Hailuoto, 2. päivä

Kuva: Erkki Lampén

Lauantaiaamu valkeni Hailuodossa yhtä kauniina kuin edellinenkin päivä, ja aamiaisen jälkeen matkamme jatkui Sinisen Pyörän Kievarista kohti pohjoista. Alkumatkasta kuljimme muutaman kilometrin verran samaa reittiä jota saavuimme eilen kirkonkylälle. Vakella ei ainakaan eilinen tuntunut painavan kavioissa, vaan päinvastoin se vaikutti taas tavallista virkeämmältä. Ensimmäisen kunnon laukkapätkän otimme samalla suoralla metsätieosuudella jossa olimme laukanneet eilen toiseen suuntaan. Vaken laukka oli tässä ihanan sujuvaa.

Pian pääsimmekin jo ihan uusiin maisemiin. Nämä olivat pääasiassa kauniita ja loivasti kumpuilevia jäkäläkankaita, joiden halki kuljimme enimmäkseen käynnissä. Suuntanamme oli saaren luoteisosassa sijaitseva Iso Sunijärvi ja sen pohjoisrannalla oleva autiotupa, minne olimme sopineet pidettäväksi lounastauon. Autiotuvalle meille tuotiin lounaseväät maastoautolla. Järvi oli kaunis ja taukopaikkamme oikein viihtyisä. Pysähdyimme täällä kaikessa rauhassa ja riisuimme hevosilta satulat ja suitset sekä sidoimme ne puihin kiinni syömään heiniä. Täällä ei ollut edes mitään ötököitä kiusana, ja Vake ei tainnut kovin paljon jalansijoiltaan liikahtaa koko pysähdyksemme aikana.

Evästauon jälkeen jatkoimme matkaa luoteeseen kohti Keskiniemeä ja merenrantaa. Maasto oli pehmeän hiekan peittämää koko lyhyen pätkän järveltä merelle, ja aivan pian meri jo aukeni edessämme. Keskiniemessä oli ihanaa hiekkarantaa silmänkantamattomiin sekä tietenkin sininen, rannaton meri. Ratsastimme saman tien kirkkaaseen rantaveteen kahlaamaan. Sattuipa vielä niin hyvä tuuri, että rannalla oli juuri sopivasti ystävällinen lintukuvaaja joka päätti siirtyä tilaisuuden koittaessa hevoskuvaukseen. Kahlasimme vedessä tasaisella hiekkapohjalla edestakaisin useamman kierroksen, ja käynti vaihtui pian raviksi ja laukaksi. Hevoset laukkasivat rannan aalloissa niin että vesi roiskui kastellen meidät aivan läpimäriksi, ja kyllä oli kivaa! Kaikki vaan oli tässä hetkessä niin kohdallaan. Meri, hiekkaranta, aurinko, hevoset ja laukkaamisen riemu.

Kuva: Erkki Lampén

Kuva: Annu Kuure

Kuva: Annu Kuure

Kuva: Annu Kuure

Kuva: Erkki Lampén

Kuva: Erkki Lampén

Laukattuamme vedessä monta kierrosta oli aika jatkaa matkaa eteenpäin. Keskiniemestä suuntasimme hiekkarantaa pitkin kohti Marjaniemeä. Saimme siis ihailla merta oikealla puolellamme vielä lähes koko loppumatkan. Hevoset olivat innoissaan menossa, joten laukkasimme vielä pätkän rantahiekalla. Matka Marjaniemeen hurahti varsin joutuisasti, vaikka loppupätkää ei päästykään aivan rantaa pitkin. Kopsuttelimme Marjaniemen majakkapihaan alkuiltapäivästä, ja tämän päivän ratsastusosuus oli pulkassa. Taitoimme myös tänään reilun 20 kilometrin päivämatkan, ja täytyy sanoa että reitti oli kerrassaan upea. Laukka meressä oli unohtumaton kohokohta, ja myös muilta osin tämän päivän vaelluksemme oli aivan mainio. Marjaniemessä meitä odotti mökkimajoitus sekä savusauna, ja hevosia jälleen väliaikaistarhat. Loppupäivän sekä illan saimme nauttia Marjaniemen merellisistä maisemista ja leppoisasta oleilusta. Täydellinen päivä, ei voi muuta sanoa!

Hailuoto, 1. päivä

Tätä viikonloppua oli odotettu pitkään ja hartaasti. Pakkasimme Tallinmäeltä seitsemän hevosta autoihin, ja ajelimme kohti Riutunkarin lauttarantaa. Meitä odotti Hailuoto ja kolmen päivän ratsastusvaellus! Vake sai matkustaa vinkassa kahdestaan tarhakaveri Joyn kanssa, ja loput viisi hevosta kulkivat rekassa. Lautalle ajettuamme avattiin kopin sivuluukku ja Vake sai haistella matkan ajan merta.

Vake lautalla.

Hyypänmäen laella. Annelle kiitos kuvasta!

Puolen tunnin lauttamatkan jälkeen olimme perillä, ja ajoimme joitakin kilometrejä rannasta eteenpäin. Sopivalla sivutiellä purimme hevoset ulos, varustimme ne ja nousimme ratsaille. Niin alkoi ensimmäisen päivän taival, ja hevoset vaikuttivat vieraassa maastossa vähän normaalia virkummilta. Vake tasoittui kyllä pian, ja onneksemme seurueessa oli myös toinen hitaampi poni jonka kanssa vaihtelimme perähevosen paikkaa tilanteen mukaan. Ratsastimme kauniin kangasmaaston halki ja tulimme saaren korkeimmalle kohdalle eli Hyypänmäelle. Mäen laella piti tietenkin käydä kääntymässä. Sitten matka jatkui kauniiden harjujen päällä kulkevia polkuja pitkin.

Ratsastimme Hyypänmäeltä kohti länttä. Enimmäkseen kuljimme käynnissä, mutta ravasimme myös joitakin osuuksia ja tulipa vastaan lopulta myös sopiva kohta pitkälle laukkapätkälle halki kankaiden. Vake tuntui laukassa tavallista energisemmältä, mikä oli tietenkin vain mukava juttu.

Hyypänmäen ihania harjumaastoja.

Päivämatkan pituus oli tänään reilu 20 kilometriä, mutta se hurahti yllättävänkin nopeasti. Vietimme kuitenkin satulassa lähemmäs neljä tuntia, mutta ei tehnyt tiukkaakaan eikä Vakekaan vaikuttanut yhtään hyytyvän. Matkan loppupuolella laukkasimme vielä toisen pitkän siivun, joka oli myös tosi kiva. Vake liikkui ihanan pirteästi eteen, ja pysyi hyvin muiden vauhdissa vaikka meno oli ihan reipasta. Aivan kuin ponista olisi näissä maastoissa löytynyt uusi, menevämpi puoli! Pian laukkaosuuden jälkeen polulla oli hyvä marjapaikka, jossa pysähdyimme hetkeksi napsimaan puolukoita ja mustikoita.

Viimeinen osuus tänään kulki peltojen halki kauniissa maalaismaisemassa kohti Hailuodon kirkonkylää. Kirkonkylällä sijaitsi tämän illan majapaikkamme, ihastuttava Sinisen Pyörän Kievari. Kievarin pihassa hevoset pääsivät lammashakaan, joka oli jaettu kahtia niin että tarhailu ja yöpyminen tapahtui samoissa porukoissa kuin kotonakin. Olimme Kievarissa jo iltapäivällä kolmen jälkeen, joten ehdimme viettää siellä mukavasti aikaa. Ilta kului syömisen, saunomisen ja pihalla oleskelun merkeissä. Vaellusviikonlopun ensimmäinen pävä oli kaikin puolin loistava!

Ai Vakeko muka paksu?

Saapuminen kirkonkylälle peltoteitä pitkin.

Vähän helpompia laukkalävistäjiä

Keskiviikon tunnille sain toista kertaa peräkkäin Peran, jonka kanssa oli mukava päästä jatkamaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Menimme siis myös tällä kertaa koulua, ja harjoittelimme tänään lävistäjien ratsastamista keskiaskellajeissa. Koko tunnin ajan menimme lävistäjäkahdeksikkoa, ja päätyihin tehtiin lisäksi ympyrät.

Aloitimme tunnin käynnissä, ja tehtävänä oli ratsastaa lävistäjillä keskikäyntiä. Peran pitkä ja keinuttava käynti hämäsi luulemaan että askellus oli riittävän energistä, vaikka oikeasti Pera vain lompsi menemään löysästi. Merkkinä puutteellisesta aktiivisuudesta oli tietenkin se, ettei Pera tullut kunnolla tuntumalle saati tasoittunut pyöreäksi. Käynnin ratsastaminen olikin tällä tunnilla kaikkein vaikein pala, enkä siihen toimivaa kaavaa löytänyt. Yritykseni puskea pohkeella eteen ja naputella välillä raipalla olivat tuloksettomia, ja ilman riittävää terävyyttä jäi myös pyöreys puuttumaan käynnistä.

Jatkoimme lävistäjien ja ympyröiden merkeissä ravityöskentelyä. Ensin mentiin keventäen, ja lävistäjille tehtiin pienet temponlisäykset. Ravissakin kaiken perusta oli tietenkin riittävä aktiivisuus, eli ei kädellä ratsastusta vaan pohkeita ja vielä lisää pohkeita. Pätkittäin Pera liikkui varsin asiallisesti, mutta ei vielä kovin tasaisesti vaan etenkin lävistäjillä pyöreys katosi. Ope huomautteli taas siitä että varsinkin oikea polvi puristi satulaan ja lonkat piti avata paremmin. Kun olimme verryttelleet ravissa jonkin aikaa otettiin lävistäjille keskiravia. Pera lähti kyllä eteen, mutta koin ongelmaksi että se puski lävistäjällä lapaa uuteen menosuuntaan eikä näin ollen pysynyt täysin suorana. Kun hevonen ei ollut suora ei liike myöskään lähtenyt venymään eteen niin hyvin kuin olisi voinut. Tuskailin tämän kanssa aikani, kunnes lopulta älysin asettaa lävistäjälle kääntyessä hieman ulos eli uuden suunnan puolelle ja vanhasta suunnasta poispäin. Näin sain sivulle liiraavan lavan haltuun, ja Pera ravasi lävistäjällä mielestäni suorempana. Nyt oli ravia myös mukavampi ratsastaa pidemmäksi, kun ei heppa ollut karkaamassa linjalta sivuun. Ope kehotti vielä antamaan kädellä enemmän tilaa lisäykseen, eli ei saanut jäädä kädellä pitämään nenää alhaalla vaan pää sai nousta jos oli noustakseen. Tällä korjauksella keskiravi parani myös.

Laukka oli tänäänkin kaikkein mukavinta ratsastaa. Vasen laukka sujui parhaiten, ja Pera tuntui liikkuvan mukavasti takaa tuntumaa kohti. Koetin pitää mielessä edelliskerran neuvot sisäohjan hellittämisestä ja käsien kantamisesta. Ulkopohje sai olla aika vahva ympyröille kääntyessä ja taivuttaessa. Aluksi laukkasimme lävistäjiä ilman temponmuutosta, mutta Pera yritti jo vähän ennakoida ja mennä lävistäjällä liian lujaa. Napakammalla laukan kasassa pitämisellä se kuitenkin jätti kiihdyttelyn pian pois. Keskilaukkaan Pera sitten lähtikin aika mukavasti, ja laukkasi nätisti uralle asti. Toki vielä olisi ollut pientä parantamisen varaa laukan kiinniottamisessa ja raviin siirtymisessä, sillä ravissa laukan jälkeen Pera tuntui aina hieman juoksevan alta. Opelta ei juuri tullut kommentteja keskilaukkalävistäjiin, mikä lienee merkki siitä että ne sujuivat ihan mukiinmenevästi.

Olin iloinen, että sain Peran ratsukseni näihin lävistäjäharjoituksiin. Laukassa oli aika mainiota, mutta vielä pitäisi sitten keksiä miten Peran raviin ja käyntiin saisi yhtä hyvän otteen. Ihan itsekseen Perakaan ei tietysti mennyt, mutta sillä oli kuitenkin huomattavan helppo ratsastaa laukkalävistäjät verrattuna Vakeen. Kivaa, että joskus saa mennä lävistäjiä vähän vähemmällä hikoilemisella.

Lisää vastalaukkaharjoituksia

Tiistain ohjelmassa oli Vaken kanssa Artsin valmennus. Vake oli onneksi ehtinyt pitää kisojen jälkeen yhden välipäivän, mutta oma oloni oli pienen flunssan takia hieman nuutunut. Onneksi tämä kuitenkin unohtui valmennuksessa aika tehokkaasti. Teemana olivat edelliskertojen tapaan pohkeenväistöt, voltit ja vastalaukka.

Aloitimme verryttelyn tällä kertaa laukassa. Tämä osoittautuikin varsin tehokkaaksi tavaksi saada Vake vertymään ja liikkumaan irtonaisemmin eteen. Aluksi laukka tuntui aika jähmeältä ja tökkivältä, mutta Vake kuitenkin lähti ihan hyvin eteen. En ottanut mitään paineita kaulan asennosta tai muodosta ylipäänsä, vaan ratsastin laukkaa samaan tapaan kuin esteverryttelyssä. Kun oltiin laukkailtu reippaasti hetki alkoi Vaken liikkuminen parantua ja laukka pyöriä pehmeämmin. Vasemmassa kierroksessa Vake alkoi jopa hakeutua vähän pyöreämmäksi. Kun laukasta siirryttiin kevyeeseen raviin liikkui Vake oikein hyvällä, venyvällä askeleella ja pyöreänä. Olin suorastaan hämmästynyt miten pienellä laukkaverryttelyllä saatiin poni näin hyväksi. Olin odottanut Vaken olevan tänään jäykempi ja nihkeämpi, mutta ravihan tuntuikin nyt tosi hyvältä! Kannattaa kyllä kokeilla laukalla aloittamista toistekin.

Verryttelyn jälkeen jatkoimme päivän varsinaisella tehtävällä. Ravissa käännettiin lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle, väistettiin viistosti vasemmalle uraa kohti, tehtiin voltti oikealle, väistettiin uralta oikealle takaisin pituushalkaisijalle ja käännettiin pituushalkaisijalta voltti vasemmalle. Vastaavasti mentiin myös toiseen suuntaan. Vake oli tänään väistöissä vähän jähmeä, ja jouduin auttamaan raipalla jotta takaosa tuli kunnolla mukaan. Ohjeena oli säilyttää ylävartalo pystyssä ja nojata jopa vähän taakse sen sijaan että päästin Vaken huomaamatta vetämään itseni etunojaan väistöissä. Yllättäen vasemman pohkeen väistö sujui paremmin, ja myös voltti vasemmalle oli helpompi ratsastaa. Oikea kylki sen sijaan ei ollut aivan "läpi", eli Vake väisti oikeaa pohjetta huonommin ja aluksi myös kaatui oikeaa pohjetta vasten voltilla. Volteilla kuitenkin löytyi ihan nätti pyöreä muoto, ja pääsin myötäämään sisäohjasta. Ohjeena oli pyrkiä myös hellittämään sisäpohje voltilla siten, että sisäpohkeen ympäri taivutettiin jo ennen voltille kääntymistä ja näin ollen voltin alkaessa sisäpohkeen pystyi jättämään rennoksi.

Laukassa työskentelimme samantapaisella kuviolla, mutta ilman väistöjä. Tehtävä alkoi pituushalkaisijan alussa laukannostolla ja laukkavoltilla. Tämän jälkeen ratsastettiin viistosti uraa kohti, ja uralle tullessa oltiin siis vastalaukassa. Pienen suoristuksen jälkeen matka jatkui uralta jälleen viistosti pituushalkaisijalle, joka päättyi vielä myötälaukkavolttiin. Aloitimme meidän hankalammasta suunnasta eli oikeasta laukasta. Ongelmat olivat vanhat tutut, eli mikäli jäin vain istumaan tekemättä mitään pudotti Vake raville, mutta jos pyysin pohkeella eteen alkoi se heti pomppia laukanvaihtoa. Ohjeena oli nojata napakasti taakse ja ylläpitää laukka vasemmalla pohkeella. Istunnan piti pysyä hiljaa, sillä jos aloin yhtään elehtiä selässä tai herpaannuin millin verran etunojaan teki Vake vaihdon. Lähimmäksi vastalaukan onnistumista päästiinkin siten että etenimme reippaassa laukassa, nojasin taakse keskittyen istunnan vakauteen ja pidin vasenta pohjetta taaempana. Sain Vaken tuotua vastalaukassa pitkän sivun suuntaiseksi, mutta tässä kohtaa huokaisin helpotuksesta liian aikaisin. Tämä pieni herpaantuminen johti viime hetkellä laukanvaihtoon vaikka vaikeimmat kohdat olikin jo ohitettu. Lukuisista yrityksistä huolimatta ei vastalaukkaa saatu tähän suuntaan täysin onnistumaan, mutta selvästikin olin jo oikeilla jäljillä siitä miten tuli istua ja vaikuttaa sillä niin lähellä onnistuminen oli.

Vasemmassa laukassa vastalaukka onnistui, mutta tähänkin jäi parannettavaa suoruuden ja tasapainon osalta. Vake koetti päästä tehtävästä mahdollisimman helpolla kiihdyttämällä vauhtia ja puskemalla vastalaukkaosuuden läpi vahvasti oikea kylki edellä. Minä vaan repeilin nauramaan aina ponin lähtiessä murtautumaan kylkimyyryä oikealle. Vasen laukka kuitenkin pysyi, ja kun hihittelyltäni tokenin sain Vaken laukkamaan myös asiallisempaa reittiä ja paremmassa kontrollissa. Vastalaukan jälkeisellä myötälaukkavoltilla tuli kehuja hyvistä laukka-askeleista, eli vastalaukan kautta saatiin Vake laukkaamaan takaosastaan paremmin. Tämähän meidän vastalaukkaharjoituksessa olikin tavoitteena.

Väistöjen ja etenkin vastalaukkojen kanssa oli sen verran hankalaa, että en osannut olla aivan tyytyväinen tämän päivän menoon. Vaan siksihän näitä tehtäviä harjoitellaan, että ne ovat vaikeita ja sitten kun ne saa onnistumaan niin avut ovat todellakin läpi. Vastalaukka tekee erityisen hyvää, vaikkei se Vakelle mitään helppoa olekaan. Vake ei tänään ollut ehkä kaikkein pirteimmillään kuten ei ollut kuskikaan, joten paremminkin on valmennuksessa menty. Mahtui tähän tuntiin silti taas niitä pieniä hyviäkin hetkiä kun Vake liikkui pyöreänä, kevyenä ja ryhdikkäänä tavalla josta saatoin muutama kuukausi sitten vain haaveilla. 

Nahkea mutta rehti ja rehellinen

Aktiivinen kisakausi lähenee loppuaan, mutta vielä oli 2-tason estekisat melkein naapurissa eli Tupoksen Turnajaiset Ankkurilahdella. Menimme Vaken kanssa 80 sentin luokan, jossa oli arvosteluna 367.1 siten että toisessa vaiheessa oli taitoarvostelu. Tämä oli meille siis toinen 2-tason startti, ja taitoarvostelu oli tietenkin mukavaa vaihtelua sillä aikaa ratsastaessa meillä ei ikipäivänä ole mahdollisuuksia pärjätä ainakaan 2-tasolla.

Kuten lähes kaikki kisapäivät tänä kesänä oli tämäkin harmaa ja kostea. Rankimmalta sateelta kuitenkin Vaken kanssa vältyimme, sillä olimme sen aikana maneesissa sileän verryttelyssä. 80 sentin luokan rata oli varsin pitkä, 6 estettä 1. vaiheessa ja 8 estettä 2. vaiheessa ja sarja hypättiin kahdesti. Koska kenttä oli melko pieni tulivat esteet radalla vastaan tosi nopeasti, ja mukana oli monta kaarevaa linjaa. Vähän enemmän haastetta siis, mutta erikoisesteitä ei tällä radalla ollut yhtään ja esteet näyttivät pieniltä.

Verryttelyssä koetin säästellä Vaken voimia, mutta samalla kuitenkin herättää sen liikkumaan terävästi eteen. Hyppyverryttely tapahtui ulkokentällä. Vake ei liikkunut täällä kaikkein innokkaimmin, mutta ajattelin sen johtuvan sateen mössöyttämästä ja upottavasta pohjasta. Kun vähän herättelin ponia lähti se lopulta ihan hyvin eteen. Hypyissä ei ilmennyt kummempaa. Viimeisenä ennen kisakentälle lähtöä usvatin kierroksen verran laukkaa ympäri, ja vaikutti siltä että Vake oli nyt menossa mukavalla imulla eteen. Lähdin siis radalle ihan hyvin odotuksin.

Odottelimme hetken portilla ennen sisäänmenoa. Ensi töikseen Vake olisi halunnut poistua radalta edellisen ratsukon perässä, mutta uskoi kun komensin sitä. Ehdimme katsella radalla ympärillemme pienen hetken ennen kuin tuli lähtömerkki. Vake lähti suhteellisen normaalisti liikkeelle, ja varmistelin parilla raipan napautuksella että oltiin oikeasti menossa eteen. Tässä vaiheessa poni vaikutti hyvältä, mutta on se ehkä paremmallakin imulla liikkunut. Ensimmäiselle esteelle tultiin ihan sujuvasti, ja laukka jatkui mukavan reippaasti kakkosesteelle jolle mentiin hieman lähelle. Alku oli siis ihan ok, mutta ohitettuamme sisääntuloportin kakkosesteen jälkeen alkoi meno jo hiukan hyytyä ja sain alkaa ratsastaa eteen. Kolmosesteelle päästiin ihan asiallisesti ja sujuvasti, mutta tämän jälkeen tulevalla kaarevalla linjalla sarjalle laukka ei edennyt tarpeeksi. Sarjalle olikin melko hankala lähestyminen kaarevalta linjalta, ja tässä päästin Vaken vähän oikaisemaan. Kun ei sarjalle saatu pitkää suoraa lähestymistä ja laukkakin oli melko ponnetonta niin mönkimiseksi se sitten meni. Jo a-osalle tuli pieni hyppy läheltä, ja oli selvää että väliin otetaan kaksi askelta. Selvitimme esteet näinkin, mutta manailin mielessäni kun jo tässä vaiheessa rataa meno alkoi tuntua näin nihkeältä.

Sarjan jälkeen rytmi kärsi väärän laukan korjaamisesta, ja sain puskea Vakea uudelleen vauhtiin. Laukasta puuttui imu eteen, mutta viitos- ja kuutoseste ylittyivät kuitenkin ihan asiallisesti ja jatkoimme näin ollen puhtaalla radalla toiseen vaiheeseen ja taitoarvosteluun. Sinänsä harmi, että taitoarvostelu alkoi vasta nyt, sillä ensimmäisessä vaiheessa esitimme sarjaa lukuunottamatta vielä siedettävää menoa. Toisessa vaiheessa Vake vain hyytyi hyytymistään. Ihme kyllä se lähti hyppyihin positiivisesta askeleesta tikkaamatta esteen juureen miniaskelta, vaikka laukasta energia puuttuikin. Yritin ratsastaa eteen pohkeella ja napautin pari kertaa raipalla lavalle. Ehkä olisi pitänyt käyttää raippaa pohkeen taakse. Vake hyppäsi kuitenkin tunnollisesti vaikka vauhti olikin olematonta. Rata vaan jatkui jatkumistaan, ja esteellä numero 13 oli puhti jo totaalisesti pois. Tähän Vake jarrutti mukaan ylimääräisen askeleen, mutta kiipesi kuitenkin okserin yli melkein paikoiltaan. Vielä piti kaartaa toistamiseen sarjalle, mikä vaikutti jo suorastaan toivottomalta. Ylimääräisen askeleen kanssa möngimme jälleen sarjan yli ja vieläpä puomeja pudottamatta vaikka vähän kolisikin. Huh, maalissa! Ihme kyllä selvitimme kaikki 14 estettä ilman virhepisteitä ja enimmäisaikaankin ehdimme, mutta eihän tähän rataan voinut olla tyytyväinen. Niin nihkeää ja nahkeaa etenkin toisessa vaiheessa, kaikki sujuvuus kadoksissa! 



Olisi tämä kai huonomminkin voinut mennä, mutta olin kovin harmissani että emme nyt päässeet taitoarvosteluluokassa parhaita taitojamme esittelemään. Vake on liikkunut viime aikoina niin hyvällä energialla treeneissä, ja kisoissakin se on liikkunut ihan pirteästi koko kesän. Tällaista tahmailua ei ole kesän kisoissa esiintynyt lainkaan. Ehkä Vake oli tänään vähän väsynyt, ja pitkä rata pienellä kentällä oli sille nyt vaan liikaa. Ei kai voi olettaa, että joka päivä olisi superpäivä ja poni jaksaisi aina antaa itsestään 100% irti. Kiltisti se kuitenkin hyppäsi joka esteen yli, ja tuomari kirjoittikin arvostelupaperiin kommentiksi "rehellinen ja rehti heppa". Sitähän se Vake on. Muutoin tuli tietysti paljon sanomista aktiivisuuden puutteesta ja tahmeasta etenemisestä. Eipä tällaisella esityksellä kummoisia pisteitä tietenkään ropissut, vaan arvosanaksi tuli 5 kaikkiin arvostelukohtiin. Voi kun olisin halunnut saada taitotuomarin arvion sellaisesta meidän hyvästä/normaalista radasta! Tällä kertaa meni näin, mutta ei yksiä nahkeampia kisoja varmaan kannata jäädä liikaa harmittelemaan. Ainakin ensi viikko on hyppäämisestä taukoa, ja se on nyt varmasti paikallaan. Seuraavalle viikonlopulle on kuitenkin luvassa Vaken kanssa huippukivaa ohjelmaa (joka ei siis sisällä esteratsastusta!), joten ajatukset voi näistä kisoista kääntää tuleviin seikkailuihin.

Annelle kiitos videosta!

Tavanomainen lauantaimaasto

Lauantaina kävimme Vaken kanssa maastossa kahden muun ratsukon seurassa. Tähän aikaan vuodesta onkin mukava maastoilla, kun ötökät eivät enää vaivaa. Teimme tutun ja hyväksi havaitun lenkin kankaalla. Laukkasimme menomatkalla pätkän, koukkasimme sen jälkeen pienen lenkin käynnissä ja ravissa ja otimme laukkapätkän paluumatkalla. Koko porukka laukkasi rauhallista "Vaken vauhtia", eli Vakella ei ollut mitään vaikeuksia pysyä muiden matkassa. Loppumatka laukan jälkeen taittui käynnissä vesipolkua pitkin.

Vake vaikutti tänään olevan ihan reippaalla ja innokkaalla päällä. Laukassa se vähän viskoi päätään "villinä", mikä on toki vain huvittavaa. Ravissakin oli oma moottori, ja kokeilin taas sopivassa kohdassa saisiko Vaken nostamaan vähän selkää ylös ja liikumaan ryhdikkään pyöreänä. Muutoin annoin sen humputella menemään melkolailla autopilotilla. Jotenkin vaikuttaa siltä, kuin Vake olisi tosiaan ollut viime aikoina maastossa(kin) pirteämpi. Tämä on tietenkin vain hyvä asia! Sitä saa varmaan turhaan odottaa että oma moottori löytyisi koulutreeneihin, mutta hienoa että sellainen sentään saattaa käynnistyä maastossa ja esteillä.

Venymistä valmennuksessa

Viikonloppu alkoi perjantaina Pian estevalmennuksella kotikentällä. Menimme Vaken kanssa valmennuksessa kolmen ratsukon ryhmässä. En ollut päässyt viime viikonlopun jälkeen kertaakaan ratsastamaan, joten tunsin oloni satulassa hieman tukkoiseksi ja jäykäksi. En myöskään ratsastanut tänään mielestäni erityisen hyvin, mutta en tiedä minkä verran sitä voi laittaa pienen sairastauon piikkiin kun kyse oli kuitenkin vain muutamasta päivästä.

Verryttelimme ensin ravissa ja laukassa. Laukassa saimme tehtäväksi temponmuutokset siten, että pitkillä sivuilla koottiin ja otettiin kiinni ja päädyissä kaartaessa ratsastettiin eteen. Vake tuntui olevan ihan reippaalla päällä, mutta pohkeesta eteen reagoimista piti kuitenkin saada hieman nopeammaksi. Huomasin, että istunta ei pysynyt tarpeeksi vakaana vaan eteenratsastaessa aloin hieman heilua laukan mukana ja kallistua eteenpäin. Verryttely jatkui puomi- ja kavalettitehtävällä, johon kuului laukkapuomit kaarevalla uralla, laukanvaihtokavaletti sekä matala innarisarja. Vake eteni puomeille ja kavaleteille ihan hyvällä imulla, mutta kaarteissa piti ratsastaa eteen jotta laukka ei päässyt kääntäessä hyytymään. Sain myös jälleen muistutuksia suoristautua pystyyn esteiden ylityksen jälkeen.

Seuraavana tehtävänä oli S-kiemura, johon kuului äskeinen innarisarja, tästä vasemmalle neljän laukan kaareva tie pikkupystylle, ja kaarros oikealle kolmen laukan päässä olevalle toiselle pystylle (esteet 1-3). Tätä hypeltiin molemmista suunnista. Ensin kolmen laukan väli jäi liian pitkäksi ja otimme mukaan ylimääräisen askeleen, mutta kun korjasin tien niin että kääsin kakkosesteeltä tiukemmin ja pyysin Vakea enemmän eteen onnistui se venyttämään välin kolmella askeleella. Tehtävä kysyi Vakelta venymistä eteen, mutta kun saimme juonesta kiinni niin poni kyllä venytti ihan kiitettävästi. Energia tuntui olevan aika hyvin kohdillaan.

Siirryimme hyppäämään seuraavaksi trippeliä, jolle ratsastettiin 20 metrin suora linja innarisarjalta. Kuusi laukkaa oli Vakelle sopiva askelmäärä tähän väliin, ja sain jopa ratsastaa hieman eteen niin että trippelille saatiin ponnistuspaikka asiaankuuluvan lähelle. Vake jatkoi hyvällä imulla eteenpäin, joten trippeli ylittyi näppärästi. Trippeliä nostettiin ylöspäin, ja se näytti jo ihan kunnioitettavan kokoiselta esteeltä vaikkei ehkä ollutkaan kuin 90 senttiä. Kun etäisyys oli tuttu ja ponnistuspaikka linjalla helppo löytää ei ollut mitään hätää hypätä vähän isompaakaan pituusestettä. Ensimmäisellä kierroksella Vake pudotti takapuomin, mutta tämän jälkeen tein huolellisemman pitkän myötäyksen ottaen harjasta hieman tukea ja Vake selvitti esteen hienolla hypyllä ilman kolisteluja.

Viimeisenä yksittäisenä tehtävänä harjoiteltiin sarjaa, joka oli meille tietenkin päivän vaikein pala. Sarjalle lähestyttiin kaarevan maapuomisarjan kautta, ja viimeiseltä puomilta sarjalle oli matkaa 16 metriä. Tähän kuului ottaa neljä laukkaa, ja sarjaväli okserilta pystylle puolestaan oli jonkin verran alle 7 metrin mittainen. Korkeutta esteillä oli 80-85 senttiä. Vakella oli hyvä energia ja imu, mutta silti molemmat välit tahtoivat olla sille aika pitkiä. Sarjan a-osalle ponnistuspaikka jäi vähän kauas, mutta Vake kuitenkin venytti hyppyyn reippaasti. Sitten piti venyä vielä sarjan b-osalle, jolle oli tietenkin matkaa kun kaukaa lähtenyt hyppy okserilla ei kantanut kovin kauas esteen taakse. Urheasti Vake venyi, mutta helppouden tunne jäi puuttumaan. Koko ratsukko meni sarjalla liian pitkäksi, kun a-osan jälkeen olin vain tuuppaamassa Vakea eteen ja jäin itse etunojaan irti satulasta. Näin pitkänä Vaken on tietenkin hankalampi nousta hyppyyn kun este on vähänkään korkeampi. Sama pitkänä meno ja hyppyyn sukellus ylävartalolla vaivasi oikeastaan jo a-osalle tullessa. Vake pudottikin b-osan pari kertaa, kun ei hyppy noussut tarpeeksi ylös. Sain ohjeeksi suoristautua sarjavälissä paremmin pystyyn, ja tämä kyllä varmasti auttoikin tasapainottamaan menoa. Sitten vaan kävi niin, että en ehtinyt kaukaa venyttäen lähtevään hyppyyn tarpeeksi mukaan, vaan kun ylävartalo jäi hypyssäkin pystympään en saanut mielestäni kättä tarpeeksi eteen. Tavalla tai toisella kömpelöltä tämä sarjan ylitys siis tuntui joka kerta. Vake oli kuitenkin ihanan kärsivällisellä asenteella liikkeellä, ja imi esteille ja venytti hyppyihin joka kerta yhtä rohkeasti vaikka välillä puomi lähtikin mukaan.

Lopuksi hyppäsimme kaikki tehtävät yhteen putkeen ratana. Tässä ei tapahtunut varsinaisesti mitään uutta, vaan suoritimme tehtävät samalla lailla kuin yksittäinkin. S-kiemura onnistui hyvin, samoin suora linja kuudella laukalla trippelille. Sarjalla ajatus oli eteen eteen eteen, ja Vake sai taas venyä samalla kun itse yritin päästä välissä vähän pystympään. Rataa hypätessä korostui se, että Vake puski kaarteissa sisään ja sen myötä laukka meinasi kaarteiden aikana hiipua. Olisi siis saatava poni taipumaan paremmin sisäpohkeen ympäri, ja vasemmalle kaartaessa tulee myös olla tarkkana etten itse kierry ja kallistu kovin voimakkaasti menosuuntaan.

Kehuja tuli tänään siitä että Vake eteni hyvin ja liikkuu aiempaa sujuvammin. Tästä on helppo olla samaa mieltä, ihanaa kun poni on näin hereillä ja vaikuttaa suorastaan innokkaalta! Sitten vaan pitäisi saada kaarteet paremmin haltuun ja lapaliirto pois, sekä istuntaan ryhtiä ja jäntevyyttä, ehkä elettömyyttäkin, niin etten varsinkin venymistä vaativilla tehtävillä alkaisi kovin sukeltaa eteenpäin. Venymistä vaativia tehtäviä meille tietenkin tulee aina vastaan, sillä normaalit etäisyydet tulevat aina olemaan Vakelle pitkiä. Ei kai auta muu kuin treenata näitä hankalia sarjoja, niin että pystyisin omalla istunnallani ja mukautumisellani antamaan Vakelle parhaat mahdollisuudet selviytyä sille hieman haastavasta tehtävästä.