Herkkä ja haastava Roosa

Sunnuntain tunnilla oli tällä kertaa väljää sillä mukana oli vain neljä ratsukkoa. Yllätyksekseni sain pitkästä aikaa Roosan, jolla on aina kiva mennä vaikka poikkeuksetta meillä onkin tavannut olla erinäisiä kommunikaatio-ongelmia.

Tunnin aiheena oli volteilla kääntäminen ja etuosan hallinta. Volttien ratsastaminen aloitettiin käynnissä, ja tehtävänantona oli keskittyä pitämään hevosen kaula suorassa ilman "pullistumia" kummallekaan sivulle sekä kääntämään etuosaa ulkopohkeesta. Ensimmäinen haaste oli kuitenkin saada Roosa etenemään käynnissä aktiivisesti ja pohkeeseen vastaten, sillä alkuun ei poni tuntunut reagoivan lainkaan. Tuntien Roosan herkkyyden istunnalle yritin istua aivan hiljaa samalla kun käytin pohjetta, ja epäilytti lähteä käyttämään kovin voimakkaita apuja sillä pelkäsin että syy hidastelulle kuitenkin oli jokin jarruttava tekijä omassa istunnassa. Ravissa oli ensin sama juttu, mutta tilanne ratkesi sillä että lyhensin jalustimia yhdellä reiällä ja sain näin jonkin olennaisen istuntapalikan kohdalleen. Jalustimien säädön jälkeen Roosa alkoikin edetä ja reagoida ravissa ihan mukavasti, mutta käynnissä jumittiin vielä toiseenkin suuntaan.

Huolellinen keskittyminen volteilla ulkoapuihin osoittautui varsin toimivaksi keinoksi saada Roosa suoristumaan sekä apujen väliin. Tuppasin kääntymään omasta vartalosta liikaa sisäänpäin, mutta kun sain tätä korjattua parani ulkouolen tuki ja ponin suoruus välittömästi. Kunhan maltoin ihan kaikessa rauhassa ajatella koko etuosan kääntämistä sekä samalla ylläpitää liikkeen aktiivisuutta koettiin volteilla mukavia pyöreitä hetkiä jolloin Roosan liikkuminen tuntui oikein hyvältä. Ope kehotti volteilla aktivoimaan Roosan selkää paremmin käyttöön, ja olin aika hyvin tuntevinani ne hetket jolloin ponin selkä kohosi ylöspäin ja vatsalihakset alkoivat työskennellä. Tuntuma pysyi tällöin mukavan tasaisena ja pehmeänä muttei kuitenkaan mennyt tyhjäksi. Istunnan kanssa sai olla tarkkana, sillä Roosa reagoi hyvin pieniinkin muutoksiin lantion asennossa. Onneksi Roosan pehmeät liikkeet sekä kapea runko helpottivat oman kropan hallintaa niin että sain istuttua tavallista nätimmin sekä pidettyä lantion oikeassa asennossa ja joustettua melko pehmeästi liikkeen mukana. Toisaalta onnistuin Roosan istuntaherkkyyttä jonkin verran hyödyntämäänkin niin että saatoin tehdä puolipidätteitä ihan vain vatsalihaksilla. Kerrankin pääsi tekemään tällaista hienosäätöä kun hevonen oli mallia jonka selässä pystyn suunnilleen korrektisti istumaan sekä lisäksi istuntaan herkästi reagoivaa sorttia.

Ravityöskentelyn päätteeksi Roosa toimi varsin mukavasti ja kevyillä avuilla, mutta kun pidettiin välissä pieni tauko palattiin taas jumitusasteelle. Seuraavaksi oli tarkoitus työstää vasenta laukkaa pääty-ympyrällä, mutta ei meinattu päästä laukkaan alkuunkaan kun Roosa oli nyt lopettanut kaiken reagoinnin pohkeeseen. Raippaan tuli reaktiona pientä takapään nakkelua, joten kovin paljon en raippaa tohtinut käyttää. Lopulta sain Roosan hoputtetua raville, mistä nosto sitten onnistui. Pienikin istunnan heilunta laukassa tosin sai Roosan pudottamaan laukan pois. Kun jumituttiin jälleen käyntiin ja aloin käskeä raipalla eteen niin Roosahan rupesi oikein vinkumaan ja yllätti heittämällä astetta äkäisemmän pukin. En ollut oikein varautunut tähän, joten löysin itseni satulan edestä ponin kaulalta haroen niskavilloista tukea. Roosan jatkaessa etenemistä käynnissä sain kuitenkin hilattua itseni takaisin satulaan sen sijaan että olisin liukunut kaulalta maahan asti.

Kaulallakeikkumisepisodin jälkeen sain Roosan hoputeltua työläästi ravin kautta laukkaan, jossa se sitten eteni mukavan sujuvasti kunhan vain keskityin istumaan hiljaa ja lantio pystyssä. Laukan hyvän energian sekä ulkoavuilla tarjoamani tuen ansiosta Roosa pyöristyi tuntumalle kauniisti ja yhtäkkiä oltiin kuin ei mitään ongelmia olisi koskaan ollutkaan. Vasemmassa laukassa koettiinkin ehdottomasti tunnin parhaat hetket. Toki sain ratsastaa kieli keskellä suuta niin etten vahingossa päästänyt istuntapakettia herpaantumaan ja sitä myötä jarruttanut laukkaa pois, ja pohkeella ja kevyellä raipalla sai ajoittain hieman uudelleenaktivoida takajalkoja.

Laukattiin ympyrällä myös vielä oikealle. Tähänkin suuntaan oli laukkaan pääseminen aika haasteellista, ja saatettiin helposti kävellä tai ravata monta ympyräkierrosta ennen kuin onnistuin pyytämään nostoa tavalla jota Roosa suvaitsi ymmärtää. Raippaa en nostoissa oikein viitsinyt käyttää kun heti olisi ollut pukkia luvassa, mutta laukkaan päästyämme pystyin kyllä käyttämään raippaa aktivointiin. Oikeassa laukassa eivät palaset loksahtaneet paikoilleen yhtä hienosti kuin äsken vasemmalle, vaikka hetkittäin ihan mukavaa pyöreyttä löytyikin. Tuntuma vaan jäi raskaamman oloiseksi. Pientä kevenemistä ja suoristumista oli havaittavissa kun open ohjeistamana hellitin sisäohjasta johon huomaamattani olin jäänyt vähän roikkumaan.

Olipahan jälleen avartavaa mennä Roosalla. Tämä poni voi toimia kauniisti aivan pienimpiin apuihin reagoiden mutta saman tunnin aikana myös heittäytyä täysin kuuroksi silloin kun vetää herneen nenään istunnan tai apujenkäytön virheistä. Ainakin huomaa kuinka pienillä asioilla voi olla valtava merkitys siinä pelaako kommunikaatio hevosen kanssa lainkaan. Sen verran onnistuneita hetkiä koettiin sekä ravissa että vasemmassa laukassa että uskoisin tämän olevan paras tuntini Roosan kanssa tähän asti. Jotain siis tein jossain kohtaa oikeinkin. Laukannostoissa on koettu aivan samat ongelmat jumittumisineen ja pukitteluineen joka ikinen kerta, joten ei mitään uutta auringon alla sen suhteen. En vaan oikein tiedä mikä siinä nostossa on perimmäinen ongelma, sillä nytkin yritin pitää istunnan täysin hiljaa paikoillaan ja käskeä laukkaan pelkällä pohkeella. Ehkä kuitenkin istunnassa tapahtuu laukkapohkeita antaessa sen verran muutosta että Roosa iskee heti jarrut pohjaan ja alkaa protestoida. Selvää on että apujen ja istunnan ollessa korrektit Roosa kyllä nostaa laukan oikein kuuliaisesti ja kiukuttelematta.

Hidastelusta huolimatta voitto

Ensimmäinen kisastarttini Elmon kanssa käsitti 60 cm luokan arvostelulla 367.1. Keskiviikon kenraaliharjoituksen jälkeen jännitti aika lailla vaikka estekorkeus ei huima ollutkaan. Huokaisin helpotuksesta kun radalla oli ainoastaan kaksi okseria jotka eivät olleet edes maksimikorkeudessa. Sen sijaan rataan toi haasteellisuutta kaikkiaan seitsemän(!) laukanvaihtoa. Elmo hyppäsi alle yhden radan 50 cm luokassa, ja ilahduttavasti suoritti sen virheittä ja helpon näköisesti. Verryttelyssä Elmo vaikutti aluksi etenevän tavallista sujuvammin, mutta pian vauhti hiipui enkä saanut laukkaan sellaista terävyyttä ja energiaa kuin olisin toivonut. Verryttelyesteet kuitenkin hypeltiin ilman isompia ongelmia joskin ajoittain hieman veltosti. Oikealle lavalle oli tavalliseen tapaan vähän tunkua.

Lähtövuoromme koitti luokassa ensimmäisenä. Elmo lähti liikkeelle ihan terävän oloisena ja ensimmäiselle esteelle lähestyimme mielestäni suhteellisen hyvässä peruslaukassa. Ensimmäinen hyppy oli silti innoton ja Elmo kolautti puomiin sitä kuitenkaan pudottamatta. Laukkaa jouduttiin heti vaihtamaan ravin kautta mikä rikkoi rytmiä. Kakkoseste hypättiin läheltä pienellä hypyllä ja jälleen ravailtiin kaarteen läpi laukkaa korjaillen. Kolmonen ylittyi sujuvasti, mutta vaikka nyt päästiinkin etenemään myös seuraava kaarre kokonaan laukassa sai Elmoa hoputella jokseenkin tuloksettomasti eteen. Neloseste ylittyi pienellä hypyllä, ja taas korjailtiin myötälaukkaan ravin kautta. Vitoselle saatiin hieno iso hyppy hyvästä paikasta ja vihdoin perusradan ainoa onnistunut laukanvaihto. Ensimmäisen vaiheen viimeiset kaksi estettä ylittyivät hyvistä paikoista ja helpon oloisesti, mutta seiskalla Elmo pääsi vaihtamaan väärän laukan (mitäs annoin liirata oikealle lavalle) ja niinpä aloitimme toisen vaiheen "tyylikkäästi" ravissa. Kaiken lisäksi Elmo yritti nyt tunkea oikealle halutun suunnan ollessa vasen, joten pieni paniikki iski kun kakkosvaiheen kello oli jo käynnissä. Tässä kaarteessa sekoiltiin niin että keikahdin aivan etunojaan ja takaisin laukkaan päästiin vasta pitkällä viiveellä. Lopulta vielä pudottiin laukasta takaisin raville ja hypättiin kasieste ravista. Menihän se niinkin ja tultiin ihan myötälaukkaan alas. Hitaan vauhdin etuna oli että saatoin kätevästi kääntää Elmon oikoreitille vitos- ja kutosesteiden välistä. Näin säästettiin aikaa ysille ratsastaessa, mutta harmillisesti ysillä ei laukanvaihto onnistunut ja taas korjattiin usean raviaskeleen kautta. Kympille onnistuin kuitenkin kääntämään aika pienesti, ja radan kaksi viimeistä estettä suoritimme sujuvasti hyvistä paikoista hypäten ja kympillä onnistuneesti laukkaa vaihtaen.

Maalilinjan ylitettyämme olin kohtuullisen tyytyväinen Elmoon sekä suoritukseemme, sillä olivathan kaikki esteet ylittyneet varman oloisesti eikä hankalia kuskin tasapainoa horjuttavia hyppyjä tullut lainkaan. Luonnollisestikin heikkoutena oli paitsi hidas perustempo myös tarve korjailla laukkoja joka välissä ravin kautta, mutta onnistuimme sentään edes kahdessa radan seitsemästä laukanvaihdosta esteen päällä. Toisen vaiheen aloitus ravailemisineen ja kiemurteluineen oli radan notkahduskohta, ja ylipäänsä olisin toivonut parempaa sujuvuutta ja imua esteille. Olin jokseenkin vakuuttunut ettei sijoituksille olisi näin hitaalla suorituksella asiaa, ja yllätyin melkoisesti kun meidät kutsuttiinkin palkintojenjakoon luokan voittajana! Hitaan vauhdin ansiosta pystyin siis kääntämään sen verran näppärästi esteeltä toiselle että mikä tempossa hävittiin se voitettiin takaisin pienillä teillä - suorituksemme oli siis "piilonopea". Kahdentoista ratsukon luokassa kärkikolmikon ajat mahtuivat yhden sekunnin sisään, joten aikavertailu oli tiukka ja taisipa tänään tuurikin olla puolellani kun sekunnin kymmenykset olivat juuri meille suosiolliset. Sinivalkoisen ruusukkeen kävin hakemassa palkintojenjaosta jalan, sillä luokan ensimmäisenä startattuamme olin jo vienyt Elmon talliin. Kunniakierros jäi siis tällä kertaa välistä. 



Voitto on tietysti aina voitto, olkoonkin vain 60 cm luokasta, joten ensimmäinen yhteinen kisastarttimme onnistui ainakin sijoituksen puolesta reilusti yli odotusten. Seuraavaksi sitten tähtäin Elmon kanssa 70 cm ja 80 cm luokkiin, mutta se vaatii ehdottomasti että laukan energia ja eteenpäinpyrkimys saadaan ensin paremmaksi. Kuudenkympin esteet voi vielä hypätä näin hitaallakin menolla, mutta puomien noustessa ei tämä vauhti riitä alkuunkaan. Kunhan aktiivisuusongelma vain ratkeaa niin Elmosta saa kyllä mitä parhaimman kisakaverin, sillä onhan se aivan ihanan järkevä ja mutkaton poni joka ei turhista hermoile. Mukavasti sujuneet ensimmäiset kisat tietenkin vain kasvattavat intoani treenata yhdessä Elmon kanssa sekä lisäävät uskoa siihen että kyllä meistä voisi kehittyä ihan toimiva esteratsukko.

Ongelmallinen okseri

Viimeiset treenit Elmon kanssa ennen sunnuntain estekisoja! Tänään hypeltiin ihan tavallisia rataharjoituksia maltillisen kokoisilla (60 cm ja alle) esteillä.

Elmo ei tänäänkään lähtenyt liikkumaan mitenkään erityisen virkeästi vaan eteenpäin sai hoputella sekä ravissa että laukassa. Laukassa piti myös varoa ettei Elmo lähtenyt painumaan liian matalaksi eli tavoitteena oli edestä ryhdikäs ja terävä liikkuminen. Tavoitetta ei ihan saavutettu vaan aika laiskan oloiseksi laukka jäi, mutta elättelin toiveita että estetehtävien myötä Elmo reipastuisi.

Aloitettiin hyppääminen yksittäisellä lävistäjäpystyllä vasemmasta oikeaan laukkaan vaihtaen. Elmo lähti mielestäni etenemään kohtuullisen mukavasti ja lähestymiset olivat ihan asialliset, mutta silti hypyt jäivät hieman hitaiksi. Vaihtoa ei tällä esteellä saatu onnistumaan koko tunnin aikana, sillä oikea pohje ei ollut ihan kunnolla läpi ja Elmo kaatui voimakkaasti oikealle lavalle niin hypyssä kuin sen jälkeenkin. Ope vinkkasi muistuttamaan lähestymisissä raipalla oikealle lavalle että eipäs tungeta tänne, mutta tästäkään ei ollut apua.

Seuraavaksi hypättiin kahden pystyn suhteutettua linjaa kuudella askeleella. Tämän tehtävän suoritimme molemmilla hyppykierroksella oikein sujuvasti ja helposti. Edelleen Elmoa sai hieman kannustaa eteen, mutta laukka sujui jo kohtalaisen hyvin ja ponnistuspaikkakin sattui kohdalleen kuin itsestään. Väli oli kuudella askeleella juuri sopiva ilman sen suurempia eteenratsastuksia tai kiinniottoja.

Yksittäisenä tehtävänä hypättiin vielä pieni pysty (4) lävistäjällä oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen sekä perään matala porttieste (5). Näköjään laukanvaihto oli tänään helpompi näin päin, sillä Elmo vaihtoi lävistäjällä aika lailla itsestään. Tuttu portti ei Elmoa ihmetyttänyt joten koko tehtävä sujui vaivattomasti. Näin pienillä esteillä saatoin ratsastaa varsin rennolla mielellä ja hätäilemättä.

Lopuksi hypättiin kahteen kertaan päivän rataa. Suhteutetun linjan eka este muuttui nyt 60 cm korkeaksi okseriksi, joka osoittautui meille hieman pulmalliseksi esteeksi. Aloitimme ensimmäisen ratakierroksen hieman laiskalla hypyllä ykkösesteelle laukkaa vaihtamatta, ja kaarteessa okserille en saanut Elmoa tarpeeksi aktiiviseksi. Ponnistuspaikka ei täsmännyt ja ajauduttiin pikkuaskeleella ihan juureen. Seurauksena oli hidas ja ylöspäinsuuntautuva pomppu joka keikautti satulassa eteenpäin pois tasapainosta. Jos oltaisiin oltu kisaradalla niin olisin pystynyt jatkamaan kolmoselle, mutta nyt käänsin pois sillä halusin ennemmin uusia okserin ja ratsastaa linjan sujuvasti. Aktivoin Elmoa pohkeella ja raipalla eteen, ja kun taaskaan ei ponnistuspaikka passannut niin odotin Elmon hyppäävän taas läheltä. Sen sijaan Elmo yllättikin hyppäämällä kaukaa ja vieläpä aivan liioitellun korkealle. Tässä jänisloikassa  heilahdin jo niin että meinasin oikeasti tippua, mutta pysyinpä kyydissä kuitenkin ja ei muuta kuin uudestaan okserille open evästäessä painamaan kantapäät alas ja istumaan pystyssä. Taas jäätiin hieman kauas mutta hyppy ei ollut aivan niin överi ja olin itse paremmin varautunut. Niinpä pysyin ihan kohtuullisesti mukana, mutta esteen jälkeen mentiin vähän vinoon niin että linjasta tuli mutkitteleva. Loppurata kuitenkin sujui ongelmitta ja laukkakin vaihtui nelosella hienosti.

Onneksi saatiin tulla vielä toinen ratakierros, jonka suoritimme sujuvammin. Ykkösellä jäi laukka edelleen vaihtumatta, mutta okserille tultiin nyt reippaammin ja vaikka vähän lähelle mentiinkin niin hyppy oli ihan asiallinen ja pysyin tasapainossa. Myös loput esteet sujuivat ihan näppärästi onnistuneilla lähestymisillä, joskin laukka jäi nelosella vaihtumatta ja läpi koko radan olisi Elmolta toivottu hieman parempaa reagointia pohkeeseen ja imua esteille.



Siinä missä vielä ennen tätä tuntia hieman pohdin olisiko B-merkin esterata sittenkin ollut meille 60 cm luokkaa sopivampi niin en mieti enää. Kuudessakympissäkin okserit voivat näemmä tuottaa hankaluuksia, joten ei tämä korkeus ole meille mitenkään liian helppo. Ei varmastikaan kannata kovin pieniä teitä lähteä ratsastamaan ja hidashan tämä meidän perustempokin on, joten tuskin tullaan viemään tikkareita yhdeltäkään lapsukaiselta. Suorastaan jännittää selviänkö kisaradan läpi kyydissä pysyen, ei nimittäin yhtään huvittaisi taas tippua kisoissa. Pitää vaan ratsastaa oksereille tosi huolella niin että päästäisiin riittävän sujuvassa tempossa sopivaan ponnistuspaikkaan, ja sitten jos käykin köpösti ja paikka jää huonoksi niin ei muuta kuin kantapäät alas, katse ylös ja vaikka vähän harjastakin kiinni eikä mitään sukelluksia. Jos nyt optimistisesti ajatellaan niin pysyinhän tuota kyydissä tänäänkin, ja tämän hankalampia tehtäviä ja tilanteita ei radalla pitäisi tulla vastaan. Toivotaan kuitenkin että kisatunnelma saa Elmoon sopivasti lisää virtaa.

Koulukisavalmistautumista

Kuun lopulla olisi tarkoitus mennä Sulolla koulukisoissa helppo C -tasoinen tutustumisluokan kouluohjelma, ja sitä silmällä pitäen tänään treenailtiin tunnilla kyseistä rataa. Vähän älyttömältähän se tuntuu mennä kisoihin kun ei kouluratsastuksen saralla yhteistyö vieläkään ole kovin sujuvaa, mutta kisakokemusta kannattaa varmaan aina hankkia vaikkei menestymistoiveita voikaan elätellä. Eipähän tarvitse kokea sitä pettymystä että hyvinsujuneiden harjoitusten jälkeen kisoissa ei homma toimikaan.

Ehdin tällä kertaa pitää kotona ihan hyvän venyttelytuokion juuri ennen tallille lähtöä, mutta eipä siitä juuri mainittavaa hyötyä vaikuttanut olevan. Aivan raviverrytelyn aluksi ope käski jäämään ympyrälle sekä antamaan Sulolle ohjat pitkäksi ja rentouttamaan hartiat. Saadessaan pitkän ohjan Sulo rentoutui saman tien ja laski päänsä alas. Satulassa oleminen ja istuntapalikoiden hallinta muuttui heti helpommaksi kun hevonen ei enää liikkunut pää taivaissa ja selkä alhaalla. Haasteena olikin sitten säilyttää sama rentous niin ratsastajassa kuin hevosessakin myös siinä vaiheessa kun palattiin ohjastuntumalle - ei ihan onnistunut mutta sentään pari lyhyttä myötäämistä ravissa koettiin. Joka tapauksessa kokeilun opetus on että parempi lähteä liikkeelle rentouden kautta kuin väkisin hevosta pakettiin pakottaen, vaikka luonnollisestikin rentouteen ja pehmeyteen olisi saatava yhdistettyä myös sopiva jämäkkyys jolla asioiden suorittamista hevoselta vaaditaan. Jollain tavalla olisi vaan saatava rikotuksi se noidankehä jossa hevonen liikkuu jännittyneenä hirvenä siksi että istunta leviää ja käsi ei pysy vakaana, kun taas istunta leviää ja tuntuma ei säily tasaisena siksi että hevonen liikkuu täysin väärinpäin. Ensimmäinen palikka tämän tilanteen purkamisessa voisi tosiaan olla ihan vain houkutella Sulo laskemaan päätä alemmas vaikka sitten pitkällä ohjalla.

Laukassa oli jälleen vähän helpompaa, tosin oikealle ongelmana olivat asetus ja taipuminen joita sai pyytää Sulolta aika tomerasti. Pyöreyttä löytyi oikeassa laukassa hetkittäin kun maltoin pitää oikeasta ohjasta vastaan ja myödätä oikea-aikaisesti Sulon antaessa asetukseen periksi. Toisaalta ei voinut jäädä liian voimakkaasti kiinni sisäohjaan tai tuloksena oli vain jännittyminen. Ope muistutteli pitämään käden hiljaa ja tarkkailemaan hevosen korvista että pää pysyy paikallaan eikä heilu puolelta toiselle. Vasempaan kierrokseen laukatessa oikea lapa oli helpompi kontrolloida sen jäädessä ulkolavaksi, ja kun sain ulkoavuilla etuosaa suoristettua alkoi Sulo heti kulkea kauniin pyöreänä. Vasemmassa laukassa sai sekä ulko-ohjalla että -pohkeella tarjottua Sulolle hyvän ja vakaan tuen jolle pyöristyä, kun taas oikealle laukatessa tällainen ulkopuolen tuki jäi selvästi puuttumaan Sulon kaatuessa sisäänpäin oikealle lavalle.

Verryttelyjen jälkeen suoritettiin kukin vuorollaan tutustumisluokan rata. Ratsukoita oli tunnilla vain kolme joten rata ehdittiin ratsastaa kahteen kertaan. Ohjelmaa ratsastaessa pääongelmaksi nousi Sulon hitaus reagoida pohkeeseen sekä luonnollisestikin nenä ylhäällä ravaaminen jolloin istuminen ja hevoseen vaikuttaminen oli hankalampaa. Liikkumiseen ja reagointiin olisi kaivattu lisää aktiivisuutta, vaikka kaikki tehtävät ihan korrekteissa pisteissä onnistuimmekin suorittamaan. Nopeampi apuihin reagointi olisi kuitenkin parantanut kokonaisuutta. Etenkin laukannostot olisivat saaneet olla napakampia ja nopeampia, ja keskiravilävistäjällä olisi ollut varaa venyttää askelta eteen paljon rohkeammin. Laukkaympyrät olivat ennalta-arvattavasti bravuurimme, niillä Sulo pyöristyi ja esitti kaunista laukkaa. Oikealle tosin piti asetusta edelleen vaatia aika napakasti. Siirtymisissä alaspäin ratsastin helposti turhan voimakkaan pidätteen minkä seurauksena Sulo jarrutti liikaakin, eli näissä pitää olla tarkkana. Laukkalävistäjällä en saanut laukkaa säilytettyä ihan uralle asti vaan molemmilla ratakierroksilla tipahdettiin raville askel tai pari turhan aikaisin.

Jos samanlaisen radan esitämme kisoissa niin ei voi kyllä huippupisteitä tai palkintoja odottaa, mutta toisaalta ei tarvitse hävetä silmiä päästään (kun kysessä kuitenkin vain se helppo C -luokka). Sulon edesottamuksia kisaradalla on vähän hankala ennustaa, sillä se voi kuulemma päivästä riippuen olla joko vähän tahmea tai liian kiireinen ja jännittynyt. En kuitenkaan usko että samanlaista jumittumista koetaan kuin mihin olen Jussilla kisatessa tottunut. Verryttelyssä kannattaa varmaan painottua laukan ratsastamiseen jotta saan Sulon pyöreäksi, rennoksi ja aktiiviseksi sen sijaan että väkisin yrittää hinkuttaa harjoitusravia ja nykiä hevosen päätä alas. Käyntiväistöt voisivat myös olla ihan toimiva tehtävä, sillä niiden kautta sain tänään omaa vuoroa odotellessa Sulon ajoittain paremmin avuille. Vähän mietitytti miten kannukset mahtaisivat Suloon vaikuttaa ottaen huomioon että pohje on harjoitusravissa "vähän" levoton. Ratkaisin sitten asian niin että päästyäni  kotiin menin ja tilasin saksalaisesta nettikaupasta nupittomat valekannukset. Uskoisin että Sulo liikkuu radalla ilman kannuksilla tökkimistäkin, ja kun ei harjoitusravissa näköjään osaa istua pohkeiden heilumatta niin ehkä tällaisella varustekikkailulla voidaan välttää tarpeettomat jännittymiset. Onhan se noloa kun istunta on niin epävakaa että arveluttaa pitää edes pallopäisiä ponikannuksia, mutta en kyllä suostu laittaamaan koulukisaamista jäihin seuraaviksi 20 vuodeksi kunnes olen saanut istunnan kuntoon. Kyllä meidän heikkolahjaistenkin pitää saada osallistua edes seurakisoihin.

Sukeltaja-apinan paluu

Esteharjoitukset jatkuivat Elmon kanssa, tällä kertaa ulkokentällä. Keskiviikolta tuttu kolmen minikavaletin sarja ympyrällä oli tänäänkin ohjelmistossa, ja aloitettiin raviverryttely näiden yli ravaten. Elmo vaikutti aika nihkeältä ja eteenpäintyönnettävältä, ja luonnollisestikin unohduin liikaa puskemaan pohkeella sen sijaan että olisin napakammin herätellyt Elmon reagoimaan.

Laukassa verryteltiin hetken aikaa kenttää ympäri sekä ympyräkavaletteja kevyessä istunnassa ylittäen. Laukassa Elmo lähti aluksi etenemään aktiivisemmin, ja pariin kertaan päästiin kavalettien yli oikein sujuvasti. Sitten paras energia vähän hiipui ja Elmo alkoi laahata takajalkoja tiputtaen lähes raville kavalettien päällä. Aktivoin raipalla eteen ja kyllähän Elmo vastasi, mutta jatkuvaa tarkkailua vaadittiin jotta aktiivisuus säilyi. Muutaman minuutin laukkapätkällä oli jo oma kunto koetuksella, sen verran paljon sai selässä tehdä töitä.

Annelle  kiitos ratapiirroksesta.

Seuraavaksi hypättiin kahden ristikon kääntämistehtävää aloittaen lävistäjäristikolla (numero 3) oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen ja jatkaen toiselle ristikolle vasemmassa laukassa (numero 2 toisin päin). Oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaminen oli nähtävästi haastavampaa kuin keskiviikkona testailtu vaihto vasemmasta oikeaan, joten kummallakaan kahdesta hyppykierroksesta ei laukka lävistäjäesteellä vaihtunut. Oma keskittyminen meni jopa näin matalilla esteillä täysin ponnistuspaikan jännittämiseen, ja niinpä johtaminen jäi unohduksiin. Elmon takaosa tuntui edelleen vähän hitaalta ja niinpä hypyt eivät olleet niin sujuvia kuin olisi toivonut.

Seuraava tehtävä sisälsi ympyräkavaletit, pienen pystyn (4) vasemmassa laukassa sekä tästä pitkän kaarevan tien n. 60 cm okserille (5) jolta oli tarkoitus kaartaa edelleen vasemmalle. Elmo alkoi nyt olla paremmin hereillä, joten laukka eteni melko sujuvasti ja näin hypytkin hoituivat luontevammin. Okserilla kuitenkin oikea lapa pääsi karkuun, jolloin laukka vaihtui oikeaksi.

Hypätyt tehtävät yhdistettiin vielä pieneksi radanpätkäksi (kuva). Nelospysty nousi nyt 60 cm:iin ja okseri 70 cm:iin. Tämä tehtävä sujui ihan kohtuullisen mukavasti, sillä Elmon energiataso sekä pohkeeseen reagointi olivat jo paremmalla tolalla. En vaan osannut istua tarpeeksi hiljaa ja eleettömästi, vaan jäin tuuppaamaan istunnalla eteenpäin niin esteille tullessa kuin niiden väleissä. Ope muistuttelikin pitämään sekä istunnan että käden hiljaa ja sen sijaan käyttämään tarvittaessa raippaa. Joka tapauksessa ympyräkavaletit ja ristikot ylittyivät nätisti hyvistä paikoista, ja kolmosristikolla jopa laukka vaihtui nyt kun liikkeessä oli enemmän imua. Myös pystylle ja okserille päästiin hyviin paikkoihin, mutta okserilla heittäydyin hyppyyn aivan liikaa (kyllä se 70 cm okseri näytti niin hurjan isolta!) ja niinpä keikahdin alastulossa hiukan eteenpäin. Elmo käytti tietenkin tilanteen hyväkseen ja lähti karkuun oikealle okserin jälkeen, eikä näin ollen saatu sujuvaa kaarretta tehtävän päätteeksi.

Lopuksi tultiin vielä erikseen pystyä sekä okseria. Pystylle päästiin edelleen mukavalla lähestymisellä, mutta okserille ei nyt ponnistuspaikka natsannut. Taisin sitä paitsi liikaa säätää niin kädellä, pohkeella kuin istunnallakin vielä pari askelta ennen estettä. Jätin ratkaisun Elmolle, joka otti esteen eteen vielä pikkuaskeleen. Olin taas kellahtamassa liikaa eteenpäin, ja niinpä hyppy keikauttikin aika tehokkaasti pois tasapainosta. Esteen jälkeen Elmo pääsi tietenkin livistämään oikealle kuskin könöttäessä kaulalla. Tultiin uudestaan vielä pelkkä okseri, jolle onneksi saatiin vielä onnistuneempi suoritus tunnin päätteeksi. Elmo liikkui nyt mukavasti eteen ja päästiin hyvään ponnistuspaikkaan. Itse kuitenkin sukelsin taas hyppyyn heittäen omaa painopistettä eteenpäin ja pois jalustimilta, ja laukkakin vaihtui jälleen oikeaksi (oma paino hypyissä kenties oikealla?). Näköjään Elmon kyydissä tulee näitä sukelteluja aivan erityisesti harrastettua, joten ei ihme jos hypyissä tuntuu vähän hankalalta olla mukana. Pitäisi vaan malttaa odottaa hyppyyn lähtöä paremmin, sekä keskittyä pitämään oma painopiste riittävän takana ja jalat paikoillaan. Ei nämä esteet nyt oikeasti ole niin isoja että tarvitsee tällä lailla heittäytyä mukaan.



Tämän tunnin perusteella on vähän epävarmemmat fiilikset lähteä Elmon kanssa kisoihin. Ongelmana tuppaa olemaan laukan jääminen liian hitaaksi ja sen seurauksena hitaat ja hankalat hypyt, ja näemmä myös ohjauksessa voi ajoittain olla haasteita. Onneksi sentään tunnin loppua kohti Elmo heräsi jo liikkumaan paremmin, ja silloin kun imua löytyy niin kyydissä on kyllä kiva olla. Suurin ja turhauttavin pulma on etten osaa olla kyydissä nätisti ja eleettömästi vaan lähestymisissä tuuppaan ja hyppyihin sukeltelen niin että ihme kun en vielä tullut nenälleni alas. Kokeneemmilla automaattihevosilla hypätessä sitä voi aina kuvitella osaavansa homman, mutta Elmon kaltaisten ratsujen kyydissä totuus paljastuu armotta. Ehkä me 60 cm rata saatetaan vielä selvitä läpi kunhan Elmo ei vaan hyydy ja itse en ala hypätä ennen hevosta. Vaihtoehtoluokkana olisi B-merkin esterata, mutta piiiitkät 70 cm okserit kisaradalla eivät tunnu oikein hyvältä idealta vielä tässä vaiheessa minun ja Elmon yhteistä taivalta.

Näppärät kurvailut pikkuesteillä

Keskiviikkona vuorossa oli estetunti, ja sain mennä Elmolla kuten olin toivonutkin. Tällä hetkellä allekirjoittaneella on kova Elmo-fanitus päällä ja suuret suunnitelmat sen suhteen että Elmosta saan vielä kivan kisaponin esteille. Oman seuran kisoissa 13.10. olisi tarkoitus päästä menemään Elmolla 60 cm luokka, mikä kisakorkeutena tuntuu tällä hetkellä maksimilta tälle ratsukolle vaikka toki molemmat osapuolet ovat tahoillaan startanneet isompaakin.

Esteet pysyivät tänään kavalettikorkeuksilla. Raviverryttelyn jälkeen ekana tehtävänä laukassa tultiin yksittäistä puomia pienemmällä ympyrällä sekä heti perään isommalla ympyrällä kolmen hieman maasta irti olevan puomin innarisarjaa. Elmo tuntui etenevän laukassa ihan mukavasti, mutta kuten on ennenkin käynyt meno tuntui selkään vauhdikkaammalta kuin oikeasti oli. Yksittäinen puomi ylittyi nätisti, mutta kolmen puomin sarjalla loppui vähän vauhti kesken niin ettei Elmo enää venynyt laukassa viimeiselle puomille. Toisella kierroksella möhlittiin ensin ponnistuspaikan kanssa, mutta kun se saatiin kohdilleen päästiin viimein laukassa koko kolmen puomin sarjan yli. Pohkeet sai kyllä olla kiinni Elmoa kannustamassa ja takaosa olisi saanut laukata aktiivisemmin.

Seuraavaksi hypättiin yksittäinen max 50 cm pysty oikeassa laukassa ja tämän perään vielä sama tuttu kolmen puomin sarja ympyrällä. Elmo lähti nyt hyvällä imulla ja energialla esteelle, ja pääsi yllättämään kuskin loikkaamalla kaukaa minipystyn yli. Jäin siis vähän jälkeen hypystä mutta onneksi este oli niin pieni. Ympyräpuomeille päästiin nyt paremmalla energialla joten ne ylittyivät sujuvasti joskin hieman kolistellen. Toinen kierros samaa tehtävää sujui paremmin myös aloituspystyn osalta sillä nyt oltiin yksimielisiä ponnistuspaikasta.

Annelta kopioitu.

Lopputunti mentiin kivaa kolmen pikkuesteen kääntämistehtävää (kuva). Ekalla kierroksella tultiin vain ekat kaksi estettä, ja ilokseni sain todeta Elmon etenevän mukavan reippaasti sekä vaihtavan laukan vasemmasta oikeaan oikein näpsäkästi. Ponnistuspaikatkin olivat nyt hanskassa eli ei enää loikittu älyttömän kaukaa mutta ei myöskään ajauduttu liian pohjaan. Seuraavalla kierroksella lisättiin mukaan vielä kolmas este ja ongelmitta suoritimme molemmat kaarteet samoin kuin laukanvaihdon. Ihan hurjan tiukkoja kurveja en lähtenyt tekemään vaan halusin saada onnistuneet lähestymiset ja hypyt kaikille esteille.

Lopuksi hypättiin samaa kolmen esteen tehtävää vielä käänteiseen suuntaan. Ensimmäinen kierros oli osaltamme ihan nappisuoritus. Elmo eteni laukassa hyvällä energialla jolloin hyvä rytmi säilyi läpi kaarteiden, ja aivan kuin poni olisi tosissaan hoksannut että nyt tarkoituksena on kurvailla tiukasti, niin näppärästi ja oma-aloitteisestikin se kääntymiset suoritti. Myös laukanvaihto keskimmäisellä esteellä vaikutti olevan Elmolle itsestäänselvä juttu jossa sitä ei pahemmin tarvinnut auttaa. Ihanan sujuvaa! Toinen kierros samaa tehtävää ei ollut enää aivan yhtä hyvä, sillä laukka pääsi ehkä hieman hiipumaan kaarteissa ja sen seurauksena ponnistuspaikat jäivät taas kauemmaksi ja hyppyihin mukautuminen tuli hankalammaksi. Ihan kunnialla kuitenkin suoritimme käännökset ja hypyt, vaikka hieman keikahdinkin kaukaa lähteneessä viimeisessä hypyssä. Kuten jo sunnuntaina mietin paino pitäisi saada pysymään paremmin jalustimilla jotta pitkät ja hitaat hypyt eivät tönäisisi pois tasapainosta.




Jälleen kerran Elmo jätti ratsastajalle iloisen mielen tunnista. Ihanaa että Elmolla on esteillä näin hyvä meininki ja eteenpäinpyrkimystäkin, ja sillä tosiaan tuntuu olevan älyä tällaisten kurvailutehtävien ideasta. Toivottavasti tekemisessä säilyy sama sujuvuus myös esteiden noustessa korkeammiksi. Tämän tunnin perusteella olen kyllä ehdottoman innoissani lähdössä kisaamaan Elmon kanssa pikkuluokkaa. Tämä poni on vaan niin superkiva!

Veto vai pito?

Tiistain treenit Sulon kanssa vierähtivät tällä kertaa kouluratsastuksen parissa. Kuun lopulla olisi tulossa seurakisat sekä koulu- että esteratsastuksessa, ja vakaa aikomukseni on tuppautua Sulon kanssa mukaan myös kouluradalle. Helppo C lienee meille tällä erää sopivin luokka.

Sulon koulusatulassa en ollutkaan taas pariin viikkoon päässyt (joutunut?) istumaan, ja kun venyttelykin on jäänyt aivan liian vähäiseksi niin turha kuvitellakaan että satulaan olisi pystynyt luontevasti ja irtonaisena istahtamaan. Kun ei lonkkakulma aukea niin se ei aukea, ja silloin on meno juuri näin hankalaa kuin mitä se nyt oli. Selkää ei saa pois notkosta eikä ylävartalo pysy pystyssä, ja näin väärinpäin kääntyneen kuskin alla ei varmasti hevonenkaan lähde kulkemaan oikeinpäin. Yritin raviverryttelyssä taivutella Suloa ympyröillä ja näin houkutella sitä pyöreämmäksi, mutta edellämainituista lähtökohdista oli kyllä mahdotonta löytää toimivaa reseptiä. Oikeaan kierrokseen mentiin vähän jäykästi sisälapa ja -kylki edellä, kun taas vasempaan kierrokseen ekstrahaasteena oli oma kallistuminen sisäänpäin. Laukassa verrytellenkään ei tänään homma lähtenyt toimimaan, mikä on kyllä jo huolestuttavaa kun yleensä viimeistään oikeassa laukassa päästään Sulon kanssa mukavuusalueelle

Tänään keskityttiin istuntaan sekä hevosen pyöreyteen ympyröillä työskennellen. Alkuverryttelyn jälkeen nostettiin jalustimet ylös ja jakauduttiin kahdelle pääty-ympyrälle. Tavoitteena oli ensin löytää käynnissä liikkeeseen riittävä aktiivisuus sekä pyöreys. Sulo kävelikin aivan liian hitaasti, ja kaiken perustana oli ensin herätellä se liikkumaan reippaammin eteen kohti tuntumaa. Aika paljonkin vaadittiin pohkeita jotta Sulo reagoi, ja varmaan olisin voinut herkemmin ottaa raipan avuksi sen sijaan että jäin puskemaan pohkeella. Lopulta kuitenkin sain Sulon aktivoitua reippaampaan käyntiin, jolloin se lähtikin pyöristymään kunhan vaan pidin ohjat kädessä ja tarjosin kunnon tuntumaa sen sijaan että heitin ohjan löysäksi heti Sulon myödätessä.

Harjoitusraviin siirryttyämme pyöreys säilyi hetken, mutta katosi heti kun istuntani levähti ja sen myötä tasainen tuntuma hävisi. Ratsastin liian pitkällä ohjalla jolloin tuntuma pääsi lerppumaan välillä löysäksi, joten ei ihme jos Sulo kääntyi taas jännittyneeksi hirveksi. Väärinpäin liikkuva hevonen tietysti hankaloitti istunnan ja käden vakauttamista entisestään. Ope kehotti lyhentämään ohjat ja pitämään tuntuman tasaisen napakkana, sekä pohkeilla aktivoimaan ravia kohti tuntumaa. Hevosen liikkuessa pää ylhäällä oli lupa pitää ohjasta vastaan, mutta luonnollisestikin tässä kohtaa pito on pelkkä pito eikä veto. Itsestäni kyllä tuntui että vedon puolelle mentiin, sillä vastaan pitäessä käsi muuttui kovin tönköksi. En ole aivan varma oliko pääsyynä Sulon hirveilyyn liian jännittynyt käsi, liian epävakaa istunta vaiko riittämätön liikkeen aktiivisuus, mutta eiköhän näillä kaikilla ollut jokin osuus asiaan. Sinänsä tasainen tuntuma, ohjalla vastaanpitäminen sekä takajalkojen aktivointi tuntumaa kohti vaikutti oikein toteutettuna olevan toimiva konsepti, sillä pätkittäin Sulo lähti kyllä pyöristymään jolloin pääsin myös kädellä myötäämään. Ongelmana oli kuitenkin se että pyöristymisen hetkellä en onnistunut sopivaa tuntumaa säilyttämään vaan heitin ohjan liian löysäksi sekä kallistuin itse etukumaraan, jolloin pyöreys taas pian katosi.

Ympyröillä ilman jalustimia laukatessa oli aika lailla samat sävelet kuin ravissa, ja yritin saada Suloa pyöristymään ohjasta hieman vastustaen ja pohkeella lisää aktiivisuutta pyytäen. Koska sain laukassa istunnan vähän vakaammaksi ja luontevammaksi esiintyikin oikeassa laukassa jo vähän enemmän hyviä pyöreitä pätkiä. Harmillisen paljon sinne väliin vaan mahtui hetkiä jolloin yhteistyö ei tuntunut toimivan alkuunkaan. Oikean laukan jälkeen käveltiin hetki ja laukattiin sitten vielä ympyrällä vasemmalle. Vasemmassa laukassa palaset loksahtivat vihdoin ja viimein paikoilleen ja Sulo laukkasi nyt tasaisen pyöreänä sekä tyytyväisen oloisena. Taas sain hämmästellä kuinka hevonen yhtäkkiä muuttuikin näin hyväksi vaikka viellä hetki sitten meno takkuili pahasti. Ehkä vihdoin tunnin ratsastettuani sain omaa kroppaa "auki" sen verran että pystyin istumaan ja antamaan avut edes vähän korrektimmin sekä lakkasin suoranaisesti estämästä hevosen työskentelyä oikeinpäin.

Hienosti sujuneen vasemman laukan jälkeen oli aika palauttaa jalustimet jalkaan loppukeventelyä varten. Istuttuani kyydissä ilman jalustimia en jalustimet jalassa meinannut osata istua enää mitenkään päin. Kun ei kevyessä ravissa löytynyt oikeaa fiilistä ajattelin ottaa vielä yhden ympyräkierroksen laukkaa ja sitä kautta houkutella Sulon rennoksi ja pyöreäksi. Vaan jalustimet jalassapa en osannutkaan enää edes nostaa laukkaa, niin kummalliseksi istunta muuttui! Sulolla oli selvästi ongelmia ymmärtää mitä ihmettä epämääräisesti kyydissä soutava ratsastaja yritti pyytää. Laukkaan lopulta päästiin mutta siitä ei apua ollut kuin ei myöskään siitä että yritin vielä mennä ravia ilman jalustimia. Vasemmassa laukassa löytynyt hyvä olotila oli poissa eikä se väkisin yrittämällä enää loppuraveissa löytynyt.

Jopa olikin masentava tunti kun ei edes tavallisesti hyvin toimiva oikea laukka lähtenyt sujumaan ja koko tunnin aikana ehkä kaksi minuuttia oli oikeasti hyvää menoa ja loput sitten epätoivoista kuutamollaoloa. Olin kai jotenkin tavallistakin pahemmin jumissa kun oli näin nihkeää. Selvää on että istunnan ongelmista tämä kaikki lähtee. Istuntani keskeisimmät puutteet kyllä tunnistan mutta eihän ne korjaannu kun nykyisellään ei kropassa irtonaisuus ja liikkuvuus vaan riitä. Lonkkakulman aukaiseminen tuntuu olevan fyysisesti yhtä mahdotonta kuin se että heittäisin tästä vaan kylmiltäni spagaatin. Voivottelun sijaan voisi asialle tiestysti vielä enemmän yrittää tehdä jotain.