maanantai 2. kesäkuuta 2014

Uusi alku eli ensitapaaminen vuokraponin kanssa

Pari kuukautta sitten korviini kantautui tieto että Tallinmäellä olisi poni vailla vuokraajaa tavoitteellisempaan treenaamiseen ja ehkä kisaamiseenkin, ja ajatus jäi mielen perälle kutittelemaan. Lopulta asia alkoi vaivata niin paljon että pitihän sitä ponia lähteä edes kokeilemaan. Niinpä suuntasin Annen seurassa Tallinmäen maanantai-illan tunnille, ja pääsin "koeratsastamaan" tämän vuokraajaa etsivän ponin eli eestiläisruuna Valemin. "Vake" on niin aikaisemmalla kuin nykyiselläkin omistajalla ollessaan kisannut esteillä, parhaimmillaan 90 cm luokkia aluetasolla, ja ponia kuvaillaan kiltiksi, helpoksi ja turvalliseksi. Juuri tällaisilla ominaisuuksilla varustettua ratsuahan minä kipeästi kaipaankin etenkin esteharjoituksiin, sillä jos katsotaan totuutta silmiin niin Sulo ja ehkä jopa Perakin ovat minulle liian haastavia hevosia hypätä/kisata ja olen viimeaikaisten huonojen kokemusten jälkeen alkanut jännittää (joskus jopa pelätä) hyppäämistä aivan liikaa.

Vaken selkään päästyäni totesin ensimmäisenä että ainakin poni tuntuu oikein passelin kokoiselta. Tällainen noin 147-senttinen poni lieneekin juuri optimaalinen kaltaiselleni 157-senttiselle ikuiselle poniratsastajalle. Alkukäyntien jälkeen lähdettiin liikkeelle ravissa ratsastaen päädyissä ympyröitä keventäen ja pitkillä sivuilla kevyessä istunnassa. Vakella oli oikein tasaiset liikkeet, joten mukana oli helppo olla. Eteenpäin sai välillä hoputella, mutta pyydettäessä Vake kyllä lähti eteen eikä mitään puskemistilanteita päässyt syntymään. Liikkuminen oli ihan rennon oloista mutta aika pitkänä ja matalana mentiin vielä tässä vaiheessa. Ympyröillä asettaessa ja taivuttaessa tuli pientä pyöristymistäkin. Verryteltiin samaan tapaan vielä laukassa, eli kaarteissa ja ympyröillä istuttiin satulassa ja pitkillä sivuilla noustiin kevyeeseen istuntaan. En saanut laukassa tuntumaa ihan tarpeeksi rennoksi, ja Vake tuntui ajoittain turhan raskaalta edestä. Kevyessä istunnassa oli luontevaa mennä mutta perusistunnassa en laukassa saanut palikoita ihan kohdilleen.

Seuraavaksi otettiin pientä estehyppelyä kolmen esteen jumppasarjalla. Molemmat välit olivat yhdelle laukalle, ja esteet pysyivät kavalettikorkeuksissa. Vake lähti laukkaan ihan hyvällä energialla, ja vaikutti että esteille se sai vähän lisää virtaa. Ensimmäisellä hyppykierroksella poni pääsikin hieman yllättämään sillä että lähti imemään esteitä koti reippaammin, vaikka toki myös ajatuksena oli ratsastaa eteen sillä sarjavälit olivat aika pitkät. Kavalettisarja ylittyi ihan sujuvasti, mutta meno oli vähän liikaa sellaista eteenpäin kaatumista matalana ja etupainoisena. Hyvin Vake kuitenkin venytti hyppyihin vaikka välit jäivätkin vähän pitkiksi. Sarjaa hypeltiin muutama kerta molemmista suunnista. Oikeassa kierroksessa laukka tuppasi vaihtumaan vääräksi, eli jotain vinokenotuksia taisin taas onnistua tekemään. Sarjalle lähestyessä säädin kädellä liikaa yrittäessäni lyhentää ponia ja nostaa keulaa ylös, ja ope huomauttikin että käsien tulisi olla lähestymisissä rauhallisemmat. Esteen päällä myödätessä saisin myös kiinnittää huomiota siihen että ranne pysyy suorana eikä käsi taitu mutkalle.

Jumppasarjan lisäksi ei hypätty tänään muuta, vaan lopputunti mentiin sileän harjoituksia. Kuviona oli kierros pääty-ympyrällä, suunnan vaihto ympyrän leikkauksella ja vaihto toiseen päähän missä vastaava ympyrä ja suunnan vaihto ympyrän poikki. Mentiin aluksi käynnissä ja sitten harjoitusravissa. Vake oli hyppelyiden jälkeen mukavasti kuulolla, ja nyt alkoi etenkin ravissa löytyä ihan hyvä meininki. Asetusten kautta ja eteen aktivoimalla Vake pyöristyi ja liikkui aika tasaisessa muodossa. Pientä etuosan raskautta oli havaittavissa, ja parhaani mukaan yritin puolipidätteillä ja kohottavilla pidätteillä ryhdistää etuosaa kuten on viimeaikoina harjoiteltu tunneilla. Pääsääntöisesti ravityöskentely tuntui oikein mukavalta ponin ollessa rento ja avuilla. Istuminenkin oli näin pehmeässä ravissa helppoa vaikka olikin vielä estejalustimet. Vasemmalle kallisteluna ilmenevä vinouteni vaan oli alituinen riesa etenkin vasemmassa kierroksessa, ja tätä vastaan taistelin koko tunnin melko huonolla menestyksellä. Huomasin tunnin aikana myös sen että Vaken pyöreässä selässä satula tuppasi valumaan oikealle, ja tämä on toki ilmiselvä merkki siitä että oma paino on vinossa.

Lopuksi mentiin ympyrä leikkaa -kuviota vielä laukassa, eli tarkoitus oli tehdä suuntaa vaihtaessa laukanvaihto lennossa. En ole koskaan aikaisemmin harjoitellut laukanvaihtoja (edes tällaisia estevaihtoja) ilman minkäänlaisia puomeja tai kavaletteja, ja olinkin aika pihalla siitä mitä vaihdon hetkellä kuuluisi selässä tehdä. Ajattelin kuitenkin tehtävän olevan Vakelle tuttu, ja yritin vihjailla sille vaihdosta kääntämällä mahdollisimman selkeästi uuteen menosuuntaan, antamalla merkin sisäpohkeella ja siirtämällä painoa uuden suunnan puolelle. Vake tosiaan tiesi homman juonen, joten hyvin epämääräisistä avuista huolimatta se vaihtojakin teki. Välillä vaihdettiin kyllä ihan ravin kautta jos ei laukan energia ollut riittävä. Varsinkin oikeasta vasempaan vaihtaessa ilmeni turhaa jarruttelua ja "paikallaan pomppimista" vaihtoa tehdessä, mutta saatiin sentään joku vähän eleettömämpikin vaihto tehtyä. Kivaa että kerrankin pääsi tällaista juttua vähän harjoittelemaan, ja hienoa että Vake estevaihdot osaa. Esteradalla näppärästi onnistuvat vaihdot ovat ehdottomasti hyödyllinen juttu.

Vake osoittautui kaikin puolin oikein mukavaksi ja mutkattomaksi kaveriksi. Yleisvaikutelmana oli erittäin tolkku ja yhteistyöhaluinen poni. Etukäteen olin kuullut Vaken olevan turhankin rauhallinen, mutta onneksi kyseessä ei ollut mikään mahdoton tahmailu vaan Vake kyllä reagoi pohkeesta eteen ja raipan kosketuksiin hyvinkin herkästi. Moottoria siis joutuu hieman herättelemään, mutta tämä herättely vaikuttaisi onnistuvan suhteellisen helposti. Pienet esteet saivat Vaken selvästi vähän innostumaan ja reipastumaan, eli vaikutti siltä että hyppäämisestä tämä poni kyllä tykkää. Työstettävää toki tulee varmaan olemaan ainakin siinä että Vaken saa liikkumaan ryhdikkäämpänä ja lyhyempänä. Ensivaikutelman perusteella olin saman tien valmis sopimaan Vaken "vuokraamisesta". Sovittiin että alan käydä maanantaisin tällä samalla tunnilla, jolla useimmiten hypätään, ja lisäksi käyn viikonloppuisin ratsastamassa ponin yhtenä päivänä itsenäisesti. Olen vakuuttunut siitä että lunki, luotettava ja osaava Vake on minulle juuri sopiva valinta elämäni ensimmäiseksi vuokrahevoseksi, ja ajatus siitä että minulla on tällainen "oma" treenikaveri jolla pääsen säännöllisesti ratsastamaan tuntuu tosi kivalta! Toivotaan että yhteistyö lähtee sujumaan niin mukavasti kuin mitä tämän testikerran perusteella uumoilen, ja että kehitykseni ratsastajana lähtee tämän myötä aallonpohjasta uuteen nousuun.

3 kommenttia:

  1. Ihanaa, että olet löytänyt itsellesi mukavan vuokraponin! Onnittelut!

    VastaaPoista
  2. Kivalta kuulostaa vuokraheppa. :) Paljon mukavia oppimisen hetkiä ja hauskaa kesää!

    VastaaPoista
  3. Kiitos Anu ja Annemari! Tämä tuntuu nyt niin sopivalta hevoselta minulle että olen ihan täpinöissäni. Tuskin maltan odottaa huomista kun pääsen Vaken kanssa ensimmäiselle maastoreissulle :) Sekin tässä on niin kivaa että kaverillani Annella on vuokrahevonen samalta tallilta, joten päästään heppailemaan vuokrapolleillamme yhdessä.

    VastaaPoista