Istuntakurssin antia

Päivän poni Kingi. Onko vähän söpö!

Sunnuntai vierähti Tallinmäellä Mintti Rautioahon vetämällä istuntakurssilla. Aamupäivällä oli ensin luento, joka toimi hyvänä tehokertauksena istunnan perusteista. Teoria oli pitkälti samaa hyvää asiaa kuin Aira Toivolan opit, toki osin eri sanoin kuvailtuna ja ehkä eri painotuksilla. Teoriassa tuli esille monta mielikuvaa ja muistisääntöä, joihin palattiin myös iltapäivästä ratsastustunnilla.

Omalta osaltani päivän keskeisimmät muistettavat asiat liittyivät lantion ja rintakehän asentoon sekä jalkoihin. Muistisääntö numero yksi oli viinilasi: housunkaulus on viinilasin reuna, jonka tulee pysyä vaakatasossa eikä kaatua kummaltakaan reunalta. Yleensä tietenkin lasi kippaa alas etureunasta selän mennessä notkolle ja lantion kääntyessä taaksepäin. Seuraava muistisääntö olivat "silmät", jotka katsovat sekä lantiosta että rintakehästä eteenpäin, eivät ylös- eikä alaspäin. Puhetta oli myös toiminnallisesta linjauksesta, eli siitä, että lantio ja rintakehä ovat samassa pystysuorassa linjassa keskenään ja rintakehä on myös linjattuna hevosen etuosan kanssa: takin vetoketju osoittaa suoraan hevosen korvien välistä. Erittäin hyvä neuvo oli ulkolonkan avaaminen voltteja ja muita kaarteita ratsastaessa. Ulkolonkkaa auki kiertäessä lantio ei pääse kallistelemaan vinoon, vaan ratsastaja pysyy mukavasti keskellä hevosta ja se paljon puhuttu ulkopuolen tukikin tulee melkein ilmaiseksi. Paljon on aiemmin puhuttu ulkokyljen rutistamisesta, mutta kun mukaan otettiin tämä ulkopuolen lonkan aukikiertäminen niin asiaan tuli vielä uutta ulottuvuutta.

Kurssin ratsastusosuuden menin Kingillä. Kingi olikin sen puoleen nappivalinta, että se on minulle juuri ideaalin kokoinen ja mittasuhteiltaan helposti istuttava ratsu. Kun ei esimerkiksi liian leveärunkoisen hevosen tai hankalan mallisen satulan takia tullut lonkkien kireys rajoittavaksi tekijäksi, niin pääsin kunnolla tekemään Mintin ohjaamia korjauksia ja hienosäätöä. Näin pääsin kokemaan, miltä istunta tuntuu kun palikat ovat oikeasti kohdallaan eivätkä omat fyysiset rajoitteet ja jumit päässeet häiritsemään tilannetta. Tunnilla menimme kahden ratsukon ryhmässä aivan perusjuttuja, eli ympyröitä sekä pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa. Laukkaan asti ei tällä kertaa edes ehditty.

Aluksi haimme satulassa oikean lantion asennon ja tuntuman istuinluihin nostamalla jalat satulan siipien päälle. Jalkojen ollessa takaisin jalustimissa muistettiin koko ajan viinilasi, joka ei saanut kipata, sekä rintakehän "silmät" eteenpäin. Minulla "silmät" meinasivat kääntyä ylöspäin, eli vatsapuolta piti rutistaa kasaan ja lantiota ja rintakehää vetää toisiaan kohti. Näin päästiin Airan tunneilta tuttuun asentoon, jossa vatsalihakset pitävät pakettia jäntevänä ja olo tuntuu aluksi hassun kippuraiselta. Keventäessä tönäistiin omalla kädellä ensin ristiluuta eteenpäin ja sitten rintakehää taaksepäin, ja niin rintakehä ja lantio tulivat linjaan keskenään. Vatsapuolen jäntevyys sekä rintakehän ja lantion asento tuli sitkeästi säilyttää siitä huolimatta, että poni liikkui selkä alhaalla ja nenä pitkällä ja yritti tällä asennolla vetää myös ratsastajan notkoselkäiseksi. Lisäksi sain ohjeeksi antaa nilkkojen joustaa enemmän ja kantapään liikkua hieman ylös ja alas sen sijaan että väkipakolla työnsin jalkoja pitkäksi ja kantapäätä alas. Nilkkojen rentoutus rentoutti oikeastaan koko istuntaa ja teki liikkeisiin mukautumisesta helpompaa.

Lopputunnin ajan keskityttiin paljon toiminnalliseen linjaukseen ja ulkolonkan avaamiseen. Toiminnallinen linjaus koski myös hevosta, eli keskityimme ratsastamaan etu- ja takaosaa samaan linjaan keskenään jotta hevonen voisi liikkua mahdollisimman helpolla ja optimaalisella tavalla, kroppa oikein kytkettynä. Ideana oli ohjailla hevosen etuosaa omien istuinluiden, rintakehän ja ohjien avulla, eli jos etuosa ei ollut takaosan edessä niin se pyrittiin näillä konsteilla palauttamaan oikeaan linjaukseen. Ratsastimme käynnissä ja harjoitusravissa päätyihin isot voltit, joilta otettiin väistöaskelia ulospäin. Volttia kääntäessä keskityin ulkolonkan avaamiseen, josta tuli todellakin hyvä tuki koko kropalle. Tarkkailin etuosan linjausta ja tein tarvittaessa pieniä korjauksia, ja Kingi vastasi näihin hyvin. Tosi vaikea on pukea sanoiksi kaikkia niitä hienovaraisia korjauksia, mutta selvästi olin oikeilla jäljillä kun Kingi alkoi vastata voltille taivuttamiseen, etuosan suoristamiseen ja väistöihin rentoutumalla ja pyöristymällä. Kun hetkellisesti hukkasin punaisen langan niin Mintti sanoi vain taikasanan "toiminnallinen linjaus". Linjauksen korjaus tuli minulta muistutuksen seurauksena jo lähes automaattisesti, ja samassa hetkessä Kingi pyöristyi kuin taikaiskusta.

Olin tuntiin tosi tyytyväinen, sillä sain mielestäni tehtyä oikein hyviä korjauksia ja sain kiinni toiminnalisen linjauksen ideasta käytännön tasolla. Ulkolonkan avaaminen oli varsinainen ahaa-elämys. Näiden istunnan hienosäätöjen seurauksena löytyi myös Kingiin hyvä tuntuma ja ratsastus sujui rennosti yhteisymmärryksessä. Mintti totesi lopuksi, että pyöreänä liikkuminen ja itsensä kantaminen on selvästi Kingille vähän vierasta ja vaikeaa. Istunnan kautta poni saatiin siitä huolimatta hakeutumaan pyöreäksi oikein päin, ja tämä muutos oli tietysti parasta mahdollista palautetta tehdyistä korjauksista.

Improvisointia olosuhteiden mukaan

Lauantai oli tämän viikon maastopäivä. Lähdimme maastoon kahdestaan Annen kanssa Vakella ja Pavella. Pave siis vielä tutustuu maastoiluun, joten menimme taas vähemmän liikennöidylle Kotakankaan lenkille. Tallille ajaessa sää oli harmaa ja jopa tihkusateinen, mutta siitäpä se juuri sopivasti poutaantui niin että pääsimme matkaan ihanan kirkkaassa kevättalven auringonpaisteessa. Riesana olivat kuitenkin näin suojasäällä tierat. Vakelta otettiin onneksi takakengät pois juuri ennen lenkkiä, mutta edessä oli kengät ja ne keräsivät isot paakut puolessa sekunnissa. En ottanut edes kaviokoukkua mukaan, kun tallilla tierat vaikuttivat tippuvan helposti sormilla kaivaen ja kantapäällä napauttaen. Virhe! Heti ensimmäinen tieranpoisto-operaatio piti ottaa kun oli vasta päästy pihasta tielle. Takaisin selkään kiivettyäni lähdettiin sitten samoilta seisomilta raville.

Ravailimme tietä pitkin Pave edessä ja Vake perässä kuten oli näillä hevosilla luontainen järjestys. Etäämmälle päästyämme otimme myös pätkän laukkaa, joka sujui mukavasti. Vake oli tänään oikein rentoa poikaa. Sitten oltiinkin jo tien päässä, ja jatkoimme matkaa auratulle pelto- ja metsälenkille. Täällä jouduttiin kävelemään, mutta onneksi tieltä poistuttuamme tieraongelma ei ollut aivan niin paha. Paakut tipahtelivat etusista aina aika ajoin, ja takasiin ei mitään tullutkaan. Suunnitelma oli ravata ja mahdollisesti laukata tietä pitkin takaisin kotiin, mutta ennen raville lähtöä halusin ensin tyhjentää kaviot. Jäätyneet paakut eivät olleet irrota millään, mutta kävipä niin mukavasti että kohdalle sattui paikallinen ulkoilija joka taisi olla myös hevosmiehiä. Hän tarjosi ystävällisesti puukkoa lainaan, ja puukon hamaralla olikin näppärä naputella tierat pois.

Sitten lähdettiin ravilla kotia kohti, mutta Annelle ja Pavelle sattui varusterikko eli aivan upouusi ohja napsahti poikki. Katkennut ohja tarkoitti kotimatkaa kävellen, ja kun käynnissä Vake keräsi taas tieraa katsoin järkevimmäksi hypätä itsekin alas ja taluttaa loppumatkan tallille. Lenkkimme jäi tänään aika nysäksi varusterikon takia, mutta saimme kuitenkin nauttia ulkoilusta komeassa kelissä hohtavien hankien keskellä. Vake oli ainakin oikein tyytyväinen tällaiseen kevyeeseen lenkkiin.

Perinteinen vastalaukkatilttaus

Artsin valmennuksessa menin taas Vakella. Kahden ratsukon ryhmässämme oli ohjelmassa jumppaa alkeellisten sulkutaivutusten sekä vastalaukan avulla. Verryttelyssä ohjeena oli ottaa kevyen ravin lomassa myös lyhyitä laukkapätkiä. Aluksi meno oli aikamoista puskemista, mutta laukannostot ajoivat taas asiansa ja saivat Vaken tehokkaammin liikkeelle. Vasemmassa laukassa tuli ensin aika napakka pukki, jonka syynä taisi olla kiista ympyrälle kääntymisestä (vs. kaverin seuraaminen uraa pitkin), mutta tämän jälkeenpä laukka lähti rullaamaan yllättävän sujuvasti. Pyöreyden kanssa oli vielä vähän niin ja näin, vaikka Vake alkoikin pikkuhiljaa liikkua paremmin kroppaansa käyttäen.

Ensin työskentelimme käynnissä ja ravissa ratsastaen toisella pitkällä sivulla loivaa sulkutaivutusta. Sulkutaivutuksen funktiona oli erityisesti jumpata Vaken jähmeää ristiselkää. Lisäksi päätyihin tuli ravivoltit, ja toiselle pitkälle sivulle siirtymisiä. Pian myös sulkutaivutukseen haluttiin yhdistää siirtyminen käynnistä raviin. Aloitimme vaikeammasta suunnasta eli oikeasta kierroksesta. Aluksi Vake tarjosi aivan liian jyrkkää poikitusta, jolloin liike meni väistöksi eikä etuosa pysynyt uran suuntaisena. Yritin ensin loiventaa poikitusta oikealla pohkeella, mutta oikea ratkaisu olikin vasemman pohkeen vaikutuksen vähentäminen. Tarpeeksi loivan poikituksen etsimisessä meni aikansa, ja kun sopiva poikitus löytyi niin piti vuorostaan alkaa työstää asetusta ja taivutusta. Yhtäaikainen oikealle asettuminen ja takaosan loivakin poikitus tuntuivat olevan Vakelle kovin hankalia, ja se alkoi helposti vastustella. Ohjeena olikin pyytää asetusta ja poikitusta vuorotellen ja tarpeeksi pienesti. Väkinäisen oloiseksi meno tähän suuntaan jäi, ja siirtymiset käynnistä raviin sulkutaivutuksen aikana osoittautuivat liian hankaliksi. Niinpä saimme tehdä sulkutaivutukset kokonaan ravissa. Ravivolteilla puolestaan yritin hellittää apuja ja rauhoittaa tilannetta sekä antaa Vaken mennä rennommin. Ravi oli kuitenkin myös volteilla kamalan hidasta mönkimistä, joten tässä vaiheessa meinasi jo loppua usko kesken kun poni tuntui olevan kaikin tavoin jumissa.

Vasemmassa kierroksessa sulkutaivutukset sujuivat aivan eri malliin. Tähän suuntaan Vake kykeni notkeasti tulemaan poikitukseen ja taivutukseen, ja myös omat avut oli jotenkin paljon helpompi koordinoida. Sulkutaivutuksen kautta poniin tuli ryhtiä ja pyöreyttä, ja kykenimme tekemään myös käynnistä raviin siirtymisiä poikituksessa pysyen. Hieno Vake! Vaikka tämä olikin "helppo suunta" tekivät onnistuneet sulkutaivutukset ihmeitä ponin liikkumiselle. Etuosaan tuli keveyttä ja askeleeseen venyvyyttä, ja vihdoin Vake alkoi liikkua ihan oikeaa ravia ilman tolkutonta puskemista. Kun poni kantoi itseään ja ravi kuljetti eteenpäin pääsin myös rentouttamaan istunnan ja sain jalat pitkäksi ja rennoksi kylkien ympärille. Sulkutaivutusten jälkeen ravasimme hetken aikaa uralla molempiin suuntiin isompaa ravia pyytäen, ja tässä vaiheessa hymyni ulottui korvasta korvaan kun yhtäkkiä Vaken ravi tuntui hurjan paljon paremmalta. Askeleessa oli jo suorastaan elastisuutta!

Tunnin loppupuolen työstimme vastalaukkoja. Laukassa ratsastettiin loivan kiemuran tapaisia kuvioita, eli pitkältä sivulta lävistäjän alku, tästä kaarros pituushalkaisijan suuntaiseksi suoristaen, selkeästi suoraan muutama askel ja kaarros uralle. Aloitimme taas vaikeammasta suunnasta eli oikeasta laukasta. Ensimmäisellä yrityksellä vastalaukkakuvio meni vähän vahingossa ja tuurilla oikein, mutta sen jälkeen Vake tiesi reitin ja alkoi jarrutella vastalaukkakaarteen lähestyessä. Tuloksena oli joko laukan putoaminen pois tai laukanvaihto, ja saman tien olikin sekä minulla että ponilla pää aivan jumissa tehtävän suhteen. Puskin ja tuuppasin niin pohkeilla kuin istunnallakin sekä kallistelin vinoon, kun taas Vake laukkasi tasajalkaa pomppien ja kiemurrellen sekä nakkeli kiukkuiset laukanvaihdot. Oltiin siinä henkisessä tilassa, jossa kuski ei osannut enää tehdä mitään nätisti ja eleettömästi, ja poni vastusti ihan joka asiaa jumittamalla ja perää liiraamalla. Ohjeena oli tulla vastalaukkaan aivan rauhassa ja hiljaa takanojassa istuen, sekä pitää tie tarpeeksi loivana. Sain lopulta apua siitä, että nostin katseen laukassa liioitellun ylös, ja pääsin näin vähän tilanteen yläpuolelle. Samalla onnistuin olemaan tuuppaamatta, ja aloimme päästä kuvion puoleen väliin asti oikean laukan säilyttäen. Helpotin vielä tehtävää tekemällä kuvion aivan minimaalisen pienenä, eli loiva kiemuramme kävi uran sisäpuolella ehkä kaksi metriä. Nyt Vake hoksasi mitä haluttiin, ja laukkasi nämä pienet uralta koukkaukset oikean laukan säilyttäen. Kyllähän se teki mitä haluttiin, kun purettiin tehtävä tarpeeksi ymmärrettäväksi.

Vasemmassa laukassa vastalaukan säilyttäminen ei niinkään ollut ongelma, mutta esitimme vastalaukkapätkät turpa tiukasti vasemmalle kenottaen ja oikealle lavalle puskien. Tämä ei kelvannut, vaan kaula haluttiin suoraan ja koko poni liikkumaan suoraa linjaa ennen kuin sai kaartaa takaisin uralle. Kun ei saanutkaan roikkua vasemman ohjan varassa ja kaatua oikealle niin Vake ei enää pysynyt tasapainossa, vaan meinasi sotkeutua vastalaukassa jalkoihinsa ja alkoi taas tehdä kiukkuisia pomppuvaihtoja. Muutaman yrityksen ja kömmähdyksen jälkeen onnistuin säilyttämään vasemman laukan ja ratsastamaan halutun tien ja linjan jotenkuten, mutta ei tässä mielestäni aivan kunnollista suoristumista vieläkään tapahtunut.

Vastalaukka on kyllä Vaken kanssa takuuvarma tunnelman tappaja. Tunnin puolessa välissä meillä oli oikein mukava yhteistyö ja Vake liikkui rennosti itse eteenpäin, mutta enkös onnistunut pilaamaan kaiken heti kun sanottiin taikasana "vastalaukka". Aloin yliratsastaa rankasti, ja siinäpä sitä päädyttiin vänkäämään ponin kanssa toinen toisiamme vastaan, niin ettei paluuta kivaan ja helppoon enää ollut. Siinä tilanteessa molemmat tilttaa niin pahasti ettei mikään enää suju. Tunnin hyvät hetket eivät enää loppupeleissä paljon lohduttaneet, kun laukkahommat menivät niin totaalisen puihin. Laukassa ylipäänsä Vake on toiminut viime aikoina huonommin, mutta raviin on sentään saatu edistyksen pilkahduksia. Täytyy yrittää pitää ne pienet edistysaskeleet kirkkaimpana mielessä, vaikka muilta osin meno tuntuisi vanhoihin ongelmiin taantumiselta.

Hidastelua ei suvaita

Tiistaina menimme Vaken kanssa taas Pian estevalmennuksessa. Alkuverryttelyssä sain ohjeeksi ottaa ravin lomassa pieniä laukkapätkiä Vaken herättelemiseksi. Laukassa poni lähtikin ihan hyvin eteen, mutta ravissa meno oli hidasta. Vake röhnötti pahasti lapojen päällä, eli ei ollut tietoakaan siitä omaehtoisesta ja irtonaisemmasta ravista joka perjantain kouluvalmennuksessa saatiin esille. Puskemistahan se sitten oli, kun kiemurtelimme ravissa kiemurauria. Taivuttelu jäi puolitiehen, kun samalla ravi tahtoi hyytyä.

Seuraavaksi menimme hieman maapuomeja. Ylitimme puomisarjaa suoralla linjalla ensin ravissa ja sitten laukassa, ja Vaken patistelu eteenpäin jatkui edelleen. Laukkapuomeilla ongelmana oli se, että askel piti saada sopimaan ensimmäiselle puomille aivan täydellisesti jotta Vake pääsi näppärästi koko sarjan yli. Jos Vake joutui venyttämään kauempaa tai ottamaan jarruttavan pikkuaskeleen ei se enää helposti venynyt loppujen puomien yli, ja seurauksena oli vähintäänkin laukan vaihtuminen vääräksi kun poni kömpelösti harppoi puomien yli. Vanha tuttu ongelma siis, ja pyrin ratkaisemaan sitä liiaksi eteen tuuppaamalla kun todellisuudessa olisi tarvittu painoa paremmin takajaloille. Hieman kaarevalla tiellä lähestyen askel oli helpompi sovittaa ekalle puomille, ja näin saatiin onnistuneempiakin suorituksia. Kun vaihdoimme suuntaa ja tulimme puomilinjaa katsomolta poispäin otti Vake sopivasti pientä kipinää katsomopäädystä. Nyt puomit ylittyivät paljon sujuvammin, joten pieni villiintyminen oli oikein tervetullutta.

Hyppäsimme ensin yksittäiset verryttelyhypyt pystyille molemmista suunnista ja hevoset saivat samalla katsoa esteiden alla olevat valkoiset laatikot. Vake oli onneksi herännyt pahimmasta horroksesta, ja laukkasi mielestäni nyt aika napakasti. Ponnistuspaikat löytyivät helposti ja hypyt menivät kivasti. Sitten hyppelimme suoraa 17 metrin linjaa sekä kaarevaa linjaa joka oli ehkä metrin pidempi. Nämä menivät ihan asiallisesti, kun vaan aina liikkelle lähtiessä varmistin Vaken hereilläolon. Pia ei sietänyt minkäänlaista hidastelua, vaan Vakelta vaadittiin koko ajan oikein reipasta menoa. 17 metrin linjalla jouduin hieman puskemaan jotta Vake meni varmasti viidellä laukalla, joten jäin epäilemään että todellinen etäisyys oli ehkä suurempikin. Toki esteet olivat matalan puoleisia, maksimissaan 70-senttisiä. Kaarevalla linjalla jäätiin viidellä askeleella kauas, mutta kun Vake eteni napakalla laukalla lähti se omalla päätöksellä oikein pitkään hyppyyn pikkupystyn yli vaikka kuski odottikin miniaskelta. Viilattavaa oli vielä esteiden jättölinjoissa, eli tehtävän päättyessä annan Vaken liian helposti oikaista seuraavaan kaarteeseen. Taidanpa olla sinne itsekin kääntymässä liian hätäisesti sen sijaan että ratsastaisin rauhassa suoraan ja seinille asti.

Ratapiirroksesta kiitos Annelle.

Hyppäsimme kertaalleen radan, johon kuului suora linja, kaarevat linjat sekä yhden askeleen sarja. Estekorkeus oli edelleen noin 70 senttiä ja alle. Villitsin Vaken oikein pirteästi liikkelle, ja rata meni ihan sujuvasti. 17 metrin suora linja meni viidellä laukalla, 18 metrin kaarevan askelmäärästä en ole aivan varma ja 20 metrin kaareva meni kuudella laukalla. Sarjalle ei askel sopinut ihan täydellisesti, vaan tultiin hieman pienellä hypyllä a-osan yli. Niinpä väli oli pitkä ja Vake taisi miettiä lisäaskelta, mutta kannustin sitä raipalla lavalle ja niinpä se venytti matalan pystyn yli kauempaa. Sarjalle saimme vielä ottaa sakkokierroksen, ja sujuvammalla sisääntulolla väli ei vaatinut niin suurta venymistä. Sitten tuntiaikamme oli jo loppumassa, mutta otimme vielä hieman korotettuna 20 metrin kaarevan linjan toiseen suuntaan. Tähän saatiin oikein energinen suoritus hyvillä hypyillä, joten tunti oli hyvä päättää siihen.

Sain taas huomata, että hyppääminen sujuu mukavimmin silloin kun Vake herää laukkaamaan kunnon energialla. Usein tyydyn vähän rauhallisempaan menoon, joka vie meidät ihan mukavasti esteiden yli, mutta kyllä hommaan tulee vielä toisenlaista sujuvuutta kun ponin jalat alkavat käydä ripeämmin. Parhaimmassa tapauksessa Vake oikein itse innostuu esteistä ja sopivasti "villiintyy". Vaikka reipas meno on se mitä halutaan, niin saan kuitenkin olla varovainen etten unohdu jatkuvasti puskemaan ja ajamaan. Ohjalla sentään olen oppinut antamaan tilaa, ja huomasin tänään käyvän niin että välillä heitän suorastaan ohjat pitkiksi kaarteissa. Keulaa voisi kyllä koettaa pitää ylempänä ja ponia ryhdikkäämpänä eikä antaa sen kyntää nenä alhaalla. Positiivista kuitenkin, että olen päässyt eroon tavasta puristaa ohjia rystyset valkeina silloin kun Vakeen tulee toivottua säpinää.

Aivan tönkkö kuski

Maanantain tunnille sain Pallen. Menimme neljän ratsukon ryhmässä koulua, ja ohjelmassa oli siirtymisiä sekä laukan askelpituuden säätelyä. Manailin sitä, että en ollut taaskaan viitsinyt valmistautua tuntiin venyttelemällä ja sitten piti yrittää vääntäytyä järkevään asentoon Pallen koulusatulassa. Aina pitäisi venytellä, ja varsinkin silloin jos on olemassa mahdollisuus päätyä Pallen satulaan. Alkutunti meni siis omia jumeja tuskaillessa. Pallea tietenkin häiritsi se, että en löytänyt rentoa ja vakaata kevennystä, vaan puristin reisillä samalla kun kantapäät nousivat ylös ja selkä meni notkolle. Täysin ymmärrettävästi hevonen sitten jumitti ravia paikoillaan selkä alhaalla, eikä lähtenyt etenemään letkeän sujuvasti. Niin ärsyttävää, kun tasan tarkkaan tietää mistä johtuu ettei hevonen toimi mutta ei pysty asiaa korjaamaan koska vanha laho kroppa ei vaan toimi. Eipä siinä pääse kovin nätisti hevoseen vaikuttamaan. Taitaa olla myös niin, että tönkkö ja hytkyvä ratsastaja saa Pallen paineistumaan siinä määrin että se alkaa herkemmin tuijotella maneesin nurkkia.

Työstimme ravissa isoja voltteja sekä teimme siirtymisiä käyntiin. Lopulta Palle alkoi vähäsen liikahtaa eteen ja venyttää kaulaa rennommaksi, kun oikein keskityin olemaan mahdollisimman vähän häiritsevä ja rento. Sitten siirtymiset otettiin ravipuomilinjalle. Suora linja ravipuomit ylittäen sekä välissä käyntiin siirtyen olikin yllättävän hankala tehtävä, kun Palle tahtoi kiemurtaa ja mutkitella. Tämä kertoi, että ravi ei ollut läheskään tarpeeksi sujuvaa vaan edelleen jarrutin sitä tahattomasti.

Maapuomilinjaa jatkettiin vielä laukassa. Puomien väli oli 17 metriä, ja tätä mentiin sekä kuudella että viidellä askeleella. Myös laukassa olin suurissa vaikeuksissa istunnan kanssa, ja niinpä Palle ei ensin lähtenyt etenemään kunnolla vaan huojuessani satulassa pudotteli ravillekin puomien edessä. Yritin myös tehdä ja säätää aivan liikaa laukan kokoamiseksi sekä ohjalla että pohkeella, eikä Palle sellaista arvostanut. Jotta laukka saatiin rennommaksi ja sujuvammaksi käski ope tulla linjalle kevyessä istunnassa. Tällä konstilla Pallen laukka alkoikin pyöriä paremmin, ja linja mennä ilman suurempia jumittamisia tai kiemurteluja. Kuusi askelta mahtui väliin hyvin, mutta siinä vaiheessa kun Pallen moottori hurahti käyntiin aloin istua kevyestä istunnasta takaisin satulaan jotta sain varmasti laukan riittävän kootuksi. Linjan ratsastus viidellä laukalla onnistui myös näppärästi, kun otin kevyen istunnan ja pyysin Pallea eteen. Päätyä kohti tullessa se kuitenkin jarrutti sen verran, että luultavasti neljä laukkaa ei olisi enää onnistunut vaikka sinänsä vaivattomasti askelpituus säätyikin eikä tässä todellakaan vielä käytetty Pallen koko skaalaa. Viiden laukan jälkeen onnistui taas heti perään kuusi laukkaa, eli hyvin toimi säätely kunhan vaan pääsin jotenkuten asiallisesti liikkeen mukaan ja Palle käynnistyi laukkaamaan sopivalla energialla.

Lopuksi ratsastimme vielä käyntiinsiirtymisiä sekä pysähdyksiä harjoitusravista. Palle toimi nyt alkutuntia selvästi paremmin, vaikka kuskista ei ihan voinut vielä sanoa samaa. Siirtymiset ja pysähdykset oli ohjeena tehdä ravin lyhennyksen kautta, ja Palle jos kuka osaa koota ja lyhentää. Enemmän tuntui olevan vaikeuksia saada se välillä venyttämään kunnolla eteen, mutta liikkuminen oli nyt kuitenkin pyöreää. Käyntiinsiirtymiset onnistuivat lyhyestä ravista mukavan pehmeästi, mutta pysähdykseen asti mennessä ongelmaksi tuli taas istunta. En saanut istunnalla tehtyä riittävän jäntevää pidätettä, ja niinpä jouduin liikaa turvautumaan ohjaan pysähdyksessä, minkä seurauksena Palle ei pysynyt täysin pyöreänä ja teki pysähdysen käyntiaskeleiden kautta.

Pientä tuskastumista oli ilmassa koko tunnin ajan. Hevonen on niin hyvä ja suorittaisi nämä tehtävät naurettavan helposti ja rennosti jos vaan tumpelo satulassa kykenisi ratsastamaan jollain lailla järkevästi. Voi tietysti miettiä sitäkin, missä määrin on samasta ongelmasta kyse myös silloin kun joku vähemmän osaava ja taitava hevonen "ei toimi". Helposti sitä vierittää syytä hevosen niskoille ja toteaa, että kun ei se osaa tai on niin jumissa ja vino ja tasapainoton. Pallen kanssa voi olla varma, ettei mistään tällaisesta ainakaan ole kyse. Sitten on pakko kohdata se ikävä totuus ettei oikein itse osaa ja siksi hevonenkaan ei pysty tekemään mitä pyydetään.

Rauhallinen maastokierros

Tämän viikonlopun maastoon ratsuni oli Aku. Mukana maastossa oli Annen ratsuna uusi tulokas Pave, jota lähdettiin tutustuttumaan maastoihin, joten Aku oli varma valinta turvalliseksi maastoseuraksi. Lisäksi seuraamme liittyi kaksi muutakin ratsukkoa.

Suunnitelmana oli rauhallinen käynti- ja ravilenkki mahdollisimman vähäautoisia reittejä pitkin. Ensin kävimme kävelemässä pelloille aurattuja reittejä seuraten, ja kun täällä kaikki sujui hyvin lähdimme vielä ratsastamaan Kotakankaantietä pitkin ja kävimme tien päässä pienen metsälenkin. Tiellä oli hyvä ravata, ja muuten käveltiin. Vetovuoroa vaihdeltiin niin, että Aku sai mennä keulassa pari pätkää mutta suurimman osan matkaa olimme jonossa toisena. Aku tykkäsi ehdottomasti eniten vetohevosen roolista, ja se oli myös itseni kannalta mukavin paikka. Kun ei ollut ketään edessä saatoin antaa Akun puksuttaa tasaisen reippaasti lähes löysällä ohjalla. Kakkospaikalla Akun vauhtiin joutui puuttumaan enemmän, sillä se olisi halunnut roikkua aivan kiinni edellämenevän hännässä ja yrittää ohikin. Kyllä tällainen hevonen on selvästi tarkoitettu vetopaikalle, mutta tällä reissulla meillä sattui olemaan monta luontaista vetohevosta.

Turvalenkkimme sujui turvallisesti ja hyvin, eli kaikki hevoset menivät nätisti ja rohkeasti eikä niitä autojakaan tullut vastaan. Akun parhaat puolet eli reippaus, tasaisuus ja luotettavuus ovat kyllä maastossa arvossaan. Sainkin matkustella kyydissä hyvin huolettomasti.

Uusi kiva poni

Lauantaina piti päästä lisätunnille ihan vain siitä syystä, että saisin kokeilla tallin uutta tuntiponia. Poni oli Tuomikosken tilalta ostettu Moonlight Menuett eli Kingi, 2002 syntynyt new forest -ruuna ja kokenut opetusponi joka on kuulemma näppärä hyppäämään sekä rata- että maastoesteitä. Olihan se söpökin kuin mikä, ruunivoikko ja kaikkea. Selästä käsin totesin Kingin minulle juuri sopivaksi mittasuhteiltaan ja oikein mukavan muotoiseksi istua. Jalat sai sopivasti ponin ympärille ja pohkeet oikealle paikalle kun poni ei ollut liian leveä muttei myöskään liian pikkuinen.

Aloitimme verryttelyt siirtymisillä. Muodosta ei sen kummemmin tarvinnut välittää, vaan ajatuksena oli, että pyöreys tulee tehtävien kautta jos on tullakseen. Tiesin jo etukäteen, että Kingi ei aivan helposti ala niskasta myötäämään, ja niinpä en antanut sen häiritä että mentiin turpa pitkällä. Tuntuma pysyi kuitenkin aika tasaisena. Siirtymiset Kingi teki mukavan kuuliaisesti, ravista käyntiin se tuli lähes pelkällä istunnalla ja raviin puolestaan lähti pienellä pohjeavulla täsmällisesti. Myös laukat nousivat ketterästi. Kingi liikkui kivasti omalla moottorilla olematta kuitenkaan millään lailla kiireinen, ja kuunteli sekä pidätettä että pohjetta hyvin. Katsomopäädyssä Kingi vielä vähäsen tuijotteli, eli kotiutuminen oli siltä osin kesken. Tuijotteluun ei kuitenkaan liittynyt kummempaa jännittymistä, ja Kingin tapa reagoida vaikutti nimenomaan olevan pelkkä korvat pystyssä katsominen eikä säpsähtely tai pakeneminen. 

Lopputunnin menimme puomitehtäviä. Ensin ratsastimme pääty-ympyröillä kahden maapuomin tai pikkukavaletin yli, ja näiden välille ympyrän kaarelle tuli 3-4 laukka-askelta. Kingillä oli mukavan napakka ja tasainen laukka, joten puomihommat onnistuivat oikein näppärästi. Askel oli helppo saada sopimaan puomille, kun tarvittaessa Kingi otti pyynnöstäni joko lyhyemmän tai pidemmän askeleen. Kaartaminen puomilta toiselle sujui sekin ilman vaikeuksia. Aluksi ratsastin kaaren melko lailla oikaisten, ja väliin tuli säännöllisesti kolme laukka-askelta. Kun aloin tehdä kaaren vähän isompana niin neljä askelta oli myös ihan luonteva ratkaisu. Oikeassa kierroksessa ympyrätehtävä tuntui vähän vasenta helpommalta, uskoakseni siitä syystä että pääsin istumaan paremmin suorassa. Vasemmalle laukatessa tuli pientä kallistelua sisään, mikä hieman nakersi kaarteen ratsastamisen helppoutta.

Toisena puomitehtävänä menimme tuttuja lävistäjiä, joilla oli 17-18 metrin linjat puomilta toiselle. Lävistäjillä tuli luonnollisesti laukanvaihdotkin mukaan kuvioihin. Kingillä nämä välit menivät melko helposti viidellä laukalla pienellä eteenratsastuksella. Lävistäjillä esiintyi kuitenkin ajoittaista kiemurtelua, minkä seurauksena pariin otteeseen otettiin kuudeskin askel mukaan. Molemmat pohkeet olisivat siis saaneet olla napakammin kiinni varmistamassa suoraviivaisen etenemisen ilman mitään harhailuja. Laukanvaihdot tuntuivat olevan Kingillä hyvin hallussa, sillä se vaihtoi lävistäjät päättävillä puomeilla ketterästi ilman sen suurempia ohjeita ratsastajalta. Vasemmasta laukasta oikeaan vaihtaminen tuntui olevan hieman nihkeämpää kuin päinvastoin.

Tunnin jälkeen kävimme vielä kävelemässä ulkona peltolenkin. Tällä pienellä lenkilläkin Kingi käyttäytyi aivan moitteettomasti ja lunkisti, ja sitä tuntui kiinnostavan lähinnä ruokamahdollisuudet. Kaiken kaikkiaan Kingi oli tosi kiva, perustoimiva ja järkevä poni jolla hinkuisin ehdottomasti myös hyppäämään. Loistava täydennys tallin ratsuvalikoimaan minun näkökulmastani, ja veikkaan Kingistä varmaa lasten ykkössuosikkia. Pyöreänä tuntumalla liikkuminen ei taida tulla Kingiltä aivan itsestään, mutta vaikutti siltä että huolellisesti siirtymisiä ja taivutuksia ratsastamalla voisi sekin puoli tunnin mittaan loksahtaa kohdilleen. Toivonpa pääseväni Kingin satulaan pian uudestaan!