Toiveeni mukaisesti sain estetunnille taas Elmon. Huomispäivän kisoja (joihin en itse ole menossa) ajatellen säästeltiin hevosia ja pidettiin estekorkeudet matalana, maksimissaan noin 50 cm:ssä. Rehellisesti sanottuna ei tämänpäiväisillä esityksilläni olisi isompia kannattanut kokeillakaan.
Toisin kuin parilla edellisellä kerralla, oli Elmolla nyt "tuoreet jalat" eli päivän ensimmäinen ja ainoa tunti. Tämä näkyi mielestäni reippaampana liikkumisena ja parempana tsemppaamisena tunnin loppuun asti, mutta toisaalta alkutunnista Elmo oli tosi jäykän oloinen. Verryteltiin hetki ravissa, ja lähinnä poni vaan kaatui sisäpohjetta vasten molempiin suuntiin. Kyljistä taipuminen ympyröillä jäi haaveeksi. Sisäpohjetta vastaan tunkeminen koituikin sitten myöhemmin ongelmaksi, joten asia olisi mielellään pitänyt saada ratkaistua jo verryttelyn aikana.
Aloitettiin hyppäämällä muutama kierros noin 40 cm pystyä lävistäjällä oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen. Vaihto ei onnistunut, ja Elmo tykkäsi tiputtaa väärän laukan pois heti esteen jälkeen. Tahmeutta oli ilmassa ja hyppy söi vauhtia turhan paljon pois. Itse lähdin liiankin innokkaasti ylävartalolla hyppyyn mukaan siihen nähden kuinka pikkuruinen este oli.
Seuraava tehtävä oli kahden ristikon muodostama yhden askeleen sarja oikeassa laukassa. Tässä sattui tunnin pahin kämmi, sillä jotenkin en taas osannut uskoa että Elmo tosiaan voi hypätä vähän kauempaa. Olin ihan varma että vielä tähän otetaan pikkuaskel, ja olin ponia vähän jarruttelemassakin esteen edessä kun Elmo ottikin isomman hypyn ja kiskaisi sillä kuskin pois tasapainosta. Heilahdin hienoon etukenoon valmiina syöksymään ponin korvien välistä alas, mutta Elmo pelasti tilanteen jatkamalla sujuvasti sarjan toisenkin osan yli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tässä kohtaa taisi aina niin kärsivällinen opekin jo kurtistella kulmiaan hölmöilyilleni joita sitten poniparka sai paikkailla parhaansa mukaan.
Seuraavaksi tultiin viiden esteen tehtävä aloittaen oikeassa laukassa samalta ristikkosarjalta, jatkaen lävistäjäpystyllä oikeasta vasempaan laukkaan vaihtaen ja tästä vasemmassa laukassa 21(?) metrin linjalle joka näillä korkeuksilla oli passeli noin kuudelle askeleelle. Armoton tumpelointini jatkui edelleen. Sarjalla oltiin nyt yksimielisiä ponnistuspaikasta joten ei isompia ongelmia siinä, mutta laukka vaihtui vääräksi ja sitä sain sitten korjailla kaarteessa ravin kautta. Lävistäjäesteelle tullessa ei vasen lapa ollut edelleenkään kontrollissa vaan Elmo tunkemassa vasenta pohjetta vasten, ja näin ei laukka tietenkään taas vaihtunut kun poni oli hypyssä kaulasta ja kyljestä banaanina oikealle. Sisäänhyppy linjalle jäi pieneksi ja hitaaksi, joten sain käskeä Elmoa välissä kunnolla eteen. Silti jäätiin kakkososasta eli okserista kuudella askeleella kauas, ja taas Elmo pääsi yllättämään kuskin pidemmällä loikalla jossa sitten horjahdin pois tasapainosta. Laukkakin vaihtui vääräksi ja kaarre okserin jälkeen puksuteltiin ravissa sisälle kaatuen sekä ponin että ratsastajan könöttäessä etupainoisina. Tässä vaiheessa alkoi olla aika epätoivoinen olo kun ei tänään tuntunut yksinkertaisinkaan tehtävä onnistuvan.
Onneksi meno alkoi tästä parantua loppua kohden. Seuraavana tehtävänä tultiin kolme kierrosta samaa kuuden askeleen linjaa mutta nyt toiseen suuntaan eli ovipäädystä peilille okserilla aloittaen. Elmo oli vähän sen oloinen että yksinäisestä ovipäädystä olisi ollut kiva lähteä reippaamminkin takaisin kavereiden luokse, ja pieni röhkiminen laukkaa nostaessa kertoi siitä että nyt alkoi poniin tulla hieman lisää säpäkkyyttä. Ohjalla oli jopa painetta okserille tullessa eikä tarvinnut niinkään tuupata ponia eteen. Ponnistuspaikkakin sattui aika hyvin kohdilleen joka kierroksella, joten sisäänhyppy oli sujuva. Silti ei mukautumiseni ollut ihan parasta mahdollista vaan jäin puristamaan polvilla jolloin pohkeet heilahtivat hypyssä irti hevosesta. Sen verran oli taas vinoutta että Elmo vaihtoi okserilla laukan vääräksi, ja ope neuvoikin painamaan vasenta ohjaa hypyssä kaulaa vasten jotta poni pysyisi suorempana. Nyt oli laukassa siinä määrin imua että kuusi askelta pystylle meinasi käydä jopa ahtaaksi. Viimeisellä kierroksella Elmo lähti ovipäädystä korvat tötteröllä menemään, ja lisävauhdin ansiosta suoruuskin parani jolloin oikea laukka säilyi okserilla. Okserin jälkeenkin Elmolla riitti eteenpäinpyrkimystä niin että sai ottaa jo ihan kiinnikin, ja väli hurahti viidellä askeleella oikein helposti. Kyllä Elmolta näköjään laukkaa löytyy kunhan se vaan vähän innostuu.
Lopuksi tultiin yksinkertaista rataa viiden ja seitsemän esteen versioina. Ensimmäinen ratamme oli jo itse asiassa varsin näppärää tekemistä. Aloitus tapahtui äskeisellä linjalla okserilta pystylle, ja nyt okserille tultiin valitettavasti aika pohjaan. Laukka kuitenkin säilyi linjalla oikeana, joten kaarre peilipäädyssä oli sujuvampi kun ei tarvinnut korjailla ravin kautta. Toki Elmo oli edelleen pullauttamassa vasenta lapaa ulos, ja ope huutelikin painamaan vasenta ohjaa kaulaa vasten myös tässä. Suunnanvaihto oikeasta vasempaan lävistäjäpystyllä onnistui nappiin, ehkä vähän puolivahingossakin, niin että Elmo vaihtoi hienosti laukan hypyn aikana. Näin jatkettiin sujuvasti vielä viimeinen kaarre radan päättävälle ristikkosarjalle. Sarjakin hypättiin ihan nätisti mutta nyt laukka vaihtui vääräksi, ja tässä tilanteessa Elmo tiputti taas raville heti viimeisen esteen jälkeen ja puski voimakkaasti sisään vasemmalle. Poni sai kiskottua kuskin irti satulasta etukenoon niin että kaarteessa kesti hyvin pitkään ennen kuin pääsin ravia pidätteellä tasapainottamaan ja nostamaan laukan takaisin. Ope kehottikin suoristautumaan nopeammin ennen kaarretta. On se vaan onnetonta miten sitä ei hypyn jälkeen pääse takaisin satulaan vaan on ponin vietävissä kuin räsynukke. Tätä lopetusta lukuunottamatta rataamme saattoi kuitenkin olla ihan tyytyväinen.
Viimeisenä ratana tultiin vielä samat viisi estettä, ja sarjan jälkeen jatkettiin vielä vasemmassa laukassa takaisin pysty-okseri-linjalle. Tämä rata ei ollut ihan yhtä hyvä kuin edellinen, sillä aloituslinjalla laukka vaihtui vääräksi ja jouduin sitten korjailemaan päädyssä ravin kautta Elmon painaessa kaula ulospäin mutkalla sisäpohjetta vasten. Lävistäjäpystyllä hyppy oli muuten hyvä, mutta olin oikeassa ohjassa niin paljon kiinni ettei laukka vaihtunut. Taas ravailtiin vähän tasapainottomasti kuski irti satulasta keikkuen, ja ope huuteli suoristautumaan todeten että helpompi Elmon on kääntyä kun ratsastaja ei könötä paino etuosan päällä. Ristikkosarja oli nyt oikein mallikas suoritus, lähestyminen ja suoruus olivat kohdallaan joten vasen laukka säilyi ja päästiin sujuvasti jatkamaan viimeiselle suoralle linjalle. Linja oli muuten ok mutta taas laukka vaihtui okserilla vääräksi ja näin painallettiin kaarre ravissa sisälle kaatuen. Edelleen kesti aivan liian kauan ennen kuin sain etukumaraltani ponin kontrolliin ja takaisin laukkaan.
Jälleen kerran oli tunnin jälkeen päällimmäisenä epäonnistumisfiilikset, ja mielessä pyöri kysymys miksi tämä on näin älyttömän vaikeaa. Videon näkeminen muutti tunnelmiani hieman parempaan suuntaan, sillä meno ei näyttänyt lainkaan niin kamalalta kuin tuntui. Lopputunnin tekeminenhän oli itse asiassa jo ihan asiallista jos ei lasketa niitä sisälle kaatuvia ravikaarteita joissa poni vie ja meikäläinen vikisee. Elmo kyllä ansaitsee jälleen isot kehut, sillä se yritti parhaansa säheltävästä kuskista huolimatta ja paikkailikin ratsastajan virheitä hienosti vaikkei niin kovin rutinoitunut menijä vielä olekaan. Elmon liikkuminen oli tänään tosiaan reippaampaa kuin edelliskerroilla, ja tämä toki vähän helpotti asioita. Silti olin vaikeuksissa jo näillä miniesteillä, joten nöyränä tässä saa olla kun tietää että kyllä Elmo helposti hyppää 70-80 cm radatkin kunhan vaan kuski osaa asiansa. Minä en selvästikään vielä osaa, joten se on ankaran treenin paikka tässäkin. Jatkossakin kyllä mielelläni Elmon kanssa treenailisin, sillä on se vaan niin hurjan mukava tapaus.
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Alkeellinenkin ratsastustaito ois ihan kiva, mistä sellaisen saa?
Tämänkertainen ratsu eli Roosa tuli vähän puun takaa, sillä edellisen kerran olen tämän ponin saanut tunnille yli vuosi sitten. Näin pitkän tauon jälkeen olikin oikein mukava päästä Roosaa kokeilemaan. Aiemmin on yhteistyö Roosan kanssa ollut aika takkuista sillä tämä tamma on erityisen tarkka etenkin istunnan virheistä. Ajattelinkin tunnin toimivan pienenä testinä siitä minkä verran ratsastustaitoni on vuoden aikana kehittynyt.
Tunnin aiheena oli tänään niinkin "yksinkertainen" juttu kuin asetus ja myötäys, tavoitteena hevosen leuan ja niskan rentous sekä hevosen kuunteleminen niin että myötäys tapahtuu juuri oikealla hetkellä. Ensimmäinen harjoitus oli asetuksen hakeminen molempiin suuntiin paikallaan seisoessa. Ohjeena oli välttää myötäystä ennenaikaisesti mutta lukea hevosta siinä määrin että pienikin myötäys hevosen taholta palkittaisiin myötäyksellä ohjasta. Nämä hienot tavoitteet jäivät kuitenkin meidän kohdallamme saavuttamatta. En saanut Roosaa rehellisesti myötäämään, enkä saanut asetusta paikannettua "niskan saranaan" vaan poni vain käänsi kaulan mutkalle asettavan ohjan perässä.
Toivoin tehtävän helpottuvan liikkeessä, mutta hankaluudet jatkuivat kun siirryimme ratsastamaan asetuksia käynnissä. Käynnistä puuttui aktiivinen eteenpäinpyrkimys, ja asetukseen keskittyessäni unohduin kaivamaan pohkeella saamatta Roosalta kunnollista reaktiota. Ulko-ohjan tukikin katosi niin että rehellisen asetuksen sijaan mentiin kaula mutkalla. Roosa myös tunki molempiin suuntiin voimakkaasti sisäpohjetta vasten niin että ympyrämme tahtoivat koko ajan kutistua. Ope neuvoi pitämään sisäkäden ainoana tehtävänä asettamisen ja hoitamaan kääntämisen sekä vauhdinsäätelyn muilla avuilla, jotta asettavan ohjasotteen tarkoitus pysyisi hevosille selkeänä. Ihan huomaamatta sisäkäsi kuitenkin lähti tekemään ylimääräisiä värkkäilyjä heti jos keskittyminen hetkeksikään herpaantui. Teinkin kuulemma useita ylimääräisiä myötäyksiä ilman että edes asiaa huomasin, ja toisaalta en hoksannut aina myödätä silloin kun Roosa hiukan pehmeni edestä ja myötäys olisi ollut paikallaan. Kommunikaatiossamme oli siis pahoja puutteita, sillä en osannut Roosalle selkeästi kertoa mitä siltä haluttiin enkä myöskään kuunnella riittävän tarkasti Roosan reaktioita ja vastata niihin.
Ope ennusti että ravissa elämä olisi ehkä vähän helpompaa eteenpäinpyrkimyksen ollessa parempi, ja ihan oikeassa olikin. Kaikki samat perusongelmat toki säilyivät askellajin vaihduttuakin, mutta ravissa asetus sentään välillä löytyi ihan luontevasti ja pääsin jopa oikea-aikaisesti myötäämään. Asetuksen toimiessa oli poni heti paremmin myös pohkeiden välissä ja ohjailu halutulle tielle helpompaa. Esitimme pari ihan kelpo pätkää pääty-ympyrällä palasten loksahtaessa asetuksen puolesta kohdilleen, mutta suurimmaksi osaksi oltiin edelleen hakoteillä. Välillä ravi tuntui jumittuvan eikä Roosa olisi liikkunut millään eteen, kun taas välillä edettiin oikein sujuvasti ja reippaasti. Luulisin jumittumisten olevan protestia epäselviin pyyntöihin ja ehkäpä tietämättäni istunnallakin jarrutin menoa. Oikeaan kierrokseen oli helpompi ratsastaa, sillä vasemmalle korostui jälleen taipumukseni kiertää vartaloa sisäänpäin ja menettää ulkokyljestä kaikki tuki. Tällöin ei tietysti toimivasta asetuksesta ja suorana liikkuvasta hevosesta voinut haaveillakaan.
Rentoutta ja pyöreyttä myötäasetuksen kautta etsittiin lopuksi vielä laukassa, ensin vasemmassa kierroksessa. Taas koettiin taattuja facepalm-hetkiä kun en saanut Roosaa nostamaan laukkaa ravista. Eihän se nosta kun istunta leviää. Käynnistä kyllä nousi ihan napakasti vaikka vähän vahvempaa pohjetta vaatikin. Yllättäen laukka oli tänään toimivin askellaji (tai sanoisinko ainoa edes vähän toimiva). Roosa hakeutui pyöreäksi tuntumalle, ja jopas olikin heti paljon helpompi pyytää myötäasetusta samalla ulko-ohjan tuki säilyttäen. Ope muistutteli pitämään istunnan hiljaa ja antaa ponin laukata ihan itse ilman istunnalla tuuppimista. Mielestäni onnistuinkin istunnan aika hyvin rauhoittamaan, ja kaikin puolin laukassa tuntui aika luontevalta istua heilumatta ja ponin ympäri. Pari kertaa tipahdettiin raville johtuen siitä että lähdin liikaa kallistumaan sisäänpäin. Enimmäkseen laukassa kuitenkin oli aika mukava pohkeesta kohti pehmeää tuntumaa -fiilis.
Vasemman laukan jälkeen otettiin pieni tauko pitkin ohjin, ja kun palattiin ravi- ja laukkatyöskentelyn pariin oikeassa kierroksessa ajauduttiin taas pahaan kommunikaatiokatkokseen. Roosa oli tosi nihkeä lähtemään käynnistä raviin, ja jotenkin "panikoiduin" tästä niin että aloin tuuppia ponia lantiolla eteen samalla pohkeella ja raipalla liikkeelle hätistäen. Roosa kuitenkin veti tällaisesta herneet nenään ja jatkoi nyrpeän oloisena käynnissä. Ratsastajan epätoivo, heiluminen ja pohkeella jumputus sen kuin lisääntyivät, ja sitä mukaa lisääntyi Roosan yhteistyöhaluttomuus. Oikea ratkaisu olisi kai ollut vain istua ihan hipihiljaa ja yksinkertaisesti pyytää pohkeella poni raviin. Lopulta (useamman ympyräkierroksen jälkeen!) päästiin raviin, jossa Roosa edelleen liikkui tahmeasti ja tyytymättömän oloisena. En olisi ihmetellyt jos olisi takapääkin alkanut kohta lentää, sillä niin ärsyyntynyt Roosa tällä hetkellä oli vähä-älyiseen kuskiinsa. Laukkakin sitten nousi lukuisten epätoivoisten ympyräkierrosten jälkeen siinä vaiheessa kun muut ratsukot olivat laukkatyöskentelyä jo lopettelemassa. Kun viimein oli löydetty yhteisymmärrys askellajista liikkui Roosa myös tähän suuntaan laukassa aika näppärästi. Liikkeessä oli hyvä energia ja tuntuma oli kevyen mutta ei tyhjän oloinen Roosan pyöristyessä nätisti, ja vihdoin oli hetken aikaa sellainen olo että poni liikkui apujen välissä. Melkein olisi kannattanut lopettaa tähän hyvään laukkapätkään, sillä loppuverryttely ravissa oli taas aika epämääräistä kohellusta.
Muistin kyllä että Roosa on vaikea, mutta näköjään olin liian optimistinen kun kuvittelin vuoden lisäharjoittelulla taitojeni kehittyneen sille tasolle että Roosan kanssa voisi yhteinen sävel kunnolla löytyä. Onneksi sentään laukkatyöskentely tarjosi pieniä onnistumisen elämyksiä, sillä tunnin jälkeen pääni yläpuolella leijui varsin musta turhautumisen ja epätoivon pilvi. Miten se voikaan olla niin kohtuuttoman hankalaa kuunnella mitä hevonen "sanoo", kertoa sille selvästi ja ystävällisesti mitä halutaan ja välttää häiritsemästä sitä ylimääräisillä heilumisilla ja turhilla avuilla. Toki varmaan auttaisi jos keskittymiskyky hevosen selässä ei olisi kuin ADHD:sta kärsivällä ameeballa.
Tunnin aiheena oli tänään niinkin "yksinkertainen" juttu kuin asetus ja myötäys, tavoitteena hevosen leuan ja niskan rentous sekä hevosen kuunteleminen niin että myötäys tapahtuu juuri oikealla hetkellä. Ensimmäinen harjoitus oli asetuksen hakeminen molempiin suuntiin paikallaan seisoessa. Ohjeena oli välttää myötäystä ennenaikaisesti mutta lukea hevosta siinä määrin että pienikin myötäys hevosen taholta palkittaisiin myötäyksellä ohjasta. Nämä hienot tavoitteet jäivät kuitenkin meidän kohdallamme saavuttamatta. En saanut Roosaa rehellisesti myötäämään, enkä saanut asetusta paikannettua "niskan saranaan" vaan poni vain käänsi kaulan mutkalle asettavan ohjan perässä.
Toivoin tehtävän helpottuvan liikkeessä, mutta hankaluudet jatkuivat kun siirryimme ratsastamaan asetuksia käynnissä. Käynnistä puuttui aktiivinen eteenpäinpyrkimys, ja asetukseen keskittyessäni unohduin kaivamaan pohkeella saamatta Roosalta kunnollista reaktiota. Ulko-ohjan tukikin katosi niin että rehellisen asetuksen sijaan mentiin kaula mutkalla. Roosa myös tunki molempiin suuntiin voimakkaasti sisäpohjetta vasten niin että ympyrämme tahtoivat koko ajan kutistua. Ope neuvoi pitämään sisäkäden ainoana tehtävänä asettamisen ja hoitamaan kääntämisen sekä vauhdinsäätelyn muilla avuilla, jotta asettavan ohjasotteen tarkoitus pysyisi hevosille selkeänä. Ihan huomaamatta sisäkäsi kuitenkin lähti tekemään ylimääräisiä värkkäilyjä heti jos keskittyminen hetkeksikään herpaantui. Teinkin kuulemma useita ylimääräisiä myötäyksiä ilman että edes asiaa huomasin, ja toisaalta en hoksannut aina myödätä silloin kun Roosa hiukan pehmeni edestä ja myötäys olisi ollut paikallaan. Kommunikaatiossamme oli siis pahoja puutteita, sillä en osannut Roosalle selkeästi kertoa mitä siltä haluttiin enkä myöskään kuunnella riittävän tarkasti Roosan reaktioita ja vastata niihin.
Ope ennusti että ravissa elämä olisi ehkä vähän helpompaa eteenpäinpyrkimyksen ollessa parempi, ja ihan oikeassa olikin. Kaikki samat perusongelmat toki säilyivät askellajin vaihduttuakin, mutta ravissa asetus sentään välillä löytyi ihan luontevasti ja pääsin jopa oikea-aikaisesti myötäämään. Asetuksen toimiessa oli poni heti paremmin myös pohkeiden välissä ja ohjailu halutulle tielle helpompaa. Esitimme pari ihan kelpo pätkää pääty-ympyrällä palasten loksahtaessa asetuksen puolesta kohdilleen, mutta suurimmaksi osaksi oltiin edelleen hakoteillä. Välillä ravi tuntui jumittuvan eikä Roosa olisi liikkunut millään eteen, kun taas välillä edettiin oikein sujuvasti ja reippaasti. Luulisin jumittumisten olevan protestia epäselviin pyyntöihin ja ehkäpä tietämättäni istunnallakin jarrutin menoa. Oikeaan kierrokseen oli helpompi ratsastaa, sillä vasemmalle korostui jälleen taipumukseni kiertää vartaloa sisäänpäin ja menettää ulkokyljestä kaikki tuki. Tällöin ei tietysti toimivasta asetuksesta ja suorana liikkuvasta hevosesta voinut haaveillakaan.
Rentoutta ja pyöreyttä myötäasetuksen kautta etsittiin lopuksi vielä laukassa, ensin vasemmassa kierroksessa. Taas koettiin taattuja facepalm-hetkiä kun en saanut Roosaa nostamaan laukkaa ravista. Eihän se nosta kun istunta leviää. Käynnistä kyllä nousi ihan napakasti vaikka vähän vahvempaa pohjetta vaatikin. Yllättäen laukka oli tänään toimivin askellaji (tai sanoisinko ainoa edes vähän toimiva). Roosa hakeutui pyöreäksi tuntumalle, ja jopas olikin heti paljon helpompi pyytää myötäasetusta samalla ulko-ohjan tuki säilyttäen. Ope muistutteli pitämään istunnan hiljaa ja antaa ponin laukata ihan itse ilman istunnalla tuuppimista. Mielestäni onnistuinkin istunnan aika hyvin rauhoittamaan, ja kaikin puolin laukassa tuntui aika luontevalta istua heilumatta ja ponin ympäri. Pari kertaa tipahdettiin raville johtuen siitä että lähdin liikaa kallistumaan sisäänpäin. Enimmäkseen laukassa kuitenkin oli aika mukava pohkeesta kohti pehmeää tuntumaa -fiilis.
Vasemman laukan jälkeen otettiin pieni tauko pitkin ohjin, ja kun palattiin ravi- ja laukkatyöskentelyn pariin oikeassa kierroksessa ajauduttiin taas pahaan kommunikaatiokatkokseen. Roosa oli tosi nihkeä lähtemään käynnistä raviin, ja jotenkin "panikoiduin" tästä niin että aloin tuuppia ponia lantiolla eteen samalla pohkeella ja raipalla liikkeelle hätistäen. Roosa kuitenkin veti tällaisesta herneet nenään ja jatkoi nyrpeän oloisena käynnissä. Ratsastajan epätoivo, heiluminen ja pohkeella jumputus sen kuin lisääntyivät, ja sitä mukaa lisääntyi Roosan yhteistyöhaluttomuus. Oikea ratkaisu olisi kai ollut vain istua ihan hipihiljaa ja yksinkertaisesti pyytää pohkeella poni raviin. Lopulta (useamman ympyräkierroksen jälkeen!) päästiin raviin, jossa Roosa edelleen liikkui tahmeasti ja tyytymättömän oloisena. En olisi ihmetellyt jos olisi takapääkin alkanut kohta lentää, sillä niin ärsyyntynyt Roosa tällä hetkellä oli vähä-älyiseen kuskiinsa. Laukkakin sitten nousi lukuisten epätoivoisten ympyräkierrosten jälkeen siinä vaiheessa kun muut ratsukot olivat laukkatyöskentelyä jo lopettelemassa. Kun viimein oli löydetty yhteisymmärrys askellajista liikkui Roosa myös tähän suuntaan laukassa aika näppärästi. Liikkeessä oli hyvä energia ja tuntuma oli kevyen mutta ei tyhjän oloinen Roosan pyöristyessä nätisti, ja vihdoin oli hetken aikaa sellainen olo että poni liikkui apujen välissä. Melkein olisi kannattanut lopettaa tähän hyvään laukkapätkään, sillä loppuverryttely ravissa oli taas aika epämääräistä kohellusta.
Muistin kyllä että Roosa on vaikea, mutta näköjään olin liian optimistinen kun kuvittelin vuoden lisäharjoittelulla taitojeni kehittyneen sille tasolle että Roosan kanssa voisi yhteinen sävel kunnolla löytyä. Onneksi sentään laukkatyöskentely tarjosi pieniä onnistumisen elämyksiä, sillä tunnin jälkeen pääni yläpuolella leijui varsin musta turhautumisen ja epätoivon pilvi. Miten se voikaan olla niin kohtuuttoman hankalaa kuunnella mitä hevonen "sanoo", kertoa sille selvästi ja ystävällisesti mitä halutaan ja välttää häiritsemästä sitä ylimääräisillä heilumisilla ja turhilla avuilla. Toki varmaan auttaisi jos keskittymiskyky hevosen selässä ei olisi kuin ADHD:sta kärsivällä ameeballa.
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Kannattaa muistaa ne pohkeetkin
Keskiviikon tunnilla jatkettiin esteharjoituksia kavalettitehtävillä, ja olin mielissäni kun sain taas Elmon. Sunnuntain kohelluksen jälkeen päätin että haluan oppia hyppäämään Elmolla vähän paremmin (siinä samalla kun Elmon esteratsun taidot karttuvat koko ajan), ja kavalettitreeni oli tietenkin sopiva aloitus tälle projektille. Elmon kunto ja jaksaminen joutui tällä kertaa pieneen testiin, sillä se oli mukana myös edeltävällä tunnilla hyppäämässä hieman korkeampia esteitä. Alkuverryttelyssä en kuitenkaan huomannut ponissa mitään väsymisen merkkejä, vaan Elmon liikkuminen oli ehkä jopa reippaampaa kuin normaalisti. Laukkatyöskentely oli parempaa kuin koskaan tähän asti Elmon kanssa, sillä laukka pysyi suhteellisen helposti yllä vaikka toki jonkin verran sai liikettä olla pohkeella aktivoimassa. Elmo hakeutui myös mukavan pyöreäksi sekä ravissa että laukassa.
Verryttelyn jälkeen aloitettiin yksittäisellä kavaletilla oikeassa laukassa. Tehtävänä oli pyrkiä ratsastamaan ponnistuspaikka lähelle puomia eikä päästää hevosta ponkaisemaan liian kaukaa. Ensimmäisellä kierroksella tulimme kavaletille sellaista hissuttelulaukkaa että tämä onnistuikin hyvin, mutta seurauksena oli raville putoaminen heti kavaletin jälkeen. Seuraavilla kierroksilla pyysin Elmoa vähän energisempään laukkaan, mutta nyt loikattiin kavaletin yli kauempaa kuten Elmo tuntuisi mieluiten tekevän. Parannusta sunnuntailta oli kuitenkin se että osasin ennakoida Elmon ratkaisut niin etten jäänyt turhaan odottamaan viimeistä pikkuaskelta ja siten myöhästynyt hypystä.
Seuraavaksi tehtävään lisättiin kaksi lävistäjäkavalettia joilla piti saada laukanvaihdot ensin oikeasta vasempaan ja sitten takaisin vasemmasta oikeaan. Perusongelmamme oli edelleen riittämätön laukka, sillä jotenkin taas kuvittelin Elmon etenevän ihan riittävällä energialla todellisuuden ollessa jotain ihan muuta. Ponnistuspaikat ajautuivat näin ollen liiankin lähelle, ja laukanvaihdoista ei näin flegmaattisessa menossa ollut toivoakaan. Emme sitten lopulta esittääneet tänään yhtäkään onnistunutta vaihtoa hypyssä. Toki on varmaan niin että Elmo vaihtaa luontevammin kun esteellä on korkeutta hieman enemmän kuin 30-40 cm, sillä sunnuntaina Elmo kyllä teki parit ihan näppärät vaihdot.
Lopuksi tultiin kavalettirata ensin lyhyempänä (numerot 1-5) ja sitten pidempänä (1-7) versiona. Ensimmäisellä radalla jatkui sama hissuttelu, minkä seurauksena kavaletit ylittyivät aika tahmaisesti ja kaarteissa tipahdeltiin raville. Erityisen hankalia olivat lävistäjäkavaletit, sillä kuten ope totesi seinän tuki näyttäisi lähestymisissä auttavan Elmoa tulemaan esteelle suorempaan. Muutoin palaute oli että laukkaan tarvitaan paljon lisää terävyyttä, ja pohkeet on muistettava kaarteissa ja lähestymisissä pitää kiinni etenkin silloin jos joutuu vähänkään ottamaan ohjasta. Viimeiselle radalle otin sitten itseäni niskasta kiinni ja ratsastin laukkaan vähän lisää kierroksia, sekä muistin pitää pohkeet koko ajan napakasti mukana. Suoritus olikin nyt huomattavasti parempi, eikä radalla tipahdeltu tahattomasti raville. Laukan vaihtumattomuus lävistäjillä tosin hieman rikkoi rytmiä kun joudutiin korjailemaan ravin kautta. Joka tapauksessa sain hyvän demonstraation siitä että Elmoa pitää vaan muistaa ja jaksaa koko ajan ratsastaa eikä saa tuudittautua siihen valheelliseen tuntemukseen että sen laukka muka rullaa itsekseenkin ihan riittävästi. Kummasti elämä helpottui heti kun ei jäänyt matkustelemaan pohkeet irti hevosesta vaan kaarteissa ja lähestymisissä oli koko ajan valmiina muistuttamaan Elmoa siitä että laukataan nyt vaan. Elmo kyllä estetehtävissä pohkeeseen vastaa, eli ei se ole mikään reagoimaton tahmo, mutta ei se autopilotilla etene vaan on vähän väliä kysymässä että hidastetaanko ja tällöin on oltava pohkeella kertomassa että vielä pitäisi jatkaa eteen.
Open loppupalaute oli joka tapauksessa että tekemiseni oli nyt parempaa ja johdonmukaisempaa kuin sunnuntaina. Osaksi tähän varmaan vaikutti se että "esteet" olivat tänään niin matalia ettei tarvinnut jännittää ja siksi sortua sähläämiseen. Esitin toiveen saada Elmo myös ensi viikon estetunnille. Silloin toivottavasti muistan sitten ratsastaa rohkeasti eteen alusta alkaen enkä havahdu vasta lopputunnista.
Verryttelyn jälkeen aloitettiin yksittäisellä kavaletilla oikeassa laukassa. Tehtävänä oli pyrkiä ratsastamaan ponnistuspaikka lähelle puomia eikä päästää hevosta ponkaisemaan liian kaukaa. Ensimmäisellä kierroksella tulimme kavaletille sellaista hissuttelulaukkaa että tämä onnistuikin hyvin, mutta seurauksena oli raville putoaminen heti kavaletin jälkeen. Seuraavilla kierroksilla pyysin Elmoa vähän energisempään laukkaan, mutta nyt loikattiin kavaletin yli kauempaa kuten Elmo tuntuisi mieluiten tekevän. Parannusta sunnuntailta oli kuitenkin se että osasin ennakoida Elmon ratkaisut niin etten jäänyt turhaan odottamaan viimeistä pikkuaskelta ja siten myöhästynyt hypystä.
Seuraavaksi tehtävään lisättiin kaksi lävistäjäkavalettia joilla piti saada laukanvaihdot ensin oikeasta vasempaan ja sitten takaisin vasemmasta oikeaan. Perusongelmamme oli edelleen riittämätön laukka, sillä jotenkin taas kuvittelin Elmon etenevän ihan riittävällä energialla todellisuuden ollessa jotain ihan muuta. Ponnistuspaikat ajautuivat näin ollen liiankin lähelle, ja laukanvaihdoista ei näin flegmaattisessa menossa ollut toivoakaan. Emme sitten lopulta esittääneet tänään yhtäkään onnistunutta vaihtoa hypyssä. Toki on varmaan niin että Elmo vaihtaa luontevammin kun esteellä on korkeutta hieman enemmän kuin 30-40 cm, sillä sunnuntaina Elmo kyllä teki parit ihan näppärät vaihdot.
Open loppupalaute oli joka tapauksessa että tekemiseni oli nyt parempaa ja johdonmukaisempaa kuin sunnuntaina. Osaksi tähän varmaan vaikutti se että "esteet" olivat tänään niin matalia ettei tarvinnut jännittää ja siksi sortua sähläämiseen. Esitin toiveen saada Elmo myös ensi viikon estetunnille. Silloin toivottavasti muistan sitten ratsastaa rohkeasti eteen alusta alkaen enkä havahdu vasta lopputunnista.
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Apua, tässä ei ole automaattivaihdetta
Taas luulin meneväni kavalettitunnille mutta olikin sitten estetunti. Sain Elmon ja vähän mietiskelin että mitähän tästä oikein tulee, sillä Elmon kanssa on välillä ollut haastetta ihan sileällä laukkaamisessakin. Näppärästihän Elmo kyllä hyppää jos on tarpeeksi osaava kuski kyydissä, mutta omien rahkeiden riittävyys se tässä epäilyttikin.
Verryteltiin hetki ravissa ja laukassa perusapuja testaillen. Elmo oli aika lailla oma itsensä, eli tahmea pohkeelle mutta pyöristyi helposti kunhan vaan liikkeessä oli tarpeeksi aktiivisuutta. Laukka tuntui pysyvän aiempaa paremmin yllä, mutta ope kaipaili askeleeseen vielä lisää nopeutta. Fiksuinta olisikin varmasti ollut topakasti ratsastaa jo tässä vaiheessa laukkaan lisää terävyyttä eikä tyytyä leppoisaan ja "ihan kivaan" höntsäilyyn.
Hypyt aloitettiin kavalettitehtävällä, mikä olikin hyvä tapa päästä hieman tutustumaan Elmon esteominaisuuksiin. Tultiin kolme hyppykierrosta kolmen kavaletin suoraa linjaa, joka sisälsi yhden sekä kahden askeleen välit. Elmolla oli aika hyvin imua sisään linjalle niin ettei sitä tarvinnut enää puomeja kohti käskeä eteen, mutta suoruutta sai lähestymisessä kyllä tarkkailla kovasti. Ponnistuspaikka enimmäiselle kavaletille ei sattunut ihan nappiin, ja kuvittelin Elmon ottavan vielä pikkuaskeleen puomin eteen. Elmo kuitenkin tykkäsi mieluummin venyttää kauempaa, ja tämä taipumus pääsi alkuun vähän yllättämään. Seuraavilla kierroksilla toistui sama, mutta olin nyt jo hieman paremmin valmistautunut siihen että Elmo voikin hyppätä siitä mihin Eetu tai Potter tikkaisi vielä yhden miniaskeleen. Kunhan vaan onnistuin olemaan mukana juonessa ensimmäisellä kavaletilla niin loppulinja sujui ihan nätisti, joskin aina hieman vasemmalle valuen. Viimeisellä kierroksella tuli jopa kehuja hyvästä istunnasta linjan aikana.
Seuraavaksi hypeltiin pari kierrosta yksittäistä pikkupystyä lävistäjällä vaihtaen laukkaa vasemmasta oikeaan. Nyt tiesin odottaa Elmon hypyn lähtevän paikasta joka näytti omaan silmään olevan hiukan kaukana, joten tämä tehtävä onnistui meiltä varsin asiallisesti. Elmo vaihtoi jopa hienosti laukan hypyn aikana. Ope tuumasi että Elmo hyppää sen näköisenä että tällaiset pikkurisut on sille ihan lastenleikkiä.
Lävistäjätehtävän jälkeen tultiin 21 metrin suoraa linjaa (kuvassa 2-3) tavoitteena kuusi laukka-askelta. Ajauduttiin sisäänhypyn jälkeen vasemmalle, ja okserille lähestyminen tapahtui mutkitellen jolloin kuusi askelta ei riittänyt vaan esteen eteen piti tikata seitsemäs ja hyppy oli aika epämääräinen pomppu melkein paikaltaan. Ohjeena oli että enemmän vaan kierroksia laukkaan ja välissä rohkeasti eteen niin kyllä se kuusi menee helposti. Seuraavalla kierroksella puolestaan sisäänhyppy jäi pieneksi Elmon jarrutellessa esteen eteen viimeisen askeleen, mutta ratsastin nyt välissä eteen sen verran tarmokkaasti että okserille päästiin kuudella askeleella ponnistuspaikan jäädessä tosin vielä hitusen kauas.
Seuraavaksi tultiinkin jo päivän ratatehtävä (kuvassa 1-7). Korkeutta oli max 60 cm ja hyvä niin. Vielä ensimmäiselle esteelle tultiin ihan kohtuullisen sujuvassa tempossa, mutta sen jälkeen alkoivat hankaluudet. Kaarteessa ykköseltä linjalle Elmo oli puskemassa voimakkaasti sisään, ja kinastelu reitistä söi laukkaa pois. Linja rämmittiin huonoilla pikkuhypyillä hitaasta laukasta, ja neloselle päädyn kautta kaartaessa Elmo veti päätä alas ja kuskia etukenoon. Tästä etupainoisesta kyntämisestä Elmo sitten kompuroikin melkein nenälleen pohjan hieman upottaessa jalan alta, ja katsoin parhaaksi kääntää ympyrän ennen neloselle jatkamista jotta pääsimme molemmat ensin tasapainoon. Laukka oli edelleen aivan liian hidasta, ja taas otettiin huono hyppy esteen juuresta. Kaareva linja vitoselle putkellettiin väärää tai ristilaukkaa, ja tiekin meni ihan mutkaiseksi ja vinoksi. Elmo totesi ettei tässä ole mitään järkeä ja juoksi vasemmalta esteen ohi. Uudella yrityksellä mentiin yli vaikka vasemmalle oli edelleen tunkua. Kaarteessa mentiin taas päätä alas vetäen, ja kutoselle ei laukkaa ollut paljon jäljellä. Yli räpellettiin silti. Laukka ei ollut sen oloista että okserista olisi menty kovin kauniisti yli, joten sisu meni kaulaan ja otin ponin seis. Jatkettiin tästä uudella yrityksellä kaarevalle linjalle kutosesta aloittaen, ja hengissä selvittiin esteiden yli mutta riittämättömässä laukassa ja mutkitellen. Olipahan siis aikamoinen pohjanoteeraus koko suoritus. Open palaute oli että laukka pitää vaan saada paljon paljon sujuvammaksi niin jää mutkittelut pois ja hypyt on helpompia. Jotenkin Elmon laukka tuntui selkään paljon paremmin etenevältä kuin se todellisuudessa oli, joten en vaan sitten rohjennut käskeä sitä riittävästi eteen. Esteen edessä kyllä huomasi että nytpä muuten tulee hyppy lähes paikaltaan mutta siinä vaiheessa tietysti oli jo myöhäistä.
Onneksi saatiin lopuksi tulla vielä kolmen esteen pätkä (4-6) uusintana.Vahingosta viisastuneena kannustin Elmoa sujuvampaan laukkaan, ja näpäytys raipalla pari askelta ennen ensimmäistä estettä siivitti Elmo reippaasti kohti estettä ja sujuvaan hyppyyn. Kaarevan linjan tie jäi taas hieman epämääräiseksi, mutta olin hereillä kertomassa vasemmalla pohkeella sekä vasemmassa kädessä olevalla raipalla että ohi ei mennä. Parempi hyppy nyt tähänkin kuin edelliskierroksella, mutta alas tultiin väärässä laukassa. Kaarteessa oli sellainen olo että kohta mennään kyljelleen kun poni suti väärää laukkaa päätä alas painaen ja kuskia irti satulasta kiskoen. Lävistäjäesteelle tultiin sitten ristilaukassa, mutta päätin että nyt ei nynnyillä vaan kyllä tuo pikkueste menee näinkin ja menihän se. Sen verran oli energiaa laukassa että hyppy ei ollut ihan kamala, ja esteen jälkeenkin Elmo oli vielä sen verran hyvällä pöhinällä menossa että jarrutusmatka meni aika pitkäksi. Vaikkei tämäkään vielä mallisuoritus ollut niin huomattavaa parannusta aiempaan rataan ja laukassa oli jo paljon parempi energia kunhan vaan hoksasin sitä ponilta vaatia.
Vaikka tunnin alussa ja lopussa esitimme sujuvampaakin tekemistä niin ratatehtävän notkahdus jätti tunnista epäonnistumisen maun. Tässä se ratsastustaito testataan kun alla ei olekaan Eetun kaltainen automaattivaihteistettu otus joka itsestään liikkuu sopivassa tempossa mutkittelematta eteenpäin, ja en kyllä nyt mielestäni tätä testiä oikein läpäissyt. Jäin liikaa varomaan Elmon edesottamuksia, ja siksi en ajoissa hoksannut lähteä ratsastamaan reippaasti eteen. Sinänsä Elmossa on oikein kivan esteponin ainekset olemassa, sillä hypätähän se osaa ja varman oloisesti menee kunhan vaan kuski tuo sen esteelle edes jotenkuten järkevästi. Haluan kyllä päästä ottamaan Elmolla vielä uudenkin yrityksen estetunnilla, sillä uskoisin sen kanssa olevan oikein kiva hypätä kunhan yhteistyötä tästä hioo.
Verryteltiin hetki ravissa ja laukassa perusapuja testaillen. Elmo oli aika lailla oma itsensä, eli tahmea pohkeelle mutta pyöristyi helposti kunhan vaan liikkeessä oli tarpeeksi aktiivisuutta. Laukka tuntui pysyvän aiempaa paremmin yllä, mutta ope kaipaili askeleeseen vielä lisää nopeutta. Fiksuinta olisikin varmasti ollut topakasti ratsastaa jo tässä vaiheessa laukkaan lisää terävyyttä eikä tyytyä leppoisaan ja "ihan kivaan" höntsäilyyn.
Hypyt aloitettiin kavalettitehtävällä, mikä olikin hyvä tapa päästä hieman tutustumaan Elmon esteominaisuuksiin. Tultiin kolme hyppykierrosta kolmen kavaletin suoraa linjaa, joka sisälsi yhden sekä kahden askeleen välit. Elmolla oli aika hyvin imua sisään linjalle niin ettei sitä tarvinnut enää puomeja kohti käskeä eteen, mutta suoruutta sai lähestymisessä kyllä tarkkailla kovasti. Ponnistuspaikka enimmäiselle kavaletille ei sattunut ihan nappiin, ja kuvittelin Elmon ottavan vielä pikkuaskeleen puomin eteen. Elmo kuitenkin tykkäsi mieluummin venyttää kauempaa, ja tämä taipumus pääsi alkuun vähän yllättämään. Seuraavilla kierroksilla toistui sama, mutta olin nyt jo hieman paremmin valmistautunut siihen että Elmo voikin hyppätä siitä mihin Eetu tai Potter tikkaisi vielä yhden miniaskeleen. Kunhan vaan onnistuin olemaan mukana juonessa ensimmäisellä kavaletilla niin loppulinja sujui ihan nätisti, joskin aina hieman vasemmalle valuen. Viimeisellä kierroksella tuli jopa kehuja hyvästä istunnasta linjan aikana.
Seuraavaksi hypeltiin pari kierrosta yksittäistä pikkupystyä lävistäjällä vaihtaen laukkaa vasemmasta oikeaan. Nyt tiesin odottaa Elmon hypyn lähtevän paikasta joka näytti omaan silmään olevan hiukan kaukana, joten tämä tehtävä onnistui meiltä varsin asiallisesti. Elmo vaihtoi jopa hienosti laukan hypyn aikana. Ope tuumasi että Elmo hyppää sen näköisenä että tällaiset pikkurisut on sille ihan lastenleikkiä.
Seuraavaksi tultiinkin jo päivän ratatehtävä (kuvassa 1-7). Korkeutta oli max 60 cm ja hyvä niin. Vielä ensimmäiselle esteelle tultiin ihan kohtuullisen sujuvassa tempossa, mutta sen jälkeen alkoivat hankaluudet. Kaarteessa ykköseltä linjalle Elmo oli puskemassa voimakkaasti sisään, ja kinastelu reitistä söi laukkaa pois. Linja rämmittiin huonoilla pikkuhypyillä hitaasta laukasta, ja neloselle päädyn kautta kaartaessa Elmo veti päätä alas ja kuskia etukenoon. Tästä etupainoisesta kyntämisestä Elmo sitten kompuroikin melkein nenälleen pohjan hieman upottaessa jalan alta, ja katsoin parhaaksi kääntää ympyrän ennen neloselle jatkamista jotta pääsimme molemmat ensin tasapainoon. Laukka oli edelleen aivan liian hidasta, ja taas otettiin huono hyppy esteen juuresta. Kaareva linja vitoselle putkellettiin väärää tai ristilaukkaa, ja tiekin meni ihan mutkaiseksi ja vinoksi. Elmo totesi ettei tässä ole mitään järkeä ja juoksi vasemmalta esteen ohi. Uudella yrityksellä mentiin yli vaikka vasemmalle oli edelleen tunkua. Kaarteessa mentiin taas päätä alas vetäen, ja kutoselle ei laukkaa ollut paljon jäljellä. Yli räpellettiin silti. Laukka ei ollut sen oloista että okserista olisi menty kovin kauniisti yli, joten sisu meni kaulaan ja otin ponin seis. Jatkettiin tästä uudella yrityksellä kaarevalle linjalle kutosesta aloittaen, ja hengissä selvittiin esteiden yli mutta riittämättömässä laukassa ja mutkitellen. Olipahan siis aikamoinen pohjanoteeraus koko suoritus. Open palaute oli että laukka pitää vaan saada paljon paljon sujuvammaksi niin jää mutkittelut pois ja hypyt on helpompia. Jotenkin Elmon laukka tuntui selkään paljon paremmin etenevältä kuin se todellisuudessa oli, joten en vaan sitten rohjennut käskeä sitä riittävästi eteen. Esteen edessä kyllä huomasi että nytpä muuten tulee hyppy lähes paikaltaan mutta siinä vaiheessa tietysti oli jo myöhäistä.
Onneksi saatiin lopuksi tulla vielä kolmen esteen pätkä (4-6) uusintana.Vahingosta viisastuneena kannustin Elmoa sujuvampaan laukkaan, ja näpäytys raipalla pari askelta ennen ensimmäistä estettä siivitti Elmo reippaasti kohti estettä ja sujuvaan hyppyyn. Kaarevan linjan tie jäi taas hieman epämääräiseksi, mutta olin hereillä kertomassa vasemmalla pohkeella sekä vasemmassa kädessä olevalla raipalla että ohi ei mennä. Parempi hyppy nyt tähänkin kuin edelliskierroksella, mutta alas tultiin väärässä laukassa. Kaarteessa oli sellainen olo että kohta mennään kyljelleen kun poni suti väärää laukkaa päätä alas painaen ja kuskia irti satulasta kiskoen. Lävistäjäesteelle tultiin sitten ristilaukassa, mutta päätin että nyt ei nynnyillä vaan kyllä tuo pikkueste menee näinkin ja menihän se. Sen verran oli energiaa laukassa että hyppy ei ollut ihan kamala, ja esteen jälkeenkin Elmo oli vielä sen verran hyvällä pöhinällä menossa että jarrutusmatka meni aika pitkäksi. Vaikkei tämäkään vielä mallisuoritus ollut niin huomattavaa parannusta aiempaan rataan ja laukassa oli jo paljon parempi energia kunhan vaan hoksasin sitä ponilta vaatia.
Vaikka tunnin alussa ja lopussa esitimme sujuvampaakin tekemistä niin ratatehtävän notkahdus jätti tunnista epäonnistumisen maun. Tässä se ratsastustaito testataan kun alla ei olekaan Eetun kaltainen automaattivaihteistettu otus joka itsestään liikkuu sopivassa tempossa mutkittelematta eteenpäin, ja en kyllä nyt mielestäni tätä testiä oikein läpäissyt. Jäin liikaa varomaan Elmon edesottamuksia, ja siksi en ajoissa hoksannut lähteä ratsastamaan reippaasti eteen. Sinänsä Elmossa on oikein kivan esteponin ainekset olemassa, sillä hypätähän se osaa ja varman oloisesti menee kunhan vaan kuski tuo sen esteelle edes jotenkuten järkevästi. Haluan kyllä päästä ottamaan Elmolla vielä uudenkin yrityksen estetunnilla, sillä uskoisin sen kanssa olevan oikein kiva hypätä kunhan yhteistyötä tästä hioo.
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
Istumalla laukka pakettiin
Jo toisen kerran peräkkäin kuvittelin ohjelmassa olevan kavalettitunti vaikka olikin sitten koulua. Tämänkertaisella ratsulla eli Rappenilla toki paljon mieluummin meninkin koulua.
Alkuun ravattiin hetki molempiin suuntiin ennen kuin siirryttiin päivän varsinaiseen harjoitukseen joka sisälsi vain käyntiä ja laukkaa. Ympyröillä ravatessa sain Rappea vähän pyöristymäänkin, mutta ongelmana oli vinous joka näkyi oikealle asettamisen vaikeutena sekä vasemmassa kierroksessa kaulan ylitaipumisena myötäasetukseen ja ulkolavan karkaamisena. Vasemmassa kierroksessa ope kehottikin hakemaan hevosen etu- ja takaosan samalle ympyrän uralle kääntämällä etuosaa paremmin ulkopohkeesta, sillä tähän suuntaan Rappe pyrki liikkumaan kahdella uralla takaosaa sisemmäs liiraten.
Raviverryttelyn jälkeen alettiin työstää kuviota johon kuului kääntäminen käynnissä pituushalkaisijalle, pohkeenväistö uralle suunnilleen pitkän sivun keskipisteeseen missä nostettiin laukka ja pyöräytettiin keskiympyrä laukassa palaten uralla ravin kautta käyntiin. Rappe väisti pohjetta kuuliaisesti molempiin suuntiin, mutta väistöihin tuli aina sen verran jännittyneisyyttä että pyöreys ei säilynyt. Oikean pohkeen väistö oli luontevampaa ja helpompaa ratsastaa, mutta näinhän se meikäläisellä tuppaa olemaan ihan hevosesta riippumatta. Väistötehtävä auttoi ratsastamaan pohkeet paremmin läpi niin ettei Rappe sitten laukassakaan kaatunut niin pahasti oikeaa pohjetta vasten kuin yleensä.
Ensimmäisenä vuorossa oli vasen laukka, joka käsittääkseni on Rappenilla se parempi laukka. Aika nelitahtista rytyytystä laukka tuntui alkuun olevan, vaikka Rappe kyllä hakeutui pyöreään (mutta etupainoiseen) muotoon. Ope ohjeisti tasapainottamaan ja rauhoittamaan laukkaa istumalla pystymmässä ja keskivartalosta jämäkkänä sen sijaan että lähtee hevosen mukaan etukönöilemään. Omaa kroppaa ryhdistämällä sainkin heti myös Rapen liikkumaan maltillisemman ja vähemmän etupainoisen oloisena, eli sain suorastaan yllättävän hyvin pidettyä laukan paketissa istunnan avulla ja kontrolloimalla ohjalla etuosaa niin ettei Rappe päässyt sukeltamaan liian matalaksi. Pohkeidenkin kanssa sai toki olla hereillä, sillä Rappe tuppasi vähän ennakoimaan siirtymisiä niin että uraa kohti tultaessa yritti usein tarjota kiitoraville tipahtamista. Pätkiä mentiin ihan kelpo laukkaa, mutta koko ajan sai kyllä tehdä töitä ja olla tarkkana kaikkien apujen kanssa ettei laukka päässyt leviämään. Oikeassa laukassa niksit oli samat, mutta mielestäni tähän suuntaan laukka jäi nelitahtisemman oloiseksi.
Raviinsiirtymisten kanssa jäätiin vielä vähän vaiheeseen, sillä tavoilleen uskollisesti Rappe käsitti siirtymisen tarkoittavan kiitoraville valahtamista. Tässäkin kohtaa ope kehotti pitämään istunnan jämäkkänä ja istumaan siirtymiseen oikein tiiviisti alas. Raville paluu onnistui kyllä rauhallisemmin ja tasapainoisemmin silloin kun onnistuin näitä ohjeita noudattamaan, mutta lisäksi vaadittiin oikein napakka pidäte ohjalla kertomaan Rapelle että nyt ei kaahailla mihinkään. Ei mitään pehmeimpiä ja kauneimpia siirtymisiä siis, mutta näin päästiin jatkamaan ravissa melko pian rauhallisesti ja tasapainoisesti niin että jo ennen seuraavaa kulmaa hevonen oli taas täysin kontrollissa ja pyöreänä. Jos vaan annoin Rapen ajautua raviin ilman reilumpaa pidätettä oli meno vielä pitkän sivun lopussakin aika holtitonta porhallusta.
Tunti päättyi vielä työskentelyyn ravissa molempiin suuntiin. Rappe liikkui tässä vaiheessa pyöreänä ja rennon oloisena, ja ope kehuikin että hevonen näytti mukavan luottavaiselta. Oikeaan kierrokseen oli edelleen pientä kinaa asetuksen kanssa, mutta vasemmassa kierroksessa Rappe oli mukavuusalueellaan saadessaan asettua vasemmalle tasaisella oikean ohjan tuella. Suoruuteen jäi siis vielä parantamisen varaa, mutta mielestäni oikea lapa oli kuitenkin jo vähän paremmin kontrollissa kuin alkutunnista.
Kokonaisuudessaan ihan mukava tunti, ja paras mitä olen Rapella mennyt pitkään aikaan. Yhteistyöni Rapen kanssa on aina ollut varsin vaihtelevaa, mutta tämä kerta kuului niiden paremmin sujuneiden Rappe-tuntien sarjaan. Open palaute tunnin jälkeen oli että istuin nyt aika rauhallisesti ja hyvin ilman ylimääräisiä heilumisia, ja tokihan sitä kontrastia tässä suhteessa on kun vertaa siihen miltä ratsastukseni näyttää Jussin satulassa. Tasaisemmin liikkuvalla ja kapearunkoisemmalla Rapella nyt vaan on niin paljon helpompi istua nätisti, ja tunnin aikana jossain vaiheessa fiilistelinkin sitä että sain lonkat riittävästi auki ja polven ja reiden irti satulasta. Toki pidemmän aikavälin tavoitteeni on oppia istumaan niillä mittasuhteiltaan hankalammillakin hevosilla.
Alkuun ravattiin hetki molempiin suuntiin ennen kuin siirryttiin päivän varsinaiseen harjoitukseen joka sisälsi vain käyntiä ja laukkaa. Ympyröillä ravatessa sain Rappea vähän pyöristymäänkin, mutta ongelmana oli vinous joka näkyi oikealle asettamisen vaikeutena sekä vasemmassa kierroksessa kaulan ylitaipumisena myötäasetukseen ja ulkolavan karkaamisena. Vasemmassa kierroksessa ope kehottikin hakemaan hevosen etu- ja takaosan samalle ympyrän uralle kääntämällä etuosaa paremmin ulkopohkeesta, sillä tähän suuntaan Rappe pyrki liikkumaan kahdella uralla takaosaa sisemmäs liiraten.
Raviverryttelyn jälkeen alettiin työstää kuviota johon kuului kääntäminen käynnissä pituushalkaisijalle, pohkeenväistö uralle suunnilleen pitkän sivun keskipisteeseen missä nostettiin laukka ja pyöräytettiin keskiympyrä laukassa palaten uralla ravin kautta käyntiin. Rappe väisti pohjetta kuuliaisesti molempiin suuntiin, mutta väistöihin tuli aina sen verran jännittyneisyyttä että pyöreys ei säilynyt. Oikean pohkeen väistö oli luontevampaa ja helpompaa ratsastaa, mutta näinhän se meikäläisellä tuppaa olemaan ihan hevosesta riippumatta. Väistötehtävä auttoi ratsastamaan pohkeet paremmin läpi niin ettei Rappe sitten laukassakaan kaatunut niin pahasti oikeaa pohjetta vasten kuin yleensä.
Ensimmäisenä vuorossa oli vasen laukka, joka käsittääkseni on Rappenilla se parempi laukka. Aika nelitahtista rytyytystä laukka tuntui alkuun olevan, vaikka Rappe kyllä hakeutui pyöreään (mutta etupainoiseen) muotoon. Ope ohjeisti tasapainottamaan ja rauhoittamaan laukkaa istumalla pystymmässä ja keskivartalosta jämäkkänä sen sijaan että lähtee hevosen mukaan etukönöilemään. Omaa kroppaa ryhdistämällä sainkin heti myös Rapen liikkumaan maltillisemman ja vähemmän etupainoisen oloisena, eli sain suorastaan yllättävän hyvin pidettyä laukan paketissa istunnan avulla ja kontrolloimalla ohjalla etuosaa niin ettei Rappe päässyt sukeltamaan liian matalaksi. Pohkeidenkin kanssa sai toki olla hereillä, sillä Rappe tuppasi vähän ennakoimaan siirtymisiä niin että uraa kohti tultaessa yritti usein tarjota kiitoraville tipahtamista. Pätkiä mentiin ihan kelpo laukkaa, mutta koko ajan sai kyllä tehdä töitä ja olla tarkkana kaikkien apujen kanssa ettei laukka päässyt leviämään. Oikeassa laukassa niksit oli samat, mutta mielestäni tähän suuntaan laukka jäi nelitahtisemman oloiseksi.
Raviinsiirtymisten kanssa jäätiin vielä vähän vaiheeseen, sillä tavoilleen uskollisesti Rappe käsitti siirtymisen tarkoittavan kiitoraville valahtamista. Tässäkin kohtaa ope kehotti pitämään istunnan jämäkkänä ja istumaan siirtymiseen oikein tiiviisti alas. Raville paluu onnistui kyllä rauhallisemmin ja tasapainoisemmin silloin kun onnistuin näitä ohjeita noudattamaan, mutta lisäksi vaadittiin oikein napakka pidäte ohjalla kertomaan Rapelle että nyt ei kaahailla mihinkään. Ei mitään pehmeimpiä ja kauneimpia siirtymisiä siis, mutta näin päästiin jatkamaan ravissa melko pian rauhallisesti ja tasapainoisesti niin että jo ennen seuraavaa kulmaa hevonen oli taas täysin kontrollissa ja pyöreänä. Jos vaan annoin Rapen ajautua raviin ilman reilumpaa pidätettä oli meno vielä pitkän sivun lopussakin aika holtitonta porhallusta.
Tunti päättyi vielä työskentelyyn ravissa molempiin suuntiin. Rappe liikkui tässä vaiheessa pyöreänä ja rennon oloisena, ja ope kehuikin että hevonen näytti mukavan luottavaiselta. Oikeaan kierrokseen oli edelleen pientä kinaa asetuksen kanssa, mutta vasemmassa kierroksessa Rappe oli mukavuusalueellaan saadessaan asettua vasemmalle tasaisella oikean ohjan tuella. Suoruuteen jäi siis vielä parantamisen varaa, mutta mielestäni oikea lapa oli kuitenkin jo vähän paremmin kontrollissa kuin alkutunnista.
Kokonaisuudessaan ihan mukava tunti, ja paras mitä olen Rapella mennyt pitkään aikaan. Yhteistyöni Rapen kanssa on aina ollut varsin vaihtelevaa, mutta tämä kerta kuului niiden paremmin sujuneiden Rappe-tuntien sarjaan. Open palaute tunnin jälkeen oli että istuin nyt aika rauhallisesti ja hyvin ilman ylimääräisiä heilumisia, ja tokihan sitä kontrastia tässä suhteessa on kun vertaa siihen miltä ratsastukseni näyttää Jussin satulassa. Tasaisemmin liikkuvalla ja kapearunkoisemmalla Rapella nyt vaan on niin paljon helpompi istua nätisti, ja tunnin aikana jossain vaiheessa fiilistelinkin sitä että sain lonkat riittävästi auki ja polven ja reiden irti satulasta. Toki pidemmän aikavälin tavoitteeni on oppia istumaan niillä mittasuhteiltaan hankalammillakin hevosilla.
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Haastetta kerrakseen eli avoja ja sulkuja Lennillä
Kisapäivän päätteeksi oli pienen hengähdystauon jälkeen vuorossa vielä koulutunti. Tämänkertainen ratsu olikin vaikeusasteeltaan aivan toiselta planeetalta kuin uljas kisaheppani Jussi, sillä ope oli nyt laittanut parin kuukauden tauon jälkeen minulle Lennin. Lennikin oli aamulla näyttäytynyt kisaradalla mutta sen jälkeen käynyt mutaisessa tarhassa piehtaroimassa. Kuolaimet sujahtivat tällä kertaa Lennin suuhun ilman herkuilla lahjontaa.
Päivän teemana oli hevosten jumppaaminen pitkillä sivuilla loivia avo- ja sulkutaivutuksia vuorotellen. Odotusteni mukaisesti tämä oli melko haasteellista hommaa Lennin kanssa. Käynnissä ongelmana oli liikkeen jumittuminen niin että sivuttaisliikkeessä askel kävi hyvin hyvin hitaaksi ja liike eteenpäin sammui lähes täysin. En ole aivan varma siitä kuinka hyvin Lenni avot ja sulut hallitsee, joten ehkäpä se vain tarvitsi hieman enemmän miettimisaikaa jalkojensa asetteluun. Kovasti Lenni kyllä tuntui tehtävään keskittyvän ja yrittävän ymmärtää mitä siltä koetin pyytää. Mukaan mahtui jokunen onnistunut askel suurinpiirtein kolmella uralla, mutta enimmäkseen taisi olla niin että sekä kuski että hevonen olivat jokseenkin kuutamolla raajojensa käytöstä. Luultavasti Lenni olisi kyllä homman hanskannut jos vain olisin onnistunut antamaan sille selkeät ohjeet sekä pitämään avut rentoina.
Pitkillä sivuilla ratsastettavien avojen ja sulkujen välillä hengähdettiin ravaamalla pääty-ympyröillä. Ympyröillä Lennin liikkuminen oli rennompaa, ja pyöreäksikin se hakeutui. Ope kehotti etsimään parempaa suoruutta väistättämällä kevyesti takaosaa ympyrältä ulos samalla etuosaa ulkopohkeella sisäänpäin kääntäen ja sisäpuolelle asettaen. Jämäkät ulkoavut myötäasetuksen tukena vaikuttivatkin olevan se juju jolla hevonen löytyi paremmin ohjan ja pohkeen väliin. Ympyröillä esitimme ihan mukavia pätkiä jolloin Lenni ei sen enempää juminut kuin kiihdytellytkään vaan ravasi suhteellisen rennon oloisena tuntumalla. Opelta tuli kehuja että Lenniksi ravi näytti varsin mukavalta.
Ympyrältä poistuessa meno muuttui heti jännittyneemmäksi ja kiireisemmäksi, ja pitkille sivuille tultaessa Lenni tuppasi nostamaan pään ylös ja juoksemaan alta pois. Tästäpä olikin sitten aika mahdotonta lähteä tekemään avoja ja sulkuja ravissa. Harjoitusravissa istuminen oli huono idea hevosen vetäessä selkää alas, ja pidätteet ohjalla tuntuivat vain lisäävän Lennin jännittyneisyyttä. Keskityin suosiolla tehtävän helpompaan osaan eli avotaivutuksiin jättäen sulkutaivutukset vähemmälle. Sisä- ja ulkoapujen yhteispeliä en kuitenkaan saanut toimimaan yhtä näppärästi kuin ympyröillä ratsastaessa, joten onnistumiset avotaivutuksen parissa jäivät aika olemattomiksi. Taidettiin oikeaan kierrokseen ravatessa onnistua tekemään yksi muutaman askeleen pätkä kelvollista avotaivutuksen kaltaista liikettä. Vasemmassa kierroksessa vaikeudet sen sijaan korostuivat lähtiessäni kiertymään istunnasta vinoon samalla kun yritin pohkeella nyhjätä hevosta avotaivutukseen. Ope kehottikin tarkkailemaan omaa suoruutta ja pitämään painon mahdollisimman neutraalina keskellä hevosta. Tämä oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, joten ei ihme jos Lenni oli vähän pihalla.
Lopuksi treenailtiin vielä laukannostoja. Lyhyille sivuille pyöräytettiin käynnissä voltit, ja kulman jälkeen pitkälle sivulle tultaessa nostettiin vuoroin myötä- ja vuoroin vastalaukka. Pitkän sivun lopussa jarruteltiin ravin kautta takaisin käyntiin. Odotin Lenniltä mahdollista paikoilleen jumittumista ja protestointia edelliskertojen tapaan, mutta tänään ei onneksi tällaiseen stoppailuun ajauduttu lainkaan. Ensimmäinen laukannosto tosin oli aivan pannukakku eikä Lenni selvästikään ymmärtänyt laukka-apujani, mutta kunhan sain apujani selkeytettyä ja Lenni pääsi jyvällä tehtävästä nousi laukka ongelmitta. Sekä myötä- että vastalaukka nousivat toivotusti, eli sen puoleen kommunikaatio oli kunnossa. En kuitenkaan onnistunut säilyttämään rentoutta ja apujen pehmeyttä nostoa valmistellessa, ja näin Lenni aina jännittyi nostoon. Noston jälkeenkin edettiin laukassa pää ylhäällä ja selkä alhaalla. Ope kehotti laukkaamaan välillä muutaman kierroksen pääty-ympyrällä jotta laukkaan löytyisi paremmin pyöreyttä. Ympyrällä meno tasoittuikin niin että hetkittäin laukassa välähti ihan oikeansuuntaista liikkumista. Asetus ja sen tukeminen vakailla ulkoavuilla olivat asian ydin aivan samaan tapaan kuin ravissa.
Laukkatehtävästä siirryttiin keventämään hetki ravissa, ja laukkaaminen oli saanut Lennin sen verran kierroksille että alkuun vain mennä posotettiin jännittyneenä ja kiirehtien kättä vasten. Jouduin ottamaan ohjalla hieman reilumpia pidätteitä, mutta näistä Lenni vain jännittyi lisää. Pikkuhiljaa ympyrällä ravatessa Lenni alkoi rauhoittua niin ettei sillä enää ollut kiire pois kuskin alta, ja näin pääsin ratsastamaan taas pohkeella sekä kevyellä tuntumalla. Myös harjoitusravissa istuminen kevennyksen sijaan tuntui saavan Lennin paremmin kuulolle.
Vaikka tunti taisi sisältää enemmän ongelmia kuin onnistumisia niin Lennin kanssa ei tällaisista niin masennu kun tietää miten haastava hevonen se on ratsastaa. Pikemminkin ne hyvät hetket ilahduttavat aivan erityisesti. Tällä kertaa kun kaikkein pahimmat kommunikaatiokatkokset vältettiin (tai Lennillä oli hyvä päivä niin ettei se vetänyt herneitä nenään ihan pienistä) oli Lennin kanssa kaikista vaikeuksista huolimatta oikein mukava tehdä töitä.
Päivän teemana oli hevosten jumppaaminen pitkillä sivuilla loivia avo- ja sulkutaivutuksia vuorotellen. Odotusteni mukaisesti tämä oli melko haasteellista hommaa Lennin kanssa. Käynnissä ongelmana oli liikkeen jumittuminen niin että sivuttaisliikkeessä askel kävi hyvin hyvin hitaaksi ja liike eteenpäin sammui lähes täysin. En ole aivan varma siitä kuinka hyvin Lenni avot ja sulut hallitsee, joten ehkäpä se vain tarvitsi hieman enemmän miettimisaikaa jalkojensa asetteluun. Kovasti Lenni kyllä tuntui tehtävään keskittyvän ja yrittävän ymmärtää mitä siltä koetin pyytää. Mukaan mahtui jokunen onnistunut askel suurinpiirtein kolmella uralla, mutta enimmäkseen taisi olla niin että sekä kuski että hevonen olivat jokseenkin kuutamolla raajojensa käytöstä. Luultavasti Lenni olisi kyllä homman hanskannut jos vain olisin onnistunut antamaan sille selkeät ohjeet sekä pitämään avut rentoina.
Pitkillä sivuilla ratsastettavien avojen ja sulkujen välillä hengähdettiin ravaamalla pääty-ympyröillä. Ympyröillä Lennin liikkuminen oli rennompaa, ja pyöreäksikin se hakeutui. Ope kehotti etsimään parempaa suoruutta väistättämällä kevyesti takaosaa ympyrältä ulos samalla etuosaa ulkopohkeella sisäänpäin kääntäen ja sisäpuolelle asettaen. Jämäkät ulkoavut myötäasetuksen tukena vaikuttivatkin olevan se juju jolla hevonen löytyi paremmin ohjan ja pohkeen väliin. Ympyröillä esitimme ihan mukavia pätkiä jolloin Lenni ei sen enempää juminut kuin kiihdytellytkään vaan ravasi suhteellisen rennon oloisena tuntumalla. Opelta tuli kehuja että Lenniksi ravi näytti varsin mukavalta.
Ympyrältä poistuessa meno muuttui heti jännittyneemmäksi ja kiireisemmäksi, ja pitkille sivuille tultaessa Lenni tuppasi nostamaan pään ylös ja juoksemaan alta pois. Tästäpä olikin sitten aika mahdotonta lähteä tekemään avoja ja sulkuja ravissa. Harjoitusravissa istuminen oli huono idea hevosen vetäessä selkää alas, ja pidätteet ohjalla tuntuivat vain lisäävän Lennin jännittyneisyyttä. Keskityin suosiolla tehtävän helpompaan osaan eli avotaivutuksiin jättäen sulkutaivutukset vähemmälle. Sisä- ja ulkoapujen yhteispeliä en kuitenkaan saanut toimimaan yhtä näppärästi kuin ympyröillä ratsastaessa, joten onnistumiset avotaivutuksen parissa jäivät aika olemattomiksi. Taidettiin oikeaan kierrokseen ravatessa onnistua tekemään yksi muutaman askeleen pätkä kelvollista avotaivutuksen kaltaista liikettä. Vasemmassa kierroksessa vaikeudet sen sijaan korostuivat lähtiessäni kiertymään istunnasta vinoon samalla kun yritin pohkeella nyhjätä hevosta avotaivutukseen. Ope kehottikin tarkkailemaan omaa suoruutta ja pitämään painon mahdollisimman neutraalina keskellä hevosta. Tämä oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, joten ei ihme jos Lenni oli vähän pihalla.
Lopuksi treenailtiin vielä laukannostoja. Lyhyille sivuille pyöräytettiin käynnissä voltit, ja kulman jälkeen pitkälle sivulle tultaessa nostettiin vuoroin myötä- ja vuoroin vastalaukka. Pitkän sivun lopussa jarruteltiin ravin kautta takaisin käyntiin. Odotin Lenniltä mahdollista paikoilleen jumittumista ja protestointia edelliskertojen tapaan, mutta tänään ei onneksi tällaiseen stoppailuun ajauduttu lainkaan. Ensimmäinen laukannosto tosin oli aivan pannukakku eikä Lenni selvästikään ymmärtänyt laukka-apujani, mutta kunhan sain apujani selkeytettyä ja Lenni pääsi jyvällä tehtävästä nousi laukka ongelmitta. Sekä myötä- että vastalaukka nousivat toivotusti, eli sen puoleen kommunikaatio oli kunnossa. En kuitenkaan onnistunut säilyttämään rentoutta ja apujen pehmeyttä nostoa valmistellessa, ja näin Lenni aina jännittyi nostoon. Noston jälkeenkin edettiin laukassa pää ylhäällä ja selkä alhaalla. Ope kehotti laukkaamaan välillä muutaman kierroksen pääty-ympyrällä jotta laukkaan löytyisi paremmin pyöreyttä. Ympyrällä meno tasoittuikin niin että hetkittäin laukassa välähti ihan oikeansuuntaista liikkumista. Asetus ja sen tukeminen vakailla ulkoavuilla olivat asian ydin aivan samaan tapaan kuin ravissa.
Laukkatehtävästä siirryttiin keventämään hetki ravissa, ja laukkaaminen oli saanut Lennin sen verran kierroksille että alkuun vain mennä posotettiin jännittyneenä ja kiirehtien kättä vasten. Jouduin ottamaan ohjalla hieman reilumpia pidätteitä, mutta näistä Lenni vain jännittyi lisää. Pikkuhiljaa ympyrällä ravatessa Lenni alkoi rauhoittua niin ettei sillä enää ollut kiire pois kuskin alta, ja näin pääsin ratsastamaan taas pohkeella sekä kevyellä tuntumalla. Myös harjoitusravissa istuminen kevennyksen sijaan tuntui saavan Lennin paremmin kuulolle.
Vaikka tunti taisi sisältää enemmän ongelmia kuin onnistumisia niin Lennin kanssa ei tällaisista niin masennu kun tietää miten haastava hevonen se on ratsastaa. Pikemminkin ne hyvät hetket ilahduttavat aivan erityisesti. Tällä kertaa kun kaikkein pahimmat kommunikaatiokatkokset vältettiin (tai Lennillä oli hyvä päivä niin ettei se vetänyt herneitä nenään ihan pienistä) oli Lennin kanssa kaikista vaikeuksista huolimatta oikein mukava tehdä töitä.
Koulukisat odotettua paremmalla menestyksellä
Sunnuntaiaamun ohjelmassa oli kisastartti Jussin kanssa luokassa Helppo B:0. Luokka oli avoin oman seuran tuntiratsukoille, ja tässä sarjassa kisaili kuusi ratsukkoa mukaanlukien Anne ja Lore. Tämänkertainen tuomari oli minulle uusi tuttavuus, jonka arvosteltavaksi olikin oikein mielenkiintoista päästä kun kaikki aiemmat kisamme Jussin kanssa olemme menneet yhden ja saman henkilön tuomaroimana. Palellutin itseni sihteerinä aamun ensimmäisessä luokassa (pyörällä hikoillen tallille ja sitten pakkaseen istumaan maneesiin, ei kovin hyvä idea), ja Jussi puolestaan meni yhden radan alle ennen kuin oli minun vuoroni kiivetä satulaan. Totesin että tällä kertaa ei havaittavissa ollut minkäänlaista kisajännitystä.
Verryttelyaikaa meillä oli kolmen edeltävän ratsukon suoristusten ajan eli varsin sopivasti. Verryteltiin ensin vasempaan kierrokseen, ja Jussi oli alkuun aika jännittynyt ja epätasainen. Oikeaan kierrokseen sen sijaan homma lähti luistamaan, ja mielentilani alkoi muuttua varovaisen toiveikkaaksi. Jussi liikkui kohtalaisen hyvin pohkeen edessä, ja laukkakin tuntui rullaavan ihan mukavasti ja pyöreänä. Omassa ratsastuksessani toki oli pientä ylimääräistä puristusta ja rentouden puutetta kisatilanteesta johtuen, vaikka edelleenkään en myönnä varsinaisesti jännittäneeni. Ennen lähtömerkkiä ehdin vielä testailla aitojen sisällä pari laukannostoa sekä keskiravilävistäjää. Keskiravi ei ottanut irrotakseen vaikka muutoin Jussi liikkuikin edelleen suhteellisen hyvin ja jumimatta.
Itse suoritus oli mielestäni ehdottomasti paras mitä olen Jussin kanssa tähän asti onnistunut kisoissa esittämään. Analysoidaanpa ensin radan hyvät elementit ja sen jälkeen ne ei niin hyvät sekä suoranaisen kehnot osa-alueet.
 |
| Arvostelupöytäkirja |
Ei jumituttu radalla vaan Jussi liikkui suhteellisen aktiivisena ja pohkeen edessä. Toki meno olisi voinut olla energisempää ja lennokkaampaakin, mutta verrattuna aikaisempiin täysjumahtamisiin tämä oli erittäin huomattava parannus. Kun radalla ei ollut päähuolenaiheena se millä lihaksilla saan puskettua liimakavioratsun maaliin asti niin pystyi heti keskittymään paremmin huolellisiin teihin ja muihin yksityiskohtiin, ja olihan se nyt vaan kaikinpuolin paljon paljon kivempi ratsastaa ohjelma läpi pohkeeseen reagoivalla hevosella.
Tiet onnistuin tosiaan mielestäni ratsastamaan melko huolellisesti, eikä tällä kertaa tullut huomautuksia esimerkiksi liian suurista volteista.
Keskikäynti ei ollut aivan onnetonta etanointia vaan liikkeessä oli jopa jonkinlaista elastisuutta ja eteenpäinpyrkimystä (verrattuna aiempiin kisaratoihimme siis).
Laukannosto lyhyen sivun keskellä käynnistä oli se tehtävä mikä pelotti etukäteen, sillä viimeksi tämä nosto meni aivan pipariksi Jussin leikkiessä kuuroa niin että laukka nousi lopulta vasta seuraavassa kulmassa. Tunneillakin ovat laukannostot etenkin käynnistä olleet kompastuskivemme. Tänään kuitenkin Jussilla oli eteenpäinpyrkimystä siinä määrin että nostohan napsahti kohdilleen oikein näppärästi ja oikeaan pisteeseen. Tässä kohtaa en malttanut olla hihkaisematta ihan hiljaa itsekseni "jes". Nosto olikin tuomarin silmissä peräti seiskan arvoinen.
Keskilaukkalävistäjät olivat kenties ratamme parhainta antia. Jussi lähti ihanan tarmokkaasti eteen, mutta uralle ja raviinsiirtymiseen päästiin kuitenkin ihan tasapainoisesti. Ekasta keskilaukasta saimmekin seiskan, ja luultavasti myös toinen keskilaukka olisi ollut seiskan arvoinen mikäli Jussi ei olisi oikaissut kulmaa ennen lävistäjää.
Näihin jäi parantamisen varaa:
Ennen kaikkea oma istunta. Video on jälleen suhteellisen kamalaa katsottavaa kun pohkeet vispaavat harjoitusravissa aivan holtittomasti. Pitäisin tottakai pohkeet hiljaa jos osaisin, mutta valitettavasti tämän asian korjaaminen ei onnistu pelkällä tahdonvoimalla vaan vaatii aikamoista työstämistä useiden eri istuntapalikoiden osalta. Tuomari kommentoikin pöytäkirjaan että reidet pitäisi saada rentoutettua ja näin antaa hevoselle tilaa irtonaisempaan liikkumiseen. Lohduttaudun sillä että vaikka pohkeet lepattavatkin harjoitusravissa niin kyllä ne heiluu hevosen kyljistä irti enkä siis töki hevosta joka askeleella kannuksilla. Kyllä vaan Jussikin asiaa protestoisi jos moista esiintyisi. Myös ylävartalo ja kädet näyttävät olevan liiaksi liikeellä. Nämä heilumisongelmat tuntuvat aina erityisesti korostuvan Jussilla ratsastaessani, mihin pidän yhtenä syynä Jussin rungon leveyttä mikä estää minua saamasta lonkkia riittävän auki ja reisiä ja polvia irti satulasta.
Keskiravit jäivät hyvin vaisuiksi yritelmiksi. Kutoset saatiin kuitenkin molemmista. Ehkäpä satulassa istuen ratsastettu keskiravi vain lisää heilumistani ja puristamistani siinä määrin ettei Jussi viitsi pahemmin venyttää.
Keskikäynnissäkin alapohje heiluu rumasti edestakaisin. Ajattelin käynnin aikana että onpa hyvä kun Jussi etenee itse ja voin pitää pohkeen hiljaa tuuppimatta hevosta eteen, joten MITÄ IHMETTÄ se pohje oikein hommaa???
Jussi liikkui kyllä suhteellisen tasaisessa pyöreässä muodossa, mutta monin paikoin liian pitkänä ja matalana. Selkään meno tuntui ryhdikkäämmältä ja hevonen lyhyemmältä kuin mitä video sitten paljasti. Ohjia pidin kautta linjan liian pitkinä antaen Jussin nimenomaan valua liian pitkään muotoon. Etenkin lopputervehdykseen pituushalkaisijalla ravatessamme Jussi painui aaalaaas ja luultavasti kuolaimen alle, ja tästä etupainoisesta könöstä Jussi olikin kompuroida nenälleen pysähdykseen tullessamme.
Pysähdys ensimmäisen keskilaukan jälkeen myöhästyi pisteestä Jussin hieman jyrätessä siirtymisen jälkeen. Näin ollen sekä pysähdys että peruutus tulivat turhan vahvasti kädellä. Pysähdyksessä vilkaisin alaviistoon ja totesin että pahus vie siellä se L-kirjain on, pari metriä taakse siitä missä seisoimme. Peruutuskin oli aika jännittynyt ja rauhaton, vaikka yleensä peruutus on Jussin bravuuri.
--
Heti suorituksen jälkeen olin melko tyytyväinen rataamme, päällimmäisenä riemu siitä että pahimmat jumit vältettiin ja laukkakin nousi täysin ongelmitta. En kuitenkaan osannut odottaa ihan niin korkeita pisteitä kuin mitä saimme, sillä tuloksemme oli peräti 62.0%! Ei lainkaan hullummat pisteet helppo B -tason ohjelmasta. Vielä yllättävämpää oli se että sijoituimme luokassa ruusukkeille asti eli toiseksi. En ollut sijoituksesta osannut edes haaveilla, sillä luokassa oli monta todella hyvää ratsukkoa joita vastaan en etukäteen kuvitellut meillä olevan mitään mahdollisuuksia.
 |
| "Ooh, ruusuke!" |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)