Karvakorvalla koulutunnilla

Yritin arvailla etukäteen maanantain tunnin ratsua, mutta enpä osunut oikeaan. Sain nimittäin Akun, jolla olen aikaisemmin ratsastanut vain maastossa. Nyt tuli kokeiltua Akua sitten koulutunnillakin. Tunnilla oli neljä muuta ratsukkoa, ja Aku ei oikein tuntunut arvostavan sitä että kaikki neljä muuta hevosta olivat sille vieraita, eri lauman ruunia.

Saimme ensin verrytellä kevyessä ravissa sekä laukassa ratsastaen ympyröitä. Aku oli ravissa kiireisen oloinen, ja ope kehottikin moneen kertaan pitämään tahdin verkkaisempana keventämällä matalammin ja hitaammin. Enhän minä siellä Akun hassusti puolelta toiselle keinuttavassa ravissa saanut jämäköitettyä kevennystä tarpeeksi. Aku siinä sitten mennä puksutti oman mielensä mukaan, eikä niinkään kuunnellut kuskia. Vasen kierros oli hyvin hankala ratsastaa, sillä tälle puolelle Aku ei taipunut yhtään. Oikealle se oli notkeampi, ja kun sain sitä tässä suunnassa helpommin asetettua ja ulko-ohjan tuntumalle alkoivat myös puolipidätteet mennä paremmin läpi.

Verryttelylaukkaa otettiin vasemmassa kierroksessa. Vasen laukka oli vaikeaa, sillä Aku puski vasemmalle lavalle ja kyljelle hyvin voimakkaasti. Niinpä ei laukassa ollut oikein minkäänlaista tasapainoa, ja Aku tuntui tässäkin askellajissa vähän kuskaavan. Kallistelin tietysti itsekin vasemmalle, mikä takuulla pahensi tilannetta. Ope käski siirtää painoa reilusti ulos oikealle, tai ennemminkin taakse ja oikealle, sillä samalla könötin tietysti myös hieman etunojassa. Elämä laukassa helpotti vähän, kun sain painon jaettua järkevämmin ja istuttua siten, että olin suunnilleen linjassa hevosen kaulan ja etuosan kanssa sen sijaan että oma rintakehä osoitti 20 senttiä vasemmalta ohi hevosen. Oman kropan tasapainottamisella pääsi tuntumaakin vähän keventämään, kun ei tarvinnut roikkua ohjissa hevosen pitämiseksi pystyssä ja hyppysissä.

Seuraavaksi ratsastimme pituushalkaisijaa sekä voltteja käynnissä ja harjoitusravissa. Käynnissä Aku tuli taivuttelujen myötä jo vähän pehmeämmälle niskalle, mutta ravissa tahti lähti taas helposti kiihtymään. Istunnan voima ei tahtonut riittää ravin tahdin säätelyyn silloin kun Aku lähi puksuttamaan kiireisenä. Pituushalkaisija kyllä onnistui mukavan suorasti. Volteilla ravin ollessa rauhallisempaa pystyin asettamaan ja taivuttamaan melko hyvin, vasemmallekin jo jonkin verran.

Lopuksi ratsastimme laukkaympyröitä sekä loivia kiemuroita, joilla tuli vastalaukkaa. Akulla oli sen puoleen helppoa mennä vastalaukkakiemuroita, että se ei osaa vaihtaa lennosta ja eteenpäinpyrkimyskin riitti hyvin laukan ylläpitämiseen. Oikea laukka oli paljon vasenta mukavampaa ratsastaa, ja Aku laukkasi hyvässä tasapainossa ja puolipidätteitä kuunnellen. Ympyrällä tuli vähän pyöreämpiäkin hetkiä. Myös vasen laukka sujui nyt paremmassa yhteisymmärryksessä, kun keskityin pitämään painon takaoikealla. Vasemmassa laukassa ratsastettujen kiemuroiden lopussa esiintyi kuitenkin sisälle puskemista, joten ne eivät sujuneet yhtä pehmeästi ja nätisti kuin oikean laukan kiemurat. Molempiin suuntiin vastalaukka pysyi kuitenkin ilman ongelmia yllä, ja Aku tuntui hallitsevan tämän tehtävän oikein hyvin.

Loppuraveissa Aku tuntui alkutuntia notkeammalta, ja taipui vasemmallekin jo hieman paremmin. Pyöristymistä ja pidempään muotoon venymistä tapahtui pätkittäin. Ihan en kyllä päässyt sinuiksi Akun kanssa tällä tunnilla, mutta yhteistyö toimi lopussa sentään vähän paremmin. Aku ei todellakaan ole mikään pahimman luokan jyrä, mutta silti se tuntui minulle vähän turhan vahvalta hevoselta. Käsivoiminhan ei mitään hevosta kuuluisi hallita, vaan nimenomaan istunta ei nyt tuntunut riittävän siihen, että Aku olisi ollut oikein viimeisen päälle kuulolla eikä vain puksuttanut omassa perusmoodissaan. Tähän samaan ongelmaan törmään kyllä yleensä kaikkien reippaampien hevosten kanssa.

Kivan mielen talvikisat

Kuvasta kiitos Noralle!

Vuoden ekat kisat olivat 1-tason estekisat kotimaneesissa. Pakkaslukemat olivat aika kovat, -25 astetta ellei sen allekin, mutta maneesissa oltiin -16 asteen tuntumassa ja mehän kisattiin siellä ihan tyytyväisenä. Kovan pakkasen takia kisat jäivät toki tavallista pienemmiksi ja ne käytiin vain oman tallin porukalla, mutta joka tapauksessa tuli hyvää rataharjoitusta ja kisarutiinin ylläpitoa. Menin Vakella 70 sekä 80 sentin luokat, joissa molemmissa oli sama rata arvostelulla 367.1. Pituusesteitä ei radalla montaa ollut, mutta sarja oli kuitenkin tällä kertaa mukana.

Ulos ei tarvinnut juuri nenäänsä laittaa, sillä saimme kävellä ja verrytellä maneesissa sekä odottaa siellä myös omaa vuoroa. Ensimmäinen verryttely meni ihan mukavasti, ja Vake vaikutti suorastaan hyvältä. Laukka pyöri hyvin ilman puskemista ja poni vaikutti olevan hereillä mutta rento. Saimme hypätä verryttelyesteenä radan luultavasti vaikeinta estettä, numero kuutosta joka sijaitsi lyhyen sivun kohdalla vinottain. Radalla tämä oli viuhkaeste, mutta verkassa hyppelimme sitä pystynä. Tie esteelle olikin hankala ratsastaa niin, että hyppy olisi tullut suoraan eikä Vake olisi yhtään liirannut vasempaan reunaan. Lopulta kuitenkin hoksasin, että esteelle kannatti tulla seinältä ihan viivasuoralla linjalla, eikä kaarretta kannattanut oikaista yhtään jotta ponnistus pääsi lähtemään suoralla rungolla.

Otimme vielä pari verkkahyppyä okserille, ja sitten aloitettiin luokka. Meidän ratamme alkoi sopivan napakalla laukalla. Tempo ei ollut huima niin kuin ei Vakella ikinä, mutta rytmi pysyi hyvin tasaisena läpi koko radan ilman hyytymisiä. Tasaisesta rytmistä ponnistuspaikat löytyivät aika näppärästi. Rata alkoi 21 metrin linjalla, jolle suunnitelma oli 6 tai 7 laukkaa tilanteesta riippuen. Kun ekalle esteelle tuli sujuva hyppy oli kuusi askelta luonteva ja toimiva ratkaisu. Sarjaväli oli pitkähkö meille, mutta esteiden ollessa näin pieniä ei ollut mitään ongelmaa venyttää b-osalle. 1. vaiheen päättävä viuhkaeste oli odotetusti hankalin, ja kun en sille saanut ponia aivan suoraksi tuli esteen eteen miniaskel. Matka jatkui joka tapauksessa ilman virhepisteitä toiseen vaiheeseen. Toisessa vaiheessa 21 metrin linjalla ei ollut ajatus tarpeeksi eteen, ja otettiin mukaan suosiolla seitsemäs askel. Kääntelin sekä kymppiesteelle että sen jälkeiselle sarjalle oikoreitit, mutta mitään kovin tiukkoja kurveja ei tähän rataan sisältynyt. Vakella nämä hieman lyhyemmät tiet oli helppo ratsastaa. Sarjalla jouduttiin taas vähäsen venymään, ja Vake vaihtoi tässä laukan vääräksi. Sitten seurasikin pieni tekninen haaste eli kaareva linja sarjalta radan päättävälle viuhkaesteelle, ja Vake päätyi vaihtamaan kaarteen aikana ristilaukkaan. Ristilaukalla lähestyminen viuhkaesteelle meni höpöksi, mutta selvitimme näin pienen esteen siitä huolimatta. Puhdas rata, ei huippunopea aika tempon ollessa rauhallinen, mutta tievalinnoilla säästettiin sentään jonkin verran sekunteja.

70 sentin luokassa oli kuusi osallistujaa, ja puhtaita toisen vaiheen ratoja tuli vain kaksi. Niinpä sijoituimme Vaken kanssa toiseksi häviten sujuvammin laukanneille Annelle ja Pavelle kolme sekuntia. Ruusukkeiden jaon jälkeen käveltiin ja odoteltiin hetki radan korotusta, ja sitten aloitimme uuden verryttelyn 80 sentin luokkaan. Kovin montaa hyppyä ei enää tarvinnutkaan tässä vaiheessa ottaa.

80 sentin rataa aloittaessa Vake vaikutti vähän säpäkämmältä. Ulospäin meno näytti luultavasti aivan samalta tasaiselta puksutukselta, mutta ensimmäisillä esteillä Vakessa tuntui olevan enemmän virtaa ja imua. Rata oli monelta osin kopio edellisen luokan suorituksestamme, mutta mielestäni tämä oli jonkin verran ensimmäistä rataa parempi. Sarjaväli meni nyt näppärämmin, tosin saimmekin tässä luokassa mennä armollisesti pikkuponivälillä. Parannusta edelliseen oli 21 metrin linjan ratsastaminen myös toisessa vaiheessa kuudella laukalla, eli turha lisäaskel jäi tällä kertaa pois. Suurin parannus oli toisen vaiheen päättävä kaareva linja sarjalta viuhkalle, joka mentiin nyt myötälaukassa ja viuhkalle tuli viimein parempi ponnistuspaikka sekä sujuvampi hyppy. Teimme jälleen puhtaan radan, ja aikakin oli puolen sekunnin päässä 70 sentin luokan ajastamme. Alunperin en ollut edes suunnitellut kääntäväni toisessa vaiheessa oikotietä sarjalle, mutta tämä suunnitelma vaihtui lennosta kun oikaisu tuntuikin hyvältä idealta, ja eihän siinä mitään ongelmaa ollutkaan. Tässä luokassa tämä oli joka tapauksessa hitain nollarata, joten sijoitus oli 5/7.



Olin päivän ratoihin tyytyväinen, ja se olikin ollut ainoa tavoite tänään. Meno tuntui helpolta ja varmalta, eikä ollut tietoakaan siitä ponnistuspaikkasokeudesta ja epävarmuudesta mikä tiistain tunnilla vaivasi. Olipa helpotus, että palattiin normaaliin suorittamiseen jossa 80 sentin rata menee hyvinkin rutinoituneesti. Kiinnitin myös huomiota siihen, että istuntani esteiden välillä on jäntevöitynyt ja noussut pystympään, eli heiluminen ja könöttäminen on vähentynyt ja meno näyttää paremmalta aikaisempaan verrattuna. Toki Vake saisi vielä laukata isommin ja reippaammassa tempossa, mutta uskoisin senkin vaihteen löytyvän sitten ulkoradoilla. Nyt sentään mennään pienemmät kurvit maneesissa hyytymättä ja puskematta (ilman kannuksia!) tasaisessa rytmissä, mikä on edistystä sekin. Hyvä hyvä!

Videoista kiitos Hanskille!

Vastalaukan alkeita

Menin lauantainakin lisätunnille, ihan vain päästäkseni vielä kisoja edeltävänä päivänä Vaken satulaan. Tunnilla oli koulua ja yhteensä kuusi ratsukkoa. Vake jatkoi edeltävältä tunnilta, mikä oli ehkä vireystilan kannalta huonompi juttu.

Ensimmäisenä tehtävänä ratsastimme käynnissä ja ravissa pituushalkaisijaa, jolta käännyttiin vuoroin kumpaankin suuntaan ja tehtiin kulmaan voltti. Voltteja ratsastettiin lisäksi pitkillä sivuilla tilanteen mukaan. Vake lähti sekä käynnissä että ravissa pyöristymään jonkin verran, mutta liikkuminen jäi aivan liian tahmeaksi. Jumputin pohkeilla ja se ei ollut ollankaan toimiva juttu. Kun ei ollut puhtia liikkumisessa, niin etuosakin jäi raskaan oloiseksi. Pyöristyessään Vake ei keventynyt kunnolla vaan makaili ohjan varassa. Meno ei siis ollut järin ryhdikästä. Pituushalkaisijalla suoruuden avain oli eteenratsastus, sillä jos jäin värkkäilemään ohjista ja liike hyytyi niin johan kiemurreltiin. Suoralla ravi etenikin vähän paremmin, mutta volteilla askel hyytyi.

Päivän toinen tehtävä sisälsi vastalaukkaa. Vastalaukka nostettiin käynnistä tai ravista pitkän sivun alussa, laukattiin pitkä sivu ja hevosesta riippuen vielä seuraavan päädyn sai kaartaa vastalaukassa. Vaken kanssa ei hommasta tehty liian vaikeaa, vaan keskityttiin vastalaukan ylläpitoon pitkällä sivulla ja otettiin raviin ennen kuin poni ehti vaihtaa päädyn lähestyessä. Lyhyen sivun ratsastaminen vastalaukassa olisikin varmasti ollut liian haastava pala. Vastalaukka sinänsä kulki uraa pitkin ihan asiallisesti, kunhan vaan sain sen nostettua. Varsinkin käynnistä nostaessa aloin yleensä valmistella liikaa, ja silloin Vake alkoi jumittaa ja tarjota jos jonkinlaista poikitusta. Liian valmistelun seasta eivät laukka-avut enää erottuneet niin että Vake olisi ne ymmärtänyt, ja jos viimeisenä keinona aloin tuupata ja heilua istunnalla nosti Vake parhaimmillaan väärän laukan jos sitäkään. Jos taas onnistuin antamaan riittävän yksinkertaiset avut oikealla hetkellä nousi vastalaukka kuuliaisesti, eli kyllä Vake teki mitä pyydettiin kunhan vaan olin ymmärrettävä ja selkeä. Ravista nosto oli helpompi kun en ehtinyt niin paljon säätää valmisteluja. Laukannostotehtävä oli ainakin sen puoleen hyödyllinen, että saatiin Vakekin heräämään ja terävöitymään kun hevoset lähtivät päädystä laukkaan kukin vuorollaan. Lopputunti meni siis onneksi virkeämmissä merkeissä.

Tänäänkään Vake ei toiminut mitenkään superhyvin, vaan oli ravissa lähinnä laiska pötkylä. Ei se siitä kyllä pohkeella jumputtaen itsekseen ryhdistäydy. Laukkatehtävä sen sijaan onneksi toimi herättelijänä. Viime aikoina on treenattu aika paljon nostoja myötälaukkaan, mutta vastalaukan nostaminen ei näköjään ihan yhtä luontevasti onnistukaan. Vastalaukka varmasti nousisi ihan samanlaisella lonkan keikautuksella kuin myötälaukka, mutta en sitä tietenkään näin simppelisti lähtenyt kokeilemaan vaan muka "varmistelin" pohkeilla sekä istunnalla tuupaten. Kun ylimääräiset jutut sai karsittua nostosta pois niin alkoihan se onnistua. Näin sitä tein taas ihan liian ison numeron yksinkertaisesta tehtävästä.

Siirtymiset tekevät hyvää

Menin myös tällä viikolla Artsin valmennuksessa Pallella. Olimme tunnilla kahdestaan Annen kanssa. Mittarin mukaan oli hyvin kylmää, mutta valmennuksessa tuli kyllä erittäin lämmin.

Tällä kertaa aloitimme verryttelyn vähän erilaisella lähestymistavalla, eli pitkien ravi- ja laukkapätkien sijaan ratsastimme jatkuvasti siirtymisiä. Aluksi teimme käynnistä tiheään pysähdyksiä, ja sitten jatkoimme ottaen muutaman askeleen käyntipätkiä lyhyiden ravipätkien välillä. Tällä tavalla haluttiin hevoset ensinnäkin tarkkavaiseksi ja kuulolle, sekä samalla jumppaa takajaloille. Pallen tarkkaavaisuudessa olikin aluksi paljon parantamisen varaa. Enimmäkseen se kulki korvat pystyssä keskittyen kaikkeen muuhun kuin ratsastajaan, ja liikkui pystypäin selkä alhaalla. Ensimmäinen askel oli saada se pysymään kuulolla ja pyöreällä kaulalla pysähdyksissä. Aluksi vaikutti toivottomalta, mutta kun sitkeästi tehtiin pysähdystä toisen perään ja asetuksella haettiin paikoillaan seistessä myötäys niskaan alkoi Palle vähitellen keskittyä. Korvat kääntyivät oikeaan suuntaan, ja hevonen jäi pysähtyessä pyöreänä tuntumalle. Tuijottelutkin alkoivat siinä unohtua, kun ratsastajalla oli jatkuvasti pyyntöjä esitettävänä.

Ravissa oli aluksi aivan sama homma. Palle liikkui puolihuolimattomasti selkä alhaalla, ja unohtui tuijottelemaan katsomoon. Koetin saada tuntuman molempiin ohjiin ja ratsastaa ravia eteen, mutta vasta ravi-laukka-ravi-siirtymiset olivat se, mikä sai Pallen oikealla tavalla hereille. Laukassa pyöreyttä löytyi paljon helpommin, ja muutaman laukkapätkän jälkeen myös ravi lähti sujumaan paljon isommalla vaihteella eteen. Moottorin käynnistyttyä tuli myös raviin kunnolla pyöreyttä, ja Palle liikkui nyt takaa tuntumaa kohti. Näin siirtymisten hinkkaaminen lopulta palkittiin ja Palle alkoi kuin alkoikin niiden kautta toimia. Seuraavaksi sain ohjeeksi suoristaa Pallea vasemmassa kierroksessa. Etuosa jäi ympyröillä ulos oikealle takaosan ravatessa sisempänä, ja vasemman ohjan sekä oikean pohkeen yhteistyöllä yritettiin tilanteeseen puuttua. Etuosa siirtyi kyllä jonkin verran, mutta ihan kunnon suoruuteen ei mielestäni päästy vaan koko tunnin ajan vasemmassa kierroksessa oli kaarevilla urilla pientä hankaluutta.

Kun hevoset oli toistuvilla siirtymisillä hyvin lämmitelty jatkoimme työskentelyä nelikaarisella kiemuralla. Ensin ratsastimme joka toisen kaaren käynnissä ja joka toisen ravissa, sitten vastaavasti ravissa ja laukassa. Siirtymiset tapahtuivat aina kaarien välisellä suoralla osalla, ja kaarille haluttiin kunnon taivutukset. Tarvittaessa tehtiin kaarien sisään myös voltteja. Sain keskittyä erityisesti siihen, että Palle lähti käynnistä riittävän tarmokkaasti raviin ja ravasi kaaret mahdollisimman isosti. Myös laukannostoihin tuli ratsastaa energistä ravia. Aluksi vasen laukka nousi nihkeästi ja selän alas pudottaen. Oikean laukan nostaminen onnistui paljon täsmällisemmin ja pyöreämmin, ja luulenkin, että tässä oli selkeä puoliero sen suhteen kuinka hyvin osasin nostoavut ajoittaa. Nykyään sentään saan Pallen nostamaan molemmat laukat aika hyvin, mutta ulkopohkeella nostaminen aiheuttaa edelleen pieniä ajoitusongelmia.

Pikkuhiljaa Palle alkoi oikein virittyä ja herkistyä. Vähäsen se kyllä jo väsyikin loppua kohti, ja alkoi välillä esittää omia kuvioitaan eli espanjalaista käyntiä ja passagea. Kunhan sen näistä omista "tiloista" sai pois, kuunteli se apuja selvästi alkutuntia herkemmin ja oli paljon energisempi liikkeissään. Kiemuran kaarille saatiin nyt aika hienoa ravia ja laukkaa, mutta samalla sain kyllä varoa etten tökkinyt turhaan pohkeilla kylkiin kun Palle alkoi olla jo varsin reagoiva. Laukannostot alkoivat sujua myös vasemmalle tosi säpäkästi, eli hyvin minimaalinen merkki riitti ja Palle nosti laukan hyvin täsmällisesti ja energisesti. Parhaita nostoja mitä on Pallen kanssa tehty! Tunnin lopussa laukkakaarille tuli tosin myös hyytymisiä, eli Palle yksinkertaisesti jumitti laukassa ja putosi ravillekin. Tämä taisi olla reaktiota istunnalla ja pohkeilla puskemiseen. Lopputunti siis meni joiltain osin hieman epätasaisissa merkeissä, kun hetkittäin menetin toimivan kommunikaation hevoseen tehdessäni jotain tyhmää.  Välillä taas onnistuin vaikuttamaan ymmärrettävillä, pienillä avuilla ja silloin Palle kulki todella hienosti.

Palle demonstroi taas hyvin sen, kuinka sillä on selvästi kaksi eri moodia: se, kun humputellaan kirahvina ja katsellaan ympäristöä, ja se, kun ollaan oikeasti töissä. Ensimmäisestä jälkimmäiseen pääseminen vaati tänään työtä, mutta sinnikäs siirtymisten ratsastaminen oli ainakin yksi tapa jolla se lopulta onnistui. Työskentelymoodin löydyttyä päästiin kuitenkin vielä lopuksi vähän suuremmalle vaihteelle, kun Palle oikein herkistyi ja virittyi reagoimaan lähes ajatukseenkin. Runsaat siirtymiset olivat varmaankin myös tämän herkistymisen takana. Vähän oudompi tilanne se minulle olikin, kun hevonen oli alla niin lennokkaana. Kun hevonen alkaa reagoida aivan minimaalisiinkin merkkeihin niin pitää erityisesti varoa, ettei kaikenlaisella epämääräisellä tuuppaamisella sekoita heppaparan päätä.

Yliyrittämisen makua

Keskiviikkona olin ylimääräisellä tunnilla ratsastamassa Vakella, sillä halusin edellisen päivän epäonnistumisen jälkeen vielä ratsastaa Vakella ennen kisoja, vaikka sitten sileällä. Ehkä perimmäinen motiivini oli päästä mahdollisimman pian hakemaan paremman mielen ratsastuskokemusta sen sijaan että olisin jäänyt kotiin murehtimaan epäonnistunutta estetuntia.

Verryttelimme hetken ravissa, ja sen jälkeen aloimme ratsastaa kuviota, johon kuului lyhyellä sivulla voltti, kääntyminen voltin jälkeen linjalle noin viisi metriä uran sisäpuolella ja pohkeenväistöä viistosti uralle. Muualla ratsastimme siirtymisiä ravin ja käynnin välillä. Hyvää oli se, että Vake väisti sekä käynnissä että ravissa oikein näppärästi, ja jopa vähän pyöristyikin väistöaskelten aikana. Poikitukseen lähteminen oli oikein kuuliaista, ja välillä Vake pyrki melkein liiankin voimakkaasti sivulle. Eteneminen väistössä saisi tietysti olla aina sujuvampaa.

Vaken liikkumisessa oli yleisesti ottaen taas sellaista säkä alhaalla -fiilistä ja pötkylämäisyyttä. Halusin ponia sekä ryhdikkäämmäksi, suoremmaksi että kevyemmäksi. Valitettavasti tavoittelin tätä jatkuvalla ohjalla ja pohkeella säätämisellä, enkä tosiaan aina itsekään tiennyt mitä milläkin ohjasotteella ja pohkeen merkillä halusin saavuttaa. Toivoin vain, että jotenkin mystisesti poni hoksaisi suoristua, nostaa säkää ylös ja laittaa kaulaa kaarelle. Aika ilmeisiä korjaamisen paikkoja oli etujalkojen ajelehtiminen molemmissa suunnissa ulommalle uralle, ja hieman epäsymmetrinen asettuminen (pää vinossa turpa oikealla ja niska vasemmalla). Parhaita hetkiä olivat ne, joissa saavutin ratsastukseen tasaisuuden ja selkeyden. Erityisesti tämä toteutui, kun asetin vasemmalla ohjalla hetken aikaa tasaisemmin myödäten samalla ulko-ohjaa. Vaikka tämä epäoppikirjamaista ehkä onkin, niin sen seurauksena Vake tuntui oikeasti suoristuvan ja tulevan kahdelle ohjalle paremmin siinä vaiheessa kun olin asetuksen myödännyt ja ratsastin taas ulko-ohjalle. Ehkä tällainen sisäohjan käyttö sai turvan oikeasti kääntymään symmetrisempään asetukseen vasemmalle ja samalla jokin loksahti kohdalleen? Suurimman osan ajasta en kyllä kyennyt läheskään näin tarkoituksenmukaiseen toimintaan, vaan mentiin sillä "en itsekään tiedä mitä tässä nypellän" -linjalla.

Lopputunnin ratsastimme lävistäjiä, joiden loppuun tuli pätkä pohkeenväistöä ja suoraan väistöstä laukannosto uraa lähestyessä. Laukassa jatkettiin pääty-ympyrällä. Vaken kanssa laukannosto onnistui paremmin raviväistöstä, sillä käyntiväistöstä se ehti töksähtää paikoilleen ja alkaa puskea väistättävää pohjetta vastaan siinä hetkessä kun aloin valmistella nostoa. Välillä tuntuu, että Vake reagoi kaikkeen niin töksähtäen! Laukka ei oikein rullannut itsestään eteen, vaan mentiin taas puskemis- ja kiemurtelulinjalle. En saanut istuttua eleettömästi ja jalat pitkänä ponin ympärillä, vaan puskin kantapäillä ja tuuppasin vartalolla. Laukassa tärkein tehtävä oli yrittää saada Vake menemään suoraan sen sijaan että se oli koko ajan jonnekin päin mutkalla, taipuneena tai liiraamassa. Sain ohjeeksi ottaa ympyröilläkin selkeitä suoria pätkiä, ja päädyin ratsastamaan ympyrät neliötä tavoitellen. Vasemmassa laukassa suoraan eteneminen onnistui jostain syystä paremmin, ja kun mentiin suorempaan laukka myös pyöri vähän paremmin. Oikealle laukkaaminen jäi sen sijaan mutkittelevaisemmaksi, ja silloin ei tietysti löytynyt myöskään hyvää kahden ohjan tuntumaa ja rentoa sujuvuutta.

Enpä ollut tämänkään tunnin jälkeen missään onnistumisen fiiliksissä. Vake on mennyt niin paljon paremminkin, ja tänään ei vaan päästy yli kaikesta kiemurtelusta ja vinoudesta. Ratsastus lipsahti yliyrittämisen puolelle, ja kaiken sen epämääräisen puskemisen ja nypläämisen keskellä ei tietysti Vakelta voi ihmeitä odottaakaan. Juuri ajankohtaisesti sattui toisaalla tulemaan vastaan erinomainen lista "Mistä tunnistaa hyvän ratsastajan", ja täytyy murheellisesti todeta, että tälläkin tunnilla sorruin täsmälleen ainakin kohdissa 1-4 lueteltuihin synteihin. Siihenpä se homma jo tökkäsikin. Kohta 7 osuu myös ihan nappiin, kun tällainen nihkeästi sujuneiden tuntien lyhytkin putki saa heti aikaan angstitilan.

Aina ei vaan onnistu

Pian estevalmennus peruuntui tältä viikolta, mutta menimme tiistaina kuitenkin oman open pitämän estetunnin. Hyppäsin siis tuttuun tapaan Vakella. Alku vaikutti ihan lupaavalta, sillä Vake oli rennolla mielellä muttei kuitenkaan kauhean hidas. Laukkasimme verryttelyssä uraa pitkin sekä päädyissä ympyröillä olevien puomien yli. Laukka tuntui ihan pontevalta enkä ajautunut pahemmin puskemaan. Suunnan vaihtuessa vasemmaksi Vakelle tuli laukkaan jopa pientä ylimääräistä säpinää. Puomeille se ei kuitenkaan kovin hyvin venyttänyt, eli askeleen jäädessä kauas minun oli ihan turha yrittääkään tuupata eteen. Tätä en kuitenkaan painanut mieleen riittävän hyvin, vaan myöhemmin tunnin aikana yritin samantapaista tuuppausta esteillä huonoin tuloksin.

Hyppelimme ensin jumppasarjaa. Sarjalla oli kaksi pystyä ja yksi okseri noin kuuden metrin väleillä, ja jokaisessa välissä oli myös maapuomi rytmittämässä menoa. Aloitimme sarjan hyppelyn kuitenkin pienillä ristikoilla. Vake sai hyppäämisen aloituksesta lisävirtaa, ja sain varautua yllätysliikkeisiin varsinkin laukkaa nostaessa. Katsomopäädystä tuli jopa kertaalleen pieni ryntäys päätä alas vetäen. Ainakin ponilla oli nyt hyvä energia, joka vei sujuvasti sarjan yli ilman mitään hyytymisiä. Välit eivät olleet meille lainkaan pitkät nyt kun Vakella oli imua eteen. Korjattavaa olisi ollut vielä linjan suoruudessa sarjalle tullessa, ja käsikin olisi saanut rentoutua ja antaa enemmän ohjaa.

Esteet nousivat sarjalla pystyiksi ja okseriksi, ja nyt sain oikeastaan paremmin annettua ohjaa pois kun Vake alkoi keskittyä esteiden hyppäämiseen villiintymisen sijaan. Ohjeena oli pysytellä tasapainoisessa kevyessä istunnassa koko sarjan läpi, ja tämä onnistui aika mukavasti. Vake laukkasi ja hyppäsi, ja minä sain keskittyä vain olemaan liikkeen mukana. Esteet nousivat niin, että pystyt olivat ehkä 80-senttisiä ja okseri lopulta 90 sentissä. Olin edelleen hyvin liikkeen mukana, mutta korkeammalla okserilla tuli pieni herpaantuminen ja pohkeden heilahdus sekä vartalon notkahdus eteen alastulossa. Niinpä sain ottaa vielä sakkokierroksen, jolla keskityin katselemaan okserille tullessa ylös ja eteen sen sijaan että erehdyin tuijottelemaan alas esteeseen. Nyt istunta pysyikin hypyssä paremmin mukana, eli katseen nostaminen ylös auttoi jälleen kerran. Pientä viilattavaa olisi vielä sen suhteen, että saisin vartalon suoristettua alastulossa nopeammin.

Jumppasarjan hyppely sujui siis todella mukavasti, ja 90 sentin okserikin oli helppo juttu sarjan päätteeksi. Vahvasta aloituksesta huolimatta mieleen hiipi ikävä epävarmuuden tunne, kun lopuksi saimme hypätä vielä lyhyen radanpätkän ja esteet hilattiin tässäkin melko ylös eli 85-90 senttiin. Rataan kuului lävistäjällä 14 metrin linja pystyltä toiselle, toisella lävistäjällä okseri ja lopuksi pitkällä suoralla lähestymisellä yhden laukan pysty-okseri-sarja. Epävarmuuden tunne ei ole koskaan hyvä seuralainen rataa aloittaessa, ja se tekikin minulle tepposet heti ensimmäisellä esteellä. Vake oli hyvin hereillä, mutta ajoin sitä ehkä liiankin kiireiseksi. Kun ei askel esteelle sopinut tein viime hetken paniikkiratkaisun tuupata eteen. Vake ei kuitenkaan lähtenyt hyppyyn kaukaa kuten yritin sille vihjata, vaan veti hypyn aivan pohjaan kiiveten esteen yli. Tähän pieneen virheeseen homma tuntui sitten kaatuvan, eikä rytmiä ja varmuutta löytynyt enää rataa eteenpäin jatkaessa. En malttanut odottaa lähestymisissä ollenkaan, vaan panikoin ja esteet ylittyivät joko pohjasta kiiveten tai yllättäen kaukaa hypäten. En siis ollut ollenkaan samassa rytmissä ponin kanssa. Myös sarjalle tultiin a-osalla pohjaan jarruttaen, eikä Vake mitenkään kyennyt venymään väliin tällaisen hypyn jälkeen. Reilun kuuden metrin väli mentiin kahdella askeleella, ja Vake-ressukka hyppäsi 90 sentin okserin ihan paikoiltaan kuskin tömähtäessä alastulossa kaulaa halailemaan. Jopas meni homma metsään!

Sitten vaan yrittämään uudelleen ja virheitä korjaamaan. Epävarmuuden tunne ei tietenkään äskeisestä rämpimisestä helpottanut, ja Vakekin kävi sarjan tumpeloinnin jälkeen epäröivämmäksi ja varovaisemmaksi. Uudella ratakierroksella se meni kyllä kaikesta yli, mutta ei lähtenyt venyttämään hyppyihin vaan halusi ottaa aina miniaskeleen esteen eteen. Rytmi oli täysin hukassa edelleen, enkä nähnyt ponnistuspaikkoja. Lopulta en edes yrittänyt lähteä sarjalle radan ensimmäisten esteiden mentyä näin epävarman oloisesti. Se oli järkipäätös. Seuraavaksi ope laski meille radan ekan esteen sekä sarjan b-osan noin 70 senttiin. Tämän jälkeen saatiin ratakierros menemään vähän paremmalla otteella. Vieläkään en nähnyt ponnistuspaikkoja, mutta maltoin sentään olla tuuppaamatta ja häiritsemättä Vakea viimeisillä askeleilla. Vake uskalsi taas vähän venyttääkin hyppyihin, ja sarjavälin jäädessä pitkäksi se urheasti venyi pikkuokserin yli lisäaskelia miettimättä. Ei tämäkään ratakierros ollut vielä sitä mitä olisin halunnut, mutta kuitenkin parempi ja varmempi kun annoin Vaken tehdä työnsä rauhassa.

Olin tietysti masentunut, kun radan hyppääminen meni tällaiseksi sähläämiseksi. En tajua, mistä tällainen epävarmuus ja aivan täydellinen PONNISTUSPAIKKASOKEUS yhtäkkiä tuli. Onhan se toki niin, että 90 sentin ratatehtäviä ei ole aikapäiviin hypätty, joten ehkä tämä oli vaan tähän väliin liikaa. Joskus on huonoja päivä kun rytmi on hukassa ja ponnistuspaikkoja ei näe, joten ehkä ei sentään kannata pelätä että olen hyppäämisen taidon kadottanut kokonaan. Vake on kyllä älyttömän reilu, kun se kiipeää esteiden yli myös silloin kun kuski on näin pahasti kuutamolla, mutta tämän reiluuden rajoja ei tietenkään pidä alkaa liikaa koetella. Näin jälkeenpäin voi ainakin analysoida, mitä tein väärin ja mitä seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa tulee tehdä. Selvää on, että lähestymisissä ei tällä lailla pidä hätäillä, vaan ponille on annettava rauha viimeisiin askeliin vaikka ponnistuspaikkaa ei ole ehtinytkään nähdä. Esteelle tullessa voi ratsastaa eteen ja hyppyyttää vähän kauemmasta paikasta JOS paikan näkee jo kaukaa ja eteenratsastuksen tekee hyvissä ajoin. Viimeisillä askelilla sen sijaan ei voi yhtäkkiä yllättää ponia ja tuupata eteen näin kuten nyt tein! Etenkään korkeammilla esteillä ei näitä viime hetken tuuppauksia voi tehdä, vaan Vaken on parempi antaa mennä vähän lähelle. Kyllä se hyppää, kun en sitä ala häiritä.

Kovasti jäi mieltä kaivelemaan näin paha rämpiminen, ja tietysti se söi itseluottamustakin. Toivottavasti kuitenkin virheet analysoituani pystyn ensi kerralla ratsastamaan paremmin. Seuraava hyppykerta meillä onkin viikonloppuna kotikisoissa, ja tämän tunnin perusteella otetaan siellä ensin 70 sentin luokka alle ja sitten vasta 80 sentin rata. Haetaan onnistumisia ja varmuutta pienemmiltä esteiltä, niin eiköhän tästä aallonpohjasta taas nousta takaisin. 

Perustehtäviä puomeilla

Maanantain tunnilla mentiin puomeja, ja ratsunani oli odotetusti Palle. Koetin aloittaa Pallen ratsastuksen samalla lailla kuin perjantain valmennuksessa, eli pitää tuntuman molemmilla ohjilla ja ratsastaa ravia kunnolla eteen. Aluksi tämä tuntuikin toimivan, ja Palle lähti ravissa etenemään tuntumaa kohti. Sitten alkoi kuitenkin jännittyminen, ja huomion herpaantuminen katsomopäätyyn tullessa. Rentouden puute vaivasi myös kuskia, ja niinpä meno oli enimmäkseen pää ylhäällä toikkarointia. Tehtävänä oli verryttelyn aikana ravata maapuomien yli pääty-ympyröillä sekä pitkän sivun suuntaisella linjalla. Kun Palle liikkui tällä lailla selkä alhaalla tuli puomien eteen helposti töksähtävä pikkuaskel sen sijaan että askel olisi letkeästi venynyt puomin yli.

Otimme myös vähän verryttelylaukkaa uraa pitkin, ja ohjeistuksena oli testailla askelpituuden säätelyä. Laukassa Palle tuli helpommin pyöreälle kaulalle, mutta laukka ei oikein tahtonut edetä ja pyöriä. Istuntahan se oli mikä laukkaa jarrutti, sillä kökötin satulassa jännittyneenä ja puristaen. Nyt oli jotenkin tosi vaikeaa saada itsensä rennoksi ja liikkeen mukaan. Kun sitten sain tuupattua Pallen vähän reilumpaan laukkaan ei se kuitenkaan ottanut selkää ja takaosaa mukaan, ja niinpä laukan kokoaminen ei onnistunut pehmeästi ja tasapainoisesti vaan Palle jopa pudotti laukkaa pois.

Päivän puomitehtävät olivat onneksi helponlaisia. Ensin menimme suoraa 17 metrin linjaa puomilta toiselle, ja sekä ennen että jälkeen linjan tuli päätyyn ympyrä jolla ylitettiin yksittäinen puomi. Pallen laukka lähti puomeilla sujumaan paremmin eteen, ja siihen tuli enemmän pehmeyttä ja elastisuutta. Ensimmäisellä pääty-ympyrällä olin kuitenkin huolimaton, ja ratsasti puomille hieman oikaisten. Tämän seurauksena menosuunnasta tuli väärinkäsitys, ja Palle jatkoi puomilta ulos vasemmalle eikä ympyrää oikealle. Tämän jälkeen olin tarkempana ja tein puomille laajemman kaarteen sekä tiedotin menosuunnasta selkeämmin. 17 metrin linjalle meni viisi laukkaa aika luontevasti, ja tarpeen vaatiessa laukkaa oli helppo hieman säätää. Puomeja ylittäessä Pallen laukkaan tuli vähän enemmän imua ja eteenpäinpyrkimystä, mikä paransi laukan laatua.

Toinen tehtävämme sisälsi molemmilla lävistäjillä 14 metrin linjat sekä lävistäjien välissä pääty-ympyrän puomin yli. Ensimmäisellä lävistäjällä tahtoi esiintyä pientä kiemurtelua, mutta neljä laukkaa meni väliin aika luontevasti. Toiselle lävistäjälle tullessa ratsastin pohkeella napakammin kiemurtelun ehkäisemiseksi, mutta sitten en saanutkaan laukkaa lyhennettyä tarpeeksi vaan menimme välin sujuvalla kolmella askeleella. Kun seuraavalla kierroksella keskityin pitämään laukan kootumpana onnistui neljäkin askelta oikein mukavasti.

Puomitehtävät sujuivat sinänsä ihan asiallisesti, mitä nyt pientä kiemurtelua esiintyi. En kuitenkaan ollut itseeni tyytyväinen, sillä minulla ei missään vaiheessa ollut varsinaisesti rento ja varma olo. Yksi tekijä oli ainakin se, että en koulusatulassa istuessani saanut kantapäitä painettua ollenkaan alas. Tämä teki istunnasta puomeilla tasapainottomamman oloisen. Myöskään Palle ei täysin rentoutunut koko tunnin aikana, enkä löytänyt niitä oikeita nappuloita joilla se saatiin valmennuksessa toimimaan ihan hetkessä. Positiivista oli kuitenkin se, että puomitehtävillä löytyi laukkaan parempaa energiaa, ja uskalsin myös pitää käden rentona ja antaa laukan rullata kunnolla eteen silloin kun Palle ihan omasta halustaan lähti sujuvampaan laukkaan.