lauantai 7. kesäkuuta 2014

Maastoratsastuksen hurmaa

Ensimmäinen varsinainen vuokrauskerta Vakella meni maastoilun merkeissä Annen ja Jetin sekä kahden muun ratsukon seurassa. Omistaja oli kertonut Vaken olevan maastossa leppoisa pappamopo, joten sen kanssa oli huoletonta lähteä maastoon. Kelikin sattui täydellisesti kohdilleen, eli aurinko paistoi täydeltä terältä ja kaikki oli niin kesäistä kuin olla voi. Hakiessani Vaken valtavasta tarhastaan käveli se vastaan sen näköisenä että oli mielellään lähdössä töihin (tai ehkä se vain kaipasi talliin suojaan ötököiltä).

Retkemme alkoi "puskaratsastuksella" pikkupolkuja pitkin, eikä pihasta ehditty kauaskaan kun vastaan tuli hankala oja. Kapealla polulla ei oikein mahtunut kääntymään takaisinpäin, joten tilanne ratkaistiin laskeutumalla hevosen selästä, irrottamalla ohjan toinen pää kuolaimista ja antamalla hevosen tulla pitkän ohjan päässä ojan yli. Vake hoiti tämän tehtävän tyylillä ja ammattilaisen ottein. Sitten takaisin kyytiin ja matka jatkui metsäpolkuja pitkin käynnissä sekä peltoja halkovilla teillä ravaten. Reissun ihanin osuus oli jäkälän koristama mäntykangas, jossa tasainen ja pehmeä hiekka-alusta mahdollisti kunnon laukkapätkän. Päästiinkin laukkaamaan oikein hyvän mittainen pätkä, uskoisin että toista kilometriä. Vake laukkasi tyytyväisen oloisena, mutta oli koko ajan täysin kuulolla ja kontrollissa. Edellä menevistä isommista ja nopeammista hevosista jäätiin vähän jälkeen, mutta se ei Vakea häirinnyt. Kyyti tämän ponin selässä oli tasaista ja turvallista, ja vauhdin hurma liimasi naamalle kestohymyn. Kotia kohti mennessämme otettiin vielä toinen kunnon laukkapätkä pellonreunassa kulkevalla hiekkatiellä.

Maastoreissu oli aivan huippukiva. Vake oli täydellinen maastoratsu joka ei säikkynyt eikä hötkyillyt eikä painanut käsille, vaan eteni tasaisesti ratsastajan toivomaa vauhtia. Muutkin seurueen hevoset käyttäytyivät 110-prosenttisen järkevästi, joten retki oli todella leppoisa ja rentouttava. Jatkossakin on Vaken kanssa maastoilua luvassa suhteellisen säännöllisesti, ja se kyllä passaa minulle paremmin kuin hyvin. Maastot on Tallinmäen ympäristössä todella hyvät ja kun poni on näin mainio maastokaveri niin mukavaahan se on käydä virkistäytymässä tällaisilla retkillä.

2 kommenttia:

  1. Hei! Tässä mukava idea sinulle koulu-/ tyyliesteratsastuskisoihin, kun näytät osaavan editoida hyvin videoita:
    http://www.youtube.com/watch?v=6OYcebkIAT4
    Video pitää katsoa nimenomaan Youtubesta ja laittaa alareunasta Captions on, niin näkyy arvostelut samalla.
    Kiitos ihanasta blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta vinkistä, tämän voisi joskus yrittää toteuttaakin! :)

      Poista