Paluu estetreenien pariin

Pääsin Vakella pitkästä aikaa estevalmennukseen, ihanaa! Tätä ehdin jo odottaa hartaasti. Vakehan oli ensin enemmän tai vähemmän hyppylomalla, ja sen jälkeen ei ole hyppäämään päästy sopivien pohjien puuttuessa. Nyt maneesiin oli sitten levitetty kuitumateriaali, joka teki pohjasta heti paljon paremman ja niin estetreenit pääsivät taas jatkumaan. Pia tuli pitämään meille valmennuksen, ja menimme kolmen ponin ryhmässä. Hyppytauon jälkeen aloitimme hommat vähän kevyemmin eli pääasiassa puomeilla ja aivan matalilla esteillä.

Ensin tutustuimme päivän puomitehtävään ravissa. Tässä kiemurreltiin yksittäisiltä puomeilta ja kahden puomin sarjoilta toiselle melko tiukilla kaarteilla. Ravissa etsittiin ensin riittävän syviä kaarteita ja taipumista runkoon. Sitten aloimme ratsastaa samoja reittejä laukassa, ja nyt piti saada puomeille myös laukanvaihdot. Vake lähti laukassa ihan napakasti liikkeelle, mutta kaarteet kyllä söivät laukasta kaiken energian saman tien. Möngimme kiemurat varsin hitaasti, mutta laukanvaihdot Vake kuitenkin teki ihan vaan koska on niin fiksu ja näppärä. Toiselle kierrokselle Vake sai hassun pienen "villikohtauksen" ja meinasi olla vähän pöhkö. Ensin se höpsöili tuijottaen nurkassa seisovaa opea, ja sitten nakkasi pienen semipukin puomia edeltävällä askeleella. Tämän jälkeen se liiraili kaula mutkalla päädystä ja oli niin hassu että aloin vaan hihitellä ja koko loppukierros meni höpöksi. Varsinkin kun valmentajamme alkoi puhua jotain ähkivästä porsaasta niin repesin täysin, ja yritä siinä sitten ratsastaa tarkasti puomeille kun ei pokka pidä yhtään!

Pienestä pöhköilykohtauksesta Vake onneksi piristyi niin että seuraavat tehtävät lähtivät sujumaan melko mukavasti. Poni oli ihan asiallisen ryhdikäs, eikä sitä tarvinnut pahemmin puskea vaikka tietysti kaarteissa piti huolehtia laukan säilymisestä. Menimme seuraavaksi kahden kavaletin jumppasarjalta viiden laukan kaarevan linjan kahden ristikon jumpalle, ja tämä onnistui aika sujuvasti. Jälkimmäiseltä sarjalta jäätiin aina aavistuksen kauas, mutta sujuvasti Vake siihen venytti. Pia muistutteli pitämään kädet koko ajan joustavina ja hartiat takana.

Ehdimme hurauttaa vielä viiden laukan suoran linjan, mikä oli tuttu ja helppo tehtävä. Sitten mentiin yhteen pötköön kaareva linja kavalettijumpalta ristikkojumpalle, lävistäjällä kahden puomin sarja laukanvaihdolla sekä sokerina pohjalla suora ristikko-pysty-linja viidellä laukalla. Menimme tämän pätkän kahteen kertaan, ja suoran linjan päättävä pysty oli viimeisellä kierroksella ehkä 80 cm. Vake sujuvoitui ja liikkui koko ajan paremmin eteen, ja tässä vaiheessa tuntia meno tuntui oikein asialliselta. Laukka oli siinä määrin sujuvaa, että ponnistuspaikat oli helppo löytää eivätkä kaarteetkaan menneet puskemiseksi. Linjoille tuli täsmällisesti oikeat askelmäärät ja lävistäjällä Vake hoksasi vaihtaa laukan jokseenkin itse. Tasaista ja helppoa menoa tehtävään sopivalla energialla. Olisin halunnut hypätä vielä paljon lisää kun päästiin juuri vauhtiin, mutta tulimme enää viimeisenä palana kaarevan linjan ristikkojumpalta kavalettiviritelmälle. Tämäkin meni oikein sujuvasti ja näppärästi ilman mitään vaikeuksia venyä haluttuun askelmäärään.

Tämäpä oli mukava aloitus hyppytauon jälkeen. Ei meno toki niin sujuvalta tuntunut kuin ulkona parhaimmillaan, mutta ei maneesi kuitenkaan Vakea täysin hyydyttänyt vaan se tuntui vauhtiin päästyään etenevän ihan kivasti. Ryhtiäkin ponissa oli, ja sillä oli tänään sellainen pienien pöljyyksien päivä mikä tarkoitti että se oli ihan hereillä. Tekeminen tuntui enimmäkseen helpolta ja luontevalta, eli siltä että kyllä me nämä jutut Vaken kanssa hallitaan. Tästä on niin kiva jatkaa viikottaisia estetreenejä!

Videoista kiitos Annelle!

Ensimmäinen lumimaasto

Talvi tuli Ouluunkin ja maisema on yhtäkkiä valkoinen. Pienessä pakkaskelissä oli mukava lähteä sunnuntaimaastoon, ja saimme Vaken kanssa seuraksi lenkille tarhakaveri Akun. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun lähdimme maastoon uudelta tallilta, mutta maastothan ovat toki samat kuin ennenkin kun ollaan vain kilometrin päässä entisestä tallista. Vake muuten oli saanut eilen koko laumansa kasaan, kun viimeisetkin ruunakaverit pääsivät muuttamaan uuteen talliin.

Uusi tarha, vanhat tutut kaverit.

Vakelle laitettiin tänään hokit jalkaan, mutta tilsakumeja ei vielä ollut. Kumien puuttuminen asetti pieniä rajoitteita lenkille, sillä lumi oli kavioihin tarttuvaa laatua. Lähdimme ensin ravailemaan Hangaksentietä pitkin, ja alkumatkasta otettiin myös laukkaa tiellä. Tiellä oli hyvä mennä, kun tieroja ei tarttunut ja hokit pitivät. Laukattiin kuitenkin ihan rauhallista vauhtia, sillä hevosilla ei ollut kiire. Taitoimme sitten metsätaipaleen kankaan halki vastakkaisen puolen tielle. Luminen metsä oli tosi kaunis, ja käynnissä ehti katsella maisemia osuudella joka yleensä on hujahtanut nopeasti laukalla. Metsän puolella kuitenkin ongelmana olivat tierat varsinkin etukavioissa. Aikansa kasvettuaan lumipaakut putoilivat aina pois, mutta hidastivat ne silti menoa ja matkanteosta nauttimista. Lunta oli kuitenkin vain ohuesti ja alla hiekkaa, joten Vake ei liukastellut.

Tierojen kanssa tarpomisen jälkeen oli kiva päästä taas auratulle tielle, vaikka metsässä muuten miellyttävää olikin. Tässä kohtaa laskeuduin selästä ja irrotin lumipaakut kavioista raipan päällä sekä omalla kantapäällä nakutellen, jotta pääsimme jatkamaan tietä pitkin turvallisesti. Sitten vielä ravailtiin kotiinpäin, ja Vaken kanssa pikkaisen laukattiinkin Akua kiinni. Lenkkiin meni aika tarkalleen tunti, ja matkaa kertyi 7,5 kilometriä eli melko rauhallista oli vauhti. Tieroista miinusta mutta muuten oli mukavaa.

Parahiksi päiväheinille takaisin.

Asiallinen kouluvalmennuskerta

Perjantai on nyt vakiintunut viikottaiseksi Artsin valmennuspäiväksi, joten taas oltiin Vaken kanssa koulutunnilla. Tällä kertaa ehdittiin kävellä harvinaisen pitkät alkukäynnit maneesissa, mikä teki varmasti vain hyvää. Tunnin aiheena olivat erityisesti pohkeenväistöt.

Aloitimme samalla kuviolla kuin viimeksi, eli käynnissä mentiin lävistäjiä väistäen ja pääty-ympyrä sekä pitkä sivu ravissa tai laukassa. Käyntiväistöissä haluttiin Vakella taas reippaampaa ja sujuvaa askellusta eli ajatusta koko ajan eteenpäin. Yleensä parhaiten sujui silloin, kun uskalsin luopua sisäohjasta. Väistättävä pohje lähti helposti valumaan taakse, mutta tämä ei tietenkään ollut oikea ratkaisu vaan ennemmin kannatti hieman hipaista raipalla jos ei takaosa tuntunut tulevan mukana. Vasenta pohjetta väistäessä tuli hetkittäin pientä pyöristymistäkin, ja lyhyet laukkapätkät auttoivat saamaan Vaken rennommaksi ja etenevämmäksi.

Jatkoimme sitten ratsastaen väistöä toisella pitkällä sivulla, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Aloitimme oikeasta kierroksesta, jonka olisin kuvitellut vaikeammaksi, mutta osoittautuikin lopulta helpommaksi väistösuunnaksi. Uralla väistäessä takaosa oli hankalampi saada poikitukseen, mutta käynnissä tämä onnistui melko hyvin. Samalla piti kuitenkin huolehtia, ettei Vake lähtenyt väistämään peruuttaen eli tuonut etuosaakin uran sisäpuolelle vaan marssi eteenpäin. Molempia pohkeita tarvittiin eteenpäinpyrkimyksen säilyttämiseksi. Taas olin liikaa kiinni sisäohjassa, ja yritin sillä turhaan kontrolloida etuosaa sekä poikitusta. Väistö alkoi aina nihkeästi ja hapuillen, mutta pitkän sivun loppua kohti tuli parempia askeleita niin että Vake väisti vasenta pohjetta kuuliaisemmin oikeaa ohjaa kohti. Väistöjen kautta poni tulikin paremmin "läpi" ja alkoi liikkua ravissa mukavan pyöreässä muodossa.

Raviväistö oli hankalampi, ja ensin en ollut saada lainkaan poikitusta aikaiseksi. Takaosaa piti avittaa kevyillä raipan hipaisuilla. Vaikka Vake liikkui muuten rennosti ja pyöreänä jännittyi se aina väistöön tullessa kun aloin säätää apujeni kanssa. Pitkän sivun loppuun saatiin kuitenkin joitain parempia ristiaskeleita, ja kun väistön päätteeksi käännytiin aina kulmassa ravivoltille oli Vake tosi mukavasti ulko-ohjalla. Sisäkättä pääsi voltilla myötäämään reilusti ja taputtamaan kaulalle.

Vasemmassa kierroksessa väistöt olivat sekä käynnissä että ravissa haastavampia. Kuten Artsi totesi, oikea takajalka on Vakella heikompi ja poni on nihkeämpi astumaan sillä ristiin. Apukeinoksi otettiin asetuksen kääntäminen menosuuntaan, jolloin sain vasemman lavan kontrolloitua paremmin sekä turha oikeassa ohjassa roikkuminen helpotti. Samalla tarvittiin napakkaa oikeaa pohjetta (jota vein edelleen liian taakse) sekä kevyitä merkkejä raipalla. Rennosti ja pyöreänä eivät etenkään raviväistöt onnistuneet, mutta kuitenkin väistöä seuraavalle kulmavoltille Vake pyöristyi erittäin hyvin. Myös tähän suuntaan löytyi hyvä tuki ulko-ohjalle, ja niin voltilla kuin suoralla urallakin Vake liikkui suorastaan rennon letkeästi.

Lopuksi otettiin muutamat laukannostot pituushalkaisijalla. Vasen laukka nousi ravista napakasti, mutta oikean laukan nostossa tuli helposti pientä viivettä ja hapuilua. Selvästi tässä vaikutti taas se ettei ollut seinän tukea. Sain keskittyä istumaan nostoissa pystyssä, ja oikean laukan nostot napakoituivat kun hieman muutin apujen ajoitusta. Noston jälkeiset laukka-askeleet pituushalkaisijalla tuntuivat mukavan ryhdikkäiltä ja pyöreiltäkin, eli poni jäi ulko-ohjan tuelle myös noston jälkeen.

Vaikka väistöt olivatkin tänään hankalia, niin olin tosi tyytyväinen siihen miten mukavasti Vake muuten liikkui. Pari edellistä valmennuskertaa ovat olleet tältä osin paljon huonompia, mikä on ehkä osittain johtunut pohjasta. Tänään löytyi hyvä pyöreä muoto etenkin raviin, ja tuntui että ravi myös työnsi aika hyvin itsestään eteenpäin. Pehmeällä pohjalla Vake joutuu vähän enemmän nostelemaan jalkojaan, mikä ei ole välttämättä huono juttu sillä tällöin se tulee ottaneeksi suurempia askeleita. Raviaskel ei ollut enää sitä kaikkein töpöintä, ja myös Artsilta tuli kehuja tästä kehityssuunnasta.

Yksi kevyempi etuosa, kiitos

Keskiviikon ratsu koulutunnille oli Jussi. Tällä kertaa ratsastimme pitkästä aikaa tallin toisen open ohjauksessa, ja aiheena oli voltteja ja siirtymisiä. Kummallekin pitkälle sivulle tehtiin kolme volttia, joiden koko oli rajattu keskilinjalla olevilla maapuomeilla. Keskimmäinen voltti oli halkaisijaltaan tavanomaiset noin 10 metriä, mutta reunavoltit oli mitoitettu siten että toisella sivulla ne olivat huomattavasti suurempia ja toisella sivulla pienempiä. Ensin työskenneltiin hetki käynnissä, ja sitten jatkettiin ratsastaen kunkin sivun isommat voltit ravissa ja pienemmät käynnissä. Lopuksi otettiin mukaan laukannostot, eli laukattiin toisella sivulla ensimmäinen iso voltti, siirryttiin raviin ja ravattiin pienempi voltti, sekä nostettiin laukka vielä jälkimmäiselle isolle voltille.

Käynnissä Jussi jäi pitkän ja jähmeän oloiseksi, mutta ravissa se alkoi pikkuhiljaa vertyä paremmin. Tämä vaati eteenratsastusta sekä etuosan nostamista ryhdikkäämmäksi. Oikeassa kierroksessa asetus ei tullut aivan itsestään, mutta tämä oli kuitenkin se suunta missä Jussi tuli paremmin kahdelle ohjalle ja alkoi ravata letkeämmin ja ryhdikkäämmin. Vasemmassa kierroksessa Jussi oli kammottavan vino, enkä saanut tätä korjattua tarpeeksi. Oikea lapa puski ulos tosi paljon niin että volteille oli suorastaan hankala kääntää. Kun lavat olivat vinossa ei liikkuminen myöskään ollut niin sujuvaa, vaan Jussi ravasi vasemmassa kierroksessa pidempänä ja etupainoisempana. Myös oikealle olisi tosin ollut toivottavaa saada keveyttä tuntumaan ja etuosaan, eli ohjan päässä oli koko ajan vähän liikaa painoa. Tilannetta pahensi se, että oikeasta ohjasta puuttui pari "nystyä" juuri kriittisestä kohdasta. Niinpä oikea ohja ei ollut millään pysyä kädessä, vaan valui koko ajan liian pitkäksi ja jouduin puristamaan sitä aivan liikaa pitääkseni sopivan ohjaspituuden.

Oikea laukka rullasi isoilla volteilla mukavan energisesti ja tahdikkaasti, kun vaan rohkenin ratsastaa tarpeeksi eteen. Toki laukassakin kevyempi tuntuma olisi ollut suotavaa. Laukannostot ravista alkoivat sujua kivasti, kun ope kehotti ratsastamaan niihin riittävän isossa ravissa. Aluksi koetin himmailla liikaa ja ottaa ravia kasaan nostoon tullessa, mutta tällöin nosto oli hiukan ponneton ja nenä nousi ylös. Kun taas ratsastin nostoa kohti reilumpaa ravia ottamatta turhaan kiinni nousi laukka näyttävämmin ja pyöreän niskan säilyttäen. Laukasta raviin siirtyessä koetin parhaani mukaan pitää etuosaa ylhäällä ja saada painoa edestä taakse, mikä onnistui vaihtelevalla menestyksellä. Opelta tuli kehujakin parista siirtymisestä, mutta pehmeän vaivattomilta ne eivät kuitenkaan tuntuneet.

Vasen laukka puolestaan oli aika kökköä. Yritin houkutella parempaa liikettä esiin laukkaamalla pari kierrosta pääty-ympyrällä eteen ja antamalla pidempää ohjaa. Tässä askel parani hieman, mutta oikeaa laukkaa vastaavaa elastisuutta ja ryhtiä ei kuitenkaan löytynyt. Myös nostot olivat huonompia tähän suuntaan, vaikka kuinka koetin ratsastaa niihin riittävällä energialla. Nostot kuitenkin paranivat hieman, kun aloin istua sitkeämmin pystyssä enkä heilauttanut ylävartaloa eteen. Raviinsiirtymiset ope kehotti tekemään lakkavoltin lopulla juuri ennen uralle palaamista, ja näin onnistuttiin välttämään kaikkein pahin etuosalle valahtaminen.

Loppuraveissa Jussi tuntui ihan ok:lta ja oli tuntumalla kevyempi kuin suurimman osan tunnista tähän asti. Ope laittoi meidät menemään pari pitkää sivua keskiravissa, ja nyt askeleeseen irtosi jo jonkinlaista pidennystä ja sain etuosan pidettyä samalla aika hyvässä ryhdissä. Sitten annettiin vielä muodon venyä vähän pidemmäksi eteen ja alas. Huomasin kyllä tunnin aikana selkeästi sen, että askel pääsi venymään pidemmäksi ja letkeämmäksi silloin kun Jussin sai vähän parempaan ryhtiin ja pois etuosalta. Vielä pitäisi kuitenkin saada hevonen kannattelemaan itsensä paremmin, jotta tuntuma olisi vähän kevyempi. Myös Jussia olisi kivempi päästä ratsastamaan pehmeämmin ja kevyemmin, vaikka se itse niin mielellään ohjaan nojaileekin.

Tuttuja kavalettitehtäviä

Tiistaina menimme Tallinmäen tunnilla Vaken kanssa puomeja. Hevoset siis muuttivat uuteen talliin maneesin yhteyteen sunnuntaina, joten nyt kipaisimme tallista suoraan sisäkautta maneesiin tietämättä räntäsateesta mitään. Maneesin pohja odotti vielä kuitumateriaalin levitystä, ja hiekan pehmeyden vuoksi menimme hevosia säästellen.

Kun olimme hieman verrytelleet ravissa ja laukassa aloimme ratsastaa kolmikaarista kiemuraa, jolla ylitettiin kentän poikki ratsastaessa kolmen ravipuomin sarjat. Keskimmäinen puomi oli vähän irti maasta, ja hevosten haluttiin sekä nostavan jalkojaan että venyttävän askelta. Vake saikin ihan ponnistella saadakseen koivet venymään puomien yli.

Samoja puomi-kavalettisarjoja mentiin tietysti myös laukassa. Tässä vaiheessa huokaisin raskaasti ja valmistauduin epäonnistumaan, sillä tämä sama tehtävä on tuottanut Vaken kanssa kovasti päänvaivaa aikaisemmin. Nyt saimme kuitenkin pienen helpotuksen, eli puomivälejä lyhennettiin meille hieman eikä Vaken tarvinnut yrittää mennä samoilla väleillä kuin isot hevoset. Aluksi mentiin pari kierrosta ekojen puomien yli neliöllä oikeassa laukassa, ja vasta tämän jälkeen jatkettiin suuntaa vaihtaen vasemmalle. Vasemmassa laukassa mentiin puolestaan pari kierrosta neliöllä molempien sarjojen yli. Seuraavalla kierroksella sitten hurautettiin kerralla koko kolmikaarinen laukanvaihtoineen.

Alku vaikutti juuri siltä kuin olin pelännyt, eli Vake tuli puomeille hieman huonolla askeleella ja luovutti saman tien tipahtaen raville. Patistelin sitä hereille, ja sitten puomien ylitys alkoikin onnistua mukavammin. Osasin olla ajamatta Vakea liikaa eteen puomeja kohti, ja askel ehdittiin katsoa aika harkiten. Välillä mentiin lähemmäs ja välillä piti pohkeella pyytää hieman venymään, mutta Vake suoritti puomit enimmäkseen ihan näppärästi. Ope halusi vielä vähän terävämmät kulmat maneesin poikki kääntyessä, eli pidemmän suoran tien puomilinjalle. Tämä tuotti pientä päänvaivaa siltä osin, että sain askeleen osumaan puomeille helpommin kun käänsin loivemman kulman ja tulin puomeille hieman kaartavalla linjalla. Saatiin kuitenkin mentyä pari kertaa myös suoremmalla linjalla ja terävällä kulmalla onnistuneesti. Lopulta ratsastimme koko kolmikaarisen kerralla laukanvaihtoineen, ja vaihdotkin onnistuivat hämmästyttävän hyvin. Vake osasi erittäin hyvin lukea mihin suuntaan halusin puomeilta kääntyä ja vaihtoi laukan fiksusti ja eleettömästi viimeisellä puomilla tai heti sen jälkeen.

Lopuksi menimme vielä toista tuttua tehtävää, eli kahden kavaletin suoraa linjaa eri askelmäärillä. Etäisyys oli noin 17 metriä, ja ensimmäisellä kierroksella havaittiin luontevaksi askelmääräksi Vakelle viisi laukkaa. Ulkonahan on viisi laukkaa 17 metriin vaatinut enemmän lyhentämistä, mutta luonnollisesti maneesioloissa ja erilaisella pohjalla askelmäärät muuttuvat. Sitten tulimme linjaa molemmista suunnista myös lyhennetyllä laukalla, eli Vakelle piti saada kuusi askelta. Tämä onnistui, mutta vähän enemmänkin olisi askel voinut lyhentyä jotta ei olisi oltu niin kiinni jälkimmäisessä kavaletissa. Lyhentämisen jälkeen saatiin linja hurauttaa vielä sujuvasti viidellä laukalla.

Olin iloisesti yllättynyt siitä, miten kivasti puomisarjat kolmikaarisella tänään onnistuivat. Tässä auttoi varmasti se, että saimme vähän lyhyemmät välit eikä Vaken tarvinnut niin kovasti venyttää. Toisaalta sain myös Vaken tuotua puomeille järkevämmin ja sopivaan askeleeseen, jolloin ei tarvinnut tuupata häiritsevästi eteen. Ehkä oma silmä toimi tänään paremmin, tai sitten oli vaan paremmin malttia matkassa. Oli syy mikä hyvänsä, niin kiva onnistua tehtävässä joka on aikaisemmin ollut hankala.

Henkinen kykenemättömyys (mutta silti rata läpi)

Syyskauteen mahtui vielä yhdet O-Ri:n koulukisat, ja vihdoin ja viimein toteutin suunnitelmani mennä joskus koulukisoissa Peralla. Kunnianhimoisesti ensimmäinen yhteinen koulukisaratamme oli A-merkin kouluohjelma, vaikka ehkä helpon B:n startti olisi ollut vähän pehmeämpi aloitus. Nivelkuolaimilla kuitenkin mentiin, kuten tunneillakin.

Alkukäynnit Pera-raukka joutui menemään kentällä aivan yksin, ja sitä kyllä meinasi tilanne epäilyttää ja jännittää. Katsoin parhaaksi työskennellä käynnissä tuntumalla ja yrittää pitää hevosen huomion itsessäni. Parhaiten tämä onnistui, kun höpisin koko ajan niitä näitä ja Peran korvat kääntyivät pikkuhiljaa kuuntelemaan juttujani. Näin rentouduimme molemmat. Sitten pääsimme maneesiin, missä menimme hetken verryttelypäädyssä käyntiä ja ravia. Laukat saatiin ottaa yhteisverryttelynä aitojen sisällä, joten pelottava tuomaripääty päästiin onneksi tarkistamaan jo etukäteen. Verryttelypäädyssä Pera ei ollut enää niin jännittynyt, mutta huomio oli kuitenkin enemmän ympäristössä ja ravi eteni todella nihkeästi. Ajattelin, että laukkailu tilavammalla alueella rentouttaisi ja saisi moottorin käyntiin.

Aitojen sisällä tapahtuva verryttelyhetki meni kuitenkin puihin, sillä Pera tuijotteli niin kovasti tuomaripöytää sekä jopa toisenkin päädyn nurkkia. En saanut sitä mitenkään etenemään kunnolla pohkeesta enkä liikkumaan aitojen viertä päätyyn asti. Epätoivo alkoi iskeä, kun hevoseen ei ollut oikein minkäänlaista otetta. Enhän minä saanut sitä edes kymmentä metriä lähemmäs kulmia! Sain otettua hieman laukkaa molempiin suuntiin, mutta ei siitä paljon apua ollut. Palasimme vielä verryttelypäätyyn yhden edeltävän suorituksen ajaksi, mutta Peran ravi oli edelleen jähmettyneen nihkeää vaikka yritin mitä. Voin kyllä ottaa täysin pieleen menneestä verryttelystä syyt omalle kontolleni. Pera kyllä jännitti, mutta jos olisin pysynyt itse rauhallisena ja rennon jämäkkänä olisi sen varmasti saanut ratsastettua kuulolle ja yhteistyöhön. Sen sijaan sorruin epämääräiseen runttaamiseen ja junttaamiseen, joten ei ihme jos Peralla oli epävarma olo!

Lopulta taisin jo luovuttaa ja todeta että olkoon, pieleen menee mutta käydään nyt radalla kääntymässä. Ehkä tämä luovuttaminen ja siitä seurannut rentoutuminen lopulta pelastivat tilanteen. Menimme radalle pyörähtämään vielä tuomarin edessä ennen lähtömerkkiä, ja nyt Pera meni päätyyn paljon tyynemmin. Otin pari laukkaympyrää, ja Pera liikkui jo huomattavasti paremmin eteen sekä tuli tuntumalle. Jostain ihmeellisestä syystä yhtäkkiä löytyikin pieni yhteinen sävel. Sain tästä uutta uskoa, ja aloitin radan vähän vähemmän epätoivoisena.

Raviohjelma meni siten kuin ehkä realistisesti saattoi odottaa. Todella suuri plussa oli se, ettei Pera tuijotellut ja jännittänyt enää oikeastaan yhtään. Jäimme kuitenkin pieneen hiippailuraviin jossa ei ollut läheskään tarpeeksi moottoria, ja siksipä ei sitten muotokaan ollut kovin pyöreä kuin korkeintaan hetkellisesti. Mennä puksutimme tätä hissutteluravia, ja koska muoto oli täysin riittämätön niin paperiin tuli tasaisesti 5,5 lähes joka kohdasta vaikka ratsastinkin periaatteessa ihan täsmälliset tiet. Väistöistä tuli 5,0 molemmista, sillä en saanut näihin takaosaa mukaan. Ehkä kaikesta paistoi tässä vaiheessa tietynlainen yrittämisen puute. Olin helpottunut kun raviohjelma oli tahkottu läpi, sillä tiesin että laukassa meno olisi luontevampaa. Keskikäynnistä tuli ensimmäinen kuutonen, sillä siinä Pera pyöristyi jo hieman ja pääsi esittelemään laadukkainta askellajiaan.

Vastalaukat nostin varmuuden vuoksi hieman uran sisäpuolelta, ja tuomari huomauttikin vinoudesta. Muuten vastalaukka meni hyvin, ja siitä jatkettiin sujuvasti ravin kautta myötälaukkaan. Oikeassa laukassa meno oli vielä vähän turhan varovaista, vaikka Pera liikkuikin nyt paljon pyöreämpänä. Kuvittelin ratsastaneeni jonkinmoista keskilaukkaa ympyrällä, mutta todellisuudessa ero jäi aivan olemattomaksi. Kun siirryttiin takaisin raviin oli laukka tehnyt tehtävänsä, ja Pera liikkui jo paljon paremmin tuntumaa kohti sekä sujuvammin eteen. Niinpä muoto tasoittui pyöreäksi myös ravissa. Keskiravilävistäjälle kuvittelin taas tulevan jotain eroa, mutta tuomari ei sellaista nähnyt. Oikeastaan taisimme esittää lävistäjällä sellaista sujuvaa harjoitusravia, jota meidän olisi pitänyt mennä koko ohjelman alkupuoli.

Toiseen vastalaukkaan tuli taas vähän liikaa valmistelua ja nosto myöhästyi, mutta muuten laukat vasemassa kierroksessa olivat ehdottomasti radan paras osuus. Vasen laukka nousi ravista terävästi, ja voltilla oli hyvä energia ja pyöreys. Sekä Pera että minä olimme nyt rentoutuneet, ja saatoimme alkaa suorittaa normaalisti. Hissuttelusta päästiin nyt eroon, ja keskilaukkaympyrälle sain jo aikaiseksi selvemmän eron sekä paperiin arvosanan 6,5. Muotokin alkoi olla kohdillaan. Laukkalävistäjän ratsastin hyvillä fiiliksillä kun hevonen liikkui energisesti ja pyöreänä, ja numeroksi tuli vielä toistamiseen 6,5. Lopputervehdykseen Pera ravasi sujuvasti ja pyöreänä, ja harmittelin ettei meno ollut tällaista jo raviohjelman aikana. Ensimmäisenä tunteena oli kuitenkin helpotus ja tyytyväisyys, kun aivan katastrofaalisen verryttelyn jälkeen radasta selvittiin kuitenkin läpi paremmin kuin osasin odottaa. Laukkaohjelmasta ja radan lopusta ylipäänsä jäi jo oikein hyvät tunnelmat. Taputtelin Peraa kovasti kiitokseksi, kun se kaameasta verkkasähläyksestäni huolimatta kuitenkin suoritti näinkin asiallisesti.

Selvittiinhän tästä hengissä, mutta ei tämä toki rehellisesti arvioituna ollut oikein helppo A -radan vaatimusten mukainen esitys. Laukassa väläyttelimme parempaa ja sujuvampaa menoa, mutta siihenpä se jäi. Tulos oli 56,67% ja tuomarin palaute oli odotetunlaista, eli "laukassa sujuvaa, ravissa saisi olla pyöreämpi niskasta ja liikkua tarmokkaammin". Minulle jäi olo että parempaankin olisin pystynyt, mutta niin on aina helppo ajatella jälkikäteen. Teknisesti ehkä olisin pystynyt, mutta henkisesti en. Kun Pera oli jännittynyt ja poissaoleva niin en kyennyt ratsastamaan sitä järkevästi ja rauhallisesti, vaan menin mukaan sen tunnelmiin ja aloin sählätä itsekin. Onneksi radan loppua kohti päästiin rentoutumaan ja sain edes hieman tunnetta siitä miltä radan ratsastus voisi tuntua jos sen pääsisi tekemään oikeassa mielentilassa rennosti ja keskittyneesti. Tuntuu siltä, että Peran kanssa olisi kyllä aika huimasti potentiaalia parantaa suoritusta (toisin kuin esimerkiksi Jussilla, joka aina vain hyytyy ja jonka selässä en ikikuuna päivänä kykene istumaan riittävän asiallisesti). Kokemuksena tämä oli sikäli arvokasta, että jos toiste menen Peralla koulukisoissa niin tiedän miten se asioihin reagoi ja radalla toimii, eikä minun tarvitse hätäillä kun tiedän ettei Pera kummempaa tee vaikka ensin vähän tuijottelisikin. Sanotaanko, että näistä kisoista jäi kova polte päästä parantamaan suoritusta ja näyttämään mihin Peran kanssa parhaimmillamme pystyttäisiin!

Jännempi maasto

Aamupäivän estetunnin jälkeen ehdin vielä Tallinmäelle maastoilemaan Vakella. Ikävä kyllä vakiintunut maastoseuralaisemme Jetti siirtyi muutama päivä sitten vihreämmille laitumille, mutta Anne lähti kuitenkin kanssamme lenkille suokkitamma Tupulla. Saimme ohjeeksi että kotiinpäin ei kannata laukata jottei Tupu lähde jyräilemään oman mielensä mukaan.

Pilvisessä ja tuulisessa säässä suuntasimme Tupun johdolla tietä pitkin kankaalle. Alkumatka sujui varsin leppoisissa merkeissä. Kun pääsimme kankaalle alkoi yllämme pörrätä sinnikäs helikopteri, joka pari kertaa ylitti meidät aivan päältä. Äänekäs kopteri sai Vaken hieman hermostumaan, ja kun pörrääjän loitottua otimme laukkapätkän lähti Vake aika säpäkästi liikkeelle. Laukkasimme rauhallisessa tempossa, ja Vaken laukassa oli hauskaa kimmoisuutta kuin olisi kumipallon päällä istunut. Laukkapätkän jälkeen Vake oli heti rennompi, ja matka jatkui tuttua reittiä ravaten ja kävellen mutta päinvastaiseen suuntaan kuin miten olemme yleensä lenkin tehneet.

Kotimatkalla ajattelimme ottaa polulla hieman ravia, mutta Tupulla oli muuta mielessä. Kun pääsimme osuudelle jossa on usein laukattu päätti tamma kirmata omin päin laukalle. Jäimme Vaken kanssa katselemaan loittonevaa Tupua, ja Vake olisi tietenkin kokenut turvallisimmaksi laukata paikalta poistuvan kaverin mukaan. Mietin kovasti mitä tehdä, ja päättelin karkulaisen ehkä pysähtyvän nopeammin jos kaveri ei tule perässä. Vake oli onneksi niin kuuliainen, että malttoi jäädä aloilleen vaikka olikin kovasti paineissaan. Tupu pysähtyikin jonkin matkan päässä, ja ravasimme Vaken kanssa sen kiinni. Päätimme jatkaa loppumatkan käynnissä, mutta Tupu otti melkein saman tien uuden rykäisyn laukalle. Taas rauhoittelin Vakea eikä se lähtenyt mukaan. Sitten vaihdoimme Vaken vetohevoseksi, mutta Tupu otti vielä yhden kunnon lähdön Vaken takaa. Tästä Vake jo hermostui toden teolla, mutta pysyi silti hanskassa. Loppumatkan taitoimme käynnissä Vaken johdolla. Metsästä tielle päästyämme ravi olisi varmaan onnistunut ongelmitta, mutta otimme varman päälle ja kävelimme possujunassa koko matkan kotiin. Vake hoiti kyllä vetovastuun tänään erittäin hyvin, ja käveli vetopaikalla reippaasti ja rennosti.

Tästähän tuli vähän jännittävämpi maasto. Vake keräsi kyllä pisteet siitä, että malttoi niin hienosti jäädä paikoilleen kaverin laukatessa tiehensä. Ihanaa, että tällaisessakin tilanteessa se pysyy hanskassa ja kuuntelee ratsastajaa. Tuskin nämä hevoset olisivat pitkälle viitsineet laukata vaikka Vake olisi mukaan tempautunutkin, mutta on se silti aina paljon mukavampaa jos hevosen hallinta ei katoa pieneksikään hetkeksi.