistä se nyt tarttui. Ehkä oma mielentilani oli se mikä sai Vakenkin tänään vähän jännittyneeksi ja varuilleen. Vaikka itse hypyt sujuivatkin ilman ongelmia niin ratsukon yleismielentila ei ollut tarpeeksi rento ja luottavainen. Kun hyppäsimme maneesilla viimeksi kaksi viikkoa sitten oli rentous ja varmuus vielä kohdillaan. Ehkä tähän ei nyt kannata kuitenkaan takertua liikaa, vaan suhtautua asiaan ohimenevänä pikku notkahduksena. Lisää vaan hyppyjä alle.

Hienosäätöä ja turhaa säätöä

Koulutunnille sattui ratsuksi tällä kertaa Pera, mikä oli ihan piristävää vaihtelua poniratsastajan arkeen. On se vaan niin erilaista ratsastaa tällaisella hevosella verrattuna Vakeen, Jukkaan ynnä muihin pikku töppöjalkoihin. Tunnin teemana oli istuntaan keskittyminen sekä hevosen liikkumisen tunnustelu ja siihen oikea-aikaisesti vaikuttaminen.

Työskentelimme aluksi hetken käynnissä tavoitellen rentoa mutta riittävän tarmokasta askellusta. Ope kehotti etsimään Peran käyntiin energiaa pienen kokoamisen kautta. Pera nimittäin lompsi menemään pitkää laadukasta käyntiään reilulla yliastunnalla, mutta liian löysästi ja ponnettomasti. Ohjeena oli hieman hidastaa etujalkojen liikettä, lyhentää askelta samalla terävämpään liikkeeseen aktivoiden, ja koota etuosaa ryhdikkäämmäksi. Tämä tapahtui ratsastamalla istunnalla ja ohjalla pieniä puolipidätteitä ja pohkeella aktivoiden. Kun Peraa sai tällä tavoin paremmin hereille alkoikin se kantaa itseään paremmin.

Teimme käynnistä myös muutamia pysähdyksiä ja peruutuksia. Myös peruutuksissa tuli pyrkiä saamaan etuosa ryhtiin ja hevonen niiamaan painoa enemmän takaosalle. Puolihuolimattomasti ratsastetussa peruutuksessa Pera askelsi etuosa alhaalla ja takaosa ylhäällä hieman jäykän oloisesti. Tilannetta korjatakseni otin peruutukseen pohkeet paremmin mukaan ja pyrin ohjalla ratsastamaan etuosaa ylöspäin. Olin ehkä oikeilla jäljillä, sillä Pera esitti väliin joitakin ryhdikkäämpiä ja selästä pyöreämpiä peruutusaskeleita. Ainakin havaitsin selvän eron siinä miltä tuntui lavoilla maaten esitetty peruutus verrattuna niihin askeliin joissa Pera pikkaisen niiasi takaosaa alle ja kohotti etuosaa.

Verryttelimme seuraavaksi kevyessä ravissa uralla ja ympyröillä. Sain edelleen samansuuntaisia ohjeita ratsastaa Peraa edestä ylös ja ravia terävämmäksi. Kädet tahtoivat painua ravissa turhan alas ja sen myötä alas meni myös hevosen pää, mutta kun nostin kädet kannetuiksi nousi myös muoto paremmaksi. Ope käski pitää muodon ryhdikkäänä ja lyhyenä ja ratsastaa pohkeilla raviin lisää eloa - ei niinkään isompaa liikettä eteen vaan tarmokkaampaa askellusta. Ihan hienoa ravia Peralta sitten irtosikin, ja mitä vähemmän ratsastin kädellä sen parempi. Riittävä liikkeen aktiivisuus oli se mikä rauhoitti muodon tasaisen pyöreäksi.

Seuraavaksi jakaannuimme kahden ratsukon ympyröille, ja ratsastimme siirtymisiä käynnin ja harjoitusravin välillä. Käynnissä työskentely meni Peran kanssa nahkeaksi tuuppaamiseksi ja vääntämiseksi, sillä nyt en enää osannutkaan ratsastaa hevosta kootummaksi ja aktiivisemmaksi niin kuin äsken ravissa. Kättä oli ainakin liikaa ja pohkeeseen Pera vastasi huonosti. Apuja taisi ylipäänsä tulla ihan liikaa, ja jotenkin kaikki oli kamalan väkinäistä. Ravissa homma sujui aivan eri malliin. Ravissa onnistuin rentouttamaan apuja ja annoin Peran vain liikkua pehmeästi eteen. Tuntumaan löytyi ihana keveys ja pehmeys, ja tuntui että Pera kuunteli hyvin jokaista pikkurillin liikautusta. Sanoisin jopa että melko harmonisen oloista työskentelyä. Miten voikin käynnin ja ravin välillä olla näin valtavan suuri ero siinä miten yhteistyö toimi!

Ympyröillä otettiin myös laukkaa molempiin suuntiin. Laukassa oli samoja ongelmia kuin käynnissä eli vinouksia ja tuntumalla turhia jännitteitä. Sisäkäsi usein jännittyi niin ettei Peralla ollut tilaa liikkua rennosti. Yritin kyllä aktivoida pohkeilla laukkaan energiaa, mutta Pera taisi sitten vähän "törmätä" käteen joka ei hengittänyt tarpeeksi. Lapojen suoristamiseksi ope käski vuorotella vasta- ja myötäasetuksen välillä. Olin kuitenkin vähän liian hidas myötäämään asetuksiin, ja asetusta vaihtaessa Pera usein jännittyi niskasta ylös merkkinä siitä ettei käsi ollut tarpeeksi pehmeä.

Loppuraveissa löytyi tuntumaan taas rentoutta, ja totesin viimeistään tässä vaiheessa että ravi oli tällä kertaa askellajeista ehdottomasti toimivin ja helpoin ratsastaa. Mielenkiintoista oli, että nyt ope kehotti minua keventämään hieman nopeammin jotta en olisi hevosen liikkeestä koko ajan vähän jäljessä. Viime aikoina olen oikein ajatuksen kanssa opetellut keventämään rauhallisesti ja hillitysti sekä eroon taipumuksesta ylikeventää, joten nyt vaikutti siltä että kevennys oli lipsahtanut ylikevennyksestä ikään kuin toiseen ääripäähän. Toki nytkään ei haluttu kevennystä korkeammaksi tai eteen tuuppaavaksi, vaan ainoastaan hieman reippaampaan tahtiin.

Peran kanssa oli, kuten aina, miellyttävää työskennellä. Pera tarjosi hyviä demonstraatioita siitä miltä hevonen tuntuu ryhdikkäässä, hyvässä muodossa ja aktiivisesti polkien liikkuessaan verrattuna siihen kun mennään vähän lavoilla maaten, niska liian alhaalla ja pitkällä laiskalla askeleella. Opettavaista päästä välillä tällä lailla hienosäätämään! Käynnissä ja laukassa tosin jäätiin huomattavasti karkeamman säätämisen asteelle ja rentouden puute käsissä heijastui selkeästi hevoseen. Mahtoikohan tässä olla pientä yliyrittämistä mukana kun hetkittäin muka osasin ratsastaa ja kohta taas en?