Tiitterä Tuudi II

Tuutti Hailuodossa syyskuussa.

Pitkän pohdinnan tuloksena asiat saivat sellaisen käänteen, että tällä erää en jatka keskiviikon vakiotunnilla Saaran tallilla vaan sen sijaan keskitän ratsastukset nyt kokonaan Tallinmäelle. Tämä alkoi tuntua siltä mitä tällä hetkellä harrastukselta haluan. Siitä huolimatta edelleen on tarkoitus ratsastaa joka viikko myös vaihtelevilla ratsuilla eikä jämähtää pelkästään Vakeen. Tallinmäellähän on liuta toinen toistaan kivempia ja mielen-kiintoisempia hevosia, ja nyt pääsinkin viimein kokeilemaan niistä yhtä lisää eli Tuuttia. Tuutti-muori on kokenut pikkuponi, joka on niittänyt menestystä aluetasolla ysikympin luokissa ennen siirtymistään yksityis- ja kisakäytöstä tuntiponiksi tänä syksynä. Kun kuulin, että Tuutin vakioratsastaja ei pääse osallistumaan ensi viikonlopun kisoihin olin heti innokkaana ilmoittautumassa Tuutin kuskiksi näihin karkeloihin, ja lupa toki irtosikin sillä ehdolla että otetaan treenit alle ennen kisoja. Estetunti on sovittuna viikonlopulle, mutta uumoilin saavani Tuutin myös keskiviikon koulutunnille ja osuinkin tässä oikeaan.

Tuutti vaikutti aluksi aika pieneltä, onhan se alle 140-senttinen ja selvästi Vakea pienempi. Koska Tuutti on pyöreärunkoinen osoittautui se minulle kuitenkin erittäin passelin kokoiseksi, eli pohkeet asettuivat mukavasti ponin ympärille roikkumatta kuitenkaan yhtään liian alhaalla. Tuutin selässä oli todella luontevaa istua, ja kun liikkeetkin olivat supertasaiset niin kerrankin sain istunnan vaivatta kuntoon. Olin kuullut Tuutin laiskottelevan ja vetkuttelevan tunneilla, joten laitoin varuilta kannukset jalkaan. Poni ei kyllä ollut sitten yhtään laiska tai jumittava, vaan liikkui oikein kuuliaisesti koko tunnin ajan. Raippa oli kädessä vain koristeena ja kannusten käyttökin pysyi hyvin vähäisenä.

Verryttelimme ensin ravissa ja ohjeena oli lyhentää ja pidentää askelta samaan tapaan kuin viimeksi valmennuksessa. Tuutti vaikutti mukavan notkealta heti alkuun ja tuli saman tien pyöreälle niskalle. Sen kummempia vinouksia en havainnut ja poni liikkui heti ulko-ohjan tuella. Tulimme siis alusta asti oikein mukavasti juttuun. Ravia oli helppo lyhentää ja sen perään hieman pidentää, ja ohjaa antamalla Tuutti venytti myös kaulaa hieman pidempään muotoon. Oikein oli näppärän oloista.

Laukkaa otettiin verryttelyksi molempiin suuntiin joitakin kierroksia uraa pitkin. Laukassa Tuutti ei pysynyt enää yhtä hyvin tahdissa ja kuolaimella, vaan varsinkin oikeassa laukassa meno tuntui vähän kiireiseltä ja nelitahtiseltakin. Yritin ensin hellittää kunnolla sisäohjaa ja pitää tuntuman ulkoa, mutta tämä johti vain nenä vasemmalla viipottamiseen ja sisälavalle kaatumiseen. Vasemmassa laukassa ope sitten ohjeisti hellittämään ulko-ohjasta ja taivuttamaan kunnolla sisäohjalla, jotta jumissa olevaa oikeaa lapaa saataisiin hieman auki. Ulko-ohjasta tilaa antamalla Tuutti rentoutuikin välittömästi. Vasempaan laukkaan löytyi muutenkin parempi, rauhallisempi tahti ja pääsin ikään kuin istumaan laukkaan sopivaa rytmiä.

Päivän varsinaisena tehtävänä oli ympyröiden suurentaminen ja pienentäminen eli vanha tuttu "aurinkokuntaharjoitus". 10 metrin voltilta kasvatettiin kuviota pääty-ympyräksi pohkeenväistön avulla, ja aina välillä vaihdettiin toiseen päätyyn missä samaa tehtävää tehtiin toiseen suuntaan. Käynnissä Tuutti pääsi jumahtamaan liian hitaaksi, vaikka liikkuikin edelleen pyöreällä niskalla ja väisti hyvin. Ravissa oli parempi työntö eteen tuntumaa kohti, tosin pikkuvoltilla piti kyllä ratsastaa pohkeella ettei meno päässyt hyytymään. Raviväistöissä olisi voinut olla vielä paremmin ideaa sisäpohkeesta ulko-ohjaa kohti liikkumisesta, eli vähän olisi pitänyt päästä irti sisäohjasta. Oikealle Tuutti taipui hieman pehmeämmin ja helpommin. Kuulinkin tunnin lopuksi, että Tuutilla on jotain oikeassa lavassa ja oikean kyljen venyttäminen voi siksi olla hieman haasteellista. Samaa tehtävää mentiin vielä laukassakin, ja ympyröillä laukka toimi aika mukavasti. Myös oikeaan laukkaan löytyi nyt asiallinen tahti ja tasapaino ainakin hetkittäin, ja poni oli nyt laukassakin pyöreämpi. 

Tuutti oli oikeastaan vieläkin näppärämpi poni kuin osasin odottaa. Se oli varsin helppo ratsastaa, mihin vaikutti varmasti sen ihanteelliset mittasuhteet tälle kuskille ja olihan se myös oikein kuuliainen. Varsinainen hyvän mielen tunti kun kaikki tuntui tämän ponin kanssa toimivan saman tien. Laukassa oli eniten haasteita, mutta sekin oli ratsastettavissa paremmaksi melko pienillä jutuilla. Tuskin maltan odottaa estetuntia Tuutilla!

Tärkeintä on rytmi

Menimme Vaken kanssa Pian valmennuksessa tänäkin tiistaina. Viime viikon puheet toteutuivat, eli tunnin alkupuolella saimme ratsastaa vähän aikaa paperiarkit pohkeen ja hevosen välissä jalustinhihnan alla samalla kun tutustuimme päivän puomitehtävään ravissa. Eipä siinä voinut muuta kuin tosissaan keskittyä jalan pitämiseen paikoillaan kiinni kyljessä. Sain vältettyä paperien pudottamisen, mutta kyllä ne alkoivat ennen pitkää rutistua ja repeytyä pohkeiden liikkuessa.

Laukassa jatkettiin ilman paperiarkkeja. Ratsastimme maapuomeilla ensin 17 metrin linjaa viidellä ja kuudella askeleella. Vake pääsi viiteen helposti, eli laukka sujui ihan mukavasti eteen. Kuuteen piti tietenkin vähän lyhentää. Sitten menimme soikiokuviota, jonka pitkillä sivuilla oli 17 metrin välit (kuusi laukkaa) puomilta toiselle ja kummallakin lyhyellä sivulla yksittäinen puomi. Soikion "kulmiin" tuli kolme laukka-askelta. Tämä ei ollutkaan mikään helppo tehtävä! Pätkittäin rytmi löytyi, ja väleihin tuli oikeat askelmäärät tasaisella laukalla. Jos taas rytmi pääsi rikkoutumaan esimerkiksi liian pitkäksi venyneen tai oikaistun kaarteen takia oli sen palauttaminen hankalaa. Vaken laukka tuppasi kaarteissa hieman hyytymään, eikä se ihan tarpeeksi yritteliäästi venyttänyt eteen puomille jos oltiin aavistuksen kaukana. Terävyyttä ja pohkeeseen reagointia olisi siis tarvittu lisää. Myös kääntämisessä oli toivomisen varaa, eli roikuin liikaa sisäohjassa kun taas ulkopohje ei ollut tarpeeksi mukana. Saimme mentyä molempiin suuntiin joitakin asiallisia kierroksia niin että koko soikiolla rytmi säilyi ja askeleissa ei harhauduttu, mutta ei se varsinaisesti helpolta alkanut tuntua missään vaiheessa.

Pysyimme vielä samalla kuviolla, mutta 17 metrin linjoilla puomit nostettiin jonkin verran ylös maasta ja päätypuomit kierrettiin ulkokautta isommalla kaarteella. Linjoille haluttiin nyt viisi laukkaa. Päädyt olivat edelleen kompastuskivi, sillä niissä laukka pääsi aina jonkin verran hyytymään. Tämän seurauksena rytmi ei täysin säilynyt, ja uudelle linjalle oli hankalampi lähestyä kun kaarteesta joutui puskemaan eteen. Lisäksi minulla oli tänään jokin ihme vimma hyppyyttää Vakea kaukaa, eli tuuppasin sen miniesteiden yli mieluummin aika kaukaa kuin annoin ottaa miniaskeleen. Yhdistettynä vähän riittämättömään laukkaan näistä hypyistä tuli kömpelöitä kiskaisuja joissa laukkakin vaihtui helposti vääräksi. Parempi oli olla puskematta liikaa puomia kohti ja tuoda Vake mieluummin lähelle mutta etuosan ryhdin säilyttäen.

Päivän toinen tehtävä oli kolmoissarja, jossa kaikki esteet olivat oksereita. Sarjavälit olivat noin 9 metriä eli kahdelle laukalle mitoitettuja, tosin ensimmäistä väliä hieman lyhennettiin Vakelle kun alkoi näyttää siltä että muillakin hevosilla oli vaikeuksia venyä väleihin estekorkeuksien ollessa aluksi 60 sentin luokkaa. Ratsastin kunnon laukan alle aina ennen sarjalle tuloa, ja Vake selvittikin koko linjan oikein sujuvasti. Viimeisellä esteellä Pia muistutteli katsomaan ylös ja eteen sekä ohjaamaan Vaken suoraa linjaa eteenpäin sen sijaan että annoin sen kaartaa ja oikaista estelinjalta ennen päätyä. Esteitä nostettiin vähitellen, ja edelleen sarja sujui tosi mukavasti. Eipä siinä tarvinnut ajatella oikein muuta kuin eteen koko ajan. Tällä kertaa en kuitenkaan heittänyt ohjia pois ja päästänyt Vakea venähtämään liian pitkäksi ja matalaksi.

Lopuksi korkeudet olivat sarjan kolmella okserilla noin 70, 80 ja 90 cm. Tällä viimeisellä kierroksella tyrin ensin sisääntulon täysin, sillä yritin hyppyyttää Vaken a-osalle turhan kaukaa. Vake tikkasi kuitenkin vielä miniaskeleen esteen juureen, ja näin jarruttavan hypyn jälkeen ei vauhti riittänyt toiseen väliin vaan siihen otettiin kolmas askel ja b-osasta kiivettiin yli. Yritin nopeasti päättää kääntäisinkö viimeisestä välistä esteen ohi (tässä tilanteessa ehdottoman kannatettava ratkaisu rämpimisen sijaan!), mutta ratkaisu syntyi itsessään kun otiin jo menossa tolppaa päin ja Vake väisti sen täpärästi esteen sivuun. Onneksi Vake ei tällaisesta mokailusta hermostunut, vaan uudella yrityksellä tultiin taas aivan sujuvasti ja hyvällä energialla esteitä kohti. Kun päästiin onnistuneemmin sisään ylittyivät esteet helposti ja suurimmalle okserille tuli oikein hyvä hyppy.

Olin tyytyväinen sujuvaan menoon sarjalla, sillä tähän tehtävään löytyi Vakesta mukava, eteen pyrkivä laukka jolla sarjavälit selvitettiin asiallisesti. Perusratsastustehtävät puomeilla sen sijaan olivat jälleen kerran hankalampi pala. On vaan niin helppo viilettää menemään suoria linjoja ja isoja teitä ja saada Vakekin käynnistymään niissä kunnon laukkaan, mutta sitten kun yritetään kääntää täsmällisesti pientä kaarretta puomilta toiselle ja säilyttää rytmiä lyhyessä laukassa niin energia ei oikein tahdokaan riittää ja homma menee hankalaksi. Välillä vähän epäilyttää että onko kuskin rytmitajussakin pieniä puutteita. Terävyyden ja rytmin säilyttäminen kaarteissa vaatii selvästi kehittämistä, ja ahtaammassa tilassa maneesissa tämä asia tietenkin vain korostuu.

Itsenäisyyspäivän laukkamaasto

Tämän viikonlopun maasto tehtiin vaihteeksi talvikelissä. Koska yöllä satoi vettä olin odottanut jäätä ja liukkautta, mutta keli yllätti positiivisesti. Vähemmän liikennöidyt maalaistiet olivat hyvässä kunnossa hokkikengillä kulkemiseen eivätkä suinkaan peilijäällä. Saimme Vaken kanssa lenkkiseuraksi Noran Hempalla sekä Akun ratsastajineen.

Lähdimme ratsastamaan ensin Hangaksentietä pitkin, ja ravipätkän jälkeen otimme tiellä myös laukkaa. Tien reunassa oli luntakin sen verran että pohja oli oikein sopiva reippaaseen menoon. Laukaten matka hujahti nopeasti ja pian saavuimme junaradalle tasoristeykseen. Radan ylityksen jälkeen käännyimme kuntoradalle. Täällä oli lunta, ja koska Vakella ei vielä ole tilsakumeja kerääntyi kävellessä kavioihin heti isot paakut. Onneksi tämä kävelyosuus oli lyhyt, ja kun tulimme laukkasuoran alkuun laskeuduin alas koputtelemaan tierat pois. Sitten jatkettiin heti ravin kautta laukkaan jottei uusia tieroja ehtinyt tulla. Kuntoradalla oli pitävä lumikerros, ja siinä sopi mennä kovaa. Nora mittasi Hempan huippunopeudeksi 44 km/h, mutta suokki ja eestiläinen eivät aivan samoihin vauhteihin yltäneet vaan Hemppa pääsi ottamaan pientä kaulaa meihin nähden. Vake kyllä innostui laukkaamaan oikein hyvällä imulla, ja lopulta annoin sen mennä leveällä baanalla Akun rinnalle ja vähän ohikin. Ihanan reipas pätkä!

Laukan jälkeen oli edessä taas lyhyt kävelypätkä lumessa, ja katsoin parhaaksi taluttaa Vakea kun se keräsi niin pahat korkokengät. Palasimme pohjoisemmasta tasoristeyksestä radan yli ja sen jälkeen löysin erinomaisen kätevän kiven jonka avulla tierat irtosivat kavioista helposti. Päästyäni takaisin satulaan hölkkäsimme tietä pitkin ravia ja rentoa laukkaa kotia kohti. Lopuksi annettiin vielä hevosten kävellä hyvän matkaa. Noin 9,5 kilometrin lenkki meni tosi nopeasti, ei taidettu ainakaan yli tuntia tällä reissulla viettää. Mukavan paljon tuli ainakin laukattua, ja kivaa kun Vakekin meni niin innokkaasti.

Joustoa tavoittelemassa

Artsin valmennuksessa menimme Vaken kanssa tällä kertaa kahden ratsukon ryhmässä. Tänään keskityimme koko tunnin ajan askelpituuden vaihteluihin. Teimme muutaman väistölävistäjän ja satunnaisen ympyrän, mutta muuten mentiin käytännössä uraa pitkin. Kaikissa askellajeissa haluttiin hevosten liikkuvan ensin mahdollisimman lyhyellä mutta tarmokkaalla askeleella, ja kun askel lyheni toivotusti niin ratsastettiin hetki rennommin eteen antaen askeleen ja muodon venyä. Lisäksi tehtiin siirtymisiä askellajien välillä, mikä tapahtui aina askeleen lyhentämisen kautta. Tällaisella lyhentämisen/kokoamisen ja venytyksen vuorottelulla tavoiteltiin liikkeisiin parempaa joustoa ja vieteriä, nivelten koukistumista.

Aluksi tuntui siltä, että askelta lyhentäessä Vake vain jännittyi liikaa tai menetti energiansa, eikä pyöreys näin ollen säilynyt. Ohjeena oli pitää pohkeet melko passiivisena, ja energian hiipuessa hipsutella kevyesti raipalla pohkeella puskemisen sijaan. Suoralla uralla oli myös hankalampi saada ponin kyljet hallintaan, ja kun ei juurikaan taivuteltu en saanut oikeaa pohjetta ratsastettua läpi. Niinpä oikea kylki jäi hieman pullahtaneeksi, ja vasemmassa kierroksessa ulko-ohja oli kovin jähmeän oloinen. Jos tämän suoruusongelman olisi saanut ratkottua olisi Vake ehkä loksahtanut vielä irtonaisemmaksi. Siitä huolimatta ravissa työskentely alkoi tunnin mittaan sujua paremmin, ja Vake tuli pyöreäksi myös lyhennyksissä. Energiakin parani, etenkin kun Artsi kävi vierellä aktivoimassa Vaken liikettä maasta käsin. Ravi alkoi kuljettaa eteenpäin ihan itsestään, ja varsinkin lyhennyksen jälkeen eteen venyttäessä tuli mukavalta tuntuvia hetkiä. Istunnan osalta piti keskittyä hakemaan taas painoa takaosan päälle etenkin askelta lyhentäessä. Huomasin myös työntäväni käsivarsia liian suoraksi eteen kyynärkulman kadottaen siinä vaiheessa kun aloin ratsastaa Vakea eteen ja pidemmälle askeleelle.

Askeleen lyhennys ravissa auttoi tekemään myös mukavan napakoita, ryhdikkäitä laukannostoja. Täytyi vaan olla tarkkana, että ravissa oli oikeasti riittävä energia ja tarmokas poljenta nostoon tullessa, sillä jos liike vain oli hiipunut pieneksi hiippailuksi tuli nostostakin lötkö. Silloin kun raviin löytyi oikeanlainen viritys nousi laukka hyvin täsmällisesti pienellä avulla, ja pääsin tekemään muutamia mainioita nostoja sisälonkkaa "keikauttamalla" siten kuin ratsastusoppaissa neuvotaan. Yleensä sitä keskittyy vain antamaan nostoavun sisäpohkeella ja lonkan liike tulee ehkä vahingossa siinä sivussa. Nytpä Vake nosti laukan parhaimmillaan hyvin olemattomalla pohjeavulla kunhan vaan ravin viristys oli kunnossa ja onnistuin ajoittamaan istunta-avut täydellisen oikein. Löysin myös pieneksi hetkeksi tuntuman siihen, millaista oli kun sain oikeasti "istuttua takaosan päällä" ja samalla ponin ympäri, ja tällaisesta hetkestä laukka nousi aivan ihanan vaivattomasti ja suorastaan ylämäkeen. Hihkuinkin ääneen että NYT pääsin todella istumaan takaosalle, ja olihan se hyvä välähdys siitä miltä menon pitäisi oikeasti tuntua.

Myös laukassa vuoroteltiin lyhennystä ja eteenratsastusta. Lyhentäessä Vake pääsi pari kertaa putoamaan raville, ja näissä tilanteissa ohjeena ei ollut nyhjäistä sitä takaisin laukkaan (eli eteenpäin) vaan jatkaa lyhennystä ravissa ja nostaa lyhyt laukka hyvin valmisteltuna uudestaan. Lyhyeen laukkaan olisi tarvittu vielä lisää energiaa jotta pyöreyttäkin olisi löytynyt paremmin, mutta kun laukkaa pidennettiin eteen tuntuivat takajalat mukavan teräviltä.

Tunnin työskentelyn jälkeen Vaken liike tuntuikin loppuraveissa oikein mukavalta. Edelleen oikea pohje olisi saanut olla paremmin läpi, mutta muuten ei hassumpaa. Ainakin kuvittelen, että sitä joustoa oli tullut liikkeeseen vähän lisää. Tämä oli aika haastava tunti jossa mentiin tutun mukavuusalueen ulkopuolelle tekemään uudenlaisia juttuja, mutta pieniä onnistumisen hetkiäkin sentään tuli. Tällainen harjoittelu on varmasti juuri sitä mikä voi pidemmällä aikavälillä Vakenkin liikkumista kehittää. Vaikka poni on kuinka vaatimattomasti liikkuva puksutin niin kyllä ne on nämä valmennuksen kautta tulevat pienet, vähittäiset muutokset jotka tekevät touhusta kiinnostavaa ja motivoivaa.

Kun ei niin ei

Keskiviikon tunnille sain uudestaan Elmon, tällä kertaa koulutunnille. Ohjelmassa oli voltteja sekä siirtymisiä. Aloitimme ratsastaen kummallekin pitkälle sivulle kaksi volttia, toisen käynnissä ja toisen harjoitusravissa. Lisäksi työskenneltiin pääty-ympyrällä hakien ravissa venytystä eteen ja alas. Pääty-ympyrällä otettiin myös laukkaa, ja lopuksi mukaan tulivat siirtymiset käynnin ja laukan välillä sekä 10 metrin laukkavoltit.

Heti alkuun ope selitti miten asetus tuli volteilla ratsastaa: ensin asetus sisään, sitten asettavalla ohjalla pieni myötäys ja samalla pohkeesta eteen. Tätä periaatetta lähdin sitten Elmonkin kanssa koettamaan, mutta törmäsin saman tien useampaan perustavanlaatuiseen ongelmaan. Elmo oli hidas, eikä vastannut sen enempää pohkeeseen kuin raipan napautuksiinkaan. Päädyin puskemaan sitä eteenpäin koko ajan, mikä oli tietysti erittäin huono ratkaisu. En vaan nähtävästi raaskinut käyttää niin ronskeja apuja, että Elmo olisi ihan oikeasti alkanut reagoida eteen. Poni oli myöskin jäykkä kuin mikä, ja ravi tuntui aluksi aivan mahdottomalta töksötykseltä. Isolla pääty-ympyrällä Elmo suostui liikkumaan hieman paremmin, mutta pienille volteille se hyytyi täysin. Ope muistutteli että sisäohjassa ei saa roikkua, mutta kun päästin sisäohjan pois niin mentiin vaan nenä ulos kääntyneenä. Tosi vaikea oli hallita istuntaakaan kun Elmo mennä juputti kulmikasta ravia väärinpäin ja etenemättä askeltakaan omaehtoisesti.

Laukka pääty-ympyrällä oli sekin kauhean laahaavaa ja vastentahtoista. Ope patisteli edelleen myötäämään sisäkädellä jotta Elmo saisi vapautta laukata. Kun heitin sisäohjan pois ei Elmo sitten meinannutkaan kääntyä ympyrälle, eli ulkoavut eivät olleet tarpeeksi vahvat. Laukka ei lähtenyt yhtään rullaamaan, mutta silti muutama kierros laukkaympyrällä sai Elmon käynnistymään niin että ravi alkoi sujua hieman paremmin eteen. Samalla niska alkoi myödätä, ja ravissa oli sentään joitain parempia pätkiä Elmon liikkuessa hieman pehmeämmin ja pyöreämmin. Tällöin kuitenkin muoto tahtoi painua aivan liian matalaksi ja syväksi. Pohkeillahan se niska ja etuosa olisi pitänyt nostaa ryhdikkäämmäksi, mutta eipä Elmo edelleenkään reagoinut pohkeesta yhtään eteen.

Laukka oli päivän toivottomin askellaji, joten käynti-laukka-käyntisiirtymiset ja laukkavoltit eivät kuulostaneet kovin helpolta tehtävältä. Laukannostoissa Elmo tahmasi, ja lähti helposti vain raville. Yritin tuupata sitä istunnalla, ja samalla nostin tahattomasti sisäkättä ylös. Sisäkättä piti siis taas rentouttaa, ja ope neuvoi jopa asettamaan vähän ulos. Laukannostot käynnistä onnistuivat aina vasta toisella yrittämällä, eli ensin käytiin ravissa ja vasta kun jarruttelin takaisin käyntiin sain annettua topakammat avut joilla päästiin laukkaan asti. Laukkavoltit sain juuri ja juuri käännettyä, mutta ei niillä voinut oikein muuta kuin tuupata ponia pysymään laukassa eikä asetuksia sun muita hienouksia ehtinyt ajatellakaan.

Eipä ollut mikään mieltäylentävä tunti. Parempiakin kertoja on Elmon kanssa nähty, ja yleensä se sentään jossain vaiheessa herää liikkumaan paremmin. Nyt ei ollut sellaisesta tietoakaan. Ainoa positiivinen muutos mikä tunnin aikana tapahtui oli että poni alkoi kävellä väli- ja loppukäynneissä pitkin ohjin sujuvasti (alkukäynneissä se liikkui vielä kuin liisterissä). Opekin tuumasi että olipas Elmo vastahankainen tänään, ja arveli jopa että voisiko poni oireilla vastikään tehtyä madotusta. Kaikki olisi lähtenyt siitä että olisin saanut Elmon liikkumaan jollain konstilla itse eteenpäin ilman jatkuvaa työntämistä, mutta jäi keksimättä miten sen olisin tehnyt. Kyllä Elmo vaan sunnuntaina estekisoissa esitti mukavan sujuvaa, kolmitahtista laukkaa ja liikkui ihan itse. Mitenkähän sen saisi syttymään samalla lailla sileällä?

Puomeja Pallella

Estevalmennuksen jälkeen oli tiistai-illan ohjelmassa vielä toinen ratsastus Tallinmäellä, sillä olin jo hyvissä ajoin etukäteen rästimässä joulunaikaan väliin jääviä tunteja. Sain mennä lisätunnin ihanalla Pallella, joka tällä erää on tuntikäytössä pari kertaa viikossa. Olin odottanut koulutuntia, mutta menimmekin sitten puomitehtäviä. Kouluratsu Pallelle varsinaiset estehommat ovat vieraita, mutta puomeja ja kavaletteja se on jo opetellut menemään.

Aloitimme muutamilla pohkeenväistöillä uralta sisälle ja takaisin, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Käynnissä Palle väisti kevyesti ja herkästi, mutta raviväistöissä en saanut sitä pysymään aivan rentona. Kevyessä ravissa kamppailin istunnan kanssa, sillä kantapäät pyrkivät nousemaan ylös ja alapohje heilumaan. Koulusatula vähän niin kuin pakotti lonkkakulmaa auki, mutta samalla tuli tämä kantapääongelma ja heiluva pohje. Pallenkin meno varmasti vakautuisi, jos pohje pysyisi nätisti kyljessä eikä liikkuvia osia olisi ihan näin paljon. Muutamien väistöjen jälkeen ratsastimme uralla eteen askelta pidentäen, ja kun sain Pallen etenemään sujuvammin tuli se myös rennommaksi ja tasaisemman pyöreäksi.

Puomit olivat vielä samoilla paikoilla kuin äskeisessä estevalmennuksessa, eli molemmissa päädyissä oli toisen kulman kohdalla kaksi puomia ja lävistäjällä oli kolmen puomin sarja. Puomeja mentiin ensin ravissa, ja Palle ainakin nosteli jalkojaan reilusti. Sen kokemattomuus puomeilla näkyi ehkä siinä, että pientä kiemurtelua tuli helposti. Puomisarjoilla oli tärkeää pitää pohkeet kiinni ja ajatus eteenpäin, sillä Palle jäi ravissa helposti leijumaan paikoilleen ja silloin tuli sitä kiemurteluakin.

Laukannostojen kanssa oli ensin pieniä vaikeuksia. Ope oli vinkannut, että Palle nostaa laukan ulkopohkeella eli se on tosiaan venäläisittäin koulutettu. Tämä selittää osaltaan myös sitä, miksi en aikaisemmin ole saanut Pallea nostamaan vasenta laukkaa. Vaikka koetin tehdä noston ulkopohkeella olin ensin vaikeuksissa, sillä apujen oikeaa ajoitusta oli hankala hahmottaa. Sisäpohkeella nostaminen ja sen oikea ajoitus tulee selkäytimestä, mutta ulkopohkeella nostaessa iski hahmotushäiriö. Muutamien yritysten jälkeen pääsin jo onneksi paremmin jyvälle, ja Palle alkoi ymmärtää apujani. Vasemmassakin kierroksessa nousi myötälaukka nyt ilman ongelmia kun osasin pyytää Pallelta sen ymmärtämällä kielellä.

Laukassa mentiin ensin suuntaa vaihtamatta päädyissä olevia puomeja, ja myöhemmin päätypuomeilta lävistäjäpuomeille. Toisella lävistäjällä ylitettiin yksittäistä kavalettia, ja lopuksi puomisarjat mentiin myös S-kiemurana. Palle ylitti laukkapuomit ilmavasti, ja rytmi ja tasapaino säilyivät aika hyvin. Huomasin pian, että askel oli helpompi sovittaa puomeille jos hain ponnistuspaikan ennemmin kauas kuin lähelle. Palle kyllä venytti puomien yli hyvin vaivattomasti pidemmällä askeleella, mutta lyhyen askeleen tikkaus aivan puomin eteen ei oikein luonnistunut vaan silloin Palle putosi raville. Pyrin siis tuomaan sen puomeille sujuvasti ja ratkaisten mieluummin eteen kuin taakse. Tällä taktiikalla puomit ja kavalettikin ylittyivät oikein näppärästi. Lävistäjäpuomeilla ja -kavaletilla Palle hoksasi vaihtaa laukan aivan pyytämättä.

Pallen laukka on niin elastista ja säädeltävää, että sillä oli ihanaa mennä myös puomeja. Puomitehtäviin tuli vähän erilaisia ulottuvuuksia tällaisella hevosella jolla on laukassa "materiaalia" vaikka millaiseen työskentelyyn, mutta joka kuitenkin tuntuu kaipaavan ratsastajan apua ponnistuspaikkojen valintaan. Pääsin siis vähän enemmän hienosäätämään. Palle on vaan niin mahtava!

Tekniikkaa ja jumppaa

Tiistaina oltiin taas Vaken kanssa Pian estevalmennuksessa. Valmentajien käynnit ovat nyt vakiintuneet viikottaisiksi niin että tiistaisin mennään Pian tunnilla esteitä ja perjantaisin Artsin tunnilla koulua. Täytyy sanoa, että ratsastuskoululaiseksi sitä on harvinaisen hyvässä tilanteessa, kun viikottain pääsee aluevalmentajien oppiin molemmissa lajeissa!

Tämän päivän ohjelmassa oli puomitehtäviä ja jumppasarja. Verryttelyjen jälkeen aloitimme puomeilla ja nostimme jalustimet kaulalle. Ratsastimme ensin ravissa ja sitten laukassa S-kiemuraa, jossa molemmissa päädyissä oli kaksi maapuomia sekä lävistäjällä kavaletin ja kahden puomin sarja. Vake oli molemmissa askellajeissa aika nihkeä. Ravissa puomiväleihin tikattiin ylimääräistä askelta ja laukassa puomien yli venyminen tuntui vähän väkinäiseltä. Ilman jalustimia ratsastamisessa oli se hyvä puoli, että en voinut kovin pahasti nojailla eteen. Pystyasento puolestaan auttoi ratsastamaan ponin pyöreälle kaulalle ravissa, mutta kyllä se myös olisi pitänyt saada heräteltyä liikkeelle vielä paljon tehokkaammin. Maneesin pienet kaarteet tuntuivat nyt syövän eteenpäinpyrkimystä aivan liikaa.

Puomit pysyivät mukana kuvioissa, mutta puomikiemuran jatkoksi tehtävään lisättiin yksittäinen lävistäjäpysty sekä toisella pitkällä sivulla oleva jumppasarja. Sarjaan kuului kavaletti, ristikko ja pysty yhden laukan väleillä sekä lopuksi kahden laukan väli pystyltä okserille. Tässä vaiheessa otin jalustimet takaisin jalkaan, sillä arvelin jumppasarjan menevän liian kömpelöksi muuten. Vake lähtikin liikkumaan paremmin eteen kun jalustimet olivat jalassa, joten ehkä olin alkutunnin hidastanut sitä ylimääräisellä puristuksella. S-kiemura puomien yli alkoi mennä nyt huomattavasti sujuvammin kun laukka oli parempaa, eikä puomien yli venyminen ollut enää ollenkaan niin työlästä. Pia muistutteli vielä pitämään kädet joustavina ja etenkin antamaan sisäkädellä enemmän vapautta kaarteissa.

Lävistäjäpystylle ja jumppasarjalle päästiin kohtuullisen hyvällä energialla. Sarjalla piti tietenkin olla koko ajan ajatus eteenpäin, mutta sarjavälit olivat kohtuullisen kilttejä maneesivälejä jotka Vake selvitti melko helposti. Sain ohjeeksi antaa sarjalla ponille reilusti ohjaa, ja taisinpa vähän liioitellakin niin että heitin ohjat käytännössä kokonaan pois. Tämä kyllä auttoi istumaan pystymmässä sekä esteiden välillä että hypyissä, kun ei hyppyihin tarvinnut niin reilusti myödätä ohjien ollessa valmiiksi pitkät. Vake aina venyttää kaulaa hypyissä niin paljon eteen ja alas, että minulla ei kädet riitä myötäämään tarpeeksi jos ohjat ovat kovin lyhyet ja yritän samalla pitää ylävartalolla mukautumisen hillittynä.

Sarjaa mentiin muutamia kertoja esteitä nostaen. 80 sentin okseri meni vaivattomasti, mutta 90 sentin okserin Vake ensin keilasi kahteen (vai peräti kolmeen?) kertaan. En ole varma, mutta luulen että puomi tuli etujaloilla mukaan, ja kerran mentiin niin vasempaan reunaan että kaadoin tolpan omilla varpaillani. Vake kyllä lähti hyppyyn jarruttelematta, mutta jostain syystä jalat eivät nousseet aivan tarpeeksi. Kysyin mitä minun pitäisi ratsastuksessa muuttaa ja vastaus oli että ei mitään. Epäilen kyllä, että saatoin viimeisessä välissä ennen okseria aavistuksen ennakoida ylävartalolla eteen, mikä tietysti voisi olla osatekijänä etujaloilla pudottamiseen. Tultiinhan me okserille myös ehkä hieman pitkänä, kun tosiaan en sarjaväleissä paljon ohjia tuntumalla pidellyt. Lopulta Vake kuitenkin korjasi jalkansa kunnolla ylös, ja loikkasi oikein tosissaan ylittäen okserin puhtaasti.

Tänään taisi tulla taas maneesiefekti esiin, eli pienessä tilassa ei Vake vaan lähtenyt heti etenemään niin hyvällä energialla kuin olisi suotavaa. Onneksi se sitten loppua kohti piristyi huomattavasti, ja kun puomit alkoivat olla enemmän irti maasta liikkui Vake jo ihan kohtuullisesti eteen. Ulkokentällä oli vaan niin paljon helpompaa löytää kunnon laukka ja säilyttää se kuin nyt maneesissa, joten tässä on talven treeneihin pientä haastetta.