Möhlintää koulutunnilla

Tiistain tunnille veikkailin ratsuksi joko Suloa tai Hassea, ja Hassenpa sitten sainkin. Alku oli erittäin lupaava, sillä Hasse oli tänään karsinassa oikein kilttinä ja otti kuolaimetkin suuhun ihan helposti. Alkukäynnit käveltiin niin reippaan oloisesti että uumoilin tästä tulevan hyvä tunti Hassen kanssa. Vaan eipä arveluni olisi voinut mennä enempää pieleen.

Ongelmat alkoivat heti kun otin ohjat käteen ja pyysin Hassea pohkeella raviin. Hevonen lähti kampeamaan kylkimyyryä kentän keskelle ja viis veisasi eteen käskevästä pohkeesta. Kun lopulta sain kiemurtelijan suoristettua uralle ja pamautin pohkeilla napakammin päästin vihdoin eteenpäin pientä mummoravia. Raippa olisi ollut paikallaan kun ei pohkeelle minkäänlaista reaktiota tahtonut saada, mutta en rohjennut raippaa juurikaan käyttää sillä pienestäkin napautuksesta Hasse jarrutti ja köyristi selkää pukittaakseen. Heppa ei meinannut pysyä ravissa vaan kiemurteli ja jarrutteli, ja ope totesi että nyt se näköjään testailee oikein kunnolla että onko tänään pakko tehdä mitään. Ohje oli käynnissä taivuttaa reilusti ja pyytää takaosaa väistämään oikealle, ja samalla naputella raipalla takajalkoja hereille. Ideana oli että taivutettuna Hasse ei voi pukittaa ja pääsen näin ollen raipalla huomauttamaan että kyllä, minulla on auktoriteettia käskeä. Kun oli hetki poikitettu ja raipalla naputettu niin Hasse oli jo hiukan suostuvaisempi ravaamaan. Ihan kamalaa matelemista se ravi vaan oli, jumputin pohkeella hiki hatussa mutta hevonen liikkui kuin täi tervassa. Kun rohkaistuin napauttamaan raipalla niin sitten tulikin pukkia protestiksi. Kaiken lisäksi istuin niin vinossa että Hasse liiraili ihan miten sattuu, ja hyvin mahdollisesti myös tahmailu ja nihkeily oli osaksi vinoudestani johtuvaa.

Mentiin alkuverryttely aika laukkapainotteisesti. Ihme ja kumma Hasse kyllä nosti laukan ihan hyvin, mutta meno oli aivan yhtä hidasta kuin ravissa. Kauhea puskeminen pohkeella että hevonen ylipäänsä pysyi laukassa. Raipalla herättely olisi todellakin ollut paikallaan, mutta en vaan uskaltanut sitä käyttää pientä hipaisua enemmän kun Hasse alkoi heti protestoida. En luottanut siihen että pysyisin kyydissä mikäli Hasse alkaisi pukitella enemmän, ja joka tapauksessa Hasse luultavasti ”voittaisi” kisan eli saisi raipan naputuksen loppumaan aikansa protestoituaan. Niinpä sitten möngittiin eteenpäin Hasse miniaskelein ja minä niin kovati pohkeella puskien kuin ikinä pystyin. Ei millään lailla mielekäs tilanne kummankaan kannalta.

Laukan jälkeen Hassessa tapahtui jokin käsittämätön muutos, ja hetken aikaa se jopa liikkui eteenpäin ihan asiallisesti. Työskenneltiin hetki ravissa, ja nyt liikkumistamme saattoi jo raviksi kutsuakin. Aika ajoin piti vähän pohkeella muistutella, mutta jatkuva puskeminen jäi pois ja Hasse ihan reagoikin pohkeesta eteen. Tässä vaiheessa aloin kuvitella että Hassen pullikoinnista oli päästy yli ja se oli päättänyt totella tätäkin kuskia. Ajoittain löytyi jo vähän tasaisempaa tuntumaa ja asetuksen kautta pyöreyttäkin, ja pääsin keskittymään oman kropan suoristamiseen hevosen liikkuessa itse eteenpäin. Tänään oli nimittäin taas sellainen päivä että kiersin itseäni aivan hurjasti vasemmalle ja istuin täysin kierossa, jolloin Hasse tietysti peilasi tätä kieroutta omassa liikkumisessaan. Itseäni suoristamalla sain Hassenkin suoremmaksi ja liikkumaan paremmin. Takaosan moottoriin olisi kuitenkin vielä kaivattu lisää aktiivisuutta jotta muoto olisi jäänyt tasaisen pyöreäksi. Hasse kyllä hakeutuu helposti pyöreään muotoon heti kun liikkeessä on riittävä energia (ja ratsastajan käsi edes jotenkuten tasainen), mutta kompastuskivenä tuppaa olemaan nimenomaan tämän riittävän energian saavuttaminen.

Lopputunti harjoiteltiin takaosakäännöksiä. Näitä tehtiin kentän keskellä ilman seinän tukea, aloittaen pienellä voltilla sulkutaivutuksenomaisesti ja tästä liikettä oikeaan takaosakäännökseen pienentäen. Omaa vuoroa odotellessa työskenneltiin vapaamuotoisesti eri askellajeissa. Käyntitauon jälkeen Hassen reippaampi menofiilis oli valitettavasti taas tiessään, ja jatkettiin tahmaillen ja jumittaen. En vaan hoksaa mikä ratkaisi sen että yhdessä hetkessä Hasse liikkui ihan hyvin ja kohta taas nihkeili. Toki turrutin sen pohkeelle jatkuvalla puskemisellani, mutta miksi välissä oli parempi jakso jolloin pohje toimi ja Hasse liikkui? Hevosen ollessa näin huonosti avuilla ei asetelma tietysti ollut mitenkään ihanteellinen takaosakäännöksiä ajatellen. Käännöksiä ratsastettiin ensin oikealle, ja tähän suuntaan ne sujuivat suorastaan hämmästyttävän hyvin. Hasse kääntyi takaosan ympäri oikein mukavasti, mutta tuntui tekevän käännökseen aika lailla omaan tahtiinsa eikä suinkaan apujeni tahdittamana. Ope kaipaili käännökseen lisää nopeutta ja terävyyttä, ja itse kaipailin sitä että hevonen olisi kuunnellut paremmin ja että olisin päässyt käännöksen aikana selvästi rytmittämään pohkeen käyttöä askelten tahtiin. Nyt avut olivat yhtä mössöä, mutta siitä huolimatta Hasse suoritti päällisin puolin korrektin takaosakäännöksen kun tajusi mitä temppua oli tarkoitus suorittaa.

Käännösten suunta vaihdettiin sitten vasempaan, ja tästähän riemu repesi. Onnistuin taas vetämään vasemman kylkeni kasaan ja pudottamaan painon oikealle heti kun vain ajattelinkin takaosakäännöstä, ja arvatkaahan siirtyykö hevosen takaosa vasemmalle ja pysyy siinä käännöksen ajan kun ratsastajan paino roikkuu aivan päinvastaisessa suunnassa... Täsmälleen sama virhe jonka sain sulkutaivutuksia tehdessä viime viikolla korjattua, mutta nyt en vaan mitenkään saanut omaa kehoani hallintaan. Kovasti keskittymällä onnistuin ratsastamaan muutaman askeleen sulkutaivutusta pikkuvoltilla, mutta heti kun yritin siirtyä tästä kunnolliseen takaosakäännökseen niin paino putosi oikealle ja samaan suuntaan kiepsahti myös hevosen takaosa ja liike alkoi pyöriä "napakäännöksenä" hevosen keskiosan ympäri. Hasse vaikutti taas vähän ärsyyntyvän lisää kun säädin ja sähläsin eikä se selvästikään voinut käsittää millaiselle solmulle yritin sitä ratsastaa. Varmasti se olisi tähänkin suuntaan tehnyt nätit käännökset jos vaan olisin onnistunut antamaan edes suunnilleen ymmärrettävät ohjeet. Kroppa ei vaan totellut. Kun ei takaosakäännöksistä mitään tullut ja aikakin jo loppui kesken niin tyydyttiin lopulta siihen että sain hieman väistätettyä Hassen takaosaa vasemmalle. Tämäkin meinasi olla hankalaa, mikä oli aika erikoista ottaen huomioon että alkutunnista Hasse oli liiraamassa takaosaansa vasemmalle ihan väen vängällä.

Tämmöistä tämä nyt sitten oli tällä kertaa. Hassen kanssa on edellisillä kerroilla mennyt ihan mukavastikin ja yhteistyö jopa toiminut pienen alkujumituksen jälkeen, mutta tänään oli sukset pahemman kerran ristissä ja siihen päälle vielä kommunikaatiovaikeuksia. Ei vaan päästy mitenkään yli Hassen nihkeilyistä kun en osannut olla tarpeeksi jämäkkä ja motivoiva, ja kaiken lisäksi vielä sössin takaosakäännökset ihan itse kun en vaan osannut ratsastaa pätkän vertaa. Tuli vähän paha mieli Hassen puolesta takaosakäännösten suhteen kun hevonen ei ollenkaan käsittänyt mitä kummaa pohkeella kaivava, ohjista kiskova ja vinossa kenottava ratsastaja yrittää siltä pyytää. Eikä kyllä hurja pohkeella jumputus ravissa ja laukassa ollut sekään mitään hevosystävällistä ja kivaa ratsastusta. Asioiden selvittäminen napakasti raipalla heti alkutunnista olisi ollut hevosen kannalta reilumpaa, mutta en uskaltanut ryhtyä näin isoon konfliktiin Hassen kanssa. Nyt sitten kinattiin läpi koko tunnin. Jos joskus kuvittelee osaavansa edes vähän ratsastaa niin kyllä tällaiset tunnit pudottavat rytinällä takaisin maanpinnalle.

Tehtäviä pituushalkaisijalla (+bonusvideo)

Pysäytyskuvan illuusio. Näytti se tältä ainakin 0,3 sekuntia!

Koulutunnille oli kiva saada pitkästä aikaa Elmo. Osasin odottaa vinoutta ja hidastelua, ja hyvä aikomukseni oli olla sortumatta pohkeella puskemiseen ja kaivamiseen. Arvaahan sen miten tässä kuitenkin kävi: pohje jumputti tehottomana aivan ensi minuuteilta lähtien.

Tänään tehtiin paljon erilaisia juttuja pituushalkaisijalla, aloittaen siksak-väistöistä. Käynnissä väistettiin pituushalkaisijalta muutama askel vuoroin vasemmalle ja vuoroin oikealle pujotellen pituushalkaisijalle sijoitettujen kartioiden välistä. Elmo kuunteli väistättävää pohjetta aika mukavasti ja väisti mukisematta molempiin suuntiin. Samalla vaan liike olisi saanut sujua paljon reippaammin eteenpäin sen sijaan että jäätiin möngertämään ristiaskeleita etanavauhtia. Taisipa olla taas liikaa puserrusta kaikkien apujen suunnalta niin että Elmo vain hidastui entisestään. Vasenta pohjetta väistäessä Elmo lähti helposti poikittamaan takaosa edellä, ja korjauksena tähän ope varoitti viemästä väistättävää pohjetta liian taakse.

Alkupalaväistöjen jälkeen jatkettiin hetken aikaa kevyessä ravissa molempiin suuntiin verrytellen. Ratsastin lähinnä ympyröitä ja koetin etsiä ratkaisua Elmon vinouteen ja tahmeuteen. Asettava käsi oli aivan liian levoton, eli asetukseen ja myötäykseen en saanut luotua riittävän selkeää ja palkitsevaa systeemiä. Elmo vänkäsi vastaan niin eteenliikkumisen kuin ohjastuntumankin suhteen, mutta kun sain tuntumaa hieman rauhoitettua ja keskityin enemmän pohkeella ratsastamiseen meno tasoittui ja Elmo haki ajoittain jo hieman pyöreämpään matalaan muotoon. Voi olla että etuosaa olisi pitänyt saada parempaan ryhtiin jotta koko poni ei olisi vain röhnöttänyt lavoillaan, mutta tyydyin siihen että Elmo lönkytteli etupainoisena suunnilleen pyöreänä eikä vängännyt vastaan selkä aivan notkolla.

Seuraavaksi työstettiin pituushalkaisijalla asetuksia vuoroin oikealle ja vuoroin vasemmalle. Asetustehtävä mentiin käynnissä, ja pitkillä sivuilla otettiin siirtymisiä käynnin ja ravin välillä. Vasemmalle Elmo asettui helposti, mutta oikealle asettumisessa oli haasteita. Elmon luonnollinen liikkumistapahan on nokka vasemmalle kääntyneenä ja oikea lapa karkuun liiraten. Kun asetuksen sai oikealle läpi niin johan suoruus parani ja poni pyöristyi, mutta ennen kuin tähän päästiin sai asetusta tosissaan houkutella ja samalla tukea lapojen suoruutta oikealla pohkeella sekä ulko-ohjalla. Uralla ratsastettavissa siirtymisissä Elmo oli aluksi kovin hidas ja lötkö. Asetukset kuitenkin auttoivat saamaan ponin pyöreämmäksi tuntumalle, ja sen myötä tuli siirtymisiinkin lisää tarkkuutta ja pehmeyttä. Lopulta saatiin tehtyä pari varsin mukavaa siirtymää ravista käyntiin istunnalla pidättäen ja Elmon säilyessä rentona tuntumalla.

Asetustehtävästä siirryttiin ratsastamaan pituushalkaisijalla laukannostoja käynnistä. Joka toisella kierroksella nostettiin vasen ja joka toisella oikea laukka, ja päätyyn pyöräytettiin kulmaan iso voltti. Oikean laukan nouseminen vähän epäilytti, sillä Elmon kanssa on usein ollut hankala nostaa oikeaa laukkaa muutoin kuin kaarevalla uralla. Yllätyksekseni Elmo kuitenkin nosti molemmat laukat, eikä kertaakaan tullut väärää laukkaa tai kovin rumaa ravin kautta ajamista. Aluksi nostot kyllä olivat hitaita ja pari raviaskeltakin tuli mukaan, mutta toistojen myötä nostoista tuli hieman terävämpiä. Tärkeää oli tulla nostoon riittävän energisessä käynnissä ja ennen kaikkea malttaa pitää istunta hiljaa sen sijaan että keikautin ylävartaloa nostossa eteenpäin. Laukkaan lähdettiin pystypäisenä ja jännittyneenä, mutta volteilla Elmo pyöristyi ihan nätisti. Pitkille sivuille sain laukkaan ratsastettua lisää lennokkuutta, mutta meno oli niin etupainoista että raviin siirtymisistä tuli aika kammottavia pudottautumisia. Laukassa pyrin nojaamaan taakse ja välttämään istunnalla soutamista, mutta ihan riittävän vakaaksi en istuntaa saanut niin että olisin omasta puolestani helpottanut Elmon tasapainoa. Laukkavolteille ope toivoi vielä reilumpaa asetusta ja taivutusta, ja kehotti antamaan ulko-ohjalla hieman paremmin tilaa asettua sisäänpäin. Kevyt hölläys ulkoa paransikin Elmon liikkumista ja muotoa.

Lopuksi työskenneltiin vielä ravissa pidentäen pituushalkaisijalla askelta keskiravia kohti. Laukan jälkeen Elmo liikkui huomattavasti paremmin eteen, eikä pohkeella tarvinnut enää niin paljon puskea. Muotokin oli tällöin pyöreämpi, joskin hieman epätasainen sillä edelleen käteni olivat liian levottomat ja huomaamattanikin sisäohja hieman veivasi kevennyksen tahdissa. Joka tapauksessa poni ei enää jäkittänyt selästä niin notkolla kuin alkutunnista, ja pituushalkaisijalla askel jopa venyi ihan mukavasti. Mitään kovin häikäisevää keskiravia emme esittäneet, mutta Elmo lähti pohkeesta eteen eikä kiihdyttänyt tahtia vaan ihan oikein pidensi askelta. Olisihan se liikkuminen saanut tapahtua ryhdikkäämmässä muodossa ja paremmin takaosan päällä, mutta en saanut Elmoa sellaiseen moodiin edes pienissä pätkissä. Taisipa poni olla jo vähän väsynytkin mentyään kaksi tuntia putkeen, ja vähän puolivaloilla ratsastelin myös itse.

Aika perus-Elmoa tänään. Ei mitään superhienoa, mutta ei nyt jäänyt huonokaan fiilis kun lopussa kuitenkin liikuttiin jo paremmin ja laukannostotkin onnistuivat ilman suurta tuskaa. Liikaa tosiaan junnasin pohkeella, ja kädet on aina Elmolla mennessä ärsyttävän epävakaat. Elmon meno peilaa oikein hyvin tätä lötköä ja epämääräistä ratsastustyyliäni, joten istuntaa ja tuntumaa vakauttamalla sekä pohkeenkäyttöä selkeyttämällä ja tehostamalla saisi varmasti ihmeitä aikaan.

Kuvaaja oli paikalla vain tunnin lopulla, joten videomateriaalia löytyy viimeisestä laukkapätkästä ja lopun ravailuista.




Loppukevennyksenä pieni bonusvideo liittyen Facebookissa kiertäneeseen hevoshaasteeseen. Anne haastoi meikäläisen mukaan, joten pitihän sitä kokeilla jotain mitä ei tähän ikään ollut vielä ehtinyt.

Vierailu toisessa ulottuvuudessa

Lauantaille tarjoutui lyhyellä varoitusajalla mahdollisuus estetuntiin Sulolla, ja kun ei tälle päivälle löytynyt ketään seuraksi hyppäämään niin päätin investoida kerrankin oikein yksityistuntiin. Oma tehotunti olikin enemmän kuin paikallaan kun ongelmia on hyppäämisessä ollut viime aikoina enemmän kuin tarpeeksi. Maneesissa oli kuitenkin käytännössä koko ajan myös toinen ratsukko, joten Sulo ei joutunut olemaan siellä yksinään.

Mentiin nopeat ja tehokkaat verryttelyt ravissa ja laukassa, ja tehtävänäni oli laukassa etsiä askeleeseen kunnolla energiaa ja säätövaraa. Sulo liikkui ihan reippaasti eteen, mutta oikeassa laukassa reagointi pohkeeseen oli vähän hitaanpuoleista eli hevonen ei ollut aivan täysin kuulolla. Vasemmassa laukassa meno oli kevyemmän ja helpomman oloista. Pääsin ratsastamaan laukkaa eteen ja kiinni, ja Sulo hakeutui kauniisti pyöreäksi. Tämä vaikutti jo ihan mukavalta estelaukalta. Ensimmäinen hyppytehtävä sisälsi oikeaa laukkaa maneesia ympäri hypäten pitkän sivun suuntaisia esteitä eli yksittäistä pystyä ja kahden pystyn linjaa kolmen askeleen välillä. Sulon liikkumiseen tuli esteiden myötä lisää säpinää niin että pidätteitä ja puolipidätteitä tarvittiin kontrolloimaan menoa ja pitämään laukka tarpeeksi lyhyenä. Hypyt pienille pystyille sujuivat ihan mukavasti ilman epäröintejä, ja näin paikat aika hyvin. Pari kertaa tuli ehkä turhan voimakasta tuuppausta ponnistuspaikan jäädessä hieman kauas.

Samaa hyppelyä jatkettiin vasemmassa laukassa, ja kolmen askeleen linjan toinen osa kasvoi pian okseriksi. Tähän suuntaan laukka vaihtui pariin kertaan vääräksi, eli hypyissä oli jotain vinouksia. Päivän ensimmäinen kielto tuli yksittäiselle pystylle, kun ponnistuspaikan jäädessä epäselväksi epäröin itse ja annoin ylävartalon kallistua etukumaraan liikkeen edelle. Kun pohkeetkin jäivät tehottomaksi niin stoppi tuli heti vaikka esteellä oli korkeutta ehkä 60 cm. Huomasin kyllä virheeni oikein hyvin, eli en malttanut odottaa hyppyä mutta toisaalta en Sulolle kertonut selkeästi mistä haluan hypätä vai haluanko hypätä ollenkaan. Onhan se aikamoista nipottamista Sulolta kieltää näin maahankaivetuilla esteillä, mutta kiellolle oli joka tapauksessa selitys. Ope painotti sadannen kerran että jos ei ponnistuspaikkaa näe niin istunnan kanssa täytyy odottaa ja samalla pitää pohje napakasti mukana jotta este ylittyy vaikka sitten huonommastakin paikasta. Samalle pystylle tuli myöhemmin vielä toinen samanlainen kielto, mutta jälleen huomasin virheeni saman tien ja pystyin sen korjaamaan. Ainakin Sulo oli hyvin looginen sen suhteen missä tilanteessa hyppää ja missä ei, enkä kielloista suuremmin hermostunut kun oli niin selvää mistä ne johtuivat.

Seuraavaksi hypättiin lyhyttä rataa. Kolmen askeleen linjan jälkimmäisestä esteestä tuli trippeli, ja uutena esteenä mukaan tuli okseri lävistäjällä. Sulolla oli nyt menovaihde päällä, joten laukkaa oli periaatteessa helppo säädellä kun energiaa riitti kasattavaksi. Radanpätkä onnistuikin varsin sujuvasti, ja pieni trippeli ylittyi myös aivan helposti. Okserille lähestyessä tapahtui pientä liirailua vasemmalle, mutta vasemmalla pohkeella sain Sulon tönittyä oikealle reitille ja esteen yli. Sujuvaa ja reipasta hyppäämistä jossa oli sopivasti sähinää, ja maltoin odottaa hyppyjä sekä pitää pohkeen tukemassa Suloa esteen edessä. Vasemmassa laukassa hypätessä laukka vaan tahtoi edelleen vaihtua vääräksi.

Tultiin näissä fiiliksissä heti perään uusi ratakierros. Nyt trippelin jälkeen tapahtui jotain erikoista, sillä Sulo lähti rynnistämään maneesin avointa päätyä kohti ja nakkeli vähän takapäätä ilmaan. Ehdin säikähtää että nyt saatan tippua, mutta onneksi pukit eivät olleet kovin valtavia ja sain seinään kääntäen jarruteltua vauhdin pois. Olipa aika yllättävä lähtö! Arvelin että saatoin trippeliltä alastulossa jysähtää satulaan vähän ikävästi, mutta toisaalta kyse saattoi olla ihan vain riemupukeista sillä niin paljon Sulolla vaikutti tänään olevan virtaa ja intoa. Jatkoimme radan loppuun, ja tulimme uudestaan vielä pysty-trippelilinjan. Nyt olin varuillani trippelin jälkeen, eikä Sulo mitään uutta pukkilähtöä yrittänytkään.

Samaa viiden esteen pätkää hypättiin vielä hieman isompana, eli yksittäinen pysty ja okseri nostettiin noin kasikymppiin. Trippelin halusin jättää pieneksi, sillä en halunnut siihen kovin isoa hyppyä jonka jälkeen Sulo saattaisi taas rynnistää alta pois. Ennen esteille suuntaamista työstettiin laukkaa ympyrällä, ja viriteltiin Sulo oikein kunnon estemoodiin ja -laukkaan. Ensin ratsastettiin laukkaa reilusti isommaksi eteen, ja kun takajalkoihin löytyi kunnon energia niin liike kasattiin lyhyemmäksi ja paremmin takaosan päälle. Siinä sai niin pohkeella, pidätteellä kuin istunnallakin ratsastaa tosissaan, mutta löytyihän sieltä laukka joka tuntui todella ponnistavan takaosalla ylöspäin.

Kun oikea estelaukka oli löytynyt saatiin aloittaa radan hyppääminen. Uusi menovaihde taisi vähän sekoittaa ponnistuspaikan arviointiani, ja ensimmäiselle pystylle en uskaltanut tehdä oikeaa ratkaisua eli lähettää Suloa hyppyyn hieman kauempaa. Ajettiin ihan pohjaan, ja olin jo varautunut kieltoon mutta tällä laukalla Sulo olikin ihan tosissaan menossa. Seurauksena oli hurja tasajalka-kenguruloikka, joka heitti kuskin pois tasapainosta hevosen kaulalle. Taas kuvittelin hetken tippuvani, mutta onneksi Sulo ei tältä esteeltä ottanut mitään lähtöä ja pääsin takaisin tasapainoon. Töpeksintäni tässä hypyssä ei onneksi myöskään säikäyttänyt Suloa, vaan uudella yrityksellä se meni esteelle aivan yhtä innokkaasti. Radan ensimmäiset neljä estettä ylittyivät oikein sujuvasti ja hienosti, joskin okserille Sulo pääsi venymään vähän turhan pitkäksi ja kiihdyttämään vauhtia. Viimeiselle pystylle laukka levisi taas siinä määrin kontrollista että ponnistuspaikan valinta jäi epäselväksi, ja kun en malttanut odottaa hyppyä vaan annoin istunnan mennä liikkeen edelle niin kieltohan siitä tuli. Tämän jälkeen en enää samaan virheeseen sortunut, ja uudella ratakierroksella sain pakan pidettyä koossa kaikilla esteillä. Kun odotin hyppyä ja pidin pohkeen mukana niin Sulo hyppäsi hienosti. Mentiin edelleen "isojen esteiden laukkaa", ja se energian määrä mikä hevosessa oli meinasi välillä jo vähän hirvittää enkä tainnut kovin paljon radan aikana hengittää. Säätelyvaraa laukassa kyllä oli, joten sen puoleen esteille oli helppo tulla kunhan oma pää pysyi kylmänä enkä sortunut paniikkiratkaisuihin. Tässä moodissa Sulo oli toden totta menossa esteiden yli epäröimättä ja innokkaasti.

Pienen analysointitauon jälkeen hypättiin vielä viimeinen kierros. Edelleen Sulo hyppäsi todella sujuvasti ja vauhdikkaasti, ja väärät laukat olivat ainoa ongelmamme. Viimeiselle pystylle pyysin venyttämään eteen, ja Sulo reagoi hyvinkin terävästi. Hyppy oli hyvä, mutta esteen jälkeen Sulo meinasi taas vähän ampaista päätä viskoen ja pikkupukkia heittäen. Ei ollut todellisia kyydissäpysymisongelmia ja sain Sulon pysäytettyä aika nopeasti. Otettiin sitten viimeiseksi hypyksi vielä rauhallinen suoritus pikkupystylle suljettua päätyä kohti niin ettei homma päättynyt rynnistyshyppyyn.

Silmäni olivat varmaan hämmästyksestä ymmyrkäisinä vielä pitkään tunnin jälkeen, sillä tämä oli oikeastaan ensimmäinen kunnon kosketukseni Sulon Oikeaan Estehevosmoodiin, eli siihen mielentilaan, laukkaan ja energiaan jolla isompia esteitä hypätään. Varsinainen kulttuurishokki ikänsä poneilla hypänneelle istua tällä lailla liikkuvan hevosen selässä, melkein kuin olisi siirtynyt toiseen todellisuuteen! Makealtahan se meno tuntui kun Sulosta löytyi tämä minulle ihan uusi vaihde, ja oli aika eri meininki lähestyä esteelle tällaisella laukalla. Vauhti ja energia meinasi kuitenkin välillä hieman pelottaa, kun en ollut ihan varma pysyykö hevonen hanskassa ja voiko se ehkä kieltää vauhdikkaammasta lähestymisestä. Toisaalta vaikuttaisi siltä että Oikeassa Estemoodissa liikkuva Sulo ei kovin herkästi ainakaan näille pienille esteille kiellä kunhan en itse aivan älyttömästi töppäile. Pienet pukittelut eivät ole mitään Sulon normaalia tyyliä, mutta ilmeisesti sillä on nyt kovasti kevättä rinnassa ja vähän ylimääräistä villivirtaa. Jäin pohdiskelemaan onko näin vauhdikas meno kuitenkaan minun juttuni, mutta toisaalta oli niin hienoa hypätä tällaisella menevällä Sulolla että aion jatkaa pelkojeni nitistämistä. Tänään Sulo meni todella hyvin ja ainoana rajoitteena oli ratsastajan jännitys ja arkailu. Kun vaan saisin oman asenteeni hieman rohkeammaksi niin ehkä meistä voisi tulla ihan toimivakin ratsukko. Suurten esteiden rämäpääksi tuskin pystyn koskaan muuttumaan, mutta jospa oppisin edes hyppäämään Sulolla niitä kasikympin ratoja vähän vähemmällä tutinalla.

Taivutusteeman jatkoa

Keskiviikkona jatkettiin sunnuntain tunnilta tutulla teemalla eli asetuksilla ja sulkutaivutuksilla. Hevonenkin oli sama eli Pera. Ryhmässä oli jälleen mukavan väljää sillä mukana oli vain neljä ratsukkoa.

Tunti aloitettiin työskennellen pääty-ympyröillä myötäasettaen ja takaosaa hieman ulos väistättäen sekä käynnissä että ravissa. Peran kanssa esiintyi jälleen aktiivisuusongelmaa sekä kiemurtelua. Oikeaan kierrokseen takaosaa oli hankala saada väistämään eikä pidäte mennyt kunnolla läpi. Onnistuttiin kyllä menemään jännittynyttä sivuttaisliikettä ympyrän kaarella, mutta hevonen ei ollut rehellisesti apujen välissä eikä myötäämään kunnolla päässyt. Vasempaan kierrokseen takaosa väisti käynnissä nätisti, mutta asetus olisi pitänyt saada niskasta rehellisemmäksi niin ettei Pera olisi kulkenut pää kallellaan ulko-ohjan tuntumaa vältellen. Ravissa takajalkojen ristiastunta oli nihkeämpää, ja ope kehottikin naputtelemaan varovasti raipalla takasia nopeampaan liikkeeseen. Sitkeän aktivoinnin kautta ristiaskellus muuttui terävämmäksi ja koko ravi jäntevämmäksi. Kun takaosan moottori käynnistyi niin kiemurtelu (ja nurkkien pällistely) väheni ja muoto tasoittui pyöreäksi. Eteenratsastus tuntuu Peran kanssa olevan ratkaisu hyvin moneen asiaan, ja ope totesikin että Pera jää ravissa usein vaivihkaa "leijailemaan" sen sijaan että käyttäisi kroppaansa kunnolla. Tästä leijailusta se pitää saada heräteltyä liikkumaan vähän isommalla vaihteella.

Sulkutaivutuksia työstettiin tänään huolellisesti käynnissä ratsastaen jälleen kaksi volttia toiselle pitkälle sivulle ja näiden väli sulkua uraa pitkin. Päätyyn tullessa nostettiin laukka, ja laukassa taivuteltiin hevosia volteilla sekä keskiympyrällä. Käyntiin ei oikein missään vaiheessa löytynyt riittävää eteenpäinpyrkimystä, ja varsinkin sulkutaivutuksissa meno hiipui kovin hitaaksi. Pera kyllä poikitti ja taipui ihan kiitettävästi, mutta askellus olisi saanut olla paljon tarmokkaampaa ja sujuvampaa. Täytyy myöntää että jäin varsinkin oikeassa kierroksessa pusertamaan sulkutaivutuksissa sen verran että jarrua varmasti tuli jo ihan omasta puolestani. Ope kehotti pitämään taas etuosan lyhyenä ja ryhdikkäänä, ja muistutti että sulkutaivutuksessa pitääkin tulla tunne siitä että etuosa alkaa kohota ylöspäin. Vasen ohja olisi saanut olla vielä paremmin pitämässä kaulaa suorassa, ja asetukseen olisi pitänyt päästä myötäämään paremmin. Nyt taisin välillä suorastaan roikkua sisäohjassa.

Oikea laukka tuntui ensin pyörivän vähän huonosti ja kulmikkaasti, mutta isommilla ympyröillä meno muuttui rullaavammaksi. Laukassa oli tärkeää saada Pera suoristumaan eli ottamaan etuosa takaosan eteen, mihin ohjeistuksena oli puolipidätteitä ulko-ohjalla kaulaa suoristamaan samalla kun sisäkäsi antaa enemmän vapautta. Näillä ohjeilla Pera tulikin paremmin ulko-ohjan tuntumalle, ja laukka muuttui pyöreämmäksi. Lisää sujuvuutta ja energiaa jäin kuitenkin oikeaan laukkaan kaipaamaan, sillä pientä puskemisen makua jäi vaikka ihan nätisti pyöreänä Pera laukkasikin.

Sulkutaivutus käynnissä vasemmalle onnistui suhteellisen kevyillä avuilla, sillä olin ottanut edelliskerrasta opikseni ja sain oman painon pidettyä satulassa oikein. Takaosa poikitti hyvin ja hevonen asettui ja taipui, ja ope tuumasi että Perallahan on pää asetuksessa ihan suorassa eikä kallellaan. Toden totta, nyt asetus sulkutaivutuksessa tuli luontevasti "oikeasta saranasta"eikä Pera kenottanut niskasta mutkalla kuten oli tilanne alkutunnin asetus- ja väistötehtävissä. Jotain tuli siis tehtyä oikein! Tähänkin suuntaan Pera jäi kuitenkin aika hitaaksi sulkutaivutuksissa, ja itse sorruin liikaan puskemiseen. Peralla on upea käynti mutta sitä on vaan niin kovin hankala saada esiin.

Vasemmassa laukassa Pera oli varsin mainio. Laukka rullasi paremmin tähän kierrokseen, ja löysin istuntaan hyvän vakaan tuntuman. Kun vaan etuosa pysyi suorana eli kaula ei lähtenyt volteilla ja ympyröillä ylitaipumaan niin muoto laukassa oli oikein nätti ja hevonen myös melko hyvin kuulolla pohkeelle. Lopuksi tehtiinkin ympyrällä pientä laukan säätelyä eteen ja taakse, mikä onnistui tässä moodissa liikkuvan Peran kanssa oikein kivasti. Loppuraveissa Pera liikkui aluksi ihan lennokkaan oloisella askeleella mutta hieman epätasaisena edestä. Erehdyin ensin heittämään ohjaa liikaa pois ilman että hevonen seurasi mukana eteen ja alas venyttäen, ja tällöin tuntuma tietenkin katosi ja Pera nosti niskan ylös. Ratkaisuna oli jälleen tehokkaampi ratsastus takaa eteen, ja myös istunnan tarkkailu niin etten kallistellut hevosen kaulan mukana eteen. Päästiin menemään hetki hieman tasaisemmin pyöreänä venyttäen kun otin pohkeet kunnolla käyttöön, istuin pystyssä ja säilytin tuntuman myös Peran liikkuessa pidemmällä kaulalla.

Peran kanssa oli tälläkin kertaa mukava työskennellä. Sulkutaivutukset onnistuivat nyt mielestäni paremmin kuin sunnuntaina, ja selvästi meno taas parani loppua kohden. Asettuminen päätä kallistamatta on Peran kanssa jo aika hyvä saavutus. Puskemisfiilistä olisi vaan pitänyt saada vähennettyä, eli herkistettyä Pera reagoimaan pohkeeseen terävämmin ja liikumaan vielä isommin etenkin käynnissä.

Möhlintää jumppasarjalla

Tiistaina jatkettiin esteharjoituksia Sulon kanssa. Lauantailta jäi oikein mukava fiilis Sulon hyppäämisestä, ja kun alla oli vielä sunnuntain kisatkin nostattamassa itseluottamusta niin oli kiva lähteä hyppäämään. Toki tiedostin kieltojen mahdollisuuden, mutta en jännittänyt niitä niin paljon etukäteen. Harjoituksena oli tänään pitkästä aikaa jumppasarja. Sarjat ovat viime aikoina tuottaneet Sulon kanssa siinä määrin ongelmia että ihan läpihuutojuttuna en tätä pitänyt, mutta ainakin ponnistuspaikoista stressaaminen jäi tänään hyvin pitkälti pois kuvioista.

Sulo tuntui laukkaverryttelyssä niin hyvältä, että odotin hyppäämisenkin sujuvan tänään hyvin. Etenkin vasemmassa laukassa Sulolla oli todella hyvä energia, jota kuitenkin sai sopivasti koottua myös ylöspäin, joten säädeltävyys ja aktiivisuus olivat kohdillaan ja ryhdikästä pyöreyttäkin löytyi. Ei tarvinnut paljon eteenpäin hevosta patistella vaan isot vaihteet löytyivät ihan pyytämättäkin. Kun oli laukattu sileällä molempiin suuntiin alettiin ylittää päivän jumppasarjaa pituushalkaisijalla ensin ihan kavalettikorkeudella. Neljän esteen sarjaan kuuluivat innariväli, yhden laukan väli ja kahden laukan väli, kaikki lyhyehköjä joten kaahata ei tarvinnut vaan sarjalla oli tarkoitus päästä keskittymään rytmiin ja istuntaan. Kavalettikorkeudella tultiin sarjaa ensin kaksi kierrosta oikeassa laukassa ja sitten kaksi kierrosta vasemmassa laukassa. Sulolla oli edelleen hyvä imu eteen, ja pikkuesteet ylittyivät helposti ja sujuvasti. Aluksi taisin jäädä väleissä irti satulasta ja etukumaraan, mutta toistojen myötä löysin vatsalihaksia käyttöön siinä määrin paremmin että yhden ja kahden laukan väleissä pääsin ryhdistäytymään pystympään.

Esteitä nostettiin hieman, ja hypättiin sarja kaksi kertaa putkeen vaihtaen molemmilla kierroksilla suuntaa eli viimeiselle esteelle piti saada aina laukanvaihto. Sulo hyppäsi edelleen hyvällä imulla, ja tuntui että väleissä sai ottaa jopa vähän kiinnikin. Sarjan jälkeen kulmiin kaartaessa Sulo oikein nakkeli niskojaan "kuumumisen" merkkinä. Laukatkin vaihtuivat ongelmitta molempiin suuntiin. Seuraavalle hyppykierrokselle sarjan viimeinen este muuttui okseriksi, mutta edelleen hurautimme sarjan kahteen kertaan ilman epäröintejä. Okserin jälkeen en tosin ehtinyt tarpeeksi nopeasti suoristaa itseäni pystyyn, ja niinpä kenotin kurvit etunojassa ja vähän huonossa tasapainossa.

Sulo oli hypännyt sarjan tähän asti niin innokkaan oloisena, että uskalsin lähteä vielä lopuksi hyppäämään korotetuilla esteillä. Kolmas pysty nousi noin 80 senttiin ja okseri 70 senttiin, joten ei nämä nyt mitään valtavia esteitä kuitenkaan olleet. Viimeisellä hyppykierroksella sarja tultiin putkeen peräti neljä kertaa, joka kierros laukkaa vaihtaen. Ensimmäisellä kerralla sarja ylittyi vielä ihan hyvin, joskin Sulo hieman jarrutti etenkin okseria kohti eli aavistuksenomaista epäröintiä oli ilmassa esteiden noustua. Laukka sujui kuitenkin eteen edelleen niin hyvällä energialla, että ajattelin välien jäävän helposti ahtaiksi ja niinpä suunnitelmani oli lähinnä istua ja odottaa eikä ratsastaa eteen. Tässä kohtaa homma meni sitten metsään, sillä pohkeethan unohtuivat matkasta kokonaan. Toisen kerran sarjalle tullessamme päästiin sisään niin varovaisilla ja pienillä hypyillä että yhden laukan väli jäikin jo vähän pitkäksi. Sulo kuitenkin hyppäsi pystyn, mutta kolautti puomin mukanaan ja okserille tulikin sitten stoppi. Olin siis jättänyt Sulon yksin tilanteessa jossa se jo valmiiksi vähän epäröi, ja siihenpä homma sitten kaatui. Kun päivän ensimmäinen kielto oli otettu niin kaikki muuttuikin heti paljon epävarmemmaksi ja hermostuneemmaksi. Uudella yrityksellä Sulo stoppasi heti innarin jälkeen kolmospystylle, eli nyt en tainnut enää itse olla menossa riittävän tosissani ja jämäkästi esteiden yli. Kolmannella yrityksellä päästiin sentään koko sarja läpi, kun pidin nyt pohkeet oikein napakkana ja ennen esteitä napautin myös kevyesti raipalla lavalle.

Sitten piti sarja selvittää vielä kahteen kertaan. Ensimmäisellä Sulo hyppäsikin, kun kannustin sitä taas joka esteellä pohkeella ja tarvittaessa raipalla. Viimeistä kertaa sarjalle lähestyessä askel ensimmäiselle esteelle ei näyttänyt ihan sopivan, ja epähuomiossa tein perinteisen tuuppaus&sukellus-ratkaisun yrittäessäni välttää miniaskeleen esteen eteen. En ollut yhtään ajatellut Sulon kieltävän heti sarjan ensimmäiselle osalle, sillä tämähän oli noin 30 cm korkea kavaletti. Vaan eipä hevonen tullutkaan mukana, ja niin olin miniesteellä jo aika lähellä sukeltaa kokonaan kaulan yli. Onneksi en kuitenkaan hevosen selästä poistunut, ja vähän jo meinasi naurattaakin kielto ja lähestulkoon tippuminen maahankaivetulle puomille. Sitten vaan äkkiä uusi lähestyminen, ja hyppäsihän se Sulo kun joka ikisen esteen edessä pohje oli mukana enkä sukellellut.

Kyllä harmitti ja ärsytti kun hyvinsujuneen alun jälkeen mentiin kieltoja taas ottamaan ja näin kasvatettiin molempien epävarmuutta. Aika selkeistä virheistä kiellot kuitenkin tulivat, eli joko en ollut pohkeella lähettämässä hyppyyn tai lähdin tämän lisäksi vielä sukeltamaan liikkeen edelle. Moni hevonen kyllä jumppasarjan läpi hyppelisi ihan itsekin ilman jatkuvaa pohkeella rohkaisua, mutta Sulo kysyy joka esteen edessä mennäänkö ja jos en todella selkeästi vastaa KYLLÄ niin sitten ei mennä. Pohjetta ei siis passaa unohtaa vaikka hevonen tuntuisi sujuvan eteen kuinka hyvin. Vaikuttaisi vaan siltä että pohkeen käyttö aivan esteen edessä saa istuntani leviämään ja painon pois jalustimilta, jolloin hypyssä kantapäät pääsee nousemaan ja keikahdan alastulossa eteenpäin. Näin tuntui okserilla käyvän lähes joka kerta. Istunnan kanssa olisi siis tekemistä, jotta paino pysyy siellä missä kuuluu eikä jalat lähde pohjetta käyttäessä nousemaan. Ennen kaikkea tympii se miten paljon teen ihan hölmöjä virheitä, ja se miten kamalan herkästi Sulo niihin nyt reagoi. Seurauksena on hirmuisen epävarma ratsukko, ja epävarmuus tietenkin kasvattaa ratsastajan alttiutta virheisiin sekä hevosen herkkyyttä ottaa niistä nokkiinsa. Hetkittäin sitä saattaa kuvitella että nyt toimii, mutta kun päivän ensimmäinen kielto tulee niin siihen murenee vähäinenkin luottamus ja varmuus.

Pieni korjaus, suuri vaikutus

Kisa-aamun jälkeen oli iltapäivällä vielä normaali tunti, tällä kertaa koulua ja viiden ratsukon ryhmässä. Ratsuni oli Pera, joka kisojen jälkeen oli ehtinyt tarhassa pyöriä itselleen paksun mutakuorrutuksen molemmille kyljille. Sain siis urakoida aika lailla ennen kuin päästiin edes maneesiin asti.

Mentiin ensin molempiin suuntiin alkuverryttelyt omaan tahtiin ravissa ja laukassa. Vähän humputteluksi meni omalta osaltani, ja keskeisiksi ongelmiksi totesin tuttuun tapaan hevosen vinouden sekä puutteellisen aktiivisuuden. Peran liikkuminen oli sen verran lötköä ettei muoto pysynyt oikein tasaisena, ja pohjetta olisi tarvittu huomattavasti enemmän, ehkä pientä raipalla aktivointiakin. Kuten sanottua olin itsekin vielä ihan matkusteluvaihteella.

Verryttelyjen jälkeen ruvettiinkin kunnolla hommiin, eli alettiin työstää toden teolla asetuksia ja taivutuksia. Toiselle pitkälle sivulle tuli kaksi volttia ja näiden väli uralla sulkutaivutusta, toiselle pitkälle sivulle puolestaan yksi voltti keskelle ja sulkua sekä ennen että jälkeen voltin. Tehtävää mentiin sekä käynnissä että ravissa aloittaen oikeasta kierroksesta. Tähän suuntaan sain Peran takaosan periaatteessa ihan hyvään poikitukseen uran sisäpuolelle, mutta asetus ja taivutus eivät olleet ihan rehellisiä. Asetus ei tullut korrektisti "niskan saranasta", vaan Pera kallisti niskaa vasemmalle ja turpaa oikealle. Samalla oikea lapa meinasi pullahtaa liikkeestä ulos niin ettei runko taipunut ihan kunnolla. Volteilla meno oli ihan mukavan pyöreää ja asetuskin vähän parempi, mutta sulkutaivutuksiin tuli aina pientä jännittyneisyyttä. Välillä päästin Peran valahtamaan turhan pitkäksi edestä, ja ope kehottikin lyhentämään ohjaa ja kasaamaan sulutaivutuksiin hevosen lyhyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi edestä. Asetuksista ja taivutuksista oli joka tapauksessa selvästi hyötyä, sillä Pera alkoi liikkua ravissa sulkujen välillä aika mukavan oloisesti ja tasaisemmassa muodossa. Istunnankin osalta löytyi välillä mukavan rento mutta jäntevä olotila.

Vasempaan kierrokseen sulkutaivutukset olivat aluksi tosi nihkeitä. Pera oli etuosasta niin kierossa että ulko-ohjalle ei tahtonut löytyä kunnollista tuntumaa, ja takaosa ei sitten millään poikittanut kunnolla. Ratkaisevaksi korjaukseksi osoittautui yksinkertaisesti oman painopisteen siirtäminen keskelle hevosta. Olin nimittäin yrittänyt pungertaa sulkutaivutuksia vasen kylki aivan linkussa, ikään kuin itse "sulkutaivutukseen" taipuneena. Näin paino tietenkin putosi oikealle eli ulkopuolelle. Kun open kehotuksesta kiersin ylävartaloa vähän oikealle seinää kohti (samalla kiersin myös katsetta enemmän seinään päin) tuli paino enemmän vasemmalle istuinluulle ja Peran takaosa alkoi siirtyä uran sisäpuolelle aivan helposti. Niin pieni korjaus ja niin suuri vaikutus! Poikituksessa ei siis enää ollut mitään ongelmaa, mutta taipuminen vasemmasta kyljestä olisi saanut olla vielä parempaa ja Pera koota itseään enemmän takaosan päälle. Ope kommentoikin että Pera oli kovin jäykän näköinen takaosastaan. Joka tapauksessa olin saanut tunnin mittaan Peraa jumpattua edes hieman, sillä tunnin päättyessä liikkuminen oli jo suorempaa ja tasaisemman pyöreää.

Tämän kerran oivallus ja opetus oli siis oman painopisteen merkitys. Kyllä saa pohkeella ja ohjalla vängätä ja vääntää eikä hevonen tee haluttuja asioita jos ratsastajan paino roikkuu ties missä ja estää pyyntöjen toteuttamisen. Varsinkin väistöissä ja taivutuksissa on syytä olla hyvin tarkkana ettei ole itse ties millä kiemuralla kropastaan, sillä tällöin on hevonenkin aivan yhtä kierossa. Onnistuin nyt sentään istuntaani sopivasti korjaamaan, mikä ei aina ole itsestäänselvyys. Katseen kääntäminen on aina hyvä kikkakolmonen jos en muuten meinaa saada itseäni suoraan. Pitää vähän vilkuilla ulos sivulle niin paino korjaantuu automaattisesti paremmin sisäistuinluulle ja ylävartalo suoristuu pois liioitellusta sisäkierrosta. Aina kun hevonen tuntuu kulkevan minne sattuu kannattaa tsekata ensimmäisenä se oma suoruus.

Hyvän mielen estekisat

Tänäkin sunnuntaina oli jännitystä ilmassa, sillä vuorossa olivat vuoden ensimmäiset oman seuran seuraestekilpailut. Ratsuni näissä kisoissa oli Eetu, estekorkeutena 80 cm (luokassa sai valita haluamansa korkeuden vaihtoehdoista 80/90/100 cm) arvostelulla 367.1, ja tavoitteena päästä maaliin tällä kertaa kyydissä pysyen ja mieluiten toki puhtaasti. Etukäteen kasikymppi kyllä jännitti, etenkin kun keskiviikkona Eetu oli niin vaisun oloinen ettei kunnon ratalaukkaa tahtonut löytyä. Esteet näyttivät tänään kuitenkin pieniltä ja helpoilta, ja rataan tutustuessa aloin tosissani uskoa että hyvin tämä tulee menemään. Radalla oli muutama este selvästi alle maksimikorkeuden, ja ne suunnilleen 80-senttisetkään eivät näyttäneet ainakaan liian isoilta.

Verryttely mentiin maneesissa neljän ratsukon ryhmässä. Eetu oli hypännyt alle jo yhden pienemmän radan, joten se ei kovin kummoista verryttelyä enää tarvinnut vaikka oli hetken ehtinytkin tallissa huilia. Mentiin hetki ravia ja sitten laukassa pientä ristikkoa molempiin suuntiin muutamia kertoja. Tämän jälkeen hypättiin kahdesti pysty vasemmassa laukassa ja kahdesti okseri oikeassa laukassa. Nämä hypyt riittivät, sillä Eetu tuntui toimivan varsin moitteettomasti. Laukka sujui sopivasti eteen ja hypyt onnistuivat tilanteen mukaan joko lähempää tai kauempaa yhteisellä päätöksellä. Luottoni poniin oli niin suuri että omaa vuoroa saattoi odotella pelkästään positiivisella jännityksellä. Tämä on se oikea fiilis jolla lähdetään rataa hyppäämään, ei pelkoa eikä paniikkia vaan sopiva lataus ja luotto omaan ja ratsun tekemiseen!

Eetu laukkasi radan alusta asti mukavan pirteästi. Kahdelle ensimmäiselle esteelle otettiin ponnistuspaikka melko lähelle, mikä olikin varmasti järkevämpää kuin yrittää hyppyyttää pitkiä laakahyppyjä. Tämän jälkeen alkoi löytyä sopivampia ponnistuspaikkoja, ja meno oli oikein sujuvaa ja helpon oloista. Oikeaa laukkaahan ei alastuloihin tietenkään saatu, joten kaareva suhteutettu linja kolmoselta neloselle mentiin väärässä laukassa. Eipä tuo menoa haitannut. Yleensä Eetu kuitenkin korjaili väärät laukat oikein nohevasti ravin kautta ennen kuin ehdin niihin edes varsinaisesti reagoida.

2. este, vähän pohjaan mentiin. Kuva Taina Anttila.

Okseri edessä, jihuu! Kuva Taina Anttila.

Kuva Noora Kela.

Seitsemäs ja perusradan päättävä este. Kuva Taina Anttila.

Suoritimme ensimmäisen vaiheen kaikki seitsemän estettä puhtaasti, ja jatkoimme suoraan toiseen vaiheeseen. Toisen vaiheen aloittava kahdeksas este oli tasaokseri ja suunnilleen maksimikorkeudessa, ja kaareva tie seiskalta tuli jälleen oikean laukan puolelle mikä aiheutti meille lisähaastetta. Onneksi Eetu ei kuitenkaan sotkeentunut ristilaukkaan, vaan menimme kaarteen oikealle ihan sujuvasti vasemmassa laukassa ja pääsimme okserille tasapainoisesti hyvään ponnistuspaikkaan. Ristilaukassa sen sijaan tultiin kymmenentenä esteenä olevalle okserille, jolle lähestyttiin myöskin oikealle kaartaen. Eetu hyppäsi okserin hyvin ja isosti ristilaukasta huolimatta, itse vaan keikahdin hieman pois tasapainosta Eetun kaartaessa esteen jälkeen melko nopeasti ja edelleen ristilaukassa. Esteeltä 11 otin suunnitellun oikoreitin esteelle 12, jolle saatiin oikein onnistunut viisto lähestyminen. Alas tultiin valitettavasti taas ristilaukassa, ja tästä sekä liian etupainoisesta istunnastani johtuen en saanut Eetua käännettyä viimeiselle esteelle niin tikkana kuin olisi pitänyt, vaan kaarre oli turhan laaja ja menetettiin siinä aikaa. Viimeiselle esteelle tultiin miniaskeleella pohjaan, ja jos en olisi ollut järjissäni olisin saattanut taas heittäytyä hyppyyn ennen ponia. Tällä kertaa en kuitenkaan sukellusvirheeseen sortunut, ja näin laukkasimme viimeiseltä esteeltä maaliin yhtenä ratsukkona. Onnistunut, puhdas kasikympin rata oli siinä!

Toisen vaiheen aloitti laineokseri. Kuva Noora Kela.

Kuvaaja Mira.

Puomimerestä ponnistaa poni. Kuvaaja Mira.

12. este edestä... (Kuva Taina Anttila)

...ja sivulta. Kylläpä saatiin tähän mainio viistohyppy! Kuva Noora Kela.

Fiilis radan jälkeen oli sanoinkuvaamattoman hieno. Ensimmäinen kyydissäpysytty virallinen kasikympin kisarata sitten teinivuosien! Eetu hoiti oman osuutensa jälleen kerran paremmin kuin hyvin, on se vaan niin hieno poni ja kisoissa ehdottomasti parhaimmillaan. Sijoituksesta en edes haaveillut vaikka ihan kohtuullisen nopean radan teimmekin, sillä luokassa oli useampi nopean näköinen suoritus. Loppujen lopuksi emme kuitenkaan jääneet luokan voittaneista Annesta ja Perasta kuin 2,4 sekuntia ja toiseksi sijoittuneista Norasta ja Meristä kuin 1,4 sekuntia, joten ruusuke olisi ollut ihan mahdollinen jos olisin saanut tehtyä pienemmät kaarteet esteiden 8 ja 9 sekä 12 ja 13 välillä. Nyt varsinkin viimeinen kaarre luisui niin pitkäksi että hyvinkin tuhlautui sekunti. Pitäisi vaan päästä hyppyjen jälkeen nopeammin takaisin satulaan, sillä ei poni käänny pennin päällä jos ratsastaja kenottaa irti satulasta vielä monta askelta esteen jälkeen.

Ylimääräsekunnit eivät kuitenkaan latistaneet iloa hyvästä suorituksesta, ja pääsin kuin pääsinkin palkintojenjakoon sillä saimme Eetun kanssa kunniamaininnan ja pienen palkinnon luokan siisteimmästä radasta. Tämä lämmitti mieltä ja oli kivaa päästä palkintojenjakoon Annen ja Noran seurassa vaikka ilman hevosia siellä oltiinkin. Innostuttiinpa ihan laukkaamaan kunniakierroskin superkivan ja onnistuneen kisapäivän päätteeksi.

Hullut heppatädittytöt kunniakierroksella. Kuva Tiina Leinonen.